2004
Wikipedia
Vuosi 2004 oli karkausvuosi
[muokkaa] Tapahtumia
[muokkaa] Tammikuu
- 1. tammikuuta – Irlannista tuli EU:n puheenjohtajamaa.
- 1. tammikuuta – Joseph Deissista tuli Sveitsin presidentti.
- 1. tammikuuta – Pervez Musharraf jatkoi Pakistanin presidenttinä.
- 1. tammikuuta – Ylöjärvestä ja Pudasjärvestä tuli kaupunkeja.
- 1. tammikuuta – Pieksämäen mlk sekä Jäppilän ja Virtasalmen kunnat yhdistettiin uudeksi Pieksänmaan kunnaksi.
- 1. tammikuuta – Ylisuureksi kasvaneesta Helsingin hiippakunnasta erotettu Espoon hiippakunta aloitti toimintansa. Uuden hiippakunnan piispaksi valittiin Mikko Heikka.
- 3. tammikuuta – Flash Airlinesin lento 604 putosi Punaiseen mereen Egyptin rannikolla surmaten 148 koneessa ollutta ihmistä. Myöhemmin kävi ilmi, että lentoyhtiöllä oli lentokielto joissain maissa turvallisuusrikkomusten vuoksi.
- 4. tammikuuta – NASAn MER-A (Spirit) -luotain laskeutui Marsiin.
- 4. tammikuuta – Mikheil Saakašvili voitti Georgian presidentinvaalit.
- 4. tammikuuta – Afganistanin 502 edustajaa käsittänyt kokous pääsi näkemyseroista huolimatta yksimielisyyteen uudesta perustuslaista, jonka oli tarkoitus rauhoittaa levottomuudet maassa.
- 5. tammikuuta – Intian ja Pakistanin johtajat tapasivat ensi kertaa kolmeen vuoteen huippukokouksessa, jonka aiheena oli Kashmiria koskeneen kiistan rauhanomainen ratkaiseminen.
- 5. tammikuuta – 25-vuotias Mijailo Mijailović tunnusti puukottaneensa Ruotsin ulkoministeri Anna Lindhin.
- 5. tammikuuta – Britney Spears meni naimisiin lapsuudenystävänsä Jason Allen Alexanderin kanssa. Liitto mitätöitiin lasvegasilaisessa oikeusistuimessa 55 tuntia myöhemmin.
- 7. tammikuuta – Mijailo Mijailović tuomittiin Anna Lindhin murhasta.
- 7. tammikuuta – Vasemmistoliiton pää-äänenkannattajan Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio erosi tehtävästään ja samalla puolueesta. Taustalla oli Raution pettymys puolueen puheenjohtajan Suvi-Anne Siimeksen harjoittamaan politiikkaan.
- 8. tammikuuta – Britannian kuningatar Elisabet II kastoi maailman suurimman risteilyaluksen Queen Mary 2:n Southamptonissa.
- 8. tammikuuta – Bamissa Etelä-Iranissa löydettiin 57-vuotias mies elossa raunioista 13 päivää maanjäristyksen jälkeen.
- 9. tammikuuta – Hanna Pakarinen valittiin Suomen ensimmäiseksi Idols-voittajaksi.
- 15. tammikuuta – Etelä-Korean ulkoministeri Yoon Young-kwan joutui eroamaan tuettuaan Yhdysvaltain Pohjois-Korean vastaista politiikkaa.
- 16. tammikuuta – Web-sivusto Goatse.cx suljettiin Joulusaaren domain-rekisterin toimesta palvelusääntöjen rikkomuksesta tehdyn valituksen vuoksi.
- 16. tammikuuta – Israelin Ruotsin-suurlähettiläs tärveli juutalaisvastaisena pitämänsä Lumikki ja totuuden hulluus -nimisen taideteoksen Tukholman Historiallisessa museossa. Israelin pääministeri Ariel Sharon ylisti lähettilään tekoa, minkä vuoksi maiden välit kiristyivät.
- 18. tammikuuta – 25 ihmistä kuoli ja 130 haavoittui pommiattentaatissa liittouman joukkojen päämajaa vastaan Bagdadissa.
