Johannes Paavali II
Wikipedia
| Johannes Paavali II
|
|
| Oikea nimi | Karol Józef Wojtyła |
| Paavius alkoi | 16. lokakuuta 1978 |
| Paavius päättyi | 2. huhtikuuta 2005 |
| Edeltäjä | Johannes Paavali I |
| Seuraaja | Benedictus XVI |
| Syntynyt | 18. toukokuuta 1920 |
| Syntymäpaikka | Wadowice, Puola |
| Kuollut | 2. huhtikuuta 2005 |
| Kuolinpaikka | Apostolinen palatsi, Vatikaanivaltio |
Paavi Johannes Paavali II (lat. Ioannes Paulus II, oik. Karol Józef Wojtyła, 18. toukokuuta 1920 Wadowice, Puola–2. huhtikuuta 2005, Vatikaanivaltio), oli Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja vuosina 1978–2005. Hänestä tuli ensimmäinen ei-italialainen paavi 455 vuoteen sitten hollantilaisen Hadrianus VI:n 1522–1523 ja ensimmäinen puolalainen paavi.
Johannes Paavali II harjoitti ahkeraa pyhimykseksijulistamispolitiikkaa. Hän pyrki toimeliaasti vähentämään köyhyyttä ja matkusti runsaasti ympäri maailmaa. Kysymyksiin kirkon opista ja seksuaalisuudesta hän suhtautui vanhoillisesti. Hän korosti ihmisoikeuksia, rauhaa ja vastusti totalitarismia. Paavi yritettiin murhata useaan otteeseen virkansa aikana.
Johannes Paavali II oli Vatikaanin Annuario Pontificio -vuosikirjassa julkaistun epävirallisen, epäluotettavan ja perimätietoon perustuvan paaviluettelon mukaan 264. paavi. Samaisten luetteloiden perusteella 14. marraskuuta 2004 hän ohitti Leo XIII:n kolmanneksi pisimpään hallinneena paavina Pius IX:n ja pyhän Pietarin jälkeen. Johannes Paavali II:n paaviuden huomattava pituus oli vastakohta edeltäjälleen Johannes Paavali I:lle, joka menehtyi toimittuaan vain 34 päivää paavina. Johannes Paavali II oli myös nuorimpana (58-vuotiaana) tehtäväänsä valittu paavi sitten Pius IX:n, joka valittiin paaviksi 54-vuotiaana 1846.
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Karol Józef Wojtyła syntyi 18. toukokuuta 1920 Wadowicessa Etelä-Puolassa. Hänen isänsä oli entinen upseeri.[1] Perheeseen kuuluivat myös äiti Emilia Kaczorowska sekä isoveli Edmund.[2] Lisäksi perheeseen oli kuulunut jo ennen Karolin syntymää kuollut sisko Olga.[2]
Karolin vanhemmat olivat hartaita katolilaisia ja heidän lapselleen antamassaan kasvatuksessa uskonnolla oli tärkeä osa. Nuori Karol pitikin vähäisimpiäkin elämänsä tapahtumia sallimuksen kosketuksena.[3] Lapsena Karol meni jokaisen päivän aamuna messuun, minkä jälkeen iltapäivällä hänen äitinsä luki pojalleen evankeliumia.[4]
Karol opiskeli iltaisin. Jo ensimmäiset kouluvuodet paljastivat hänen olevan lahjakas oppilas useissa kouluaineissa yleisesti, sekä erityisesti urheilussa ja taideaineissa.[5] Hänen harrastuksiaan olivat urheilu, näytteleminen ja näytelmien kirjoittaminen. Urheilulajeista nuori Karol piti eniten joukkuelajeista,[5] joita hän pelasi mielellään isoveljensä kanssa. Tämän lisäksi hän myös opiskeli useita kieliä. Aikuisiällä hän puhuikin sujuvasti ainakin kahdeksaa kolmestatoista osaamastaan kielestä (mm. puola, slovakki, venäjä, italia, ranska, espanja, portugali, saksa, ukraina, englanti ja kirkkolatina).
Karolin ollessa yhdeksänvuotias hänen äitinsä kuoli. Karolin äiti oli ennen kuolemaansa sairastellut jo kauan, mutta vasta keväällä 1929 hänen toistuvat selkäkipunsa muuttuivat osittaiseksi halvaantumiseksi. Ennen kuolemaansa perheen äiti oli tuntenut kipuja rinnassaan ja lanteissaan, eikä ollut pystynyt nousemaan vuoteestaan.[6] Kuoleman syynä oli sydänkohtaus ja munuaistulehdus.[6]
Lapsena Karol oli runsaasti tekemisissä Krakovan juutalaisyhteisön kanssa.[7] Hän vierailikin usein juutalaisten ystäviensä luona. Juutalaisuuden läsnäolo osittain kehitti nuoren Karolin suvaitsevaisuutta.[8] Lisäksi Karolin perheessä vallinneet rasismin ja fanaattisuuden vastaiset mielipiteet lienevät myös olleet mukana muokkaamassa nuoren Karolin ajatuksia suvaitsevaisuudesta.
Vuonna 1930 apotti Kazimierz Figlewicz huomioi nuoren Karolin henkisen kypsyyden, ja tämä liittyikin kirkon kuoripoikiin, eli papin avustajiin.[9] Hän osoittautuikin pian kuoripojista ahkerimmaksi ja motivoituneimmaksi.[9] Samana vuonna Karolin isoveli Edmund kuoli Karolin ollessa vasta kaksitoistavuotias. Lääkärinä toimineen Edmundin kuolinsyynä oli tuhkarokko, jonka hän oli saanut yhdeltä potilaistaan.[10]
Karolin kerrotaan säilyttäneen kuolemaansa asti veljensä stetoskooppia, jonka eräs puolalainen sairaanhoitaja oli tallettanut ja luovutti paaville tämän Puolan-vierailun aikana.
[muokkaa] Papista kardinaaliksi
Karol Wojtyła vihittiin papiksi 1. marraskuuta 1946. Hän opetti etiikkaa yliopistossa ja väitteli tohtoriksi filosofiasta. Vuonna 1958 hänestä tuli Krakovan apulaispiispa ja 30. joulukuuta 1963 Krakovan arkkipiispa. Hän osallistui Vatikaanin toiseen kirkolliskokoukseen, jossa hän oli mukana keskeisten päätösten valmistelussa.[11][12]
Vuonna 1967 paavi Paavali VI nimitti Karolin kardinaaliksi. Elokuussa 1978 hän osallistui paavi Johannes Paavali I:n valinneeseen paavinvaaliin. Paaviksi valittu Johannes Paavali I kuitenkin kuoli 33 päivän jälkeen, ja Wojtyła matkusti lokakuussa toiseen konklaaviin.
