Polkupyörä

Wikipedia

Polkupyörä on lihasvoimalla toimiva kevyen liikenteen ajoneuvo, jonka rakenne perustuu kahteen peräkkäiseen pyörään, jotka runko pitää kiinni toisissaan. On myös yksi- ja kolmipyöräisiä polkupyöriä.

Polkupyörän liikkuessa kuljettaja on sen kyydissä joko istuen polkupyörän penkillä tai seisten polkimilla. Nykyisiä takavetoisia polkupyöriä liikutetaan takapyörää pyörittämällä. Pyöritys tapahtuu polkimia polkemalla eli jalkojen vuoroittaisilla ojennus- ja koukistusliikkeillä. Polkimista on voimansiirto ketjun välityksellä takapyörään. Myös nivelakselia käytetään voimansiirrossa, mutta hyvin harvoissa polkupyörissä. Polkupyörää ohjataan kääntämällä etupyörää ohjaustangon avulla sekä myös kallistamalla koko pyörää.

Polkupyörän hyötysuhde on hyvä, koska sillä liikuttaessa liikkeet ovat pääosin pyöriviä. Pyöräily kuluttaa matkaan nähden huomattavasti vähemmän energiaa kuin esimerkiksi juokseminen tai kävely. Kilometrin matkalla vauhdilla 16 km/h pyöräilevä kuluttaa 0,9 kilojoulea energiaa jokaista kehon kilogrammaa kohti, kun vastaavasti juoksija kuluttaa 4,0 kilojoulea. ^[1]

Vuonna 1995 polkupyöriä tuotettiin 107 miljoonaa kappaletta. Samana vuonna autoja valmistettiin noin 37 miljoona kappaletta. Vuonna 2001 tehdyn arvion mukaan maailmassa on 1,4 miljardia pyörää ja 340 miljoonaa autoa.

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Potkupyörät 1.2 Velosipedit 1.3 Turvapyörä 1.4 Moderni pyörä 1.5 Nojapyörän kehitys 1.6 Maastopyörä 1.7 Ominaisuuksien kehitys 2 Moottoroitu polkupyörä 3 Sähköpyörä 4 Polkupyörän rakenne 4.1 Runko 4.2 Pyörät 4.3 Ohjauslaitteet 4.4 Vaihteisto 4.5 Jarrut 4.6 Jousitus 4.7 Muita varusteita 5 Polkupyörätyypit 5.1 Maantiepyörä 5.2 Citypyörä 5.3 Retkipyörä 5.4 Maastopyörä 5.5 Hybridipyörä 5.6 Fitnesspyörä 5.7 Cyclocross-pyörä 5.8 Ratapyörä 5.9 Tandempyörä 5.10 Taittopyörä 5.11 Nojapyörä 5.12 Yksipyöräinen 5.13 Kolmipyöräiset 6 Polkupyörän tulevaisuus 7 Katso myös 8 Viitteet 9 Lähteet 10 Kirjallisuus 11 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Polkupyörälle ei voida nimetä yksittäistä keksijää. Nykyisen malliset polkupyörät ovat kehittyneet useiden keksintöjen pohjalta noin kahden vuosisadan aikana.

[muokkaa] Potkupyörät

Saksalaisen paroni Karl Draisin (Karl Friedrich Christian Ludwig Freiherr Drais von Sauerbronn) tiedetään patentoineen vuonna 1817 ensimmäisen etäisesti polkupyörää jollain tapaa muistuttavan puisen kulkuvälineen, potkupyörän, jota kutsutaan draisiiniksi. ^{[2] [3]}. Tästä mallista puuttuivat polkimet, ja liikkeelle päästiin potkimalla maasta vauhtia. Potkupyörä ja sen lukuiset jäljitelmät 1800-luvulla saivatkin nopeasti englantilaisilta pilkkanimen "keikarin-hevonen" (engl. dandy-horse) juuri tämän epäkäytännöllisen liikkumatavan vuoksi.

Ensimmäinen poljinpari polkupyörässä nähtiin skotlantilaisen sepän Kirkpatrick Macmillanin rakentamassa kulkuneuvossa vuonna 1839.

[muokkaa] Velosipedit

Polkupyörälle, jossa ei ole ketjuja ja polkimet on yhdistetty etupyörään vipuvarsin, vakiintui myöhemmin termi velosipedi. Tämän nykyisen polkupyörän esi-isän kehitti pariisilainen vaunuseppä Pierre Michaux vuonna 1861 ja sen patentoi hänen palveluksessaan toiminut Pierre Lallemet vuonna 1866 Yhdysvalloissa ^[4].

