Kuuden päivän sota

Wikipedia

Kuuden päivän sota
Päivämäärä: 5. kesäkuuta 1967 – 10. kesäkuuta 1967 Paikka: Lähi-itä Casus belli: Egyptin laivasto sulkee Tiranin salmen Israelilta. Egypti häätää YK-joukot Siinailta. Egyptin joukkojen keskitys Siinain niemimaalle. Lopputulos: Israel valtasi Egyptiltä Siinain ja Gazan, Jordanialta Länsirannan, Syyrialta Golanin.
Taistelijat
Israel	Arabimaat: Egypti Syyria Jordania Irak
Komentajat
Jitzhak Rabin Moshe Dayan Uzi Narkiss Israel Tal Mordechai Hod Ariel Sharon	Arabimaat Abd al-Hakim Amr Abd al-Moneim Riad Sharif Zaid ibn Shaker Hafez al-Assad
Vahvuudet
264 000 sotilasta 197 lentokonetta	Egypti 150 000; Syyria 75 000; Jordania 55 000; Saudi-Arabia 20 000 sotilasta; 812 lentokonetta
Tappiot
Sotilaita kuoli: 779 2 563 haavoittunutta 15 sotavankia	Sotilaita kuoli: 21 000 45 000 haavoittunutta 6000 sotavankia

Kuuden päivän sota (hepreaksi ‏מלחמת ששת הימים‎, Milhemet Sheshet Ha‑Yamim, arab. ‏حرب الأيام الستة‎, Ḥarb al‑ayam al‑sita) oli 5.–11. kesäkuuta vuonna 1967 käyty sota arabivaltioiden Egyptin, Jordanian ja Syyrian muodostaman liittoutuman ja Israelin välillä. Arabivaltiot saivat taloudellista tukea Irakilta, Kuwaitilta, Saudi-Arabialta, Sudanilta ja Algerialta.

Konflikti alkoi, kun Egypti saartoi Israelin laivaliikenteen Tiraninsalmen kansainvälisellä vesireitillä, poisti UNEF-rauhanturvaajat Siinain niemimaalta ja alkoi siirtää omia joukkojaan niiden tilalle. Tämän johdosta Israel teki ennalta ehkäiseväksi julistamansa iskun, jolla se onnistui tekemään Egyptin ilmavoimat toimintakyvyttömäksi muutamassa tunnissa. Jordania puolestaan hyökkäsi Israelin kaupunkeihin Länsi-Jerusalemiin ja Netanyaan. Sodan lopussa Israelin hallintaan jäivät Gaza, Siinain niemimaa, Länsiranta ja Golanin kukkulat^[1]. Sodan tulos vaikuttaa merkittävällä tavalla alueen geopolitiikkaan yhä nykyäänkin.

Sisällysluettelo 1 Taustaa 2 Sodan kulku 2.1 Länsiranta 2.2 Golanin kukkulat 3 Jälkiseuraukset 4 Kuka aloitti Kuuden päivän sodan? 5 Aiheesta muualla 6 Lähteet

[muokkaa] Taustaa

Vuonna 1956 käytyä Suezin-Siinain sotaa seurasi Lähi-idässä kymmenen verrattain rauhallista vuotta. Suezin sota oli päättynyt Egyptin kannalta sotilaalliseen häviöön, mutta poliittisen voittoon. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton painostus^lähde? pakotti Israelin vetäytymään Siinailta, minkä vastineeksi Egypti suostui lopettamaan sissiryhmien lähettämisen Israelia vastaan ja tekemään Siinaista UNEF-joukkojen valvoman aseettoman alueen.

Yksikään arabimaa ei edelleenkään hyväksynyt Israelin olemassaoloa, ja molemmat osapuolet aseistautuivat parhaansa mukaan. Arabimaiden pääaseistaja oli Neuvostoliitto^{[2] [3]}.