- 19. tammikuuta – Rahtilaiva Rocknes ajoi karille ja pyörähti kumolleen Norjan länsirannikolla Bergenin edustalla. Loukkuun jäi 30 merimiestä, joista 12 onnistuttiin pelastamaan.
- 20. tammikuuta – Intia osti Venäjältä 1,5 miljardilla dollarilla 45 000 tonnin lentotukialus Admiral Gorškovin ja 28 MiG-29k-hävittäjää.
- 22. tammikuuta – Hakukoneyhtiö Google julkisti Orkut-yhteisöpalvelun.
- 22. tammikuuta – Euroopan unioni kielsi siipikarjan tuonnin Thaimaasta lintuinfluenssan levittyä Kaakkois-Aasiassa.
- 24. tammikuuta – NASAn MER-B (Opportunity) -luotain laskeutui Marsiin.
- 29. tammikuuta – Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kansanedustaja Tony Halmeen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja lähes 4500 euron sakkoihin mm. ampuma-aserikoksesta, salakuljetuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Tuomio koski tapahtumia Halmeen asunnossa kesäkuussa 2003.
[muokkaa] Helmikuu
- 1. helmikuuta – Janet Jacksonin rinta paljastui suorassa Super Bowl XXXVIII -televisiolähetyksessä, mikä johti valtavaan mediakohuun Yhdysvalloissa.
- 1. helmikuuta – 251 pyhiinvaeltajaa sai surmansa väentungoksessa Minassa Saudi-Arabiassa.
- 2. helmikuuta – Asuinrakennus romahti Konyassa Turkissa surmaten 92 ihmistä.
- 2. helmikuuta – Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolme miestä elinkautiseen vankeuteen heinäkuussa 2002 tehdystä Kampin pommimurhasta. Tuomion saivat pommin räjäyttäjä ja kaksi rikokseen yllyttäjää.
- 3. helmikuuta – Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA myönsi, että Irakin joukkotuhoaseista ei ollut suoraa uhkaa ennen 2003 Irakin sotaa.
- 6. helmikuuta – Itsemurhapommittaja tappoi 41 ihmistä Moskovan metrossa.
- 10. helmikuuta – 50 ihmistä kuoli autopommin räjähdettyä Bagdadissa poliisin värväyskeskuksen edessä.
- 10. helmikuuta – Ranskan kansalliskokous teki kiistellyn päätöksen kieltää uskonnolliset symbolit ja vaatetus kouluissa.
- 11. helmikuuta – Autopommi tappoi 47 ihmistä armeijan värväyskeskuksen edessä Bagdadin keskustassa.
- 18. helmikuuta – Lannoitteita ja bensiiniä kuljettanut juna putosi raiteilta ja räjähti Iranissa surmaten 320 ihmistä.
- 20. helmikuuta – Konservatiivit voittivat vaalit Iranissa. Monia uudistusmielisiä ehdokkaita kiellettiin osallistumasta.
- 22. helmikuuta – Itsemurhapommittaja tappoi kahdeksan ihmistä bussissa Jerusalemissa.
- 22. helmikuuta – Kapinalliset valtasivat Haitin toiseksi suurimman kaupungin Cap-Haïtienin.
- 23. helmikuuta – Kaksi Vaalassa sijaitsevasta Pelson keskusvankilasta karannutta vankia surmasi vanginvartijan ja pahoinpiteli vankilassa työskennelleen opettajan. Karkurit saatiin kiinni jo tuntia myöhemmin Muhokselta.
- 24. helmikuuta – Maanjäristys surmasi 571 ihmistä Marokossa.
- 26. helmikuuta – Yhdistyneen kuningaskunnan entinen ministeri Clare Short paljasti brittien MI6-tiedustelupalvelun kuunnelleen YK:n henkilökunnan, mukaan lukien pääsihteeri Kofi Annanin, puheluita.
- 26. helmikuuta – Yhdysvallat salli matkustuksen Libyaan päättäen 23 vuotta kestäneen kiellon.
