Pentti Linkola

Wikipedia

Kaarlo Pentti Linkola (s. 7. joulukuuta 1932 Helsinki) on radikaali suomalainen ympäristöfilosofi, toisinajattelija, kehityskriitikko, luonnonsuojelija, ornitologi, kalastaja ja esseisti. Linkola on kirjoittanut paljon ja on Suomen tunnetuin syväekologisen ajattelusuuntauksen edustaja. Hän on varsinaiselta ammatiltaan kalastaja.

Sisällysluettelo 1 Tausta 2 Julkaisut 3 Linkolan ajattelua 3.1 Maapallon suojelu 3.2 Yhteiskunnallinen ajattelu 4 Lähteet 4.1 Viitteet 5 Kirjallisuutta 6 Kirjoituksia Linkolasta 7 Aiheesta muualla

[muokkaa] Tausta

Linkola syntyi ja kasvoi Helsingissä, mutta hänellä oli jo lapsuudessa ja nuoruudessa kiinteä kosketus maaseutuun, sillä perhe vietti kesät Linkolan äidinisän, Hugo Suolahden (1874–1944) maatilalla Vanajaveden rannalla. Suku on vanhaa sivistyssukua. Isä Kaarlo Linkola (1888–1942) oli Helsingin yliopiston rehtori. Suolahti taas oli toiminut samaisen yliopiston kanslerina. Äidin puolelta sukuun on kuulunut Suolahtien lisäksi von Fieandteja ja von Esseneitä.

Linkolan kiinnostus luontoon ja luonnonsuojeluun heräsi jo nuorena, sillä hänen isänsä oli kasvitieteilijä ja Suomen Luonnonsuojeluyhdistyksen perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Linkola aloitti eläin- ja kasvitieteen opinnot Helsingin yliopistossa mutta jätti opintonsa kesken jo ensimmäisen vuoden jälkeen ja siirtyi vapaaksi luonnontutkijaksi, hieman myöhemmin kalastajaksi. Opiskelussa Linkolaa haittasi se, ettei hän luonto- ja ulkoilmaihmisenä viihtynyt kuivakoilla luennoilla, vaan halusi ulos tutkimaan ja tarkkailemaan luontoa.

Linkolan ensimmäinen ornitologinen julkaisu on yhdessä Olavi Hildénin kanssa koottu Suuri Lintukirja (1955). Linkola oli myös yksi 1960-luvulla ilmestyneen laajan Pohjolan linnut värikuvin -teoksen kirjoittajista. Vuodesta 1959 lähtien Linkola on työskennellyt kalastajana. Hän on kalastanut Keiteleellä, Päijänteellä, Suomenlahdella ja vuodesta 1978 lähtien Valkeakosken Vanajavedellä.

Linkola tunnetaan suuresta rakkaudestaan lintuihin. Lisäksi hän kuvaa kirjoituksissaan muutakin luontoa, kuten metsää ja kasveja, usein hyvin tunteenomaisesti. Vierasperäisiin lajeihin hän suhtautuu jyrkän torjuvasti. Esimerkiksi minkit, supikoirat ja luonnossa vapaana liikkuvat kissat tulisi Linkolan mielestä hävittää Suomesta.

[muokkaa] Julkaisut

Linkolan ensimmäinen poliittinen julkaisu oli omakustannepamfletti Isänmaan ja ihmisen puolesta mutta ei ketään vastaan (1960), jossa hän otti voimakkaasti pasifistisen kannan ja kehotti aseistakieltäytymiseen, vaikka olikin itse käynyt armeijan ja on arvoltaan alikersantti. Myöhemmin hänen mielipiteensä sodista ovat muuttuneet: hän on kirjoittanut vastustavansa hyökkäyssotia mutta kannattavansa ekologisen yhteiskunnan puolustamista asein – hän on kaavaillut, että puolustusaseet olisivat malliyhteiskunnan ainoa korkean teknologian alue.

Esseekokoelma Unelmat paremmasta maailmasta (1971) on hänen ensimmäinen kirjan muotoon koottu kannanottonsa luonnonsuojelun puolesta. Kokoelma, samoin kuten vuonna 1979 ilmestynyt Toisinajattelijan päiväkirjasta, koostuu pääasiassa lehtiartikkeleista ja puheista. Mitä uudempi Linkolan tuotanto on kyseessä, sitä jyrkkäsanaisemmin hän tuomitsee niissä ihmislajin toimet maapallon ekosysteemiä vastaan ja sitä pessimistisempi hänen elämänkatsomuksensa on. Vuonna 1989 Linkola julkaisi kirjan Johdatus 1990-luvun ajatteluun ja vuonna 2004 kirjan Voisiko elämä voittaa.