Varhaisella 1960-luvulla Syyria alkoi aseistaa sissihyökkäyksiä ja terrorismia Israeliin. Tätä kutsuttiin "kansan vapaussodaksi", ja se pyrki vaikuttamaan Baath-puolueeseen kohdistuvaan sisäiseen oppositioon. Palestiinalaisista armeijoista merkittävä oli Jasser Arafatin johtama al-Fatah, josta muodostui lopulta PLO:n hallitseva ryhmittymä.

Israelin johdettua veden Genesaretinjärvestä vastarakennettuun mittavaan kastelujärjestelmäänsä vuonna 1964 Syyria aloitti suunnitelman ohjata Jordan-joen lähdejokien Danin ja Banyaksen vesi siten, ettei se enää virtaisi lainkaan Genesaretinjärveen. Vastauksena Israel suoritti vuoden 1965 aikana useita sotilasoperaatioita Syyrian alueella ohitustöiden tuhoamiseksi. Syyria aloitti vastavuoroisesti israelilaiskohteiden tulituksen tykistöllä Golanin kukkuloilta. Marraskuussa 1966 palestiinalaississit iskivät Israeliin käyttäen Jordanian rajaa, jonka seurauksena Israel suoritti mittavan operaation rajaseudulle. Operaation tarkoitus oli PLO:n tukikohtien tuhoaminen^lähde?, mutta se muuttui pian Israelin ja Jordanian keskinäiseksi yhteenotoksi. Taistelussa kuoli molemmilta puolilta kymmeniä ja haavoittui noin sata. Seurauksena Jordania aloitti täyden mobilisaation^lähde?.

7. huhtikuuta 1967 rajariita Syyrian kanssa laajentui ilmataisteluksi Golanin yllä, jossa Syyria menetti kuusi MiG-21-hävittäjää taistelussa Israelin Dassault Mirage III -hävittäjää vastaan, joka suoritti voittonsa jälkeen Syyrian pääkaupungin Damaskoksen ylilennon^lähde?. Rajasota kiihtyi, ja osapuolet vaativat selkkausten lopettamista, uhaten vastapuolta totaalisella tuhoamisella. Esimerkiksi Syyrian puolustusministeri Hafez al-Assad totesi ajan olevan tullut aloittaa "vapaussota sionistien savustamiseksi ilmaan arabien kotimaasta".

Neuvostoliitto kiihdytti konfliktia lähettämällä arabeille vääriä tietoja Israelin joukkojenkeskityksistä Syyrian rajalla^[4]. Alueella olevien YK-joukkojen komentajana, kenraali Ensio Siilasvuo, ilmoitti välittömästi väitteiden olevan vääriä, mutta tämä ei estänyt Syyriaa vaatimasta Egyptiltä apua Israelia vastaan. Myös Jordania liittyi Egyptin ja Syyrian muodostamaan sotaliittoon. Arabimaat Marokosta Irakiin lähettivät joukkoja ja rahaa kiristäen tilannetta entisestään.

17. toukokuuta Egypti vaati alueella olevien YK:n rauhanturvajoukkojen vetämistä pois, mihin pääsihteeri U Thant taipui Israelin kieltäydyttyä joukkojen siirtämisestä omalle puolelleen. Egypti sulki Tiraninsalmen kansainvälisen vesireitin Israelin laivoilta 23. toukokuuta alkaen, ja saartoi Eilatin sataman sekä Akabanlahden. Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser julisti puheessaan arabien olevan tarvittaessa valmiit taistelemaan ja tuhoamaan Israel. Israel puolestaan oli jo Suezin sodan jälkeen julistanut, että Tiraninsalmen sulkeminen uudestaan olisi yhtä kuin sodanjulistus Israelia vastaan^[5].

