Pietari (kaupunki)

Wikipedia

Pietari (Санкт-Петербург, Sankt-Peterburg)
Lippu Vaakuna
Lempinimi: Piter
Koordinaatit: 59°56′N 30°20′E
Valtio	Venäjä
Perustettu	1703
- kuvernööri	Valentina Matvijenko
Pinta-ala
- Kaupunki	606 km²  (234 mi²)
Korkeus	3 m
Väkiluku (2002 ennuste)
- Kaupunki	4 661 219
- Tiheys	3 330/km² (8 624,7/mi²)
Aikavyöhyke	UTC+3
Postinumero	190000–199406
Suuntanumero(t)	+7 812
Sivusto: http://gov.spb.ru/

Pietari (ven. Санкт-Петербург, Sankt-Peterburg), lempinimeltään Piter (ven. Питер), on noin 4,6 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Se on Venäjän toiseksi suurin ja Euroopan neljänneksi suurin kaupunki ja tärkein Venäjän Itämeren satamakaupunki. Pietari on myös maailman pohjoisin yli miljoonan asukkaan kaupunki.^[1] Se sijaitsee Suomenlahden pohjukassa, Nevan suistossa ja suiston saarissa. Pietari on Venäjän suurimpia kulttuurin ja koulutuksen keskuksia. Vuosina 1914–1924 kaupungin nimi oli Petrograd (ven. Петроград) ’Pietarin kaupunki’, vuosina 1924–1991 Leningrad (ven. Ленинград) ’Leninin kaupunki’. Pietarin historiallinen keskusta on UNESCOn maailmanperintökohteiden luettelossa.

Pietari Suuren vuonna 1703 perustama kaupunki toimi Venäjän pääkaupunkina vuodesta 1712 aina vuoteen 1918 asti. Pietari on Venäjän federaation liittovaltiosubjekti ja sitä ympäröi Leningradin alue, joka myös on Venäjän federaation liittovaltiosubjekti. Vastaavanlainen hallintoratkaisu Venäjällä löytyy vain Moskovasta, missä niin kaupunki kuin myös sitä ympäröivä oblast ovat eri liittovaltiosubjekteja. Muualla Venäjällä suurkaupunki on osa ympäröivää oblastia tai autonomista tasavaltaa.

Sisällysluettelo 1 Maantiede 1.1 Ilmasto 1.2 Kaupunkirakenne 1.3 Ympäristö 2 Historia 2.1 Pietari Suuri 2.2 Katariina Suuri 2.3 Aleksanteri I:stä II:een 2.4 Vuoden 1905 vallankumous ja ensimmäinen maailmansota 2.5 Vuoden 1917 vallankumous ja sisällissota 2.6 Toinen maailmansota 2.7 Toisesta maailmansodasta nykypäivään 3 Väestö 3.1 Asukasmäärän kehitys 4 Hallinto 5 Talous 5.1 Suurimmat yritykset 5.2 Federaation instituutiot 6 Liikenne 6.1 Joukkoliikenne 6.1.1 Metro 6.2 Liikenneratkaisut 7 Koulutus ja tiede 8 Kaupunkikuva ja nähtävyydet 9 Kulttuuri 9.1 Kirjallisuus 9.2 Musiikki 9.2.1 Tärkeimmät teatterit ja konserttisalit 9.3 Kuvataiteet 10 Urheilu 10.1 Tunnettuja urheiluseuroja 11 Lähteet 12 Aiheesta muualla 13 Kirjallisuutta

[muokkaa] Maantiede

Pietari on rakennettu Nevan varrelle, lähelle paikkaa jossa joki laskee Suomenlahteen. Kaupungin alueella on 42 saarta, joita yhdistää yli 340 siltaa. Pietaria ympäröivät alueet ovat varsin tasaisia ja koko kaupungin historiallinen keskusta on alle 4 m:n korkeudella merenpinnasta, osat siitä ovat jopa merenpinnan alapuolella. Alun perin Pietarin alue on ollut suota, joten kaupungin rakentaminen on ollut hankalaa ja vaarallistakin.^[2]

[muokkaa] Ilmasto

Pietarin ilmasto on Eurooppaan nähden mantereinen, mutta Venäjän mantereeseen verrattuna mereinen. Ilmasto on lauhempi kuin muualla Venäjällä ja Amerikan mantereella samoilla leveysasteilla. Kylmimmän kuukauden, tammikuun, keskilämpötila on -8 °C ja lämpimimmän, heinäkuun, keskilämpötila on noin 18 °C.^[3]

Sateita saadaan kohtuullisesti läpi vuoden, kuivinta on keväällä ja sateisinta loppukesällä ja syksyllä. Vuoden sademäärä on noin 600 mm.^[4]

[muokkaa] Kaupunkirakenne

Muiden neuvostokaupunkien tapaan Pietarin rakennusten korkeus keskustasta ulospäin mentäessä on lähes päinvastainen kuin länsimaisissa kaupungeissa, koska suunnitelmatalouden aikana maan hinta ei ohjannut rakennusprojekteja. Pietarin ydinkeskustan rakennuskanta on varsin matalaa ja keskustasta etäännyttäessä rakennusten korkeus kasvaa. Lähempänä keskustaa sijaitsee 1950-luvulla rakennettuja viisikerroksisista taloista muodostuneita lähiöitä, kun taas kauempana on 1970- ja 1980-lukujen 10–20-kerroksisia kerrostaloja.^[5]

Pietarissa on panostettu varsin paljon kaupungin historiallisen monumentaalikeskustan säilyttämiseen ja kunnostamiseen. Viime vuosien aikana on ryhdytty myös uudelleenrakentamaan ja kunnostamaan kaupungin kerrostalolähiöitä. Kerrostalolähiöt koostuvat pääasiassa vuosina 1958–70 rakennetuista viisikerroksisista hruštšovkoista, joiden elinkaareksi suunniteltiin rakennushetkellä noin 30 vuotta. Näillä kerrostaloalueilla asuu noin 600 000 pietarilaista, eli 11 % kaupungin väestöstä. Vasta muutama kaupungin sadasta kvartaalista eli suurkorttelista on kunnostettu ja toiminta on tarpeen huomioon ottaen ollut liian pienimuotoista. Keskimääräinen asumisväljyys kaupungissa on noin 15 neliötä henkeä kohden, mikä on esimerkiksi noin puolet Helsingin asumisväljyydestä.^[6]

[muokkaa] Ympäristö

Kaupungin leveät kadut ja meren läheisyydestä johtuva tuulisuus takaavat kaupungin ilman kohtalaisen laadun, vaikka liikenne ja kaupungin teollisuus ovatkin merkittäviä ilmansaastuttajia.