[muokkaa] Linkolan ajattelua

[muokkaa] Maapallon suojelu

Linkolan luomien käsitysten ja näiden tulkintojen kokonaisuutta on nimitetty joskus linkolalaisuudeksi. Linkolalaisuus usein pelkistyy siihen ajatukseen, että ihmisten määrää olisi syytä vähentää nopeasti ja rajusti luonnon kestokyvyn turvaamiseksi. Vain harva kannattaa kaikkia Linkolan mielipiteitä. Linkola on itse sanonut, ettei ole linkolalainen.

Linkolan ajattelun lähtökohta on, että ihmiskunnan elämä nykyisellä tavalla johtaa elinkelpoisen maapallon tuhoutumiseen. Hänen mukaansa elämän säilyttäminen edellyttää paluuta maatalousyhteiskuntaan ja luontaistalouteen ja ihmisten määrän radikaalin vähentämisen. Elämän ensisijaisena vihollisena Linkola näkee väestöräjähdyksen ja toissijaisena henkeä kohden kasvavan luonnon kuormituksen.^[1] Linkola ei usko uusien tekniikoiden tai tieteen tuovan ratkaisuja maailman ongelmaan, vaan ainoana totaalisena ratkaisuna on väestökasvun ja ympäristön kuormittamisen rajoittaminen ilman kompromisseja. Linkola korostaa kirjoituksissaan, että maapallon suojelun tulisi olla kaiken inhimillisen toiminnan ehdoton lähtökohta. Hänen mukaansa on mahdotonta ajatella kulttuuria tai taloutta, jos elämän jatkumisen edellytykset on tuhottu.

Vihreän liikkeen alkuaikoina Linkolakin oli mukana toiminnassa, muun muassa Koijärven protestissa. Pian radikaaleja mielipiteitä liikkeen kehittämisestä esittänyt Linkola kuitenkin erkani vihreiden enemmistön valitsemalta polulta eikä ollut enää mukana, kun Vihreä liitto puolueena perustettiin. Suoraan toimintaan Linkola on osallistunut myöhemminkin. Vuonna 1995 Linkola perusti Luonnonperintösäätiön, jonka tarkoituksena on ostaa metsää luonnonsuojelualueiksi. Vuonna 1998 Suomen luonnonsuojeluliitto myönsi Linkolalle ympäristöpalkinnon puolivuosisataisesta elämäntyöstä Suomen luonnon hyväksi ja vuonna 2008 liiton juhlamitalin tunnustukseksi ympäristömme hyväksi tehdystä työstä.

[muokkaa] Yhteiskunnallinen ajattelu

Sosiologi Kauko Kämäräinen on määritellyt Linkolan "ulkososiaaliseksi". Ajattelussaan Linkola vaatii ihmistä palaamaan kapeampaan ekologiseen lokeroon siirtymällä takaisin matalampaan elintasoon sekä hylkäämällä modernin teknologian ja edistysuskon. Väestönkasvu on Linkolan mielestä suurin uhka elämän jatkumiselle, ja hän onkin toistuvasti esittänyt pidäkkeettömän kannatuksensa muun muassa terrorismille aina syyskuun 11. päivän terrori-iskuista Unabomberiin^[2], samoin muun muassa suurkaupunkien vesijohtoverkkojen myrkyttämiselle^[3]. Linkola pitäisi myös hyvänä, jos tautiepidemiat taittaisivat väestönkasvun.^[3] Totalitarismia ja liikaväestön joukkotuhoamista kannattavaa Linkolaa on luonnehdittu ekofasistiksi.

Linkolan suhtautuminen sotaan on ollut vaihteleva. 1960-luvulla hän kannatti pasifismia, mutta on sittemmin puhunut sodan väestöävähentävästä vaikutuksesta. Kuitenkin kirjassaan Voisiko elämä voittaa (2004) Linkola kirjoittaa, että ei usko sotien ratkaisevan liikaväestön ongelmaa. Hän on kirjoittanut, että vaikka syntyvyys laskee ja talous kärsii sodan aikana, alkaa sodan jälkeen yleensä sitäkin pahempi nousukausi, koska sodissa kuolee lähinnä miehiä ja sotien jälkeen syntyvät suuret ikäluokat ja jälleenrakennus kuluttaa materiaa ja energiaa. Hän sanoo, että sotien luonteiden pitäisi muuttua siten, että "nuoria naaraita" ja lapsia kuolisi pääasiallisesti "nuorten urosten" sijaan ja että tämä auttaisi väestöräjähdykseen.