30. toukokuuta Egypti ja Jordania solmivat viisivuotisen liittosopimuksen, jolla Jordanian joukot siirtyivät Egyptin komentoon^lähde?. Tämän seurauksena arabijoukot olivat vain 17 km:n päässä Israelin rannikosta, mikä mahdollistaisi panssarijoukkojen hyökkäyksen ja Israelin katkaisemisen kahteen osaan nopeimmillaan puolessa tunnissa.

Israel tukeutui Yhdysvaltoihin, joka yritti purkaa saartoa diplomatian keinoin. Neuvostoliitto esti kaikki yritykset käsitellä tilannetta YK:n turvallisuusneuvostossa^[6]. Sotilaallisen voimatasapainon valossa Israelin tilanne vaikutti toivottomalta. Vaikka arabimaat eivät hyökkäisikään, ne voisivat näännyttää Israelin talouden, jonka armeijan mobilisointi oli tukahduttanut^lähde?.

[muokkaa] Sodan kulku

Maanantaina 5.6.1967 Israelin ilmavoimat iski kello 07:45 yllättäen Egyptin yhdeksääntoista lentotukikohtaan tuhoten niissä olevat koneet. Tärkein kohde oli Kairon läntinen tukikohta, joka oli Tu-16-rykmentin sijoituspaikka. Egyptin kentille tehtiin noin 500 rynnäkkölentoa, jonka tuloksena tuhottiin 309 lentokonetta, ml. kaikki Tu-16-pommittajat, 27 Il-28-konetta, 12 Su-7-konetta, 90 MiG-21, 20 MiG-19 ja 25 MiG-17-hävittäjää ja 32 kuljetuskonetta.^[7]

Isku oli ajoitettu siten, että Egyptin henkilöstö oli matkalla palveluspaikoilleen, ja johtamisvalmius oli huono. Taktiikkaan kuului kiitoteiden tuhoaminen auringon suunnasta hyökäten Matran betonia läpäisevillä jarruvarjopommeilla tai tavallisilla 220 tai 450 kg pommeilla ja kentillä olevien koneiden tuhoaminen sen jälkeen tykkitulella. Osa pommeista varustettiin aikasytyttimillä korjaustöiden vaikeuttamiseksi.^[7]

Egyptistä saamiensa väärien tietojen vuoksi Syyrian, Jordanian ja Irakin ilmavoimat aloittivat hyökkäyksen Israeliin. Israelin ilmavoimat iski takaisin ja iltaan mennessä vastapuolen ilmavoimat oli lamautettu. Mm. Syyrian ilmavoimat kärsi tappioita 2/3 vahvuudestaan, Jordanian ilmavoimat oli tuhottu samoin kuin Irakin ilmavoimien Länsi-Irakissa H3-tukikohdassa olleet koneet. Arabit olivat menettäneet 416 konetta tuhoutuneina ja 393 vaurioituneina. Näin sota oli käytännössä ratkaistu ennen sen alkua.^[8]

Iltapäivällä Israelin ilmavoimat hyökkäsi Egyptin tutkia vastaan ja tuhosi 25 tutkaa, joista 16 Siinailla. Päivän aikana käytiin vain yksi iso ilmataistelu 20 MiG-21:n ja 16 Miragen välillä, jossa neljä MiGia ammuttiin alas. Israel saavutti lopulta ilmaherruuden menetettyään 26 konetta, näistä 19 Egyptin vastaiskussa lentokentille. Tämän jälkeen ilmavoimat keskitettiin tulitukitehtäviin.^[8]

Pian ilmaiskun jälkeen kolme israelilaista divisioonaa hyökkäsi seitsemää egyptiläistä divisioonaa vastaan Siinailla^[9]. Israelin pohjoisdivisioona, jota komensi Israel Tal, eteni Gazan kaistan ja Al-Arishin lävitse. Kaksi divisioonaa, joita johtivat Avraham Yoffe ja Ariel Sharon, hyökkäsivät Abu-Ageilan alueella. Kuultuaan tappiosta Egyptin puolustusministeri, kenttämarsalkka, Abdel Hakim Amer määräsi kaikkien joukkojen perääntymään Siinailta, mikä merkitsi Egyptin tappiota. Nopeus, taitava koordinointi ja ilmatuki käänsivät tilanteen Israelin eduksi. Merijalkaväki valtasi strategisesti tärkeän Sharm el-Sheikhin satamakaupungin, ja koko Siinai oli israelilaisten käsissä kolmessa päivässä.

