1999
Wikipedia
[muokkaa] Tapahtumia
[muokkaa] tammikuu
- 1. tammikuuta – Euro otettiin käyttöön Suomessa ja 11 muussa EU-maassa (käteisvaluuttana 2002).
- 4. tammikuuta – Ampumavälikohtauksessa islamabadilaisessa shiiamoskeijassa 16 ihmistä kuoli ja 25 loukkaantui.
- 4. tammikuuta – Liikenneministeri Matti Aura erosi paikaltaan ja Soneran pääjohtaja Pekka Vennamo erotettiin. Erojen taustalla olivat Soneran yksityistämiseen ja osakekauppoihin liittyneet epäselvyydet.
- 6. tammikuuta – Oulun hiippakunnan piispa Olavi Rimpiläinen vihki uuden arkkipiispan Jukka Paarman virkaansa Turun tuomiokirkossa.
- 10. tammikuuta – Belgialaisen Hergén luoma sarjakuvasankari Tintti täytti 70 vuotta.
- 21. tammikuuta – Yhdysvaltain rannikkovartiosto takavarikoi 4,3 tonnia kokaiinia Houstoniin matkalla olleesta aluksesta.
- 25. tammikuuta – TV-sarja Salatut elämät alkoi.
- 25. tammikuuta – Kolumbiassa maanjäristyksessä kuoli tuhat ihmistä.
- 28. tammikuuta – Kittilän Pokassa mitattiin Suomen kaikkien aikojen alin siihen asti mitattu lämpötila -51,5°C.
- 28. tammikuuta – Ruotsalainen Volvo myi henkilöautotuotantonsa yhdysvaltalaiselle Fordille.
- 29. tammikuuta – Helsingin käräjäoikeus tuomitsi liikemiesveljekset Kari ja Jussi Uotin vankeuteen talousrikoksista. Kari Uoti tuomittiin neljän vuoden ja Jussi Uoti neljän vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen.
[muokkaa] helmikuu
- 2. helmikuuta – Venäjän perustuslakituomioistuin kielsi kuolemanrangaistuksen. Presidentti Boris Jeltsin oli poistanut sen maan perustuslaista jo vuonna 1996, mutta kuolemantuomioita oli langetettu vielä sen jälkeenkin.
- 5. helmikuuta – Nyrkkeilijä Mike Tyson tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen 31. elokuuta 1998 auto-onnettomuuden jälkeen tapahtuneesta pahoinpitelystä.
- 10. helmikuuta – Lumivyöryt Ranskan alpeilla lähellä Geneveä surmasivat 10 ihmistä.
- 12. helmikuuta – Yhdysvaltain senaatti hylkäsi presidentti Bill Clintonin viraltapanosyytteet.
- 12. helmikuuta – Eduskunta hyväksyi Suomen uuden perustuslain.
- 14. helmikuuta – Kalle Palander voitti pujottelun maailmanmestaruuden
- 14. helmikuuta – Perusteellisesti uusitussa Tennispalatsissa Helsingin keskustassa avattiin Finnkinon 14 salin elokuvateatteri.
- 16. helmikuuta – Uzbekistanissa tehtiin murhayritys presidentti Islam Karimovia vastaan.
- 16. helmikuuta – Ympäri Eurooppaa kurdit hyökkäsivät Turkin lähetystöihin ja ottivat panttivankeja Abdullah Öcalanin pidätyksen vuoksi.
- 21. helmikuuta – ATK-suunnittelija Sanna Sillanpää ampui kolme miestä ja haavoitti vakavasti neljättä Helsingin keskustassa sijaitsevalla ampumaradalla. Sillanpää ei perustellut tekoaan millään tavoin.
- 23. helmikuuta – Abdullah Öcalania syytettiin maanpetturuudesta Ankarassa Turkissa.
- 27. helmikuuta – Colin Prescot ja Andy Elson saavuttivat uuden ennätyksen kuumailmapallolennossa yrittäessään kiertää maapalloa: 233 tuntia ja 55 minuuttia.