Neva on suuri joki, jonka keskimääräinen virtaus on 2 500 m³ sekunnissa ja jonka valuma-alue on kooltaan 300 000 km².^[7]Pietarin jätevesien vaikutus kaupungin lähivesiin ja koko Suomenlahden tilaankin on kuitenkin huomattava. Neva laskee järvimäiseen Nevan estuaariin, johon tulee vain harvoin suolaista vettä muualta Itämerestä. Näin alueen vedenlaatu onkin hyvin riippuvainen Laatokan ja Nevan tilasta ja Pietarista alueelle lasketuista jätevesistä. Vaikutusta on entisestään lisännyt tulvapato, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1979 mutta joka on vielä osin keskeneräinen. Tulvapadon tarkoituksena on estää Itämeren veden nouseminen kaupungin alueelle.

Perustamisensa jälkeen kaupungissa on tulvinut noin 300 kertaa. Pahin tulva oli vuonna 1824, jolloin vesi nousi 421 cm normaalin yläpuolelle ja kaupungissa kuoli 200 ihmistä. Kaupungissa julistetaan tulvivan, jos vesi nousee 160 cm normaalin yläpuolelle.^[8]

Pietarin kaupunki on Itämeren suurin yksittäinen saastuttaja erityisesti rehevöitymistä aiheuttavien fosfaattien ja typen osalta, koska edelleen noin 1/3 kaupungin jätevesistä ohjataan käsittelemättömänä mereen. Monien kansainvälisten projektien avulla Pietarin jätevesikysymykseen on pyritty vaikuttamaan ja tilanne on jo parantunut.^[9] Kaupungin olemassa olevilla vedenpuhdistamoilla käyttöön otettu tehostettu fosfaatinpoisto parantaisi koko itäisen Suomenlahden tilaa. Koska Suomenlahdella plankton ei talvella kuluta jääpeitteen takia mereen päätyneitä ravinteita, näkyy Pietarin vaikutus eniten jäiden lähdön jälkeisessä levien ja planktonin kevätkukinnassa Kaakkois-Suomen rannikolla. Kesällä ravinteiden vaikutus rajoittuu yleensä Nevan estuaariin, jossa havaitaankin voimakasta leväkukintaa koko avovesikauden. Koko Itämeren typpikuormituksesta kuitenkin vain 14% tulee asutusjätevesistä. Suurin kuormittaja on maatalous, joka tuottaa noin 41% kaikista typpikuormituksesta.

[muokkaa] Historia

Aleksanteri Nevski (eli Aleksanteri Nevalainen) kukisti ruotsalaiset lähellä Nevan suuta vuonna 1240. Nevan suistossa oli 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (r. Landskrona), jonka kuitenkin Novgorod nopeasti hävitti.

Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi lopullisesti Ruotsille, jolloin Nevanlinna syntyi. Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans.^[10]

[muokkaa] Pietari Suuri

Suuren Pohjan sodan (1700–1721) alussa venäläiset joukot valloittivat alueen ja Pietari Suuri perusti vuonna 1703 Pietarin Nevanlinnan paikalle. Kaupungin nimeksi tuli hollantilaisittain Sankt Pieterburg.^[11] Alkujaan kaupunki oli tarkoitettu ainoastaan linnoitukseksi ruotsalaisten uusia hyökkäyksiä vastaan ja sen ensimmäinen rakennus olikin Pietari-Paavalin linnoitus.

Kaupungin rakennustöihin tuotiin valtavat määrät ruotsalaisia sotavankeja ja venäläisiä maaorjia ja tuhannet heistä kuolivat sairauksiin, uupumukseen ja nälkään. Kaupungin rakentamisen rahoittamiseksi Pietari Suuri verotti rajusti kaikkea mahdollista, mm. partoja, arkkuja ja jopa itse kuolemaa kuuluisalla sieluverolla, joka oli käytännössä alempien sosiaaliluokkien miehille kohdistettu kuolinvero. Vuonna 1712 Pietari julisti kaupungin pääkaupungikseen ja pakotti vastahakoiset virkamiehet, aateliset ja kauppiaat muuttamaan Moskovasta uuteen pääkaupunkiin ja rakentamaan sinne uudet kotinsa.

Pietari Suuren kuollessa vuonna 1725 Pietarista oli kasvanut 40 000 asukkaan kaupunki (noin 8% Venäjän sen ajan kaupunkilaisväestöstä) ja 90% Venäjän ulkomaankaupasta kulki sen kautta.^[12] Kaupungin keskustaksi oli muodostunut Nevan etelärannan Amiraliteetin ympäristö.^[13]

[muokkaa] Katariina Suuri

Katariina Suuri nousi valtaan vuonna 1762 kaappaamalla valtaistuimen aviomieheltään Pietari III:lta. Katariina ylläpiti hyvin mahtipontista hovielämää ja oli vasta valmistuneen talvipalatsin ensimmäinen asukas. Katariina myös aloitti keisarillisen taidekokoelman keräämisen, joka myöhemmin muodosti nykyisen Eremitaašin taidemuseon kokoelma perustan. Taidekokoelman kasvun takia jouduttiin rakentamaan myös uusia rakennuksia talvipalatsin kylkeen. Nämä rakennukset tunnetaan nykyisin nimellä Pieni ja Vanha Eremitaaši. Lisäksi palatsikompleksin yhteyteen rakennettiin teatteri, joka on edelleen toiminnassa.^[14]