[muokkaa] Länsiranta

Jordanian kuningas Hussein oli arabijohtajista maltillisin. Jordania kuitenkin hyökkäsi Egyptin vaatimuksesta Länsi-Jerusalemiin sodan ensimmäisenä päivänä käyttäen raskasta tykistöä ja tunkeutuen joillekin alueille. 6. kesäkuuta Israelin puolustusvoimat saartoivat Jerusalemin Ammunition Hillin taistelussa ja seuraavana päivänä valtasivat nopeasti Länsimuurin ja Temppelivuoren. Jordan-joelle saavuttiin samana päivänä.

[muokkaa] Golanin kukkulat

Syyria kävi sotaa Golanin kukkuloilta käsin tyytyen ampumaan Pohjois-Israelia tykistöllä^[10]. Kun sotatoimet Siinailla olivat ohi, israelilaisilla oli riittävästi joukkoja pohjoiselle rintamalle. Sodan loppuvaiheessa Golanin kukkulat vallattiin vähäisin tappioin 10. kesäkuuta mennessä. Kaikkiaan sotatoimet kestivät kuusi päivää, mistä sota on saanut nimensä. Arabimaat menettivät yli 400 lentokonetta, lähes kaikki panssarivoimansa, laivoja ja kaatuneina arvioiden mukaan n. 15000 sotilasta sekä upseeria^lähde?. Israelin tappiot olivat 777 kaatunutta, 2586 haavoittunutta ja 17 lentokonetta^lähde?.

Kuuden päivän sodan häviäminen olisi merkinnyt Israelin poistumista maailmankartalta, minkä tavoitteen arabit ilmoittivat selvästi. Syyrian puolustusministeri Hafiz al-Assad ilmoitti 20.5.1967 seuraavasti: "Sotilaamme ovat nyt täydessä valmiudessa (...) käynnistämään vapautustoimet ja kitkemään siionistit arabien asuinseuduilta. Sotilaana uskon, että aika on kypsä heidän tuhoamiselleen." Arabijohtajien aggressiivisen antisemitististä retoriikkaa oli noudattanut aiemmin myös Syyrian presidentti lausuen 22.5.1966: "Haluamme täydellisen sodan ilman rajoituksia, sodan, joka hävittää siionistit perustuksiaan myöten."

Arabien tavoitteesta huolimatta Israel yllätti koko maailman^lähde? voittamalla sodan. Israelin strategian mukaan arabinaapurit oli pystyttävä lyömään alle kymmenessä päivässä, minkä jälkeen maan talous olisi romahtanut murtaen myös asevoimat. Kuuden päivän sodan kulku noudatti kuitenkin yllättävän tarkasti Israelin strategiaa^lähde? ja maa säilytti olemassaolonsa.

[muokkaa] Jälkiseuraukset

Syyria hyväksyi YK:n aselepoehdotuksen 8. kesäkuuta, mutta Israel hylkäsi sen, koska sen operaatiot olivat vielä kesken. Egypti suostui aselepoon 9. kesäkuuta ja lopullisesti aselepo solmittiin aamulla 10. kesäkuuta.^[11]

Israel menetti sodassa kokonaisuudessaan 42–45 konetta, eli 18 % taistelukonevahvuudestaan. On arvioitu että Israelilla oli kesällä 1967 valmiina vähintään kaksi ydinasetta, joita olisi käytetty, jos sota oli kääntynyt tappiolliseksi, ilmavoimat tuhottu tai arabit käyttäneet joukkotuhoaseita.^[11]

