Montenegron tasavalta (serbiaksi Crna Gora, "musta vuori") eli Montenegro on valtio Balkanilla, Etelä-Euroopassa. Sen naapureita ovat Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, Kosovo ja Serbia. Maa rajoittuu osittain Adrianmereen. Maa julistautui itsenäiseksi 3. kesäkuuta 2006.

Montenegron tärkeimmät kaupungit ovat pääkaupunki Podgorica (139 100 asukasta), Nikšić (57 600), Pljevlja (18 800) ja Bijelo Polje (17 100). Aikaisempi kuninkaallinen pääkaupunki oli Cetinje. Kotorin keskiaikainen vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Sisällysluettelo

1 Historiaa
- 1.1 Valtioliitto Serbian kanssa
- 1.2 Uuden itsenäisyyden aika
2 Talous
3 Maantiede
4 Politiikka
5 Väestö ja aluejako
6 Katso myös
7 Lähteet
- 7.1 Viitteet
8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historiaa

Pääartikkeli: Montenegron historia

Slaavit asuttivat nykyisen Montenegron alueen 600-luvulla ja 900-luvulla alueelle muodostui Zetan valtio Ceslav-nimisen päällikön (zupan) yhdistettyä alueen. Alue oli vuosisatoja nimellisesti Serbian maakunta, mutta osmanien kukistaessa Serbian vuonna 1389 alueesta tuli täysin itsenäinen. Aluksi maata hallitsi Balsan ruhtinassuku, jota seurasi vuonna 1421 Crnojevićin dynastia perustajanaan Stefan Crnojević. Hänen seuraajiensa aikana Montenegron hovi saavutti maan pienuuteen ja karuuteen nähden varsin korkean kulttuuritason, ja vuonna 1493 siellä painatettiin ensimmäiset kyrillisin kirjaimin kirjoitetut tekstit. Vuodesta 1516 Montenegroa hallitsi Cetinjen piispa (vladike) viimeisen Crnojević-sukuisen ruhtinaan Đurađ V Crnojevićin luovuttua vallasta ja lähdettyä Venetsiaan. Tämä hallintomuoto oli tehokas tapa pitää ortodoksiset montenegrolaisylimykset yhtenä miehenä islamilaisia turkkilaisia vastassa. Vuonna 1696 vladike Danilo I Petrović teki virasta perinnöllisen (tosin piispat eivät voineet olla naimisissa, joten virka periytyi aina veljenpojan kautta). Montenegron viimeinen hallitsijapiispa oli Danilo II Petrović Njegoš, joka vuonna 1852 luopui pappisvirasta, meni naimisiin ja otti ruhtinaan tittelin. Turkkilaisten kärsittyä tappion 1878 Montenegro saavutti 1. heinäkuuta 1878 itsenäisyyden, joka myöhemmin tunnustettiin Berliinin kongressissa. Montenegron hallitsija Nikola I Petrović Njegoš julistautui kuninkaaksi vuonna 1910 ja saavutti merkittävää menestystä Balkanin sodassa 1912–1913, mutta itävaltalaiset häätivät hänet maasta 1916 miehittäessään maan ensimmäisen maailmansodan yhteydessä.

Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä maa liittyi Serbian myötä myöhempään Jugoslaviaan kansanäänestyksen tuloksena, mutta itsenäisyyden kannattajat aloittivat vuonna 1919 kapinan, joka jatkui aina vuoteen 1924. Toisessa maailmansodassa montenegrolaiset taistelivat Titon partisaanien rinnalla.

Montenegro oli useasti osa eri nimistä valtiota 1900-luvulla:

ensimmäinen eli monarkistinen Jugoslavia (1918–1943)
- Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunta (1918–1929)
- Jugoslavian kuningaskunta (1929–1941, muodollisesti vuoteen 1943)

toinen eli sosialistinen Jugoslavia (1943–1992)
- Demokraattinen federatiivinen Jugoslavia (1945)
- Jugoslavian federatiivinen kansantasavalta (1945–1963)
- Jugoslavian sosialistinen federatiivinen tasavalta (1963-1992)

kolmas eli Jugoslavian liittotasavalta (1992–2003)

Serbia ja Montenegro (2003–2006)

Vuoden 1992 jälkeen ei YK eivätkä monet valtiot hyväksyneet jäljelle jäänyttä Serbian ja Montenegron muodostamaa liittovaltiota sosialistisen Jugoslavian seuraajavaltioksi, vaikka jäljelle jääneiden tasavaltojen katsottiinkin muodostaneen valtion.

