Operaatio Market Garden

Wikipedia

Laskuvarjosotilaita pudotetaan operaation aikana Alankomaihin

Päivämäärä:	17. syyskuuta–25. syyskuuta 1944
Paikka:	Alankomaat
Lopputulos:	Saksan voitto

Taistelijat

Komentajat

Vahvuudet

Tappiot

n. 18 000

n. 13 000

Liittoutuneiden suunnitelma.

Operaatio Market Garden ("Kauppapuutarha") oli liittoutuneiden sotilasoperaatio toisen maailmansodan aikana, syyskuussa 1944. Sen tavoitteena oli ottaa haltuun saksalaisjoukkojen miehittämän Alankomaiden suurimpien jokien ylittävät sillat ja siten helpottaa liittoutuneiden etenemistä Saksaan.

Operaatio olikin menestyksekäs Nĳmegenissä sijaitsevan Waalin sillan valtaamiseen asti, mutta yleisesti sitä pidetään epäonnistuneena, koska Arnhemissa sijainnutta Reinin ylittävää siltaa ei onnistuttu valtamaan vaan brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona lähes tuhoutui.

Sisällysluettelo

1 Suunnitelma
2 Operaation joukot
- 2.1 Market
- 2.2 Garden
3 Taistelut
4 Kirjallisuutta

[muokkaa] Suunnitelma

Market Garden koostui kahdesta erillisestä osasta. Operaatio Market oli toisen maailmansodan suurin maahanlaskuoperaatio. Kolme ja puoli divisioonaa laskuvarjojoukkoja pudotettiin valtaamaan tärkeät sillat ja estämään saksalaisia tuhoamasta niitä. Operaatio Gardenin maahanlasku alkoi yhtä aikaa kuin brittiläisen 2. armeijan XXX armeijakunnan motorisoitujen joukkojen hyökkäys, jonka tarkoituksena oli edetä mahdollisimman nopeasti kevyesti aseistettujen laskuvarjojoukkojen avuksi ja varmistaa siltojen väliset alueet. Liittoutuneiden sodanjohto oletti, että saksalaisjoukot olisivat vieläkin pakomatkalla Pohjois-Ranskan taisteluista ja että vastustus ei tulisi olemaan kovinkaan ankaraa kummallekaan operaatiolle.

Jos suunnitelma olisi onnistunut, olisivat Bernard Montgomeryn johtamat brittijoukot voineet paremmin avustaa poistamaan saksalaisjoukkoja Länsi-Scheldtiltä. Liittoutuneet olisivat myös voineet käyttää aikaisemmin vallattua Antwerpenin satamaa lisäkaluston tuomiseksi ja siten alueiden valtaamiseen helpottamiseksi.

Operaation käynnistämiseen vaikuttivat useat tekijät. Ensinnäkin maahanlaskujoukot oli vedetty Normandian maihinnousun jälkeen Englantiin, jotta ne voitiin koota yhteen ja saattaa jälleen toimintaan. Tällöin muodostettiin ensimmäinen liittoutuneiden maahanlaskuarmeija, joka koostui kolmesta Yhdysvaltain ja kahdesta Britannian maahanlaskudivisioonasta sekä puolalaisesta prikaatista. Eisenhoweria oli jo pitkään painostettu käyttämään näitä joukkoja niin pian kuin mahdollista, koska 18 liittoutuneiden suunnittelemaa operaatiota oli peruutettu. Maajoukot olivat marssineet tarkoitettujen pudotusalueiden yli, eikä pudotusalueita enää voitu käyttää paljastumisen vuoksi.

Eisenhower hyväksyi uhkarohkean Market Gardenin, koska Montgomery häntä siihen painosti, ja määräsi huoltoprioriteetin 21. armeijaryhmälle. Yhdysvaltalaisen 1. armeijan hyökkäyssuunta käännettiin pohjoiseen kohti Ardennien vuoristoa, jossa se järjesti pieniä hyökkäyksiä vetääkseen saksalaispuolustusta etelämmäksi pois kohdealueilta.