- 29. helmikuuta – Jean-Bertrand Aristide erosi Haitin presidentin virasta. Korkeimman oikeuden päätuomarista Boniface Alexandresta tuli sisäministeri. Aristide kertoi myöhemmin, että USAn joukot pakottivat hänet eroamaan ja jättämään maan.
[muokkaa] Maaliskuu
- 1. maaliskuuta – Väkevien alkoholijuomien vero laski 40 prosenttia Suomessa.
- 1. maaliskuuta – Vladimir Putin nimitti Mihail Fradkovin Venäjän pääministeriksi.
- 1. maaliskuuta – Muhammad Bahr al-Ulumista tuli Irakin presidentti.
- 1. maaliskuuta – Pedofiili Marc Dutroux joutui oikeuden eteen Belgiassa.
- 2. maaliskuuta – Työntöproomuyhdistelmä "Herakles-Bulk" upposi Selkämerellä myrskyssä.
- 3. maaliskuuta – Oikeudenkäynti entistä pääministeriä Anneli Jäätteenmäkeä vastaan alkoi.
- 10. maaliskuuta – Viisi brittiä, joita oli pidetty Afganistanissa käydyn sodan päättymisestä asti Yhdysvaltain Guantanamon vankileirillä, vapautettiin.
- 11. maaliskuuta – Madridissa tehtiin Espanjan historian tuhoisin terrori-isku, 190 ihmistä sai surmansa.
- 14. maaliskuuta – Espanjan vaaleissa oppositio voitti José María Aznarin johtaman hallituspuoleen, pääministeriksi nousi sosialistien José Luis Rodríguez Zapatero.
- 14. maaliskuuta – Vladimir Putin valittiin Venäjän presidentinvaaleissa toiselle kaudelle.
- 15. maaliskuuta – Astronomit kertoivat löytäneensä aurinkokunnasta suurimman taivaankappaleen sitten Pluton löydön 1930. Neptunuksen takaiselle kappaleelle annettiin alustavasti nimi Sedna.
- 15. maaliskuuta – Espanjan uusi hallitus ilmoitti vetävänsä joukot Irakista.
- 17. maaliskuuta – Kosovossa alkoivat suuret mellakat. 17.–19. maaliskuuta välisenä aikana menehtyi eri lähteistä riippuen noin 30 henkeä ja satoja rakennuksia poltettiin, mm. kirkkoja, sairaaloita sekä kouluja. Lopulta KFOR-joukot saivat tilanteen rauhoitetuksi.
- 18. maaliskuuta – Tampereen käräjäoikeus tuomitsi entisen mäkihyppääjän Matti Nykäsen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 360 euron sakkoon vaimonsa Mervi Tapolan pahoinpitelystä. Tapaus oli sattunut helmikuussa 2003.
- 19. maaliskuuta – Konginkankaan linja-autoturma.
- 20. maaliskuuta – Presidentti Chen Shuibian voitti Kiinan tasavallan presidentinvaalit 0,22 %:n enemmistöllä. Edellispäivänä häntä ja varapresidentti Annette Luta ammuttiin. Opposition Lien Chan vaati äänten uudelleenlaskentaa ja ensimmäinen laskenta mitätöitiin.
- 20. maaliskuuta – Tuhansia mielenosoituksia ympäri maailmaa Irakin sodan 1-vuotispäivänä.
- 22. maaliskuuta – Kaksi suomalaista liikemiestä murhattiin Irakissa.
- 22. maaliskuuta – Israelin helikopteri surmasi ohjuksin šeikki Ahmad Yasinin ja seitsemän sivullista Gazassa. Palestiinalaiset protestoivat Israelia vastaan.
- 25. maaliskuuta – Pääministeri Tony Blair vieraili Libyassa ja tapasi Muammar Gaddafin.
- 28. maaliskuuta – Ranskassa pääministeri Jean-Pierre Raffarinin puolue kärsi murskatappion paikallisvaaleissa ja hän erosi.
- 31. maaliskuuta – Neljä yhdysvaltalaista urakoitsijaa tapettiin Irakissa ja heidän ruumiinsa silvottiin ja poltettiin.
