Ensimmäinen maailmansota

Wikipedia

Ylhäältä myötäpäivään kiertäen: juoksuhautoja länsirintamalla, brittiläinen Mark IV-panssarivaunu ylittämässä juoksuhautaa, kuninkaallisen laivaston taistelulaiva HMS Irresistible uppoaa ajettuaan miinaan Gallipolin taistelussa, kaasunaamariin pukeutuneet miehet ampuvat Vickers-konekiväärillä, Albatross D.III-kaksitasoja

Päivämäärä:	28. heinäkuuta 1914 – 11. marraskuuta 1918
Paikka:	Eurooppa, Afrikka, jossain määrin myös Tyynimeri
Casus belli:	Kilpavarustelu, nationalismi, liittoumat ja aiemmat kiistat. Laukaiseva tekijä oli Franz Ferdinandin salamurha
Lopputulos:	Keskusvaltojen tappio
Vaikutukset:	Yhdysvalloista tuli maailman voimakkain valtio, Saksan, Itävalta-Unkarin ja Venäjän keisarikunnat sekä Ottomaanien sulttaanikunta lakkautettiin, Venäjästä tuli Neuvostoliitto, Venäjästä ja Itävalta-Unkarista erosi useita uusia valtiota kuten Suomi, Puola ja Tšekkoslovakia, Saksan siirtomaat ja eräät Turkille kuuluneet alueet muutettiin Kansainliiton mandaattialueiksi. Lisäksi tehtiin paljon rajamuutoksia. Sodan lopettanut Versaillesin "häpeärauha" saattoi olla yhtenä syynä toiseen maailmansotaan

Taistelijat

Keskusvallat:

Saksa

Bulgaria

Itävalta-Unkari

Ottomaanien valtakunta

Ympärysvallat:

Yhdistynyt kuningaskunta

Ranska

Venäjä

Yhdysvallat

Italia

Romania

Serbia

Portugali

Japani

Belgia

Montenegro

Kreikka

Komentajat

Frans Joosef I

Franz Conrad von Hötzendorf

Vilhelm II

Mehmet V

Ismail Enver

Mustafa Kemal Atatürk

Nikolai II

Herbert Henry Asquith

Douglas Haig

John Jellicoe

Viktor Emanuel III

Luigi Cadorna

Armando Diaz

Woodrow Wilson

John J. Pershing

Tappiot

Kaatuneina:
4 386 000
Haavoittuneina:
8 388 000
Kadonneina:
3 629 000^lähde?

Kaatuneina:
5 520 000
Haavoittuneina:
12 831 000
Kadonneina:
4 121 000^lähde?

Ensimmäinen maailmansota oli vuosina 1914–1918 käyty maailmanlaajuinen konflikti, jonka tapahtumat kuitenkin keskittyvät enimmäkseen Euroopassa käytyihin taisteluihin. Alusta alkaen sotaa käytiin niin Aasian kuin Afrikankin mantereilla ja merellä kaikilla suurimmilla valtamerillä. Taisteluita ei käyty Amerikan mantereilla, mutta Yhdysvallat osallistui sotaan taistelemalla Euroopan maaperällä. Sodan osapuolet jaetaan kahteen ryhmään: keskusvaltoihin ja ympärysvaltoihin. Edelliseen kuuluivat Saksan keisarikunta, Itävalta-Unkari ja Ottomaanien valtakunta, jälkimmäisen ryhmän täkeimmät osallistujat taas olivat Yhdistynyt kuningaskunta, Venäjän keisarikunta, Ranska ja Yhdysvallat. Ryhmien nimet tulevat niiden maantieteellisestä sijainnista: Saksa ja Itävalta-Unkari sijaitsevat keskellä (keskusvallat) Eurooppaa, missä niitä ympäröivät Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Venäjä (ympärysvallat). Miljoonia kuolonuhreja vaatinut sota on historian tuhoisimpia ja historiallisesti erittäin merkittävä sota: Venäjän, Saksan ja Itävalta-Unkarin keisarihuoneet kaatuivat, uusia valtioita syntyi ja sodan rauhansopimuksen katsotaan historiankirjoituksessa olevan yhtenä osatekijänä toisen maailmansodan synnylle. Ensimmäinen maailmansota oli ensimmäinen sota, johon liittyi maita yli puolen maapallon alueelta, suurimmat taistelut käytiin Euroopassa. Se oli myös ensimmäinen motorisoitu sota.