- 27. helmikuuta – Olusegun Obasanjoista tuli Nigerian ensimmäinen vaaleilla valittu presidentti sitten vuoden 1983.
[muokkaa] maaliskuu
- 1. maaliskuuta – Pommi tuhosi Angolan lähetystön Sambian Lusakassa.
- 1. maaliskuuta – Hutut tappoivat kahdeksan turistia Ugandassa.
- 1. maaliskuuta – Jalkaväkimiinat kieltänyt sopimus astui voimaan.
- 4. maaliskuuta – Merijalkaväen kapteeni Richard Ashby vapautettiin sotilasoikeudessa kuolemantuottamussyytteistä. Hän oli katkaissut lentokoneellaan hiihtohissin gondolin vaijerin Italiassa ja 20 ihmistä sai surmansa.
- 12. maaliskuuta – Unkari, Puola ja Tšekki liittyivät NATOon.
- 15. maaliskuuta – Bourbonnais'n junaturma Illinoisissa Yhdysvalloissa vaati 11 kuolonuhria.
- 19. maaliskuuta – Vakuutusyhtiö Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen perui yhtiön aikomat henkilöstövähennykset. Pohjola oli maaliskuun alussa ilmoittanut jakavansa osakkailleen ennätyssuuret osingot samalla kun se aikoi supistaa henkilökuntaansa, mikä oli herättänyt melkoisen julkisen kohun.
- 21. maaliskuuta – Bertrand Piccard ja Brian Jones onnistuivat ensimmäisinä kiertämään maapallon kuumailmapallolla. Matka alkoi 3. maaliskuuta.
- 21. maaliskuuta – Suomessa käytiin eduskuntavaalit.
- 23. maaliskuuta – Paraguayn varapresidentti Luis Maria Argana murhattiin.
- 24. maaliskuuta – NATO hyökkäsi Jugoslaviaan ilmaiskuin.
- 24. maaliskuuta – Tulipalo Mont Blancin tunnelissa surmasi 39 ihmistä ja sulki tunnelin lähes kolmeksi vuodeksi. Palo sai alkunsa eräästä rekka-autosta tunnelin keskivaiheilta.
- 26. maaliskuuta – Melissa-mato teki tuhojaan Internetissä.
- 29. maaliskuuta – Dow Jones-teollisuusindeksi ylitti ensimmäisen kerran 10 000 pisteen rajan (10006.78).
[muokkaa] huhtikuu
- 1. huhtikuuta – Nunavutista, inuiittien kotimaasta, tuli Kanadan kolmas territorio.
- 1. huhtikuuta – Dopingin käytöstä tuli Ruotsissa lain nojalla rangaistava teko.
- 5. huhtikuuta – Kaksi libyalaista, joita syytettiin vuoden 1988 Lockerbien pommi-iskusta, tuotiin oikeuden eteen Alankomaissa.
- 7. huhtikuuta – Serbian joukot sulkivat Kosovon rajat estääkseen albaaneja pakenemasta.
- 7. huhtikuuta – Star Wars -fanit alkoivat jonottaa Los Angelesissa elokuvalippuja Star Wars episodi I:n kuuden viikon päästä pidettävään ensiesitykseen.
- 12. huhtikuuta – Kolme ihmistä kuoli ja yli 50 loukkaantui junan pudottua ilmaradalta jokeen Wuppertalissa Saksassa.
- 13. huhtikuuta – Pääministeri Paavo Lipponen muodosti uuden hallituksen vanhalle pohjalle.
- 15. huhtikuuta – Latvian parlamentti poisti kuolemanrangaistuksen maan perustuslaista, mitä oli pidetty edellytyksenä Latvian EU-jäsenyydelle.
- 15. huhtikuuta – Pakistanin entinen pääministeri Benazir Bhutto tuomittiin veronkierrosta ja lahjonnasta viideksi vuodeksi vankeuteen. Bhutto oleskeli tuomiota julistettaessa maanpaossa Britanniassa.
