Tšad

Wikipedia

جمهورية تشاد République du Tchad Tšadin tasavalta
lippu vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti Pääministeri	Idriss Déby Delwa Kassiré Koumakoye
Pääkaupunki	N'Djamena 12°06′N 15°02′E
Muita kaupunkeja
Pinta-ala  – josta sisävesiä	1 284 000 km² (sijalla 21) 1,9 %
Väkiluku (2005)  – väestötiheys  – väestönkasvu	9 826 419 (sijalla 82) 7 / km² 2,93 % (2006)
Viralliset kielet	ranskan kieli, arabian kieli
Valuutta	CFA-frangi (XAF)
BKT (2004)  – yhteensä  – per asukas	sijalla 128 12,835 miljardia USD 1 555 USD
HDI (2003)	0,341 (sijalla 173)
Elinkeinorakenne	maatalous 23,7 %, palvelut 37,7 %, teollisuus 38,6 % BKT:sta
Aikavyöhyke  – kesäaika	UTC+1 ei käytössä
Itsenäisyys  – Ranskasta	11. elokuuta 1960
Lyhenne Maatunnus	ajoneuvot: lentokoneet:
Kansainvälinen suuntanumero	+235
Motto	Unité - Travail - Progrès (Yhtenäisyys - Työ - Kehitys)
Kansallislaulu	La Tchadienne

Tšadin tasavalta eli Tšad (arab. ‏تشاد‎, Tašād, ransk. Tchad) on sisämaavaltio Keski-Afrikassa rajanaapureinaan pohjoisessa Libya, idässä Sudan, etelässä Keski-Afrikan tasavalta, lounaassa Kamerun ja Nigeria sekä Niger lännessä.

Maan nimi tulee Tšadjärvestä. Se tarkoittaa yksinkertaisesti 'järveä.'

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Konflikti Sudanin ja Tšadin välillä 1.2 Kapinallisten hyökkäys pääkaupunkiin 2 Politiikka 3 Osat 4 Maantiede 5 Talous 5.1 Merkittävimmät luonnonvarat 5.2 Merkittävimmät vientituotteet 6 Väestöjakauma 7 Kulttuuri 8 Lähteet 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Ensimmäinen isompi kuningaskunta, joka vaikutti Tšadin alueella oli Kanem-Bornu. Tämä sai alkunsa Tšadjärven läheisyydessä liittoutuneista heimoista. Keskiajalla alue alkoi saada vaikutteita ulkoa, kun muslimikauppiaat kävivät kauppaa heimojen kanssa.

Tšadista tuli Ranskan siirtokunta Territoire Militaire des Pays et Protectorats du Tchad vuonna 1900. Vuoteen 1920 mennessä Ranska oli saanut sen kokonaisuudessaan hallintaansa ja se liitettiin Ranskan Päiväntasaajan Afrikkaan. Ranska ei juurikaan kehittänyt siirtomaata, ja sen hallinto oli alimiehitettyä ja Ranskan hallinto varsinkin pohjoisessa ja idässä nimellistä. Vuonna 1929 aloitettiin kuitenkin suurimittainen puuvillan kasvatus. Toisen maailmansodan jälkeen siirtokunta sai kuitenkin territoires d'outre-mer -oikeudet ja edustuksen Ranskan kansalliskokouksessa ja oman parlamentin, olihan 15000 tšadilaista palvellut Vapaan Ranskan joukoissa. Suurimmaksi puolueeksi muodostui Tšadilainen edistyspuolue (Parti Progressiste Tchadien, PPT), joka oli osa Ranskan Länsi-Afrikan Rassemblement Démocratique Africainia.

Itsenäisyyden valtio sai 11. elokuuta 1960. Ensimmäisenä presidenttinä oli PPT:n johtaja François Tombalbaye, joka luotti maan pohjois- ja eteläosien kristittyihin ja animisteihin maan keskiosan muslimeja vastaan ja ajoi afrikkalaistamispolitiikkaa, jossa Ranskan hallinnon aikaiset virkamiehet korvattiin alkuperäisasukkailla. Kaksi vuotta valtaannousunsa jälkeen Tombalbaye kielsi muut poliittiset puolueet ja hajotti parlamentin. Hänen autoritaarista politiikkaansa vastustamaan nousi etenkin marraskuun 1965 satoja surmanneiden levottomuuksien jälkeen useita ryhmiä, merkittävin näistä oli Sudanin tukema muslimien Tšadin Kansallisen vapautuksen rintama FROLINAT (Front de Libération Nationale du Tchad). Vastineeksi Ranskan tuesta Tombalbaye höllensi 1960-luvun lopulla politiikkaansa ja vapautti satoja poliittisia vankeja, mutta elokuun 1971 Libyan tukemaksi väitetyn vallankaappausyrityksen jälkeen kehitys kääntyi taas päinvastaiseksi. Libya alkoi nyt julkisesti tukea FROLINATia, joka oli hajonnut useaan kilpailevaan osaan, kuten Hissène Habrén Forces Armées du Nord, FAN.

