Alvar Aalto

Wikipedia

**Alvar Aalto**
Syntynyt	3. helmikuuta 1898 Kuortane
Kuollut	11. toukokuuta 1976 (78 vuotta) Helsinki
Ammatti	arkkitehti, muotoilija
Siviilisääty	naimisissa
Puoliso	Aino Aalto (1924–1949), Elissa Aalto (1952–1976)
Vanhemmat	Johan Henrik Aalto ja Selly Matilda Aalto
Lapset	Johanna (Hanni) Alanen (s. 1925) ja Hamilkar Aalto (s. 1928)

Hugo Alvar Henrik Aalto (3. helmikuuta 1898, Kuortane – 11. toukokuuta 1976, Helsinki) oli suomalainen arkkitehti, muotoilija ja akateemikko.

»Tutkimalla ihmisen perustarpeita arkkitehti voi ratkaista myös monimutkaisten rakennustehtävien keskeiset ongelmat.»
(Alvar Aalto)

»Muoto on mysteeri joka väistää määritelmiä mutta antaa ihmiselle hyvän olon.»
(Alvar Aalto)

Sisällysluettelo

1 Elämä
2 Arkkitehtuuri
- 2.1 Merkittävimmät rakennukset
3 Muotoilu
4 Kirjallisuutta
5 Aiheesta muualla
6 Lähteet

[muokkaa] Elämä

Alvar Aallon vanhemmat olivat suomenkielinen maanmittari Johan Henrik Aalto ja ruotsinkielinen postineiti Selly (Selma) Matilda Aalto (o.s. Hackstedt). Perhe muutti Kuortaneelta Jyväskylään Alvarin ollessa 5-vuotias. Jyväskylän lyseosta Aalto kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1916. Tämän jälkeen hän lähti opiskelemaan arkkitehtuuria Helsingin Polyteekkiin. Opiskelijatovereidensa tavoin Aalto otti osaa Suomen sisällissotaan. Arkkitehdiksi hän valmistui vuonna 1921.^[1]

Aallon ura ei käynnistynyt pääkaupunkiseudulla aivan odotetusti. Niinpä hän palasi Jyväskylään ja perusti sinne arkkitehtitoimiston vuonna 1923. Aalto palkkasi toimistoonsa avustajaksi naisen, josta tuli myös hänen ensimmäinen aviopuolisonsa (1924–1949), arkkitehti, sisustus-, lasi- ja huonekalusuunnittelija Aino Aalto (os. Mandelin (Marsio); 1894–1949). Toimiston ensimmäisinä vuosina pariskunnalle syntyi tytär. Tuona aikana Aalto myös suunnitteli Jyväskylän työväentalon.

Perhe muutti kuitenkin jo vuonna 1927 Turkuun, kun Aalto sai suunniteltavakseen Länsi-Suomen Maalaistentalon. Turussa perheeseen syntyi poika. Kuuluisa Paimion parantola syntyi myös noina vuosina.^[1]

Aallot muuttivat 1933 Turusta Helsinkiin. Ensin he asuivat Töölössä kerrostalossa. Alvar Aalto kiinnostui Munkkiniemestä suunniteltuaan sinne kerrostaloja Osakeyhtiö Steniukselle. Aallot ostivat yhtiöltä korkean, kallioisen tontin 1935. Riihitien talon piirustukset valmistuivat loppukesästä 1935 ja rakentamaan päästiin saman tien. Elokuussa 1936 Aallot saattoivat muuttaa uuteen kotiinsa, jonka kaksinainen tehtävä sekä kotina että toimistona näkyy ulkoarkkitehtuurissa. Kapeampirunkoinen toimistosiipi on slammattua tiiltä. Asuntopuoli taas on verhoiltu tummaksi petsatulla puurimoituksella. Osien välillä on pihan puolella etelään avautuva terassi, josta aluksi näki merelle. Riihitien talo oli asuinkäytössä vuoteen 1998. Silloin se siirtyi Alvar Aallon Säätiölle ja museoitiin. Rakennus suojeltiin lailla 1982 ja peruskorjattiin 2000-luvun alussa.

Aalto toimi myös 1940-luvun lopulla, 1946–48, Yhdysvalloissa Massachusetts Institute of Technologyn eli MIT:n professorina, jonka oppilasasuntolan hän suunnitteli.

Alvar Aallon toinen puoliso oli vuodesta 1952 arkkitehti Elissa (Elsa-Kaisa) Aalto os. Mäkiniemi (1922–1994).

[muokkaa] Arkkitehtuuri

Finlandia-talo, 1962-1975, Helsinki.

Auditorio, Teknillinen korkeakoulu, 1949-1974, Otaniemi, Espoo.