- 17. huhtikuuta – Neljä ihmistä kuoli ja 40 loukkaantui Heinolassa linja-auton suistuttua moottoritien rampista ja pudottuaan 15 metriä korkean penkereen päältä.
- 20. huhtikuuta – Columbinen verilöyly: Littletonissa Coloradossa teini-ikäiset Eric Harris ja Dylan Klebold avasivat tulen Columbinen lukiossa. 12 nuorta ja yksi opettaja kuoli ennen ampujien itsemurhaa.
- 20. huhtikuuta – Kansanedustaja Sulo Aittoniemi perusti yhden miehen eduskuntaryhmän, Alkiolaisen keskustaryhmän, mutta sanoi pysyvänsä Suomen Keskustan jäsenenä.
- 27. huhtikuuta – Presidentti Martti Ahtisaari ilmoitti, ettei hän asetu ehdokkaaksi SDP:n presidenttiehdokkaiden esivaaliin. Ahtisaaren ei kuitenkaan tulkittu sulkeneen vielä kokonaan pois mahdollisuutta lähteä presidentinvaaliin vuonna 2000.
- 30. huhtikuuta – Kambodža liittyi ASEAN:iin.
[muokkaa] toukokuu
- 1. toukokuuta – Aku Ankan kuukauden sarjisekstra aloitti ilmestymisensä.
- 1. toukokuuta – Kymmenen hengen nuorisojoukko puukotti sattumanvaraisesti vastaantulijoita Turussa vappuyönä. Sairaalahoitoon joutui kymmenen ihmistä, joista yksi kuoli saamiinsa vammoihin. Poliisi pidätti nuorista neljä.
- 6. toukokuuta – Wales ja Skotlanti valitsivat edustajat kansalliskokoukseen ja parlamenttiin, Skotlanti ensi kertaa liittosopimuksen (1707) solmimisen jälkeen.
- 7. toukokuuta – NATO:n yhdysvaltalaiskoneet pommittivat täsmäasein Kiinan lähetystöä Belgradissa. Kolme ihmistä kuoli ja 20 haavoittui.
- 7. toukokuuta – Guinea-Bissaussa sotilasvallankaappaus syöksi presidentti João Bernardo Vieiran vallasta.
- 10. toukokuuta – Helsingissä avattiin Mäkelänrinteen uintikeskus, joka oli Suomen ensimmäinen kansainväliset mitat täyttävä uimahalli.
- 13. toukokuuta – Carlo Azeglio Ciampi valittiin Italian presidentiksi.
- 17. toukokuuta – Ehud Barak valittiin Israelin pääministeriksi.
- 19. toukokuuta – Tennispalatsissa Helsingissä avattiin Kulttuurien museo.
- 25. toukokuuta – Ulkoministeri Tarja Halonen voitti SDP:n presidenttiehdokkaiden esivaalin. Presidentti Martti Ahtisaari ilmoitti seuraavana päivänä, ettei hän pyri toiselle virkakaudelle.
- 27. toukokuuta – Haagin Kansainvälinen tuomioistuin syytti Jugoslavian presidenttiä Slobodan Miloševićiä ja neljää muuta sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan Kosovon tapahtumien vuoksi.
- 28. toukokuuta – Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen tuli näytteille Milanossa 22 vuoden restauroinnin jälkeen.
[muokkaa] kesäkuu
- 1. kesäkuuta – Helsingin kaupunki päätti purkaa Myllypuron kaupunginosassa, osoitteissa Alakiventie 6 ja 8 sijaitsevat kymmenen kerrostaloa. Tontin maaperästä oli löytynyt suuria määriä ympäristömyrkkyjä. Talojen asukkaat vastustivat niiden purkamista.
