Luettelo valtioista asevelvollisuuden mukaan
Wikipedia
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. |
Tämä on luettelo valtioista asevelvollisuuden mukaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Asevelvollisuus käytössä rauhan ja sodan aikana
Asevelvollisuus on nykyisin käytössä seuraavissa valtioissa (maat, joissa on siviilipalvelus vaihtoehtona ovat kursivoidulla fontilla):
- Afganistan
- Koskee kaikkia yli 18-vuotiaita miehiä, palveluksen pituutta ei ole määritelty.
- Albania
- Koskee kaikkia yli 18-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 12 kuukautta, 6 kuukautta korkeakoulusta valmistuneille. Vapautus asepalveluksesta on mahdollista ostaa 2400 eurolla.
- Algeria
- Koskee kaikkia yli 19-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 6 kuukautta (tarpeen vaatiessa pidempään). 20 % asevelvollisuusiän saavuttaneista miehistä kutsutaan palvelukseen.
- Angola
- Koskee kaikkia 18–50-vuotiaita miehiä (joissakin raporteissa alaikärajaksi mainitaan 16). Saman ikäryhmän naiset kuuluvat myös asevelvollisuuden piiriin mikäli heillä on "erityistä pätevyyttä joka on armeijan kannalta kiinnostavaa". Yli 30-vuotiaat ovat vain reservissä. Palvelusaikaa ei olla määritelty. Siviilipalvelus mahdollinen.
- Bolivia
- Koskee kaikkia 19–21-vuotiaita miehiä. Palvelusaika yksi vuosi (pidempi sota-aikana). 30–35 % ikäluokan miehistä suorittaa asepalveluksen.
- Brasilia
- Koskee kaikkia yli 19-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 12 kuukautta, pidennettävissä 18 kuukauteen. Asepalveluksesta vapautetaan vanhempiensa ainoat pojat, yksinhuoltajat, orvot, rekrytoitialueiden ulkopuolella asuvat, papit ja lääkärintarkastuksessa sopimattomiksi todetut. Noin 7 % miehistä suorittaa asepalveluksen.
- Bulgaria
- Bulgaria luopuu asevelvollisuudesta vuoden 2008 alussa.[1]
- Chile
- Koskee kaikkia 18–45-vuotiaita miehiä. Heidät saatetaan kutsua palvelukseen koska tahansa 19 ja 30 ikävuoden välillä. Naiset voivat ilmoittautua vapaaehtoisiksi. Palvelusaika maa- ja ilmavoimissa 8–12 kuukautta, laivastossa 8–18 kuukautta. 16–24 % ikäluokan miehistä suorittaa palveluksen.
- Dominikaaninen tasavalta
- Koskee kaikkia vähintään 18-vuotiaita miehiä. Ei määrättyä palvelusajan pituutta.
- Ecuador
- Koskee kaikkia vähintään 19-vuotiaita miehiä. Palvelusaika yksi vuosi.
- Egypti
- Koskee kaikkia 18–30-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 14–48 kk koulutustasosta riippuen.
- El Salvador
- Koskee 18–20-vuotiaita naimattomia miehiä köyhemmistä sosiaaliluokista. Palvelusajan pituutta ei määritelty.
- Etiopia
- Koskee 18–30-vuotiaita miehiä, joskin jopa 12-vuotiaita nuorukaisia on kutsuttu armeijaan. Reservivelvollisuus 30–50-vuotiaina. Palvelusaika 12–18 kuukautta.
- Filippiinit
- Koskee kaikkia vähintään 18-vuotiaita miehiä. Palvelusaikaa ei määritelty.
- Guatemala
- Koskee 18–30-vuotiaita miehiä, perheiden päämiehet ja keskiluokkaiset opiskelijat ovat tavallisesti vapautettuja palvelusta. Palvelusaika 30 kuukautta.
- Guinea-Bissau
- Koskee kaikkia vähintään 18-vuotiaita miehiä. Palvelusaikaa ei määritelty.
- Georgia
- Georgia luopuu asevelvollisuudesta vuoteen 2009 mennessä.[2]
- Guinea
- Koskee kaikkia 18–30-vuotiaita miehiä. Palvelusaika kaksi vuotta.
- Honduras
- Koskee kaikkia 18–30-vuotiaita miehiä. Palvelus voidaan aloittaa vapaaehtoisena 17-vuotiaana. Palvelusaika kaksi vuotta.
- Iran
- Koskee kaikkia vähintään 18-vuotiaita miehiä. Palvelusaika kaksi vuotta, loppuelämä reservissä.
- Israel
- Itävalta
- Koskee 18–35-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 6 kk, siviilipalvelusaika 9 kk.
