Irak

Wikipedia

الجمهورية العراقية Al-Jumhūrīyya al-‘irāqīyya (arabiaksi) Komara Iraqê (kurdiksi) Irakin tasavalta
lippu vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti Pääministeri	Jalal Talabani Nuri al-Maliki
Pääkaupunki	Bagdad (5 772 000 as.)
Muita kaupunkeja	Basra (1 377 000 as.)
Pinta-ala  – josta sisävesiä	437 072 km² (sijalla 57) 1,1 %
Väkiluku (2002)  – väestötiheys  – väestönkasvu	24 001 816 (sijalla 44) 55 / km² 2,7 % (2005)
Viralliset kielet	arabia, kurdi
Valuutta	dinaari (IQD)
BKT (2004)  – yhteensä  – per asukas	sijalla 71 54 400 miljoonaa 2270
HDI (–)	– (sijalla –)
Elinkeinorakenne	maatalous 13,6 %, palvelut 27,8 %, teollisuus 58,6 % BKT:sta
Aikavyöhyke  – kesäaika	UTC+3 ei käytössä
Itsenäisyys  – Yhdistyneestä kuningaskunnasta	1932
Lyhenne Maatunnus	IQ ajoneuvot: IRQ lentokoneet: YI
Kansainvälinen suuntanumero	+964
Motto	Allah Akbar (Jumala on suuri)
Kansallislaulu	Mawtini

Irakin tasavalta eli Irak (arab. ‏العراق‎, al-‘Irāq) on tasavalta Lähi-idässä. Irakin naapurimaita ovat Saudi-Arabia, Turkki, Kuwait, Syyria, Jordania ja Iran. Väkiluku on noin 25 miljoonaa ja pinta-ala noin 430 000 neliökilometria. Irakin pääkaupunki on Bagdad, jossa asuu noin 4 958 000 ihmistä. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Mosul ja Basra. Väestö jakautuu pääosin kolmeen ryhmään kielen ja uskonnon perusteella: kaksi kolmannesta väestöstä on arabeja, loput kurdeja. Suurin osa arabeista on šiiamuslimeja, mutta sunnimuslimeja on noin kolmannes koko väestöstä. Irak on maailman tärkeimpiä öljyntuottajamaita. Maassa on käyty Irakin sotaa vuodesta 2003.

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Saddam Husseinin valtakausi 1.2 Irakin sota 2003– 2 Politiikka 3 Hallinnollinen jako 4 Maantiede 5 Talous 6 Väestö 7 Lähteet 7.1 Viitteet

[muokkaa] Historia

Irak sijaitsee Mesopotamian vanhalla kulttuuriseudulla, jossa ovat sijainneet Sumerian, Assyrian ja Babylonian sivilisaatiot. On puhuttu myös Kaksoisvirtain maasta. Sittemmin alue on kuulunut mm. Persiaan, Aleksanteri Suuren valtakuntaan ja Roomaan. Arabit tulivat sinne jo 600-luvulla, pian islamin synnyn jälkeen. Mongolit hävittivät maata 1200-luvulla ja osmanit valloittivat sen vuonna 1534.

Tämän jälkeen Irak oli Turkin hallinnassa ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Sen jälkeen se joutui Yhdistyneen kuningaskunnan hallintaan Kansainliiton mandaattialueena. Toukokuussa 1920 maassa nousi laaja heimo- ja uskontorajat ylittänyt kapina brittihallintoa, etenkin kommissaari Sir Arnold Wilsonia vastaan San Remon rauhankokouksen tulosten tullessa ilmi. Britit kukistivat sen suurin ponnistuksin ja kustannuksin mm. ilmapommituksin ja tuomalla joukkoja Intiasta.