Suursotaa osattiin aavistaa etukäteen, sillä käynnissä oli valtava kilpavarustelu muun muassa Saksan ja Englannin välillä. Monet valtiot lähtivät sotaan, koska ne uskoivat sen hyödyttävän heitä ja kestävän vain lyhyen ajan. Sodan käynnisti liittolaissuhteisiin perustuva ketjureaktio. Alun perin oli kyse paikallisesta kriisistä Itävalta-Unkarin ja Serbian välillä. Serbialaisen terroristijärjestö Mustan käden toimeenpaneman Itävalta-Unkarin kruununprinssin Frans Ferdinandin murhan jälkeen Itävalta-Unkari asetti Serbialle ehtoja, joihin Serbia ei voinut myöntyä. Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle, mihin Serbian liittolainen Venäjä vastasi julistamalla sodan Itävalta-Unkarille. Lopulta Euroopan suurvaltojen keskinäiset sopimukset tulivat täytäntöön ja Saksa, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta julistivat sotia toisilleen. Diplomaattisista neuvotteluista ei ollut apua laajenevan selkkauksen selvittämiseksi eikä esimerkiksi Saksan esittäessä rauhanneuvotteluja 1916 siihen suostuttu.^[1] Länsirintamalla Saksan ja Ranskan välillä sota oli pitkään asemasotaa; alun nopean etenemisen jälkeen sota muuttui näännytyssodaksi, jossa käytiin valtavia, tuloksettomia, suuret sotilastappiot aiheuttaneita taisteluja muun muassa Verdunissa ja Sommessa. Sodassa kaatui arviolta 8,5 miljoonaa sotilasta^[2] noin 6 400 sotilaan päivävauhtia ja 4 uhria minuutissa,^[3] ja se aiheutti valtavat taloudelliset tappiot. Saksa menestyi hyvin itärintamalla Venäjää vastaan ja Venäjän huono sotamenestys osaltaan johti Venäjän keisarikunnan romahtamiseen ja Neuvosto-Venäjän syntyyn. Sota päättyi 11. marraskuuta 1918 keskusvaltojen häviöön ja Saksa julistettiin yksin sotaan syylliseksi.

Sisällysluettelo

1 Sodan syyt
2 Sarajevon laukaukset
3 Sodan kulku
4 Sota- ja asetekniikan kehitys
5 Sodan seuraukset
6 Versailles'n rauha
7 Aluemuutokset sodan jälkeen
8 Katso myös
- 8.1 Sotanäyttämöt
- 8.2 Suuret taistelut
9 Lähteet
10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Sodan syyt

Osapuolet sodan alkaessa.

██ ympärysvallat

██ keskusvallat

██ liittoutumattomat

Sodan taustatekijät ja varsinaiset syyt ovat monimutkaiset ja yhä jokseenkin epäselvät, vaikka sodan alun tapahtumahistoria tunnetaankin kohtuullisesti. Sotaan johtaneina syinä on nimetty muun muassa:

Kiihkeä ja sovitteluun kykenemätön kansallismielisyys
Ratkaisematta jääneet aiemmat kiistat
Liittoumien tuottama automatiikka
Mutkikas ja sirpaleinen hallitsemistapa
Viiveet ja väärinymmärrykset diplomaattisissa suhteissa
Edeltäneiden vuosikymmenten kilpavarustelu
Sotilaallisten suunnitelmien jäykkyys
Kilpailu siirtomaista
Taloudellinen kilpailu

Euroopassa oli vallinnut pitkä rauha vuosien 1870 – 1871 Ranskan–Preussin sodan jälkeen. Laajaa suurvaltojen välistä sotaa osattiin pelätä etukäteen, koska sellainen oli nähty Euroopassa aiemmin, Napoleonin aikana.