Katariina oli suuri tieteiden ja taiteiden tukija. Hänen hallintoaikanaan valmistuivat Pietariin tiedeakatemian ja taideakatemian rakennukset, Venäjän ensimmäinen julkinen kirjasto (josta muotoutui nykyinen Venäjän kansalliskirjasto) sekä edelleen käytössä oleva Gostinyi Dvorin kauppahalli Nevski prospektin varrelle. Katariinan aikana venäläinen musiikkielämä sai paljon länsimaisia vaikutteita ja Katariina palkkasi useita muun muassa italialaisia kuoronjohtajia ja säveltäjiä hovinsa palvelukseen.^[14]

Katariina Suuri uudisti myös Pietarin hallintoa. Vuonna 1766 perustettiin pormestarin (gorodskoi golova) virka ja vuonna 1774 muodostettiin kaupunginhallitus (Magistrat), joka jo 1786 muutettiin kaupungin duumaksi.^[14]

[muokkaa] Aleksanteri I:stä II:een

Katariina Suuren kuoleman jälkeen, vuonna 1796, valtaan nousi hänen poikansa Paavali I. Hän toteutti ultra-konservatiivista politiikkaa, rajoitti Pietarin paikallista hallintoa ja otti useita askeleita muuttaakseen Venäjän byrokraattiseksi valtioksi. Tällainen politiikka teki Paavalista hyvin epäsuositun ja vaikka hän salamurhien pelosta rakennutti itselleen turvallisemman Mihailovskin palatsin, hänet salamurhattiin omaan vuoteeseensa 12. maaliskuuta 1801. Salamurhan takana oli Paavalin oma poika, josta tuli tsaari Aleksanteri I.^[15]

Aleksanteri I:n hallituskaudella Venäjän armeija torjui Napoleonin hyökkäyksen maahan ja voitetut ranskalaisten sotaviirit ovat edelleen nähtävissä Kazanin katedraalissa, johon myös venäläisten komentaja kenttämarsalkka Kutuzov on haudattu. Vuonna 1818 aloitettiin Iisakin kirkon rakennustyöt, jotka saatiin päätökseen vasta 40 vuotta myöhemmin.^[15]

Aleksanteri I yllättävä kuolema Taganrogin kaupungissa Siperiassa joulukuussa 1825, aikaansai poliittisen kaaoksen. Konstantin, Aleksanterin veli, joka oli perimysjärjestyksessä seuraavana, kieltäytyi kruunusta ja valtaan nousi sen sijaan Aleksanterin toinen veli Nikolai. Joukko liberaaleja nuoria armeijan upseereita ei hyväksynyt Nikolaita tsaariksi, toivoen että Konstantin olisi allekirjoittanut Venäjälle perustuslain. Kapinaa kutsuttiin dekabristikapinaksi, koska se tapahtui joulukuussa (venäjäksi dekabr). Konstantinin kieltäydyttyä kruunusta kapina kukistettiin voimakeinoin ja kapinan johtajat teloitettiin tai lähetettiin Siperiaan.^[15]

Mahdollisesti dekabristikapinasta johtuen Nikolai I toteutti hyvin konservatiivista hallintoa. Pietarista tuli sotilaallisen tarkasti hallittu ja jopa siviili-instituutioita hallittiin sotilasakatemioiden tavoin. Vaikka Nikolain politiikka johti maan taloudelliseen taantumaan ja takapajuisuuteen, samalla Venäjällä otettiin teollisen yhteiskunnan ensiaskeleita. Vuonna 1837 valmistui maan ensimmäinen rautatie, joka yhdisti Pietarin Tsarskoje Selon (eli tsaarien kylä, nykyisin Puškin) kaupunkiin (jossa sijaitsi Romanovien kesäpalatsi Katariinanpalatsi). Pietarista tuli entistä mahtavampi suurkaupunki. Palatsin aukiolle pysytettiin Aleksanterin pylväs ja rakennettiin yleisesikunnan rakennukset talvipalatsia vastapäätä.^[15]

Kulttuuri kuitenkin kukoisti Nikolai I aikana. Pietarissa Fjodor Dostojevski kirjoitti mestariteoksensa, Mihail Glinka loi perusteet venäläiselle musiikille säveltämällä maan ensimmäisen oopperan ja kamarimusiikkia ja Aleksandr Puškin kirjoitti runonsa. Fjodor Dostojevski kirjoitti 1848 novellinsa "Valkoiset yöt", joka kuvaa Pietarin yötön yötä ja jonka nimestä on sittemmin muodostunut kaupungin tunnus.^[15]

Vuonna 1861 tapahtunut maaorjuuden lakkauttaminen ja kaupungin voimakas teollistuminen 1800-luvun jälkipuoliskolla toi Pietariin valtavat määrät köyhiä työläisiä. Tämä johti ylikansoitukseen, huonoon hygieniaan ja tautiepidemioihin. Nämä olosuhteet loivat pohjan kaupungin myöhempiin levottomuuksiin.^[15]

[muokkaa] Vuoden 1905 vallankumous ja ensimmäinen maailmansota

Vuonna 1905 kaupungissa, Venäjän kannalta katastrofaalisesti päättyneen Japanin sodan jälkeen, sosiaalinen levottomuus puhkesi vallankumoukseksi verisunnuntain johdosta. Sotilaat avasivat 9. lokakuuta tulen kohti rauhanomaista mielenosoitusta, joka oli toimittamassa tsaarille vetoomusta. Mielenosoittajia ammuttiin tämän jälkeen eri puolilla kaupunkia ja kuolleiden määrä arvioidaan tuhansiksi. Tapahtumat vahvistivat vallankumouksellisia liikkeitä ja saivat poliittisen opposition rivit yhtenäisiksi. Seuraavina kuukausina maanviljelijöiden ja sotilaiden kapinat (joista kuuluisin tapahtui panssarilaiva Potjomkinilla) ja muut mielenosoitukset levisivät koko valtakuntaan. Lev Trotskin johtama Pietarin neuvosto julisti yleislakon, joka pysäytti koko maan. Tsaari Nikolai II oli pakotettu antamaan ”lokakuun manifestin”, jossa myönnettiin monia kansalaisoikeuksia ja luotiin Duuma, kansallinen parlamentti.^[16]

Vuonna 1914 kaupungin liian saksalaiselta kuulostanut nimi muutettiin muotoon Petrograd (Петроград) eli "Pietarinkaupunki".^[17] Tuolloin kaupungissa asui noin 2,1 miljoonaa ihmistä.