Irakista muodostettiin itsenäinen kuningaskunta 1932 myös Jordaniaa hallitsevan Hašimien suvun hallitsemana. Maan rajat piirsi Gertrude Bell, joka myös taivutteli siirtomaiden ministeri Churchillin valitsemaan syrjäytetyn Suur-Syyrian kuningas Faisalin Irakin kuninkaaksi. Maa tukeutui edelleen politiikassaan pitkälti Britanniaan brittiläismielisen pääministeri Nuri al-Sa’idin johdolla. Toisen maailmansodan aikana 1941 tapahtui Rašid Ali al-Kailanin johtamien saksalaismielisten vallankaappaus tavoitteena tuoda maa akselivaltojen puolelle, mutta britit kukistivat sen. Irak liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin ja siitä tuli Arabiliiton perustajajäsen 1945. Vuonna 1956 solmittiin Bagdadin sopimus Neuvostoliittoa vastaan Irakin, Turkin, Iranin, Pakistanin ja Britannian välillä.

Kuningasvalta menetti suosiotaan 1950-luvulla arabinationalismin myötä. Viimeinen kuningas Faisal II syöstiin vallasta 1958 ja valtaan nousi vasemmistopopulistinen Abdulkarim Qasim. Hän otti etäisyyttä britteihin ja solmi suhteet Neuvostoliiton kanssa. Hän pysyi johdossa helmikuuhun 1963 asti, ramadanin vallankaappaukseen kuningas Faisalin sukulaisen, kenttämarsalkka Abdulsalam Arifin ja baathisti-arabinationalistien johdolla. Syksyllä Abdulsalam Arif järjesti uuden vallankaappauksen ja poisti baathistit vallasta. Nuoremman Arifin kuoltua helikopteriturmassa häntä seurasi veljensä Abdulrahman Arif. Baathistit syrjäyttivät Abdulrahman Arifin 17. heinäkuuta 1968 ja Ahmad Hasan al-Bakr nimitettiin vallankumousneuvoston johtoon ja presidentiksi. Iraq Petroleum Company kansallistettiin 1971 ja öljytulot suunnattiin terveydenhuollon ja lukutaidon parantamiseen ja maan teollistamiseen. Al-Bakr nimitti serkkunsa Saddam Husseinin varapresidentiksi.

Huhtikuussa 1969 Iran sanoi irti sopimuksen Šatt al-Arabin hallinnasta ja maat siirsivät pian sotajoukkojaan rajoilleen. Iran alkoi tukea Pohjois-Irakin kurdeja, mikä vaaransi Irakin leipäkorina pidetyn Kurdistanin vakauden. Talvella 1973–1974 maiden välillä tapahtui avoimia yhteenottoja, jotka saivat heikomman Irakin armeijan ja talouden romahduksen partaalle. Vesiväylästä solmittiin maaliskuussa 1975 Algerin sopimus, jonka mukaan rajalinja kulki joen syvintä kohtaa pitkin. Irak luopui paitsi puolesta jokea, myös vaatimuksestaan Iranin arabien asuttamaan Khuzestaniin ja Iran lopetti tukensa Irakin kurdikapinallisille.

[muokkaa] Saddam Husseinin valtakausi

Alkuvuodesta 1979 Iranissa šaahi syöstiin vallasta ja maa julistettiin 1. huhtikuuta islamilaiseksi valtioksi Ajatollah Khomeinin johdolla. Iran alkoi kannustaa myös Irakin šiioja nousemaan vallanpitäjiään vastaan ja maassa nousi kapinoita ja sen johtajia vastaan tehtiin murhayrityksiä. Irak karkotti maasta 100 000 šiiaa. Al-Bakr luopui vallasta ja 16. heinäkuuta 1979 Saddam Hussein nimitettiin presidentiksi. Maiden suhteet katkesivat ja touko–elokuun 1980 maiden rajoilla kahakoitiin ja käytiin tykistötaisteluja. Saddam sanoi 17. syyskuuta 1980 irti vuoden 1975 sopimuksen ja hyökkäsi Iraniin 23. syyskuuta.