[muokkaa] Konklaavi ja valinta paaviksi
-
Pääartikkeli: Vuoden 1978 toinen konklaavi
Konklaavin ennakkosuosikkeina oli kaksi italialaista hengenmiestä: Genovan arkkipiispa Giuseppe Cardinal Siri ja Firenzen arkkipiispa Giovanni Cardinal Benelli. Konklaavin tarkasta kulusta ei ole luotettavaa tietoa, mutta vallitsevan käsityksen mukaan alussa pääehdokkaina olivat Siri ja Benelli. Heistä kumpikaan ei onnistunut saamaan kahden kolmanneksen enemmistöä ja jo ensimmäisenä päivänä konklaavi oli selvillä siitä, että paaviksi olisi valittava kompromissiehdokas.[13] Tosin kerrotaan, että Giuseppe Siri olisi todennäköisesti saanut tarvittavat kaksi kolmannesta kokoon, mikäli hän olisi ottanut vastaehdokkaansa Benellin kardinaalivaltiosihteerikseen.
Kerrotaan, että Wienin kardinaaliarkkipiispa Franz König olisi ensimmäisenä ehdottanut kardinaalikollegiossa hyvin nuorta 58-vuotiasta Karol Wojtyłaa uudeksi paaviksi.[13] Hän puhui sujuvasti viittä eri kieltä ja oli Johannes Paavali I:stä poiketen todella hyväkuntoinen ja terve. Wojtyłan harrastuksiin kuuluivat mm. hiihto, uinti, melonta ja vuorikiipeily,[14] joten hän oli fyysiseltä kunnoltaan huomattavasti edeltäjäänsä hyväkuntoisempi. Ensimmäisenä Sirin kannattajat siirtyivät tukemaan Wojtyłaa ja kuudennen äänestyskierroksen jälkeen Wojtyła ja Benelli olivat tasoissa. Krakovan kardinaaliarkkipiispa Wojtyła ohitti seuraavassa äänestyksessä Benellin ja kahdeksannen äänestyskierroksen jälkeen hänet valittiin uudeksi paaviksi. Näin hänestä tuli paavi ja pontifex Johannes Paavali II. Nimen hän valitsi osaksi kunnioittaakseen edeltäjänsä muistoa ja lyhyeksi jäänyttä kautta.[15] Hänestä tuli ensimmäinen puolalaissyntyinen paavi.
Paavi osoittautui pian karismaattiseksi esiintyjäksi, joka ei mediaa karttanut. Voimakkaalla esiintymisellään hän sai paljon näkyvyyttä.
[muokkaa] Paavina 1978 – 2005
[muokkaa] Pontifikaatin alku
Otettuaan paavinviran vastaan, Johannes Paavali II puhui ensimmäistä kertaa Pietarinkirkon parvekkeelta Vatikaaniin kokoontuneelle ihmisjoukolle:[16]
»Pelkäsin ottaa tämän nimityksen, mutta tein sen kuuliaisuudesta Herraamme Jeesusta Kristusta kohtaan sekä täydellisen luottavaisena pyhään Madonnaan, Hänen äitiinsä. En tiedä, pystynkö ilmaisemaan itseäni hyvin teidän... meidän kielellämme, italiaksi. Jos teen virheen, korjatkaa minua.»
Uusi paavi sai hyvän vastaanoton Pietarinkirkon luo kerääntyneiltä ihmisiltä.[17] Johannes Paavali II:n kotimaassa Puolassa maan kansalaiset ottivat uuden paavin valinnan myös hyvin innostuneesti vastaan.[18] Puolan kommunistijohtajat taas suhtautuivat valintaan hämmennyksellä ja vaivaantuneisuudella.[18]
[muokkaa] Matka Puolaan
Vuoden 1979 maaliskuussa sovittiin matka paavin Puolaan suuntautuva matka, joka tulisi tapahtumaan 2. kesäkuuta–10. kesäkuuta samana vuonna. Ennen vierailun sopimista Neuvostoliiton valtionpäämies Leonid Brežnev yritti painostaa Puolan kommunistista hallintoa estämään paavin vierailun maassa, mutta siitä huolimatta hän ei onnistunut estämään vierailua.[19] Paavin matka toteutui suunnitellusti.
Puolassa Johannes Paavali II:sta seurasi suuri väkijoukko. Puolalaiset tahtoivat seurata paavia, vaikka maan kommunistihallitus oli varoitellut kansalaisiaan irtisanomisilla ja palkkojen pidättämisillä.[20] Paavin vierailun seuraaminen merkitsi Puolassa mielenilmausta kommunistihallintoa vastaan.[20] Vierailunsa aikana Johannes Paavali II korosti useasti erilaisia kristillisiä arvoja ja hänen toimintansa Puolassa olikin hyvin kommunisminvastaista.[21]
Paavin Puolaan suuntautuneen vierailun takia Moskovasta arvosteltiin paljon Puolan johtoa, joka ei ollut kyennyt estämään paavia saarnaamasta omaa politiikkaansa kommunistisessa valtiossa. Johannes Paavali II:n johtama Vatikaani ei enää noudannut samaa poliittista linjaa kuin edellisten paavien aikana, mikä johti Neuvostoliiton toimesta joihinkin toimiin kommunistisissa valtoissa.[22] Puolan vierailun jälkeen perustettiin "Vatikaanin politiikkaa sosialistisissa maissa vastustava komissio".[22]
[muokkaa] Solidaarisuusliike
Vuonna 1980 puolan kansalaisten ja kommunistihallinnon välinen kiista kärjistyi entisestään Solidaarisuus-liikkeen perustamisen takia. Samalla Vatikaani tuki liikettä, vaikkakin vain hiljaisesti.[23] Kommunisminvastaisen Solidaarisuusliikkeen tunnustamista 31. elokuuta 1980 voidaan pitää voittona Vatikaanille, vaikkei valtio ollutkaan virallisesti puuttunut asiaan.[24] Huolimatta katolisen kirkon osallistumattomuudesta Solidaarisuusliikettä koskeviin neuvotteluihin, sillä lienee kuitenkin ollut vaikutusta tapahtumiin.[24] Yhdysvaltain ja Ranskan tiedustelupalvelujen mukaan paavia vastaan oli valmisteilla attentaatti, koska Neuvostoliitossa häntä pidettiin liian suurena uhkana.[24]
Vuonna 1981 tuntia ennen paavin saapumista vierailulle Pakistanin Karachiin, kaupungin stadionilla räjähti pommi.[25] Samana vuonna 13. toukokuuta Mehmet Ali Ağca yritti murhata paavin ampumalla tätä Pietarinkirkon aukiolla. Murhayritys kuitenkin epäonnistui, sillä paavi jäi eloon. Italialaisen selvityksen mukaan Ağcan toteuttaman murhayrityksen takana oli Neuvostoliiton KGB.[26]
Vuosien ajan paavi teki matkoja ulkomailla vaihtelevalla menestyksellä, mutta samalla hän teki työtä solidaarisuusliikkeen puolesta. Vuonna 1989 solidaarisuusliike laillistettiin. 10. marraskuuta myös Berliinin muuri kaatui ja myöhemmin Mihail Gorbatšov julkisti Neuvostoliitossa uskonnonvapauden takaavan lain.