[muokkaa] Operaation joukot

[muokkaa] Market

Yhdysvaltain 101. laskuvarjojoukot olivat kenraalimajuri Maxwell D. Taylorin komennossa. Maxwell Taylor hyppäsi miestensä kanssa Normandiaan maihinnousupäivänä, ja hän oli näin ensimmäinen liittoutuneiden johtaja Ranskassa toisen maailmansodan aikana. 101:n pudotusalueeksi määrättiin alue Brittiläisen XXX armeijakunnasta pohjoiseen. Joukkojen oli otettava haltuun Sonin ja Veghelin sillat Eindhovenista luoteeseen.

Toinen liittoutuneiden maahanlaskujoukkojen ryhmä oli 82. laskuvarjodivisioona, jonka johdossa oli kenraali James M. Gavin. Divisioonan aiottu pudotusalue sijaitsi koilliseen 101:n alueesta, Graven ja Nĳmegenin välissä. Divisioona määrättiin ottamaan haltuun Gravenin ja Nĳmegenin sillat.

Kolmas ryhmä koostui 1. brittiläisestä laskuvarjodivisioonasta ja 1. puolalaisesta itsenäisestä laskuvarjoprikaatista. Brittiläisiä johti kenraali Roy Urquhart ja puolalaisia kenraalimajuri Stanisław Sosabowski. Tämä ryhmä määrättiin laskeutumaan reitin kaikkein pohjoisimmalle alueelle, puolalaiset Drieliin Reinin etelärannalle turvaamaan Arnhemin tiesilta ja Oosterbeekin rautatiesilta.

[muokkaa] Garden

Garden-osa koostui lähinnä brittiläisestä 2. armeijan XXX armeijakunnasta, jonka piti suunnitelman mukaan saapua avustamaan jokaista maahanlaskujoukkoa. Operaation ensimmäisenä päivänä maavoimien ohjeena oli saapua 101. divisioonan alueen eteläosaan, toisena päivänä 82:n alueelle ja kolmantena tai neljäntenä päivänä 1. divisioonan alueelle. He ottaisivat maahanlaskujoukkojen hallusta sillat valvontaansa ja vapauttaisivat laskuvarjojoukot muihin tehtäviin. Gardenin maajoukkoihin kuului myös Kaartin panssaridivisioona” (the Guards Armoured Division), brittiläinen panssarijoukkojen eliitti, 43. Wessexin ja 50. Northumbrianin jalkaväkidivisioonat.

[muokkaa] Taistelut

Toisin kuin edellisten operaatioiden öisissä maahanlaskuissa, Market Gardenissa lähes kaikki liittoutuneiden laskuvarjojoukot ja liitimet onnistuivat laskeutumaan noin 900 metrin säteelle pudotusalueesta. Pudotusten jälkeen joukot lähtivät liikkeelle valtaamaan määräysten mukaisia siltoja, ja operaatio näytti aluksi etenevän hyvin. Joukot eivät kohdanneet juuri lainkaan vastarintaa vallatessaan ensimmäisiä siltojaan.

Saksalaisten tärkeimpiin siltoihin kuului Nĳmegenin 600 metriä pitkä silta, jonka valtaus oli 508. laskuvarjojoukkojen jalkaväkirykmentin vastuulla. Rykmentti odotti hyökkäyskäskyä, mutta viestintäongelmien takia se hyökkäsi vasta myöhemmin päivällä. Mikäli se olisi hyökännyt aiemmin, se olisi kohdannut vain tusinan verran saksalaissotilaita. Hyökkäyshetkellä paikalle oli kuitenkin saapunut juuri 9. SS-panssaridivisioona Hohenstaufenin tiedustelupataljoona, joka pysäytti liittoutuneiden valtausyrityksen helposti. Elintärkeä silta jäi saksalaisten haltuun.