[muokkaa] Vuoden 1917 vallankumous ja sisällissota

Pietari oli jälleen vuonna 1917 vallankumouksen kehtona. Kaupungissa työläisten mielenosoitukset kääntyivät yleislakoksi ja sotilaat kapinoivat maaliskuussa. Pietarin neuvosto toimi rinnakkain reformistisen väliaikaishallituksen kanssa. Huhtikuussa Lenin palasi kaupunkiin organisoimaan bolševikkipuoluetta. Lopullisesti vallankumous tapahtui 24. lokakuuta, kun bolševikit miehittivät keskeiset asemat kaupungista. Aurora-laiva, josta ammuttiin lokakuun vallankumouksen lähtölaukaus, on nykyisin museona Nevan rannalla. Uusi hallitus toimi kaupungissa maaliskuuhun 1918, jolloin se joutui saksalaisten hyökkäyksen pelossa siirtymään Moskovaan.

Leninin kuoltua 1924 nimettiin kaupunki jo samana vuonna hänen muistokseen Leningradiksi, joka oli käytössä vuoteen 1991 asti. Siitä tuli 1930-luvulla Stalinin teollistamisohjelman keskus ja vuoteen 1939 mennessä kaupungissa asui 3 miljoonaa ihmistä ja siellä sijaitsi Venäjän teollisesta tuotannosta noin 11%. Stalin kuitenkin pelkäsi kaupungista muodostuvan kilpaileva valtakeskittymä Kremlille, ja paikallisen kommunistijohtaja Sergei Kirovin murha vuonna 1934 aloitti Stalinin puhdistukset.^[18]

[muokkaa] Toinen maailmansota

Pääartikkeli: Leningradin piiritys

22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Nopeasti saksalaiset valloittivat suuria alueita Länsi-Neuvostoliitosta, ja Leningrad saarrettiin. Saksalaiset yrittivät valloittaa Leningradin ja pyysivät siihen apua suomalaisilta, mutta Suomen marsalkka Mannerheim ei siihen suostunut. Leningrad joutui kestämään piiritystä vuoteen 1943 asti. Leningradin piiritys valloittamisen sijaan oli yksi Hitlerin suurista strategisista virheistä, sillä kaupungin piiritys sitoi yhden kipeästi tarvitun armeijaryhmän saksalaisia joukkoja.

Piirityksen aikana ruoka ja polttoaine oli kaupungissa hyvin vähissä. Talvella 1941–1942 kaupungissa ei ollut vettä, lämmitystä, julkista liikennettä ja hyvin vähän sähköä. Alimmillaan ruoka-annoksen koko oli vain 125 g leipää päivässä. Useita satoja tuhansia ihmisiä evakuoitiin kaupungista Laatokan yli kuuluisaa elämän tietä (Doroga žizni) pitkin, joka oli ainoa piiritetyn kaupungin maailmaan yhdistävä reitti. Kesäisin ihmisiä kuljetettiin lautoilla ja talvisin rekat kulkivat aurattua jäätietä pitkin jatkuvan vihollistulituksen alla. Piirityksen aikana Dmitri Šostakovitš sävelsi kaupungissa 7. sinfoniaansa, lisänimeltään Leningrad. Šostakovitš viimeisteli sinfonian Kuibyševissä (nyk. Samara), jonne säveltäjä perheineen evakuoitiin lokakuussa 1941. Valmistuttuaan teos esitettiin myös piiritetyssä kaupungissa vuonna 1942. Lähes 900 päivän piirityksen (blokada) aikana kaupungissa kuoli ainakin 641 000 ihmistä (joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800 000). Noin puoli miljoonaa piirityksen uhria on haudattu Leningradin liepeillä olevalle Piskarevin hautausmaalle. Leningrad oli ensimmäinen kaupunki, jolle myönnettiin sankarikaupungin (город-герой) arvonimi vuonna 1945.^[19]

[muokkaa] Toisesta maailmansodasta nykypäivään

Saksalaisten piiritys tuhosi Leningradista 2,2 miljoonaa neliömetriä asuintiloja ja 2,8 miljoonaa vaurioitui, joten aina 1960-luvulle asti suuri osa kaupunkilaisista joutui elämään kommuuniasunnoissa, koska asunnoista oli pulaa. Monista muista neuvostokaupungeista poiketen Leningrad jälleenrakennettiin noudattaen paljon sen vanhaa ulkonäköä. Monet kulttuurikohteet, esimerkiksi Pietarhovi ja Puškinin palatsi rakennettiin käytännössä uudelleen.

Neuvostoliiton hajotessa syyskuussa 1991 kaupungin vanha nimi Pietari otettiin jälleen käyttöön kansanäänestyksen jälkeen.

[muokkaa] Väestö

Viimeisimmän väestönlaskennan mukaan, joka valmistui 9. lokakuuta 2002, Pietarissa oli 4 159 635 asukasta, joka on noin 3 % koko Venäjän väkiluvusta. Keskipalkka vuonna 2003 oli 2179 ruplaa (noin 176 €). Pietariin saa muuttaa vain, jos voi esittää itselleen asunnon ja työpaikan tai menee pietarilaisen kanssa naimisiin. On todennäköistä, että monilla ihmisillä ei ole tätä pakollista rekisteröintiä ja he asuvat kaupungissa laittomasti (ja eivät siten ole väestönlaskennassa mukana). ILO:n arvion mukaan Pietarissa on noin 16 000 katulasta (vuonna 2003).^[20]

Virallisten tilastojen mukaan kaupungin asukkaista 89,1 % on venäläisiä, 2,1 % juutalaisia, 1,9 % ukrainalaisia ja n. 1 % valkovenäläisiä. Näiden lisäksi huomattavia vähemmistöryhmiä kaupungissa ovat tataarit, kaukasialaiset, uzbekit, vepsäläiset, suomalaiset ja azerit.^[21] Enemmistö kaupungin asukkaista on ortodokseja, mutta kaupungissa on myös toimivia yhteisöjä buddhalaisia, muslimeja, juutalaisia ja luterilaisia.

