Nykyisen Albanian alueella asui jo antiikin aikana illyrialaisia, joista nykyiset albaanit polveutuvat. Illyrialaiset alistuivat Rooman valtaan ajanlaskumme alun tienoilla ja säilyivät sittemmin Itä-Rooman eli Bysantin vallan alla keskiajalle asti.

1300-luvun lopulla Ottomaanien valtakunta alkoi levittäytyä Albaniaan, mutta Albanian kansallissankari Skanderbeg yhdisti 1400-luvulla albaanit vastarintaan vuosiksi 1443—1478. Skenderbegin kuoleman jälkeen Albania joutui osaksi Ottomaanien valtakuntaa ja suurin osa väestöstä omaksui vähitellen islaminuskon.

1800-luvun lopulla albaanien toiveet itsenäistymisestä alkoivat nousta ja lopulta 1912 Ensimmäisen Balkanin sodan yhteydessä Albania itsenäistyi.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Albania joutui sotanäyttämöksi ja sodan jälkeen Albania pyrki nojautumaan Italian suojeluun. 1928 konservatiivinen klaanipäällikkö ja pääministeri Zog I julistettiin maan kuninkaaksi. Italian vaikutusvalta maan asioihin kuitenkin jatkoi kasvuaan. Huhtikuussa 1939 Mussolinin joukot miehittivät maan ja liittivät sen osaksi Italiaa.

Toisen maailmansodan aikana kommunistiset ja kansallismieliset sissit taistelivat Albaniassa italialaisia ja saksalaisia miehitysjoukkoja sekä toisiaan vastaan. Titon Jugoslavian tuella Enver Hoxhan johtamat kommunistit selviytyivät voittajiksi ja maa julistettiin kansantasavallaksi 1946. Sodan jälkeen ideologiset ristiriidat Jugoslavian kanssa syvenivät, ja maa haki tukea ensin vuodesta 1948 alkaen Stalinin Neuvostoliitosta ja Stalinin kuoleman jälkeen vuodesta 1962 alkaen Maon Kiinasta. Lopulta Maon kuoltua 70-luvun lopulla välit myös Kiinaan huononivat ja maa siirtyi tiukalle eristäytymislinjalle. Albania oli ainoa eurooppalainen valtio, joka ei osallistunut Helsingissä kesällä 1975 pidettyyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokoukseen ETYK:iin.

Sosialisminaikainen poliittinen vankila Girokastran linnassa

Hoxhan ympärille alkoi muodostua nopeasti henkilökultti ja 1960-luvulle tultaessa se oli kehittynyt pitemmälle kuin missään muussa sosialistisessa maassa, ehkä lukuun ottamatta Pohjois-Korean Kim Il-Sungia tai Kiinan Mao Zedongia. Vuonna 1967 Durrësissa käynnistetty liike matki monia Kiinan kulttuurivallankumouksen piirteitä. Punakaartilaisiksi puettuja koululaisia kehotettiin vandalisoimaan kirkkoja ja moskeijoita. Valtio määräsi kaikki minareetit ja useat kirkot purettaviksi ja uskonnollisia kirjoja sekä kulttiesineitä tuhottiin laajasti. Erityisesti vuosien 1967 ja 1976 uskonnonvastaisissa kampanjoissa hyökkäykset järjestäytynyttä uskontoa ja uskovaisia vastaan olivat brutaaliudeltaan ja fanaattisuudessaan vertaansa vailla missään sosialistisessa valtiossa. Imaameja, pappeja ja munkkeja sekä nunnia teloitettiin ja vangittiin laajasti.^[1]

Amnesty Internationalin uraauurtavan, vuonna 1984 julkaistun raportin mukaan Albanian ihmisoikeustilanne oli Hoxhan aikana hyvin huono. Hallitus esti ihmisten ilmaisu-, uskonharjoittamis-, liikkumis- ja järjestäytymisvapauden, vaikka vuonna 1976 hyväksytty perustuslaki periaatteessa takasi nämä oikeudet. Vuonna 1981 Hoxha määräsi useita johtavassa asemassa olevia puoluevirkailijoita teloitettavaksi puhdistuksessa. Pääministeri Mehmet Shehun ilmoitettiin tehneen itsemurhan. Hoxhan kuoltua 1985 ja sosialismin murruttua Itä-Euroopassa, myös Albanian hallitus taipui monipuoluevaaleihin 1991. Entisten kommunistien muodostama Sosialistinen puolue voitti ensimmäiset vaalit, mutta yleislakon ja levottomuuksien jälkeen pidetyissä uusissa vaaleissa 1992 valtaan nousi opposition Demokraattinen puolue. Jopa satojentuhansien albanialaisten menetettyä rahansa valtavassa pyramidihuijauksessa kapinointi kaatoi Demokraattisen puolueen hallituksen 1997 ja nosti Sosialistipuolueen uudelleen valtaan. Elokuun 2005 parlamenttivaaleissa valtaan nousi Demokraattipuolue.