Nĳmegenin ja Arnhemin sillat kulkivat Reinin sivuhaarojen yli, joten ylitettävät joet olivat suhteellisen leveitä. Tämän vuoksi pioneerijoukkojen oli hankala silloittaa niitä. Jos Nĳmegenin ja Arnhemin siltoja ei olisi saatu vallattua ja pidettyä hallussa, olisi XXX joukkojen eteneminen estynyt ja operaatio Market Garden epäonnistunut.

Operaation vähäinen ja huono suunnittelu ilmeni muuallakin. Useita ajoneuvoja menetettiin liitimien ollessa vielä ilmassa, joten kuljetuskalusto väheni entisestään.

1. laskuvarjodivisioonasta vain puolet saatiin kuljetettua pudotusalueelle ensimmäisen päivän aikana, ja siitäkin puolet täytyi jättää vartioimaan pudotusaluetta, kunnes divisioonan loppuosa saapuisi. Britit olivat vielä kaukana Arnhemin sillasta, kun Saksan 9. Waffen-SS panssaridivisioonan tiedustelupataljoona marssi onnistuneesti Arnhemin sillan yli kohti Nĳmegeniä ja Waalin siltaa.

Kun saksalaiset sulkivat kaikki käyttökelpoiset kulkuväylät Arnhemiin, kiersi everstiluutnantti John Frostin toinen pataljoona sillalle eteläpuolelta käyttäen reittiä, joka oli lähes miehittämätön. Sillan ja pudotusalueiden välillä ilmeni pahoja viestintäongelmia. Radiolähettimet eivät toimineet edes parin sadan metrin metäisyydellä, saati sitten 13 kilometrin matkalla.

On esitetty teorioita siitä, miksi radiot eivät toimineet Belgian ja Hollannin välisellä alueella. Ensinnäkin on mitattu maaperää, jossa tiettävästi on harvinaisen paljon rautaa, ja arveltu että rautapitoisuus olisi häirinnyt radiosignaaleja. Toisen teorian mukaan radioiden akut oli ladattu huonosti. Koska useita operaatioita oli suunniteltu ja aina peruttu, ovat akut epähuomiossa jääneet lataamatta tätä operaatiota varten. Oli syy mikä hyvänsä, radioiden toimimattomuus vaikutti operaatioon kohtalokkaasti.

Kun radiot eivät toimineet eivätkä joukotkaan edenneet, oli saksalaisilla joukoilla aikaa koota joukkonsa uudelleen ja saada etulyöntiasema. Liittoutuneet näet olettivat Saksan armeijan kärsivän vieläkin Normandian maihinnousun aiheuttaneesta miehistövajeesta. Toisaalta kaikki liittoutuneiden joukot eivät vielä olleet saapuneet Hollantiin. Niin monta maahanlaskuoperaatiota oli jouduttu jo perumaan, ettei kenraali Horrocks halunnut lähettää XXX panssarijoukkoja paikalle ennen kuin oli saanut varmistuksen siitä, että laskuvarjojoukot olivat päässet laskeutumaan ja operaatio oli käynnistynyt. Niinpä maajoukot saapuivat vasta kello 14.35, monta tuntia myöhässä aikataulusta. Tavattuaan matkalla vastarintaa olivat XXX joukot vielä kello 17.00 viidentoista kilometrin päässä Einhovenista, eikä joukot halunneet edetä pimeän aikaan, joten operaation aikataulu kokonaisuudessaan myöhästyi jo alussa päivällä.

Saksan joukot etenivät joka tapauksessa yöaikaan ja säilyttivät yllätyshyökkäyksen edun.

Toisena päivänä Brittiarmeijan 1. ja 3. laskuvarjopataljoona eivät kohdanneet paljonkaan vastarintaa, ja ne saavuttivat iltaan mennessä Arnhemin ja olivat 1,5 kilometrin päässä sillasta. Kyseiset joukot olivat menettäneet taisteluissa jo 5/6 vahvuudestaan, pääasiassa upseereita ja aliupseereita.

