Vatikaanin toinen kirkolliskokous
Wikipedia
Kahdeskymmenesensimmäinen ekumeeninen eli yleinen, koko "yhdeksi, pyhäksi, katoliseksi ja apostoliseksi" itsensä tunnustaman kirkon piispojen kirkolliskokous kutsuttiin koolle vuonna 1961 ja pidettiin vuosina 1962–1965 Vatikaanissa. Sitä kutsutaan myös nimellä Vatikaanin toinen kirkolliskokous.
Paavi Johannes XXIII:n koollekutsumaan ja paavi Paavali VI:n sulkemaan kokoukseen osallistui 2 685 piispaa, arkkipiispaa, suurarkkipiispaa, metropoliittaa, patriarkkaa ja prelaattia sekä yli 3 000 muuta osallistujaa, kuten teologeja ja muiden kirkkojen ja yhteisöjen edustajia.
Ortodoksinen kirkko ei tunnusta tätä kirkolliskokousta todelliseksi ekumeeniseksi kirkolliskokoukseksi.
Vatikaanin toinen ekumeeninen konsiili päätyi julistukseen ekumeniasta, minkä mukaan katolisesta kirkosta erkaantuneet seurakunnat ja yhteisöt ovat "päteviä joiltain osin". Tämä mahdollisti tunnustusten lähenemisen katolilaisten ja protestanttien kesken. Katolilaiseen perinteeseen on kuulunut vahvasti näkemys siitä, ettei oikean, so. katolisen, seurakunnan ulkopuolella voi olla pelastusta. Näin ollen ekumenian edellytyksenä on ollut se, että katolisen kirkon ulkopuolella olevat seurakunnat tai niitä edustavat tunnustettiin jossain määrin oikeiksi tunnustukseltaan.
Käytännössä tämä avaus johti siihen, että erittäin pieni joukko perinteisen näkemyksen kannattajia katsoivat Johannes XXIII omaksuneen toisenlaisen tunnustuksen ja näin luopuneen katolisesta uskostaan jo ennen paaviksi tuloaan ja että näin ollen hänestä oli tullut paavi kanonisen lain mukaan väärin perustein. Näin ollen edellytettävä piispan viran jatkumo, suksessio, olisi katkennut Johannes XXIII eivätkä hänen seuraajansakaan olisi laillisia paaveja (Katso: vastapaavi).
Konsiilin seurauksena katolisen kirkon latinalainen riitus otti käyttöön myös uuden messukaavan vuonna 1970 (liturgia).
