Nelson Mandela

Wikipedia

Nelson Rolihlahla Mandela, OM, CC, AC, QC, (s. 18. heinäkuuta 1918, Mvezo) on xhosa-kansan thembu-heimoon kuuluva eteläafrikkalainen poliitikko, joka toimi aiemmin myös asianajajana. Etelä-Afrikassa hänet tunnetaan usein nimellä Madiba. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1993 Frederik de Klerkin kanssa ja oli Etelä-Afrikan ensimmäinen musta presidentti 1994–1999. Nelson Mandela on 1900-luvun merkittävimpiä poliittisia vankeja ja Afrikan yksi merkittävimmistä poliittisista johtajista.^[1]

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Vangitseminen 1.2 Neuvottelut Mandelan ja hallituksen välillä 1.3 De Klerkin valtaannousu ja Mandelan vapauttaminen 1.4 Neuvottelut ANC:n ja hallituksen välillä 1.5 Presidenttiys ja Nobelin rauhanpalkinto 1.6 Presidenttiyden jälkeen 2 Viitteet 3 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Mandelan isä oli xhosa-heimon johtaja Transkeissa. Hän opiskeli lakia Witwatersrandin yliopistossa ja perusti oman lakitoimiston Johannesburgiin vuonna 1952 yhdessä Oliver Tambon kanssa.^[1]

Mandela oli liittynyt ANC:hen vuonna 1944 ja sodan jälkeen alkoi vaikuttaa ANC:n nuorisojärjestössä Congress Youth Leaguessa, jonka tavoitteena oli painostaa ANC:tä aktiivisempaan toimintaan rotuerottelun vastaisessa kamppailussa. CYL:n mukaan käyttöön tuli ottaa lakot, boikotit ja kansalaistottelemattomuus. CYL:n onnistui syrjäyttää ANC:n puheenjohtaja Alfred Xuma, joka suhtautui kyseisiin menetelmiin kielteisesti ja korvata hänet James Morokalla vuoden 1949 ANC:n yleiskokouksessa. Samassa kokouksessa Tambo, Sisulu ja Mandela nousivat ANC:n toimeenpanevaan komiteaan. Vuonna 1951 Mandela valittiin CYL:n puheenjohtajaksi. Apartheidin vastaisen kampanjointinsa seurauksena hän sai ensimmäisen 6 kuukauden mittaisen panna-määräyksensä. Pannamääräyksen saanut henkilö ei saanut esiintyä julkisesti ja hänen asumistaan ja liikkumistaan rajoitettiin ja tuomittiin pian 9 kuukauden vankeuteen kansalaistottelemattomuusliikkeen johtamisesta.^[1]

Vuonna 1956 Mandela pidätettiin yhdessä ANC:n johtajan Albert Luthulin kanssa ja sai syytteet maanpetoksesta. Vaikka syyteet häntä ja muita syytettyjä vastaan kaatuivat vuonna 1961 hänet pidätettiin pian uudelleen yhteyksistä Sharpevillen verilöylyn jälkeen alkaneisiin mielenosoituksiin. Mielenosoitusten seurauksena sekä niitä organisoinut PAC ja ANC kiellettiin.^[1]

ANC:n aseellinen siipi, Umkhonto we Sizwe, perustettiin maaliskuussa 1960 tapahtuneen Sharpevillen verilöylyn jälkeen tarkoituksena rakentaa nykyaikainen sissiarmeija toimimaan osana laajempaa Etelä-Afrikan vapautusliikettä ja tukemaan ANC:n ajamaa poliittista ohjelmaa. Umkhonto we Sizweä ei aluksi liitetty suoraan ANC:hen vaan se esitettiin Etelä-Afrikan väestöä edustavana Kansanarmeijana.^[2] Mandela nimitettiin aluksi kansanarmeijan kunniapääsihteeriksi ja myöhemmin hän nousi Umkhonto we Sizwen johtajaksi.^[1]

