Taistelu Britanniasta

Wikipedia

Päivämäärä:	heinäkuu 1940 – toukokuu 1941, lisäksi pommitukset jatkuivat laimentuneina sodan loppuun asti
Paikka:	Ison-Britannian ja Englannin kanaalin ilmatila. Lähinnä Etelä-Englanti
Lopputulos:	Ison-Britannian voitto

Taistelijat

Iso-Britannia

Kansainyhteisö

Natsi-Saksa

Komentajat

Hugh Dowding

Hermann Göring

Vahvuudet

Aluksi noin 700 hävittäjää

1260 pommittajaa; 316 syöksypommittajaa; 1089 hävittäjää

Tappiot

1547 lentokonetta
Siviilit: 43 000 kuollutta, 32 138 haavoittunutta

1887 lentokonetta

Taistelu Britanniasta (engl. Battle of Britain) eli Britannian ilmasota käytiin toisessa maailmansodassa Ison-Britannian Kuninkaallisten ilmavoimien (engl. Royal Air Force, eli RAF) ja natsi-Saksan Luftwaffen välillä – brittiläisen näkymyksen mukaan – 10. heinäkuuta – 31. lokakuuta 1940. Maailman ensimmäisessä ilmasodassa Luftwaffe pommitti rajusti Britanniaa yrittäen saavuttaa ilmaherruuden Englannin kanaalin ja Etelä-Englannin yläpuolella. Kun ilmatila olisi hallinnassa, saksalaiset voisivat käynnistää Operaatio Merileijonan, eli maihinnousun Englantiin.

Sisällysluettelo

1 Sodan osapuolet
- 1.1 Saksa
  - 1.1.1 Luftwaffen konetyypit
- 1.2 Iso-Britannia
  - 1.2.1 RAF:n konetyypit
2 Sotatoimet
3 Lopputulos
4 Ilmasota-aiheista tuotantoa
5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Sodan osapuolet

Britannian ilmasodassa taistelivat kaksi sen ajan voimakkainta ilma-asetta, brittien Royal Air Force ja Saksan Luftwaffe. Muu maailma haukkoi henkeään kun britit kykenivät torjumaan ylivoimaisen Luftwaffen jatkuvat pommittaja-aallot. Dunkerquen evakuoinnin jälkeen RAF:n maine oli alamaissa, vaikka se olikin estänyt Natsi-Saksan ilmavoimien yritykset estää evakuointi. Taistelu Englannista teki kuitenkin RAF:n lentäjistä sankareita.

[muokkaa] Saksa

Saksan Luftwaffea komensi valtakunnanmarsalkka Hermann Göring, ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä. Luftwaffella oli käytössään 1 260 pommikonetta, 316 hävittäjä-pommittajaa (syöksypommittajaa), sekä 1 089 hävittäjäkonetta. Luftwaffen taktiikkana oli lähettää voimakkaita lento-osastoja Royal Air Forcen kimppuun, tuhota kohde ja palata takaisin.

Koska Luftwaffella ei ollut raskaita pitkänmatkan pommikoneita, iskut oli tehtävä nopeasti. Ongelmia aiheutti myös se, että Luftwaffen konekanta oli rakennettu salamasodan välineeksi. Niinpä koneilla oli suuria hankaluuksia kun Saksan armeija ei voinut antaa tukea koneille. Ilmasodan aikana Luftwaffe menetti 1 887 konetta.

[muokkaa] Luftwaffen konetyypit

Saksalaisilla oli vain kevyitä ja keskiraskaita pommikoneita, mitä Luftwaffe sai katua Taistelusta Britanniasta alkaen
- Junkers Ju 87 Stuka, kuuluisin syöksypommittaja, ja yksi maailman kuuluisimmista lentokoneista
- Junkers Ju 88, keskiraskas kaksimoottorinen syöksypommituskone, jota käytettiin myös vaakapommitukseen.
- Heinkel He 111, keskiraskas kaksimoottorinen pommikone
- Dornier Do 17Z, keskiraskas kaksimoottorinen pommikone

Hävittäjät
- Messerschmitt Bf 109 (tuolloin vasta E-tyyppi), kevyt hävittäjäkone, joka oli Spitfiren veroinen, mutta lisäpolttoainetankillakin sen toiminta-aika Englannin yläpuolella oli lyhyt, vain noin 20 minuuttia.
- Messerschmitt Bf 110, raskas kaksimoottorinen hävittäjäkone, joka todettiin Hurricaneen ja Spitfireen verrattuna heikoksi ja vedettiin hiljalleen pois päivähävittäjäkäytöstä.

