2005
Wikipedia
[muokkaa] Tapahtumia
[muokkaa] Tammikuu
- 1. tammikuuta – Kainuun maakuntahallintokokeilu alkoi.
- 1. tammikuuta – Kuntaliitoksia Suomessa:
- Kangaslammin kunta liittyi Varkauden kaupunkiin
- Karinaisten kunta liittyi Pöytyän kuntaan
- Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran kunnat liittyivät Joensuun kaupunkiin
- Kullaan kunta liittyi Ulvilan kaupunkiin
- Loimaan kunta liittyi Loimaan kaupunkiin
- Peräseinäjoen kunta liittyi Seinäjoen kaupunkiin
- Saaren ja Uukuniemen kunnat liittyivät Parikkalan kuntaan
- Sahalahden kunta liittyi Kangasalan kuntaan
- Vehmersalmen kunta liittyi Kuopion kaupunkiin
- Värtsilän kunta liittyi Tohmajärven kuntaan.
- 1. tammikuuta – Joutsenon kunnasta tuli Joutsenon kaupunki.
- 1. tammikuuta – Entisten HKL-Bussiliikenteen ja Suomen Turistiauto Oy:n fuusiosta perustettiin Helsingin Bussiliikenne Oy.
- 1. tammikuuta – Suruliputus Suomessa ja kansallinen surupäivä Ruotsissa Intian valtameren maanjäristyksen uhrien muistoksi.
- 1. tammikuuta – Uusi Turkin liira tuli käyttöön, arvoltaan 1 000 000 entistä liiraa.
- 2. tammikuuta – Bagdadin lähistöllä tapahtuneessa pommi-iskussa kuoli yli 20 irakilaissotilasta.
- 4. tammikuuta – Bagdadin kuvernööri Ali al-Haidri ammuttiin.
- 4. tammikuuta – Kiistelty värjäämörakennus purettiin Finlaysonin vanhalla tehdasalueella Tampereen keskustassa.
- 8. tammikuuta – Myrsky riehui Etelä-Skandinaviassa, Itämerellä ja Baltiassa.
- 9. tammikuuta – Mahmud Abbas valittiin palestiinalaisten presidentiksi.
- 9. tammikuuta – Merivesi nousi Suomenlahdella ennätyksellisen korkealle ja tulvi mm. Helsingin Kauppatorille.
- 14. tammikuuta – EU-parlamentti hyväksyi .
- 14. tammikuuta – Euroopan avaruusjärjestö ESAn Huygens-luotain laskeutui onnistuneesti Saturnuksen Titan-kuun pinnalle.
- 16. tammikuuta – Kroatian presidentti Stipe Mesic valittiin uudelleen.
- 20. tammikuuta – Yhdysvaltain presidentti George W. Bush toisen kauden virkaanastumispäivä.
- 20. tammikuuta – Nopeusrajoitukset Irlannissa vaihtuivat maileista kilometreiksi. Kaikki nopeusrajoituksia koskeneet liikennemerkit vaihdettiin kuten myös vanhat tiekyltit, joissa etäisyydet olivat maileina.
- 21. tammikuuta – Seitsemän ihmistä kuoli henkilöauton ja taksibussin törmäyksessä valtatie 9:llä Loimaalla. Kuusi uhria oli henkilöautossa olleita vampulalaisia nuoria ja seitsemäs urjalalainen taksinkuljettaja. Kenelläkään uhreista ei ollut ollut turvavyö kiinnitettynä.
- 23. tammikuuta – Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko vannoi virkavalansa.
- 28. tammikuuta – Acehin rauhanneuvottelut alkoivat Vantaalla.
- 30. tammikuuta – Ensimmäiset vaalit Irakissa maan miehityksen jälkeen.
[muokkaa] Helmikuu
- 1. helmikuuta – Länsi-Lappiin perustettiin Pallas-Yllästunturin kansallispuisto, joka sijaitsee Enontekiön, Kittilän, Kolarin ja Muonion kuntien alueella.
- 6. helmikuuta – Pääministeri Thaksin Shinawatran puolue sai Thaimaan parlamenttivaaleissa 375 paikkaa parlamentin 500 paikasta. Maan tulkittiin siirtyneen yksipuoluejärjestelmään.
