Norja

Wikipedia

Kongeriket Norge Kongeriket Noreg Norjan kuningaskunta
lippu vaakuna
Valtiomuoto	perustuslaillinen monarkia
Kuningas Pääministeri	Harald V Jens Stoltenberg
Pääkaupunki	Oslo (529 846 as.)
Muita kaupunkeja	Bergen (239 209 as.), Trondheim (154 351 as.)
Pinta-ala  – josta sisävesiä	324 220 km² (sijalla 66) 6,0 %
Väkiluku (2005)  – väestötiheys  – väestönkasvu	4 606 363 (sijalla 114) 14 / km² 0,4 % (2005)
Viralliset kielet	norja (kirjanorja ja uusnorja) saame kuudessa kunnassa ja kveeni / suomi yhdessä
Valuutta	Norjan kruunu (NOK)
BKT (2003)  – yhteensä  – per asukas	sijalla 43 171 600 miljoonaa USD 40 784 USD
HDI (2002)	0,956 (sijalla 1)
Elinkeinorakenne	maatalous 2,2 %, palvelut 61,6 %, teollisuus 36,3 % BKT:sta
Aikavyöhyke  – kesäaika	UTC+1 UTC+2
Itsenäisyys Ero Ruotsista:	7. kesäkuuta 1905
Lyhenne Maatunnus	NO ajoneuvot: N lentokoneet: LN
Kansainvälinen suuntanumero	+47
Motto	Kuninkaallinen motto: Alt for Norge
Kansallislaulu	Ja, vi elsker dette landet

Norjan kuningaskunta (norj. Kongeriket Norge) eli Norja (norj. Norge) on Pohjoismaihin ja Skandinaviaan kuuluva valtio. Se on Ruotsin länsinaapuri, ja sillä on yhteistä rajaa myös Suomen ja Venäjän kanssa. Pinta-alaltaan ja väestöltään varsinainen Norja (manneralue lähisaarineen) on hieman Suomea pienempi. Jos pinta-alaan lasketaan myös Huippuvuoret ja muut merentakaiset alueet, Norja on hieman Suomea suurempi.

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Norjan kuningaskunta syntyy ja liittyy unioniin Tanskan kanssa 1.2 Eidsvollin kansalliskokous ja Ruotsi-Norja 1.3 Norjan itsenäistyminen 1.4 Toinen maailmansota 1.5 Öljytulot vaurastuttavat Norjaa 2 Politiikka 3 Norjan läänit 4 Maantiede 5 Talous 5.1 Merkittävimmät luonnonvarat 5.2 Merkittävimmät vientituotteet 6 Väestöjakauma 7 Kuuluisia norjalaisia 8 Lähteet 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Norjan historia

[muokkaa] Norjan kuningaskunta syntyy ja liittyy unioniin Tanskan kanssa

Norjan kuningaskunta alkoi muodostua viikinkiajalla 800–1000-luvuilla. Norjan kuningassuku sammui vuonna 1387, ja maa päätyi unioniin Tanskan kanssa. Norja jäi Tanskan alaisuuteen vielä senkin jälkeen, kun Kalmarin unioni 1500-luvulla purkautui Ruotsin erotessa siitä.

Pääartikkeli: Tanska-Norja

[muokkaa] Eidsvollin kansalliskokous ja Ruotsi-Norja

Tanskan päädyttyä Napoleonin puolelle annettiin Norja Ruotsin kuninkaalle suurvaltojen taholta Kielin rauhassa tammikuussa 1814. Ruotsi puolestaan oli menettänyt Suomen 1809 Haminan rauhassa Venäjälle. Norja julistautui itsenäiseksi Eidsvollin kansalliskokouksessa 17. toukokuuta 1814, jolloin Norjalle vahvistettiin myös perustuslaki. Norjan kuninkaaksi valittiin Tanskan kruununprinssi Kristian Fredrikin. Tämän muistoksi Norjan kansallispäivää vietetään nykyisinkin 17. toukokuuta. Ruotsi kuitenkin pakotti Norjan personaaliunioniin maiden oltua kahden viikon ajan sotatilassa, mutta maa säilytti kokouksessa määritellyn perustuslakinsa.

