Leytenlahden taistelu

Wikipedia

Leytenlahden taistelu
Osa toista maailmansotaa sekä Tyynenmeren sotaa
USS Princeton (CVL-23) palaa 24. lokakuuta Luzonin itäpuolella
Päivämäärä: 24. – 25. lokakuuta 1944 Paikka: Filippiinit Lopputulos: Liittoutuneiden voitto
Taistelijat
Yhdysvallat	Japani
Komentajat
William Halsey Thomas Kinkaid Douglas MacArthur	Takeo Kurita Chisaburo Ozawa
Vahvuudet
33 lentotukialusta 12 taistelulaivaa	4 lentotukialusta 7 taistelulaivaa
Tappiot
3 lentotukialusta 3 hävittäjää	4 lentotukialusta 3 taistelulaivaa

Leytenlahden taistelut käytiin 20. lokakuuta 1944 alkaen Filippiinien saariryhmän itäpuolella.

Sisällysluettelo 1 Tausta 2 Sotatoimet 2.1 Valmistelevat ilmataistelut 2.2 Maihinnousu Leyten saarelle 2.3 Meritaistelut 2.3.1 Sibujanin meren taistelu 2.3.2 Surigaon salmen taistelu 2.3.3 Samarin saaren taistelu 2.3.4 Tukialusten taistelu 3 Menetykset 3.1 Japanilaiset 3.2 Amerikkalaiset 4 Lähteet 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Tausta

Kesän ja alkusyksyn 1944 aikana amerikkalaiset olivat saaneet jalansijan Uudella Guinealla ja Mariaaneilla sekä valloittaneet Morotain saaren ja Ulithin atollin.

Seuraava luonnollinen askel oli Filippiinit, josta käsin voitiin uhata sekä Japania itseään että sen yhteyksiä Kaakkois-Aasiaan. Syyskuussa päätettiin, että maihinnousu suoritettaisiin 20. lokakuuta Leyten saarelle Samarin ja Mindanaon saarten välissä.

Maihinnousua johti kenraali Douglas MacArthur ja sen suoritti 6. armeija välittömänä tukena amiraali Thomas Kinkaidin 7. laivasto. Strategisena tukena oli lisäksi amiraali William Halseyn 3. laivasto.

7. laivastoon kuului mm.

• 16 saattuetukialusta
• 6 taistelulaivaa
• 10 risteilijää

3. laivastoon kuului mm.

• 17 lentotukialusta
• 6 taistelulaivaa
• 14 risteilijää

Huomaa, että runsas kaksi vuotta aiemmin Midwayn taistelun jälkeen amerikkalaisilla oli kaksi lentotukialusta eikä yhtään toimintakuntoista taistelulaivaa.

[muokkaa] Sotatoimet

[muokkaa] Valmistelevat ilmataistelut

10. lokakuuta 3. laivaston tukialuskoneet tekivät voimakkaan hyökkäyksen Riukiu-saarille. Syntyneissä taisteluissa tuhoutui satakunta japanilaiskonetta ja 21 amerikkalaiskonetta. Pääosa amerikkalaismiehistöistä pelastettiin paikalla varta vasten olleisiin sukellusveneisiin ja vesitasoilla.

12. lokakuuta amerikkalaiset pommittivat Formosaa ja japanilaiset ryhtyivät vastahyökkäyksiin 3. laivastoa vastaan. Vastahyökkäykset jatkuivat muutaman päivän ja niissä vaurioitui pahasti kaksi risteilijää, mutta japanilaiset menettivät noin 500 lentokonetta, yleensä miehistöineen.

[muokkaa] Maihinnousu Leyten saarelle

20. lokakuuta 6. armeija nousi maihin neljän divisioonan voimalla Leyten saarelle suuremmitta vaikeuksitta ja etenivät sisämaahan. 7. laivaston tukialusten lentokoneet tukivat hyökkäystä.