[muokkaa] Iso-Britannia

Kansalaisuus	Määrä
RAF:ssa lentäneiden ei-englantilaisten määrä
Puolalaisia	139
Uusiseelantilaisia	98
Kanadalaisia	86
Tšekkoslovakialaisia	84
Belgialaisia	29
Australialaisia	21
Eteläafrikkalaisia	20
Ranskalaisia	13
Irlantilaisia	10
Tuntemattomia	8
Amerikkalaisia	7
Jamaikalaisia	1
Palestiinalaisia	1
Etelärhodesialaisia	1

Royal Air Forcea eli kuninkaallisia ilmavoimia komensi Hugh Dowding. Sodan alussa briteillä oli noin 700 konetta. RAF:n taktiikkana oli lähettää pieniä parvia valtavien lentokonearmeijojen sijasta. Näin omat tappiot pysyivät suhteellisesti katsottuna pieninä, verrattuna ilmavoittoihin, sillä vaikka koko osasto olisi tuhoutunut, kerrallaan ei kuitenkaan kovin monta konetta tuhoutunut. RAF menetti ilmasodan aikana 1 547 lentokonetta.

Taistelun aluksi brittien tärkeimpiä taistelukoneita Spitfireä ja Hurricanea valmistui molempia neljä kappaletta vuorokaudessa. Saksalaiset eivät onnistuneet pommituksilla kokonaan lamauttamaan tehokkaasti hajautettua tuotantoa ja huoltoketjua; yleensä britit saivat korjattua muutamassa päivässä pahimminkin vaurioituneet koneensa. Saksalaisten sukellusveneet eivät tuolloin vähäisten määriensä vuoksi myöskään kyenneet estämään polttoaineen toimituksia Yhdysvalloista ja Kanadasta. Suuria ongelmia tuotti kuitenkin koulutettujen lentäjien puute, joka oli toisinaan niin huutava, että usein innostus merkitsi lentäjiä värvättäessä enemmän kuin taito. Pulaa korjattiin rekrytoimalla Isoon-Britanniaan paenneita puolalaisia, ranskalaisia ja tšekkiläisiä pilotteja. Amerikkalaisten vapaaehtoisten miehittämä "Eagle squadron" sai paljon mainetta. Kanadalaiset pilotit olivat mukana taistelussa, sillä Kanada oli Yhdistyneen kuningaskunnan alainen. Australialla ja Uudella Seelannilla oli omat ilmavoimat, mutta myös niiden lentäjiä oli vapaaehtoisina mukana.

Vasta sotilaskohteiden pommitusten loppuvaiheessa saksalaisten pommitukset alkoivat muodostaa erittäin vaarallisen uhan konetuotannolle.

[muokkaa] RAF:n konetyypit

Spitfire

Hävittäjät
- Hawker Hurricane -hävittäjä, joka oli vanhentunut, mutta kestävä ja helppo valmistaa. Suurimman osan ilmavoitoista saivat Hurricanet, koska paremmat Spitfiret ohjattiin taistelemaan hävittäjiä vastaan Hurricanejen taistellessa pommikoneita vastaan
- Supermarine Spitfire -hävittäjä, joka voitti Messerschmitt 109:n matalissa korkeuksissa, mutta hävisi hieman nopeudessa ja nousukyvyssä.
- Boulton Paul Defiant, Hurricanelta näyttävä kaksipaikkainen hävittäjä, jossa oli neljä taka-ampujan käyttämää konekivääriä. Defiant oli pettymys, koska taka-ampumon painon vuoksi ne olivat kömpelöitä eikä niissä ei ollut lainkaan eteenpäin ampuvia aseita. Ne siirrettiin nopeasti yöhävittäjiksi, johon tehtävään ne sopivat paremmin.
- Gloster Gladiator, RAF:n viimeinen kaksitasoinen hävittäjätyyppi. Gladiator oli myös osittain vanhentunut, ja siksi sitä käytettiin pommikoneita vastaan Ison-Britannian pohjoisosissa, jonne saksalaisten hävittäjien lentosäde ei yltänyt.