[muokkaa] Asukasmäärän kehitys

Vuoteen 1944 asti luvut ovat arvioita, vuodesta 1959 vuoteen 2002 tiedot perustuvat väestönlaskentoihin ja vuoden 2005 tieto on arvio.

vuosi väestömäärä 1725 75 000 1750 150 000 1800 300 000 1846 336 000 1852 485 000 1858 520 100 1864 539 100 1867 667 000 1873 842 900 1881 876 600 1886 928 600 1891 1 035 400 1897 1 264 900 1901 1 439 400

vuosi väestömäärä 1908 1 678 000 1910 1 962 000 1915 2 318 600 1920 722 000 1926 1 616 100 1936 2 739 800 1939 3 191 300 1944 2 559 000 15. tammikuuta 1959 2 888 000 15. tammikuuta 1970 3 512 974 15. tammikuuta 1979 4 072 528 15. tammikuuta 1989 4 460 424 15. tammikuuta 2002 4 159 635 15. tammikuuta 2005 4 039 751

[muokkaa] Hallinto

Vuonna 2005 olemassa olevat hallintoalueet:
Hallinnollisia piirejä (административные районы)	20
Kaupunkeja (муниципальные образования—города)	9
Asuinaluieita (муниципальные образования—посёлки)	21
Kuntia (муниципальные образования—муниципальные округа)	83

Katso myös Pietarin hallinnollinen jako

Pietari on suoraan Venäjän federaation alainen kaupunki, kuten Moskovakin. Pietari on Leningradin alueen eli oblastin ja Venäjän federaation luoteisen federaatiopiirin (Се́веро-За́падный федера́льный о́круг) hallintokeskus, mutta on siitä erillinen alue.

Pietarin korkein päättävä viranomainen on kuvernööri (gubernator), kuten muillakin liittovaltion subjekteilla. Vuoteen 1996 nimikkeenä oli pormestari (mer), joka toimii myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Kuvernöörinä on vuodesta 2003 ollut Valentina Matvijenko. Hänen edeltäjänsä olivat Vladimir Jakovlev (1996–2003) ja Anatoli Sobtšak (1991–1996) pormestarin nimikkeellä. Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin toimi vuosina 1994–1998 kaupungin apulaispormestarina.^[22]

Kaupungissa toimeenpanovalta kuuluu pormestarille, hänen johtamalleen kaupunginhallitukselle, pormestarin kanslialle ja alueellisille hallintoyksiköille, jotka ovat pormestarin alaisuudessa. Kaupungin lainsäädäntövalta kuuluu kokonaan kaupunginvaltuustolle. Kaupunginvaltuusto koostuu 50 valtuutetusta, jotka valitaan yhden edustajan vaalipiireistä. Valtuusto laatii kaupungin järjestyssäännön, kaupungin lait ja asetukset. Se myös vahvistaa kaupungin budjetin, hallinnon rakenteen, kaupungin kehittämisprojektit, hallinnoi kaupungin omaisuutta ja ratifioi kaupungin tekemät sopimukset.

[muokkaa] Talous

Ennen Lokakuun vallankumousta Pietarin talous oli tiiviisti integroitunut Eurooppaan ja se oli maan pääkaupunkina Venäjän tärkein pääomakeskus. Neuvostoliiton rautaesirippu sulki yhteydet läntiseen maailmaan ja pääkaupunki siirtyi Moskovaan. Suunnitelmataloudessa Leningrad keskittyi sotateollisuuteen ja sitä palvelevaan tutkimukseen. Leningrad oli Neuvostoliitossa erityisesti laivanrakennuksen ja sähkötekniikan laitteistojen valmistuksen keskus. Sotateollisuuden tärkeä asema maan taloudessa takasi sille maan parhaat resurssit ja koulutetuimman työvoiman.^[23]

Suunnitelmatalouden romahdettua kaupunki ajautui vaikeuksiin. Vuosien 1992 ja 1995 välissä teollinen tuotanto laski noin 75 %. Kaupungin elintarviketeollisuuden vähyys aiheutti ongelmia elintarvikehuollolle.^[23]

Kaupunkisuunnittelussa 1990-luvulla asetettiin päätavoitteeksi kaupungin elinkeinorakenteen monipuolistaminen ja sopeutuminen uuteen poliittiseen tilanteeseen. Erityisesti pyrittiin panostamaan vientiteollisuuden, kuljetussektorin ja palveluelinkeinojen kehittämiseen. Kaupunki ei kuitenkaan kovin hyvin pystynyt luomaan kasvun edellytyksiä. 1990-luvun puolenvälin jälkeen ryhdyttiin kiinnittämään huomiota aikaisempaa enemmän Venäjän talouden vahvoihin sektoreihin ja kaupungin oman kysynnän tyydyttämiseen. Kaupungin kehityksen kannalta hyvin merkittävässä osassa ovat edelleen suhteet federaation keskukseen ja aseteollisuuden tilaukset.^[23] Pietarin kaupunkistrategiassa pyritään hyödyntämään kaupungin ainutlaatuista kulttuurihistoriallista arvoa, jolla pyritään houkuttelemaan ulkomaalaista ja ulkovenäläistä pääomaa ja matkailijoita. Kaupungin hyvälle logistiselle sijainnille on myös asetettu suuria odotuksia.^[6]

Pietarin työvoiman arvioidaan olevan 2,6 miljoonaa, noin puolet asukasluvusta ja työttömyyden noin 3 % työvoimasta, vaikka viralliset työttömyystilastot ovat hyvin epätarkkoja johtuen Venäjän laajasta harmaasta taloudesta.