Pääartikkeli: Eidsvollin kansalliskokous

Pääartikkeli: Ruotsi-Norja

[muokkaa] Norjan itsenäistyminen

Unioni hajosi 1905. Norja julistautui itsenäiseksi 7. kesäkuuta 1905, ja tilanne alkoi kehittyä uhkaavaksi maiden välillä, mutta Ruotsissa nousseen rauhanliikkeen vuoksi Ruotsi pidättäytyi Norjan vastaisista toimista ja tunnusti Norjan itsenäiseksi valtioksi 26. lokakuuta samana vuonna. Norjan hallitus pyysi Tanskan prinssi Carlia kuninkaaksi. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti hyväksyi hänet kuninkaaksi, ja hän otti nimen Haakon VII, mikä nimi jatkoi Norjan keskiaikaisten kuninkaiden perinnettä.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Norja oli Ruotsin tapaan puolueeton.

[muokkaa] Toinen maailmansota

Toisessa maailmansodassa natsi-Saksa valloitti Norjan vuonna 1940 (Operaatio Weserübung). Norjan vastarinta kesti kaksi kuukautta, ja kuningas ja hallitus jatkoivat toimintaansa pakolaishallituksena Yhdistyneessä kuningaskunnassa.^[1]

Saksa asetti miehittämänsä Norjan johtoon Nasjonal Samlingin johtajan, Vidkun Quislingin, nukkehallituksen sekä Norjaa valvovaksi valtakunnankomissaariksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen Essenin Gauleiterin, Josef Terbovenin.

Saksalaiset jäivät Norjaan Saksan länsiliittoutuneille antautumiseen, 8. toukokuuta 1945, asti. Pohjois-Norjaan edenneet neuvostojoukot jäivät kuukausiksi Saksan antautumisen jälkeen maahan.

Sodan jälkeen Norja sai Marshall-apua ja suuntautui länteen.

[muokkaa] Öljytulot vaurastuttavat Norjaa

Taloudellisesti Norja alkoi vaurastua merkittävästi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla, kun Pohjanmereltä alettiin pumpata öljyä. Norja kokosi verrattain nopeasti mittavan valtionyhtiösektorin valtiontalouden tueksi, ja maan elintaso alkoi nousta. Vuosien 1974 ja 1979 öljykriisit nostivat öljyn hintaa voimakkaasti tarjoten tulolähteen Norjan nousulle.

Ulkopolitiikassaan Norja on ollut maltillinen Nato-maa suhteessaan Neuvostoliittoon ja Venäjään pyrkien löytämään jälkimmäisen kanssa yhteisiä taloudellisia intressejä Kalottialueella. Maita kuitenkin hiertää ratkaisematon Jäämeren aluejako, jossa molemmilla mailla on poikkeava käsitys merialueen omistuksesta.

Norja luopui Saksasta ja osin Neuvostoliitosta saamiensa kokemusten kannustamana pohjoismaisesta puolueettomuudesta, liittyi NATOon 1949 ja oli YK:n perustajajäsen. Norjalaiset ovat hylänneet EY/EU-jäsenyyden kahdesti, vuosina 1972 ja 1994.^[2]

EU-jäsenyyden riskinä on nähty sisämarkkinoiden mahdollisesti edellyttämä energiasektorin vapauttaminen mahdollisesti muodostuville energian yhteismarkkinoille, mikä veisi halvan energian ja öljysektorin valtionomistuksen avulla suoritettavalta aluepolitiikalta taloudelliset edellytykset samoin kuin voimaperäisen kansallisen maatalouspolitiikan edellytykset.