Brittikoneet oli varustettu Rolls Royce Merlin -moottorin varhaisilla malleilla, joissa oli kaasutin. Niillä oli kokemattomissä käsissä vaarallinen taipumus sammua negatiivisissa g-voimissa. Ruiskutusmoottoreilla varustettujen saksalaiskoneiden lentäjillä oli tapana joutuessaan ahdistetuiksi paeta ulkopuoliseen silmukkaan, johon brittilentäjät eivät voineet seurata.

[muokkaa] Sotatoimet

Ilmatilan tähystäjä lontoolaisen rakennuksen katolla. St Paulin katedraali taustalla.

Puolassa ja Ranskassa Saksan Luftwaffe oli osoittanut tehokkuutensa. Koska Luftwaffe oli iskukykyisin ilma-ase maailmassa, Saksan diktaattori Adolf Hitler ja Luftwaffen komentaja Hermann Göring uskoivat, että olisi helppoa tuhota Britannian ilma-ase. 15. syyskuuta 1940 Saksan oli tarkoitus tehdä maihinnousu Englantiin. Sitä ennen saksalaisilla oli kuitenkin oltava ilmaherruus.

Kun britit vetäytyivät Dunkerquesta kesäkuussa 1940, Ison-Britannian asema oli hyvin vaarallinen. Kalustoa ja varusteita oli tuhoutunut valtavasti ja sotilaat olivat lopen uupuneita. Taisteluhenki oli vähissä ja Britannia oli lähes polvillaan. Niinpä Göring kehotti Hitleriä hyökkäämään Britanniaan heti. Brittejä ihaileva Hitler ei kuitenkaan halunnut vielä tehdä niin, vaan tarjosi Britannialle rauhaa ja ehdotti kommunismin vastaisen sopimuksen solmimista.Kaiken lisäksi Saksan armeija oli rajun hyökkäysputken jäljiltä levon ja huollon tarpeessa. Hitler näet suunnitteli jo hyökkäystä Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa), mutta tahtoi sitä ennen voittaa Ison-Britannian tai pakottaa sen vetäytymään sodasta. Britannian pääministeri Winston Churchill totesi kuitenkin, että Saksa saattoi odottaa vain vastarintaa. Raivostuneena tällaisesta kiittämättömyydestä Hitler antoi hyökkäyskäskyn. Oli kuitenkin liian myöhäistä ja Britannia oli jälleen valmis taisteluun.

Ilmasodan alkamispäivänä voidaan pitää päivää, jona Hitler antoi hyökkäyskäskyn, eli 16. heinäkuuta 1940. Ranskasta, Belgiasta ja Hollannista operoivat saksalaiset pommikoneet iskivät RAF:n lentokenttiä ja tutka-asemia vastaan. Myös Englannin teollisuutta ja tätä kautta kaupunkeja pommitettiin paljon.

[muokkaa] Ilmasota Kanaalin yllä

Kapeimmassakin kohdassa Englannin kanaali on noin 30 kilometriä leveä. Kun saksalaiset nousivat lentokentiltään heidän oli pakko lentää kanaalin ylitse. Täällä britit saattoivat yrittää tuhota koneet ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa vahinkoa Englannin tukikohdille ja kaupungeille. Näille kanaalin yllä käydyille taisteluille saksalaiset antoivat nimen Kanalkampf eli kanaalitaistelu. Saksalaiset iskivät myös monesti Britannian laivaston kimppuun, ja ennen varsinaista ilmasotaa saksalaiset suorittivat kahden viikon "Kanaalivalmistelun", jotta saavuttaisivat ilmaherruuden kanaalin yllä ja jotta koneet voisivat vapaasti lentää Englantiin. Jo kanaalin yllä käydyissä ilmataisteluissa selvisi, ettei raskas Messerschmitt Me 110 soveltunut yleishävittäjäksi tai hävittäjä vastaan hävittäjä -taisteluun (eng. Dogfight, koiratappelu). Sen ainoa mahdollisuus oli vetäytyä laivuemuodostelmana Espanjan renkaaseen, jossa lennettiin renkaassa ympyrää, ja jossa jokainen lentäjä suojeli edellisen selustaa.