Tombalbayen afrikkalaistamispolitiikkaan elokuusta 1973 lähtien liittyneet kristittyjen vainot ja hänen käyttöönottamansa oman heimonsa yondo-riitit herättivät vastustusta.^[1] Poliittisten ja armeijan puhdistusten jälkeen 13. huhtikuuta 1975 ryhmä sotilaita kaappasi vallan ja surmasi Tombalbayen, joka jälkeen perustettiin kenraali Félix Malloumin johtama sotilashallinto (CSM).

Libya miehitti ja liitti itseensä uraanista rikkaan Aozoun kaistan Pohjois-Tšadissa. Ranska ja Yhdysvallat tukivat Malloumia Libyaa vastaan. Saadakseen pohjoisen heimot puolelleen hän nimitti pääministeriksi kapinallisten FANin Hissène Habrén. Sotilashallitus ei myöskään ollut suosittu ja Malloum rikkoi välinsä myös tukijaansa Ranskaan ja riitautui lopulta Habrén kanssa, jonka jälkeen hänen valtakautensa päättyi.

Kylmässä sodassa neutraalia linjaa edustanut FROLINATin Goukouni Oueddei valittiin Kansallisen yhtenäisyyden väliaikaishallituksen (Gouvernement d'Union Nationale de Transition; GUNT) johtoon 1979. Goukouni pyysi Libyan apua Habréa vastaan 1980 ja sai myös sotilasneuvonantajia DDR:sta ja Neuvostoliitosta. François Mitterrandin valinta Ranskan presidentiksi 1981 puolestaan vähensi ranskalaisjoukkojen määrää maassa ja Ranskan tuki vaihtui hiljalleen Libyaa vastustaneen Habrén puolelle.

Hissène Habrén joukot marssivat pääkaupunkiin kesäkuussa 1982. Ei kovinkaan mairittelevan lempinimen "Afrikan Pinochet" saanutta Habréa syytetään vuosina 1982–1990 tehdyistä tuhansien ihmisten kidutuksista, murhista ja muista hirmuteoista. Häntä tukivat Ranska ja Yhdysvallat pohjoisen Tšadin miehittänyttä Libyaa ja pohjoisen kapinallisia vastaan. Libya tuki edelleen maata virallisesti 1979–1982 hallinnutta GUNT-hallitusta. Vuosien 1985–1987 taistelut Aozoun kaistasta Tšadin ja Libyan rajalla päättyivät Libyan tappioon ja vetäytymiseen.

Vuonna 1989 Habré syytti kenraali Idriss Débya vallankaappausyrityksestä ja hän pakeni Libyaan. Hän perusti Sudanissa Isänmaallisen pelastusliikkeen (MPS) ja aloitti sodan Habréa vastaan lokakuussa 1989. Ratkaisevan marraskuussa 1990 alkaneen taistelun jälkeen Débyn joukot marssivat 2. joulukuuta pääkaupunkiin ja Habré pakeni Senegaliin. Déby salli poliittiset puolueet ja hänet valittiin uuden perustuslain hyväksymiseen jälkeen presidentiksi 1996 ja 2001. Vuonna 2005 perustuslaista poistettiin kansanäänestyksellä kausirajoitukset ja Déby valittiin uudelleen 2006.

Débyn armeijassa kärsi suuresta joukkopaosta 2004 ja 2005, mikä pakotti hänet hajottamaan presidentillisen kaartinsa ja muodostamaan uuden eliittijoukon. Samalla syntyi aseistettuja oppositioryhmiä kuten Demokratian ja vapauden kutsu elokuussa 2005 ja Yhtenäisyyden, demokratian ja muutoksen liitto (SCUD) kaksi kuukautta myöhemmin, jotka pyrkivät syöksemään vallasta korruptoituneen ja totalitaristina pitämänsä Débyn. Myöhemmin 2005 RDL ja SCUD muodostivat kuuden muun ryhmän kanssa Demokratian ja muutoksen yhtenäisrintaman (FUCD).^[2]

[muokkaa] Konflikti Sudanin ja Tšadin välillä

Joulukuussa 2005 Tšadissa tapahtuneessa hyökkäyksessä kuoli noin 100 ihmistä. Tšad syytti tästä Sudanin puolelta tulleita joukkioita. Tšadin mukaan sudanilaiset ovat syyllistyneet useisiin muihinkin hyökkäyksiin Tšadin puolelle, joissa on muun muassa poltettu kyliä, tapettu ihmisiä ja ryöstelty. Tšad on kertonut iskeneensä takaisin ja 300 vihollisen saaneen surmansa. 23. joulukuuta vuonna 2005 Tšad ilmoitti olevansa sotatilassa Sudanin kanssa, johtuen Sudanin aggressiosta. Konflikti päättyi väliaikaisesti Tripolissa neuvoteltuun rauhaan.