Irakin-Iranin sota kesti 1980–1988 ja siinä kuoli noin puolitoista miljoona ihmistä. Israelin koneet tuhosivat 1981 Irakin osittain valmiin Osirak-ydinvoimalan, Irakin koneet taas helmikuussa 1985 Iranin ydinvoimalan Bushehrissa. Irakin ilmaiskut siviilikohteisiin johtivat Iranin tykistöiskuihin Bagdadiin ja Basraan. Iranin hyökkäysten torjumiseen Irak käytti runsaasti taistelukaasuja. Vuodesta 1987 hyökättiin laivoja vastaan Persianlahdella, mikä sai ulkovallat puuttumaan asiaan. Irakin saavutettua viimein voittoja solmittiin heinäkuussa 1988 aselepo ja rauha elokuussa.

Saddam Hussein muutti Irakin poliisivaltioksi, jossa turvallisuuselimet valvoivat paitsi kansaa, myös toisiaan. Kapinat ja vallankaappausyritykset kukistettiin armottomasti. Etnisistä ryhmistä erityisesti kurdit, šiiat ja suoarabit joutuivat Saddam Husseinin valtakaudella vainotuiksi.

Irak miehitti maakunnakseen väittämänsä Kuwaitin 2. elokuuta 1990. Yhdysvaltain johtama, YK:n mandaatilla toimiva koalitio karkotti Irakin joukot Kuwaitista 16. tammikuuta 1991 alkaneessa ensimmäisessä Persianlahden sodassa. Sodan jälkeen YK:n talouspakotteet jatkuivat, maan etelä- ja pohjoisosat olivat liittouman valvomassa lentokiellossa ja Irakia vaadittiin tuhoamaan joukkotuhoaseensa ja ohjuksensa. Maan etelä- ja pohjoisosassa syttyi sodan jälkeen kapinoita, jotka maan tasavaltalaiskaarti kukisti.

[muokkaa] Irakin sota 2003–

Keväällä 2003 Yhdysvaltain johtama liittouma aloitti toisen Persianlahden sodan hyökkäämällä Irakiin tavoitteenaan joukkotuhoaseiden löytäminen ja tuhoaminen. Liittouma saavutti nopean sotilaallisen voiton ja miehitti Bagdadin, mutta sodan oikeutuksena pidettyjä joukkotuhoaseita ei löytynyt.^[1] Yhdysvaltain presidentti Bush julisti 1. toukokuuta 2003 "tehtävän suoritetuksi."

Husseinin kukistumiseen ja vangitsemisen sekä Irakin sodan muodollisen päättymisen jälkeen Irakissa on vastarintaa miehitysjoukkoja vastaan ja laajoja levottomuuksia. Toukokuusta 2003 maata hallitsi Yhdysvaltain nimittämän siviilihallinnon (Coalition Provisional Authority) johtaja L. Paul Bremer. Irakin miehityksen ensimmäisten kuukausien aikana maan vanha armeija ja poliisivoimat hajotettiin, Baath-puolueen jäseninä olleet virkamiehet ja opettajat erotettiin ja valtion omistamat yritykset, jotka työllistivät suurimman osan kansasta, suljettiin.

Irakin vastarinta teki ensimmäisen näyttävän iskunsa 20 elokuuta 2003 rekkalastillisella räjähteitä Bagdadin Canal-hotelliin, jossa sai surmansa mm. YK:n erityislähettiläs Sérgio Vieira de Mello. Maaliskuussa 2004 šiiojen Muqtada al-Sadrin Mahdin armeija nousi kapinaan Yhdysvaltain sotilashallinnon suljettua erään sen sanomalehden. Saman vuoden huhtikuussa tulivat ilmi Abu Ghraibin vankilan kidutuskuvat.

Elokuussa 2004 Yhdysvaltain joukot taistelivat Mahdin armeijan kanssa Najafissa Imaami Alin moskeijan lähistöllä. Taistelu päättyi molemminpuoliseen vetäytymiseen. Marras-joulukuussa 2004 käytiin raskaita taisteluja Fallujassa Yhdysvaltain merijalkaväen valloittaessa sen kapinallisilta. Kaupunki kärsi suuria vaurioita operaatiossa.