[muokkaa] Valtioliitto Serbian kanssa

Vuonna 1992 jäljellä olevassa Jugoslaviassa järjestetyssä kansanäänestyksessä 95,96 prosenttia Montenegron asukkaista kannatti liittoa Serbian kanssa. Muslimit, katolilaiset ja itsenäisyyttä kannattavat montenegrolaiset boikotoivat äänestystä. Itsenäisyyden kannattajat väittivät, etteivät vaalit olleet demokraattiset ja että valtio-omisteinen media oli lähettänyt federaatiota kannattavaa propagandaa.

Vuonna 1996 Milo Đukanovićin hallitus katkaisi välit tuolloin Slobodan Miloševićin hallitsemaan Serbiaan, ryhtyi harjoittamaan omaa talouspolitiikkaansa ja otti valuutakseen käyttöön Saksan markan. Myöhemmin valuutaksi vaihtui euro Saksan otettua sen valuutakseen. Hallitus kannatti itsenäisyysmielistä politiikkaa. Vuonna 2003 Jugoslavia korvattiin Serbia ja Montenegron valtioliitolla ja perustuslaissa määrättiin, että osapuolet saisivat järjestää itsenäistymisestä kansanäänestyksen kolmen vuoden kuluttua.

[muokkaa] Uuden itsenäisyyden aika

21. toukokuuta 2006 järjestetyssä kansanäänestyksessä 55,4 % (tarvittava määrä 55 %) kannatti Montenegron itsenäistymistä ja valtio julistautui itsenäiseksi 3. kesäkuuta 2006 ja erosi sen ja Serbian valtioliitosta. Montenegrosta tuli näin viides entisen Jugoslavian osa, joka irrottautui Belgradin alaisuudesta. Montenegro joutui liitosta eronneena osapuolena hakemaan kansainvälisen tunnustuksen sekä kansainvälisten järjestöjen jäsenyyttä. Euroopan unioni tunnusti Montenegron 12. kesäkuuta ja Serbian 15. kesäkuuta 2006. Maasta tuli Yhdistyneiden kansakuntien 192. jäsen 28. kesäkuuta 2006.

[muokkaa] Talous

Montenegron merkittävimmät vientituotteet ovat metalliteollisuuden tuotteet, jotka käsittävät 62 % viennistä (2004). Kokonaisviennistä 41 % käsitti alumiini. Bauksiittikaivokset ja sulattamon omistaa venäläinen miljonääri Oleg Deripaska^[1]. Seuraavilla sijoilla ovat juomat ja tupakka (18 %) ja puutavara (8 %).^[2]

Maatalous painottuu lähinnä lampaiden ja vuohien laiduntamiseen.^[3]

[muokkaa] Maantiede

Montenegro ulottuu Adrianmeren rannikolta Serbian ja Albanian rajoilla kohoaviin vuoristoihin. Adrianmeren rannikkokaistale on alle kymmenen kilometriä leveä. Dinaariset vuoret kulkevat Serbian ja Montenegron välillä, ja ulottuvat Lounais-Montenegroon, jossa kalkkikiviset huiput ovat paikoin paljaita.^[3] Maan pohjoisosassa sijaitsevat Durmitorin kansallispuisto on Unescon maailmanperintökohde, ja siellä oleva Tara-joen kanjoni on Euroopan suurin. Montenegron suurin järvi Skadar eli Skutari sijaitsee maan eteläosassa, Albanian rajalla.