[muokkaa] Vangitseminen

Vuodesta 1962 Mandela oli ollut paossa lähes puolitoista vuotta. Aseistettu poliisi pysäytti Howickissa auton, jonka takapenkillä istui valkoinen mies, jonka autonkuljettajaksi Mandela oli naamioitunut. Pitkään ei tiedetty miten poliisi oli päässyt Mandelan jäljille, mutta 1986 kolmessa eteläafrikkalaisessa lehdessä kerrottiin (joita Lontoon lehdistö ja CBS-kanavat käyttivät ko. uutisen lähteenä), että CIA:n agentti Donald C. Rickard oli paljastanut Erityisosastolle, että Mandela saattoi olla matkalla Durbaniin naamioituneena autonkuljettajaksi. Tiedon tästä Rickard oli saanut eräältä ANC:n soluttautujalta. Läksiäisjuhlissaan vuotta myöhemmin Rickard kertoi, että tuona yönä hänen oli määrä tavata Mandela, mutta menikin sen sijaan poliisille ilmoittamaan Mandelasta. Rickard ei suostunut kommentoimaan, kun CBS otti yhteyttä asian tiimoilta.^[3] Tiedon vahvisti myös entinen CIA:n agentti, joka halusi pysyä nimettömänä antaessaan haastattelua "The Atlanta Journal and Constitute" -lehdelle. Hän kertoi entisen CIA agentin, Paul Ecklin todenneen pari tuntia Mandelan pidätyksen jälkeen "Me olemme paljastaneen Mandelan Etelä-Afrikan Turvallisuusjaostolle. Me annoimme heille tarkat tiedot – miten hän on pukeutunut, ajankohdan, missä hän liikkuu. He ovat napanneet Mandelan. Tämä on yksi parhaista kaappauksistamme." ^[4]

Mandela vietti vankilassa yhteensä 27 vuotta, joista pääosan hän työskenteli kalkkikivikaivoksella ja keräsi merilevää Robben Islandin vankilassa Kapkaupungin edustan saarella. Mandelan mainitseminen julkisuudessa oli Etelä-Afrikassa kiellettyä samoin kun hänen puheidensa tai valokuvansa julkaiseminen. Vuonna 1982 Mandela siirrettiin Pollsmoorin vankilaan, ilmeisesti koska vankilaviranomaiset pelkäsivät Mandelan vaikutusta Robben Islandin muihin vankeihin. Aina vuoteen 1988 asti hän oli eristyksissä. Vuonna 1984 P.W. Botha tarjosi Mandelalle vapautta sillä ehdolla, että tämä asettuisi "itsenäiseen" Transkein valtioon, mutta Mandela kieltäytyi.^[1]

[muokkaa] Neuvottelut Mandelan ja hallituksen välillä

Ensimmäinen epävirallinen ja salainen neuvottelu Nelson Mandelan ja Kansallispuolueen muodostaman hallituksen välillä käytiin lokakuussa 1985 Volksin sairaalassa Kapkaupungissa, jossa Mandela oli hoidettavana suurentuneen eturauhasen vuoksi. Mandela oli pyytänyt tapaamista kirjeitse maan oikeusministeriltä Kobie Coetseelta jo vuonna 1984, ja vaikka ministeri ei tuolloin vastannut, hän saapui tapaamaan Mandelaa sairaalaan.^[5]

Tapaamisen jälkeen Mandelan juristi George Bizos kävi tapaamassa Lusakassa maanpaossa ollutta ANC:n johtajaa Oliver Tamboa ja haki järjestön johdolta valtuutuksen, että Mandela sai jatkaa alustavia keskusteluja hallituksen kanssa. Coetsee puolestaan raportoi tapaamisesta maan presidentille P.W. Bothalle, joka kehotti häntä jatkamaan yhteydenpitoa Mandelan kanssa. Seuraavan vuoden aikana Coetsee ja Mandela tapasivat useasti ministerin kartanossa, Palismoorin vankilan sivurakennuksessa ja maan vankiloiden johtajan kenraali Johan Willemsen asunnossa.^[6] Botha ja Mandela tapasivat henkilökohtaisesti presidentin virka-asunnolla 5. heinäkuuta 1989. Mandela kuljetettiin presidentin virka-asuntoon Tuynhuysiin salaa turvallisuuspoliisin ohi. Tapaamisessa ei sovittu mitään konkreettista, mutta sen symbolinen merkitys oli suuri.^[7]