Taktisesti RAF oli aluksi alakynnessä. Vaikka sekä Luftwaffen Staffel että RAF:n Squadron olivat kumpikin nimellisvahvuudeltaan 12 konetta, saksalaisten neljän koneen parvi, Schwarm oli joustavampi ja taktisesti ylivoimainen brittien ensimmäisestä maailmansodasta periytyneen kolmen koneen kiilaan, vic, verrattuna. Britit huomasivat tämän nopeasti, ja Squadron Leader Adolph Malanin (19 ilmavoittoa) aloitteesta organisoivansa laivueet uudelleen nelikoneisiin parviin. Britit aluksi lensivät peräkkäin korkeudessa porrastetusti; tämä muodostelma sai saksalaisilta nimen Idiotenreihe, idioottiruotu. Vaikka se ei ollut yhtä joustava kuin Schwarm, se oli puolustuksellisesti tehokkaampi kuin kiila. Taistelun edetessä kehitettiin "nelisormitaktiikka" eli finger four, josta tuli myöhemmin ilmasodan standarditaktiikka.

Brittien kone- ja miehistötappiot olivat aluksi raskaat, mutta he taistelivat "kotikenttäetu" puolellaan. Jos alasammuttu brittilentäjä selvisi hengissä, hän palasi muutaman tunnin päästä laivueeseensa. Vaikka RAF:n lentäjät tulivat lentokouluista alle kymmenen tunnin lentokokemuksella laivueisiin, he saivat nopeasti taistelukokemusta, ja jos he selvisivät hengissä viidestä ensimmäisestä taistelulennostaan, heistä todennäköisesti myöhemmin tuli ässiä. Sen sijaan saksalaislentäjät, joutuessaan alasammutuiksi, saattoivat parhaimmillaan toivoa joutumista sotavankeuteen. Englantilaiset myös ampuivat sumeilematta alas saksalaiset meripelastuskoneet huolimatta näiden punaisen ristin merkeistä.

[muokkaa] Sotilaskohteiden pommitukset

Elokuun 13. päivänä Göring aloitti suurhyökkäyksen. Adlerangriff eli "Kotkan hyökkäys" suunnattiin RAF:n tukikohtia vastaan. Luftwaffe suoritti yli 1000 hyökkäystä, mutta yhtäkään lentokenttää ei onnistuttu kokonaan tuhoamaan. Luftwaffe menetti noin 50 konetta, RAF vain 13.

Kahden päivän kuluttua saksalaiset tekivät ilmasodan suurimman hyökkäyksen. Taisteluita käytiin lähes koko Etelä-Englannissa. Saksa menetti 90 konetta, Britannia noin 50. Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Saksalaisten ilma-ase oli suurempi ja se jatkoi hyökkäyksiä säälimättömästi. Kun hyökkäykset jatkuivat elokuun ajan, Britannian tappiot kasvoivat tasaisesti ja nousivat lähes 500 hävittäjään, mihin Royal Air Forcella ei todellakaan ollut varaa. Myös lentäjistä alkoi olla pulaa. Jos saksalaiset olisivat pystyneet jatkamaan iskuja tähän tapaan, kuninkaalliset ilmavoimat olisivat luultavasti kärsineet tappion.

[muokkaa] Kaupunkien pommitus

Lontoon pommitustuhoja.