- 10. helmikuuta – Walesin prinssi Charles ilmoitti kihlauksestaan Camilla Parker Bowlesin kanssa.
- 10. helmikuuta – Saudi-Arabiassa järjestettiin kautta aikojen ensimmäiset paikallishallinnon vaalit.
- 16. helmikuuta – Kioton sopimus astui voimaan ilman Yhdysvaltoja ja Australiaa.
- 16.–27. helmikuuta – Hiihdon MM-kilpailut Oberstdorfissa Saksassa.
- 26. helmikuuta – 5. maaliskuuta – Erikoisolympialaiset talvilajeille Naganossa.
[muokkaa] Maaliskuu
- 1. maaliskuuta – Perustettiin Pyhä-Luoston kansallispuisto.
- 15.–20. maaliskuuta – Freestyle-hiihdon MM-kisat Rukalla.
- 17. maaliskuuta – Muun muassa huono keli aiheutti kolarisuman Etelä-Suomessa. Kolme ihmistä kuoli, 60 loukkaantui ja satoja autoja vahingoittui.
- 21. maaliskuuta – Viron hallitus ilmoitti eroavansa oikeusministeri Ken-Marti Vaherin saatua epäluottamuslauseen Riigikogussa.
- 24. maaliskuuta – Niin sanottu tulppaanivallankumous Kirgisiassa johti presidentti Askar Akajevin maanpakoon ja opposition vallankaappaukseen.
[muokkaa] Huhtikuu
- 9. huhtikuuta – Walesin prinssi Charles ja Camilla Parker Bowles avioituivat.
- 16. huhtikuuta – Pop-laulaja Britney Spears kertoi odottavansa esikoistaan.
- 17. huhtikuuta – Oulun Kärpät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden.
- 18. huhtikuuta – Neste Oil listautui Helsingin pörssiin.
- 19. huhtikuuta – Uudeksi paaviksi valittiin Benedictus XVI.
- 20. huhtikuuta – Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Lontoossa.
- 28. huhtikuuta – Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa päivää myöhemmin.
- 30. huhtikuuta – 16. toukokuuta – Jääkiekon MM-kisat Itävallassa.
[muokkaa] Toukokuu
- 5. toukokuuta – Ensimmäinen Disneyland-huvipuisto täytti 50 vuotta.
- 11. toukokuuta – Astrid Swanin debyyttialbumi Poverina julkaistiin.
- 15. toukokuuta – Tähtien sodan kolmannen episodin julkaisu Cannesin elokuvajuhlissa.
- 16. toukokuuta – Paperiliitto aloitti lakon, johon Metsäteollisuus ry vastasi työsululla kaksi päivää myöhemmin. Lakko ja työsulku kestivät lähes puolitoista kuukautta.
- 19. toukokuuta – Tähtien sodan kolmas episodi elokuvateattereihin.
- 22. toukokuuta – Kansanedustaja Tarja Cronberg syrjäytti Osmo Soininvaaran Vihreän Liiton puheenjohtajan paikalta. Cronberg voitti vaalissa niukasti kansanedustaja Anni Sinnemäen.
[muokkaa] Kesäkuu
- 5.–19. kesäkuuta – Naisten jalkapallon EM-kilpailut Englannissa.
- 7. kesäkuuta – Norja juhli satavuotista itsenäisyyttään.
- 10. kesäkuuta – Eero Heinäluoma valittiin SDP:n puheenjohtajaksi.
- 14. kesäkuuta – Jamaikan Asafa Powell juoksi 100 metrillä maailmanennätyksen 9,77.
- 14. kesäkuuta – Turussa juhlittiin Linja-autoliiton kokouksen yhteydessä suomalaisen linja-autoliikenteen 100-vuotisjuhlaa. Noin 50 museolinja-autoa osallistui juhla-ajoon Uuteenkaupunkiin ja takaisin. Suomalainen linja-autoliikenne oli alkanut vuonna 1905 juuri tällä reitillä.
- 29. kesäkuuta – Entinen kansanedustaja Maria Kaisa Aula valittiin Suomen ensimmäiseksi lapsiasiavaltuutetuksi. Aulan toimipaikaksi tuli Jyväskylä.