[muokkaa] De Klerkin valtaannousu ja Mandelan vapauttaminen

Kansallispuolueen kenttäväki oli ollut yhä tyytymättömämpi Bothan ja lopulta 15. elokuuta Botha joutui eroamaan presidentin tehtävästä painostuksen edessä. Uudeksi presidentiksi nousi Frederik de Klerk, joka oli valittu helmikuussa puolueen puheenjohtajaksi.^[8]

Lokakuussa de Klerk vapautti Walter Sisulun ja viisi muuta ANC:n jäsentä, jotka oli tuomittu elinkautisiin vankeusrangaistuksiin, kuten myös PAC:n sotilaallisen siiven perustajan Jafta Masemolan. Samanaikaisesti Mandela jatkoi neuvotteluja Kobie Coetseen johtaman komitean kanssa.^[9] Lopulta Nelson Mandela vapautettiin vankilasta ”kymmenentuhannen vankilapäivän” jälkeen 11. helmikuuta. Tuhansille kannattajilleen pitämässään puheessa hän ilmoitti, että taistelua apartheidia vastaan ja demokratian puolesta oli tehostettava ja tavoitteena oli yleinen ja yhtäläinen äänioikeus yhdistyneessä ja roduttomassa Etelä-Afrikassa. Hän myös pyrki rauhoittelemaan maanpaossa ollutta ANC:n johtoa, joka oli tietämätön niiden neuvottelujen sisällöstä, joita hän oli käynyt hallituksen edustajien kanssa. Hän korosti, ettei ollut missään vaiheessa neuvotellut maan tulevaisuudesta vaan vaatinut hallituksen ja ANC:n tapaamista.^[10][11]

[muokkaa] Neuvottelut ANC:n ja hallituksen välillä

Ensimmäiset neuvottelut ANC:n ja hallituksen välillä käytiin 2. – 4. toukokuuta Pöytävuoren juurella sijaitsevassa Groote Schuurin kartanossa, jonka Cecil Rhodes oli testamentannut maan pääministerien virka-asunnoksi. Neuvottelujen tuloksena syntyneessä Groote Schuurin pöytäkirjassa sovittiin loppujen poliittisten vankien vapauttamisesta, maanpaossa olleiden paluuoikeudesta sekä turvallisuuslakien muutoksista. Elokuussa neuvottelut jatkuivat Pretoriassa, ja niiden aikana Mandela ilmoitti ANC:n yksipuolisesti keskeyttävän aseellisen taistelun.^[12]

Tammikuussa 1991 Mandela ehdotti, että Etelä-Afrikassa järjestettäisiin kaikkien puolueiden kokous, jossa tehtäisiin väliaikainen perustuslaki ja valmisteltaisiin demokraattiset vaalit. Vaaleilla valittu parlamentti säätäisi tämän jälkeen lopullisen perustuslain. ANC:n hallitus hyväksyi ehdotuksen 22. lokakuuta, ja pian kaikki kokoukseen osallistuvat ryhmät pitivät varsinaista Demokraattisen Etelä-Afrikan kokousta valmistelevan kokouksen.^[13] Pitkien, vaikeiden ja usein keskeytyneidenkin neuvottelujen jälkeen uuden perustuslain viimeinen pykälä saatiin sovittua 18. marraskuuta 1993.^[14]