Heti sodan jälkeen Israel ehdotti arabimaille neuvotteluita. Se oli valmis vetäytymään valtaamiltaan alueilta vastineena juutalaisvaltion tunnustamisesta ja rauhansopimuksesta^[12]. Sudanin Kharthumissa pitämänsä kokouksen jälkeen arabimaat vastasivat kuuluisalla kolmen ein päätöksellään: ei rauhaa Israelin kanssa, ei Israelin tunnustamista, ei neuvotteluja Israelin kanssa ^[13].

Länsirannan vallatuilta alueilta pakeni arviolta n. 300 000 palestiinalaista Jordaniaan^[14]. Golanin ja Itä-Jerusalemin asukkaat saivat Israelin kansalaisuuden Israelin liitettyä ne itseensä 1980-luvulla^[15]. YK:n turvallisuusneuvosto vaati Israelia vetämään asevoimansa valtaamiltaan alueilta^{[16] [17]}. Arabimaita se vaati tunnustamaan Israelin ja solmimaan sen kanssa rauhan.

Egyptin ja Israelin välinen vihanpito ei laantunut, vaan Suezilla käytiin vuosikausia ns. näännytyssotaa.

Neuvostoliiton delegaatio vieraili Egyptissä 21. kesäkuuta ja maa sai 130 uutta taistelukonetta jo viikon kuluttua. Vuoden kuluttua arabimailla oli saman verran kalustoa kuin ennen sotaa. Israel osti Yhdysvalloista 131 konetta, kun Ranska ei enää suostunut myymään sille. Egypti teki laajamittaisia tykistökeskityksiä Israelin asemiin miehitetyllä Suezilla, PLO:n taistelijat hyökkäsivät Jordaniasta Israeliin ja israelilaiset kommandot Egyptiin. Israelilaiset mm. kaappasivat egyptiläisen P-12-tutkan ja kuljettivat sen Israeliin tutkimuksia varten.^[11] 21. lokakuuta 1967 egyptiläiset ohjusveneet upottivat israelilaisen Eilat-hävittäjän.

Israel on 1970-luvulta alkaen sallinut kansalaistensa perustaa siirtokuntia miehitetyille alueille.^[18]

Egyptin presidentti Nasser tarjoutui eroamaan epäonnistuttuaan sodassa, mutta eroa ei hyväksytty. Egyptin ja Israelin väliset taistelut jatkuivat 1969 Suezin kanavan varrella ja Israelin ilmaiskuilla Egyptiin. Yhdysvaltain neuvottelemana saavutettiin aselepo elokuussa 1970. Siinai palautettiin Egyptille vuonna 1982 (Camp Davidin rauhansopimus, 1978) vuoden 1973 Jom kippur -sodan jälkeen.

Vuonna 1982 Israel palautti rauhansopimusta ja tunnustamista vastaan Egyptille Siinain niemimaan, joka pinta-alaltaan vastaa n. 90 % vuonna 1967 vallatusta alueesta. Miehitetyiksi jäivät Jordanialta vallattu Länsiranta ja Egyptiltä vallattu Gaza sekä Syyrialta vallattu Golan. Arabimaista Egyptin lisäksi vain Jordania on noudattanut YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 242 ja tunnustanut Israelin sekä solminut sen kanssa rauhan.

Vuonna 2005 Israel luovutti Gazan Palestiinan itsehallinnolle.

[muokkaa] Kuka aloitti Kuuden päivän sodan?