Englantilaiset nimitykset "ordinary" sekä "penny-farthing" annettiin velosipedistä parannetuille malleille, joissa etupyörä oli huomattavasti suurempi kuin takapyörä. Tähän hieman hullunkuriseltakin näyttävään pyörämalliin päädyttiin, koska polkupyörän saattoi saada kulkemaan nopeammin sillä perusteella että iso pyörä kulkee yhdellä kampikierroksella pitemmän matkan kuin pieni. Nopeuden havaittiin olevan hyödyksi etenkin kilpailukäytössä.

Ennen 1880-lukua polkupyörää kutsuttiin Suomessa velosipediksi, velocipediksi, pikarattaaksi, polkurattaaksi tai pikakulkuriksi. Vaikka sanaa käytettiin jo ennen vuotta 1886, valokuvaaja, kirjailija, kääntäjä ja toimittaja I.K. Inha mainitaan yleensä polkupyörä-sanan keksijänä. Inha matkusti erikoisvalmisteisella polkupyörällä kuvausmatkoillaan ja välitti englantilaisia polkupyöriä myytäväksi 1880-luvulla. ^[5].

[muokkaa] Turvapyörä

Vaikka ordinary oli erittäin nopea huomattiin pian, että se oli myös erityisen epävakaa. Sitä oli hankala pitää pystyssä ja se aiheutti paljon loukkaantumisia ja jopa kuolonkolareita. Turvapyörä kehitettiin tarpeeseen saada vastaavan nopeuksinen kulkuneuvo, mutta samalla myös turvallinen liikenneväline.

Turvapyörän kehitti englantilainen John Starley vuonna 1885. Turvapyörässä oli uusi keksintö, ketjuveto. Nyt polkupyörän vakauttaminenkaan ei ollut enää kiinni ajajan jalkojen pituudesta. Poljinkoneisto oli sijoitettu itse runkoon, ja voimansiirto takapyörään. Aikaisemmissa malleissa voimansiirto oli pelkän akselivetoisen etupyörän varassa.

Starley oli käyttänyt jo aiemmin tuotenimeä Rover valmistamissaan pyörissä ja muutti 1896 yhtiönsä nimen muotoon The Rover Cycle Company Ltd. Yhtiö aloitti jo 1904 myös Rover-autojen tuotannon.

[muokkaa] Moderni pyörä

Polkupyörä kehitettiin valmiiksi tekniseksi välineeksi jo suhteellisen varhain, 1920- ja 1930-luvuilla. Tämän jälkeen varsinaisia suuria teknisiä läpimurtoja ei tapahtunut, vaan polkupyörän kehitys jäi odottamaan uusia materiaaleihin, jousitukseen, vaihteisiin ja jarruihin liittyviä teknisiä ja metallurgiaan liittyviä keksintöjä.

Polkupyörän keskeiset osat, runko, pyörät ja vanteet sekä vapaanavat ja keskiöt pysyivät suhteellisen muuttumattomina aina 1970-luvulle asti.

[muokkaa] Nojapyörän kehitys

Nojapyöriä alettiin kehittämään jo ennen kuin niin sanottu timanttirunkoinen polkupyörä tuli vallitsevaksi 1890-luvulla. ^[6]

Kaksipyöräisen nojapyörän rakensi vuonna 1932 ranskalainen Charles Mochet. Sillä ajanut kokenut kilpapyöräilijä Francis Fauré alkoi murskata ennätyksiä erilaisissa polkupyöräkilpailuissa. Vuonna 1934 Kansainvälinen pyöräilyunioni UCI muutti sääntöjä niin, että polkupyörän keskiön piti sijaita pystysuunnassa satulan nokan takapuolella. Tämä esti nojapyörien kilpailemisen teknisesti huonompia vastustajiaan vastaan ja oli tuntuva takaisku polkupyörän kehitykselle ^[7]

Käytännössä nojapyörät unohdettiin aina näihin päiviin asti. Ainoa toisen maailmansodan jälkeen nojapyörää kehittänyt oli leipzigiläinen insinööri Paul Rinkowski, joka rakensi useita nojapyöriä hyvin vaatimattomista materiaaleista. ^[8] Hänen keksintöjään ei kuitenkaan hyödynnetty DDR:ssa. Teollinen nojapyörien valmistus aloitettiin vuonna 1979 Yhdysvalloissa ja 1980-luvulla nojapyörien teollinen tuotanto käynnistyi useassa maassa. ^[9]