Huhtikuussa 2006 FUCDin joukot etenivät pääkaupungin tietämille, mutta hallitus sai torjuttua hyökkäyksen Ranskan joukkojen tuella. Déby syytti FUCD:tä Sudanin hallituksen tukemaksi tai värväämäksi. Déby katkaisi tämän jälkeen suhteensa Sudaniin. Myös marraskuussa 2006 pääkaupunki julistettiin hätätilaan aseistettujen ryhmien toiminnan kiihtymisen vuoksi. Rauha neuvoteltiin lokakuussa 2007, jolloin FUCD:n johtaja Mahamat Nour Abdelkerim liittyi Débyn hallitukseen puolustusministeriksi. Marraskuussa 2007 hän kuitenkin syytti Déby hyökkäyksestä omia taistelijoitaan vastaan ja erosi hallituksesta ja liittyi taas kapinallisiin.^[2]

Syksyllä 2007 Tšadissa paljastui tapaus, jossa ranskalainen järjestö L’Arche de Zoé oli kaapannut maasta lapsia adoptoitavaksi Ranskaan ja Belgiaan. Järjestön mukaan lapset olivat orpoja, mutta useimmat oli kaapattu vanhemmiltaan.^[3] Järjestön jäsenet tuomittiin pakkotyöhön, mutta heidät siirrettiin myöhemmin Ranskaan.

[muokkaa] Kapinallisten hyökkäys pääkaupunkiin

Tšadin hallitusta vastaan toimivat kapinallisryhmät valtasivat tammikuun 2008 lopussa Oum Hadjerin kaupungin keski-Tšadissa^[4] ja jatkoivat sieltä etenemistään pääkaupunkia kohti. Joukot etenivät viikossa noin 1000 km tukikohdistaan länsi-Sudanissa ja aloittivat 2. helmikuuta 2008 hyökkäyksen pääkaupunki N'Djamenaan ja piirittivät raporttien mukaan presidentinpalatsin, mutta muutaman päivän taistelujen jälkeen kaupunki jäi hallituksen haltuun ja kapinalliset hyväksyivät Libyan Muammar Gaddafin neuvotteleman tulitauon.

Kapinallisten hyökkäyksen uskottiin olleen Sudanin yritys estää Euroopan unionin joukkojen sijoitus Darfurin vastaiselle rajalle suojelemaan alueen noin 370 000 pakolaista^[5].

[muokkaa] Politiikka

Tšadin politiikkaa hallitsee presidentti Idriss Débyn johtama puolue Isänmaallinen pelastusliike. Deby on valittu perustuslaillisesti presidentiksi 1996 ja 2001, tosin kansainväliset tarkkailijat huomasivat säännöttömyyksiä prosessissa. Perustuslain muutos salli Debyn valitsemisen kolmannelle kaudelleen 2006 opposition boikotoimissa vaaleissa. Presidentillä on valta nimittää pääministeri ja hallitus sekä merkittävä vaikutusvalta tuomareiden, kenraalien ja hallintoalueiden johdon valinnassa.

Débya tukee pääasiassa Ranska, jolla on noin 1400 sotilasta maassa. Myös YK:n turvallisuusneuvosto on kehottanut kaikkia valtioita tukemaan häntä.^[6]

Suurin Débya vastustava oppositio/kapinallisryhmittymä on Demokratian ja kehityksen joukkojen liitto (UFDD). Sen johtajiin kuuluvat mm. hallitsevan klaanin jäsen Timane Erdimi ja entinen puolustusministeri Mahamat Nouri.^[7]

[muokkaa] Osat

Itsenäisyytensä alusta vuoteen 1999 Tšad oli jaettu 14 prefektuuriin. Niiden tilalle tulivat hallinnonuudistuksessa 28 departementtia, ja vuodesta 2002 alkaen maassa on ollut 18 aluetta:

1. Batha
2. Borkou-Ennedi-Tibesti
3. Chari-Baguirmi
4. Guéra
5. Hadjer-Lamis
6. Kanem
7. Lac
8. Logone Occidental
9. Logone Oriental
10. Mandoul
11. Mayo-Kebbi Est
12. Mayo-Kebbi Ouest
13. Moyen-Chari
14. Ouaddaï
15. Salamat
16. Tandjilé
17. Wadi Fira
18. N'Djamena (pääkaupunki on oma alueensa)