Sodan jälkeen Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen hyväksyttäväksi tarjottiin useita erilaisia päätöslauselmaehdotuksia. Muun muassa Neuvostoliitto vaati Israelin julistamista hyökkääjäksi ja sen asevoimien vetämistä vallatuilta alueilta ilman ehtoja. Mielipiteet siitä, mikä valtio tai valtiot olivat syyllisiä sodan syttymiseen menivät jyrkästi ristiin. Selvää oli vain se, että ensimmäisen laukauksen ampui Israel. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa Israelin ulkoministeri Abba Eban puolustautui toteamalla, että hyökkäys ja sodan aloitus voidaan suorittaa muutenkin kuin ampumalla. Hän vetosi hyökkäyskäsitteen määrittelyyn, jonka Neuvostoliitto itse oli vuonna 1957 Yhdistyneissä kansakunnissa esittänyt. Sen mukaan hyökkääjäksi on tuomittava valtio, joka sulkee toisen valtion rannikon tai satamat. Tämän tulkinnan mukaan sota alkoikin jo 17. toukokuuta, jolloin Egyptin presidentti Nasser ilmoitti sulkevansa Tiraninsalmen kansainvälisen vesireitin Israelin laivoilta. Yleinen käsitys Yhdistyneissä kansakunnissa oli, että Israelia saattoi "murhan sijaan syyttää korkeintaan hätävarjelun liioittelusta". Neuvostoliiton vaatimus Israelin julistamisesta hyökkääjäksi sai puolelleen 36 ääntä, vastaan äänesti 57 maata. Äänestämästä pidättyi 24 valtiota^[19][20].

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Kuuden päivän sota Ylen elävässä arkistossa

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Osmo Apunen: Murrosaikojen maailmanpolitiikka, s. 322. Tampereen yliopisto, 2004.
2. ↑ Six Day War left mixed legacy 7.6.2007. The Japan Times. Viitattu 14.1.2008.
3. ↑ Remaking the world in six days Los Angeles Times. 3.6.2007. Viitattu 14.1.2008.
4. ↑ Juusola, Hannu: "Nasser haastaa Israelin", Israelin historia, s. 131. Gaudeamus, 2005.
5. ↑ United Nations Conference on the Law of the Sea, Geneva: UN Publications 1958, pp. 132–134.
6. ↑ Precursors to war:Immediate Drift CAMERA. (englanniksi)
7. ↑ ^{7,0 7,1} Lappi, Ahti, Ilmatorjunta kylmässä sodassa, s. 358
8. ↑ ^{8,0 8,1} Lappi, s. 358, 359
9. ↑ Egyptian Front (7:45 AM, June 5, 1967: The Israeli Air Attack ja The Simultaneous Israeli Ground Attack) CAMERA. (englanniksi)
10. ↑ Syrian front (rivit 30-35) CAMERA. (englanniksi)
11. ↑ ^{11,0 11,1 11,2} Lappi, s. 360
12. ↑ Walter Lacquer, The Road to War, s. 297 (London: Weidenfeld and Nicolson, 1968).
13. ↑ [http://www.palestinefacts.org/pf_1967to1991_khartoum.php ISRAEL 1967-1991 KHARTOUM 1967] Palestine Facts. Viitattu 14.1.2008.
14. ↑ http://www.sixdaywar.org/content/refugees.asp (englanniksi)
15. ↑ GOLAN HEIGHTS LAW December 14, 1981 Israelin ulkoministeriö. (englanniksi)
16. ↑ The Meaning of Resolution 242 American-Israeli Cooperative Enterprise. Viitattu 14.1.2008.
17. ↑ 3 Third Arab-Israeli War 1967 Ted Thornton, Northfield Mount Hermon School. Viitattu 14.1.2008.
18. ↑ Myths & Facts Online Settlements American-Israeli Cooperative Enterprise. Viitattu 14.1.2008.
19. ↑ Max Jakobson, Pelon ja toivon aika, ss. 429-430 (Otava, 2001)
20. ↑ Union of Soviet Socialist Republics: draft resolution, A/L.519, June 19 1967, DOCUMENT A/L.519 at: http://domino.un.org/unispal.nsf/0/2795fff6b58b212c052566cd006e0900?OpenDocument