Linnanmäki
Wikipedia
Linnanmäki (ruots. Borgbacken, stadin slangiksi Lintsi) on Helsingissä Alppilan kaupunginosassa sijaitseva huvipuisto. Se avattiin 27. toukokuuta 1950, ja sen omistaa Lasten Päivän Säätiö. Avajaisissa esiintyi muun muassa Delta Rhythm Boys. Linnanmäellä on 41 erilaista suurta ja pientä huvipuistolaitetta. Huvipuistossa on lisäksi muita kohteita, kuten pelihalleja, huvipuistopelejä, kioskeja, ravintoloita sekä Peacock-teatteri, joka nykyisin tunnetaan parhaiten Uuden Iloisen Teatterin (UIT) esiintymispaikkana, ja ulkonäyttämö, jolla esiintyy kesällä huvipuiston aukioloaikana erilaisia esiintyjiä. Huvipuistossa vierailee vuosittain yli miljoona kävijää.
Huvipuiston vanhin laite on Karuselli, joka valmistui vuonna 1896. Suosituin laite on Vuoristorata, joka otettiin käyttöön vuonna 1951. Linnanmäellä on lisäksi useita muita kohteita, kuten vesitornin sisälle rakennettu avaruusaiheinen vuoristorata, kummitusjuna, hupitalo liukumäkineen, autorata sekä kaksi vesilaitetta. Elokuussa 2006 Linnanmäellä vieraili huvipuiston 50. miljoonas kävijä. [1]
Linnanmäki sijaitsee Alppilan korkeimmalla kalliolla, ja sen alue oli aikaisemmin osa Alppipuistoa. Kalliolle rakennettiin kaksi suurta vesisäiliötä eli vesilinnaa. Keskellä Linnanmäkeä sijaitsee 1930-luvulla rakennettu pyöreä tiilinen vesilinna, alueen pohjoislaidalla vuoristoradan takana vanhempi suorakulmainen vesisäiliö. Kalliosta käytettiinkin jo ennen huvipuiston perustamista nimeä Vesilinnanmäki, josta lyhentämällä on saatu huvipuiston nimeksi Linnanmäki. [2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Lasten Päivän Säätiö
Linnanmäen omistaa Lasten Päivän Säätiö, jonka perustivat vuonna 1956 kuusi tunnettua lastensuojelutyötä tekevää järjestöä (Lastensuojelun keskusliitto ry, Barnavårdsföreningen i Finland, Ensi- ja turvakotien liitto ry, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Parasta Lapsille ry ja Pelastakaa Lapset ry). Säätiö jakaa joka vuosi tuloksestaan perustajajärjestöilleen rahaa lastensuojelutyöhön (vuonna 2004 n. 2,5 milj. euroa). Säätiön ja samalla Linnanmäen toimitusjohtaja on Risto Räikkönen. Lasten Päivän Säätiö perusti lisäksi Tykkimäen huvipuiston 1986. Myöhemmin puiston omisti yhtiö, jossa säätiö oli osakkaana, mutta se luopui tästä osakkuudestaankin 2005.
