Arkkitehti
Wikipedia
Arkkitehti on tekniseen suunnitteluun liittyvä tutkinto ja ammattinimike.
Arkkitehdin tutkinto (engl. Master of Science (Architecture), M.Sc. (Archit.)) on teknillistieteellinen yliopistossa suoritettava ylempi korkeakoulututkinto. Suomessa arkkitehteja kouluttavat Teknillinen korkeakoulu Helsingissä, Tampereen teknillinen yliopisto ja Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta. Opinnot voivat painottua yhdyskuntasuunnitteluun, rakennussuunnitteluun tai teolliseen muotoiluun. Jatkotutkintona arkkitehdit voivat suorittaa tekniikan lisensiaatin ja tekniikan tohtorin tutkinnot.
Arkkitehdin ammattikuvaan kuuluu vanhastaan rakentamisen kokonaisosaaminen. Arkkitehdin tehtäviin kuuluvat rakennussuunnittelu sekä yhdyskuntasuunnittelu huomioiden hankkeiden toiminnalliset, tekniset ja taiteelliset ominaisuudet. Toimenkuvaan voi kuulua myös esimerkiksi sisustusten tai huonekalujen suunnittelua. Osa arkkitehdeista toimii teollisina muotoilijana.
Arkkitehdin ammattinimike on yleensä arkkitehti, mutta se voi olla myös esimerkiksi asemakaava-arkkitehti, kaupunginarkkitehti tai yliarkkitehti. Arkkitehdit toimivat usein myös rakennusvalvojina. Suomen arkkitehtiliittoon kuuluvat voivat käyttää titteliä arkkitehti SAFA. Suomessa arkkitehdin ammattinimikettä voivat käyttää myös muut kuin arkkitehdin tutkinnon suorittaneet, sillä toisin kuin monissa muissa EU-maissa ammatti ei ole Suomessa suojattu tai auktorisoitu.
Maisema-arkkitehti suunnittelee viherympäristöä ja julkisia tiloja. Tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto. Suomessa maisema-arkkitehteja kouluttaa Teknillinen korkeakoulu. Rakennusarkkitehti on opistotasoisen tutkinnon suorittanut rakennussuunnittelija. Tutkinto ei sisällä valmiuksia kaavasuunnitteluun.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kuuluisia suomalaisia arkkitehteja
[muokkaa] Ennen vuotta 1850 syntyneet
- Carl Ludvig Engel (1778–1840) – merkittävä saksalais-suomalainen arkkitehti, muun muassa Helsingin asemakaava, useita kirkkoja, Helsingin Yliopiston päärakennus ja Helsingin tuomiokirkko
- Axel Hampus Dahlström (1829–1882) – johtavia uusrenessanssityylin edustajia, muun muassa Helsingin Vanha ylioppilastalo
- Theodor Höijer (1843–1910) – aikansa johtava suomalainen arkkitehti, muun muassa Ateneum
[muokkaa] 1850–1899 syntyneet
- Alvar Aalto (1898–1976) – Suomen eittämättä (myös kansainvälisesti) kuuluisin arkkitehti, muun muassa Finlandia-talo
- Erik Bryggman (1891–1955) – merkittävä funktionalismin uranuurtaja Suomessa
- Sigurd Frosterus (1876–1956) – muun muassa Tamminiemi ja Stockmannin Helsingin-tavaratalo
- Herman Gesellius (1874–1916) – muun muassa Wuorion talo
- Valter Jung (1879–1946) – muun muassa Hotelli Torni Helsingissä
- Armas Lindgren (1874–1929) – hyvin merkittävä suomalainen arkkitehti, tunnetuimpia töitä muun muassa Suomen kansallismuseo ja Hvitträsk
- Selim A. Lindqvist (1867–1939) – merkittävimpiä jugend-arkkitehtuurin edustajia, muun muassa Aleksi 13 ja Hietalahden kauppahalli