Linkola on kirjoittanut myös, että korkealla aineellisella elintasolla ihminen paitsi tuhoaa luontoa myös rääkkää itseään henkisesti.^[4] Tältä pohjalta hän on kritisoinut muun muassa nykyisenlaista koulutusta. Hänen mielestään nykyisenlainen koulutusputki on ylipitkä ja nuorten ihmisten rääkkäystä.^[5] Aikuiskoulutusta Linkola vastustaa vielä enemmän, sillä hänen mielestään ihmisen ei pitäisi olla pakotettu opiskelemaan uutta nuoruutensa jälkeen, ohitettuaan luonnollisen oppimisikänsä.^[6] Teoksessaan Voisiko elämä voittaa Linkola kirjoittaa, että koululaitosta pitäisi vaalia yhteiskunnan silmäteränä, mutta että opetuksen sisältöä pitäisi muuttaa nykyisestä.^[7]

Linkola vastustaa laumamielistä ajattelua ja linnoittautumista "ismien" ja valmiiden ideologioiden taakse. Linkolaa onkin vaikea sijoittaa yksittäisiin "ismeihin", sillä hänen ajattelussaan on hyvin monenlaisia piirteitä. Linkolan ajattelussa on paljon esimerkiksi demokratian vastaisuutta.^[8] Muun muassa Tampereen yliopiston julkaisussa Aikalainen Linkola toteaa: ”Koululaiset täytyisi opettaa kyseenalaistamaan demokratia, tai ainakin keskustelemaan siitä. Toisaalta on sitten tämä ajatus, että natsismi on paha. Kukaan ei halua keskustella siitä, kuinka loistava filosofia se oikeasti oli. Oliko siinä muutakin pahaa kuin se, että se hävisi toisen maailmansodan?” ”Suurelta osin” natsismi on Linkolan mielestä ”erittäin hieno filosofia”.^lähde? Hänen mukaansa demokratia on "kuoleman uskonto"^[9], koska on kohtuutonta vaatia tavalliselta kansalta, että se osaisi toimia oikein. Hänen ajattelussaan onkin viime vuosina esiintynyt paljon elitistisiä ja keskivertokansalaisia eli ”roskaväkeä” arvostelevia piirteitä, esimerkiksi Linkolan artikkelissa Hiidenkiven numerossa 1/2001. J. P. Roos on katsonut Linkolan edustavan ajattelussaan ekonatsismia.^[10]

Linkolaa ei kuitenkaan voi pitää nationalistina^lähde?, vaan hän pitää Suomea kulutusyhteiskunnan pohjoisena sillanpääasemana, joka on tihutöissään erityisen röyhkeä jopa muihin teollisuusmaihin verrattuna.^[11] Linkola tuomitsee ajatukset, että Suomessa on vielä tilaa ja että suomalaisten ei tarvitse kantaa huolta väestöräjähdyksestä. Tätä väitettä perustellaan Suomen asutuksen harvuudella. Linkola on kirjoittanut, että suhteellisesti Suomea voidaan pitää maailman tiheimmin asuttuihin maihin kuuluvana, kun otetaan huomioon, millä ilmastovyöhykkeillä maailman maat sijaitsevat. Hän on huomauttanut, että Suomen ilmastovyöhykkeellä melkein kaikkialla muualla maapallolla vallitsee lähes väestötyhjiö. Linkolan mukaan Suomessa on Euroopan tihein väestö.^[12]

Pentti Linkola on kulutusyhteiskuntaa ruoskivilla mielipiteillään herättänyt paljon vastustusta mutta myös jossain määrin ihailua. Esimerkiksi vuonna 2004 Linkola saavutti Yleisradion Suuret suomalaiset -äänestyksessä sijan 18. Moni laskee Linkolan ansioksi sen, että hän "elää kuten opettaakin". Vaikka Linkola kannattaa ihmisten tappamista luonnon pelastamiseksi, on hänellä itsellään kuitenkin mielestään oikeus elää, koska hän pyrkii toiminnallaan estämään muita ihmisiä tuhoamasta luontoa. Näin hän on perustellut myös sitä, miksi hän itse on käyttänyt lääkkeitä diabeteksen ja masennuksen hoitoon.