[muokkaa] Laitteet
Laitteen nimi (vanha nimi) | Valmistusvuosi | Otettu käyttöön | Poistunut käytöstä | Kuva | Muuta |
---|---|---|---|---|---|
Apollo | ? | 1987 | 1997 | ||
Autorata (Carrata) | 1964 | 1965 | Edelleen käytössä | Tunnetaan yleisemmin törmäilyautoina. Siirrettiin vuodeksi 2007 Rinkeli-maailmanpyörän alla oleviin tiloihin ja teemoitettiin uudelleen. Vanhan autoradan katoksen sisään siirrettiin vanha ulkonäyttämö, jonka nimeksi annettiin Ohjelmalava. | |
Breakdance | ? | 1988 | 2001 | ||
Cortina Jet | ? | 1970 | 1988 | Siirtyi Tykkimäelle | |
Enterprise | ? | 1975 | 1998 | Siirtyi Tykkimäelle Raketin alta | |
Formularata | ? | 1981 | 1995 | ||
Helikopteri | 2006 | 2006 | Edelleen käytössä | Laitteeseen mahtuu 24 henkilöä, ja laite on tarkoitettu perheen pienemmille. | |
Helsinki-pyörä | ? | 1965 | 2005 | Myyty Tykkimäelle. Vuonna 2006 Linnanmäelle pystytettiin uusi maailmanpyörä Rinkeli. | |
Hepparata (Ratsastusrata) | 1982 | 1982 | Edelleen käytössä | Laite siirrettiin vuodeksi 1997 Panoraman viereen, Hurjakurun alta. | |
HipHop | 2000 | 2000 | Edelleen käytössä | Valmistaja on italialainen Moser Rides, laite on Raketin (Space shot) pienoisversio, se siirrettiin vuodeksi 2004 Kiepin viereen Tulireen alta. | |
Hurjakuru | 1998 | 1998 | Edelleen käytössä | Valmistaja Intamin, valmistusmaa Sveitsi, pituus 370 m, tynnyrilauttoja 10 kpl joissa yhdessä lautassa on 9 paikkaa, tuntikapasiteetti on 600 henkilöä. Aiheeltaan Kalevalainen seikkailu. Koski vie myyttisten seutujen poikki Tuonelaan asti. Kohdataan muun muassa Kokko-lintu. | |
Ihme ja kumma ks. Salaisuuksien talo | 1996 | Aikaisempi Salaisuuksien talo hieman muutettuna | |||
Kahvikuppikaruselli | 2002 | 2002 | Edelleen käytössä | Valmistaja saksalainen Mack, valmistusvuosi 2002, laite on katoksen alla, joten sitä ei tarvitse sulkea sateen ajaksi. | |
Kammokuja | 2003 | 2003 | Edelleen käytössä | Valmistaja on englantilainen Rex Studio, laite on läpikäveltävä kauhukohde, jossa käytetään 3D-laseja. | |
Katapultti | ? | 1992 | 1993 | ||
Karuselli | 1896 | 1954 | Edelleen käytössä | Valmistusmaa on Hollanti, tuntikapasiteetti on 500 henkilöä. Karuselli on puiston vanhin laite. | |
Ketjukaruselli | 1977 | 1977 | Edelleen käytössä | Laitteita on ollut puistossa useita eri yksilöitä, myös ensimmäisenä vuonna, viimeisin laite siirrettiin vuoden 1997 jälkeen Vuoristoradan läheisyyteen Hurjakurun alta. | |
Kieppi | 2003 | 2003 | Edelleen käytössä | Valmistaja on saksalainen Huss, valmistusmaa Saksa, laitteen halkaisija on 17,5 m, istuimia 32, tuntikapasiteetti 450 ihmistä. | |
Kieputin (Top Spin) | 1994 | 1994 | Edelleen käytössä | Valmistaja on saksalainen Huss, korkeus 14 m, istumapaikkoja 40, tuntikapasiteetti on 500 henkilöä. Laite pyörii useita kertoja itsensä ympäri. | |
Kirnu | 2007 | 2007 | Edelleen käytössä | Valmistaja on sveitsiläinen Intamin AG, radan korkeus on 25,4 m, pituus on 142 m, vaunuja on kolme joissa kussakin 8 paikkaa. | |