[muokkaa] 1990-luku
1990-luvun alkaessa Johannes Paavali II:n terveys oli muuttunut huonommaksi kuin aiemmin. Hän kuitenkin jatkoi yhä paavina ja teki useita matkoja eri maihin, vuonna 1990 pääosin Afrikkaan. Afrikassa paavi tuomitsi mm. sodat, väärinkäytökset sekä Afrikkaa ryöstäneet rikkaat valtiot.
Persianlahden sodan aikana Johannes Paavali II syytti Yhdysvaltoja maailmanpoliittisten ongelmien kärjistämisestä ja samalla syytti Yhdysvaltoja liian herkästä aseilla ongelmiin vastaamisesta.[27] Samoihin aikoihin katolisen kirkon sisällä vaaditaan paikoin liberaalimpaa linjaa mm. seksuaalimoraalia koskeviin kysymyksiin. Paavin vuonna 1993 julkaistu kiertokirje Veritatis splendor (suom. Loistava totuus) esitti paavin eettisiä näkemyksiä ja 1995 julkaistiin Evangelium vitae (suom. Evankelinen elämä) käsitteli aborttia. Huolimatta liberaalia linjaa kannattavien henkilöiden painostuksesta Johannes Paavali II säilytti kirkon perinteistä tulkintaa.[28]
1990-luvulla paavin kanta aborttiin ja ehkäisyyn tuli selkeämmin määritellyksi kuin aikaisemmin. Paavi tuomitsi ehkäisyn ja abortin avoimesti "salaliittona elämää vastaan".[29] Samalla paavi myös vastusti kuolemantuomiota.
Tullessaan paaviksi 1978 Johannes Paavali II:n oletettiin olevan moderni paavi[30] ja johtavan kirkkoa uudistuksiin, mutta 1990-luvulla häntä alettiin yhä enemmän pitää konservatiivisena ja taantumuksellisena paavina. Paavilla oli kuitenkin yhä paljon kannattajia, ja hän sai yhä paljon huomiota maailman lehdistössä. Heikentyneestä terveydentilasta huolimatta paavi jatkoi yhä vierailujaan eri maihin.
[muokkaa] Viimeiset vuodet
Heikkenevästä fyysisestä kunnostaan huolimatta paavi Johannes Paavali II jatkoi vierailujaan eri maihin. Ympäri maailmaa käytiin keskusteluja siitä, pitäisikö paavin vetäytyä tehtävistään korkean ikänsä ja heikon fyysisen kuntonsa vuoksi.[31] Myöhemmin Johannes Paavali II:n testamentti paljasti, että hän oli harkinnut eroamista paavinvirasta vuoden 2000 jälkeen johdettuaan kirkon uudelle vuosituhannelle.[32]
[muokkaa] Terveys hiipuu
Tullessaan paaviksi Johannes Paavali II oli hyväkuntoinen ja nuorimpana (58-vuotiaana) tehtäväänsä valittu paavi sitten Pius IX:n jälkeen, joka valittiin paaviksi 54-vuotiaana 1846. Johannes Paavali II harrasti uintia ja hiihtämistä. Ikääntyminen ja salamurhayrityksen seuraukset kuitenkin alkoivat näkyä paavissa 1990-luvun loppupuolella.
Vuonna 1992 paavilta poistettiin suolistokasvain, vuonna 1993 häneltä meni olkapää sijoiltaan, vuonna 1994 häneltä murtui sääriluu ja vuonna 1996 häneltä poistettiin umpilisäke.[33] Vuonna 2001 kirurgit vahvistivat, että paavilla oli Parkinsonin tauti. Vatikaani vahvisti saman asian 2003. Hänellä oli vaikeuksia puhua ja hän vapisi näkyvästi.
[muokkaa] Sairaus ja kuolema
Paavin terveydentila heikkeni huomattavasti alkuvuodesta 2005 ja 1. helmikuuta hän joutui sairaalaan. Tämän jälkeen paavi ei kyennyt enää suoriutumaan velvollisuuksistaan tavanomaisesti. 24. helmikuuta paavilla ilmeni hengitysvaikeuksia. Paavi ei pystynyt osallistumaan pääsiäisajan perinteisiin seremonioihin. Hän esiintyi julkisuudessa vielä 30. maaliskuuta, mutta ei kyennyt enää puhumaan. Häntä alettiin ruokkia nenämahaletkun kautta.
Iältään jo 84-vuotiaalle paaville nousi 31. maaliskuuta virtsatietulehduksen aiheuttama 40 asteen kuume ja hänen verenpaineensa laski. Seuraavan yön ja aamun aikana tila heikkeni edelleen ja hän sai sydänkohtauksen sekä tulehduksen aiheuttaman verenmyrkytyksen. Paaville annettiin kuoleville ja sairaille tarkoitettu voitelu eli niin sanottu viimeinen voitelu. Paavi oli saanut sen kerran aikaisemminkin vuoden 1981 murhayrityksen yhteydessä. Paavin tilaa kuvattiin nyt äärimmäisen vakavaksi. Hänellä ilmeni munuaisongelmia ja verenpaine vaihteli. Kardinaaleja ja piispoja alkoi saapua Roomaan enteillen lähestyvää paavinvaalia. Aamulla 2. huhtikuuta paavi ei kyennyt enää osallistumaan hänen läsnä ollessaan järjestettyyn messuun ja oli ajoittain tajuttomana. Käytännössä messuun osallistumiseksi olisi riittänyt pienikin ele, joten paavin tila oli jo hyvin huono. Paavi menehtyi 2. huhtikuuta 2005 illalla kello 21.37 paikallista aikaa (CEST) sydänpysähdykseen ja verenmyrkytykseen. Paikalla olleet sanovat, että hänen viimeinen sanansa oli "Amen".[34] Kuolemasta ilmoitettiin lehdistölle tekstiviestillä ja sähköpostilla ja pian tämän jälkeen Pietarinaukiolla odottaneelle suurelle väkijoukolle.