Esimerkiksi Hollannissa nojapyörät ovat yhä suositumpia ja myös katetut nojapyörät valtaavat alaa. Niiden etuna on suoja säätä, etenkin sadetta vastaan. Nojapyöriä esittelee Suomessa vuonna 1999 perustettu Kevytkulkuneuvojen ystävät r.y. ^[10]

[muokkaa] Maastopyörä

Maasto-olosuhteisiin sopiva polkupyörämalli syntyi 1970-luvun alussa, kun joukko nuoria sanfranciscolaisia huomasi, kuinka hauskaa oli ajaa moottoripyörällä alas 748 metrin korkuisen Mount Tamalpais -vuoren rinteitä, Marinin piirikunnassa Kaliforniassa. Viranomaiset eivät hyväksyneet raskaiden pyörien aiheuttamaa eroosiota ja meluhaittoja. Nuoret korvasivat moottoroidut ajoneuvot vanhoilla, raskaiksi ja kestäväksi tehdyillä paksurenkaisilla Schwinn Excelsior-pyörillä, jotka oli tehty aikoinaan lapsille moottoripyörien korvikkeiksi. Nämä pyörät saattoivat painaa jopa 27 kiloa ja usein niissä ei ollut kuin kuin yksi vaihde ja jalkajarru, mutta sen ei koettu olevan este, sillä näillä pyörillä ajettiin ainoastaan alamäkeen ja ylös päästiin kuorma-auton kyydillä.

Myöhemmin lajin aktiiviset harrastajat, kuten Joe Breeze, Gary Fisher, Charlie Cunningham, Keith Bontrager ja Tom Ritchey alkoivat kehittää 1970-luvulla monipuolisemmin maastoon sopivia, vieläkin kestävämpiä pyörämalleja, joilla pystyttiin ajamaan ensimmäisiä pyöräkilpailuja Kalifornian kukkuloilla. ^[11] Maastopyöräilystä tuli suosittu laji 1980-luvulla ja Atlantan olympialaisissa vuonna 1996 siitä tuli olympialaji. ^[12]

[muokkaa] Ominaisuuksien kehitys

Polkupyörälle on eri aikoina haluttu kehittää ominaisuuksia, jotka tekisivät siitä entistä käytännöllisemmän, turvallisemman ja paremman kulkuneuvon. Seuraavassa luettelo tärkeimmistä eri aikakausina kehitetyistä teknisistä ominaisuuksista.

• 1870 - James Starley - tangentiaalisesti kiinnitetyt pinnat renkaisiin ja näin ollen renkaan suurempi koko ja kevyempi paino
• 1885 - John Starley - ketjuveto (turvapyörä)
• 1888 - John Boyd Dunlop - ilmarengas
• 1895 - Joseph Meunier - vapaanapa
• 1927 - Tullio Campagnolo - pikalinkku
• 1933 - Tullio Campagnolo - suistava takavaihtaja
• 1973 - Gary Fisher - vaihteiden peukalovaihtajat ja satulan pikalinkku
• 1977 - Joe Breeze - ensimmäinen maastoon tarkoitettu polkupyörän runko
• 1990 - luvun alkua - etu- ja takajousitus

[muokkaa] Moottoroitu polkupyörä

Ajoneuvolain 19 pykälän mukaan polkupyörällä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön tai tavaran kuljettamiseen valmistettua, vähintään kaksipyöräistä, polkimin tai käsikammin varustettua moottoritonta ajoneuvoa. Polkupyöräksi katsotaan myös sellainen enintään 250 W:n tehoisella sähkömoottorilla varustettu ajoneuvo, jonka moottori toimii vain poljettaessa ja kytkeytyy toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa. ^[13]

[muokkaa] Sähköpyörä

Pääartikkeli: Sähköpyörä

Sähköpyörä on sähkömoottorilla varustettu polkupyörä, mopedi, skootteri, potkulauta tai niitä muistuttava ajoneuvo. Sähköpyöriä ovat myös moottorilla varustetut nojapyörät ja tandemit.