EU:n ulkopuolelle jättäytymisen vastapainona Norja toimii aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla rauhanneuvottelijana js YK:n rauhanturvaamistoiminnassa. Norjan antama kehitysapu suhteessa kansantuloon on maailman suurinta ja monenkeskisintä.

[muokkaa] Politiikka

Norja on perustuslaillinen monarkia, jonka muodollinen päämies on kuningas. Nykyinen kuningas on Harald V. Poliittista valtaa kuninkaalla ei ole. Ylin valta on parlamentilla eli Stortingetilla, johon valitaan 169 edustajaa 19:stä maakunnasta sekä pääministerin johtamalla hallituksella. Vuoden 2005 Stortingetin vaalit voitti Norjan Työväenpuolue.

Hallituksen muodostamisen ehtona Norjassa on, että enemmän kuin puolet ministeristöstä on kuuluttava Norjan kirkkoon (Norjan perustuslaki, 12 § ^[3]).

[muokkaa] Norjan läänit

Norja on jakaantunut 19 hallinnolliseen lääniin (norjaksi fylke). Näissä lääneissä on yhteensä 433 kuntaa. Katso myös Luettelo Norjan kunnista. Numero 13 jäi pois 1972, kun Bergen (13) yhdistettiin Hordalandiin (12).

1. Østfoldin lääni
2. Akershusin lääni
3. Oslon lääni
4. Hedmarkin lääni
5. Opplandin lääni
6. Buskerudin lääni
7. Vestfoldin lääni
8. Telemarkin lääni
9. Itä-Agderin lääni
10. Länsi-Agderin lääni
11. Rogalandin lääni
12. Hordalandin lääni
13. –
14. Sogn ja Fjordanen lääni
15. Møre ja Romsdalin lääni
16. Etelä-Trøndelagin lääni
17. Pohjois-Trøndelagin lääni
18. Nordlandin lääni
19. Tromssan lääni
20. Finnmarkin lääni

[muokkaa] Maantiede

Norja rajoittuu lännessä Norjanmereen, etelässä Skagerrakin salmeen ja pohjoisessa Barentsinmereen. Skandit eli Kölivuoret on poimuvuoristo Ruotsin ja Norjan rajaseudulla.

Norjalle kuuluvat Huippuvuorten (Svalbard) saariryhmä ja Jan Mayen Pohjoisella Jäämerellä sekä Bouvet'nsaari Etelä-Atlantilla. Lisäksi Norja katsoo itselleen kuuluviksi Kuningatar Maudin maaksi kutsutun sektorin Etelämantereesta sekä antarktisen Pietari I:n saaren.

Norjassa on runsaasti järviä ja jokia. Suurin järvi on Mjøsa ja pisin joki Glåma. Suurin osa Norjasta on havumetsien peitossa ja puusto melko samanlaista kuin Suomessa. Etelässä on kuitenkin lauhkeita lehtimetsiäkin, joissa kasvaa mm. kuusta, tammea, koivua, pyökkiä ja talvitammea. Jäämeren rannikolla on karua tundraa.

Norjan pääkaupunki on Oslo, muita suuria kaupunkeja ovat Trondheim, Bergen, Stavanger, Kristiansand ja Tromssa.

Norjan rantaviivan pituus vuonot ja saaret mukaan luettuna on 83 000 kilometriä.

Norjan pisin ja syvin vuono on Sognevuono. Se on 200 kilometriä pitkä.

[muokkaa] Talous

Pääartikkeli: Norjan talous

Norjan rahayksikkö on kruunu (NOK), joka jakaantuu sataan äyriin.

Norjan öljyvarat ovat nostaneet sen maailman talouksien huipulle: 1999 öljynvienti toi 35 % vientituloista. Norja on maailman kolmanneksi suurin öljynviejä Saudi-Arabian ja Venäjän jälkeen. Norjan valtio on säästänyt öljytuloista rahastoon 114 miljardia USA:n dollaria eli yli biljoona kruunua. Rahastolla Norja varautuu aikaan, jolloin sillä ei ole hyvinvointinsa turvana enää öljyä ja kaasua. Rahasto koostuu osake- ja joukkovelkakirjasijoituksista.

