Jimmy Carter

Wikipedia

James Earl Carter, Jr.



Yhdysvaltain 39. presidentti
Virassa 1977–1981
Edeltäjä	Gerald Ford
Seuraaja	Ronald Reagan
{{{arvo2}}}
Virassa {{{virassa2}}}
Edeltäjä	{{{edeltäjä2}}}
Seuraaja	{{{seuraaja2}}}
{{{arvo3}}}
Virassa {{{virassa3}}}
Edeltäjä	{{{edeltäjä3}}}
Seuraaja	{{{seuraaja3}}}

Tiedot
Syntymäaika	1. lokakuuta 1924
Syntymäpaikka	Georgia
Kuolinaika	{{{kuolinaika}}}
Kuolinpaikka	{{{kuolinpaikka}}}
Puolue	Demokraatit
Ammatti	{{{ammatti}}}
Puoliso	Rosalynn Smith Carter
Arvonimet	{{{arvonimet}}}
Allekirjoitus	{{{allekirjoitus}}}
Huomioitavaa

Carter ja Deng Xiaoping (1979)

James Earl "Jimmy" Carter, Jr. (s. 1. lokakuuta 1924) oli Yhdysvaltain 39. presidentti (1977–1981).

[muokkaa] Ura ennen politiikkaa

Carter on kotoisin pieneltä Plainsin paikkakunnalta (väkiluku 637 vuonna 2000) Georgiasta. Hän on ensimmäinen sairaalassa syntynyt Yhdysvaltain presidentti. Carter liittyi laivastoon ja palveli sukellusveneissä Atlantilla ja Tyynellämerellä. Isänsä kuoleman jälkeen 1953 Carter erosi laivastosta ja perusti Plainsiin maapähkinäfarmin. Carter oli syvästi uskonnollinen, ja toimi pyhäkoulun opettajana vielä poliittisen uransakin aikana.

[muokkaa] Georgian senaattori ja kuvernööri

Carter aloitti poliittisen uransa Plainsin koulun johtokunnassa. Hän oli kaksi kautta Georgian osavaltion senaatissa 1960-luvulla. Vuoden 1970 kampanjassa hänen kannattajansa jakoivat kortteja, joissa vastaehdokas, kuvernööri Carl Sanders, kuvattiin mustien koripalloilijoiden kanssa. Tultuaan valituksi kuvernööriksi Carter kuitenkin sanoi ensimmäisenä etelän viranhaltijana rotusyrjinnän ajan olevan ohi. Vielä 15 vuotta aiemmin moisen mielipiteen esittäminen olisi merkinnyt poliittisen uran loppua. Carter oli kuvernöörinä 1971–1975, mutta hävisi seuraavat vaalit.

[muokkaa] Presidentinvaalit 1976

Hävittyään kuvernöörinvirkansa Carter ryhtyi pyrkimään presidentiksi. Hänen mahdollisuuksiaan demokraattisen puolueen esivaalissa 1976 pidettiin aluksi vähäisinä tunnetumpiin poliitikkoihin verrattuna. Presidentti Richard Nixonin eroon johtanut Watergate-skandaali oli kuitenkin tuoreessa muistissa ja äänestäjien luottamus poliitikkoihin oli alhainen. Tämä kääntyi valtakunnanpolitiikan ulkopuolelta tulleen, skandaaleissa ryvettymättömän Carterin eduksi, ja hänestä tuli esivaalien yllätysvoittaja.

Varsinaisissa presidentinvaaleissa Carter kohtasi istuvan republikaanipresidentin Gerald Fordin. Watergate-skandaali varjosti erityisen pahasti Fordia, sillä hän oli Nixonin entinen varapresidentti ja myöntänyt tälle kiistellyn armahduksen. Myös taloudellinen laskukausi haittasi hänen mahdollisuuksiaan. Ford oli ensimmäisissä mittauksissa kolmekymmentä prosenttiyksikköä Carterin takana, ja vaikka hän kykeni vaalikampanjan aikana kuromaan etumatkan lähes kiinni, Carter voitti prosenttiluvuin 50,1–48,0. Carterista tuli ensimmäinen etelästä valittu presidentti sitten Yhdysvaltain sisällissodan.