Elokuun lopulla RAF oli murtumaisillaan. Virheen vuoksi saksalaiset pommikoneet kuitenkin pommittivat epähuomiossa Lontoon laitakaupunkeja. Kostoksi Churchill määräsi Saksan suuria kaupunkeja pommitettavaksi. RAF pommitti saksalaisia kaupunkeja,tosin vain muutama pommikone löysi kohteensa. Hitler raivostui tästä. Nyt oli pommitettava Britannian suuria kaupunkeja, jotta englantilaisten taisteluhenki murtuisi. Ensimmäinen merkittävä "Blitz" (Salama), eli kaupunkien pommitus, tehtiin 7. syyskuuta noin 600 pommikoneen voimalla. Pommitukset saavuttivat huippunsa 15. syyskuuta kun saksalaiset pommittivat kaupunkia yli 1 000 pommikoneen voimalla. Saksalaiset menettivät 56 lentokonetta ja RAF 26. Luftwaffen johto tyrmistyi tappioista ja kieltäytyi pommittamasta päivällä. Niinpä saksalaiset siirtyivät yöpommituksiin. Merkittävin terroripommitus yöllä tehtiin Coventryyn 14. marraskuuta 1940 kun Saksan kaikki mahdolliset yöpommittajat hyökkäsivät kaupunkiin tappaen 500 siviiliä ja tuhoten valtavia alueita kaupungista. Lähes 5 000 kotia tuhoutui ja 75 % kaupungin teollisuudesta tuhoutui.

Kun Luftwaffe aloitti sotilaskohteiden pommitukset uudestaan, RAF oli jälleen voimissaan. 17. syyskuuta mennessä, viimeinen päivä, jolloin sää olisi ollut maihinnousulle suosiollinen ennen tyypillisiä syysmyrskyjä, Luftwaffe ei ollut pystynyt saavuttamaan ilmaherruutta Englannin kanaalin ja Etelä-Englannin yllä ja oli kaiken kaikkiaan menettänyt vaarallisen paljon kokeneita lentäjiään ja lentokalustoaan muutamassa kuukaudessa. Hitler siirsi maihinnousun Englantiin tulevaisuuteen.

[muokkaa] Talven aikainen ilmasota

Ilmasota jatkui laimentuneena vielä toukokuuhun 1941 asti. Lokakuussa 1940 Belgiaan saapui Italian ilmavoimien yksikkö, joka hyökkäili Luftwaffen tukena Etelä-Englantiin. Talven aikana taisteltaessa operaatiot "Blitz" ja "Kotkan iskut" eivät kuitenkaan enää kyenneet entiseen tehoonsa. Talven aikana kumpikin osapuoli menetti noin 200 konetta, ja Luftwaffen ilmaiskut jatkuivat, mutta Blitzin aikana tulleet tuhot eivät kuitenkaan toistuneet. RAF oli taas tilanteen herra eikä Luftwaffe kyennyt enää aiheuttamaan kriittisiä tappioita. Talven takia iskut eivät myöskään enää olleet niin tarkkoja. Toukokuussa Englannin pommitukset eivät enää olleet uhka ja jatkuvat ilmaiskut vaihtuivat epäsäännölliksi pommituksiksi.

[muokkaa] Ilmasodan jälkeen

Vaikka ilmasota olikin loppunut toukokuussa 1941, Saksan ilma-ase oli yhä voimakas. Britanniaa pommitettiin sodan viimeisiin kuukausiin asti. Kun Saksan sotaonni kääntyi, kehitettiin kaksi ohjusta, V1 ja V2. Niitä käytettiin lähinnä Etelä-Englannin kaupunkien pommittamiseen. Niillä oli hieman pelotusvaikutusta Englannissa, mutta sodan lopputulokseen ne eivät vaikuttaneet. Joka tapauksessa Luftwaffen ilmaiskut raunioittivat tuhansittain rakennuksia Etelä-Englannin kaupungeista ja vaikuttivat ehkä osaltaan siihen, että britit ja amerikkalaiset aloittivat myöhemmin Saksan kaupunkien massapommittamisen. Myös V3-niminen tykki suunniteltiin Lontoon pommittamiseen, mutta ennen toimintakuntoon saamista se tuhoutui pommi-iskussa.

[muokkaa] Lopputulos

Brittien tutkaverkko ilmasodan aikana.