1900-luvun alussa Euroopassa poliittista tilannetta hallitsivat kaksi suurvaltaryhmittymää. Vuonna 1882 oli perustettu Saksan, Italian ja Itävalta-Unkarin välinen kolmiliitto ja vuonna 1892 Ranskan ja Venäjän välinen ystävyysliitto. Yhdistynyt kuningaskunta liittyi myöhemmin kahdenkeskisillä sopimuksilla liittoon Ranskan ja Venäjän kanssa, synnyttäen kolmisopimuksen.

Sotaintoinen nationalismi kukoisti Ranskassa, Saksassa ja Englannissakin.

Saksalla ja Ranskalla oli ollut erimielisyyksiä raja-alueistaan jo Kaarle Suuren valtakunnan hajoamisen jälkeisistä ajoista lähtien. Ranska halusi saada takaisin kiistellyt Elsassin (Alsace) ja Lothringenin (Lorraine) maakunnat, jotka oli pääosin 1600-luvulla valloitettu Ranskan yhteyteen, mutta menetetty vuonna 1870 Saksaa vastaan käydyssä sodassa. Eräässä vaiheessa 1800-luvun lopulla sota olikin syttyä uudestaan Saksan ja Ranskan välille.^lähde?

Venäjällä ja Itävalta-Unkarilla oli kiistoja Balkanin maista. Balkanilla asui paljon slaaveja, minkä vuoksi Venäjä, jossa panslavismi oli voimissaan, tunsi sympatiaa aluetta kohtaan. Venäjä halusi myös valvontaansa Välimeren merireittejä. Samaan aikaan Saksan taloudellinen vahvistuminen ja erityisesti voimakas laivaston laajentaminen suututti brittejä ja ajoi heidät varustelukilpaan Saksan kanssa. Britit pitivät laivastoaan maailman vahvimpana ja halusivat jopa eräässä vaiheessa pitää laivastonsa yhtä suurena kuin kaksi seuraavaksi suurinta laivastoa yhteensä. Saksa halusi brittien kanssa kilpaillakseen rakentaa jättilaivaston, ja varustelukilvan edettyä nopeaa vauhtia britit ehdottivatkin vuonna 1912 Saksalle sen jäädyttämistä.

Välttääkseen yhtäaikaisen taistelun kahdella rintamalla Saksa kehitti Schlieffen-suunnitelman, joka perustui toisen vihollisen, Ranskan, nopeaan kukistamiseen ennen hyökkäyksen aloittamista Venäjälle. Venäjän uskottiin saavansa joukkonsa liikkeelle niin hitaasti, että Ranska ehdittäisiin voittaa ennen sitä. Saksa halusi laajeta Euroopassa, ja uskoi voittavansa sodan. Britit taas pelkäsivät Saksan laajenemista. Saksan keisari Vilhelm II kertoi vuonna 1913 Itävallassa, että ei enää vastustanut suursotaa.^lähde? Bismarckin luja, mutta sovittelevampi politiikka, oli ollut ohi hänen jouduttuaan eroamaan kanslerin tehtävästä vuonna 1890.

[muokkaa] Sarajevon laukaukset

Pääartikkeli: Sarajevon laukaukset

Ensimmäinen maailmansota lähti käyntiin ketjureaktiona, jonka pani alulle Itävallan kruununprinssin Franz Ferdinandin ja hänen vaimonsa Sofian murha Sarajevossa, Bosniassa. Itävalta-Unkarin serbit halusivat liittyä Serbiaan ja toteuttivat tätä pyrkimystä poliittisen murhan avulla. Kruununprinssin saattueeseen heitettiin ensin pommi, mutta se ei haavoittanut Ferdinandia. Muutama tunti myöhemmin nuori mies nimeltään Gavrilo Princip ampui sotaharjoitusta seuraamaan tullutta kruununprinssiä ja hänen puolisoaan. Molemmat kuolivat pian laukausten jälkeen.

