Vihreä liitto

Wikipedia

Vihreä liitto r.p. Gröna förbundet r.p. Ruona lihttu r.b.
Perustettu	1987
Johto	Tarja Cronberg (pj.) Johanna Sumuvuori (vpj.) Mari Puoskari (vpj.) Jyrki Kasvi (vpj.) Panu Laturi (puoluesihteeri)
Poliittinen ideologia	kestävä kehitys, sosiaaliliberalismi
Toimisto	Fredrikinkatu 33 A 00120 Helsinki
Äänenkannattaja	Vihreä Lanka
Kansanedustajia	14 (2008)
Meppejä	1 (2004)
Kunnanvaltuutettuja	314 (2004)
Jäsenyydet	Vihreät/EVA European Green Party
Kotisivu	www.vihreat.fi

Vihreä liitto r.p. (lyhenne Vihr., ruots. Gröna förbundet) eli Vihreät on suomalainen puolue. Vihreä liitto rekisteröitiin yhdistykseksi vuonna 1987 ja puolueeksi seuraavana vuonna. Liiton juuret löytyvät ympäristöliikkeestä, rauhanliikkeestä ja ihmisoikeusliikkeestä. Vihreiden ideologia pohjautuu myös osin vammaisliikkeesen, feministiseen liikkeeseen, seksuaalista tasa-arvoa puolustavaan liikkeesen sekä lapsiasiain edistäjien sekä liberaalien kulttuurivaikuttajien näkemyksiin.

Puoluemuodon omaksumisesta huolimatta Vihreät katsoo sen olevan vähemmän tärkeä ja Vihreillä ei muun muuassa ole ryhmäkuria.^[1] Vihreissä on korostettu pyrkimystä suomalaisten poliittisten käytäntöjen murrokseen kansalaisyhteiskunnan suuntaan ja herätelty tavallisuudesta poikkeavia poliittisen toiminnan muotoja. Siinä mielessä vihreillä on myös identiteetti osana ennemmin vasta- kuin valtakulttuuria. Suhdetta kansalaisjärjestöihin on pidetty erityisen tärkeänä.

Puolueen vankimmat kannattajakunnat löytyvät suurista kaupungeista ja niiden kehyskunnista, esimerkiksi Helsingissä sen kannatus on noin 20 %. Keskikokoisista paikkakunnista puolueen kannatus on suuri Kaarinassa (7/43 valtuutettua) ja Pirkkalassa (6/35 valtuutettua). Matalimmalla tasolla vihreiden kannatus on puolestaan Kainuussa sekä Lapissa, noin 2 %. Vihreällä liitolla on 14 kansanedustajaa ja yksi europarlamentaarikko.

Puolueen puheenjohtaja on Tarja Cronberg. Puoluetta tukee viikoittain ilmestyvä lehti Vihreä Lanka (perustettu 1983, levikki n. 5000 kpl vuonna 2006), joka ei kuitenkaan ole sidoksissa itse puolueeseen, vaan sitä julkaisee Vihreä Lanka Oy. Vuonna 2005 puolueen jäsenmäärä oli noin 2 200 ja sen todettiin olevan nousussa^[2] ja vuotta myöhemmin jäsenmaksunsa johonkin paikallisyhdistykseen olikin suorittanut 2 700 henkilöä^[3]. Vuoden 2008 alussa Vihreillä oli noin 3050 jäsentä.^[4]

Nuorille ja opiskelijoille tarkoitettuna Vihreän liiton jäsenjärjestönä toimii Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry (ViNO), vastaavasti naisjärjestönä Vihreät Naiset ry ja vammaisjärjestönä Vihreät Vaivaiset ry.