- 3. kesäkuuta – Eduskunta hyväksyi Suomen uuden perustuslain. Perustuslain voimaantulo oli vaatinut kaksien perättäisten valtiopäivien hyväksymisen.
- 8. kesäkuuta – Kolumbian hallitus ilmoitti, että se lisää arvioidun laittoman huumekaupan arvon bruttokansantuotteeseensa.
- 9. kesäkuuta – Jugoslavia ja NATO solmivat rauhansopimuksen.
- 10. kesäkuuta – NATOn ilmaiskut päättyivät ja Serbian joukot vetäytyivät Kosovosta.
- 12. kesäkuuta – YK:n KFOR-rauhanturvaajat saapuivat Kosovoon.
- 12. kesäkuuta – Marttaliitto täytti 100 vuotta.
- 13. kesäkuuta – Suomessa pidettiin europarlamenttivaalit. Vain 31,4 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui vaaliuurnille, mikä on Suomen kaikkien aikojen pohjanoteeraus äänestysaktiivisuudessa.
- 19. kesäkuuta – Ison-Britannian kuningattaren Elisabet II:n nuorin poika prinssi Edward vihittiin avioliittoon neiti Sophie Rhys-Jonesin kanssa Windsorin linnassa.
[muokkaa] heinäkuu
- 1. heinäkuuta – Verovapaa myynti EU:n sisäisessä liikenteessä päättyi.
- 2. heinäkuuta – Rallia harjoittelemassa ollut jääkiekkoilija Teemu Selänne kolaroi jääkiekkojohtaja Kalervo Kummolan kanssa Ikaalisissa. Onnettomuudessa lievästi loukkaantunut Kummola ei vaatinut Selänteelle rangaistusta, mutta valtakunnansyyttäjä nosti Selännettä vastaan 6. elokuuta syytteen liikenteen vaarantamisesta.
- 15. heinäkuuta – Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Suomen Tietotoimiston päätoimittajan Kari Väisäsen ja hiihtäjä Jari Räsäsen väitettyä kasvuhormonin käyttöä koskeneen uutisen radiossa 21. tammikuuta 1998 lukeneen toimittaja Johanna Aatsalo-Sallisen ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja suuriin korvauksiin Räsäselle ja Suomen Hiihtoliiton johtohenkilöille. Hiihtoliiton johdolle maksettavaksi määrättyjä korvauksia pidettiin poikkeuksellisen korkeina. Kaikki juttuun osalliset valittivat tuomiosta hovioikeuteen. Päätoimittaja Kari Väisänen erosi toimestaan tuomion julistamisen jälkeen.
- 16. heinäkuuta – John F. Kennedy, Jr.:n ohjaama kone putosi mereen Massachusettsissa. Kennedyn lisäksi surmansa saivat hänen vaimonsa Carolyn Bessette Kennedy ja tämän sisko Lauren Bessette.
- 21. heinäkuuta – Yhdysvallat ilmoitti, ettei se enää tunnustanut Valko-Venäjän presidenttiä Aleksandr Lukashenkoa maan viralliseksi johtajaksi.
- 25. heinäkuuta – Lance Armstrong voitti Tour de France -pyöräilykilpailun ensimmäisen kerran.
- 29. heinäkuuta – Kapteeni Lauri Törnin konepistoolin ja hänen helikopterinsa jäännösten kerrottiin löytyneen Vietnamista.
[muokkaa] elokuu
- 9. elokuuta – Venäjän presidentti Boris Jeltsin erotti pääministerinsä Sergei Stepašinin ja koko hallituksen. Hallituksen erottaminen oli Jeltsinille jo neljäs kerta. Uudeksi pääministeriksi tuli entinen KGB-agentti Vladimir Putin.
- 11. elokuuta – Täydellinen auringonpimennys Euroopassa ja Aasiassa.
- 11. elokuuta – Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi Jarno Elgin elinkautiseen vankeuteen ja Terhi Tervashongan kahdeksan vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen marraskuussa 1998 tapahtuneesta paloittelumurhasta. Elg ja Tervashonka valittivat tuomioistaan hovioikeuteen.