- Wivi Lönn (1872–1966) – ensimmäisiä suomalaisia naisarkkitehteja, tunnetuimpia töitä lukuisat koulut, Helsingin Uusi Ylioppilastalo ja Tampereen paloasema
- Gustaf Nyström (1858–1917) – johtavia uusrenessanssityylin edustajia, muun muassa Säätytalo
- Eliel Saarinen (1873–1950) – jugend-kauden merkittävimpiä arkkitehteja, muun muassa Helsingin rautatieasema
- J. S. Siren (1889–1961) – tunnettu arkkitehti, päätyö Eduskuntatalo
- Robert Tikkanen (1888–1947) – arkkitehti, Helsingin keskustan taloja
- Lars Sonck (1870–1956) – merkittävä kirkkoarkkitehti, muun muassa Tampereen tuomiokirkko
- Josef Stenbäck (1854–1926) – Suomen tuotteliain kirkkoarkkitehti, 35 kirkkoa, muun muassa Mikkelin tuomiokirkko ja Joensuun kirkko
- Onni Törnqvist-Tarjanne (1864–1946) – merkittävimpiä jugend-tyylin edustajia, muun muassa Suomen Kansallisteatteri
[muokkaa] 1900 jälkeen syntyneet
- Aulis Blomstedt (1906–1979) – Teknillisen korkeakoulun professori ja huomattava rakennusarkkitehti
- Jussi Lappi-Seppälä (1911-1977) – Rakennushallituksen pääjohtaja (1953-1973), yhteinen arkkitehtitoimisto Iikka Martaksen kanssa, ns. arkkitehtisodan (1950-luvulla) keskeinen henkilö
- Juha Leiviskä (1936–) – yksi aikamme tunnetuimmista ja arvostetuimmista suomalaisista arkkitehdeista, muun muassa Myyrmäen kirkko
- Iikka (Igor) Martas (1909-1965) asuintaloja Helsingissä ja mm. Kaartinhalli (1960)
- Raili (1926–) ja Reima (1923–1993) Pietilä – erittäin tunnettu (myös kansainvälisesti) arkkitehtipari, muun muassa Kalevan kirkko, Dipoli ja Mäntyniemi
- Pekka Pitkänen (1927–) – merkittävä suomalainen modernisti, päätyönä pidetään Turun Pyhän Ristin siunauskappelia.
- Viljo Revell (1910–1964) – yksi tunnetuimmista suomalaisista arkkitehdeista, muun muassa Lasipalatsi, Makkaratalo sekä ulkomailla tunnetuimpana Toronton kaupungintalo
- Aarno Ruusuvuori (1925–1992) – kuuluisa julkisten rakennusten suunnittelija, muun muassa Hyvinkään kirkko
- Eero Saarinen (1910–1962) – New Yorkissa elämäntyönsä tehnyt merkittävä arkkitehti, muun muassa Gateway Arch
- Heikki Siren (1918–) – suunnitellut merkittäviä rakennuksia Kaija Sirenin (1920–2001) kanssa.
- Tuomo Suomalainen (1931–1988) – päätyö Timo Suomalaisen (1932–) kanssa Temppeliaukion kirkko
- Mikko Heikkinen
- Markku Komonen
- Käpy Paavilainen (1947-)
- Simo Paavilainen (1944-)
- Tuomo Siitonen
[muokkaa] Kuuluisia ulkomaisia arkkitehteja
- Tadao Ando – Japani
- Santiago Calatrava – Espanja
- Le Corbusier – Sveitsi & Ranska
- Gustave Eiffel – Ranska
- Norman Foster – Britannia
- Antoni Gaudí – Espanja
- Frank Gehry – Kanada & Yhdysvallat
- Zaha Hadid – Irak & Britannia
- Steven Holl – Yhdysvallat
- Rem Koolhaas – Hollanti
- Ludwig Mies van der Rohe – Saksa
- Oscar Niemeyer – Brasilia
- I. M. Pei – Kiina & Yhdysvallat
- Bartolomeo Rastrelli – Italia, Venäjä
- Albert Speer – Saksa
- Jørn Utzon – Tanska
- Leonardo da Vinci – Italia
- Frank Lloyd Wright – Yhdysvallat