Aallon tunnettuja teoksia Suomessa ovat Helsingin Finlandia-talo (1971), Kulttuuritalo (1958) ja Kansaneläkelaitoksen pääkonttori (1956),Rovaniemen asemakaava, Säynätsalon kunnantalo,Seinäjoen Aaltokeskus ja Suojeluskuntatalo sekä Teknillisen korkeakoulun kampusalue Espoon Otaniemessä. Aallon Suomen ulkopuolelle suunnittelmiin rakennuksiin kuuluvat muun muassa Viipurin kirjasto, opiskelija-asuntola MIT:ssä Bostonissa Yhdysvalloissa, asuintaloja Zürichissä Sveitsissä sekä Essenin oopperatalo Saksassa. Osa Aallon ulkomaisista hankkeista jäi myös toteutumatta, muun muassa taidemuseo Shirazissa Iranissa on yksi Aallon toteutumattomista rakennuksista.

Aalto tunnetaan funktionalistina, joka tähtäsi melko yksinkertaisiin, geometrisiin ja kauniisiin, mutta samalla toimiviin rakennuksiin. Erityisesti Finlandia-taloa on kuitenkin kritisoitu siitä, että päällystysmateriaaliksi valittu marmori ei sovi Suomen ilmastoon ja salin akustiset ominaisuudet ovat kehnot.

Aallon töistä merkittäviä suunnannäyttäjiä aikansa arkkitehtuurissa olivat Turun Sanomien talo (1930), Paimion parantola (1933), Viipurin kirjasto (1935), Villa Mairea ja Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko (1957).

Oopperatalo, 1959-1988, Essen, Saksa.

Muuramen kirkko, 1928-1929.

Aalto omaksui 1920-luvulla funktionalismin mutta ei sitoutunut alkuperäisen bauhauslaisen suoraviivaisen funktionalismin varaan, vaan lähti 1920–1930-luvuilla korostamaan humaanisuuden ja sosiaalisen omatunnon merkitystä.

Ennen sotia Aalto käytti pääasiassa funktionalismin klassisia tunnusmerkkejä: valkoisia, geometrisen yksinkertaisia seinäpintoja, kevyen näköisiä rakenteita. Sotien jälkeen tilalle tuli inhimillisempi ja maanläheinen tilakäsitys sekä elävä tiilipinta. Selvimmin tämä uusi linja näkyi Säynätsalon kunnantalossa (1952).

[muokkaa] Merkittävimmät rakennukset

Paimion parantola, 1928-1933

Villa Mairea, 1939, Noormarkku.

Säynätsalon kunnantalo, 1949-1952.

Lakeuden risti, 1951-1962, Seinäjoki.

Kaupunkikeskus, 1958-1984, Seinäjoki.

Pohjolan talo 1962-1971, Reykjavik, Islanti.