- 16. elokuuta – Uudenmaan lääninhallitus vahvisti ulkomaalaisviraston päätöksen olla myöntämättä turvapaikkaa Tsekistä ja Slovakiasta saapuneille romaneille. Suomeen oli tullut kesän aikana lähes 1200 romania, jotka nyt palautettiin kotimaihinsa.
- 17. elokuuta – 7,4 richterin maanjäristys iski luoteiseen Turkkiin surmaten 17 000 ihmistä.
- 19. elokuuta – Kymmenet tuhannet mielenosoittajat vaativat presidentti Slobodan Miloševićin eroa Belgradissa.
- 27. elokuuta – Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ilmoitti, ettei hän aio asettua Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi vuoden 2000 vaaleissa. Uosukaista pidettiin yleisesti varteenotettavimpana nimenä Kokoomuksen ehdokkaaksi.
- 30. elokuuta – Indonesialle kuuluvassa Itä-Timorissa järjestettiin kansanäänestys, jonka mukaan yli 78 prosenttia asukkaista kannatti alueen itsenäistymistä. Heti äänestyksen jälkeen alkoivat rajut mellakat.
[muokkaa] syyskuu
- 5. syyskuuta – Valtatie 4:n moottoritieosuus Mäntsälästä Lahteen avattiin liikenteelle.
- 14. syyskuuta – Tyynenmeren pienet saarivaltiot Kiribati, Nauru ja Tonga hyväksyttiin YK:n jäseniksi.
- 16. syyskuuta – Big Brother -tosi-tv-sarja alkoi Alankomaissa.
- 16. syyskuuta – Raaseporin käräjäoikeus Tammisaaressa tuomitsi kansanedustaja Rainer Erlundin kotirauhan häirinnästä 7200 markan sakkoon ja 7000 markan korvauksiin. Syyte lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä hylättiin. Syyttäjä valitti hovioikeuteen.
- 16. syyskuuta – Kodinkoneliike Gigantti avasi Vantaan Tammistossa ensimmäisen Suomessa sijaitsevan myymälänsä.
- 21. syyskuuta – Ainakin 2100 ihmistä kuoli Taiwania ravistelleessa maanjäristyksessä. Suuri osa uhreista oli jäänyt romahtaneisiin kerrostaloihin.
- 21. syyskuuta – Kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö kieltäytyi ryhtymästä puolueen presidenttiehdokkaaksi.
[muokkaa] lokakuu
- 5. lokakuuta – 31 ihmistä kuoli Ladbroke Groven rautatieonnettomuudessa 4 km länteen Lontoon Paddingtonin rautatieasemalta.
- 5. lokakuuta – Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen perui aiemman kieltäytymisensä ja suostui Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi.
- 11. lokakuuta – Helsingin käräjäoikeus jätti tuomitsematta helsinkiläisellä ampumaradalla kolme miestä ampuneen Sanna Sillanpään, koska tämän katsottiin olleen tekohetkellä vailla täyttä ymmärrystä. Sillanpää jäi hoidettavaksi mielisairaalaan.
- 12. lokakuuta – Kenraali Pervez Musharraf ottaa vallan Pakistanissa syösten pääministeri Nawaz Sharifin vallasta.
- 12. lokakuuta – Maailman väkiluku ylitti kuusi miljardia.
- 13. lokakuuta – Yhdysvaltain senaatti hylkäsi ydinkokeet kieltävän CTBT-sopimuksen.
- 26. lokakuuta – Zürichin oopperastudion johtaja Erkki Korhonen valittiin Suomen Kansallisoopperan johtajaksi. Oopperan henkilökunta oli vastustanut Korhosen valintaa.
- 27. lokakuuta – Armenian parlamentissa murhattiin pääministeri Vazgan Sarkisian, puhemies Karen Demirtšjan ja kuusi muuta parlamentin jäsentä.