[muokkaa] Politiikka

NATO ilmoitti 3. huhtikuuta 2008 kutsuvansa Albanian ja Kroatian jäsenikseen.^[2]

[muokkaa] Maantiede

Pääartikkeli: Albanian maantiede

Rannikkoalangot ovat Albanian ruoka-aitta, sillä kapea rannikkokaistale on maan ainoaa viljelyskelpoista aluetta. Osa rannikosta on soistunutta. Vuoristot peittävät suurinta osaa maata. Maan pohjoisosassa sijaitsee Albanian Alpit ja etelä- ja keskiosat ovat korkeaa ylänköä. Ylängöiltä saavat alkunsa monet Adrianmereen laskevat joet, joista tärkeimmät ovat Semani, Drini ja Vijose. Maan suurin järvi on Shkodër ja korkein kohta on Maja e Korabit (2 753 metriä).^[3]

Valtion vuoristoisuudesta johtuen sen alueella on monia eri ilmastonaloja. Rannikolla on tyypillinen välimerenilmasto, kun taas vuoristossa on mantereinen viileämpi ilmasto.^[3] Lisäksi pohjoisen ja etelän välillä on huomattavat sääerot.^lähde?

Rannikkoa Etelä-Albaniassa.

Alangolla on leudot talvet keskilämpötilan ollessa 7 °C. Kesällä vastaava lämpötila on 24 °C, kosteusprosentti on korkea ja siksi sää on hieman epämukava. Eteläisillä alangoilla vastaavat lämpötilat ovat noin 5 °C korkeampia läpi vuoden. Ero on hieman suurempi kuin 5 °C kesäisin ja hieman pienempi talvisin.^[4]

Sisämaassa korkeus on suurempi tekijä ilmastoon kuin leveysaste tai mikään muu. Matalan lämpötilan vuoristossa aiheuttaa mantereen päällä oleva ilmamassa, joka hallitsee Itä-Euroopan ja Balkanin säätä. Kesälämpötilat ovat keskimäärin matalampia vuoristossa kuin rannikolla, mutta paikalliset erot ovat suuria.^[4]

Sademäärät vaihtelevat rannikon 1000-1500 mm vuoriston 1800-2500 mm vuodessa. Rannikon sateesta 95% tulee talvella. Vuoristossa vuodenaikojen erot eivät ole yhtä suuret.^[4]

[muokkaa] Aluejako

Albania jakautuu 36 alueeseen eli rretheen. Alueet ryhmitellään maakuntiin, joita on 12. Pääkaupungilla on erikoisasema.

Lezhë
Librazhd
Lushnjë
Malësi e Madhe
Mallakastër
Mat
Mirditë
Peqin
Përmet
Pogradec
Pukë
Sarandë
Shkodër
Skrapar
Tepelenë
Tiranë
Tropojë
Vlorë

[muokkaa] Albanian arkeologisia kohteita

Apollonia
Butrint
Durrës

[muokkaa] Väestö

Väestötiedot vuonna 2005
Ikärakenne	0–14-vuotiaita 25,6 % 15–64-vuotiaita 65,8 % yli 64-vuotiaita 8,6 %
Mediaani-ikä	28,52 vuotta
Väestönkasvu	0,52 %
Syntyvyys	15,08 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus	5,12 / 1 000 henkilöä
Lapsikuolleisuus	21,52 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto	-4,8 / 1 000 henkilöä
Eliniänodote	keskiarvo: 77,24 vuotta miehet: 74,6 vuotta naiset: 80,15 vuotta
HIV:n levinneisyys aikuisväestössä	? %
Lukutaitoisia	86,5 % väestöstä

Asukkaista 95 prosenttia on etnisesti albaaneja ja kolme prosenttia kreikkalaisia.

Noin seitsemänkymmentä prosenttia väestöstä on muslimeja, kaksikymmentä prosenttia ortodokseja ja kymmenen prosenttia katolisia. Luvut ovat arvioita, koska virallisia tilastoja ei ole. Kaikki kirkot ja moskeijat suljettiin vuonna 1967 ja uskonnonharjoittaminen kiellettiin aina vuoteen 1990 asti.

[muokkaa] Talous

Pääartikkeli: Albanian talous

Albania luopui viimeisenä Euroopan maana kommunismista. Markkinatalouteen siirtyminen johti maan köyhyyden kierteeseen ja pahensi ruokapulaa. Maan taloutta vaivaavat teollisuuden kehittymättömyys, huonot kulkuyhteydet ja entisen Jugoslavian alueelta maahan siirtyneet albaanipakolaiset. Albanian joet eivät sovellu tavaran kuljettamiseen, rautatiet eivät yllä naapurimaihin ja rannikon suot haittaavat kulkua, minkä vuoksi Albania on varsin eristäytynyt valtio.^[3] Maan teollisuus palveleekin pääasiassa vain kotimaan markkinoita.^[5]

Suurin osa väestöstä saa elinkeinonsa viljelemällä maata rannikolla. Tärkeimmät viljelyskasvit ovat maissi, vehnä, ohra ja hedelmät, joista vain hyvin pieni osa saadaan vientiin. Useilla alueilla muuli ja hevonen ovat edelleen yleisimmät kulkuvälineet.^[3]

Albanialla on paljon höydyntämättömiä luonnonvaroja. Merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, maakaasu, kivihiili ja eri metallit kuten kromi.^[3]

Merkittävimmiksi vientituotteiksi luetellaan kromi ja öljy.

[muokkaa] Lähteet

↑ Albania, Religions Encyclopedia of the Nations. (englanniksi), Timeline: Albania BBC. Viitattu 19. huhtikuuta 2007. (englanniksi)
↑ Nato to back US missile defence 3.4.2008. BBC.
↑ ^3,0 ^3,1 ^3,2 ^3,3 ^3,4 Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica - suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 263. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.
↑ ^4,0 ^4,1 ^4,2 Country Studies > Albania > Climate the Library of Congress. Viitattu 28.4.2008. (englanniksi)
↑ Kiljunen, Kimmo: Valtiot ja liput, s. 58. Otava, 2004. ISBN 951-1-18177-7.