Amerikkalaisten 82. pataljoona sen sijaan kohtasivat Gravessa, Nĳmegenin itäpuolella ja Horstissa, Riethorstissa ja Grafwegenissa. Pataljoona määrättiin valtaamaan takaisin saksalaisilta pudotusalueet, joille oli määrä laskeutua kello 13.00 toinen erä maahanlaskujoukkoja. Valtaus oli kuitenkin suoritettu loppuun vasta 14.00 ja miehet pääsivät laskeutumaan 15.30. 101. saapui puolilta päivin Eindhoveniin, yritettyään toistuvasti ottaa Sonin sillan haltuunsa — tuloksetta. Nämä joukot jättivät Sonin sillan XXX panssarijoukkojen vallattavaksi.

Toisen päivän loppuun mennessä liittoutuneet olivat jo 36 tuntia aikataulusta jäljessä, joten odotettavissa oli, ettei operaatio toisikaan nopeaa ratkaisua sodalle.

[muokkaa] Nĳmegen

Kolmantena päivänä, iltapäivällä, XXX panssarijoukot saapuivat Arnhemin asemesta Nĳmegeniin. Nĳmegenissä vartioiva panssaridivisioona ja 82. divisioonan 505. rykmentin toinen pataljoona lähtivät yhdessä XXX panssarijoukkojen kanssa valtaamaan Nĳmegenin siltaa, mutta yritys pysäytettiin 350 metrin päässä sillasta. Tämän jälkeen taistelu jatkui läpi yön. Taistelun aikana liittoutuneet suunnittelivat toista hyökkäystä sillan eteläpäähän harhautukseksi ja samanaikaisesti 504. rykmentin kolmas pataljoona olisi ylittänyt hieman kauempana joen veneillä ja hyökännyt sillan pohjoispäähän. Jälleen yksi yritys epäonnistui, kun veneet, joilla ylitys olisi pitänyt tehdä, eivät saapuneet ajoissa paikalle. Niinpä XXX panssarijoukot myöhästyivät entisestään, eivätkä ehtineet Arnhemiin ajoissa.

Tilatut veneet saapuivat seuraavana eli neljäntenä päivänä (keskiviikkona) iltapäivällä hieman ennen kello kolmea, ja silloin tehtiin hätäinen päivähyökkäys. Tähän hyökkäykseen otti osaa 504. prikaatin kolmas pataljoona, ja se meloi suoraan keskelle tulitusta, josta vain alle puolet veneistä selvisi. Loput veneet kuitenkin onnistuivat rantautumaan joen pohjoisrannalle ja saivat saksalaiset perääntymään pois sillan molemmista päistä. Tämän jälkeen 505. prikaatin 2. pataljoona ja tankkeja toisesta divisioonasta ryntäsivät sillalle turvaamaan sen pitkän taistelun jälkeen. Sillan valtauksen jälkeen myös itse Nĳmegenin kaupunki saatiin vallattua.

Tämä ei kuitenkaan oikeastaan auttanut liittoutuneita saavuttamaan päämääräänsä, koska Nĳmegeniä puolustavat ”vartioivat panssarijoukot” tarvitsivat omien sanojensa mukaan ”aikaa kootakseen jälleen joukkonsa”. Näin ne eivät edenneet Arnhemiin ajallaan, joten tämäkin antoi saksalaisille aikaa vahvistaa joukkojaan Arnhemissa.