- 31. lokakuuta – EgyptAirin lento New Yorkista Kairoon putosi rannikon lähistöllä mereen Nantucketissa Massachusettsissa, surmaten 217 ihmistä.
- 31. lokakuuta – Katolinen kirkko ja Luterilainen maailmanliitto antavat yhteisen julistuksen, joka päätti vuosisatoja vanhan oppiriidan uskosta ja pelastuksesta.
- 31. lokakuuta – Mika Häkkinen voitti toisen Formula 1 -maailmanmestaruuden.
[muokkaa] marraskuu
- 5. marraskuuta – Tuomari Thomas Penfield Jackson totesi Microsoftilla olevan monopoliasema. Päätös monopolilakien rikkomisesta sai odottaa vuoteen 2000.
- 5. marraskuuta – Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi.
- 6. marraskuuta – Australialaiset äänestäjät halusivat pitää Britannian monarkin maan päänä.
- 10. marraskuuta – Berliinissä Saksassa juhlittiin muurin murtumisen 10-vuotispäivää. Juhlallisuuksiin osallistuivat mm. liittokansleri Helmut Kohl, Yhdysvaltain entinen presidentti George Bush ja Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshov.
- 12. marraskuuta – Suomen Kansallisoopperan ylikapellimestari Leif Segerstam erosi vastalauseena Erkki Korhosen valinnalle oopperan johtajaksi. Myös oopperan ylijohtaja Juhani Raiskinen erosi ennenaikaisesti 30. marraskuuta.
- 12. marraskuuta – Presidentti Martti Ahtisaari myönsi ministerin arvonimen entiselle pitkäaikaiselle kansanedustajalle ja ministerille Pär Stenbäckille.
- 13. marraskuuta – Vasemmistoliitto päätti, ettei se aseta omaa ehdokasta vuoden 2000 presidentinvaaleihin. Monet puolueen johtohenkilöt asettuivat tukemaan SDP:n ehdokasta Tarja Halosta.
- 16. marraskuuta – Helsingin keskustassa vihittiin käyttöön Helsingin Sanomien uusi Sanomatalo.
- 20. marraskuuta – Kiina laukaisi ensimmäisen miehittämättömän Shenzhou-avaruusaluksen.
- 26. marraskuuta – Stavangerista Bergeniin matkalla ollut matkustaja-alus ajoi karille Norjan lounaisrannikolla ja upposi. 16 ihmisen arvioitiin hukkuneen.
- 27. marraskuuta – Suomen Kristillinen Liitto päätti olla asettamatta omaa ehdokasta vuoden 2000 presidentinvaaleihin. Puolue ei myöskään asettunut tukemaan ketään nimettyä ehdokasta.
- 30. marraskuuta – Ensimmäinen globalisaatiota vastustanut laajamittainen mielenosoitus Seattlessa yllätti poliisin ja pakotti peruttamaan avajaistilaisuudet. Protestit kestivät 3. joulukuuta asti.
[muokkaa] joulukuu
- 2. joulukuuta – Yhdistynyt kuningaskunta siirsi Pohjois-Irlannissa rauhansopimuksen mukaisesti vallan Pohjois-Irlannin toimeenpanevalle johtokunnalle.
- 3. joulukuuta – Tori Murden ylitti ensimmäisenä naisena Atlantin soutuveneellä. Hän lähti matkaan Kanarialta ja soudettuaan 81 päivää hän saapui Guadeloupelle.
- 3. joulukuuta – NASA menetti yhteyden Mars Polar Lander -luotaimeen hetkiä ennen sen saapumista Marsin kaasukehään.
- 3. joulukuuta – Tuhoisa myrsky riepotteli Tanskaa ja Pohjanmerta.
- 4. joulukuuta – Viisi vanhusta kuoli ja neljä loukkaantui palvelutalo Viljamin tulipalossa Maaningalla.