[muokkaa] Hautajaiset
Paavin kuoleman jälkeen Vatikaani alkoi noudattaa tarkkoja vuosisataisia sääntöjä paavien kuolemantapauksista. Virallinen suruaika kesti yhdeksän päivää.
Paavia surtiin ympäri maailmaa. Italiassa asiaan suhtauduttiin kiihkeän järkyttyneesti. Televisiokanavat käsittelivät asiaa keskeytyksettä usean päivän ajan. Puolassa langettiin suoranaiseen maansuruun. Valtionpäämiehet, muutkin kuin katolilaiset, ilmaisivat osanottonsa. Myös presidentti Tarja Halonen ilmaisi surunvalittelunsa.
Hautajaiset järjestettiin perjantaina 8. huhtikuuta kello 10.00 (CEST). Niistä tuli eräät nykyhistorian suurimmista elleivät jopa suurimmat. Paikalle saapui satoja valtionpäämiehiä ja ainakin miljoona pyhiinvaeltajaa. Hautajaisista raportoimaan oli akkreditoitu noin 3 500 toimittajaa. Paikalla oli myös muiden muassa kolme Yhdysvaltain presidenttiä ja Iranin presidentti Mohammad Khatami.[35].
Rooman ilmatila oli paavin hautajaisten vuoksi suljettu, koulut ja virastot kiinni ja autoilu kielletty. Hävittäjät vartioivat ilmatilaa ja 10 000 poliisia katuja.[36]
Suomea hautajaisissa edusti pääministeri Matti Vanhanen. Pääministerin mukana matkustivat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma ja Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo. Suomen katolisesta kirkosta paikalla oli isä Tuomo T. Vimpari.
Paavin arkku oli yksinkertainen ja tehty puusta. Sen kannessa oli ristin kuva ja M-kirjain, joka viittasi neitsyt Mariaan. Paavi haudattiin Pietarinkirkon kryptaan aikaisempien paavien tavoin. Krypta oli jäänyt tyhjäksi, kun autuaaksi julistettu paavi Johannes XXIII siirrettiin sieltä Vatikaanin kappeliin vuonna 2000. Toisin kuin Johannes, hänet haudattiin maahan. Hänen läheisyyteensä on haudattu myös esimerkiksi Ruotsin kuningatar Kristiina. Testamenttinsa mukaan paavi oli harkinnut viimeiseksi leposijakseen Puolaa, mutta jätti päätöksen kardinaalikollegiolle.
Paavin testamentti paljasti, että hän oli harkinnut eroa vuoden 2000 jälkeen johdettuaan kirkon uudelle vuosituhannelle.[37] Hän katsoi kuitenkin velvollisuudekseen jatkaa tehtävässään loppuun asti. Testamentissaan hän pyysi, että kaikki hänen henkilökohtaiset muistiinpanonsa poltettaisiin.[38]
[muokkaa] Paavin matkat
Paavi matkusti paljon, enemmän kuin edeltäjänsä yhteensä. Yhteensä hän kävi 129 maassa ja matkusti toista miljoonaa kilometriä.[39] Hän kävi Suomessa 4.– 6. kesäkuuta 1989 Pohjoismaiden matkansa yhteydessä. Hänestä tuli näin ensimmäinen Suomessa käynyt paavi. Hän tapasi kirkkokuntien johtoa, tutustui paikalliseen seurakuntaan ja piti messun Helsingin jäähallissa.
Vuonna 1999 Johannes Paavali II matkusti Romaniaan. Näin hänestä tuli ensimmäinen pääosin ortodoksiseen maahan matkustanut paavi sitten vuoden 1054 suuren skisman.[40] Matkoillaan Lähi-idässä hän vieraili monilla kristinuskon pyhillä paikoilla.
Paavi matkusti useimmiten vanhaan kotimaahansa Puolaan, mihin hän teki yhden ensimmäisistä vierailuistaan paavina vuonna 1979. Hänen valtakautensa alussa Puola oli osa sosialistista blokkia. Paavi vastusti kommunismia järjestelmällisesti. Hän antoi sivustatukea Lech Walesalle ja Solidaarisuus-liikkeelle. Paavin vaikutusta kommunismin romahtamiseen on vaikea arvioida, mutta etenkin puolalaiset korostavat paavin antamaa moraalista tukea.
Matkojensa aikana hän vieraili usein Neitsyt Marialle pyhitetyissä kappeleissa, korostaen näin hänelle henkilökohtaisesti tärkeää hahmoa.
Paavi suoritti useita moraalisiksi ulkopoliittisiksi avauksiksi katsottavia vastaanottoja ja vierailuita. Hän vastaanotti 1982 PLO:n johtajan Jasser Arafatin Vatikaanissa. 1986 hän vieraili Roomassa juutalaisessa synagogassa. 1989 Johannes Paavali II vastaanotti Vatikaanissa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Mihail Gorbatšovin. 1995 paavi tapasi vierailullaan Etelä-Afrikan tasavallassa poliittisena vankina tunnetuksi tulleen Nelson Mandelan apartheid-rotusorron lakkauttamiseen pyrkineestä Afrikan kansalliskongressista (ANC). 1998 Kuubassa hän tapasi maan presidentin Fidel Castron. Vuonna 2001 hän vieraili moskeijassa Syyriassa.
[muokkaa] Murhayritykset
Turkkilainen Mehmet Ali Ağca ampui paavia 13. toukokuuta 1981 Pietarinaukiolla. Murhayrityksen motiiveista ei ole täyttä varmuutta; Ağca on lausunnoissaan kertonut toimeksiantajansa olevan muun muassa Neuvostoliiton KGB.[41]
Italiassa on piirejä, kuten rikoksen tutkintaa osallistunut tuomari Ferdinando Imposimato, jotka ovat edelleen täysin vakuuttuneita KGB:n osallisuudesta. Vuonna 2005 julkaistujen dokumenttien mukaan Neuvostoliitto oli järjestellyt välikäsien kautta turkkilaiseen äärioikeistolaiseen liikkeeseen kuuluneen Ağcan ampumaan paavin, tarkoituksena oli peittää kaikki jäljet Neuvostoliiton osallisuudesta. Neuvostoliiton motiivi saattoi olla paavin puuttuminen kotimaansa Puolan asioihin. Vastakkaisten näkemysten mukaan Neuvostoliiton osallisuudesta ei ole näyttöä.