[muokkaa] Arnhemin silta

Kolmantena päivänä tiistaina (19.9.1944) 1. laskuvarjoprikaati lähti lähestymään Arnhemin siltaa ensimmäisen pataljoonan johtamana. Heti päivän alettua valjeta Saksan puolustuslinja huomasi ja pysäytti ensimmäisen pataljoonan etenemisen. Ensimmäisen ja kolmannen pataljoonan jäljelle jääneet miehet joutuivat perääntymään keskipäivään mennessä. Myös 11. pataljoonan, joka ei juuri ollut vielä joutunut taisteluun, täytyi antaa periksi ja vetäytyä yhdessä muiden pataljoonien kanssa. Sen sijaan toisen pataljoonan onnistui vastustaa saksalaisten vahvaa tulitusta verrattain hyvin, ja se sai pidettyä Arnhemin sillan vielä päivän loppuun liittoutuneilla. Seuraavana, neljäntenä päivänä tämä puolustusasema tosin horjui jo pahasti. Kenraali John Frost sai yleisöpuhelimella yhteyden joukkoihinsa kuullakseen vain, että XXX armeijakunta oli pysähtynyt etelään Nĳmegenin sillan luo ja muut brittijoukot olivat menettämässä asemiaan Arnhemissa.

Britit olivat kärsineet suuria tappioita, lähinnä haavoittuneita, jatkuvan tulituksen takia. Myös ampumatarvikkeita, erityisesti panssarintorjuntakalustoa, olisi tarvittu kiireesti lisää. Liittoutuneiden joukot olivat Arnhemissa hätää kärsimässä, ja ruuasta, vedestä ja lääkintätarpeista oli pulaa. Itse asiassa tilanne kehittyi niin vaikeaksi, että liittoutuneet solmivat tilapäisen kahden tunnin välirauhan, jonka aikana haavoittuneet sotilaat, muun muassa John Frost, siirretiin saksalaisten hoitoon ja vankeuteen.

Jäljelle jääneet britit taistelivat välirauhan jälkeen yhä raivokkaasti, jopa aseitta, mutta torstaiaamuun mennessä lähes kaikki Arnhemissa taistelleet britit oli otettu vangeiksi, ja 81 brittiä kuoli puolustaessaan Arnhemin siltaa. Perjantai-illan ja torstaiaamun jälkeen eivät liittoutuneet enää yrittäneet vallata Arnhemin siltaa, vaan se jäi saksalaisten haltuun.

[muokkaa] Oosterbeek

Brittiläisiä laskuvarjojoukkoja Oosterbeekissä

Oosterbeekissa 4. laskuvarjoprikaati johti 1. maahanlaskudivisioonan yritystä tunkeutua Saksan linjan taakse, mutta tiistain kolmannen päivän yhteysvaikeuksien ja Saksan kohtalaisen vastarinnan vuoksi yritys epäonnistui suurten sotilasmenestysten saattelemana. Tämän vuoksi divisioona oli hajautunut laajalle alueelle vihollisen saartamaksi. 4. prikaati ei kyennyt auttamaan John Frostin joukkoja Arnhemissa, joten ne tyytyivät puolustamaan sillanpääasemaa Reinin pohjoisrannalla, Oosterbeekissa.

Neljäntenä päivänä ne 1. maahanlaskudivisioonan pataljoonat, jotka eivät taistelleet Arnhemissa, ja sieltä peräytyvät joukot saapuivat vähitellen Oosterbeekiin. Aiemmin paikalle saapuneet joukot eivät joutuneet taistelemaan kovin suurta saksalaisjoukkoa vastaan, mutta metsikössä Oosterbeekista länteen päin 4. laskuvarjoprikaati taisteli tietään kohti divisioonan eturintamaa. Tämä taisteluyritys ryytyi kuitenkin paikalleen, kun saksalaisten sotajoukkojen tykistö, kranaatinheittimet, tankit ja muutamat liekinheittimet tulittivat heitä raskaasti ja taukoamatta.

Taempana 156. laskuvarjopataljoonaa tulitettiin vielä raskaammin kuin 4. prikaatia, ja se kärsi monta hyökkäystä, ennen kuin pystyi vastahyökkäykseen. Vastahyökkäys oli kuitenkin niin valtaisa, että saksalaiset eivät lainkaan tajunneet pataljoonan olleen vetäytymässä. Pataljoonan tulitus oli niin tehokasta, että kahdeksan tunnin sotimisen jälkeen heidän onnistui työntyä Saksan sotilaiden ohi 150 sotilaan vajaamiehitykselläkin.