[muokkaa] Polkupyörän rakenne

Yksinkertaisimmillaan polkupyörä koostuu rungosta ja siihen liitetyistä kahdesta kapeasta renkaasta. Runkoon kiinnitetyt eturatas ja poljinkammet on liitetty takarattaaseen ketjulla, joka toimii välikappaleena siirtäessä ajajan jalkojen voiman takapyörälle ja edelleen liike-energiaksi. Takapyörässä on vapaanapa, joka sallii pyörän pyörimisen vaikka poljinkoneisto olisikin liikkumattomana. Etupyörä, kiinnitettynä etuhaarukkaan ja sitä kautta ohjainkannattimeen/tankoon muodostaa pyörän "keulaosan", jonka avulla pyörän kulkusuuntaa voidaan muuttaa. Enemmän hallittavuutta ajoon saa vaihteiston ja jarrujen avulla.

[muokkaa] Runko

Runko yhdistää polkupyörän osat toisiinsa. Sen kestävyys, paino, jäykkyys ja geometriset ominaisuudet - puhutaan joskus runkoarkkitehtuurista - vaikuttavat pyörän ajettavuuteen.

Tavallisimmat pyörän rungon ja etuhaarukan materiaalit ovat teräs tai alumiini, mutta runkoja valmistetaan myös hiilikuidusta, titaanista tai magneesiumista. Jotkut ovat valmistaneet polkupyörän runkoja puusta. ^[14] Terästä voidaan seostaa useilla aineilla, yleisimpinä ovat kromi, molybdeeni ja mangaani. Alumiinia seostetaan muun muassa sinkillä, kuparilla, magnesiumilla ja skandiumilla.

Runko valmistetaan joko juottamalla putket yhteen joko suoraan tai muhvien avulla tai hitsaamalla rungon kappaleet toisiinsa. Yleisin menetelmä nykyään on TIG-hitsaus. Hiilikuiturungot voidaan valmistaa useilla tekniikoilla, joko liimaamalla putket välikappaleiden (hiilikuitua, titaania tai alumiinia) avulla yhteen tai muottiin laminoimalla. Melko yleistä kilpakäyttöön tarkoitetuissa polkupyörissä on materiaalien yhdistely, jolloin osa rungosta voi olla jotain metallia, osa hiilikuitua. ^[15]

Oikea runkokoko on ratkaiseva pyöräilymukavuuden kannalta. Oikea koko riippuu kuljettajan pituudesta, sekä polkupyörätyypistä. Oikean koon voi selvittää muun muassa seisomalla hajareisin pyörän päällä. Näin selviää, paljonko jalkatilaa jää vaakaputken ja nivustaipeen väliin (naistenpyörissä vaakaputki täytyy kuvitella). Jalkatilan ääripäät ovat maastokäyttöön tarkoitetun maastopyörän 15 sentistä maantiekilpapyörän 4 senttiin. Koon voi selvittää asiantuntevassa pyöräliikkeessä ja sen voi varmistaa koeajolla. ^[16]

[muokkaa] Pyörät

Pyörät koostuvat vanteesta, navasta, niitä yhdistävistä puolista (pinnat) sekä sisä- ja ulkorenkaasta (avorengas). Joissakin kilpapyörissä sisä- ja ulkorengas on yhdistetty (tuubirengas) ja puolien tilalla voi olla kiekko.

Polkupyörässä käytetään pinnoituskuvioltaan erilaisia renkaita sen mukaan millainen maasto on kyseessä. Maastorengas leveänä ja nappulakuvioisena sopii parhaiten huonokuntoisille ajoreiteille ja metsäpoluille. Maastorenkaissa käytetään suhteellisen pientä rengaspainetta, yleisesti 2-4 bar. Maastopyörissä on yleistynyt myös sisärenkaaton UST Tubeless -järjestelmä, jossa ulkorengas tiivistyy suoraan vanteelle ilman sisärengasta. Maantie- ja citypyörissä käytetty sileä ja kapea asfalttirengas tarjoaa pienimmän vierintävastuksen tasaisilla tiepinnoilla. Näissä käytetty rengaspaine on yleisesti 6-10 bar. Yleisrengas on kahden viimeksi mainitun välinen kompromissi, jota käytetään hybridipyörissä ja joissain retkipyörissä. Talviajoa varten valmistetaan nastoitettuja renkaita, jotka lisäävät oleellisesti ajoturvallisuutta jäisellä ajoalustalla. Äärimmäistä talvipitoa haluavat rakentavat itse ruuvirenkaita^lähde?, joissa renkaan rungon läpi sisältä ulos poratataan pelti- tai koneruuveja niin, että niiden kärjet tulevat esiin kulutuspinnasta. Vierintävastus näillä on huomattavan suuri, ne soveltuvat parhaiten lähinnä esim. alamäkikäyttöön hiihtokeskuksissa.