- 10. joulukuuta – Noin 4500 maanviljelijää osallistui MTK:n järjestämään vauhdikkaaseen mielenosoitukseen Helsingin keskustassa. Mielenosoittajat kantoivat teurastetun sian eduskuntatalon portaille, polttivat Euroopan Unionin lippuja ja hirttivät maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilää esittäneen nuken. Poliisi teki tapahtuneen johdosta rikosilmoituksen MTK:ta vastaan.
- 14. joulukuuta – Algerialainen Ahmed Ressam pidätettiin Kanadan rajalla, kun tulli löysi hänen autostaan räjähteitä. Pidätys huolestutti poliisia johti uudenvuodenseremonioiden perumiseen Seattlessa. Ressam tuomittiin lopulta yrityksestä räjäyttää uudenvuodenaattona pommi Los Angelesin kansainvälisellä lentokentällä.
- 17. joulukuuta – YK:n turvallisuusneuvosto loi uuden elimen, UNMOVICin, korvaamaan Irakin hylkäämä UNSCOM. Turvallisuusneuvosto määräsi Irakin sallimaan välittömästi asetarkastusten jatkaminen, mutta Irak torjui päätöksen.
- 20. joulukuuta – Portugali palautti Macaon Kiinalle.
- 21. ja 22. joulukuuta – Espanjan Guardia Civil pysäytti Zaragozassa pakettiauton, josta löytyi 950 kg räjähteitä ja seuraavan päivänä toisen, jossa oli 750 kg räjähteitä. ETA myönsi myöhemmin tavoitteena olleen räjäyttää Torre Picasso -tornitalo.
- 31. joulukuuta – Venäjän presidentti Boris Jeltsin erosi presidentin virasta, nimeten virkaatekeväksi presidentiksi pääministeri Vladimir Putinin.
- 31. joulukuuta – Panaman kanavan hallinto siirtyi Yhdysvalloilta Panamalle.
- 31. joulukuuta – Uuden vuosituhannen juhliminen alkoi eri puolilla maailmaa.
[muokkaa] tuntematon päivämäärä
- Elokuu – Maailman ensimmäinen hahmo-chat, Mobiles Disco avattiin Suomessa. Se olikin yksi suosituimmista keksinnöistä, sillä pian avattiin kehitellympi versio, Habbo, samoihin aikoihin hauska lumisota ja myöhemmin Coke Music. Kuitenkin Mobiles Disco kuopattiin aika pian.
- Lokakuu – NASA menetti yhteyden Mars Climate Orbiter -luotaimeen.
- Joulukuu – Internet-huumassa oregonilainen Halfway päätti muuttaa nimensä half.com:iksi.
[muokkaa] Kuolleita
- 11. tammikuuta – Teuvo Aura, suomalainen poliitikko, ylipormestari
- 15. tammikuuta – Big L, muusikko
- 27. tammikuuta – Eeva-Kaarina Volanen, suomalainen näyttelijä, akateemikko
- 31. tammikuuta – Ilmari Tapiovaara, suomalainen sisustusarkkitehti
- 7. helmikuuta – Jordanian kuningas Hussein
- 18. helmikuuta – Margareta Keskitalo, suomalainen kirjailija
- 2. maaliskuuta – Dusty Springfield, englantilainen muusikko
- 7. maaliskuuta – Stanley Kubrick, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja
- 8. maaliskuuta – Joe DiMaggio, baseball-tähti ja Marilyn Monroen aviomies
- 12. maaliskuuta – Yehudi Menuhin, yhdysvaltalais-englantilainen viulisti
- 19. maaliskuuta – Walton Grönroos, suomalainen oopperalaulaja ja oopperanjohtaja
- 2. huhtikuuta – Erkki Huurtamo, suomalainen lakimies ja poliitikko, maaherra