Kruununprinssin murha oli järkyttävä tragedia. Koska Itävalta-Unkari halusi palauttaa arvovaltaansa Balkanin alueella, se antoi Serbialle jyrkkäsävyisen vaatimuksen viivyteltyään ensin melko pitkän aikaa. Itävalta-Unkari uhkasi Serbiaa sodalla lähettämällä sille listan kymmenestä vaatimuksesta, joihin kuului muun muassa kaikkien Serbiasta johdettujen Itävalta-Unkaria vastaan toimineiden terrorijärjestöjen lakkauttaminen.^lähde? Serbia myöntyi pitkälle suostuen yhdeksään kymmenestä vaatimuksesta,^[4] mutta ei halunnut, että Itävalta-Unkari ulottaisi poliisitutkimuksensa Serbian alueelle. Tämä uhkasi Serbian mielestä maan itsemääräämisoikeutta. Lopulta Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914.

Venäjä pyrki lisäämään vaikutusvaltaansa Balkanilla ja tuki sen takia slaavilaista Serbiaa sodassa Itävalta-Unkaria vastaan. Saksa puolestaan tuki Itävalta-Unkaria Venäjää vastaan. Venäjä pani joukkonsa liikkeelle suunnitelmansa mukaisesti Itävaltaa mutta myös Saksaa vastaan, koska maan kuljetusjärjestelmä ei sallinut osittaista liikekannallepanoa. Saksa tulkitsi Venäjän liikekannallepanon uhaksi itselleen ja päätti aloittaa sodan Venäjää vastaan.

Mutta ennen kuin Saksa uskalsi lähettää joukkojaan Venäjälle, sen olisi eliminoitava vihollisensa Ranska. Saksassa epäiltiin Saksan-Venäjän sodan syttyessä Ranskan käyttävän tilaisuutta hyväkseen ja hyökkäävän Saksaan. Kun Ranskalta ei saatu kysyttäessä vakuutusta, ettei se puuttuisi Balkanin tapahtumiin, Saksa päätti hyökätä Ranskaan.^lähde? Jotta hyökkäys Ranskaan onnistuisi, oli kierrettävä vahvasti linnoitettu Saksan ja Ranskan välinen raja ja hyökättävä Belgian kautta. Tämä antoi Isolle-Britannialle muodollisen syyn liittyä sotaan Ranskan puolelle, vaikka todellinen syy oli halu pysäyttää Saksan laajeneminen Euroopassa,^lähde? sillä se saattaisi lopulta uhata brittejäkin. Näin alussa vain paikalliseen Itävallan ja Serbian väliseen sotaan joutui mukaan yhä enemmän valtioita.

Vuonna 1914 oli aikaisempien vuosien pahin sotainnostus näyttänyt hiipuneen. Useimmat sotilasasiantuntijat olivat sitä mieltä, että sota jää lyhyeksi, korkeintaan kolmen kuukauden mittaiseksi,^lähde? jolloin kustannukset ja miestappiot jäisivät vähäisiksi. Tämän takia moni maa uskalsi lähteä sotaan mukaan.^lähde?

[muokkaa] Sodan kulku

Pääartikkelit: Länsirintama (ensimmäinen maailmansota) ja Itärintama (ensimmäinen maailmansota)

Brittiläinen Mark I-panssarivaunu Sommella 1916

Saksalainen Fokker Dr.I-hävittäjälentokone

Venäjä oli pannut joukkonsa liikkeelle uhatakseen Itävaltaa, joka aikoi hyökätä Serbiaan. Saksa julisti sodan Venäjää vastaan 1. elokuuta 1914 sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut joukkojen liikekannallepanon. Sodanjulistuksia sinkoili tiuhaan tahtiin seuraavina päivinä, ja 5. elokuuta oli suuri osa sotijoista jo sodassa mukana. Saksa halusi murskata Venäjän armeijan ennen kuin se oli ehtinyt koota voimansa ja julisti Venäjälle sodan. Samalla Ranska aloitti liikekannallepanon ja Saksa julisti sodan myös Ranskaa vastaan. Tämän jälkeen saksalaiset joukot valtasivat Belgian aivan maan äärimmäistä luoteiskulmaa lukuun ottamatta sekä Luxemburgin, ja etenivät niiden läpi Pohjois-Ranskaan. Tällä tapaa saksalaiset kiersivät Schlieffenin suunnitelman mukaisesti Ranskan itärajalleen rakentamat linnoitukset. Hyökkäys Belgiaa vastaan antoi Isolle-Britannialle, joka oli yksi Belgian puolueettomuuden taanneista valtioista, muodollisen syyn julistaa sota Saksaa vastaan. Sen jälkeen kaikki Ison-Britannian siirtomaat ja dominiot tulivat emämaansa rinnalle. Iso-Britannia lähetti vapaaehtoisia, värvättyjä joukkoja Ranskan länsirintamalle. Itärintamalla Saksa kukisti Erich Ludendorffin johdolla etenevät heikosti toimivat venäläiset nykyisen Puolan alueella taitavasti muun muassa Tannenbergin ja Masurian järvien suurissa taisteluissa 1914–1915, ja Ludendorffista ja hänen esimiehestään Hindenburgista tuli kansallissankareita. "Venäläisten höyryjyrä" pysähtyi myös Itävallassa. Galitsiaan edenneet Itävalta-Unkarin joukot ajettiin alueelle vuonna 1915, jolloin saksalaiset valtasivat vuoden edetessä koko Puolan silloisen alueen. Venäläiset miehittäjät kohtelivat kaltoin miehittämäänsä maata ja muun muassa vainosivat juutalaisia.