[muokkaa] Huhtikuu
- 2. huhtikuuta – Espoolainen Nils Gustafsson vangittiin epäiltynä Bodominjärven murhista. Gustafsson oli ainoa eloonjäänyt neljästä vuonna 1960 tapahtuneen rikoksen uhriksi joutuneesta nuoresta.
- 3. huhtikuuta – Pommiräjähdys madridilaisessa asuinhuoneistossa tappoi viisi poliisin saartamaa maaliskuun pommi-iskuista epäiltyä sekä poliisimiehen.
- 4. huhtikuuta – Shiiat nousivat kapinaan Muqtada al-Sadrin johdolla Najafissa, Sadr Cityssä ja Basrassa. Seuranneissa taisteluissa kuoli satoja ihmisiä.
- 5. huhtikuuta – Raskaasti aseistautunut rikolliskopla ryösti Norjan keskuspankin sivukonttorin Stavangerissa ja sai saaliikseen yli 30 miljoonaa kruunua (3,5 miljoonaa euroa). Ryöstön yhteydessä miehet ampuivat yhden poliisin. Tekoa pidettiin erittäin hyvin suunniteltuna ja Norjan historian raaimpana.
- 6. huhtikuuta – Liettuan parlamentti erotti presidentti Rolandas Paksasin, jota oli syytetty maan perustuslain rikkomisesta ja yhteyksistä Venäjän mafiaan.
- 17. huhtikuuta – Israelin helikopterit ampuivat ohjuksia saattueeseen Gazan kaistalla surmaten Hamasin johtajan Abdulaziz al-Rantisin.
- 19. huhtikuuta – Osittainen auringonpimennys eteläisessä Afrikassa.
- 20. huhtikuuta – Tony Blair julisti Yhdistyneen kuningaskunnan järjestävän kansanäänestyksen Euroopan perustuslaista.
- 21. huhtikuuta – Israelin ydinaseohjelman paljastanut Mordechai Vanunu vapautui vankilasta 18 vuoden vankeuden jälkeen.
- 22. huhtikuuta – Kaksi polttoainetta ja räjähteitä kuljettanutta junaa räjähti Pohjois-Korean Ryongchonissa surmaten 161 ihmistä, 1 300 loukkaantui ja tuhansia rakennuksia tuhoutui.
- 25. huhtikuuta – Kyproksen uudelleenyhdistymisäänestys järjestettiin Kyproksen tasavallassa ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisessa tasavallassa. Turkkilainen puoli hyväksyi suunnitelman, mutta kreikkalainen puoli hylkäsi sen.
- 28. huhtikuuta – Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali tuli ilmi 60 Minutes II -ohjelmassa.
[muokkaa] Toukokuu
- 1. toukokuuta – Euroopan unioni laajeni 25 maan liitoksi, kun siihen liittyi 10 uutta jäsenmaata: Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro.
- 5. toukokuuta – Vihreän Liiton kansanedustaja Rosa Meriläinen tunnusti käyttäneensä kannabista eduskuntakautensa aikana. Helsingin rikospoliisi kutsui Meriläisen kuulusteltavaksi 21. toukokuuta. Meriläinen oli jäänyt sairauslomalle 29. huhtikuuta.
- 6. toukokuuta – TV-sarjan Frendit viimeinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa. 30 sekunnin mainos ohjelman aikana maksoi 2 miljoonaa dollaria.
- 9. toukokuuta – Tšetšenian presidentti Ahmad Kadyrov murhattiin voitonpäivän juhlallisuuksien aikana Groznyn stadionilla pommilla.
- 12. toukokuuta – Tuntematon ryhmä teloitti yhdysvaltalaisen Nick Bergin Irakissa. Videota teloituksesta levitettiin Internetissä.
- 14. toukokuuta – Tanskan prinssi Frederik meni naimisiin australialaisen Mary Donaldsonin kanssa Kööpenhaminassa.
- 17. toukokuuta – Irakin väliaikaisneuvoston puhemies Izzuldin Salim kuoli pommiräjähdyksessä Bagdadissa.