[muokkaa] Heinäkuu
- 1. heinäkuuta – Romanian leun uudelleenarvotus.
- 4. heinäkuuta – Deep Impactin törmääjä osui komeetta Tempel 1:een.
- 6. heinäkuuta – Kansainvälinen olympiakomitea myönsi Lontoolle vuoden 2012 kesäolympialaiset.
- 6. heinäkuuta – G8-maat aloittivat kokouksensa Skotlannissa.
- 7. heinäkuuta – Terrori-iskujen sarja Lontoon metroissa ja busseissa. 55 ihmistä kuoli ja yli 700 loukkaantui.
- 7. heinäkuuta – AC Allianssi Vantaalta hävisi 8–0 Valkeakosken Hakalle Veikkausliigan ottelussa Valkeakoskella.
- 8. heinäkuuta – Saksalainen industrial metal -yhtye Rammstein esiintyi Turun Ruisrockissa, keräten Ruisrockin ennätysyleisön.
- 8. heinäkuuta – "Turo's Hevi Gee" juhli 20-vuotista uraansa Turonpäivillä Lahdessa.
- 8. heinäkuuta – Aitoon kirkastusjuhlat alkoivat Luopioisissa ensimmäistä kertaa nelipäiväisinä. Uudeksi kävijäennätykseksi tuli 15 300 henkeä.
- 16. heinäkuuta – Kuudes Harry Potter -kirja, Harry Potter and the Half-Blood Prince, julkaistiin englanniksi.
- 20. heinäkuuta – Mikkelin ulkopuolelta Otavan taajamasta löytyi rakennustöiden yhteydessä toisen maailmansodan aikainen lentopommi. Armeija evakuoi taajaman asukkaat pommin räjäytyksen ajaksi. Alueelta löytyi toinen samanlainen pommi viikkoa myöhemmin.
- 21. heinäkuuta – Pienten räjähdysten sarja Lontoon metrossa.
- 22. heinäkuuta – Jelena Isinbajeva ylitti ensimmäisenä naisena seiväshypyssä viisi metriä.
- 22. heinäkuuta – Linnunradan käsikirja liftareille -kirjasta tehdyn elokuvan teatterijulkaisu Suomessa.
- 26. heinäkuuta – Avaruussukkula Discovery laukaistiin.
[muokkaa] Elokuu
- 2. elokuuta – Air Francen lento 358 tuhoutui tulipalossa Toronton Pearsonin lentoasemalla jouduttuaan ulos kiitotieltä.
- 2. elokuuta – NASAn Merkurius-luotain MESSENGER lensi Maan ohi.
- 6.–14. elokuuta – Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut Helsingissä.
- 9. elokuuta – Rajuilma koetteli eteläisintä Suomea illalla ja aiheutti Yleisurheilun MM-kisojen kilpailujen keskeyttämisen noin tunniksi
- 10. elokuuta – Copterlinen helikopteri putosi Suomenlahteen Viron edustalla. 14 henkeä sai surmansa.
- 12. elokuuta – NASAn Mars Reconnaissance Orbiter -luotain laukaistiin kohti Marsia klo 14.43 Suomen aikaa.
- 14. elokuuta – Helios Airwaysin lento 522 törmäsi vuoreen Ateenan pohjoispuolella surmaten 121 ihmistä.
- 28. elokuuta – Trombi riehui Talin golfkentällä Helsingissä ja kaatoi ravintolateltan. Seitsemän ihmistä loukkaantui.
- 29. elokuuta – Hurrikaani Katrina iski Yhdysvaltojen etelärannikolle surmaten oletettavasti tuhansia ja aiheuttaen kymmenien miljardien dollarien aineelliset vahingot. Suurin osa New Orleansin kaupunkia joutui tulvaveden alle kaupunkia suojanneiden tulvavallien murruttua.
[muokkaa] Syyskuu
- 1. syyskuuta – Ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula aloitti työnsä.
- 2. syyskuuta – Kansanedustaja Mari Kiviniemi siirtyi ulkomaankauppaministeriksi Paula Lehtomäen jäätyä äitiyslomalle.