Japani liittyi Ison-Britannian ja Ranskan rinnalle elokuussa 1914. Japanilla oli taka-ajatuksena valtansa laajentaminen Kaukoidässä, ja Japanin sotatoimet rajoittuivatkin Saksan Tyynellä valtamerellä hankkimien siirtomaiden valtaamiseen. Ottomaanien valtakunta ja Bulgaria liittyivät Saksan puolelle lokakuussa 1914. Bulgaria oli menettänyt alueita Serbialle maiden välisessä sodassa 1912, ja halusi nyt kostaa.^lähde? Itävallan hyökkäys Serbiaa vastaan sodan alussa epäonnistui, mutta Bulgariasta voitiin avata toinen rintama Serbiaa vastaan.

Kaikissa sotaa käyvissä maissa oli sekä sodan kannattajia että vastustajia. Jotkut sodan kannattajat uskoivat nopeaan voittoon. Lehdistö loi kuvan, jonka mukaan sodan kannatus olisi ollut laajaa.^lähde? Monet, nimenomaan sosialistit ja älymystön jäsenet,^lähde? pitivät sotaa suurena onnettomuutena. Yleisen mielipiteen enemmistö lienee ollut sodan vastainen.^lähde? Kuitenkin esimerkiksi Saksassa moni sosialisti äänesti sodan puolesta. Saksalaiset surmasivat Belgiassa siviilejä muun muassa kostoksi belgialaisten sissitoiminnasta Saksaa vastaan. Ranskalaiset pysäyttivät saksalaisten etenemisen Marnejoen lähellä, koska saksalaisten hyökkääjien kärsimättömyyden takia rintamalinjaan oli syntynyt valtava aukko.

Talvella 1914 kaikki osapuolet joutuivat toteamaan, että tavoiteltua nopeaa ratkaisua ei oltu saavutettu. Mutta esimerkiksi sotaa ajanut Saksan yleisesikunnan päällikkö von Moltke ei ollut nopeaan ratkaisuun uskonutkaan. Sota muuttui uuvutussodaksi, jossa pyrittiin vastustajan voimien kuluttamiseen ja raaka-aineiden saannin rajoittamiseen. Saksan ja Ranskan välinen länsirintama juuttui vuosiksi paikoilleen, ja käytiin valtavia kuukausia kestäviä taisteluja, jotka vaativat satojen tuhansien sotilaiden hengen. Kuuluisia ovat muun muassa Sommen, Verdunin ja Passchendaelen taistelut. Verdunissa Saksa halusi vuodattaa Ranskan armeijan veren kuiviin, mutta kärsi myös itse valtavat tappiot. Näissä valtavissa taisteluissa kenraalit pistivät joukkonsa hyökkäämään kohti vihollisen konekivääri- ja tykkitulta, ja rintama siirtyi korkeintaan muutamia satoja metrejä.^lähde? Tämä johtikin lopulta laajaan kapinointiin Ranskan armeijassa. Ensimmäisen maailmansodan huolto, lääkintä, ja viestitys sekä taistelutaktiikka olivat kehittymättömiä, mikä tuotti suuret tappiot. Länsirintamalla eräissä paikoissa oli ajoittain niin liejuista, että miehiä hukkui liejuisiin kranaattikuoppiin.^lähde? Lieju pysäytti esimerkiksi Passchendaelen suurhyökkäyksen etenemisen vuonna 1917.^lähde?