- Jemen
- (Ikärajat?) Palvelusaika 2–3 vuotta.
- Kap Verde
- Kambodža
- Koskee kaikkia yli 18-vuotiaita miehiä. Palvelusaika kolme vuotta, pidennettävissä kuudella kuukaudella tarpeen mukaan.
- Kazakstan
- Kiinan kansantasavalta
- Asevelvollisuus on ollut voimassa Kiinan kansantasavallan synnystä vuodesta 1949 asti, Kiinan suuresta väkiluvusta johtuen vapaaehtoisia on aina ollut riittävästi eikä kutsuntoja ole kertaakaan järjestetty.
- Kiinan tasavalta (Taiwan)
- (Ikärajat?) Palvelusaika vähintään 22 kuukautta, korkeintaan 33 kuukautta, yleisimmin 26–28 kuukautta.
- Kolumbia
- Koskee kaikkia 18–50-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 1–2 vuotta.
- Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea)
- Koskee kaikkia 16–50-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 30–36 kuukautta.
- Korean tasavalta (Etelä-Korea)
- Koskee kaikkia vähintään 18-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 26 kuukautta.
- Kreikka
- Koskee kaikkia 18–40-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 12 kuukautta.
- Kuuba
- Koskee kaikkia 16–50-vuotiaita miehiä. Palvelusaika kolme vuotta.
- Kypros
- Laos
- Koskee kaikkia yli 15-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 18 kuukautta. Hyvin harvat kutsutaan palvelukseen.
- Libya
- Koskee 18–35-vuotiaita miehiä ja naisia. Vuoden 1967 laki määräsi pakollisen asepalveluksen kaikille yli 18-vuotiaille miehille, mutta sitä ei ole koskaan pantu täytäntöön.
- Liettua
- Koskee kaikkia 19–35-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 12 kuukautta, 6 kuukautta yliopistoista ja opistoista valmistuneille. Noin 10 % ikäluokan miehistä suorittaa palveluksen.
- Meksiko
- Koskee kaikkia 18–40-vuotiaita miehiä. Palvelusaika yksi vuosi. Asevelvolliset arvotaan. Meksikolla on asukaslukuunsa nähden yksi maailman pienimmistä armeijoista.
- Mongolia
- Koskee kaikkia vähintään 18-vuotiaita miehiä. Palvelusaika yksi vuosi.
- Mosambik
- Koskee kaikkia 18–30-vuotiaita miehiä ja naisia. Palvelusaika kaksi vuotta.
- Norja
- Paraguay
- Koskee kaikkia yli 18-vuotiaita miehiä, maailmansodan aikana myös samanikäisiä naisia muihin kuin taistelutehtäviin. Palvelusaika kaksi vuotta laivastossa ja vuosi muualla. Noin 20 % ikäluokan miehistä suorittaa palveluksen.
- Peru
- Koskee kaikkia yli 18-vuotiaita miehiä. Palvelus voidaan aloittaa vapaaehtoisena 16-vuotiaana. Palvelusaika kaksi vuotta. Asevelvolliset arvotaan.selvennä?
- Puola
- Koskee kaikkia 18–50-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 9 kuukautta, 3 kuukautta yliopistoista valmistuneille. Noin 20 % ikäluokan miehistä suorittaa palveluksen. Syksyllä 2006 Puolan parlamentti päätti luopua asevelvollisuudesta vuoteen 2010 mennessä.[5]
- Päiväntasaajan Guinea
- Koskee kaikkia vähintään 18-vuotiaita miehiä. Palvelusajan pituutta ei määritelty.
- Ruotsi
- Koskee kaikkia 18–47-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 11 kk. Koulutettavien määrä on vähentynyt kylmän sodan aikaisesta yli 90 %:n tasosta nykyiseen alle viidennekseen ikäluokan miehistä. Jehovan todistajat vapautettu palveluksesta.[6] 57% ruotsalaisista haluaisi luopua yleisestä asevelvollisuudesta.[7] Puolustushallinto julkaisi loppuvuodesta 2007 luonnoksen, joka suosittelee yleisestä asevelvollisuudesta luopumista. [8]
- Saksa
- Tietyin poikkeuksin pakollinen miehille 18–23 vuoden iässä, 23 vuotta täyttäneet palvelusta suorittamattomat (esimerkiksi opintojen johdosta) vapautetaan velvollisuudesta. Pituus 9 kk, siviilipalvelus 9 kk. Vain osa ikäluokasta koulutetaan, koulutettavien määrää on laskettu kylmän sodan päättymisen jälkeen. Vuonna 2005 15 % asevelvollisuusiän saavuttaneista miehistä suoritti asepalveluksen, 31 % siviilipalveluksen, 36 % vapautettiin terveystarkastuksessa, loput 18 % vapautettiin muista syistä, mm. koska armeijan kiintiöt täyttyivät.