Ağca tuomittiin elinkautiseen. Joulukuussa 1983 paavi tapasi hänet vankilassa. Keskustelun sisällöstä ei ole tietoa. Paavin sanotaan kuitenkin antaneen Mehmetille tuolloin anteeksi tekonsa. Paavi itse uskoi, että hän selviytyi, koska neitsyt Maria suojeli häntä.[42] Ağca vapautui tammikuussa 2006.
Toinen murhayritys tapahtui 12. toukokuuta 1982 Portugalissa. Äärikonservatiivinen espanjalainen pappi Juan María Fernández y Krohn yritti puukottaa paavia pistimellä, mutta turvamiehet estivät yrityksen. Pappi sai kuuden vuoden vankeustuomion.
Tammikuussa 1995 paavin murhaa suunniteltiin Manilassa osana laajempaa terrorihyökkäysten sarjaa.[43] Suunnitelmaan kuului itsemurhapommittajan pukeutuminen papiksi. Tekijät saatiin kuitenkin kiinni ennen toteutusvaihetta.
[muokkaa] Autuaaksi julistaminen ja lisänimi Suuri
Vatikaanin virkamiehet ovat alkaneet kutsua paavia tämän kuoleman jälkeen Johannes Paavali Suureksi.[44] Vain kolmesta aiemmasta paavista on käytetty tätä nimeä,[45] heidät kaikki julistettiin myöhemmin pyhimyksiksi. Vatikaani perustelee nimen käyttöä sillä, että paavi uudisti instituution perusteellisesti tekemällä paavista maailmanlaajuisen vaikuttajan samalla, kun hän piti kiinni kirkon perusarvoista.
Kriitikoiden mielestä paavi ei kyennyt vastaamaan nykyajan haasteisiin, ei ryhtynyt välttämättömiin uudistuksiin, eikä siksi ansaitse tulla kutsutuksi suureksi. Nimen yleistyminen käyttöön riippuu kuitenkin tavallisesta kansasta. Tällä hetkellä yleistymisestä ei ole näyttöä.
Seuraavaksi paaviksi valittu Benedictus XVI ilmoitti, että Johannes Paavali II:n autuaaksijulistamisprosessi voidaan käynnistää. Normaalin käytännön mukaisesti henkilön kuolemasta tulee kulua vähintään viisi vuotta, ennen kuin hänet voidaan julistaa autuaaksi.[46]
Katolisessa kirkossa autuaaksi julistaminen vaati vähintään yhden kuoleman jälkeen tehdyn ihmeteon. Pyhimykseksi julistaminen taas vaatii kaksi kuolemanjälkeistä ihmettä. Vuonna 2007 Rooman hiippakunta luovutti Vatikaanin tutkittavaksi paavin pyhyyttä koskevaa aineistoa. Keskeinen asia aineistossa on paavia rukoilleen ranskalaisen nunnan parantuminen Parkinsonin taudista tavalla, jota lääketiede ei osaa selittää.[47]
[muokkaa] Oppi ja politiikka
Opillisesti paavi oli enemmän säilyttäjä kuin uudistaja. Paavin maailmankuvaan kuuluivat myös katolisen opin perinteiset maagiset osat kuten ihmeet, ennustukset, manaukset ja sairaiden parantaminen rukouksilla. Usein sensaatiohakuisen New York Post -sanomalehden mukaan paavi suoritti kaudellaan henkilökohtaisesti kolme manausta vuosina 1982, 2000 ja 2001.[48][49]
Paavin politiikka oli yhdistelmä edistyksellistä suhtautumista sosiaalisiin uudistuksiin ja äärikonservatiivista moraalioppia. Paavi vastusti leppymättä naispappeutta, ehkäisyä, homoseksuaalisuutta, geenimanipulaatiota, vapautuksen teologiaa, aborttia, eutanasiaa, pappien avio-oikeutta, transseksuaaleja, transsukupuolisia, Irakin sotaa ja kuolemanrangaistusta. Hän kannatti radikaaleja toimia köyhyyden poistamiseksi, mm. köyhien maiden velkojen anteeksiantamista. Hän yritti saada maininnan kristinuskosta EU:n perustuslakiin. Kristinuskon nykysuunnalle tyypillisesti suuri osa paavin ja eurooppalaisen maallisen maailman ristiriidoista koski seksuaalimoraaliin liittyviä kysymyksiä.
Paavi pyrki lisäämään uskontojen välistä yhteistyötä. Hän pyrki parantamaan aikaisemmin juutalaissuhteisiin syntyneitä traumoja. Hän mm. vieraili synagogassa ja moskeijassa.
Paavi kirjoitti useita kirjoja, joita on käännetty lukuisille kielille. Hän kirjoitti myös runoja. Paavin apostolinen motto oli "totus tuus" ("täysin sinun"). Se on lainattu eräästä rukouksesta.
Johannes Paavali II piti feminismiä seurauksena siitä, ettei naisia ole kunnioitettu, ja uskoi nykyaikaisen feminismin juontavan juurensa naisten todellisen kunnioittamisen puutteeseen.[50] Hänen mukaansa länsimaisessa kulttuurissa naisesta on tullut ennen kaikkea nautinnon väline.[50] Vaikka paavi vastustikin naispappeutta, hänen mukaansa naisen kunnioittaminen ei ole koskaan ollut kokonaan syrjässä kirkon uskosta ja elämästä.[50]
[muokkaa] Suhtautuminen muihin uskontoihin
Paavina Johannes Paavali II pyrki lisäämään vuoropuhelua eri uskontojen välillä ja parantamaan eri uskontojen suhteita toisiinsa. Paavin mukaan kaikilla uskonnoilla on yhteinen peruselementti ja yhteiset juuret.[51] Samoin paavi uskoi, että ihmiset "odottavat eri uskonnoilta vastausta ihmiselämän ratkaisemattomiin arvoituksiin", kuten hän itse asian ilmaisi.[51]
[muokkaa] Hindulaisuus ja buddhalaisuus
Vastatessaan italialaisen toimittajan Vittorio Messorin kysymykseen paavin suhtautumisesta useisiin uskontoihin, paavi lainasi hindulaisuuden ja buddhalaisuuden kohdalla kirkolliskokouksessa tehtyä kirjoitusta:[52]
»Niin tutkivat ihmiset hindulaisuudessa jumalallista salaisuutta ja ilmaisevat sen myyttien tyhjentymättömillä rikkauksilla ja teräväjärkisin filosofisin opein. Askeettisesti eläen tai syvällisiin mietiskelyihin vaipuen he etsivät vapautusta ihmiselämän ahdistuksilta. Buddhalaisuus monissa eri muodoissaan tunnustaa tämän muuttuvaisen maailman ehdottoman riittämättömyyden ja opettaa tietä, jota kulkien hurskassydämiset ja luottavaiset ihmiset kykenevät joko saavuttamaan täydellisen vapautumisen tilan tai – tapahtui se sitten omin neuvoin tai ylhäältä tulleen avun turvin – tavoittamaan korkeimman valaistumisen asteen. Katolinen kirkko ei hylkää mitään siitä, mikä näissä uskonnoissa on totta ja pyhää. Vilpitöntä kunnioitusta tuntien se tarkastelee näitä toiminta- ja elämäntapoja, säännöksiä ja oppeja, jotka – vaikka ne poikkeavat monessa siitä, mitä se itse uskoo ja opettaa – monesti tuovat mukanaan säteen siitä totuudesta, joka valaisee kaikki ihmiset. Taukoamatta se kuitenkin julistaa ja sen tuleekin julistaa Kristusta, joka on 'tie, totuus ja elämä' (Joh. 14:6), josta ihmiset löytävät uskonnollisen elämän täyteyden ja jossa Jumala sovitti kaiken itsensä kanssa.»