1. maahanlaskudivisioonasta oli selvinnyt noin 3600 sotilasta, ja he onnistuivat pääsemään rakennuksiin ja metsään Oosterbeekin ympäristöön. He aikoivat viidentenä päivänä pitää Reinin ylittävän sillanpään hallussaan, kunnes XXX panssarijoukot olisivat voineet saapua. Tämä oli kuitenkin vaikeaa, koska heidän asemaansa tulitettiin jatkuvasti joka puolelta. Kaakossa Arnhemista peräytyneiden pataljoonien tähteet torjuivat tykistön avustuksella suurimman osan vihollistulituksesta. Pohjoisessa taas skottilaiset kuninkaalliset rajajoukot olivat hetken hätää kärsimässä iltapäivällä, mutta vastahyökkäys pistinten kanssa korjasi tilanteen ja pahoista menetyksistä kärsinyt pataljoona eteni kaikesta huolimatta.

[muokkaa] Viimeisten päivien perääntymiset

Jälkitilanne

Toiseksi viimeisenä päivänä oli jo selvää, että operaatio tuli epäonnistumaan kokonaisuudessaan. Sunnuntai-iltana Dorsetiin oli määrä hypätä vielä joukkoja vahvistamaan Nĳmegenin vartiointia Oosterbeekista päin. Nämä laskuvarjojoukot hyppäsivät kuitenkin suoraan saksalaisjoukkojen syliin, ja suurin osa miehistä ammuttiin heti. Oosterbeekin yrittäneistä 315 miehestä vain 75 pääsi perille, ja hekin jäivät saksalaisten vangeiksi. Tämän verilöylyn jälkeen 1. maahanlaskudivisioona päätettiin vetää pois Hollannista.

Maanantaiaamuna divisioonan käskettiin vetäytyä Reinin yli odottamaan pääsyä takaisin Englantiin. Vetäytymistä ei kuitenkaan saatu toteutettua ennen pimeää, ja siihen asti divisioona taisteli vielä kiivaasti selviytyäkseen. Divisioona taisteli saksalaisia vastaan tehokkaasti vetäytyessään ja antoi saksalaisille vaikutelman, että heidän asemansa olivat muuttumattomat. Tämä antoi mahdollisuuden vetäytymiseen kello 22.00.

Seuraavaan aamuun mennessä liittoutuneet olivat vetäneet 2398 selviytynyttä miestään pois Hollannista, jättäen noin 300 miestä Reinin pohjoisrannalle. Nämä miehet joutuivat antautumaan saksalaisille, koska saksalaiset piirittivät heitä, eivätkä he näin päässeet perääntymään.

Noin 10600 miehestä, jotka taistelivat Reinin pohjoispuolella, kaatui 1485 miestä ja vangiksi joutui 6414. Vangeista kolmannes oli haavoittuneita.

Arnhemin eteläpuolella Nĳmegenissä vasta saapunut 50. Northumbian divisioona hyökkäsi saksalaisten kimppuun valtatiellä ja otti sen haltuunsa seuraavaan päivään mennessä. Myös Nĳmegenin Salientissa liittoutuneiden laskuvarjojoukot pitivät asemansa läpi syys- ja lokakuun ja luovuttivat ne sen jälkeen Kanadan ensimmäiselle armeijalle marraskuussa 1944. Nämä alueet onnistuttiin pitämään hallussa helmikuuhun 1945 asti, jolloin Reininmaalla käynnistettiin toinen operaatio.