[muokkaa] Presidenttikausi

Ulkopolitiikan alalla Carterin tärkeimmät saavutukset olivat sopimus Panaman kanavasta, Camp Davidin rauha Israelin ja Egyptin välillä, SALT II -aserajoitussopimus Neuvostoliiton kanssa ja diplomaattisuhteiden solmiminen Kiinan kansantasavallan kanssa. Sisäpolitiikassa hän perusti liittovaltion energia- ja koulutusvirastot sekä ajoi läpi ympäristöä suojelevia lakeja.

Carterin virkakauden loppua varjosti Yhdysvaltain Iranin Teheranin suurlähetystön panttivankikriisi ja epäonnistunut vapautusyritys. Carteria on myös syytetty Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuuden salailusta sekä hänen poliittisesta ja sotilaallisesta tuestaan Indonesian hallitukselle Itä-Timorin miehityksen ja kansanmurhan aikana, jolloin kolmasosa Itä-Timorin väestöstä kuoli. Carterin hallintoa on niin ikään syytetty Nicaraguan sandinistien poliittisten vastustajien tukemisesta CIA:n avulla sekä ennen että jälkeen sandinistien valtaannousun. Samoin Carterin hallinto antoi myös merkittävää sotilaallista tukea El Salvadorin hirmuhallinnolle.

Myöhemmin Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski on kertonut, että Carterin aikana USA aloitti rahallisesti erittäin mittavan operaation Afganistanissa, "antaakseen Neuvostoliitolle oman Vietnaminsa". Taktiikkana oli tukea voimakkaasti islamilaisia taistelijoita, ja tämä tuki alkoi jo ennen Afganistanin sisällissodan syttymistä. Carterin aloitteesta useat länsimaat boikotoivat Moskovan olympiakisoja 1980: Neuvostoliitolle asetettiin myös kaupparajoituksia Afganistanin-miehityksen takia.

Kriitikoiden tekstissä siteerataan välillä myös Carterin lausuntoa, jonka mukaan "Yhdysvalloilla ei ole anteeksipyydettävää vietnamilaisilta, koska tuho oli molemminpuolista".^[1]

[muokkaa] Presidenttiyden jälkeen

Hävittyään uudelleenvalinnan Ronald Reaganille Carter on keskittynyt erilaisiin ihmisoikeus- ja hyvätekeväisyyshankkeisiin, etupäässä vuonna 1982 perustetun Carter Centerin kautta. Keskus muun muassa valvoo vaaleja etupäässä Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa sekä osallistuu erilaisiin terveyskampanjoihin kehitysmaissa.

Carter vieraili Kuubassa toukokuussa 2002 tavaten Fidel Castron, ensimmäisenä Yhdysvaltain presidenttinä vuoden 1959 Kuuban vallankumouksen jälkeen.

Carter sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2002 työstään rauhan, demokratian ja ihmisoikeuksien hyväksi. Hän on kolmas rauhanpalkinnon saanut Yhdysvaltain presidentti Theodore Rooseveltin (1906) ja Woodrow Wilsonin (1919) jälkeen.

Maaliskuussa 2004 Carter tuomitsi jyrkästi George W. Bushin ja Tony Blairin sanojensa mukaan "valheisiin ja vääriin tulkintoihin perustuvan" Irakin sodan.

2006 ilmestyneessä kirjassaan Palestine: Peace Not Apartheid Carter syytti Israelia palestiinalaisten maiden kolonisaatiosta ja piti sitä tärkeimpänä esteenä Lähi-idän rauhalle. Hän vertasi myös Israelin toimia Etelä-Afrikan apartheidiin.

2007 Jimmy Carter väitti CNN televisiokanavan haastattelussa, että Yhdysvallat kiduttaa sotilaallisia vankejaan.