- 15. syyskuuta – Kolmas kansainvälinen Jean Sibelius -kapellimestarikilpailu sai yllättävän, jopa nolon lopun. Tuomaristo päätti jättää kolme ensimmäistä palkintoa kokonaan jakamatta, koska se piti kilpailijoiden tasoa liian huonona.
- 19. syyskuuta Ilmatieteen laitos ja Merentutkimuslaitos muuttivat uuteen toimitaloon Dynamicumiin Helsingin Kumpulaan.
- 26. syyskuuta – HIM julkaisi uuden albumin Dark Light.
- 28. syyskuuta – Nightwishilta ilmestyi kokoelmalevy: Highest Hopes - The Best of Nightwish
- 29. syyskuuta – Ulvilan kirkkoherra Kari Mäkinen valittiin Turun hiippakunnan uudeksi piispaksi. Edellinen piispa Ilkka Kantola erosi avioerostaan syntyneen kohun vuoksi.
- 30. syyskuuta – Jyllands-Posten julkaisi kohua herättäneet Muhammad-pilapiirroksensa.
[muokkaa] Lokakuu
- 1. lokakuuta – Suomalainen metalliyhtye Sentenced piti jäähyväiskeikkansa Oulussa.
- 3. lokakuuta – Myllykosken Pallo voitti Suomen mestaruuden jalkapallossa.
- 4. lokakuuta – Hurrikaani Stan osui Meksikoon ja Keski-Amerikkaan surmaten yli 1 620 ihmistä.
- 7. lokakuuta – Nils Gustafsson vapautettiin kaikista häntä vastaan Bodominjärven murhien vuoksi nostetuista syytteistä. Syyttäjät eivät valittaneet päätöksestä. Gustafsson vaati valtiolta aiheettoman rikosepäilyn ja vapaudenriiston vuoksi 137 000 euron korvauksia ja sai myöhemmin 19 200 euroa.
- 13. lokakuuta – Ilmatieteen laitos rekisteröi alkusyksyn poikkeuksellisen lämpöaallon päättyneeksi.
- 14. lokakuuta – Uusi Asterix-albumi julkaistiin.
- 14. lokakuuta – Wallace & Gromit: Kanin kirous ("The Curse of the Were-Rabbit") tuli ensi-iltaan.
- 19. lokakuuta – Irakissa alkoi oikeudenkäynti syrjäytettyä presidenttiä Saddam Husseinia ja seitsemää muuta Baath-puolueen johtajaa vastaan.
- 21. lokakuuta – Nightwish-yhtye erotti solistinsa Tarja Turusen.
- 26. lokakuuta – Dingo julkaisi uuden albumin 11 vuoden tauon jälkeen.
- 27. lokakuuta – Kolme ulkomaalaistaustaista poikaa pakeni poliiseja muuntajapylvääseen Clichy-sous-Bois -nimisessä lähiössä Pariisin liepeillä ja sai sähköiskun. Kaksi poikaa kuoli, kolmas loukkaantui vakavasti. Tapaus laukaisi ennennäkemättömät siirtolaismellakat.
- 28. lokakuuta – Saksalainen industrial metal -yhtye Rammstein julkaisi Rosenrot -levyn.
- 29. lokakuuta – Suomen Keskusta valitsi pääministeri Matti Vanhasen presidenttiehdokkaakseen vuoden 2006 vaaleihin.
[muokkaa] Marraskuu
- 1. marraskuuta – Lahden kaupunki vietti satavuotisjuhliaan.
- 9. marraskuuta – Venus Express -avaruusluotain laukaistiin kohti Venusta.
- 10. marraskuuta – Pendolinojuna ja karjankuljetusauto törmäsivät Matkanevan aseman pohjoispuolella Kälviällä, ajoneuvossa olleet kaksi henkilöä saivat surmansa.
- 12. marraskuuta – Kokoomus valitsi presidenttiehdokkaakseen Euroopan investointipankin varapääjohtajan Sauli Niinistön.
- 14. marraskuuta – Moottoritie valtatie 4:llä Lahden ja Heinolan välillä avattiin yleiselle liikenteelle. Näin poistui yksi Suomen valtateiden pahimmista pullonkauloista.
- 15. marraskuuta – Madonnan Confessions on a Dance Floor -studioalbumi ilmesyi.