Linkola on ateisti, mutta hän vastustaa maallistumista. Hänen mielestään uskossa on paljon hyvää, sillä se on konservatiivinen voima, joka jarruttaa elämän tuhoamista. Kirkon olisi hänen mielestään hyvä olla moraalinen auktoriteetti. Poikkeuksena on vanhoillislestadiolaisuuden käsitys, jonka mukaan ehkäisy on synti. Tämän käsityksen Linkola haluaisi kriminalisoida, koska ehkäisy hillitsee väestöräjähdystä.

Kehitysapua Linkola pitää enimmäkseen järjettömänä. Hän on kuitenkin sanonut, että väestönkasvun hillitsemiseksi kannattaa jakaa ehkäisyvälineitä kehitysmaihin ja että myös puiden istuttaminen kehitysmaihin on järkevää.^lähde?

Linkola on luonnehdittu suomen tunnetuimmaksi malthusilaiseksi, sillä hänen mukaansa kaikenlaiset ihmiskuntaa kohtaavat katastrofit ovat ainoa keino pelastaa maapallo ekologiselta tuholta.^[13]

[muokkaa] Lähteet

• Linkola, Pentti: Toisinajattelijan päiväkirjasta. Ensimmäinen painos. WSOY, 1979. ISBN 951-0-09514-1.
• Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Ensimmäinen painos. WSOY, 1989. ISBN 951-0-15940-9.
• Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa. Kolmas painos. Tammi, 2005. ISBN 951-31-3377-X.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Linkola, Pentti & O. Hilden: Suuri Lintukirja. Otava 1955, uudistettu laitos 1962
• Isänmaan ja ihmisen puolesta (alaotsikko Mutta ei ketään vastaan). Neljäs painos. Helsinki: Suomen sadankomitealiitto, 1960. (Kolmas painos 1970.)
• Linkola, Pentti: Pohjolan linnut värikuvin: Elinympäristö. Levinneisyys. Muutto. Otava 1963–67.
• Linkola, Pentti: Unelmat paremmasta maailmasta. Neljäs painos. Porvoo: WSOY, 1990.
• Linkola, Pentti: Toisinajattelijan päiväkirjasta. Porvoo: WSOY, 1979.
• Linkola, Pentti & Osmo Soininvaara: Kirjeitä Linkolan ohjelmasta. Porvoo: WSOY, 1986.
• Linkola, Pentti: Johdatus 1990-luvun ajatteluun. Porvoo: WSOY, 1989.
• Ekologiseen elämäntapaan: yhden artikkelin kirjoittaja. Yliopistopaino 1996
• Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa. Helsinki: Tammi, 2004.

[muokkaa] Kirjoituksia Linkolasta

• Alén, Eero: Linkolan soutajan päiväkirja. Turku: Sammakko, 2006. ISBN 952-483-025-6.
• Halme, Jyri: Pentti Linkola – mutantin muotokuva. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, 2005.
• Kaaro, Jani: "Pentti Linkola, mainion kalasopan keittäjä", Luonto-Liiton historia 1943–1998: jatkosodan varjosta Jerisjärven tielle. Helsinki: Luonto-Liitto, 1999. ISBN 951-97204-2-1.
• Kämäräinen, Kauko: Linkola, oikeinajattelija. Tampere: Määrämitta, 1992. ISBN 951-96596-0-9.
• Nylén, Antti: "Katkera oppositio", Vihan ja katkeruuden esseet. Savukeidas, 2007. ISBN 978-952-5500-22-6.
• Paasilinna, Erno: "Syyskalassa Pentti Linkolan kanssa", Yksinäisyys ja uhma. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07942-5.
• Suominen, Teuvo: "Pentti Linkola, monisärmäinen ajattelija", Laulujoutsenen perintö - Suomalaisen ympäristöliikkeen taival. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32428-8.
• Vilkka, Leena (toim.): Pentti Linkola, ystävä ja innoittaja. Vihreä elämänsuojelun liitto, Biofilos, 2007. ISBN 978-952-99935-2-9.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Kalastaja Pentti Linkola Vihreäpolku.info. Turun ammattikorkeakoulu.
• Tuomiopäivän kalastaja Pentti Linkola Elävä arkisto. Yleisradio.
• Pentti Linkola Suuret suomalaiset. Yleisradio.
• Ajattelijat puhuvat – Pentti Linkola: Luonto vai ihminen? Peilitalo. Yleisradio: Radio Peili.
• Asola, Aki: Mies joka tuomitsi ihmiset Turun ylioppilaslehti.
• Tammilehto, Olli: Linkolan haaste: suuri ekologis-yhteiskunnallinen muutos (Linkolan ajattelua kritisoiva kirjoitus)
• Pentti Linkola Fansite (englanniksi)