[muokkaa] Sodan seuraukset ja lopputulos

Operaatio epäonnistui suurelta osin, ja varsinkin Arnhemin tappiot olivat huomattavat. Monet liittoutuneiden eliittimaahanlaskujoukoista kärsivät raskaita menetyksiä. Maahanlaskujoukkoja ei ollut koulutettu eikä aseistettu pitämään kohteita hallussaan pitkiä aikoja vaan valtaamaan ne ja luovuttamaan sitten maajoukoille. Näin ei kuitenkaan operaatio Market Gardenissa käynyt.

Operaatiota on syytetty huonosti ja hätäisesti suunnitelluksi. Sodanjohto halusi vain toteuttaa edes yhden operaation, jottei joutuisi kielteiseen julkisuuteen. Menetykset toivat kuitenkin mukanaan vielä enemmän kielteistä huomiota, ja operaation tärkeydestä kiisteltiin. On arveltu, että ilman operaatiota Antwerpeniin olisi saatu enemmän tarvikkeita. Market Garden vaati kuitenkin niin paljon resursseja, että Antwerpenin vapautus venyi aina vain myöhempään. Ilman Market-Gardenia olisi kuljetuskalustoa, vettä ja ruokaa, sekä ampumatarvikkeita riittänyt muuallekin ja tärkeitä satama- ja vesiväyliä olisi saatu vallatuksi ja näin kuljetuskalustoa Euroopan mantereella lisättyä.

Myös pudotusalueiden sijainteja on moitittu. Jos ne olisivat olleet lähempänä tärkeitä siltoja, hyökkäyksiin olisi kulunut luultavasti vähemmän aikaa ja varoja ja sillat olisi voitu saada vallatuiksi, kuten Veghelissä ja Gravessa.

Epäonnistuminen johtui luultavasti eniten XXX armeijakunnan myöhästymisestä ja hidastelemisesta. Jo ensimmäisenä päivänä se myöhästyi aikataulustaan ja saapui Nĳmegeniin vasta sitten kun sen olisi suunnitelman mukaan pitänyt olla jo Arnhemissa. Panssarijoukot eivät yksinkertaisesti voineet edetä nopeammin.

Toisaalta jos operaatiota olisi suunniteltu pidempään, olisi luultavasti huomattu, että Drielissä olisi kulkenut lautta joen yli. Lautta olisi myös saatu huomattavasti helpommin vallattua kuin Arnhemin silta. Muitakin vaihtoehtoja kuin silta olisi siis ollut tarjolla.

Operaatiota suunniteltaessa luultiin saksalaisvastarinnan olevan vähäistä: lähinnä nostoväkeä, vanhuksia ja opiskelijoita. Saksalaiset olivat kuitenkin Normandian maihinnousun jälkeen varoittaneet amerikkalaisia ja brittiläisiä siitä, että he olivat saaneet joukkonsa koottua. Näin oli siis tiedossa, että vastassa olisi oikeita sotilaita. Liittoutuneet eivät kuitenkaan ottaneet varoituksia vakavasti, koska samanlaisia varoituksia oli esitetty puolin ja toisin.

Market Garden oli erittäin uskalias operaatio. Se edellytti taktisten riskien ottamista, mutta taktisia riskejä otettiin väärissä paikoissa. Yksityiskohtainen suunnittelu ja oikeanlainen johtajuus puuttuivat. Päättäjät eivät suunnitelleet erillisten yksiköiden, kuten pataljoonien ja komppanioiden, tehtäviä vaan enemmänkin suurten yksiköiden toimintaa.

Kaiken kaikkiaan liittoutuneiden sodanjohto piti operaatiota onnistuneena ja menestyksekkäänä. Dwight D. Eisenhowerkin ajatteli kuolemaansa asti operaation olleen 90-prosenttisesti menestyksekäs. Arnhemin kaupungin vapautti vasta huhtikuussa 1945 1. kanadalainen panssarijoukko. He joutuivat taistelemaan kaksi päivää, eikä Arnhemin silta kuitenkaan säästynyt. Sen tilalle rakennettiin myöhemmin samanlainen silta, joka nimettiin sittemmin ”eversti Frostin” sillaksi.