[muokkaa] Ohjauslaitteet

Etupyörä on kiinnitetty etuhaarukkaan, joka rungossa olevan putken (emäputken) kautta on yhdistetty ohjaustankoon.

[muokkaa] Vaihteisto

Vaihteiston tehtävänä polkupyörässä on muuttaa rattaiden välitystä maaston ja tien pituuskaltevuuden sekä ajajan kunnon ja tarpeiden mukaisesti. Mitä vaikeammasta maastosta on kyse sitä enemmän vaihteiden suuresta lukumäärästä on hyötyä.

Polkupyörän vaihteisto koostuu itse vaihdelaitteesta ja vaihteen valitsijasta sekä näitä yhdistävästä vaijerista. Vaihdelaite on joko pyörän navan sisään rakennettu napavaihde tai nykyisin yleisemmin ketjuvaihde, jossa rattaiden viereen asennetulla vaihteensiirtäjällä liikutetaan ketjua erikokoisten taka- tai keskiörattaiden välillä.

Useimmissa tavallisissa kaupunki- tai työmatkapyöräilyyn tarkoitetuissa polkupyörissä on napavaihde, jossa on kolmesta kahdeksaan erilaista välitystä. Ketjuvaihteisissa pyörissä on yhdestä kolmeen erikokoista keskiöratasta ja viidestä kymmeneen takaratasta. Eri välitykset (vaihteet) saadaan näiden yhdistelminä. Retki- ja kilpailukäyttöön tarkoitetuissa pyörissä vaihteita voi olla 5–30. Maastopyörissä ja hybrideissä on nykyisin usein 24 tai 27 vaihdetta, joskus myös 21. Käytännössä varsinaisia eri välityksiä on huomattavasti vähemmän, koska eri rattaiden yhdistelmät voivat tuottaa useita lähes samoja välityksiä. Käyttökelpoisia välityksiä vähentää myös se, että vaihteiden toiminnan ja kulumisen takia ei ole järkevää käyttää kaikkia ratasyhdistelmiä; esimerkiksi yhdistelmä pienin ratas edessä ja pienin ratas takana vaatii ketjun olevan sen verran vinossa että sekä rattaat että ketju kuluvat nopeammin.

[muokkaa] Jarrut

Polkupyörän jarrut tuovat varmuutta ja turvallisuuden tunnetta ajamiseen. Yleisin polkupyörissä käytetty jarrutyyppi on vaijereilla toimiva vannejarru. Vannejarruja on muutamaa eri tyyppiä, yleisin lienee ns. V-jarru. Harraste- ja kilpakäyttöön tarkoitetuissa maastopyörissä voidaan käyttää myös levyjarruja (mekaanisia tai hydraulisia) tai hydraulisia vannejarruja. Nykyään on myös olemassa ns. rullajarruja jotka koostuvat jarrumekanismista navan sisällä. Niitä kaikkia käytetään ohjaustangossa olevilla kahvoilla. Pyörän takanavan sisään rakennetut jarrut ovat yleisiä varsinkin vaihteettomissa pyörissä. Niissä jarrutus tapahtuu polkemalla taaksepäin. Vanhemmissa pyörissä oli käytetty vipujarruja.

[muokkaa] Jousitus

Monissa maastopyörissä on jousitus etuhaarukassa, usein myös rungossa satulan alapuolella. Myös ns. hybridipyörissä (maasto- ja kaupunkipyörän risteytys) saatetaan käyttää lyhytjoustoista etuhaarukkaa.

[muokkaa] Muita varusteita

Muita yleishyödyllisiä polkupyörään saatavia lisävarusteita ovat esimerkiksi ajovalot, heijastimet, tavaratelineet sekä laukut, lokasuojat, matkamittari, nousukahvat ja lukkopolkimet. Näistä ajovalot, heijastimet, lokasuojat ja jonkinlainen tavarateline on yleensä mukana arkipäiväiseen käyttöön tarkoitetuissa pyörämalleissa. Ilman lokasuojia tien pinnassa sateella oleva vesi (ja hiekkateillä märkä kura) lentävät pyöräilijän päälle, joten lokasuojat ovat tarpeelliset, mikäli pyörällä on tarkoitus ajaa säännöllisiä matkoja säästä riippumatta.