Paavin mukaan "buddhalaisuus on suureksi osaksi "ateistinen" järjestelmä".[53] Lisäksi paavi sanoi pelastusopin olevan buddhalaisen järjestelmän ainoa pääasia.[54] Paavin mukaan buddhalaisuudessa tapahtuva vapautuminen pahasta ei tapahdu Jumalasta lähtöisin olevan hyvin kautta, vaan ainoastaan pahan maailmasta etääntymisellä.[53]
Paavi sanoikin, että kristinuskon ja buddhalaisuuden välillä on olemassa "perustavaa laatua oleva ero huolimatta samanlaisista piirteistä", kuten hän itse asian ilmaisi.[55] Paavin mukaan sopiikin varoittaa kristittyjä, jotka "ottavat vastaan Kaukoidän uskonnollisesta perinteestä lähtöisin olevia ajatuksia", eli esimerkiksi mietiskelymenetelmiä.[56]
[muokkaa] Islam
Vastatessaan Vittorio Messorin kysymykseen paavin suhteutumisesta islamiin, Johannes Paavali II aloitti vastauksensa lainaamalla julistusta Kirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin:
»Kunnioittavasti kirkko tarkastelee myös muslimeja, jotka palvovat yhtä ainoata Jumalaa, elävää ja itsessään olevaa, armahtavaista ja kaikkivaltiasta, taivaan ja maan Luojaa.»
Paavin mukaan muslimit ovatkin juuri monoteistisen uskontonsa takia erityisen lähellä kristittyjä. Tosin paavi myös sanoi vastauksessaan Vittorio Messorille, että islamissa koraani latistaa jumalallisen ilmoituksen ja että islamissa Jumalan "koko itsensä ilmoittamisen rikkaus" on jätetty syrjään.[57] Paavi huomauttikin, että islamin teologia on hyvin kaukana kristinuskosta.[57] Huolimatta islamin ja kristinuskon eroista, paavi kunnioitti muslimien uskonnollisuutta kirjoituksessaan, jonka hän teki vastaukseksi Vittorio Messorin kysymykseen:[57]
»Muslimien uskonnollisuus ansaitsee kuitenkin kunnioitusta. Heidän rukousperinnettään on mahdotonta olla ihailematta. Kuva Allahin palvelijoista, jotka ajasta ja paikasta piittaamatta lankeavat polvilleen ja vaipuvat rukoukseen, voisi olla mallina kaikille, jotka kutsuvat todellista Jumalaa, erityisesti niille kristityille, jotka jättävät suurenmoiset katedraalinsa autioiksi ja unohtavat rukouksen melkein kokonaan.»
Paavin mukaan huolimatta katolisen kirkon halusta vuoropuheluun islaminuskoisten maiden kanssa, konkreettisia vaikeuksia on paljon.[58] Johannes Paavali II ajattelikin, että maissa joissa fundamentalistiset liikkeet pääsevät valtaan, uskonnonvapaus alkaa merkitä vain vapautta alistaa jokainen kansalainen ns. "todelliseen uskoon".[58] Paavi kuitenkin ilmoitti, että "kirkko pysyy aina avoimena vuorokeskustelulle ja yhteistyölle".[58]
[muokkaa] Juutalaisuus
Paavi Johannes Paavali II piti juutalaisuutta muista uskonnoista lähimpänä kristinuskoa.[59] Vastatessaan Vittorio Messorille paavin suhteutumisesta juutalaisuuteen, Johannes Paavali II lainasi jälleen julistusta Kirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin:[59]
»Kristuksen kirkko tunnustaa, että Jumalan pelastussalaisuuden mukaisesti sen uskon ja valituksi tulemisen alkujuuret ovat olemassa jo patriarkoilla, Mooseksella ja profeetoilla... Sen tähden kirkko ei voikaan unohtaa, että se sai Vanhan testamentin ilmoituksen tämän kansan välityksellä, kansan, joka kanssa Jumala sanattomassa armossaan näki hyväksi solmia Vanhan liiton, ja että se saa ravintonsa sen hyvän öljypuun juurista, johon pakanain muodostama villi öljypuu on oksastettu... Koska siis kristittyjuen ja juutalaisten yhteinen hengellinen perintö on niin runsas, tahtoo pyhä kirkolliskokous edistää ja suosittaa keskinäistä tuntemusta ja arvonantoa, jotka ennen kaikkia ovat raamatullisten ja teologisten tutkimusten sekä veljellisen vuoropuhelun tulosta.»
Paavi Johannes Paavali II:lla oli jo nuoruudestaa lähtien läheinen suhde juutalaisiin, ja myös useat hänen koulutovereistaankin olivat juutalaisia.[60][61] Vieraillessaan Rooman synagogassa paavi Johannes Paavali II kutsuikin juutalaisia "vanhemmiksi veljiksemme uskossa".[62]
[muokkaa] Autuaita ja pyhimyksiä
Johannes Paavali II harjoitti ahkeraa pyhimykseksijulistamispolitiikkaa; hän julisti pyhimykseksi 1 340 ihmistä.[63] Luvun sanotaan olevan suurempi kuin kaikilla hänen edeltäjillä yhteensä, vaikka tarkkoja tietoja kaikista pyhimyksistä ei olekaan.
Hän julisti autuaaksi mm. kiistellyn Äiti Teresan.
[muokkaa] Anteeksipyyntöjä
Katolinen kirkko on ehtinyt kaksituhantisen historiansa aikana osallistua lukuisiin epäilyttäviin toimiin. Paavi Johannes Paavali II pyysi kautensa aikana anteeksi monia näistä.