Sisällysluettelo 1 Historia 2 Vaalimenestys 2.1 Eduskuntavaalit 2.2 Kunnallisvaalit 2.3 Europarlamenttivaalit 3 Ideologia 4 Henkilöitä 4.1 Vihreiden puheenjohtaja ja puoluesihteerit 4.2 Vihreiden nykyiset kansanedustajat 4.3 Vihreiden europarlamentaarikot 4.4 Vihreiden ministerit 4.5 Vihreiden presidenttiehdokkaat 4.6 Vihreiden entisiä kansanedustajia 5 Sisarpuolueita 6 Lähteet 7 Kirjallisuutta 8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Vihreää liittoa edeltäneen vihreän liikkeen voi konkreettisesti sanoa saaneensa alkunsa Koijärveltä ja Helsinki-liikkeestä 1970- ja 1980-luvuilla. Molempiin osallistui merkittävä määrä vihreiden perustajajäseniä ja nykyisiä vaikuttajia, kuten Osmo Soininvaara, Pekka Sauri ja Heidi Hautala. Liike toimi aluksi verkostona ja liikkeenä, eikä sillä ollut yhtä organisaatiota. Tässä muodossa se onnistui myös saamaan kaksi kansanedustajaa vuoden 1983 vaaleissa: Kalle Könkkölän ja Ville Komsin.^[5]

1980-luvun puolessa välissä kasvoi halu ja tarve organisoitua. Vuonna 1987 perustettiin Vihreä liitto useiden järjestöjen kattojärjestöksi, mutta siitä ei ollut tarkoitus tehdä puoluetta. Puolueeksi järjestäytymisellä oli kuitenkin tukea, ja erityisesti tiukat, niin sanotut ekovihreät alkoivat perustaa puoluetta, joka keskittyisi puhtaasti ekologisiin asioihin. Tämä johti maltillisempien toimijoiden järjestäytymiseen ja jopa kilpailevien yhdistysten perustamiseen samoille paikkakunnille. Vaikka monet ekovihreät palasivat lopulta vuonna 1988 puolueeksi muuttuneeseen Vihreään liittoon, riitely aiheutti vihreille vaalitappion vuoden 1988 kunnallisvaaleissa.^[6] Nykyisin Vihreässä liitossa toimii valtakunnallinen ympäristöasioihin keskittynyt jäsenjärjestö Ekovihreät ry, joka on perustettu vuonna 1995.

Puolue kuitenkin toipui sisäisistä riidoistaan, ja eduskuntavaalit 1991 ja kunnallisvaalit 1992 olivat menestys. Esko Ahon hallituksen kaudella puolueesta muodostui lopullisesti yleispuolue: 90-luvun alun lama siirsi ihmisten huomion arkisiin huoliin, joihin vihreidenkin oli otettava kantaa, kun kansakunta oli itsenäisyyden ajan pahimmassa talouskriisissä. Laman keskellä vuonna 1994 Osmo Soininvaara kirjoitti teoksensa ”Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi” ja puheenjohtajana toiminut psykologi Pekka Sauri nosti esille muita aiheita ympäristöasioiden lisäksi.

Vuoden 1995 vaalit olivat vihreille lievä vaalitappio ja puolue menetti yhden kansanedustajan. Pääministeriksi noussut SDP:n Paavo Lipponen kokosi kuitenkin laajan sateenkaarihallituksen, jossa vihreät olivat mukana. Ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri Pekka Haavistosta tuli Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri. Vuoden 1999 vaalit eivät heilauttaneet hallituksen asemaa ja vihreät saivat kaksi lisäpaikkaa ja jatkoivat hallituksessa kahdella ministerillä, jotka olivat Osmo Soininvaara ja Satu Hassi.