[muokkaa] Polkupyörätyypit

[muokkaa] Maantiepyörä

Pyörämalleista kaikkein vanhin ja perinteikkäin. Tunnetaan myös nimellä kilpapyörä. Huomioitavia ominaisuuksia ovat kapeat, suuripaineiset renkaat ja matala paino, joilla molemmilla tavoitellaan suurempaa nopeutta. Erityisominaisuuksiin kuuluu myös matala ajoasento, joka mahdollistaa pienemmän ilmanvastuksen ja sitä kautta nopeamman vauhdin. Maantiepyörästä on ajansaatossa muokattu harraste- ja kilpailukäyttöön useita muita sitä enemmän tai vähemmän muistuttavia pyörätyyppejä kuten aika-ajopyörä, ratapyörä, triathlonpyörä, audax-pyörä ja cyclocross-pyörä. Ratapyörässä ei ole vapaaratasta (pyörien pyöriessä myös polkimet pyörivät, sillä ei siis voi rullata polkimet paikallaan) eikä jarruja.

[muokkaa] Citypyörä

Kaupunkiajoon tarkoitettu pyörämalli. Sopii lyhyille kauppa- ja työmatkoille.

[muokkaa] Retkipyörä

Pitkille matkoille ja retkille suunniteltu polkupyörätyyppi, johon on mahdollista lastata kiinni suuriakin tavarakuormia.

Tämän nimikkeen alle menee hyvin monenlaisia polkupyöriä. Ääripäissä lähes kilpapyörän malliset laitteet joihin voi lastata päivän/parin retkelle tai sisämajoitukseen riittävät varusteet ja ajaa vauhdikkaasti pitkiäkin päivämatkoja. Toisessa päässä on sitten suoratankoisia paksurenkaisia laitteita, joihin voi todella pakata tavaraa useita kymmeniä kiloja. Pyöräretkeilyyn sopii toki mikä tahansa pyörä, jolla on mukava ajaa ja tarpeelliset tavarat saa mukaan, nykyään myös hybridit ja maastopyörät ovat suosittuja pyöräretkivälineitä.

[muokkaa] Maastopyörä

Haastaville poluille ja vaikeaan maastoon suunniteltu polkupyörätyyppi. Maastopyörän rakenteessa on pyritty huomioimaan ennalta arvaamattoman maaston epätasaisuudet vankentamalla runkoa, leventämällä renkaita ja tehostamalla jarruja. Ajoasento on pystympi kuin maantiepyörässä, jotta kuljettajan raajoilla olisi mahdollista vastata paremmin vastaantuleviin töyssyihin ja kuoppiin. Ajomukavuutta lisää myös useimpiin maastopyöriin kuuluva jousitus. Maastopyörästä on ajansaatossa muokattu vaativaan harraste- ja kilpailukäyttöön useita muita sitä enemmän tai vähemmän muistuttavia pyörätyyppejä kuten kilpamaastopyörä, alamäkipyörä, freeridepyörä, trail-pyörä, dual-slalompyörä, dirt/street-pyörä, BMX-pyörä ja trial-pyörä. Vaihteita maastopyörissä on pyörätyypistä riippuen 1-27.

[muokkaa] Hybridipyörä

Hybridipyörät ovat eräänlaisia maantiepyörän ja maastopyörän yhdistelmiä.

Yleensä hybrideissä on 622 mm(28") vanteet maastopyörissä yleisesti käytettävien 559 mm(26") vanteiden sijasta. Muu tekniikka on samankaltaista maastopyörien kanssa, joskin pelkästään hybrideihin tarkoitettuja osiakin on olemassa. Rungon mitoitus hybrideissä vaihtelee melko paljon, jotkut mallit ovat pitkähköjä, maantieretkiin sopivia, jotkut taas hyvinkin pystyssä ajettavia parhaiten lyhyille matkoille ja kaupunkiin sopivia. Pyörätyyppi on varsin suosittu koska se soveltuu monenlaiseen ajoon.

[muokkaa] Fitnesspyörä

Jos hybridi on maantiepyörän ja maasturin välimuoto, fitnesspyörä on jotain hybridin ja maantiepyörän väliltä. Ne ovat yleensä kapearenkaisia, kevyitä pyöriä joita ei ole suunniteltu kuormattuna ajoon. Käytännössä fitnesspyörä onkin usein kuin suoratankoinen maantiekilpapyörä. Fitnesspyörä sopii hyvin maantielenkkeilyyn henkilölle, joka vierastaa maantiepyörien käyrää ohjaustankoa.