Valta siirtyi muodollisesti Iyad Allawin johtamalle väliaikaishallitukselle (Iraqi Interim Government) 28. kesäkuuta 2004, jolloin miehitys virallisesti päättyi.^[2] 30. tammikuuta 2005 maassa pidettiin vapaat vaalit, joissa valittiin 275-jäseninen parlamentti. Toukokuussa 2005 hallitus nimitti komitean kirjoittamaan maalle uuden perustuslain, joka hyväksyttiin kansanäänestyksessä 15. lokakuuta 2005 ja 15. joulukuuta 2005 pidettiin jälleen uudet vaalit. Uusi hallitus saatiin koottua puolen vuoden jälkeen toukokuussa 2006. Irakin siirtyminen demokratiaan on johtanut vallan siirtymiseen sunneilta šiioille.

Šiiojen al-Askarin kultaiseen moskeijaan Samarrassa tehtiin pommi-isku helmikuussa 2006, mikä tuhosi sen kultaisen kupolin. Tämän jälkeen šiiojen ja sunnien keskinäinen väkivalta kiihtyi.

Maassa oli elokuussa 2006 noin 150 000 Yhdysvaltain johtaman koalition sotilasta (134 000 yhdysvaltalaista, 8 000 brittiä sekä lukuisia muita kansallisuuksia.) Hyökkäykset koalition joukkoja ja Irakin uusia turvallisuusjoukkoja vastaan ovat jatkuneet kiivaina. Suurin osa kuolleista on kuitenkin sunni- ja šiiasiviilejä. Maa on ajautunut näiden ryhmien väliseen sisällissotaa muistuttavaan tilaan erityisesti Bagdadin alueella, missä asuu paljon molempiin ryhmiin kuuluvaa väestöä.^[3] Vuoden 2007 alussa Irakin 26 miljoonasta asukkaasta kaksi miljoonaa on paennut maasta ja 1,6 miljoonaa on maan sisäisinä pakolaisina. Noin 40 000–50 000 pakenee kodeistaan joka kuukausi.^[4] Asukkaista ilman töitä on 60 %^[5] ja irakilaisista yli 90 % pitää tilannetta huonompana kuin Saddam Husseinin aikana.^[6]

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmoitti televisiopuheessaan 10. tammikuuta 2007 Yhdysvaltain joukkojen määrän kasvatuksesta Irakissa (ns. Surge tai Operation Law and Order). Tavoitteena oli myös siirtää joukkoja maakunnista rauhoittamaan pääkaupunki Bagdad. Joukkojen uudeksi komentajaksi nimitettiin kenraali David Petraeus. Yhdysvallat lisäsi Irakin joukkoja 30 000 sotilaalla. Väkivalta vähenikin dramaattisesti vuoden 2006 loppuun verrattuna. Yhdysvallat alkoi kotiuttaa lisäjoukkoja ja kesään 2008 mennessä Irakiin jää enää 130 000 sotilasta. Todellinen luku on suurempi, koska USA:n asevoimat on ulkoistanut suuren osan ei-taistelutehtävistä sopimuskumppaneille (ns. contractors). Lisäksi Yhdysvallat on palkannut 88 000 irakilaista "naapuristovahteihin."^[7]

25. maaliskuuta 2008 Irakin armeija aloitti pääministeri Nuri al-Malikin käskystä suuren hyökkäyksen Basraan ottaakseen sen hallintaansa "rikollisjoukoilta ja militioilta." Elokuusta lähtien tulitaukoa pitänyt Moqtada al-Sadrin Mahdin armeija oli hyökkäysten merkittävin kohde, ja taistelut levisivät moniin kaupunkeihin etelä-Irakissa ja Bagdadin Sadr Cityyn.^[8][9] Taistelujen taukoamisen jälkeen Irakin hallitus erotti poliisista ja armeijasta noin 1300 jäsentä, jotka oli laiminlyöneet velvollisuuksiaan taisteluissa. Osa näistä oli loikannut vastapuolen puolelle.^[10]