[muokkaa] Suurimmat yritykset

Venäjän federaation 200:sta tuotannon arvon perusteella suurimmasta yrityksestä yksitoista on pietarilaisia. Kuusi yrityksistä on perinteisiä koneenrakennus- ja telakkayhtiöitä. Kaksi yrityksistä on savuketehtaita ja kaksi elintarviketeollisuutta. Suurin elintarvikeyritys on osittain suomalaisessa omistuksessa oleva Baltika-panimo. Elintarvikeyritysten kasvu johtuu pääosin 1990-luvun ruplan devalvaatiosta johtuneesta venäläisen elintarviketeollisuuden kilpailutilanteen paranemisesta. Pietarilainen panimo- ja savuketeollisuus palvelee paljon Pietarin kaupunkia suurempaa aluetta.^[24]

Venäjän kaasumonopoli Gazprom on siirtämässä pääkonttoriaan Pietariin. Yrityksen uusi 300-metrinen tornitalo rakennetaan toiselle puolelle jokea vastapäätä 1700-luvun Smolnan katedraalia, mikä on herättänyt pelkoja kaupunkikuvan puolesta. Pääkonttorin siirto Moskovasta Pietariin tietää kaupungille myös 5,85 miljardin euron vuotuisia verotuloja.^[25] Gazpromin lisäksi kaupunkiin ovat siirtyneet valtion omistamat Vneštorgbank-pankki ja Gazpromin tytäryhtiö Gazpromneft.

Pietarista on tulossa Venäjän autoteollisuuden keskus ja Euroopan suurin autoteollisuuden keskittymä Euroopassa. Fordilla on ollut kokoonpanotehdas Pietarin lähellä Seuloskoissa vuodesta 2002. Fordin lisäksi alueella on tehtaat Renaultilla.^[26] Lisäksi kaupunkiin rakentavat tuotantolaitoksia Toyota, Nissan, Suzuki ja General Motors. Hyundain tehtaiden rakentaminen alkaa kesällä 2008 ja Mitsubishi ja Peugeot-Citroen neuvottelevat tehtaista.^[27]

Myös liikenteen määrä on kasvanut. Vielä 1980-luvulla Leningradissa oli 40 autoa 1000 asukasta kohti ja niitä on nykyisin 300.^[28]

[muokkaa] Federaation instituutiot

Venäjän hallinnosta Pietariin siirtyy korkein oikeus, jonka käyttöön kunnostetaan senaatin ja synodin rakennus. Lisäksi Pietarihoviin perustetaan ylin hallintokoulu. Pietarissa toimii myös television viitoskanava, joka on ainoa Moskovan ulkopuolella toimiva valtakunnallinen kanava.^[29]

[muokkaa] Liikenne

Pietari on koko kaupungin historian ajan ollut yksi Venäjän tärkeimmistä liikenteen solmukohdista ja satamista, Venäjän ikkuna länteen. Kaupungissa on merisatama (Suomenlahdelle), jokisatamia Nevan deltassa ja se on kanavajärjestelmän, joka yhdistää Itämeren Mustaanmereen, päätepiste. Kaupungista on säännöllistä raideliikennettä Suomeen Sibelius-, Repin- ja Tolstoi-junilla.^[30] Kaupungin kansainvälinen lentokenttä on nimeltään Pulkovo.^[31]

[muokkaa] Joukkoliikenne

Pietarissa on neuvostoajan kaupunki- ja liikennesuunnittelun jäljiltä kattava kaupungin sisäinen joukkoliikenneverkosto. Metroa täydentää 75 km:n mittainen lähijunaverkosto ja 300 km:n raitiovaunuverkko. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen joukkoliikenne on kuitenkin alkanut rappeutua. Vuosien 1990–97 aikana raitiovaunujen määrä laski 21 %, johdinautojen 27 % ja linja-autojen 32 %. Metrovaunuista puolet ovat yli 20 vuotta vanhoja. Joukkoliikenteen ylläpitoa ja kehittämistä on hankaloittanut poliittinen ilmapiiri, jossa päättäjät ovat olleet haluttomia rajoittamaan yksityisautoilua.^[6]

[muokkaa] Metro

Pääartikkeli: Pietarin metro

Pietarin metro aloitti toimintansa vuonna 1955 ja sisältää nykyisin neljä linjaa. Se kulkee syvimmällä maailman metroista; asemat ovat keskimäärin 60 m:n syvyydessä. Metrolinjaa on yhteensä 103,4 km ja asemia 60. Metroon on suunnitteilla kaksi uutta linjaa, jotka kaksinkertaistaisivat sen pituuden. Metron lisäksi kaupungissa on julkista bussi- ja raitiovaunuliikennettä sekä yksityistä minibussiliikennettä.^[32]

[muokkaa] Liikenneratkaisut

Yksityisautoilun lisäännyttyä voimakkaasti viime vuosina on Pietarissa ilmaantunut tarvetta uusien pää- ja moottoriteiden rakentamiseen. Keskeisemmäksi tienrakennushankkeeksi on noussut tiiviin kaupunkirakenteen ulkopuolinen kehätie, joka kulkisi osittain Nevan tulvapadon kautta. Hankkeen suunnittelua ja rakentamista on hankaloittanut sen kulkeminen Leningradin alueella, koska kaupungin ja alueen päättäjien väliset suhteet ovat olleet huonot. Hankkeeseen on kuitenkin saatu rahoitusta ja vuonna 2001 avattiin liikenteelle sen ensimmäinen osa Siestarjoelta Pohjois-Pietariin.^[6]

[muokkaa] Koulutus ja tiede

Pietari on Moskovan ohella Venäjän merkittävin koulutuksen ja tieteen keskus. Vuonna 1724 Pietari Suuri määräsi Pietariin perustettavaksi tiedeakatemian ja yliopiston. Pietarin tiedeakatemia on sittemmin kasvanut Venäjän ylimmäksi tieteelliseksi akatemiaksi. Se on vaihtanut historian murroksessa useasti nimeä ja tunnetaan nykyään Venäjän tiedeakatemiana.^[33] Akatemia siirrettiin kuitenkin 1900-luvulla Moskovaan. Nykyään Pietarissa toimii kymmeniä korkeakouluja ja kolme yliopistoa. Yksi Venäjän vanhimmista ja suurimmista yliopistoista on Pietarin valtionyliopisto, jossa opiskelee noin 37 000 opiskelijaa (vuonna 2004).^[34]