[muokkaa] Presidenttiys ja Nobelin rauhanpalkinto

Vaikka inkatha ja AWB yrittivät häiritä vaalikampanjaa ja poliittinen väkivalta jatkui aina vaalipäiviin saakka, vaalit pidettiin siitä huolimatta 26.–29. huhtikuuta 1994. Noin 91 %:a äänioikeutetuista eli yli 19 miljoonaa ihmistä äänesti näissä Etelä-Afrikan ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa. Mustat äänestivät pääsääntöisesti ANC:tä, ja vain KwaZulu-Natalissa Inkathan onnistui kerätä ANC:tä laajempi kannatus. ANC nousi ylivoimaisesti suurimmaksi puolueeksi 62,6 % kannatuksella, mutta varsinkin Inkathan menestyksen vuoksi (10,5 % äänistä) se ei saavuttanut tarvittavaa määräenemmistöä perustuslain muuttamiseksi. Maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Kansallispuolue 20,4 % kannatuksella, ja de Klerk nousi siten toiseksi varapresidentiksi Thabo Mbekin kanssa. Äärioikeisto sai alle 2 % äänistä ja PAC hädin tuskin yhden. 9. toukokuuta Etelä-Afrikan uusi parlamentti valitsi yksimielisesti Nelson Mandelan maan uudeksi presidentiksi.^[15]

Mandelan presidenttikauden keskeisin tavoite oli maan edelleen kireän sisäpoliittisen tilanteen rauhoittaminen ja maan talouden kehittäminen. Hän pyrki saamaan maahan ulkomaisia investointeja ja aloitti toimet mustilta vuoden 1913 jälkeen takavarikoitujen maiden takaisinhankkimiseksi. Henkilökohtaisessa elämässä Mandelan avioliitto Winnie Mandelaan päättyi presidenttikauden aikana: heidän asumuseronsa alkoi 1993 ja avioero astui voimaan vuonna 1996.^[1]

Mandelan presindettikautta pidetään yleisesti erittäin onnistuneena. Hänen onnistui luomaan konsensusta maan vastakkaisten poliitisten ryhmien välille osittain merkittävän henkilökohtaisen auktoriteettinsa ansiosta. Hän vaikutti merkittävältä osalta myös Totuuskomission perustamiseen.^[1]

[muokkaa] Presidenttiyden jälkeen

Video Nelson Mandela selittää afrikkalaista "ubuntu"-käsitettä.

Mandela on eläkkeelle jäätyään ollut edelleen kansainvälisesti vaikutusvaltainen hahmo, eräänlainen apartheidista vapautumisen symboli. Hän on UNESCOn hyvän tahdon lähettiläs, ja hän on muun muassa osallistunut AIDSin vastaiseen kampanjointiin. Mandelan mukaan valloilleen ryöstäytynyt AIDS-epidemia on Etelä-Afrikassa tämän hetken vakavimpia ongelmia.

Hän meni 80-vuotispäivänään vuonna 1998 naimisiin Graça Machelin kanssa. 18. heinäkuuta 2007 Mandela ilmoitti perustaneensa Global Elders -nimisen neuvoston. Neuvoston muodostaa ryhmä entisiä presidenttejä, valtiomiehiä, johtajia ja aktivisteja, ja sen on tarkoitus käyttää asiantuntemustaan maailman kriisien ratkomiseen.^[16]

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Nelson Mandela – Henkilökuva sivustolla Nobelprize.org (englanniksi)
• Nelson Mandela Foundation(englanniksi)
• Nelson Mandela Children's Fund(englanniksi)
• Time 100 profile(englanniksi)
• Mandela: An Audio History(englanniksi)
• The Elders(englanniksi)
• The Art of Nelson Mandela(englanniksi)

Edeltäjä: Frederik de Klerk

Etelä-Afrikan presidentti 1994–1999

Seuraaja: Thabo Mbeki

Edeltäjä: Oliver Tambo

ANC:n puheenjohtaja 1993–1999

Seuraaja: Thabo Mbeki