- 31. lokakuuta 1992 Galileo Galilein oikeudenkäyntiä vuonna 1633.
- Toukokuussa 1993 uskonsotia protestantteja vastaan.
- 9. elokuuta 1993 katolisen kirkon osallisuutta orjakauppaan.
- 10. heinäkuuta 1995 naisten oikeuksien sortoa.
- 16. maaliskuuta 1998 sitä, ettei kirkko puuttunut holokaustiin.
- 18. joulukuuta 1998 Jan Husin teloitusta vuonna 1415.
- 12. maaliskuuta 2000 katolilaisten suorittamaa etnisten ryhmien sortoa ja vieraiden kulttuurien ja uskontojen halveksuntaa.
- 4. toukokuuta 2001 neljättä ristiretkeä, joka "ohimennen" hävitti Konstantinopolin.
- 22. marraskuuta 2001 lähetyssaarnaajien syntejä Tyynenmeren alueella.
Lisäksi paavi on todennut, että "evoluutioteoria on enemmän kuin hypoteesi".[64]
[muokkaa] Kritiikkiä
Paavi puolusti näkemyksiään kiihkeästi ja sai osakseen myös paljon kritiikkiä. Paavin väitetään olleen välinpitämätön aiheuttamastaan tuskasta linjatessaan ja ajaessaan moraalioppiaan. Johannes Paavali II vastusti kondomin käyttöä ja häntä onkin syytetty siitä, että hän toiminnallaan aiheutti välillisesti lukemattomia tarpeettomia HIV-infektioita sekä abortteja, joita hän kiivaasti vastusti.
Lisäksi Johannes Paavali II:ta on kritisoitu liiallisesta yksivaltiudesta piispannimitysten suhteen. Kanoninen laki takaa paaville oikeuden nimittää vapaasti piispat,[65] mutta yleensä hiippakunnat ovat saaneet esittää omia mielipiteitään ja antaa paaville luettelon mieluisista ehdokkaista. Johannes Paavali II nimitti paavin ollessaan piispoja tärkeille piispanistuimille yksinvaltaisesti ja paikoin myös vastoin paikallisten hiippakuntien yleistä tahtoa.[66]
Johannes Paavali II:sta kritisoitiin hänen paavinkaudellaan myös hänen konservatiivisesta linjastaan. Esimerkiksi Johannes Paavali II:n edeltäjän edeltäjän Paavali VI:n aikana useat katoliset teologian professorit saivat opettaa yliopistoissaan, vaikka heidän näkemyksensä saattoivatkin poiketa katolisen kirkon virallisista näkemyksistä.[65] Johannes Paavali II:n kaudella joiltain katolisilta teologeilta on viety lupa opettaa omia näkemyksiään.[65]
Paavi Johannes Paavali II myös suhtautui vanhoillisen konservatiivisesti ehdotuksiin papinviran avaamisesta myös naisille. Paavi julisti vuonna 1995 naispappeutta koskevat kysymykset loppuunkäsitellyiksi[67] ja samalla ilmoitti, että "kirkolla ei ole mitään arvovaltaa antaa pappisvihkimystä naisille" ja myös vaati kaikkia kirkon jäseniä pitäytymään tässä ratkaisussa.[67]
Paavia arvosteltaessa on myös sanottu, että häneltä puuttuisi historiantuntemusta.[66] Hollantilaisen dominikaanin osoitettua, että katolisella kirkolla on eri aikoina ollut myös naimisissa olevia pappeja, joutui kyseinen dominikaani uskonopin kongregaation kuulusteltavaksi.[66]
Myös paavin suhdetta eräisiin diktaattoreihin on kritisoitu: hän ei tuominnut Augusto Pinochetiä tämän diktatuurikaudella[68] ja tapasi useita muita diktaattoreita välittämättä heidän ihmisoikeusrikkomuksistaan. Lisäksi paavia on arvosteltu Espanjan diktaattori Francisco Francon ihailijaksi väitetyn Opus Dein perustaja Josemaría Escriván autuaaksijulistamisesta.[69]
Lisäksi Kiinan kansantasavallan kommunistihallitus on arvostellut paavia ja Vatikaanivaltion poliittisia suhteita hoitavaa Pyhää Istuinta diplomaattisuhteista Taiwaniin.[70] Vuonna 1999 Kiinan hallitus esti paavin vierailun Hongkongissa juuri diplomaattisuhteiden Taiwaniin vuoksi.[70]
[muokkaa] Vastapaavit
Johannes Paavali II:n kaudella oli useita vastapaaveja. Useimmat näistä henkilöistä eivät olleet kirkon kannalta merkittäviä, mutta tässä yhteydessä mainittakoon kaksi:
- espanjalainen Clemente Domínguez y Gómez alias Gregorius XVII, 6. elokuuta 1978 alkaen Kolumbian Bogotassa virkaan asetettuna.
- amerikkalainen isä Lucian Pulvermacher alias Pius XIII 24. lokakuuta 1998 virkaan asetettuna.
Nämä uuden ajan vastapaavit lähtevät useimmiten oletuksesta, että Johannes XXIII:n aikana aloitetun ja Paavali VI:n aikana päätetyn Vatikaanin toisen ekumeenisen konsiilin (11. lokakuuta 1962 – 8. joulukuuta 1965) päätökset olivat laittomia. Näin ollen kanonisen lain mukaan Pyhä istuin oli jäänyt tyhjäksi konsiilin harhaoppisuuden vuoksi, kun Johannes XXIII oli tullut paaviksi ja konsiili päättynyt. Tämä muodosti väärän uskon (Novus Ordo, "uusi järjestys") kirkon. Johannes XXIII:n valintaa paaviksi pidetään pätemättömänä siksi, että hän olisi liittynyt ruusuristiläisyysvapaamuurareihin 1935 ja näin ollen luopunut katolisesta uskosta ennen paaviksi tuloaan.
Näin ollen Pius XII 9. lokakuuta 1958 tapahtuneen kuoleman jälkeen Johannes XXIII, Paavali VI, Johannes Paavali I tai Johannes Paavali II eivät olisi olleet kanonisen lain mukaisia paaveja, koska paavin valinta itsessään olisi ollut pätemätön lain 188. pykälän perusteella. Johannes XXIII:ssa havaittiin vatsasyöpä 23. syyskuuta 1962 eikä hän kyennyt saattamaan itse loppuun konsiilia.
[muokkaa] Muuta
- Paavin mukaan on nimetty lentokenttä Krakovassa Puolassa.
