Köyhyys

Wikipedia

Alle dollarilla päivässä elävän väestön osuus eri valtioissa

Köyhyys on sosiaalipolitiikan käsite, jolla kuvataan ihmisen taloudellista ja toisinaan myös sosiaalista asiantilaa. 1900-luvulla köyhiksi on kuvattu myös valtioita ja jopa kokonaisia maanosia.

Köyhyydellä on objektiivisia ja subjektiivisia piirteitä; absoluuttinen ja suhteellinen köyhyys. Absoluuttiseksi köyhyydeksi tai puutteenalaisuudeksi sanotaan tilaa, jossa ravinnon, vaatetuksen ja asumisen fysiologisia vähimmäisedellytyksiä ei pystytä tyydyttämään. Suhteellisella köyhyydellä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän jyrkkää huono-osaisuutta muihin verrattuna.

Köyhyyden mittaaminen on haastavaa ilmiön monimutkaisen luonteen vuoksi. Maailmanpankki on pyrkinyt kehittämään erilaisia köyhyyden mittaustapoja, mutta nämä ovat jatkuvan keskustelun kohteena. Esimerkkinä köyhyyden mittaamisen ongelmista voidaan pitää esimerkkiä, jossa suuri joukko ihmisiä siirtyy jonkun määritellyn köyhyysrajan yläpuolelle seurauksella, että tilastojen tulkinta hankaloituu ja vääristyy. Vaikka rahaa ja tulorajoja on perinteisesti käytetty köyhyyden mittarina, ei niiden avulla voida kuvata köyhyyden koko kirjoa. Voidaan ajatella, että köyhyys on puutetta enemmästä kuin rahasta tai muusta taloudellisin mittarein mitattavista omaisuudesta. Köyhyyden käsitettä voidaan laajentaa ajatuksella, että köyhyys on moniulotteista puutetta elämän perustarpeista ja hyvinvoinnista. Toisaalta eräisiin aatteisiin kuuluu asketismin ihanne, joka pitää itse valittua köyhyyttä positiivisena ja haluttavana asiana.

[muokkaa] Köyhyys kehitysmaissa

Köyhyys on puutetta puhtaasta juomavedestä, huonoa ravintoa tai suoranaista nälkää, surkeita asuinoloja, olematonta saniteettihygieniaa, terveydenhuollon puutetta ja lukutaidottomuutta. Edelleen köyhyyttä ovat koulutuksen puute, syrjäytyneisyys yhteiskunnasta, turvattomuus, epätasa-arvo, huonot ihmisoikeudet, saastunut ympäristö tai ympäristön huono tila. Köyhillä ihmisillä on myös puutetta ajasta, sillä päivän valoisat tunnit saatavat mennä juomaveden, polttopuiden ja päivän aterian hankkimiseen. Esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa naiset ja tytöt joutuvat kävelemään vedenhaussa useita kilometrejä päivittäin.

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan 800 miljoonaa ihmistä kärsii jatkuvasta nälästä. Noin miljardilla ihmisellä ei ole saatavillaan juomakelpoista vettä, ja noin 2,5 miljardia ihmisistä elää ilman kunnollista sanitettihuoltoa, eli vailla vessaa ja viemäröintiä.

Huonon hygienian ja puuttuvan terveydenhuollon vuoksi tartuntataudit ovat yleisiä. YK on arvioinut 11 miljoonan lapsen kuolevan vuosittain nälkään ja erilaisiin torjuttavissa oleviin tauteihin, kuten ripuliin. Kehitysmaissa malaria on yleinen vitsaus, samoin tuberkuloosi ja HIV/AIDS. Kaikkiaan köyhyyden vuoksi – sairauksiin ja nälkään – kuolee YK:n mukaan vuosittain 18 miljoonaa ihmistä.

Kehitysmaiden aikuisista jopa kolmasosa on luku- ja kirjoitustaidottomia, eikä yli 100 miljoonalla lapsella ole mahdollisuutta käydä koulua. Kehitysmaiden asukkaista kymmenet miljoonat elävät järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella; heillä ei ole henkilökortteja eikä heitä ole merkitty mihinkään rekisteriin. Virallisesti heitä ei ole olemassa. UNICEF:in arvion mukaan kehitysmaihin joka vuosi syntyvistä lapsista 55 prosenttia jää rekisteröimättä.

Köyhyys nähdään laajalti yhtenä keskeisimmistä sosiaalisista ongelmista. Kansainvälinen kehitysyhteisö pitää kehitysparadigmanaan nykyään "köyhyyden vähentämistä" (poverty reduction). Aiemmin teollistuminen ja modernisaatio nähtiin ratkaisuina köyhyyden ongelman voittamiseksi. Toisaalta kehityskriitikot ovat arvostelleet köyhyyden käsitettä siitä, että sillä kuvataan ulkoapäin ihmisten elämää kurjaksi välittämättä ihmisten omasta arviosta. On väitetty, että useat virallisesti köyhiksi luokitellut elävät subjektiivisesti tarkasteltuna onnellista ja materiaalisesti tarpeeksi rikasta elämää.

[muokkaa] Köyhyys teollisuusmaissa

Myös teollisuusmaissa esiintyy köyhyyttä. Teollisuusmaiden köyhyys on usein suhteellista köyhyyttä erotuksena absoluuttista köyhyydestä. Teollisuusmaissa köyhiksi kutsutaan ihmisiä, joilla on huomattavasti vähemmän varallisuutta kuin kansalaisilla keskimäärin. Ympärillä olevien ihmisten elintason ollessa korkea köyhä jää paitsi monista yhteisön ihmisten tavallisiksi katsomista asioista ja voi syrjäytyä tavallisesta elämästä. Erityisesti kouluttamattomat, maahanmuuttajat ja syrjäytyneiden lapset ovat köyhyyden riskiryhmässä.

Muissa länsimaissa köyhyyden esiintyminen vaihtelee. Ruotsin kaltaisessa sosiaalisessa hyvinvointivaltiossa se ei ole kovin suurta, vaikka etuuksia on sielläkin vähennetty 2000-luvun puolivälissä uuden porvarihallituksen myötä. Sen sijaan Yhdysvallat poikkeaa muista länsimaista suuresti, sillä siellä köyhyys on hyvin yleistä. Etenkin musta väestönosa kärsii köyhyydestä ja laaja köyhyys on johtanut kerjäämisen ja rikollisuuden yleistymiseen.

[muokkaa] Köyhyys Suomessa

Suomessa köyhyysrajaksi määritellään kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen perusteella se tulomäärä, joka on puolet kaikista käytettävissä olevien tulojen mediaanista. Kotitaloudet, joiden tulot jäävät pienemmiksi kuin mediaanitulo puolitettuna, luokitellaan köyhiksi tai ainakin pienituloisiksi ja niiden kaikki jäsenet köyhiksi tai pienituloisiksi. Vuonna 2004 köyhyyden raja oli yksinasuvalla 825e kuussa.^[1] Suhteellinen köyhyysaste kertoo kuinka monta prosenttia väestöstä kuuluu tähän ryhmään; Suomessa se on n. 11 % (2007).

Suomessa sosiaalietuudet ovat perinteisesti olleet riittäviä, mutta 1990-luvun lamasta lähtien etuuksia on karsittu ja indeksikorotuksia jätetty tekemättä. Kasvukeskuksissa, etupäässä Helsingin ja Tampereen seuduilla, asuntojen raju hintojen ja vuokrien nousu on myös vaikeuttanut köyhien toimeentuloa. Tämä on johtanut leipäjonoihin ja syrjäytyneiden akanvirtaan edullisempien elinkustannuksien maaseudulle.