[muokkaa] Kaupunkikuva ja nähtävyydet

Pietarin alkuperäinen rakennussuunnitelma 1700-luvun alusta edustaa kaupunkisuunnittelussaan ainutlaatuista saavutusta suunnitelman vaativuuden ja järjestelmällisyyden suhteen. Muun muassa arkkitehtien Rastrellin, Vallin de la Mothen, Cameronin, Rinaldin, Zaharovin, Voronihinen, Rossin ja Montferrandin suunnitelmat vaikuttivat voimakkaasti venäläiseen ja suomalaiseen 1700- ja 1800-lukujen arkkitehtuuriin. Kaupungin vanhan keskustan rakennuksissa yhdistyvät barokin ja uusklassismin arkkitehtuurityylit.^[35]

Pietari tunnetaan kulttuurikaupunkina, jonka vetonauloja ovat monet nähtävyydet sekä yli sata museota, muun muassa maailman merkittävimpiin taidemuseoihin kuuluva Eremitaaši (Эрмитаж). Pietarin historiallinen keskusta on UNESCOn maailmanperintökohteiden luettelossa.

Keskeisiä nähtävyyksiä

• Kirkot
  • Pyhien Pietarin ja Paavalin kirkko (useat tsaarit on haudattu tänne)
  • Iisakin kirkko (oikeammin katedraali)
  • Pyhän Nikolain katedraali
  • Kirkko veren päällä
  • Kazanin jumalanäidin kirkko
  • Aleksanteri Nevskin lavra eli luostari
  • Pyhän kolminaisuuden kirkko (Izmailovin rykmentin kotikirkko)

• Linnakkeet ja palatsit
  • Talvipalatsi
  • Pietari-Paavalin linnoitus
  • Jusupovin palatsi
  • Pietarhovi (Pietarin ulkopuolella)
  • Menšikovin palatsi

• Museot
  • Eremitaasi
  • Venäläisen taiteen museo
  • Dostojevskin kotimuseo

• Muut
  • Piskarevin hautausmaa
  • Mariinski-teatteri
  • Marskenttä
  • Amiraliteetti
  • Risteilijä Aurora
  • Vaskiratsastaja

[muokkaa] Kulttuuri

Pietari oli venäläisen kulttuurielämän keskus erityisesti sen 200-vuotisen pääkaupunkiajan, jolle sijoittui venäläisen kulttuurin kulta-aika. Yhä edelleen monet katsovat Pietarin olevan Venäjän kulttuurillinen pääkaupunki sen monien kulttuuri-instituutioiden, muun muassa museoiden kuten Eremitaaši ja venäläisen taiteen museo ja taidekoulujen kuten Pietarin konservatorio vuoksi.

[muokkaa] Kirjallisuus

Pietarissa ovat eläneet ja vaikuttaneet useimmat tunnetut 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuoliskon venäläiset kirjailijat. Venäjän tunnetuin runoilija, Aleksandr Puškin, syntyi kaupungissa vuonna 1799. Vuonna 1820 hänet karkotettiin tilapäisesti Pietarista Etelä-Venäjälle vuonna 1820 ja hän sai palata takaisin vasta Nikolai I astuttua valtaan. 27. tammikuuta 1837. Monet runoilijan kuuluisimmista runoista sijoittuvat tai kertovat Pietarista.^[36]

Fjodor Dostojevski (1821–1881) oli tarkka Pietarin köyhälistön ja kaupungin vaarallisen puolen kuvaaja. Pietarissa järjestetään nykyisin kaupunkikierroksia, joissa voi tutustua sekä kirjailijaan, että Rikos ja rangaistus -romaaniin liittyviin rakennuksiin. Nikolai Gogol (1809–1852) vaikutti suuren osan urastaan Pietarissa. Hän ei pitänyt kaupungista, mikä käy ilmi myös kokoelmasta Pietarilaisnovelleja, jossa kaupunki esitetään pienen ihmisen kannalta painostavana ja järjettömänä.^[37]

Anna Ahmatova (1889–1966) eli lähes koko elämänsä Pietarissa/Leningradissa. Hän joutui kommunistisen puolueen epäsuosioon ja näki vuosien saatossa perheensä vangitsemisen ja kuoleman sekä monien ystäviensä karkotuksen Stalinin aikana. Työssään Ahmatova kuvaa kaupunkia Venäjän ja Neuvostoliiton historian ja omien kokemustensa kautta realistisesti ja monumentaalisesti:

»... Silloin vain kuollut
Hymyili iloiten rauhastaan,
Ja turhana koristeena roikkui
Tyrmiensä rinnalla Leningrad»
(Anna Ahmatova, Rekviem, suom. Anneli Heliö)

Postmodernia Pietaria, sen asukkaita ja arkkitehtuuria, Venäjän ja Neuvostoliiton historian kautta on kuvannut pietarilaisen avantgarden ja samizdatin johtohahmoihin kuulunut Viktor Krivulin (1944—2001).^[38][39][40]

[muokkaa] Musiikki

Katariina Suuri perusti hovinsa yhteyteen hovikappelin, jonka tehtävänä oli laulaa hovin jumalanpalveluksissa. Hän toi myös säveltäjiä ja kuoronjohtajia Pietariin ulkomailta, erityisesti Italiasta, tuomaan länsimaisia vaikutteita venäläiseen musiikkielämään. Vuosien saatossa hovikappelin kuoronjohtajina toimivat mm. Giuseppe Sarti ja Baldassare Galuppi, joista jälkimmäinen toimi myös hovikappelin pitkäaikaisen kuoronjohtajan ja säveltäjän Dmitri Bortnjanskin opettajana.