Norja on Euroopan alueen suurimpia maakaasun tuottajia, ja se on myös merkittävä alumiinin jalostaja. Noin puolet teollisuudesta keskittyy Oslon ympärille. Vientiin menee alumiinia, terästä, paperia ja kalaa.^[4]

Etelä-Norjassa harjoitetaan intensiivistä sekataloutta, mutta vain kolme prosenttia maa-alasta on viljelyksessä. Eniten viljeltyä maata on Oslonvuonon ja Ruotsin rajan välisellä alueella. Norjassa kylmyys huonontaa satoja, ja merellisten alueiden epävakainen sää haittaa leipäviljan viljelyä. Sen takia alueella kasvatetaan vihanneksia ja juureksia, esimerkiksi perunaa. Rehukasvit menestyvät hyvin, ja siksi lypsykarjatalous on tärkeää.

Norja kuuluu maailman tärkeimpiin kalastusalueisiin pitkän rantaviivansa ja matalanmeren alueiden takia. Silli on yleisin ja tärkein laji kalastuksen kannalta.

Ennen Norjassa oli merkittävää laivanrakennusteollisuutta, mutta 1980-luvun puolivälissä se vähentyi murto-osaan entisestään.

Norjassa melkein kaikki sähkö tuotetaan vesivoimalla, ja vesivoimalaitoksia on rakennettu paljon vuorille. Siksi Norja on monessa suhteessa päässyt lähemmäs kestävää kehitystä.^[5] Öljynporauslautat saavat voimansa aaltoenergiasta.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

• öljy
• maakaasu
• kupari
• nikkeli
• rautamalmi
• sinkki
• lyijy
• kala
• puu

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

• maaöljy
• maakaasu
• koneet
• kala

[muokkaa] Väestöjakauma

Norjan väkiluku on pysynyt pitkään melko muuttumattomana eikä ole juuri noussut. Siksi Norja on väestöllisen muuntumisen neljännessä vaiheessa.

Norjan kielestä käytetään kahta kirjoitusmuotoa: bokmålia ja nynorskia. Bokmålia käyttää 86–90 prosenttia (mukaan lukien riksmål) ja nynorskia 10–12 prosenttia väestöstä. Norjassa puhutaan useita toisistaan selvästi poikkeavia murteita.

Lähes 86 prosenttia väestöstä kuului vuonna 2004 Norjan evankelis-luterilaiseen valtionkirkkoon. Muiden kristillisten uskontokuntien edustajia on neljä prosenttia, muslimeita 1.8 prosenttia ja muita 8 prosenttia.^[6]

[muokkaa] Kuuluisia norjalaisia

• Liv Ullmann (näyttelijä, elokuvaohjaaja)
• Knut Hamsun (kirjailija)
• Henrik Ibsen (näytelmäkirjailija)
• Edvard Munch (kuvataiteilija)
• Edvard Grieg (säveltäjä)
• Gustav Vigeland (kuvanveistäjä)
• Sigrid Undset (kirjailija)
• Nils Gaup (elokuvaohjaaja)
• Bjørn Dæhlie (maastohiihtäjä)
• Harald V (nykyinen kuningas)
• Sonja (nykyinen kuningatar)
• Olavi V (aikaisempi kuningas)
• Fridtjof Nansen (tutkimusmatkailija)
• Anne Holt (kirjailija, ministeri)
• Sonja Henie (taitoluistelija, näyttelijä)
• Roald Amundsen (tutkimusmatkailija)
• Thor Heyerdahl (tutkimusmatkailija)
• Morten Harket (laulaja)

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Norja Google Mapsissa
• Norjan virallinen sivusto