- Singapore
- Koskee kaikkia 18–40-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 24–30 kuukautta koulutuksesta riippuen.
- Somalia
- Koskee kaikkia 18–40-vuotiaita miehiä sekä teoriassa 18–30-vuotiaita naisia, naisia ei käytännössä tavallisesti kutsuta. Palvelusaika kaksi vuotta tavallista palvelusta (18 kuukautta korkeakoulutasolle koulutetuille).
- Sudan
- Suomi
- Koskee kaikkia 18–60-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 6/9/12 kuukautta. Noin 80 % ikäluokan miehistä suorittaa asepalveluksen. Siviilipalvelusaika 12 kk. Asevelvollisuus ei koske ahvenanmaalaisia eikä naisia. Jehovan todistajat on vapautettu rauhanaikaisesta asevelvollisuuden suorittamisesta. Jokaisella Suomen kansalaisella on kuitenkin maanpuolustusvelvollisuus.
- Katso Suomen asevelvollisuus
- Sveitsi
- Koskee kaikkia 19–26-vuotiaita miehiä. 18–21-viikkoinen peruskurssi, reservissä 34-vuotiaaksi asti. Reservissä 6–7 kertausharjoitusta, kestoiltaan enintään 17 vuorokautta kunnes kokonaispalvelusaika 260 päivää tulee täyteen. Siviilipalvelus 390 päivää. Kolmannes ikäluokan miehistä suorittaa peruskurssin loppuun. Palveluksesta vapautetut joutuvat maksamaan armeijaveroa 2 % tuloistaan.
- Tanska
- Asevelvollisuus koskee kaikkia kykeneviä miehiä. Heistä osa arvotaan palvelukseen kutsunnoissa. Normaali palvelusaika 4 kuukautta. Siviilipalvelus kestää 6 kuukautta. Vuosittain noin 30 % asevelvollisuusiän saavuttavista miehistä astuu palvelukseen. Asepalveluksen suorittamisesta maksetaan korvausta yli tuhat euroa kuukaudessa.
- Thaimaa
- Vapaaehtoiset palvelevat vuoden, muista osa arvotaan palvelemaan kaksi vuotta. Loput vapautetaan palveluksesta.
- Tunisia
- Koskee kaikkia yli 20-vuotiaita miehiä. Palvelus voidaan aloittaa vapaaehtoisena 18-vuotiaana. Palvelusaika 12 kk. Asepalveluksen välttely yleistä, yleensä vain köyhät joutuvat palvelukseen muiden selvitessä rahalla.
- Turkki
- Koskee kaikkia 20–65-vuotiaita miehiä (käytännössä yli 46-vuotiaita ei kutsuta). Palvelusaika 15/12/6 kuukautta. Lyhimpään palvelusaikaan ovat oikeutettuja mm. yliopisto-opiskelijat. Kolme vuotta ulkomailla asuneet kansalaiset voivat suorittaa rahallisen korvauksen.
- Ukraina
- Valko-Venäjä
- Koskee kaikkia 18–27-vuotiaita miehiä. Palvelusaika 18 kuukautta, 12 kuukautta korkeasti koulutetuille. Noin 35 % ikäluokan miehistä suorittaa palveluksen.
- Venezuela
- Koskee kaikkia vähintään 18-vuotiaita miehiä. Palvelusaika kaksi vuotta. Noin 23 % ikäluokan miehistä suorittaa asepalveluksen.
- Vietnam
- Koskee kaikkia vähintään 18-vuotiaita miehiä. Palvelusaika on kaksi vuotta, upseereilla kolme.
- Viro
- Koskee kaikkia 19–27-vuotiaita miehiä. Palvelus voidaan aloittaa vapaaehtoisena jo 17-vuotiaana, jolloin ao. henkilö saa valita palveluspaikkansa. Palvelusaika 8–11 kuukautta. Noin 15 % ikäluokan miehistä suorittaa palveluksen. Siviilipalvelusaika 16 kk.
- Venäjä
- Pakollinen kaksivuotinen palvelus miehille, lyhenee vuonna 2008 yhteen vuoteen.[10] Siviilipalvelus 3,5 vuotta.[11] Asepalveluksen välttely yleistä, velvollisuudesta vapautetaan mm. terveyssyistä ja yliopisto-opiskelun ansiosta. Noin 10 % ikäluokan miehistä suorittaa asepalveluksen. Venäjä on siirtymässä asteittaisesti ammattiarmeijaan.