- 13. huhtikuuta – Willi Stoph, Itä-Saksan pääministeri
- 25. huhtikuuta – Martti Simojoki, Suomen arkkipiispa
- 2. toukokuuta – Oliver Reed, englantilainen näyttelijä
- 11. toukokuuta Budz (Karnail Pitts), rap-artisti murhattiin
- 8. toukokuuta – Dirk Bogarde, englantilainen näyttelijä
- 21. toukokuuta – Pentti Somerto, suomalainen työmarkkinajohtaja
- 31. toukokuuta – Kauko Pirinen, suomalainen historioitsija, professori
- 9. kesäkuuta – Heimo Haitto, suomalainen viulisti
- 10. kesäkuuta – Tommi Rinne, suomalainen näyttelijä
- 11. kesäkuuta – DeForest Kelley, näyttelijä (Star Trekin Dr. McCoy)
- 19. kesäkuuta – Maaria Eira, suomalainen oopperalaulaja ja -ohjaaja
- 21. kesäkuuta – Tuure Junnila, suomalainen poliitikko ja pankinjohtaja
- 23. kesäkuuta – Grels Teir, poliitikko, varatuomari ja pääjohtaja
- 27. kesäkuuta – Jorgos Papadopoulos, Kreikan diktaattori
- 27. kesäkuuta – Einar Englund, suomalainen säveltäjä
- 2. heinäkuuta – Mario Puzo, yhdysvaltalainen kirjailija
- 4. heinäkuuta – Antero Karapalo, urheilutoimittaja
- 13. heinäkuuta – Ritva Hyöky, Suomen ensimmäinen hovioikeuden naispresidentti
- 16. heinäkuuta – John F. Kennedy, Jr., julkaisija ja John F. Kennedyn poika (lento-onnettomuus)
- 24. heinäkuuta – Marokon kuningas Hassan II (sydänkohtaus)
- 3. elokuuta – Lauri Pekuri, suomalainen lentäjä, eversti
- 8. elokuuta – Paavo Rintala, suomalainen kirjailija
- 10. elokuuta – Kari Suomalainen, pilapiirtäjä ja kuvataiteilija
- 22. elokuuta – Essi Valta, suomalainen kirjailija
- 15. syyskuuta – Teijo Joutsela, muusikko ja laulaja ("Humppa-Veikot" ja "Kipparikvartetti")
- 17. syyskuuta – Raimo Kanerva, suomalainen taidemaalari ja -graafikko
- 20. syyskuuta – Raisa Gorbatšova, Mihail Gorbatšovin vaimo
- 22. syyskuuta – George C. Scott, näyttelijä
- 22. syyskuuta – Aili Runne, suomalainen säveltäjä ja sanoittaja
- 24. syyskuuta – Tarmo Manni, näyttelijä
- 28. syyskuuta – Esko Mustonen, suomalainen toimittaja
- 11. lokakuuta – Matti Haupt, suomalainen kuvanveistäjä
- 14. lokakuuta – Julius Nyerere, Tansanian presidentti
- 23. lokakuuta – Maija Karma, suomalainen taiteilija, kirjankuvittaja
- 11. marraskuuta – Sir Vivian Fuchs, englantilainen tutkimusmatkailija
- 14. marraskuuta – Rut Bryk, suomalainen keramiikkataiteilija
- 23. marraskuuta – Erkki Hämäläinen ("Hyeena"), suomalainen kirjailija
- 26. marraskuuta – Eino Virtanen, suomalainen muusikko
- 3. joulukuuta – Scatman (John Paul Larkin), laulaja
- 4. joulukuuta – Edward Vesala, suomalainen jazzmuusikko
- 11. joulukuuta – Arttu Suuntala, suomalainen viihdetaiteilija
- 13. joulukuuta – Tarmo Uusivirta, suomalainen nyrkkeilijä
- 19. joulukuuta – Desmond Llewelyn, näyttelijä (James Bond -elokuvien Q)
- 24. joulukuuta – Maurice Couve de Murville, ranskalainen poliitikko
- 30. joulukuuta – Saara Suvanto, suomalainen laulaja