[muokkaa] Cyclocross-pyörä

Cyclocross-pyörä on erityisesti cyclocross-kisoja varten tehty pyörä. Pyörä muistuttaa isoilta osin maantiepyörää. Suurimmat erot ovat rungon geometriassa, sillä cyclocross-pyörässä on enemmän maavaraa ja ajoasento on hieman pystympi. Lisäksi rungon vaakaputki voi olla vaakasuunnassa litistetty, jotta pyörää olisi mukavampi kantaa olkapäällä, eikä varsinkaan kisakäyttöön suunnitelluissa cyclocross-pyörissä useinkaan ole kiinnikkeitä juomapullotelineitä varten. Cyclocross-pyörän haarukat ovat maantiepyörää väljemmät suurempia renkaita ja niiden mukanaan nostamaa maa-ainesta varten. Renkaat ovat normaalisti nappulakuvioiset.

Suomessa jotkut pitävät cyclocross-pyöriä hyvinä talvipyörinä, sillä niihin sopivat nastarenkaat ja lokasuojat toisin kuin maantiepyöriin. Leveiden renkaiden ansiosta cyclocross-pyörästä voi myös rakentaa retkipyörän paremmin kuin maantiepyörästä, mutta ainakin puhtaat kisacrossarit voivat olla ajo-ominaisuuksiltaan melko äkkinäisiä, mikä ei ole matka-ajossa kaikkien mieleen.

[muokkaa] Ratapyörä

Ratapyörällä ajetaan soikeaa, kallistettua rataa (velodrom). Ratapyörässä on kiinteä välitys ja siinä ei ole jarruja eikä vaihteita.

[muokkaa] Tandempyörä

Kahden- tai jopa kolminkeskiseen ajoon samalla pyörällä suunniteltu polkupyörätyyppi. Ulkonäöllisesti tämän pyörän erottaa tavallisesta pyörästä pidempi runko, jossa satulanpaikat ja polkimet kullekin ajajalle erikseen.

[muokkaa] Taittopyörä

Taittopyörät ovat taittuvarunkoisia, kokoontaitettavia polkupyöriä, joita on tällöin helpompi kantaa mukanaan ahtaissa paikoissa esimerkiksi lentokoneissa, linja-autoissa, metroissa tai junissa. Se on erityisen suosittu muun muassa veneilijöiden ja karavaanarien tilapäiskulkuneuvona, sillä kokoontaitettu pyörä mahtuu pieneenkin säilytystilaan. Pienimmät taittopyörät mahtuvat jopa reppuun (esimerkiksi A-bike [1]).

[muokkaa] Nojapyörä

Pääartikkeli: Nojapyörä

Nojapyörien ilmanvastus on pienempi kuin pystypyörän, jolloin ne myös kulkevat nopeammin. ^[17]

Nojapyörä on maantiepyörän kaksi- tai useampipyöräinen sukulainen, jolla ajetaan matalassa makuuasennossa tai myös melko pystyssä asennossa. Nojapyörää (englanniksi recumbent bicycle tai recumbent tricycle) poljetaan jalat edellä nojatuolia muistuttavalla istuimella eikä satulalla. Nojapyörä voidaan varustaa myös katteella, jolloin sitä voidaan Suomessa kutsua myös kinneriksi (englanniksi HPV (Human Powered Vehicle) tai velomobile)[2][3]. Nojapyöräilijät erottelevat nojapyörät ja perinteisen malliset polkupyörät usein kutsumalla jälkimmäistä pystypyöräksi. Nojapyörä on pienemmän ilmanvastuksen takia nopeampi tasaisella ja alamäessä, mutta ylämäet päästään tavallista pyörää hitaammin ylös.

[muokkaa] Yksipyöräinen

Yksipyöräisessä on nimensä mukaisesti vain yksi pyörä, jonka päällä istutaan hieman 1800-luvun ordinary-pyörän tapaisesti. Yksipyöräistä käytetään yleensä sirkustempuissa.

[muokkaa] Kolmipyöräiset

Pienille lapsille on kolmipyöräisiä polkupyöriä, joissa takana on kaksi akselilla yhdistettyä pyörää. Polkimet ovat joko etupyörässä tai satulan alapuolella, jolloin liike välitetään taka-akselille ketjuilla.