Seuraavat valtiot kutsuvat tarpeen vaatiessa muihin kuin taistelutehtäviin:
[muokkaa] Asevelvollisuus käytössä vain sodan aikana
- Argentiina
- Ei ole kutsunut ketään asepalvelukseen vuoden 1994 jälkeen.
- Alankomaat
- Yleinen asevelvollisuus voimassa de jure. Jehovan todistajat vapautettu palveluksesta.
- Kanada
- Asevelvollisuus sodan aikaan johti 1917 ja 1944 sisäpoliittiseen kriisiin ranskankielisen väestön vastustuksen vuoksi.
- Madagaskar
- Yleinen asevelvollisuus voimassa de jure.
- Yhdysvallat
- Rekisteröidyttävä asevelvolliseksi 18-vuotiaana, päättyy sen vuoden alussa kun täyttää 25 vuotta. Vuoden 2004 budjettiin varattiin 24 000 000 dollaria asevelvollisuusjärjestelmän uudelleenkäynnistämistä varten.
[muokkaa] Asevelvollisuutta ei käytössä
- Andorra
- Antigua ja Barbuda
- Arabiemiirikunnat
- Australia
- Bahama
- Bahrain
- Bangladesh
- Barbados
- Belgia
- Belize
- Botswana
- Brunei
- Burkina Faso
- Burundi
- Costa Rica
- Lakkautti armeijansa perustuslailla 1949.
- Djibouti
- Espanja
- Asevelvollisuus lopetettu 2001.
- Etelä-Afrikka
- Fidži
- Gabon
- Gambia
- Ghana
- Grenada
- Haiti
- Hongkong
- Islanti
- Ei ole ikinä perustanut armeijaa.
- Intia
- Irak
- Armeija lopetettiin Irakin sodan jälkeen, uusi armeija on luotu vapaaehtoispohjalle.
- Irlanti
- Italia
- Asevelvollisuus lopetettu 2004.
- Jamaika
- Japani
- Jordania
- Kamerun
- Kenia
- Kirgisia
- Latvia
- Latvia luopui asevelvollisuudesta 2007.[13]
- Lesotho
- Libanon
- Libanon luopui asevelvollisuudesta 2007.[14]
- Liberia
- Luxemburg
- Malawi
- Malesia
- Malediivit
- Malta
- Marokko
- Mauritania
- Mauritius
- Monaco
- Montenegro
- Myanmar
- Nepal
- Nicaragua
- Nigeria
- Oman
- Pakistan
- Panama
- Papua-Uusi-Guinea
- Portugali
- Asevelvollisuus lopetettu 2004.
- Qatar
- Ranska
- Asevelvollisuus lopetettu 2001.
- Romania
- Romania luopui asevelvollisuudesta 2006.[15]
- Ruanda
- Sambia
- San Marino
- Saudi-Arabia
- Sierra Leone
- Slovakia
- Slovakia luopui asevelvollisuudesta 2006.
- Slovenia
- Asevelvollisuus lopetettu 2003.
- Sri Lanka
- Suriname
- Swazimaa
- Tonga
- Trinidad ja Tobago
- Tšekki
- Asevelvollisuus lopetettu syyskuussa 2004.
- Uganda
- Unkari
- Asevelvollisuus lopetettu 2004.
- Uusi-Seelanti
- Yhdistynyt kuningaskunta
- Asevelvollisuus lopetettu 1963.
- Uruguay
- Vanuatu
- Zimbabwe
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Viitteet
- ↑ [1]
- ↑ [2]
- ↑ UNHCR: Israel: Information on military service and exemption from military service UNHCR. Viitattu 30.06.2007.
- ↑ [3] Ruotuväki 12/07
- ↑ [4]
- ↑ Kungörelse (1966:414) med vissa bestämmelser om vapenfria tjänstepliktiga 1966-06-03. Rättsnätet. Viitattu 25.05.2007.
- ↑ http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id72834.html
- ↑ http://www.yle.fi/uutiset/24h/id78217.html
- ↑ http://merln.ndu.edu/whitepapers/Ukraine_Eng-2005.pdf
- ↑ http://en.rian.ru/russia/20070312/61865158.html
- ↑ [5]
- ↑ http://www.int.iol.co.za/index.php?set_id=1&click_id=24&art_id=nw20071005155240451C133684
- ↑ http://www.mod.gov.lv/upload/balta_gram_2006eng.pdf
- ↑ http://www.lebarmy.gov.lb/article.asp?ln=en&id=13251
- ↑ http://www.upi.com/NewsTrack/Top_News/20061023-023126-3463r/