- 18. marraskuuta – Harry Potter ja liekehtivä pikari -elokuva sai ensi-iltansa.
- 19. marraskuuta – Yhdysvaltalaisjoukot tappoivat 24 ihmistä Hadithan verilöylyssä Irakissa. Tapaus paljastui vasta kesäkuun alussa 2006.[1]
- 19. marraskuuta – SDP valitsi presidentti Tarja Halosen ehdokkaakseen vuoden 2006 presidentinvaaleihin.
- 20. marraskuuta – Israelin pääministeri Ariel Sharon erosi oikeistolaisesta Likud-puolueesta ja perusti uuden Kadima-puolueen. Taustalla oli Sharonin päätös tyhjentää Gazan alueen israelilaiset siirtokunnat, mikä oli herättänyt vastustusta hänen oman puolueensa sisällä.
[muokkaa] Joulukuu
- 2. joulukuuta – Rovajärven ampuma-alueella kuoli varusmies ja kuusi loukkaantui raskaan kranaatinheittimen putken räjähdettyä.
- 2. joulukuuta – Yhdeksäs kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu päättyi. Sen voitti venäläissyntyinen saksalainen Alina Pogostkin.
- 4. joulukuuta – Istuvan presidentin Nursultan Nazarbajevin ilmoitettiin saaneen murskavoiton Kazakstanin presidentinvaaleissa peräti 91 prosentin ääniosuudella. Vaaleja pidettiin yleisesti epärehellisinä.
- 9. joulukuuta – Kesän 2006 jalkapallon MM-kisojen lohkot arvottiin.
- 9. joulukuuta – Jyväskylä–Kirri-moottoritie valtatie 4:llä avattiin liikenteelle.
- 11. joulukuuta – Hertfordshiren öljyvaraston palo pohjois-Lontoossa.
- 14. joulukuuta – Uusi King Kong -elokuva sai ensi-iltansa.
- 15. joulukuuta – Lohja–Lohjanharju-moottoritie avattiin liikenteelle.
- 17. joulukuuta – Voittaja-2005-koiranäyttely järjestettiin Helsingin messukeskuksessa. Best in Show -koiraksi valittiin kettuterrieri Ash Grove Highwaystar.
- 18. joulukuuta – Suomen toiseksi Idols-voittajaksi valittiin Ilkka Jääskeläinen, joka sai kaikista annetuista äänistä 55 %.
- 21. joulukuuta – Vuoden urheilijaksi valittiin Janne Ahonen.
- 22. joulukuuta – Varatuomari Pauliine Koskelo nimitettiin ensimmäisenä naisena Korkeimman oikeuden presidentiksi. Koskelo otti viran vastaan vuoden 2006 alussa, jolloin edellinen presidentti Leif Sevón siirtyi eläkkeelle.
- 26. joulukuuta – Tornion koiravaljakkoturma Kolarin radalla: kaksi italialaisturistia menehtyi tasoristeysonnettomuudessa.
- 31. joulukuuta – Tilkan sotilassairaala Helsingissä suljettiin.
[muokkaa] Syntyneitä
- 26. kesäkuuta – Prinsessa Alexia, Alankomaiden kruununprinssin Willem-Alexanderin toinen tytär
- 15. lokakuuta – prinssi Christian Valdemar Henri John, Tanskan kruununprinssi Frederikin ja kruununprinsessa Maryn esikoispoika
- 31. lokakuuta – Prinsessa Leonor, Espanjan kruununprinssi Felipen ja prinsessa Letizian esikoistytär
[muokkaa] Kuolleita
-
Pääartikkeli: Luettelo vuonna 2005 kuolleista henkilöistä
[muokkaa] Nobelin palkinnot
- Nobelin fysiikanpalkinto: Roy Glauber, John Hall ja Theodor Hänsch
- Nobelin kemianpalkinto: Yves Chauvin, Robert Grubbs ja Richard Schrock
- Nobelin lääketieteen palkinto: Robin Warren ja Barry Marshall
- Nobelin kirjallisuuspalkinto: Harold Pinter
- Nobelin rauhanpalkinto: Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ja sen johtaja Mohamed ElBaradei