- 19. toukokuuta – Jeremy Sivits tunnusti syyllisyytensä vankien kidutukseen Abu Ghraibin vankilassa Irakissa.
- 22. toukokuuta – Espanjan kruununprinssi Felipe solmi avioliiton Letizia Ortizin kanssa Almudenan katedraalissa Madridissa.
- 23. toukokuuta – Pariisin Charles de Gaullen lentokentän terminaali 2E sortui vaatien kuusi uhria.
- 24. toukokuuta – Valio myi jäätelötuotantonsa monikansalliselle Nestlé-yhtymälle.
- 28. toukokuuta – "Metallica" esiintyi n. 46 000 ihmiselle Helsingin Olympiastadionilla.
[muokkaa] Kesäkuu
- 6. kesäkuuta – Normandian maihinnousun 60-vuotisjuhlaa juhlittiin Normandiassa.
- 7. kesäkuuta – Nightwish julkaisi viidennen studioalbuminsa Once, joka oli menestys ympäri maailman.
- 8. kesäkuuta – Venuksen ylikulku: Venus kulki Auringon editse maasta nähtynä ensimmäisen kerran sitten vuoden 1882.
- 8.–10. kesäkuuta – G8-kokous Georgiassa USAssa.
- 9. kesäkuuta – Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Virpi Buttin ja hänen miesystävänsä Janne Hyvösen kahdesta paloittelumurhasta elinkautiseen vankeuteen. Toukokuussa 2002 ja kesäkuussa 2003 tehtyjen murhien tekotapaa pidettiin poikkeuksellisen raakana.
- 10.–13. kesäkuuta – Europarlamenttivaalit Euroopan unionissa.
- 11. kesäkuuta – Cassini-Huygens-luotain saapui Saturnuksen kuun Phoeben lähelle.
- 12. kesäkuuta–4. heinäkuuta – Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut Portugalissa. Loppuottelussa Kreikka voitti Portugalin 1–0.
- 21. kesäkuuta – SpaceShipOne, ensimmäinen yksityinen avaruusalus, saavutti avaruuden.
- 21. kesäkuuta –4. heinäkuuta – Wimbledonin tennisturnaus Lontoossa. Roger Federer ja Marija Šarapova voittivat kaksinpelit.
- 28. kesäkuuta – Miehitysvallat siirsivät hallinnon Irakin väliaikaishallitukselle.
- 30. kesäkuuta – Oikeudenkäynti Irakin entistä presidenttiä Saddam Husseinia vastaan alkoi.
[muokkaa] Heinäkuu
- 1. heinäkuuta – Cassini-Huygens-luotain saapui Saturnukselle.
- 4. heinäkuuta – Freedom Towerin rakennustyöt alkoivat New York Cityssa.
- 6. heinäkuuta – Yhdysvaltain demokraattipuoleen senaattori John Kerry valitsi senaattori John Edwardsin varapresidenttiehdokkaakseen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.
- 7. heinäkuuta – LZW-pakkausalgoritmin patenttien voimassaolo päättyi viimeisenä Kanadassa.
- 12. heinäkuuta – Pedro Santana Lopes nousi virkaansa Portugalin pääministerinä.
- 16. heinäkuuta – Kansanedustaja Rosa Meriläistä vastaan nostettiin syyte huumausaineen käyttörikoksesta.
- 23. heinäkuuta – Netervajoen yli johtava Stari Most -silta avattiin Mostarissa Bosnia ja Hertsegovinassa.
- 25. heinäkuuta – Lance Armstrong teki historiaa voittamalla kuudennen kerran peräkkäin Tour de Francen.
- 30. heinäkuuta – Kaasuräjähdys tappoi 18 ihmistä Belgiassa ja 120 loukkaantui.
- 31. heinäkuuta – F1-kuljettaja Kimi Räikkönen ja malli Jenni Dahlman avioituivat Hämeenlinnassa sijaitsevassa Vanajanlinnassa.
[muokkaa] Elokuu
- 1. elokuuta – Ostoskeskustulipalo tappoi 464 ihmistä Asunciónissa Paraguayssa.