Italia pysytteli alkuun puolueettomana, sillä Saksa ja Itävalta eivät ilmoittaneet liittolaiselleen etukäteen sotaan ryhtymisestä kolmiliittosopimuksen edellyttämällä tavalla. Ison-Britannian ja Ranskan luvattua Italialle Itävallan italiankieliset alueet, liittyi se sotaan toukokuussa 1915. Rintama pysyi Italiassa pitkään suunnilleen paikoillaan. Vuonna 1915 britit yrittivät avata uuden rintaman Anatoliaan, ja käytiin Gallipolin taistelu. Uuden rintaman avaamisessa kuitenkin epäonnistuttiin. Menestystä sodassa Ottomaanien valtakuntaa vastaan alettiin saavuttaa vasta vuonna 1917.

Portugali, Romania ja Kreikka liittyivät Saksaa vastaan 1916. Romanian osalta tämä johti katastrofiin, kun suurin osa maan alueesta miehitettiin nopeasti. Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan vasta 6. huhtikuuta 1917, ja niinpä amerikkalaisia joukkoja alkoi saapua Ranskaan, missä heitä nousi maihin 26. kesäkuuta 1917.

Yhdysvaltain liittymiseen vaikutti osaltaan Saksan helmikuussa 1917 aloittama rajoittamaton sukellusvenesota, eli ympärysvaltojen satamiin pyrkivien rahti- ja matkustajalaivojen upottaminen varoituksetta. Yhdysvallat oli myös saanut selville, että Saksa oli tunnustellut etukäteen Meksikon halukkuutta hyökätä Yhdysvaltoihin (kts. Zimmermann-sähke), ja luvannut Meksikolle tästä hyvästä Teksasin, Arizonan ja New Mexicon osavaltiot. Monet latinalaisen Amerikan valtiot seurasivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja julistivat Saksalle sodan, mutta eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin.

Yhdysvalloissa enemmistö kansalaisista vastusti pitkään sotaan liittymistä. Asiaa pidettiin Euroopan sisäisenä. Brittiläisten matkustajalaivojen upotukset ja niiden uutisointi mediassa käänsi kansalaisten mielipidettä. Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson oli kovan painostuksen alla hänen pidettyään kiinni eristäytymispolitiikasta. Yhdysvallat eivät puuttuneet sotaan vaan yrittivät toimia rauhanvälittäjinä. Entinen presidentti Theodore Roosevelt ja lukuisat ministerit sekä tietenkin teollisuus painostivat sotaan lähtemisen puolesta.

Samaan aikaan oli myös Jersey Cityssä New Jerseyssä Black Tom -saaren ammusvaraston räjähdys, joka tappoi seitsemän ja jota epäiltiin saksalaisten agenttien teoksi. Pian tämän jälkeen Kingslandissa New Jerseyssä syttyi tulipalo ammustehtaassa. Tulipalosta epäiltynä vangittiin saksalaissyntyinen mies, jonka viranomaiset kadottivat. Saksa ei koskaan myöntänyt kumpaakaan tapausta. Riippumatta olivatko tapaukset lavastettuja, Wilsonin rauhanpolitiikka oli lyöty ja Yhdysvallat julisti sodan ja pian miljoona vapaaehtoista nuorta miestä oli ilmoittautunut rintamalle, josta oli tulossa yksi historian verisimpiä.

Kansallisuusaatetta käytettiin molemmin puolin vastustajan heikentämiseksi. Saksa ja Itävalta lupasivat perustaa itsenäisen Puolan Venäjän kustannuksella, jolloin he pystyivät muodostamaan puolalaisista sotavangeista joukko-osastoja. Samaan tapaan Venäjä ja länsivallat kannustivat Itävallan slaavien, italialaisten ja romanialaisten kansallistunnetta. Kokonaisia tšekkiläisiä joukko-osastoja loikkasikin Venäjän puolelle, missä niistä ja sotavangeista muodostettiin Tšekkiläinen legioona. Englanti, Ranska ja Venäjä tunnustivat sen itsenäiseksi valtioksi.