[muokkaa] Politiikka

Vuodesta 1979 vuoteen 2003 Irakia hallitsi presidentti Saddam Husseinin johtama Baath-puolue. Baath oli noussut valtaan jo 1968, mutta Hussein muutti maan diktatuuriksi. Yksikamarisen, 250-paikkaisen parlamentin jäsenet valittiin neljän vuoden välein. Vain Baath-puolueen jäsenet saivat asettua ehdokkaaksi. Keväällä 2003 alkoi Irakin sota, jossa Yhdysvaltain johtama liittouma valloitti maan muutamassa viikossa. Tällöin kenties näkyvimmäksi poliitikoksi nousi tiedotusministeri Muhammad Sa’id al-Sahhaf. Huhtikuusta 2003 alkaen maa oli Yhdysvaltain johtaman liittouman joukkojen miehitysvallan alla. Hallintoa johti L. Paul Bremer. Irakilaisista koottiin väliaikainen hallintoneuvosto, jossa oli kuukausittain vaihtuvat puheenjohtajat. Neuvosto nimitti ministerit ja muut virkamiehet. 28. heinäkuuta 2004 valta luovutettiin takaisin irakilaisille, mutta Yhdysvalloilla oli edelleen sananvaltaa monissa asioissa. Vaikka Yhdysvaltojen mukaan virallinen miehitys on päättynyt, käytännössä miehitys ja sota jatkuu edelleen. Yhdysvaltain joukoilla on oikeus pidättää Irakin kansalaisia ja suorittaa sotilasoperaatioita ilman Irakin hallituksen hyväksyntää. Yhdysvallat ei myöskään kerro irakilaisille, mitä joukkoja sillä on maassa.^[11]

Vallanluovutuksen yhteydessä väliaikaiseksi presidentiksi tuli šeikki Ghazi al-Yawar ja väliaikaiseksi pääministeriksi Iyad Allawi. Väliaikaisen perustuslain mukaan toimeenpanovaltaa johti kolmihenkinen neuvosto. Valintajärjestelmä oli rakennettu takaamaan, että kaikki Irakin kansallisuudet tulivat edustetuiksi neuvostossa. Ennen perustuslain voimaantuloa voimassa olleita lakeja ei kuitenkaan saanut muuttaa. Vaaleissa 30. tammikuuta 2005 valittiin 275-jäseninen parlamentti. Suurimmaksi ryhmäksi nousi 48 prosentin ääniosuudella Abdul Aziz Hakimin johtama Yhtynyt Irakin liitto (al-I'tilaf al-iraqi al-muwahhad) joka koostui pääosin šiialaisista poliittisista ryhmistä (mm. SCIRI- ja Da’wa-puolueet). Toiseksi tuli kurdipuolueiden (ennen kaikkea KDP ja PUK) muodostama Kurdistanin liitto joka sai 26 % äänistä. Kolmanneksi suurimpana ryhmänä oli maallisten sunnien ja šiiojen Iyad Allawin johtama "Irak-lista" joka sai 14 % äänistä.^[12]

Parlamentin puhemieheksi valittiin 2. huhtikuuta sunni Hajim al-Hasanin ja varapuhemiehiksi šiia Husain al-Šahristani ja kurdi Arif Tayfor. Parlamentti nimitti Irakin presidentiksi kurdipoliitikko Jalal Talabanin ja pääministeriksi Yhtynyttä Irakin liitoa edustavan Da’wa-puolueen johtajan Ibrahim Ja’farin.

Irakin perustuslaki hyväksyttiin 15. lokakuuta 2005 pidetyssä kansanäänestyksessä. Sen mukaan Irakista tulee islamilainen, demokraattinen liittotasavalta. 15. joulukuuta 2005 järjestettiin uudet parlamenttivaalit. Hallitusneuvottelut kestivät viisi kuukautta. Irakin pääministeriksi nimitettiin 20. toukokuuta 2006 šiia Nuri al-Maliki. Hallituksen kokoaminen oli hankalaa ja aluksi sekä sisä- että puolustusministerin paikka jätettiin täyttämättä.