- 3. elokuuta – Vapaudenpatsas avattiin kunnostustöiden jälkeen.
- 3. elokuuta – Yhdistyneen kuningaskunnan poliisi pidätti 12 terroriepäiltyä.
- 4. elokuuta – Gibraltarissa juhlittiin 300-vuotista brittivaltaa.
- 6. elokuuta – Julkaistiin YK:n raportti, jossa syytettiin Sudanin hallitusta rikoksista ihmisyyttä vastaan Darfurissa.
- 9., 16., 19., 23. ja 30. elokuuta – 50 000–85 000 ihmistä osoitti mieltään työttömyysturvan leikkauksia vastaan Saksassa, pääasiassa maan itäosissa.
- 12. elokuuta – Ruotsin väkiluku ylitti yhdeksän miljoonaa (kello 14.58 paikallista aikaa).
- 13. elokuuta – Vuoden 2004 kesäolympialaisten avajaiset pidettiin Ateenassa.
- 13. elokuuta – Raskaita taisteluita Irakissa puolalaisten ja yhdysvaltain joukkojen sekä Moqtada al-Sadrin kannattajien välillä. Shiiajohtaja Moqtada al-Sadr vaati Irakin väliaikaishallituksen eroa. Maaöljyn hinta nousi ennätyslukemiin: 46,58 Yhdysvaltain dollaria tynnyriltä.
- 14. elokuuta – Burundin hutukapinallisten FNL-ryhmä tappoi 160 ihmistä Gatumban pakolaisleirillä.
- 14. elokuuta – Hurrikaani Charley iski Floridan rannikolle. Hirmumyrsky katkaisi sähköt yli miljoonalta ihmiseltä ja aiheutti arviolta miljardin dollarin vahingot. Ainakin seitsemän ihmistä sai surmansa.
- 14. elokuuta – Aseistautuneet ryhmät nousivat kapinaan Länsi-Afganistanissa Heratin alueen kuvernööriä Ismail Khania vastaan ja taistelivat Shindandin lentotukikohdan hallinnasta.
- 15. elokuuta – Venezuelalaiset äänestivät presidentti Hugo Chávezin kohtalosta.
- 16. elokuuta – Hugo Chávez julistettiin vaalien voittajaksi 58 %:n kannatuksella (äänestysprosentti 95). Oppositio kiisti tuloksen.
- 17. elokuuta – Kansainväliset vaalitarkkailijat, heidän joukossaan Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter, hyväksyivät Venezuelan äänestystuloksen.
- 20. elokuuta – Kontiolahdella riehui Suomen oloissa harvinaisen voimakas trombi.
- 20. elokuuta – Virossa Lihulan kunnassa paljastettiin Viron itsenäisyyden puolesta vuosina 1940-1945 taistelleiden sotilaiden muistomerkki. Siinä oli sotilaan korkokuva, johon kuului saksalainen asepuku haka- ja rautaristein. Muistomerkki jouduttiin pian kuitenkin poistamaan, koska varsinkin Venäjä, Yhdysvallat ja Israel katsoivat sen ylistävän Natsi-Saksaa.
- 22. elokuuta – Aseistetut ryöstäjät veivät Edvard Munchin maalaukset Huuto ja Madonna sekä muita maalauksia Oslon Munch-museosta.
- 24. elokuuta – Tu-134- ja Tu-154-lentokoneet putosivat Venäjällä lähdettyään Domodedovon lentokentältä Moskovasta; yhteensä 89 ihmistä kuoli turmassa. Koneiden hylyistä löytyi jälkiä räjähdysaineesta.
- 24. elokuuta – Puolustusvoimien pääesikunta julkisti raportin, jonka mukaan varusmiesten keskimääräinen yleiskunto oli viimeisten kymmenen vuoden aikana tuntuvasti heikentynyt samalla kun heidän keskimääräinen painonsa oli noussut. Kuluneen vuoden aikana palvelukseen olivat astuneet Suomen kaikkien aikojen lihavimmat alokkaat.