Venäjän armeija oli vuonna 1917 hajoamistilassa, venäläiset sotilaat ryöstelivät omaa maataan.^lähde? Venäjällä sota johti kahteen vallankumoukseen vuonna 1917, ensin tsaarinvastaiseen Helmikuun vallankumoukseen ja sitten kommunistiseen Lokakuun vallankumoukseen. Toisen vallankumouksen jälkeen Venäjä irrottautui sodasta Brest-Litovskin rauhansopimuksella, jossa se luovutti Saksalle Baltian maat, Puolan ja Ukrainan.

Vuoden 1918 alussa Saksa onnistui muun muassa uuden sotilastaktiikan ja itärintamalta vapautuneiden joukkojen ansiosta etenemään länsirintamalla tykinkantaman päähän Pariisista, mutta ympärysvaltain vastahyökkäykset ajoivat Saksan armeijan sotaväsymyksen tilaan. Ympärysvalloilla oli muun muassa panssariase. Saksalaisia alkoi antautua ympärysvalloille, ja lopulta 11. marraskuuta 1918 Saksa päätti vetäytyä sodasta ja ensimmäinen maailmansota päättyi.

[muokkaa] Sota- ja asetekniikan kehitys

Katso myös: Lentokone ensimmäisessä maailmansodassa

Ensimmäisen maailmansodan on sanottu olleen sota, joka käytiin 1900-luvun tekniikalla, mutta 1800-luvun taktiikoilla. Asetekniikka oli ajanut taktiikan ja strategian edelle, jolloin tappiot muodostuivat puolin ja toisin valtaviksi, hyökättäessä 1800-luvun taktisin ja taisteluteknisin menetelmin huolellisesti linnoittautunutta, konekiväärein ja uusin tykistöasein varustautunutta vihollista vastaan. Hyvin pitkälti nämä seikat juututtivat joukot länsirintamalla asemasotaan. Erään arvion mukaan sotilaita kaatui yhteensä 8,5 miljoonaa.

Hieman ennen sotaa ja sen aikana kehitettiin monia uusia aseita, jotka nyt näkivät ensimmäistä kertaa laajamittaista käyttöä. Näihin lukeutuvat esimerkiksi lentokoneet, sukellusveneet ja taistelukaasut. Jalkaväen uusista, ensimmäistä kertaa massamaisesti käytetyistä aseista tärkeimpiä olivat kone- ja pikakiväärit, kranaatinheittimet sekä aivan sodan lopussa saksalaisten käyttöönsä saamat konepistoolit. Panssarivaunu kehitettiin sodan kestäessä ja siitä oli ympärysvalloille hyötyä piikkilankojen ja juoksuhautojen ylittämisessä, vaikkakin vielä ensimmäisen maailmansodan panssarivaunut olivat seuraavan maailmansodan vaunuihin verrattuna alkeellisia ja panssaritaktiikka kehittymätöntä. Panssareiden todellinen läpimurto jäi toiseen maailmansotaan.

Suurimmat tappiot eivät kuitenkaan aiheutuneet konekiväärien luotisuihkuista, vaan tykistön tulesta.^lähde? Tähän seikkaan oli kaksi merkittävää tekijää, joista ensimmäinen oli aivan 1800-luvun lopussa kehitettyjen joustolavettisten tykkien käyttöönotto. Nyt tykkiä ei tarvinnut enää suunnata jokaisen laukauksen jälkeen erikseen, mikä johti tulinopeuden ja tulen tehon moninkertaistumiseen. Toinen olennainen tykistön tehokkuuteen vaikuttanut seikka oli buurisodissa kehitetty epäsuora ammunta. Kenttätykit voitiin nyt sijoittaa taemmas omasta etulinjasta, jolloin tulenjohtaja yksinomaan saattoi tähystää maalia ja käskeä tarvittavat tulen korjaukset. Suurtaisteluita edeltäneissä tykistön tulivalmisteluissa, sekä itse taisteluiden kestäessä saatettiin ampua miljoonittain tykinkranaatteja.^lähde?