Irak on edelleen YK:n pakotteiden alainen. Etenkin sen tulot öljynmyynnistä menevät toukokuussa 2003 perustettuun Irakin kehittämisrahastoon (engl. Development Fund for Iraq) yhdysvaltalaiseen Federal Reserve Bank of New Yorkiin.^[11]

Irak on Foreign Policy -lehden "epäonnistuneiden valtioiden" listan toisella sijalla,^[13] sekä Transparency Internationalin mukaan maailman kolmanneksi korruptoitunein maa.^[14]

[muokkaa] Hallinnollinen jako

Irakissa on 18 maakuntaa (muhafaza, kurdiksi: Pârizgah):

Bagdad (بغداد) Salah al-Din (صلاح الدين) Diyala (ديالى) al-Wasit (واسط) Maisan (ميسان) Basra (البصرة) Dhi Qar (ذي قار) al-Muthanna (المثنى ) al-Qadisiyya (القادسية)

Babil (بابل) Karbala (كربلاء) Najaf (النجف) al-Anbar (الأنبار) Ninawa (نينوى, Neynewa) Dahuk (دهوك, Duhok) Arbil (أربيل, Parêzgeha Hewlêr) al-Ta’mim (التأميم, Te'mîm) al-Sulaimaniyya (السليمانية, Silêmanî)

[muokkaa] Maantiede

Irakissa keskilämpötila on tammikuussa kymmenen celsiusastetta, heinäkuussa peräti 34 °C. Ilmasto on kuuma ja kuiva, mutta keinokastelun avulla harjoitetaan voimaperäistä maanviljelyä Eufratin ja Tigrisin jokilaaksoissa, jotka ovat maan hedelmällisintä seutua. Tärkeimmät maataloustuotteet ovat kotimaiseen käyttöön menevä vilja, sekä taatelit joita riittää vientiinkin.

Irakin korkein huippu on maan pohjoisosassa, lähellä Turkin-vastaista rajaa sijaitseva 3607 metriä korkea Zagrosvuori.

[muokkaa] Talous

Irakin talous perustuu pitkälle öljyn vientiin ja siitä saataviin tuloihin. Maan viennin arvosta 84 prosenttia on öljytuloja.^[15] Viennistä noin puolet viedään Yhdysvaltoihin.^[15] Irakin muut merkittävät luonnonvarat ovat maakaasu, fosfaatti ja rikki.^[15]

[muokkaa] Väestö

Irakin valtakieli on arabia, pohjoisosissa puhutaan kurdia. Molemmat ovat virallisia kieliä.

Valtauskonto on islam (sunnilaisuus ja šiialaisuus ovat molemmat yleisiä), mutta maassa vallitsee uskonnonvapaus. Pieni vähemmistö (n. 3 %) harjoittaa kristinuskoa. Lisäksi maassa on pieni mandealainen vähemmistö.

Noin 75–80 % Irakin väestöstä on arabeja ja 15–20 % lähinnä Pohjois-Irakissa asuvia kurdeja. Uskonnollisesti enemmistö arabeista on šiiamuslimeja ja enemmistö kurdeista sunneja. Šiialaiset arabit (n. 60–65 %) ovat enemmistönä maan eteläosissa, keskiosissa sunniarabit (n. 15–25 %) ja pohjoisessa kurdit (15–20 %).^[16]

Maassa on lukuisia pienempiä vähemmistöjä kuten kristityt assyrialaiset, turkinsukuista kieltä puhuvat turkmeenit, persialaiset, mandealaiset ja armenialaiset.

[muokkaa] Lähteet

• Background Note: Iraq (Yhdysvaltain ulkoministeriö) (englanniksi)
• Country profile: Iraq (BBC) (englanniksi)
• A Timeline of the Iraq War, Think Progress (englanniksi)

[muokkaa] Viitteet

Organization of the Petroleum Exporting Countries (OPEC)

Algeria | Indonesia | Irak | Iran | Kuwait | Libya | Nigeria | Qatar | Saudi-Arabia | Venezuela | Arabiemiirikunnat