- 29. elokuuta – Vuoden 2004 kesäolympialaisten päättäjäiset pidettiin Ateenassa.
- 29. elokuuta – 200 000 ihmistä osoitti mieltään presidentti George W. Bushia vastaan New York Cityssä republikaanien puoluekokouksen alla.
- 31. elokuuta – Kaksi itsemurhahyökkäystä busseihin Beer Shevassa Israelissa; 16 ihmistä kuoli ja 60 loukkaantui. Hamas otti vastuun iskuista.
- 31. elokuuta – Nainen räjäytti itsensä metroasemalla Pohjois-Moskovassa, 10 ihmistä sai surmansa ja 50 loukkaantui.
[muokkaa] Syyskuu
- 1. syyskuuta – Beslanin koulukaappaus: aseistettu joukko otti 1 500 ihmistä panttivangeiksi koulussa Beslanissa Pohjois-Ossetiassa. Kaappaajat vaativat Venäjää vapauttamaan tšetšeenivangit sekä Tšetšenian itsenäisyyttä.
- 1. syyskuuta – Ilmavoimien Hawk-harjoituskone putosi Siikaisissa noin kello 12:30. Kone oli siirtolennolla Hallista Kauhavalle. Ohjaaja löytyi menehtyneenä.
- 3. syyskuuta – Beslanin koulukaappaus: kaappaajien hallussa olleessa koulussa räjähti pommi, minkä jälkeen osa panttivangeista pakeni. Kaappaajien avattua tulen panttivankeja kohti erikoisjoukot rynnäköivät kouluun. Ainakin 322 ihmistä kuoli, joista 156 lapsia.
- 3.–4. syyskuuta – Hurrikaani Frances iski Floridaan. Surmattuaan kaksi ihmistä Bahamalla, se tappoi kymmenen Floridassa, kaksi Georgiassa ja yhden Etelä-Carolinassa.
- 4. syyskuuta – Irakin Kirkukissa 17 ihmistä kuoli ja 20 loukkaantui itsemurha-autopommi-iskussa poliisikoulun edustalla. Kuolleista oli ainakin 14 poliiseja.
- 6. syyskuuta – Entinen Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton joutui nelinkertaiseen sydämen ohitusleikkaukseen.
- 7. syyskuuta –9. syyskuuta – Hurrikaani Ivan kulki Karibian läpi surmaten viisi ihmistä Venezuelassa, neljä Dominikaanisessa tasavallassa, yhden Tobagossa ja 17 Grenadalla.
- 7. syyskuuta – Wikimedia Commons avattiin.
- 10. syyskuuta – Suomi päätti liittyä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen vuonna 2012 ja luopua miinojen käytöstä vuoteen 2016 mennessä.
- 18. syyskuuta – Britney Spears vihittiin Kevin Federlinen kanssa.
- 19. syyskuuta – Suomen ja Neuvostoliiton välisen jatkosodan päättymisestä oli kulunut 60 vuotta. Tampereella avattiin jatkosotaa käsitellyt näyttely.
- 20. syyskuuta – Wikipedian artikkelien määrä ylitti miljoonan.
- 21. syyskuuta (?) – Viimeisen Uuno Turhapuro-elokuvan, Uuno Turhapuro - This is My Life ensi-ilta.
- 22. syyskuuta – Eduskunnan uusi lisärakennus otettiin käyttöön ns. Pikkuparlamentin tontilla Helsingin keskustassa.
- 23. syyskuuta – St. Helens -tulivuori alkoi näyttääaktivoitumisen merkkejä.
- 27. syyskuuta – Saksalainen industrial metal -yhtye Rammstein julkaisi Reise, Reise -levyn.
[muokkaa] Lokakuu
- 4. lokakuuta – SpaceShipOne-avaruusalus voitti Ansari X-Prize -palkinnon.
- 8. lokakuuta – Itsemurhapommittajat räjäyttivät kaksi pommia Egyptin Tabassa, surmaten 34 ihmistä pääasiassa israelilaisia turisteja ja egyptiläisiä työläisiä.
- 9. lokakuuta – Afganistanissa pidettiin vaalit, joita useat pienemmät puolueet boikotoivat, mutta epäselvyyksiä ei havaittu.