KotKot (1993–2003 Hokkus Pokkus) | ? | 2004 | Edelleen käytössä | Valmistaja on englantilainen Modern Products, Vuodeksi 2004 se siirrettiin kiertämään Vekkulaa, samana vuonna sen maisemointi uudistettiin maalaisaiheiseksi ja nimi muutettiin nykyiseen ”KotKot”. | |
Kummitusjuna (Kauhulinna) | 1950 | 1973 | Edelleen käytössä | Pituus 105 m. Kummitusjuna on ollut Linnanmäellä alusta lähtien, mutta sen julkisivu uusittiin kesäksi 2006. | |
Kuuputin | 2003 | 2003 | Edelleen käytössä | Valmistaja on englantilainen Manorplan Leisure eli entiseltä nimeltään Modern Products. Laite sijaitsi Kiepin vieressä, mutta se siirrettiin Vonkaputouksen läheisyyteen kesäksi 2006, kun Helikopteri valloitti sen paikan. | |
Lasten Maailmanpyörä | ? | 1980 | 1995 | ||
Lasten Mustekala | ? | 1990 | 1996 | ||
Leikkilinna (Linnanmäen museo) | ? | 1996 | 2005 | Siirtyi Espooseen WG-taloon, jossa avattiin lokakuussa 2007. Tilalla nykyään uusi pääportti, pelejä, kahvila Sumppi sekä seminaarisali Poukama. | |
Linnunrata (Space Express) | 2000 | 2000 | Edelleen käytössä | Valmistaja on saksalainen Zierer, korkein kohta 7 metriä, pituus 300 metriä, nopeus 40 km/h, tuntikapasiteetti 800 henkilöä, istumapaikkoja 20 junaa kohden, laite on avaruusteemainen sisävuoristorata vanhan vesitornin sisällä. | |
Kino (Lintsi-Kino) | 1996 | 1996 | Edelleen käytössä | Valmistaja on SimEx iWERKS, valmistusmaa USA, istumapaikkoja 72, tuntikapasiteetti 450–500 henkilöä, vuonna 2005 se uudistettiin "neliulotteiseksi" teatteriksi, jossa on liikkuvien penkkien lisäksi vesi- ja tuuliefektejä. | |
Lohikäärme (Dragon) | 1998 | 1998 | Edelleen käytössä | Valmistaja on italialainen Zamperla, laite pyörii vauhdikkaasti etuperin ja takaperin. | |
Maisemajuna (Monorail) | 1979 | 1979 | Edelleen käytössä | Valmistaja on Ihle, valmistusmaa Saksa, laite kiertää melkein koko Linnanmäen ympäri. Suomen ainoa Monorail. | |
Merirosvolaiva (Pirate) | 1988 | 1988 | Edelleen käytössä | Valmistaja on englantilainen Modern Products, laite on Viikinkilaivan pienoisversio. | |
Miniautot | 1978 | 1978 | Edelleen käytössä | Lasten Autorata . Valmistaja on italialainen Claudio Sartori, vuodeksi 1998 se siirrettiin satulaaksoon, nykyiselle paikalleen Tulireen viereen. | |
Muksupuksu (Pienoisrautatie) | 1967 | 1967 | Edelleen käytössä | Nykyiset vaunut ovat italialaisen Zamperlan valmistamia. Laite kiertää vanhaa vesitornia. | |
Mustekala (Polyp) | 1985 | 1985 | Edelleen käytössä | Valmistaja on Linnanmäen vanha hovihankkija Anton Schwarzkopf. Laite siirrettiin vuonna 2002 Kahvikuppikarusellin alta Breakdancen paikalle, joka poistui puistosta. | |
Naurutalo | ? | 1967 | 2003 | Tilalle tuli Villi maailma-myymälä, joka kuitenkin muutettiin Muksubaariksi vuonna 2005. Peilit siirrettiin Villi maailma-myymälän tieltä viereiseen käytävään, jonka nimeksi annettiin Naurupolku. Naurupolku on yleisölle ilmainen huvitus. | |