Ison-Britannian voittoon vaikutti paljon vast'ikään käyttöön saatu tutka, jonka avulla britit pystyivät havaitsemaan Luftwaffen koneet jo silloin, kun ne lähestyivät kaukana meren yllä (katso Chain Home). Luftwaffella ei ollut raskaita pommikoneita eikä lentokoneiden toimintasäde ollut järin suuri. Niinpä koneilla oli perille päästyään aikaa toimia vain 10-30 minuuttia. Muita ongelmia olivat esimerkiksi sään kääntyminen epäedulliseksi suhteellisen varhain sekä tarpeeton resurssien käyttö Englannin kaupunkien pommittamiseen.

Saksan ilmavoimat menettivät 31. lokakuuta mennessä yli 1 700 hävittäjä- ja pommikonetta, kun taas brittien tappiot jäivät 1 400 lentokoneeseen. Lisäksi Luftwaffe menetti tuhansia lentäjiä, kun taas britit pystyivät hyppäämään koneista päätyen useimmiten turvallisesti omien puolelle. Ison-Britannian ilmailuministeriö lopetti sodan aikana uusien lentokoneiden kehittämisen, jotta vaurioituneita koneita voisi korjata nopeammin ja uusia rakentaa enemmän. Myös brittien Supermarine Spitfire osoittautui onnistuneeksi konetyypiksi; siinä oli kahdeksan konekivääriä, se oli teknisesti luotettava ja nopea. Monet ovatkin sitä mieltä, että Spitfire osoittautui saksalaisia Messerschmitt Bf 109 -hävittäjiä ja raskaita Messerschmitt Bf 110 -hävittäjiä paremmaksi ja monipuolisemmaksi ilmataistelussa. Bf 110 -koneen katsotaan usein osoittautuneen epäonnistuneeksi. Bf 109 -koneissa ongelmana oli tässä vaiheessa sotaan liian pieni polttoainesäiliö, jonka takia ne joutuivat joskus jättämään suojelemansa pommikoneet Englannin ylle.

Ilmasotaa ja sen kriittisyyttä kuvaavat hyvin Churchillin sanat:

"Ihmisten välisissä yhteenotoissa eivät niin monet koskaan ole olleet kiitollisuudenvelassa niin harvoille".

Ennen Britannian ilmasotaa kukaan ei tiennyt minkälaisia tuhoja suurkaupunkien pommituksista voisi aiheutua. Arveltiin, että jopa 700 000 saattaisi kuolla ja yli miljoona haavoittua. Kaupunkilaiset lähettivät lapsensa turvaan maalle (yhteensä kaksi miljoonaa lasta) ja Kanadaan. Viimeksi mainittu kuitenkin lopetettiin, kun saksalaiset tuhosivat yhden lapsia kuljettaneista laivoista Atlantilla. Metroasemille rakennettiin ensiapukeskuksia ja käymälöitä sekä varattiin ruokaa. Pommitukset surmasivat noin 43 000 ihmistä. Brittien ja amerikkalaisten vuonna 1942 alkaneet Saksan massapommitukset, kuten esimerkiksi Dresdenin pommitukset, olivat vielä tuhoisempia.

[muokkaa] Ilmasota-aiheista tuotantoa

[muokkaa] Kirjoja

50 taistelua jotka muuttivat maailmaa, Tim Newark, Gummerus
Ensimmäiset ja viimeiset, Adolf Galland, Otava
Lentäjäsankari Douglas Bader, Paul Brickhill, Otava
Luftwaffe, John Killen, WSOY, 1969

[muokkaa] Elokuvia

Taistelu Englannista, Michael Cainen elokuva vuodelta 1969
Pilviin piirretty, Jan Sverákin elokuva vuodelta 2001

[muokkaa] Musiikkia

"Aces High", Iron Maidenin kappale vuodelta 1984.

[muokkaa] Pelejä

Their Finest Hour: Battle of Britain, Lucasartsin lentosimulaaattori vuodelta 1990 PC:lle ja Amigalle, jossa pääsee ohjaamaan koneita Messerschmitt Bf-109 ja Bf-110, Supermarine Spitfire, Hawker Hurricane, Dornier Do-17. Heinkel He-111, Junkers Ju-88 ja Junkers Ju-87.