Savugeneraattori

Wikipedia

Savugeneraattori on asevoimien käyttämä suojautumisväline.

Erityisesti toisen maailmansodan aikana keinoa käytettiin runsaasti.

Savugeneraattori on yksinkertaisimmillaan eräissä moottoritorpedoveneissä; venäläiset kehittivät erittäin suositun keinon: he laskivat erillisestä putkistosta raakaa naftaa torpedoveneen kuumiin pakoputkiin, jolloin nafta kiehui ja muodosti paksua savua. Savu purkautui pakoputkista ulos ja veneen ajaessa nopeasti sen taakse muodostui paksu ja hitaasti leviävä savupilvi, jolla esimerkiksi hyökkäävään torpedoveneosaston saattoi suojata. Näitä laitteita oli Suomessa neljä, kaikki sotasaalisveneissä: kolme Viima-luokan veneissä ja yksi Vasamassa.

Italialaisissa Baglietto-veneissä, joita Suomessa käytettiin, oli erillinen savugeneraattori; se oli veneen perään asennettu noin sadan litran vetoinen tynnyri, jonka pohjalla oli bensiinillä toimiva keitin. Sen yläpuoliselle levylle laskettiin erityistä savutusöljyä - käytännössä puhdistettua naftaa - jolloin muodostui paksua savua. Savu syötettiin tynnyrin yläosassa olevista suuttimista.

Näitä laitteita oli miinalaivojen Ruotsinsalmi ja Riilahti lisäksi vain Turussa lisenssillä rakennetuissa Taisto -luokan moottoritorpedoveneissä, italialaisilta ostetuista Jymy- ja Hurja -veneistä ne puuttuivat.

Laitteet vaativat tarkan huollon; samoin merelle lähtiessä otettiin syöttöputkien suojahatut valmiiksi pois paikaltaan, etteivät unohtuisi kiireen tullen. Laitteen hoitovastuu kuului kunkin veneen torpedomatruusille, miinalaivoissa miinaupseerille.

Myös muualla maailmassa savugeneraattoria käytettiin paljon; amerikkalaiset asensivat niitä hävittäjiin ja saattuehävittäjiin, koska savuverho oli tehokas keino eritoten tutkattomia tai enintään heikkotasoisen tutkan omaavia japanilaisia sotalaivoja vastaan. Näissä aluksissa savukoneisto oli sijoitettu alusten savupiippuihin.

Mm. kuuluisa Samarin saaren taistelu Tyynellämerellä ratkesi amerikkalaisten eduksi paljolti juuri savuverhojen ansiosta.

Maavoimilla savugeneraattoreita asennettiin joihinkin panssarivaunuihin; samoin tykistöllä on olemassa erityisiä savukranaatteja, joiden toiminta perustuu kuoren sisällä palavaan kemikaaliseokseen; savu purkautuu pyrstössä olevien reikien kautta. Myös käsikranaateista on olemassa savuversio; niitä käytettiin mm. Portinhoikan taistelussa ojaan ajaneen liikuntakyvyttömän venäläisen ISU-152 -rynnäkkötykin valtaamiseen heittämällä savukranaatteja ilmastoinnin sisäänottoon; tällöin miehistön oli pakko tulla ulos vaunusta. Teosta sai panssarintuhoojamerkin savukranaatit osumaan saanut 3. panssarikomppanian lähettiupseeri, vänrikki Kaarlo Schrey.^[1]

Samoin oli olemassa myös kiinteästi maalle asennettuja savugeneraattoreita, joita käytettiin lähinnä satamien suojana; mm. taistelulaiva Tirpitzin erityissuojasatama Norjan Kåfjordissa oli suojattu tällaisilla laitteilla ilmahyökkäysten varalta.

Nykyaikana menetelmän käyttö on harvinaistumassa, koska nykyaikaiset elektroniset tähtäimet näkevät ainakin osittain savun läpi.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Lähteet

• Laivasto sodassa 1939-45 / käsikirjoittaja Jouko Pirhonen ja Jukka Heinonen ; toimittaja Mauri Kalima. Maanpuolustuslehden kustannusosakeyhtiö, 1987. VIDEO
• Peuranheimo - Pirhonen - Killinen: Laivat puuta, miehet rautaa
• mtv Tuiman torpedomatruusin ylimatruusi Eino Jokisen luentomuistiinpanot
• Sotamuseo ja sota-arkisto
• kontra-amiraali Jorma Haapkylän luento aiheesta Merihistoriallisessa seurassa