Nukketalo (Around The World) | ? | 1997 | 2005 | ||
Pallokaruselli | 1997 | 1997 | Edelleen käytössä | Valmistaja on italialainen Zamperla, laitteen paikkaa on siirretty puistossa kolmeen kertaan. | |
Panoraama (Panorama) | 1987 | 1987 | Edelleen käytössä | Valmistaja on sveitsiläinen Intamin, istumapaikkoja on 32, tuntikapasiteetti on 400 henkilöä, laite on 53 m korkea näköalatorni, jonka gondoli pyörii. Panoraama poikkeaa muista Linnanmäen laitteista siten, että sinne ei tarvitse ostaa lippua tai ranneketta. | |
Pienoiskaruselli | 1966 | 1966 | Edelleen käytössä | Valmistaja on italialainen Claudio Sartori. | |
Pikajuna (City Express) | 1990 | 1990 | Edelleen käytössä | Valmistaja on saksalainen Mack, korkeus 7 metriä, pituus 293 metriä, nopeus 40 km/h, istumapaikkoja on 38, tuntikapasiteetti on 600 henkilöä. | |
Pilvenpyörä | ? | 1962 | 1988 | Siirtyi Tykkimäelle | |
Raketti (Space Shot) | 1999 | 1999 | Edelleen käytössä | Valmistaja on S&S Power, valmistusmaa USA, korkeus 60 m, kiihtyvyys 4G, istumapaikkoja 12, tuntikapasiteetti 300 henkilöä. | |
Rekkaralli | 1995 | 1995 | Edelleen käytössä | Valmistaja on italialainen Zamperla, rekat ajavat oman ratansa kerran käyntiä kohden. | |
Rinkeli | 2006 | 2006 | Edelleen käytössä | Valmistusmaa on Italia, korkeus 35 m, istumapaikkoja 144, tuntikapasiteetti 800 henkilöä, laite tuli Helsinki-pyörän tilalle 2006. | |
Rumpukaruselli (Rummut) | 1991 | 1991 | Edelleen käytössä | Rumpukaruselli muistuttaa toiminnaltaan Mustekalaa, mutta se on tarkoitettu perheen pienimmille. | |
Safari | ? | 1983 | 1999 | Paikalla nykyään Linnunrata (entiseltä nimeltään Space Express). | |
Salaisuuksien Talo | ? | 1989 | 1996 | Vuodesta 1995 lähtien nimenä Ihme ja kumma | |
Salama | 2008 | 2008 | Edelleen käytössä | Laite myötäilee Kalevala- teemaa. Se on 420 metriä pitkä[3] ja nousee 17 metriin. Laite sijaitsee Hurjakurun päällä. Radalla kulkee kuusi vaunua, joista kukin pyörii vaakatasossa ympyrää ja kiihtyy jopa 60 kilometrin tuntivauhtiin. | |
Sateenkaari (Rainbow) | 1984 | 1984 | Edelleen käytössä | Valmistaja on saksalainen Huss, valmistusmaa Saksa, valmistusvuosi 1984, istuimia 36, tuntikapasiteetti 720 henkilöä, laite nousee parhaimillaan noin 20 metrin korkeuteen. | |
Sokkelo | 2007 | 2007 | Edelleen käytössä | Linnanmäen Sokkelo on 80 neliön suuruinen lasilabyrintti. Uusi labyrintti kunnoittaa puiston vanhoja perinteitä siten, että samalla paikalla seisoi jo vuonna 1964 vastaavanlainen lasinen labyrintti. | |
Taikasirkus | 2005 | 2005 | Edelleen käytössä | Valmistaja on englantilainen Rex Studios ja vaunut on tehnyt WGH, laitteen kesto on 4 min ja se tuli Nukketalon tilalle vuonna 2005. | |
Topset | ? | 1993 | 1996 | ||
Tulireki | 2004 | 2004 | Edelleen käytössä | Valmistaja on saksalainen Mack, Korkeus 16,5 metriä, pituus 336 metriä, nopeus 58 km/h, istumapaikkoja on 6 vaunua kohden, tuntikapasiteetti on 770 henkilöä, erikoisuutena on kallistuvat vaunut. [4] | |