- Vatikaanilla on omat eurokolikot. Niissä on kuvattuna paavi Johannes Paavali II hänen elinaikanaan.
- Johannes Paavali II:n elämästä on tehty myös elokuva Karol – a man who became Pope (2005).
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Kirjallisuus
- Alain Vircondelet (2005): Johannes Paavali II : elämäkerta (Kustannusosakeyhtiö Perhemediat oy), ISBN 952-210-082-X
- Simo Heininen (2004): Ihmistä suurempi : paaviuden historia (Edita), ISBN 951-37-4184-2
- Johannes Paavali II (1996): Uskalla toivoa (WSOY), ISBN 951-0-20866-3
[muokkaa] Sivustot
Suomeksi:
- Paavi Johannes Paavali II:n pontifikaatin 25-vuotisjuhlasivu
- Paavin vierailu Pohjolassa 1.-10.6.1989
Englanninkielisiä lähdesivustoja:
- CBS:n sivusto
- CNN:n sivusto
- Timesin sivusto
- USA Todayn sivusto
- Catholic Library: Truth Cannot Contradict Truth – paavin puhe tieteen ja uskonnon suhteesta
- vastapaavi Pius XIII
[muokkaa] Lähdeviitteet
- Alain Vircondelet (2005): Johannes Paavali II : elämäkerta (Kustannusosakeyhtiö Perhemediat oy), ISBN 952-210-082-X
- Simo Heininen (2004): Ihmistä suurempi : paaviuden historia (Edita), ISBN 951-37-4184-2
- Johannes Paavali II (1996): Uskalla toivoa (WSOY), ISBN 951-0-20866-3
- ↑ Paavi Johannes Paavali II:n pontifikaatin 25-vuotisjuhlasivu Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ 2,0 2,1 Vircondelet s. 1413 ja 14
- ↑ Vircondelet s. 17
- ↑ Vircondelet s. 22
- ↑ 5,0 5,1 Vircondelet s. 21
- ↑ 6,0 6,1 Vircondelet s. 24
- ↑ CNN: Pope John Paul II Biography Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ mm. Alain Vircondelet edustaa tätä näkökantaa kirjassaan Johannes Paavali II : elämäkerta sivulla 29
- ↑ 9,0 9,1 Vircondelet s. 35
- ↑ Vircondelet s. 40
- ↑ About.com: Pope John Paul II Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ The priesthood years: rebel with a cause Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ 13,0 13,1 Heininen, s. 168
- ↑ Heininen, s. 169
- ↑ What's in a name? Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Vircondelet s. 211
- ↑ 17,0 17,1 Vircondelet s. 211
- ↑ 18,0 18,1 Vircondelet s. 213
- ↑ Vircondelet s. 233
- ↑ 20,0 20,1 Vircondelet s. 234
- ↑ Vircondelet s. 233–243
- ↑ 22,0 22,1 Vircondelet s. 243 ja 244
- ↑ Vircondelet s. 248
- ↑ 24,0 24,1 24,2 Vircondelet s. 260
- ↑ Vircondelet s. 261
- ↑ Italialaisraportti syyttää Kremliä Johannes Paavalin ampumisesta (Helsingin Sanomat 3.3.2006)
- ↑ Vircondelet s. 303
- ↑ Vircondelet s. 306
- ↑ Vircondelet s. 313
- ↑ Vircondelet s. 319
- ↑ Vircondelet s. 361
- ↑ The Associated Press: Pope John Paul II laid to rest after millions watch funeral Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Highlights of Pope John Paul II's papacy Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ FOX News: World Mourns Passing of Pope John Paul II Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Times: The funeral of Pope John Paul II: minute-by-minute Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Australian Broadcasting Corporation: Millions gather for Pope's funeral Viitattu 22. tammikuuta 2007. englanti
- ↑ The Associated Press: Pope John Paul II laid to rest after millions watch funeral Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ CNN: John Paul II pondered his fate in 2000 Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ CBS: INDEPTH: POPE JOHN PAUL II Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Orthodox-Catholic Reconciliation? Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Mehmet Ali Agca Biography Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Pope John Paul II Biography Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Context of 'January 6, 1995' Viitattu 22. tammikuuta 2007. englanti
- ↑ The legacy of John Paul II Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ The List of Popes Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ MTV3-STT: Paavi Johannes Paavali II halutaan pyhimykseksi 07.11.2005. Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Paavi Johannes Paavalin polku pyhimykseksi eteni askeleen, Helsingin sanomat 2. huhtikuuta 2007, Ulkomaat -osio.
- ↑ Viittaus New York Post -lehden artikkeliin 19.helmikuuta 2002 Viitattu 7.2.2007
- ↑ Seattlen arkkihiippakunnan sivusto Viitattu 7.2.2007
- ↑ 50,0 50,1 50,2 Uskalla toivoa s. 227
- ↑ 51,0 51,1 Uskalla toivoa s. 89
- ↑ Lainaus kirkolliskokouksen asiakirjasta Kirkon suhteesta ei-kristillisiin uskontoihin. Sama lainaus löytyy myös paavi Johannes Paavali II:n kirjasta Uskalla toivoa sivuilta 91–92
- ↑ 53,0 53,1 Uskalla toivoa s. 98
- ↑ Uskalla toivoa s. 97
- ↑ Uskalla toivoa s. 99
- ↑ Uskalla toivoa s. 101
- ↑ 57,0 57,1 57,2 Uskalla toivoa s. 105–106
- ↑ 58,0 58,1 58,2 Uskalla toivoa s. 107
- ↑ 59,0 59,1 Uskalla toivoa s. 109
- ↑ Uskalla toivoa s. 110
- ↑ CNN: Pope John Paul II Biography Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ Uskalla toivoa s. 112
- ↑ The Guardian: Whatever happened to ... canonising John Paul II? Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ L'Osservatore Romano: Truth Cannot Contradict Truth 22. lokakuuta 1996. Viitattu 22. tammikuuta 2007. englanti
- ↑ 65,0 65,1 65,2 Heininen s. 174
- ↑ 66,0 66,1 66,2 Heininen s. 175
- ↑ 67,0 67,1 Heininen s. 173
- ↑ Bob Briton: The legacy of Pope John Paul II Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ ODAN's Opposition to the Canonization of Josemaria Escrivá de Balaguer Viitattu 22. tammikuuta 2007.
- ↑ 70,0 70,1 Kiina estää paavin vierailun Taiwanissa 13. elokuuta 1999. Viitattu 10. toukokuuta 2007.
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Edeltäjä: Johannes Paavali I |
Luettelo paaveista
|
Seuraaja: Benedictus XVI |