24. toukokuuta 2002 eduskunta hyväksyi viidennen ydinvoimalan lupahakemuksen. Tämän seurauksena vihreät päättivät erota hallituksesta. Puolueen mukaan ydinvoimapäätös oli kestävän kehityksen vastainen, moraaliton ja riskialtis, kun uusiutuvaan energiaan perustuvat vaihtoehdot olisivat olleet turvallisempia ja ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta tehokkaampia. Eropäätöksen seurauksena Vihreitä syytettiin laajalti yhteistyökyvyttömyydestä. Puolueen mukaan hallituksesta lähtemättä jättäminen olisi kuitenkin tehnyt puolueesta kansainvälisen "ekomerkin" ydinvoimalle.^[7] Ydinvoimakiistan pohjalla oli se, ettei hallitusohjelmassa ollut sovittu mitään tarkkaa ydinvoiman lisärakentamisen suhteen.^[8]

Eduskuntavaaleissa 2003 vihreiden kannatus jatkoi nousuaan ja puolue sai 14 kansanedustajaa, mutta jäi oppositioon. Eduskuntavaaleissa 2007 vihreiden vaaliteemoina olivat ilmastonmuutos, köyhyys ja perustulo. Puolue nosti edelleen paikkamääräänsä eduskunnassa, kun valituksi tuli 15 vihreää. Pohjois-Karjalan vaalipiiristä ehdolle lähtenyt puheenjohtaja Tarja Cronberg ei saamastaan äänivyörystä huolimatta tullut valituksi, mikä oli omiaan nostamaan keskustelua piilevistä äänikynnyksistä ja vaalijärjestelmän demokraattisuudesta. Helmikuussa 2008 puolue menetti yhden kansanedustajan kokoomukselle loikkauksen takia.

[muokkaa] Vaalimenestys

[muokkaa] Eduskuntavaalit

Vuosi	Edustajia	Kannatus
1983	2	43 754	1,47 %
1987	4	115 988	4,03 %
1991	10	185 894	6,82 %
1995	9	181 198	6,52 %
1999	11	194 846	7,27 %
2003	14	223 564	8,01 %
2007	15	234 429	8,46 %

[muokkaa] Kunnallisvaalit

Vuosi	Valtuutettuja	Kannatus
1984	101	76 441	2,8 %
1988	94	61 581	2,34 %
1992	343	184 787	6,9 %
1996	291	149 334	6,3 %
2000	338	171 707	7,72 %
2004	314	175 933	7,37 %

[muokkaa] Europarlamenttivaalit

Vuosi	Meppejä	Kannatus
1996	1	170 670	7,59 %
1999	2	166 786	13,43 %
2004	1	172 844	10,4 %

[muokkaa] Ideologia

Muista puolueista poiketen Vihreä liitto ei ole halunnut määritellä itseään perinteisen vasemmisto–oikeisto-jaottelun mukaisesti vaan käyttää Saksan vihreiden luomaa käsitettä, jonka mukaan ”vihreät eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla vaan edellä”.^{[9] [10]}

Periaateohjelmassaan puolue on kritisoinut sekä markkinataloutta että sosialismia, koska vihreiden mielestä kumpikaan talousjärjestelmä ei ota huomioon ympäristöä, kehitysmaita ja tulevia sukupolvia taikka aineettomia, henkisiä arvoja vaan keskittyy liiaksi rahatalouden kasvuun. Omasta vaihtoehdostaan, jossa yhteiskunta asettaa markkinataloudelle sekä sosiaaliset että ekologiset reunaehdot, puolue käyttää nimitystä ekologinen tasapainotalous.^{[11] [12]}Lisäksi puolueen ohjelmassa korostuvat arvolähtöisyys, ympäristönsuojelu, vähemmistöjen asema, kansanvallan laajentaminen ja perustulo. Vuoden 2006 periaateohjelmassaan Vihreä liitto julistautui feministiseksi puolueeksi.

Eduskunnan sekä kaupungin- ja kunnanvaltuustojen istuntosaleissa Vihreän liiton edustajat istuvat SDP:n ja Keskustan ryhmien välissä.