Seinäjoen suojeluskuntatalo 1924–1926 (ensimmäinen julkinen rakennus)
Jyväskylän Työväentalo, Jyväskylä, 1924–1925
Viipurin kaupunginkirjasto, Viipuri, kilpailu 1927, piirustukset 1928, 1929, 1933, rakennettu 1934–1935 vuoden 1933 piirustusten mukaan
Lounais-Suomen Maalaistentalo, Turku, 1927–1928
Standardivuokratalo, Turku, 1927–1928 (Läntinen Pitkäkatu 20)
Turun Sanomien toimistotalo, Turku, 1928–1929; 1930
Paimion parantola, Paimio, kilpailu 1928–1929, parantola 1930–1930, asunnot 1931–1933
Toppila Oy:n (myöh. Kajaani Oy:n) sulfiittiselluloosatehdas, Toppila, Oulu, 1930–1933, laajennus 1942–1944
Villa Tammekann, Tarto, Viro, 1932
Sunilan sulfaattisellutehdas ja asuinalue, Kotka, 1936–1938, 1950, 1952, 1953
Suomen paviljonki Pariisin maailmannäyttelyssä, 1936–1937
Villa Mairea, Noormarkku, 1938–1939
Suomen paviljonki New Yorkin maailmannäyttelyssä, 1938–1939
Baker House, Massachusetts Institute of Tecnology, opiskelija-asuntola, MIT, Boston, USA, 1947–1949
Säynätsalon kunnantalo, Säynätsalo, kilpailu 1949, rakennettu 1950–1952
Teknillinen korkeakoulu, Otaniemi, Espoo, 1949–1974
Typpi Oy tehdas sekä asuintaloja, Oulu, 1950–1953; 1954–1956; 1958–1963
Kasvatusopillinen korkeakoulu (nyk. Jyväskylän yliopisto) 1951–1970.
Rautatalo, Helsinki, 1951, 1955
Kulttuuritalo, Helsinki, 1952–1958
Enso-Gutzeit Oy:n Summan paperitehdas, (paperikonehallit 1 ja 2), 1955–1958
Lakeuden risti, Seinäjoki, suunnitelmat 1951 ja 1956, rakennettiin 1958–1962
Suomen paviljonki Venetsian biennaalissa, 1956
Kainula, Kansalaisopisto, Kajaani 1956-1957
Maison Louis Carré, Bazoches-sur-Guyonne, Ranska, 1956–1959, 1961
Aaltokeskus, Seinäjoen kaupunkikeskus, 1958–1987
Wolfsburgin kulttuurikeskus, Wolfsburg, Saksa, 1958–1962
Aalborgin taidemuseo, (Pohjois-Jyllannin taidemuseo), Aalborg, Tanska, kilpailu 1958, rakennettu 1966–1972
Tornitalo Neue Vahr, Bremen, Saksa, 1958–1962
Enso-Gutzeit Oy:n pääkonttori, Helsinki, 1959–1962
Essenin oopperatalo, Essen, Saksa, 1959, 1983–1988
Rovaniemen kaupunginkirjasto, Rovaniemi, 1961–1966, rakennettu 1965–1968
Västmanlands-Dala -osakuntatalo, Uppsala, Ruotsi, 1961–1965
Finlandia-talo, Helsinki, 1962–1971, 1975
Mount Angelin benediktiiniluostarin kirjasto, Mt. Angel, Oregon, USA, 1964, 1967–1970
Riolan kirkko ja seurakuntakeskus, Riola di Verganto, Italia, suunniteltu 1966, 1969, 1980, rakennettu 1975–1980
Pohjolan talo, Reykjavik, Islanti, 1962, 1965–1968, 1970–1971
Akateeminen kirjakauppa (Kirjatalo), Helsinki, 1961–1986
Sähkötalo, Helsinki, 1970-1973
Alvar Aalto-museo, Jyväskylä, 1971–1973
Ristinkirkko, Lahti, 1969, 1975, valmistui 1979

[muokkaa] Muotoilu

Savoy-maljakot,1936 ja 1937.

Aalto on myös tunnettu huonekalujen ja lasiesineiden suunnittelijana. Alvar Aallon, Aino Aallon sekä Maire Gullichsenin (o.s. Ahlström) ja Nils-Gustav Hahlin perustama Artek-yritys oli mukana lanseeraamassa maailmalle pohjoismaisen muotoilun käsitettä. Aallon Savoy-maljakkoa on myös kutsuttu maailman tunnetuimmaksi lasiesineeksi, ja Iittala myy Aallon mallistoa edelleen.

Aallon ja Artekin tavoitteena oli tehdä huonekaluja, jotka ovat toimivia ja joita mahdollisimman moni voisi ostaa. Tunnetuimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja ovat kolmi- ja nelijalkainen pinottava jakkara, jakkaran selkänojallinen versio ja Paimion parantolaan suunniteltu lepotuoli. Jakkara on yksi kopioiduimpia Aallon suunnittelemia huonekaluja, useimmiten kopio on nelijalkainen.

Aalto kehitti yhdessä Korhosen huonekalutehtaan kanssa puun taivutus- ja laminointimenetelmiä. Tämän yhteistyön tuloksia ovat edellä mainitut tunnetut huonekalut.

Aalto on suunnitellut myös Savoy-ravintolan sisustuksen.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Göran Schildt, Valkoinen pöytä, Keuruu, 1982.
Göran Schildt, Nykyaika. Alvar Aallon tutustuminen funktionalismiin. Keuruu, 1985.
Göran Schildt, Inhimillinen tekijä. Alvar Aalto 1939–76. Keuruu, 1990.
Göran Schildt, Alvar Aalto. A life's work. Architecture, Design and Art. Keuruu, 1994.
Göran Schildt, Alvar Aallon veistokset. Helsinki, 1967.
Göran Schildt, Alvar Aalto. Luonnoksia. Helsinki, 1972.
Göran Schildt, Näin puhui Alvar Aalto. Keuruu, 1997.
Demetri Porphyrios, Sources of Modernism Electicism. Studies on Alvar Aalto. London, 1982.
Kari Jormakka, Jacqueline Gargus, Douglas Graf, The Use and Abuse of Paper. Essays on Alvar Aalto. Tampere 1999.
Gareth Griffiths, The Polemical Aalto. Tampere, 1997.
Peter Reed (toim.), Alvar Aalto. Between humanism and materialism. New York, 1998.
Juhani Pallasmaa (toim.), Alvar Aalto. Villa Mairea 1938–39. Helsinki, 1998.