[muokkaa] Sodan seuraukset

Ennen toista maailmansotaa ensimmäistä maailmansotaa kutsuttiin myös "sodaksi joka lopetti kaikki sodat". Mutta oikeammin voidaan sanoa, että ensimmäinen maailmansota oli toisen maailmansodan siemen. Hävitty sota johti Saksassa talouden romahdukseen ja inflaatioon ja yleisesti epäoikeutettuna pidetty rauhansopimus aiheutti tyytymättömyyttä, mikä osaltaan myöhemmin johti natsien valtaannousuun. Venäjän huono sotamenestys johti osaltaan Lokakuun vallankumoukseen ja Keisarillisen Venäjän loppuun, veriseen sisällissotaan ja lopulta Neuvostoliiton syntyyn. Suomen irtoaminen Venäjästä liittyi vallankumoukseen, kun bolševistinen Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden.

Uuvutussodan suunnattomat tappiot ja korkeat kustannukset rasittivat Euroopan taloutta. Ennen sotaa Ranska ja Iso-Britannia olivat "maailman pankkiireita", joilla oli enemmän saatavia muualta maailmasta kuin velkoja, ja Yhdysvallat kuului velallisiin. Sotakustannukset johtivat siihen, että Länsi-Euroopan suurvalloista tuli velallisia, vieläpä niin pahasti velkaantuneita, että ilman Saksalle määrättyjä valtavia sotakorvauksia ne eivät olisi kyenneet suoriutumaan veloistaan. Neuvostoliitto kieltäytyi maksamasta Keisarillisen Venäjän velkoja. Maailmantalouden painopiste siirtyi sodan jälkeen Yhdysvaltoihin.

[muokkaa] Versailles'n rauha

Sodan päätyttyä kokoontuivat voittajavaltojen johtajat neuvottelemaan rauhanehdoista Pariisiin. Rauhansopimuksia kutsuttiin nimellä Versailles'n sopimus. Venäjää ei kutsuttu eikä hävinneillä keskusvalloilla ollut äänivaltaa. Käytännössä suurimman osan päätöksistä tekivät neljä suurinta voittajavaltiota: Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia ja Italia.

Rauha oli voittajavaltioiden sanelema ja Saksan kannalta "häpeärauha". Saksa tuomittiin yksin sotasyylliseksi. Se riisuttiin aseista ja sai pitää vain 100 000 sotilaan armeijan (Reichswehr). Saksalle määrättiin tiukat aserajoitukset eikä sillä saanut olla sukellusveneitä, taistelulentokoneita, panssarivaunuja tai asevelvollisuutta. Saksan oli sodan jälkeen maksettava valtavat sotakorvaukset ja se menetti siirtomaansa.

Kansainliiton säännöt sisältyivät rauhansopimuksiin.

[muokkaa] Aluemuutokset sodan jälkeen

Sodan jälkeen niin sanotut reunavaltiot Viro, Latvia, Liettua ja Puola irrotettiin Venäjästä. Suomen itsenäisyysjulistuksen Venäjä oli hyväksynyt jo aiemmin.^lähde? Itävalta-Unkari hajosi Itävaltaan ja Unkariin sekä kokonaan uutena syntyneeseen Tšekkoslovakiaan. Serbiasta, Montenegrosta ja Itävalta-Unkariin kuuluneista slaavilaisalueista muodostui Jugoslavia. Etelä-Tiroli ja Istria liitettiin Italiaan. Transilvania liitettiin Romaniaan. Galitsia liitettiin Puolaan. Ottomaanien valtakunta hajosi Turkiksi ja sen alueet Lähi-idässä päätyivät Ison-Britannian ja Ranskan valvontaan. Saksa menetti siirtomaansa, luovutti Elsass-Lothringenin alueen Ranskalle ja Reininmaa demilitarisoitiin. Tanska sai Pohjois-Slesvigin, Liettua Memelin alueen ja Puolalle annettiin niin sanottu Puolan käytävä ja osia Sleesiasta. Danzigista (nykyinen Gdansk) tehtiin itsenäinen kaupunkivaltio.