- 10. lokakuuta – Abdullahi Yusuf valittiin Somalian uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi.
- 14. lokakuuta – Suomenkielinen Wikipedia saavutti 10 000 artikkelin rajan.
- 17. lokakuuta – Valko-Venäjän presidentti Aleksandr Lukašenko järjesti näytösvaalit jatkaakseen virkakauttaan. Äänestystä seurasi useita päiviä kestäneitä protesteja.
- 22. lokakuuta – Venäjän duuma hyväksyi äänin 334–73 Kioton ilmastosopimuksen.
- 24. lokakuuta – Suomessa järjestettiin kunnallisvaalit.
- 27. lokakuuta – Nokian käräjäoikeus tuomitsi entisen mäkihyppääjän Matti Nykäsen kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Nykänen oli elokuussa puukottanut miestuttavaansa Tottijärvellä sijainneella kesämökillä.
[muokkaa] Marraskuu
- 2. marraskuuta – Yhdysvaltain presidentinvaalit: George W. Bush oli republikaanien ehdokas varapresidenttiehdokkaanaan Dick Cheney, demokraattien ehdokas oli puolestaan John Kerry.
- 2. marraskuuta – Kirjailija Kari Hotakainen vastaanotti Tukholmassa hänelle myönnetyn Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Hotakainen sai 350 000 Tanskan kruunun (noin 47 000 euron) arvoisen palkinnon vuonna 2002 ilmestyneestä romaanistaan Juoksuhaudantie.
- 15. marraskuuta – Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kansanedustaja Rosa Meriläistä vastaan nostetun syytteen huumausaineen käyttörikoksesta. Oikeuden mielestä Meriläisen oma tunnustus ei riittänyt hänen tuomitsemiseensa.
- 21. marraskuuta – Ukrainan presidentinvaalien toinen kierros pidettiin, tulos herätti epäilyksiä ja ns. Oranssi vallankumous alkoi seuraavana päivänä.
- 23. marraskuuta – Suosikkisarjojen Frendit ja Sinkkuelämää viimeiset jaksot esitettiin Suomessa. Frendit keräsi 842 000 katsojaa ja Sinkkuelämää 795 000 katsojaa.
- 24. marraskuuta – Saksalainen industrial metal -yhtye Rammstein esiintyi Helsingin Hartwall-areenalla.
[muokkaa] Joulukuu
- 1. joulukuuta – Oulu-Rovaniemi-rautatien sähköistys valmistui.
- 2. joulukuuta – Ruotsin korkein oikeus tuomitsi Mijailo Mijailovicin elinkautiseen vankeuteen ulkoministeri Anna Lindhin murhasta. Mijailovic oli toivonut voivansa kärsiä hänelle langetetun tuomion Serbiassa.
- 8. joulukuuta – Yhdysvaltalainen tunnettu kitaristi ammuttiin lavalle yhtyeensä, Damageplanin keikalla. Katso myös: Pantera.
- 22. joulukuuta – Rafael-myrsky riehui eri puolilla Suomea.
- 26. joulukuuta – Ukrainan presidentinvaalien toinen kierros uusittiin.
- 26. joulukuuta – Yli 200 000 ihmistä kuoli Intian valtamerellä tapahtuneen maanjäristyksen aiheuttamiin tsunameihin.
- 30. joulukuuta – Presidentti Tarja Halonen armahti Reijo Hammarin.
[muokkaa] Tuntematon päivämäärä
- Dingon ensilevytyksestä tuli kuluneeksi 20 vuotta. Juhlan kunniaksi julkaistiin uusi kokoelmalevy ja DVD. Dingo aloitti 20-vuotisjuhlakiertueen uudella kokoonpanolla.
[muokkaa] Syntyneitä
- 21. tammikuuta – Ingrid Alexandra, Norjan kruununprinssi Haakonin ja kruununprinsessa Mette-Maritin tytär
[muokkaa] Kuolleita
-
Pääartikkeli: Luettelo vuonna 2004 kuolleista henkilöistä