[muokkaa] Maantiede

Tšad on sisämaavaltio keskisessä Afrikassa ja on pinta-alaltaan 1 284 000 neliökilometriä. Valtio jakaantuu neljään ilmastovyöhykkeeseen. Maan pohjoisosa kuuluu Saharaan ja siellä saa vuosittain noin 200 mm. Keskisellä alueella vaikuttaa Sahelin savannivyöhyke, jossa kasvillisuus vaihtelee savannista pensaikkoon. Etelämmäksi mentäessä "sudanilaisella vyöhykkeellä" savanni muuttuu metsäisemmäksi ja sademäärä saavuttaa 600–1000 mm ja aivan lounaiskulmassa on jo trooppista vyöhykettä.^[8]

Maasto on melko tasaista. Pohjoisessa ja idässä kohoaa kuitenkin vuoristoa, jossa sijaitsee valtion korkein kohta, Tibestivuoriin kuuluva Emi Koussi. Tšadjärvi Kamerunin rajalla oli aikoinaan Afrikan toiseksi suurin järvi, mutta on nykykään alle kymmenesosan aiemmasta alastaan.^[8]

[muokkaa] Talous

Tšadin taloutta on jo pitkään haitannut sijainti sisämaassa, korkeat energiakulut ja epävakaus. Talous on kuitenkin selvässä kasvussa öljyprojektien ansiosta. Maa aloitti öljynviennin 2004. Yli 80 % väestöstä saa edelleen toimeentulonsa maataloudesta.

[muokkaa] Merkittävimmät luonnonvarat

• öljy
• uraani
• kaoliini
• sooda

[muokkaa] Merkittävimmät vientituotteet

• puuvilla
• nautakarja
• tekstiilit

[muokkaa] Väestöjakauma

Tšadin väestö jakaantuu yli 200 etniseen ryhmään ja yli 100 eri kielen puhujaan. Uskonnollisesti pohjois- ja itäosan väestö on pääasiassa muslimeja ja etelässä kristittyjä tai perinteisiä animisteja. Harvaanasutussa pohjoisessä väestö on pitkien Sudaniin ja Egyptiin suuntautuvien kauppa- ja kulttuuriyhteyksiensä ansiosta arabilaistunut. Tiheämmin asutussa etelässä kristinusko ja animisti ovat sekoittuneet. Maan kristittyjen määräksi on eri lähteissä arvioitu 5–35 %.

Merkittävimmät etniset ryhmät ovat pohjoisessa ja maan keskiosissa goranet (jotka jakaantuvat ryhmiin toubou, daza, kreda), zaghawa, kanembou, ouaddai, arabit, baguirmi, hadjerai, fulbe, kotoko, hausa, boulala ja maba. Näistä suurin osa on muslimeja. Etelässä tärkeimmät ryhmät ovat sarat (ngambaye, mbaye, goulaye), moudang, moussei, massa, joista suurin osa on kristittyjä tai animisteja.

[muokkaa] Kulttuuri

Tšad on kulttuuriltaan erittäin monimuotoinen valtio. Vaikka Tšadin viralliset kielet ovat arabia ja ranska, maassa puhutaan lisäksi yli sataa eri heimokieltä. Tšadin suurin etninen ryhmä on 20% maan väestöstä kattava, etelässä asuva animistinen/kristitty sara-kansa. Keski-Tšadin väestö koostuu pääosin paimentolaisista. Vuoristoinen pohjoinen Tšad on muslimien kansoittama. Näitä pienemmät etniset ryhmät ovat lähes jokainen kehittäneet omat uskontonsa, musiikkinsa, kansantarinansa ja muun kulttuurinsa.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Death and Yondo Monday, Nov. 18, 1974. Time. Viitattu 08.02.2008.
2. ↑ ^{2,0 2,1} Chad's spiralling conflict Al Jazeera. Viitattu 06.02.2008.
3. ↑ Tshad syyttää ranskalaisjärjestöä lasten sieppauksesta 27.10.2007 2:32:43. Turun Sanomat. Viitattu 08.02.2008.
4. ↑ Chad rebels 'seize central town' BBC. Viitattu 06.02.2008.
5. ↑ Blair, David: Rebels' assault on Chad really a war by proxy Telegraph. Viitattu 08.02.2008.
6. ↑ UN gives support to Chad leader BBC. Viitattu 06.02.2008.
7. ↑ Renewed battles in Chad capital Al Jazeera. Viitattu 06.02.2008.
8. ↑ ^{8,0 8,1} Background Note: Chad U. S. Department of State. Viitattu 08.02.2008.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Matkaopas aiheesta Chad Wikitravelissa (englanniksi)