Anton Rubinsteinin johtamasta Venäjän musiikkiseurasta muodostettiin Pietarin konservatorio vuonna 1861, ensimmäinen Venäjällä. Konservatoriosta tuli koko Venäjän taidemusiikin keskus ja siellä on opiskellut ja opettanut vuosien saatossa mm. Nikolai Rimski-Korsakov, Pjotr Tšaikovski, Sergei Rahmaninov, Sergei Prokofjev ja Dmitri Šostakovitš.^[41]

Sosialismin aikana rock-musiikkia pidettiin länsimaisena porvarillisena keksintönä ja sen esittämistä ja julkaisua ei tuettu, mutta siitä huolimatta 1960-luvulla Beatlesin myötä se rantautui myös Neuvostoliittoon. Aluksi rock-yhtyeet matkivat läntisiä esikuviaan, mutta vähitellen alkoi syntyä myös paikallista musiikkia. 1980-luvulla useita merkittäviä yhtyeitä syntyi Leningradissa ja Rubinšteinin kadun rock-klubi oli maan edelläkävijöitä. Yhtyeiden kuten Zoopark, Akvarium, Alisa ja Kino musiikkia levitettiin laittomilla nauhoilla (magizdat). Vuodesta 1983 Leningradissa pidettiin vuosittain rock-festivaaleja ja kaupungista muodostui neuvostoliittolaisen rock-liikkeen epävirallinen pääkaupunki.^[42]

Nykyään Pietarissa on useita aktiivisia rock-klubeja ja kaupallisen MTV-tarjonnan lisäksi aktiivinen underground musiikkielämä. Tunnettuja pietarilaisia yhtyeitä ovat mm. ska punk -yhtye Leningrad, Kino ja Nol.^[42]

[muokkaa] Tärkeimmät teatterit ja konserttisalit

• Bolšoi Zal (suuri sali) on Pietarin kuuluisan filharmonisen sinfoniaorkesterin kotipaikka. Pietarin filharmoninen orkesteri perustettiin vuonna 1882. Orkesteri on kantaesittänyt useita suurten venäläisten säveltäjien teoksia, mukaan lukien Pjotr Tšaikovskin kuudennen sinfonian, jonka säveltäjä itse johti vain yhdeksän päivää ennen kuolemaansa. Tällä hetkellä orkesterin ylikapellimestarina toimii Juri Temirkanov.

• Mariinski-teatteri on sekä Kirovin oopperan, että Kirovin baletin (tunnetaan myös nimillä Mariinskin baletti ja ooppera) kotinäyttämö. Kirovin baletissa ovat sen historian aikana tanssineet muun muassa Rudolf Nurejev, Vaslav Nijinsky ja Anna Pavlova, joka on erityisesti tunnettu kuolevan joutsenen tulkinnastaan. Sekä baletin että oopperan ylikapellimestarina toimii nykyisin Valeri Gergijev, joka on nostanut esitysten tason maailman huippuluokkaan.

• Eremitaašin teatteri on Katariina Suuren palatsinsa yhteyteen rakentama teatteri, jossa järjestetään silloin tällöin konsertteja ja oopperaesityksiä.

[muokkaa] Kuvataiteet

Pietarissa sijaitsee lukuisia suuria taidemuseoita, joista kuuluisin on Eremitaaši, joka on Talvipalatsin yhteydessä oleva maailman suurin taide- ja kulttuurihistoriallinen museo, jonka kokoelmassa on yli kolme miljoonaa esinettä. Venäläisen taiteen museon yli 400 000 taideteosta on sijoitettu neljään entiseen palatsiin kaupungin keskustaan ja esittelevät venäläistä taidetta aina 900-luvulta tähän päivään. Museo on erityisen tunnettu venäläisen avantgarde-taiteen kokoelmastaan.

[muokkaa] Urheilu

Pietari-Paavalin linnoitus toimii pietarilaisten uimapaikkana ympäri vuoden. Talvisin Nevan jäähän sahataan 10 m pitkä avanto uimista varten. Paikan tunnistaa helposti linnakkeen muuriin maalatusta mursusta (mursu on venäjänkielessä lempinimi avantouimareille).

Pietarin suurin jalkapalloseura Zenit (vuoteen 1940 Stalinets) perustettiin jo vuonna 1925 ja on yksi maan kuuluisimpia seuroja. Zenit ei saavuttanut suurta menestystä 1990-luvun puolessavälissä, mutta uuden valmentajan Anatoli Davidovin johdolla se voitti Venäjän cupin vuonna 1999. Vuonna 2003 Zenit sijoittui Venäjän mestaruussarjassa toiseksi. Erityisesti ottelut Moskovan Spartakia vastaan herättävät suuria tunteita kaupungissa.^[43] Kaupungin johtava jääkiekkoseura SKA perustettiin vuonna 1946 ja on osallistunut maan mestaruussarjaan joka vuosi lukuun ottamatta kausia 1947–1948, 1949–1950 sekä 1991–1992. SKA sijoittui vuosina 1971 ja 1987 Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissa toiseksi.^[44]

Pietarin kaupunki isännöi vuonna 1994 Hyvän tahdon kisoja.

[muokkaa] Tunnettuja urheiluseuroja

• FK Zenit Pietari (jalkapallo)
• SKA Pietari (jääkiekko)

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Matkaopas aiheesta Pietari Wikitravelissa (suomeksi)

• Anna Häkkisen kirjoittama matkaopas
• Pietarin kaupunki (englanniksi)
• PetersburgCity.com (englanniksi)
• St. Petersburg Life (englanniksi)
• Dostojevski-museo (venäjäksi)
• Квартальный надзиратель (venäjäksi)
• «Бродячая Камера» — Фотозаметки о Санкт-Петербурге и окрестностях (venäjäksi)
• To Saint Petersburg by bus - Scandic Line (venäjäksi)

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Mikko Keinonen (toim.): Näkymätön Venäjä: kirjoituksia Pietarista (Tampereen yliopistopaino, 2003) ISBN 951-44-5550-9 (nid.)

	Sankarikaupungit
	Leningrad (1945) | Stalingrad (1945) | Sevastopol (1945) | Odessa (1945) | Brest (1945) | Kertš (1973) | Novorossijsk (1973) | Minsk (1974) | Tula (1974) | Smolensk (1985) | Murmansk (1985)