Tavaran kuljetukseen tarkoitetuissa polkupyörissä on edessä kaksi pyörää ja niiden päällä kuljetuslaatikko, -kori tai -kaukalo. Polkimet, ketjut ja takapyörät ovat kuten kaksipyöräisissä polkupyörissä. Kolmipyöräisiä käyttävät myös monet ryhmät, joilla saattaa olla ongelmia tasapainon kanssa, kuten vanhukset ja kehitysvammaiset.

[muokkaa] Polkupyörän tulevaisuus

Polkupyörä on maailmassa eniten käytetty tekninen liikenneväline. Sen etuihin kuuluvat edullisuus, terveellisyys, saasteettomuus sekä ketteryys etenkin ahtaiden kaupunkiympäristöjen valtavissa ruuhkissa. Erityisen suosittua pyöräily on Benelux-maiden, Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan suurkaupungeissa. Myös Skandinaviassa, erityisesti Tanskassa pyöräily on suosittu liikenne- ja liikuntaväline. Kehitysmaille polkupyörä tuo vaivattoman ja halvan tavan suorittaa esimerkiksi päivittäiset työmatkat.

Kiinassa polkupyöriin liittyvää teknologiaa kehitetään voimakkaasti tällä hetkellä (2004). Kiinassa on meneillään useita projekteja ns. "kevytkulkuneuvojen" kehityksen tiimoilta. Näiden kevytkulkuneuvojen uskotaan korvaavan nykyisen henkilöautokannan Euroopassa ja Yhdysvalloissa tulevaisuudessa.^lähde?

[muokkaa] Katso myös

• Helkama Jopo
• Pedersen (polkupyörä)
• Wikisource:Tekniikan historia
• Wikisource:Pyöräilyssä noudatettavia ohjeita

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Tiede 4/2007, s. 13
2. ↑ ADFC (Allgemeiner Deutscher Fahrrad-club) Mannheim, Karl Drais. Viitattu 7.4.2008.
3. ↑ Keposti Potkupostia Ketkupolkka ry:n jäsenille, jäsenkirje numero 4 Marraskuu 2000 Viitattu 6.4.2008.
4. ↑ Mikko Kylliäinen, Juoksukoneesta ketjuvetoiseen polkupyörään kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 18
5. ↑ Mikko Kylliäinen, Juoksukoneesta ketjuvetoiseen polkupyörään kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 54, 55
6. ↑ Markku Lahtinen, Nojapyörä, polkuauto ja kinneri kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 204
7. ↑ Markku Lahtinen, Nojapyörä, polkuauto ja kinneri kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 208-209
8. ↑ Kuvia Paul Rinkowskin suunnittelemista nojapyöristä.
9. ↑ Markku Lahtinen, Nojapyörä, polkuauto ja kinneri kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 227, 228, 231
10. ↑ Markku Lahtinen, Nojapyörä, polkuauto ja kinneri kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 232, 236
11. ↑ Mountain Biking, History of Mountain Biking. Viitattu 7.4.2008
12. ↑ ABC of Mountain Biking, Mountain Biking History. Viitattu 7.4.2007.
13. ↑ Ajoneuvolaki. Viitattu 6.4.2008.
14. ↑ Alternative Energy, Wooden Bicycles Viitattu 7.4.2008.
15. ↑ Sheldon Brown, Frame Materials for the Touring Cyclist. Viitattu 7.4.2008.
16. ↑ Ajopyörä, Ostajan opas. Viitattu 7.4.2008
17. ↑ Teppo Mäkelä, Pyörävertailu 13.10.2007 Viitattu 6.4.2008.

[muokkaa] Lähteet

• Sidwells, Chris: Suuri Pyöräkirja. (suom. Rekiaro, Ilkka). WSOY, 2004. ISBN 951-0-28648-6.
• Evans, Jeremy & Brant, Richard: Pro Mountain Biker. Quintet Publishing Limited, 1996. ISBN 1-85076-646-0.
• Van der Plas, Rob: The Mountain Bike Book. 3rd edition. Bicycle Books, Inc, 1993. ISBN 0-933201-32-X.

[muokkaa] Kirjallisuus

• Antila, Kimmo (toim.), Velomania! Pyörällä halki aikojen. Tampereen museoiden julkaisuja 98. Tampereen museot: Saarijärven Offset Oy 2007.
• Rohila, Vesa, Nostalgiset polkupyörät. Alfamer, 2007

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Pyöräilykuntien verkoston sivut
• Fillari -lehden kotisivut
• Ridefree ry:n sivut
• Vanhat Velot ry
• ECF European Cyclists Federation (englanniksi)
• Cycle Information, Bicycle Culture Center (englanniksi)