Vihreässä eduskuntaryhmässä ei noudateta ryhmäkuria.^[13]

[muokkaa] Henkilöitä

[muokkaa] Vihreiden puheenjohtaja ja puoluesihteerit

Puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuodesta 2004 lähtien puheenjohtajaksi on voitu valita sama henkilö korkeintaan kolme kertaa peräkkäin, ja tätä ennen kaksi kertaa peräkkäin. Pekka Haavisto oli ensimmäinen puolueen puheenjohtaja, joka oli myös kansanedustaja. Aikaisemmin oli pidetty parempana jakaa valtaa niin, että kansanedustaja ei voisi olla myös puheenjohtaja.

vuosi	puheenjohtaja	puoluesihteeri
1987	Kalle Könkkölä
1987–1991	Heidi Hautala	liittosihteerit Tarja Helanen sekä David Pemberton (1988–1990) puoluesihteeri Pekka Sauri (1990–1991)
1991–1993	Pekka Sauri	David Pemberton
1993–1995	Pekka Haavisto	Katariina Poskiparta
1995–1997	Tuija Brax	Sirpa Kuronen
1997–2001	Satu Hassi	Ari Heikkinen
2001–2005	Osmo Soininvaara
2005–2007	Tarja Cronberg
2007–		Panu Laturi

[muokkaa] Vihreiden nykyiset kansanedustajat

Outi Alanko-Kahiluoto Janina Andersson Tuija Brax Pekka Haavisto Heidi Hautala Heli Järvinen Johanna Karimäki

Jyrki Kasvi Ville Niinistö Kirsi Ojansuu Erkki Pulliainen Anni Sinnemäki Johanna Sumuvuori Oras Tynkkynen

[muokkaa] Vihreiden europarlamentaarikot

• Heidi Hautala (1995–2003)
• Matti Wuori (1999–2004)
• Uma Aaltonen (2003–2004)
• Satu Hassi (2004–)

[muokkaa] Vihreiden ministerit

Lipposen I hallitus:

• Pekka Haavisto, ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri 1995–1999

Lipposen II hallitus:

• Osmo Soininvaara, peruspalveluministeri 2000–2002
• Satu Hassi, ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri 1999–2002

Vanhasen II hallitus:

• Tuija Brax, oikeusministeri 2007–
• Tarja Cronberg, työministeri 2007–

[muokkaa] Vihreiden presidenttiehdokkaat

• Heidi Hautala 2000
• Heidi Hautala 2006

[muokkaa] Vihreiden entisiä kansanedustajia

Ulla Anttila (1991–2007) Tarja Cronberg (2003–2007) Merikukka Forsius (1999-2008) Satu Hassi (1991–2004) Ville Komsi (1983–1987) Irina Krohn (1995–2006) Kalle Könkkölä (1983–1987) Hannele Luukkainen (1991–1995)

Rosa Meriläinen (2003–2007) Rauha-Maria Mertjärvi (1998–1999) Paavo Nikula (1991–1998, siirtyi oikeuskansleriksi) Eero Paloheimo (1987–1995) Tuija Maaret Pykäläinen (1991–1999) Pekka Räty (1991–1995) Osmo Soininvaara (1987–1991; 1995–2007)

[muokkaa] Sisarpuolueita

• Ruotsi: Miljöpartiet de Gröna (Ympäristöpuolue Vihreät)
• Saksa: Bündnis 90/Die Grünen (Vihreät)
• Tšekki: Strana zelených (Vihreä puolue)
• Ranska: Les Verts (Vihreät)
• Italia: I Verdi (Vihreät)
• Sveitsi: Les Verts (Vihreät)
• Puola: Zieloni 2004 (Vihreät)

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Tanja Remes ja Jemina Sohlstén (toim.): Edellä! - Vihreä liitto 20 vuotta. Vihreä Sivistysliitto, 2007. ISBN 978-952-5078-24-4.
• Anne Brax ja Pauli Välimäki (toim.): Vihreä ABC-kirja. Vihreä liitto, 1991. ISBN 951-95840-1-3.
• Joe Smith: Mihin uskovat vihreät. Otava, 2008. ISBN 978-951-1216-46-9.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Vihreiden kotisivut
• Vihreä eduskuntaryhmä
• Vihreän liiton ohjelmat (Pohtiva)