[muokkaa] Meritaistelut

Kun maihinnousu Filippiineille tuli ilmeiseksi, lähetti Japanin laivasto 18. lokakuuta päävoimansa taisteluun. Voimat koostuivat seuraavista:

• Pääryhmä, 4 tukialusta, joilla kuitenkin vain 116 lentokonetta, amiraali Ozawan komennossa Luzonin saaren itäpuolelle
• Hyökkäysryhmä, 5 taistelulaivaa ja risteilijöitä, vara-amiraali Kuritan johdolla pohjoisen kautta Leytelle
• Hyökkäysryhmä, 2 taistelulaivaa ja risteijöitä, vara-amiraali Nishimuran johdolla etelän kautta Leytelle

[muokkaa] Sibujanin meren taistelu

Amiraali Kuritan osasto saapui Sibujanin merelle 24. lokakuuta. Amerikkalaiset tukialuskoneet tekivät useita ilmahyökkäyksia, joissa tuhottiin taistelulaiva Musashi ja vaurioitettiin pahasti yhtä risteilijää, joka joutui perääntymään. Amerikkalaiset olettivat ryhmän tuhotuksi ja perääntyvän. Samaan aikaan amerikkalaiset havaitsivat Ozawan ryhmän laivoja, jonka perusteella amiraali Halsey suuntasi 3. laivaston pohjoiseen. San Bernandinon salmi Sibujanin mereltä Samarin saaren pohjoispuolelle jäi täten vartiotta. Siitä seurasi jäljempänä kuvattu Samarin saaren taistelu.

[muokkaa] Surigaon salmen taistelu

Vara-amiraali Nishimuran osasto saapui Surigaon salmeen aamulla 25. lokakuuta. Sitä vastassa oli amiraali Oldendorfin vahva 7. laivaston osasto, joka ruhjoi japanilaiset pahoin. Kaksi taistelulaivaa ja useita risteilijöitä upposi lähes ilman omia tappioita.

Taistelu oli historian toistaiseksi viimeinen, jossa päästiin "vetämään poikkiviiva T-kirjaimen päälle": amerikkalainen raskas osasto oli viholliseen nähden poikittain ja pystyi ampumaan koko aseistuksellaan, kun japanilaiset pystyivät käyttämään vain keulapuolen aseitaan.

[muokkaa] Samarin saaren taistelu

Katso myös: Samarin saaren taistelu

Vara-amiraali Kurita ei ollutkaan perääntynyt vaan suuntasi taistelulaivoineen Samarin ympäri kohti Leyten lahtea. Aamulla 25. lokakuuta hieman ennen kello seitsemää Kurita törmäsi täysin yllättäen amiraali Clifton Spraguen saattuetukilaivaosastoon, joka oli tukemassa maihinnousua. Kuritan osasto oli täysin ylivoimainen verrattuna amerikkalaisten pieniin ja heikkoihin laivoihin.

Amerikkalaiset tekivät minkä voivat ja lähettivät vähät koneensa japanilaisten kimppuun ja laivat levittivät savua. Tilanteen epäselvyys ja sitkeä vastarinta saivat Kuritan uskomaan, että häntä vastassa oli 3. laivaston isot tukialukset, jotka olisivatkin olleet paha vastustaja. Kuritan osasto joutui kuitenkin hajalleen, vaikka yksittäiset alukset murjoivat pahasti amerikkalaisia keveitä aluksia.

Juuri täydellisen voiton kynnyksellä Kurita, joka oli väärä käsitys kokonaistilanteesta, käski laivansa kokoontumaan suuntana poispäin. Amerikkalaiset hämmästyivät vihollisen poistuessa ja ryhtyivät korjaamaan taistelun jälkiä. Lentokoneet ahdistelivat edelleen japanilaisia ja Kurita päätti poistua kokonaan ennen kuin amerikkalaiset saisivat vahvistuksia.

[muokkaa] Tukialusten taistelu

Aamulla 25. lokakuuta 3. laivaston tukialukset löysivät Ozawan osaston. Ne tekivät useita ilmahyökkäyksiä ihanteellisissa olosuhteissa ja upottivat kaikki Ozawan tukialukset ja murjoivat pahasti muitakin laivoja.

[muokkaa] Menetykset

[muokkaa] Japanilaiset

Menetykset olivat neljä tukialusta, kolme taistelulaivaa ja yhdeksän risteilijää. Tämä merkitsi sitä, että Japanin laivaston iskukyky oli lopullisesti mennyt.

[muokkaa] Amerikkalaiset

Menetykset olivat tukialus, kaksi saattuetukialusta ja kolme hävittäjää. Menetykset olivat tietysti kipeitä niihin liittyvän täydellisen yllätyksen vuoksi, mutta muuten ne olivat täysin marginaalisia.

[muokkaa] Lähteet

• Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
• Dan van der Vat: The Pacific Campaign. Simon&Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leytenlahden taistelu Wikimedia Commonsissa.