[muokkaa] Politiikka

Montenegro harjoittaa nykyään (v. 2006) länsimielistä ulkopolitiikkaa, joka tähtää Pohjois-Atlantin liiton rauhankumppanuuden ja Euroopan unionin vakautussopimuksen saavuttamiseen. Koska EU ja Yhdysvallat tukivat Montenegron itsenäistymistä, se saavuttanee nämä useimpien muiden Itä-Euroopan maiden jo ottamat askeleet melko pian.

Osana länteen suuntautunutta turvallisuuspolitiikkaansa Montenegro ilmoitti 31.8.2006 luopuvansa yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyvänsä 2 500 miehen vahvuiseen ammattiarmeijaan.^[4]

[muokkaa] Väestö ja aluejako

[muokkaa] Väestöjakauma

Montenegron etniset ryhmät kuntakartalla: Violetilla merkityissä kunnissa on enemmistö etnisiä montenegrolaisia, keltaisella serbejä, vihreällä bosniakkeja, harmaalla albaaneita. Punaruskeissa kunnissa ei ole selkeää enemmistöä; pohjoisimmissa serbit ovat suurin ryhmä, eteläisimmissä montenegrolaiset

Vuoden 2003 väestöjakauma^[5]:

montenegrolaiset 267 669 (43,16 %)
serbit 198 414 (31,99 %)
bosniakit 48 184 (7,77 %)
albaanit 31 163 (5,03 %)
muslimit 24 625 (3,97 %)
kroaatit 6 811 (1,1 %)
romanit 2 601(0,42 %)
jugoslaavit 1 860 (0,3 %)
makedonialaiset 819 (0,13 %)
sloveenit 415 (0,07 %)
unkarilaiset 362 (0,06 %)
venäläiset 240 (0,04 %)
Balkanin egyptiläiset 225 (0,04%)
italialaiset 127 (0,02 %)
saksalaiset 118 (0,02 %)
muut 2 180 (0,35 %)
ei vastausta 26 906 (4,34 %)
alueellinen identiteetti 1 258 (0,2 %)
tuntematon 6 168 (0,99 %)

[muokkaa] Aluejako

Montenegro on jaettu 21 kuntaan. Vuoden 2003 väestönlaskennassa kuudessa kunnassa oli selvä montenegrolaisenemmistö ja lisäksi he olivat suurin väestöryhmä kolmessa muussa kunnassa. Serbienemmistöisiä kuntia oli viisi, suurin ryhmä serbit oli kolmessa muussa pohjois-Montenegron kunnassa. Bosniakkienemmistö oli kahdessa rajaseudun kunnassa ja albaanienemmistö yhdessä kunnassa maan kaakkoisosassa.

Montenegron kaupungit / kunnat

[muokkaa] Uskonnot

Suurin osa Montenegron asukkaista on ortodokseja, mutta maassa on myös huomattava muslimivähemmistö.^lähde?

Ortodoksisuus - 74,24 %
Islam - 17,74 %
Katolisuus - 3,54 %
Protestantismi - 0,06 %
Muu - 0,39 %
Ei ole ja ateismi - 3,2 %

[muokkaa] Katso myös

Montenegro

Luettelo Montenegron hallitsijoista

[muokkaa] Lähteet

3 Mitä missä milloin 2007, Otava s. 107

[muokkaa] Viitteet

↑ Guardian: Europe's new golden coast
↑ www.exportmontenegro.com/docs/Montenegro-Export-Promotion-Strategy.pdf
↑ ^3,0 ^3,1 Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica - suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 260. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.
↑ Yle Uutiset 31.8.2006
↑ Statistical office of the Republic of Montenegro

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Montenegro.

Luokat: Puutteelliset lähdemerkinnät | Montenegro

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

Montenegro

Wikipedia

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historiaa

[muokkaa] Valtioliitto Serbian kanssa

[muokkaa] Uuden itsenäisyyden aika

[muokkaa] Talous

[muokkaa] Maantiede

[muokkaa] Politiikka

[muokkaa] Väestö ja aluejako

[muokkaa] Väestöjakauma

[muokkaa] Aluejako

[muokkaa] Uskonnot

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Tiedotteita

[muokkaa] Lehtiä

[muokkaa] Televisio

[muokkaa] Uutistoimisto

Views

Valikko

Haku

Muilla kielillä