Vankkuripyörä (High Chaparral) | 1996 | 1996 | Edelleen käytössä | Laite on perheen pienimmille suunnattu maailmanpyörän kaltainen huvipuistolaite. | |
Vekkula | 1961 | 1965 | Edelleen käytössä | Hupitalo, jossa on mm. peiliaula, vino huone ja liikkuvia lattioita sekä portaita. | |
Viikinkilaiva (Viking) | 1981 | 1981 | Edelleen käytössä | Valmistaja on saksalainen Zierer, laite siirrettiin Hurjakurun viereen vuodeksi 2002, sillä Merimaailma rakennettiin sen paikalle. [5] | |
Vonkaputous | 2001 | 2001 | Edelleen käytössä | Valmistaja on USA:n Premier Rides, radan korkeus on 24 metriä, pituus 320 metriä, vaunuja 3 joissa kussakin 10 istumapaikkaa, tuntikapasiteetti on 800 henkilöä. Aiheeltaan liittyy tukinuittoon. | |
Vuoristorata | 1951 | 1951 1988 | Edelleen käytössä | Suunnittelija on tanskalainen Valdemar Lebeck, valmistusmaa Suomi, korkeus 24 metriä, pituus 960 metriä, vaunujen suurin nopeus 60 km/h, tuntikapasiteetti on 1500 henkilöä, huvipuiston suosituin laite. |
[muokkaa] Käytöstä poistuneet laitteet
Linnanmäellä on vuosikymmenten kuluessa ollut paljon laitteita, joista suuri osa on myöhemmin siirretty Lasten Päivän Säätiön aiemmin omistamaan Tykkimäen huvipuistoon Kouvolaan. Osa vanhoista laitteista on myyty muualle ja osa on romutettu.
Vanhemmat ihmiset muistavat myös vedenneidot, joka avattiin 1950; neidit, joita sai pudottaa veteen palloa heittelemällä. 1970-luvulla tasa-arvon nimissä pudotettavana oli myös miehiä. Nykyisin merenneitoja Linnanmäellä ei enää ole, koska naisliike alkoi pitää melua asiasta ja niinpä vedenneitohalli suljettiin vuonna 1980.[6][7]
[muokkaa] Tulevia laitteita ja kohteita
2009–
- Sateenkaari korvataan vanhentuneen kuntonsa ja jatkuvan huollon tarpeensa vuoksi tulevaisuudessa uudella, päivitetyllä versiolla.lähde?
- Sisältä uusittu pyöreä vesitorni avataan alustavien suunnitelmien mukaan vuonna 2009. Tiloihin suunnitellaan uutta monitoimihallia. Se tulisi Linnunradan yläpuolelle eikä poistaisi rataa. Mikäli hanke viivästyy, halli aukeaa vasta vuonna 2010.[8]
- Huvipuiston vieressä sijaitsevaan nelikulmaiseen vesitorniin rakennetaan hotelli, joka aukeaa samoihin aikoihin kuin monitoimihalli. Linnanmäki on valmis sijoittamaan hankkeeseen kymmeniä miljoonia euroja.[9].
[muokkaa] Viitteet
- ↑ http://nyt.hs.fi/viihdeuutiset/1135220919266
- ↑ Helsingin kadunnimet, Helsingin kaupungin julkaisuja n:o 24, 1970
- ↑ http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Linnanmäen+uusi+teräksinen+vuoristorata+ristittiin+Salamaksi/1135230920181?ref=rss
- ↑ http://www.huvipuisto.net/
- ↑ Huvipuisto.net
- ↑ Elävä arkisto
- ↑ Vedenneidot
- ↑ HS:Linnanmäen pyöreään vesisäiliöön suunnitellaan modernia monitoimihallia
- ↑ MTV3-uutiset
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Linnanmäen kotisivut
- Linnanmäki pähkinänkuoressa
- Linnanmäki eniro.fi -karttapalvelun ilmakuvissa
- YLE/Elävä arkisto: Linnanmäki - suomalaisten mielipaikka
Koordinaatit: