Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta
Wikipedia
Kuzey Kıbrıs Türk Cumhuriyeti Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta |
|||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
|
|||||||
Valtiomuoto | tasavalta | ||||||
Presidentti Pääministeri |
Mehmet Ali Talat Ferdi Sabit Soyer |
||||||
Pääkaupunki | Nikosia (39 973 as.) 35°10'3.37"N 33°22'25.04"E |
||||||
Muita kaupunkeja | Famagusta (44 250 as.), Kyrenia (28 500 as.), Güzelyurt (15 250 as.) |
||||||
Pinta-ala – josta sisävesiä |
3 355 km² (sijalla ?) 2,7 % |
||||||
Väkiluku (2006) – väestötiheys – väestönkasvu |
264 172 (sijalla ?) 78,7 as. / km² % ([[]]) |
||||||
Viralliset kielet | turkin kieli | ||||||
Valuutta | Uusi Turkin liira (TRY) | ||||||
BKT ([[]]) – yhteensä – per asukas |
sijalla 1 766 miljoonaa USD 8 095 USD |
||||||
HDI ([[]]) | (sijalla ) | ||||||
Elinkeinorakenne | maatalous %, palvelut %, teollisuus % BKT:sta |
||||||
Aikavyöhyke – kesäaika |
UTC+2 +3 |
||||||
Itsenäisyys – Julistautui – Tunnustettu |
15. marraskuuta 1983 vain Turkin tunnustama |
||||||
Lyhenne Maatunnus |
ajoneuvot: lentokoneet: TC |
||||||
Kansainvälinen suuntanumero |
+90 392 | ||||||
Motto | Ya istiklâl, ya ölüm (Vapaus tai kuolema) |
||||||
Kansallislaulu | İstiklal Marşı |
Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta on vuonna 1983 Kyproksen tasavallasta irtautunut alue Kyproksen saaren pohjoisosassa. Sen itsenäisyyden on tunnistanut vain Turkki, ja se on Kyproksen kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisäpuolella.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Kyproksen saari jakautui kahtia, kun Kreikan sotilasjuntan tukemat, Kyproksen tasavallan yhdistämistä Kreikkaan ajaneet "enosistit" (mm. terroristijärjestö EOKA) aloittivat väkivaltaisen toiminnan turkkilaisalueilla jälleen vuonna 1974. Edellisen kerran satoja kuolonuhreja vaatineita väkivaltaisuuksia oli etnisten ryhmien välille syttynyt kymmenen vuotta aiemmin Kyproksen perustuslaillisen kriisin yhteydessä.
Vuonna 1971 EOKA:n johtohahmot George Grivas ja Nikos Sampson olivat kääntyneet presidentti Makariosia vastaan. Kun Kreikan sotilasjuntta julisti saaren osaksi Kreikkaa vuoden 1960 perustuslain liitteenä olevan takaajavaltioiden (Kreikka, Turkki, Yhdistynyt kuningaskunta) välisen turvallisuussopimuksen nojalla, pyysi Turkki Yhdistyneeltä kuningaskunnalta apua tilanteeseen. Kun Yhdistynyt kuningaskunta kieltäytyi puuttumasta Kreikan sotilasjuntan ja EOKA:n toimiin, aloitti Turkki sotilaallisen operaation nousemalla maihin turkkilaisten asuttamaan Pohjois-Kyprokseen ja valtaamalla muutamassa päivässä 37 % saaresta.
Vuonna 2004 pidetyssä kansanäänestyksessä kyproksenturkkilaisista 65 % kannatti YK:n pääsihteeri Kofi Annanin ehdottamaa yhdistämistä, mutta kyproksenkreikkalaiset torjuivat sen 76 %:n enemmistöllä oman presidenttinsä Tassos Papadopoulosin ja Kyproksen kirkon johdon suosituksesta.
Pohjois-Kyprosta pitkään johtaneen presidentti Rauf Denktaşin seuraajaksi valittiin huhtikuussa 2005 pidetyissä vaaleissa pääministerinä toiminut Mehmet Ali Talat. Talat sai 55 % äänistä äänestysprosentin ollessa 70 %. Hänen johtamansa tasavaltalainen turkkilaispuolue (Cumhuriyetçi Türk Partisi) oli saanut 44 %:n äänisaaliillaan helmikuun 2005 parlamenttivaaleissa miltei puolet 50-paikkaisen parlamentin edustajapaikoista.
Yhdistämistä vastustava Dervis Eroglun johtama kansallinen yhtenäisyyspuolue taas jäi oppositioon saaden 32 % äänistä parlamenttivaaleissa ja hävisi presidentinvaalit Talatille saaden vain 23 % äänistä. Talat pyrkii Kyproksen jälleenyhdistämiseen liittovaltioksi, jotta myös turkkilainen osa pääsee EU:hun ja samalla eroon taloudellisesta eristäytyneisyydestään. Liittovaltiohankkeesta huolimatta turkkilaiset haluavat liittovaltiolle myös Turkin turvallisuustakuun. Turkki ja Kreikka ovat molemmat NATOn jäseniä, mikä on ollut sotilasliitolle aiemmin kriittinenkin asia.
Kyproksen etnisten ryhmien välisen väkivallan seurauksena asetti YK vuonna 1964 Kyprokselle rauhanturvajoukot (UNFICYP) valvomaan aselepoa. Joukot ovat Kyproksella edelleen tänäkin päivänä. Suomi osallistui rauhanturvaoperaatioon vuosina 1964 - 2005.
Valuuttana käytetään uutta Turkin liiraa. Brittivallan peruina Pohjois-Kyproksella on vasemmanpuoleinen liikenne.
[muokkaa] Väestö
Asukkaita Pohjois-Kyproksella oli vuonna 2006 väestönlaskennan perusteella 264 172. Noin puolet väestöstä koostuu kyproksenturkkilaisista, jotka ovat asuttaneet saarta vuosisatoja. Osa heistä on muuttanut saaren eteläosasta Kyproksen konfliktin aikana. Toinen merkittävä väestöryhmä ovat konfliktin aikana saarelle muuttaneet mannerturkkilaiset siirtolaiset, heistä huomattavalla osalla ei ole Pohjois-Kyproksen kansalaisuutta. Etnisiä vähemmistöjä ovat Karpasian niemimaalle jääneet kyproksenkreikkalaiset ja maroniitit.
[muokkaa] Politiikka
Pohjois-Kyproksen presidentti on Mehmet Ali Talat, ja pääministerinä toimii Ferdi Sabit Soyer.
[muokkaa] Talous
Pohjois-Kypros on riippuvainen Turkin antamasta avustuksesta. Valtaosa saaren teollisuudesta sijaitsee Etelä-Kyproksen puolella, joten Pohjois-Kypros on maatalousvoittoinen valtio. Valtion talous ei ole vieläkään toipunut täysin vuoden 1974 tapahtumista, ja maa kärsii kasvavasta inflaatiosta.[1]
Alueella tuotetaan lihaa, oliiveja, viljaa ja hedelmiä.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Pohjois-Kypros
- Matkaopas aiheesta Turkish Republic of Northern Cyprus Wikitravelissa (englanniksi)
- Suomen puolustusvoimien UNFICYP-sivu
- UNFICYP-joukkojen kotisivu
- The Northcyprus Alamanac, Galery, Forum and News
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica - suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 191. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.
Eurooppa: Turkki · Albania Lähi-itä: Syyria · Libanon · Palestiina · Irak · Kuwait · Bahrain · Qatar · Jordania · Jemen · Saudi-Arabia · Arabiemiirikunnat Aasia: Iran · Malesia · Indonesia · Tadžikistan · Bangladesh · Pakistan · Malediivit · Brunei · Afganistan · Uzbekistan · Kazakstan · Kirgisia · Azerbaidžan Afrikka: Marokko · Algeria · Tunisia · Libya · Egypti · Sudan · Komorit · Tšad · Niger · Mali · Mauritania · Senegal · Gambia · Guinea-Bissau · Guinea · Sierra Leone · Norsunluurannikko · Benin · Togo · Nigeria · Gabon · Kamerun · Uganda · Mosambik · Somalia · Djibouti Etelä-Amerikka: Guyana · Suriname Ehdokasmaat: Intia · Filippiinit Liitännäis- ja tarkkailijavaltiot: Bosnia ja Hertsegovina · Keski-Afrikan tasavalta · Thaimaa · Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta · Venäjä |