Kapitalismi
Wikipedia
| Osa artikkelisarjaa |
| Talousjärjestelmät |
| Suuntaukset ja teoriat |
|---|
|
Kapitalistinen talousjärjestelmä |
| Sektorit ja järjestelmät |
|
Suljettu talous · Kaksoistalous |
Kapitalismi on Max Weberin kehittämän määritelmän mukaan (General Economic History, 1927) talousjärjestelmä, joka perustuu:
- henkilökohtaisesta tai perheen taloudesta erotettuihin kirjanpitoa ylläpitäviin yrityksiin,
- vapaisiin markkinoihin, jotka ovat avoimet sosiaalisesta asemasta riippumatta,
- kehittyneen teknologian käyttöön, erityisesti suuryrityksissä, jotka tarvitsevat runsaasti sijoituspääomaa,
- tasa-arvoon lain edessä perustuvat oikeusjärjestelmä, joka takaa yksityisen omistusoikeuden
- joustaviin työmarkkinoihin, jotka takaavat sosiaalisen liikkuvuuden, ilman orjuutta tai maaorjuutta ja lakiin perustuvia tai institutionaalisia rajoituksia, kuten minimipalkkoja tai ammattiyhdistyksiä
- osakkeiden julkiseen kauppaan, jolla kerätään suuria määriä sijoituspääomaa.
Yksikään talousjärjestelmä ei ole ikinä saavuttanut näitä kaikkia vaatimuksia täydellisinä.
Huolimatta siitä, että kapitalismi on "ismi", se ei ole ideologia (eli aatteiden kanonisoitunut kokoelma, poliittinen näkökulma todellisuuteen tai rutiininomaiseksi muuttunut poliittinen käytäntö, joka heijastaa tietyn yksilön, ryhmän, luokan tai kulttuurin tarpeita ja pyrkimyksiä) tai liike, vaan tuotannon tapa.[1][2]
Usein kapitalismi rinnastetaan suoraan markkinatalouteen. Erityisesti vapaa markkinatalous on kapitalismia esimerkiksi Ayn Randin mukaan. Edellä mainittujen käsitteiden käytöstä ei olla kuitenkaan yksimielisiä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
Marxilaisen näkemyksen mukaan kapitalismi kehittyi alun perin käsi kädessä käsityöläisperinteestä nousevan teollisuustuotannon myötä ja kapitalismi edusti uudenlaista tuotantotapaa suhteessa orjayhteiskunnan ja feodalismiin maanviljelyyn ja maanomistukseen.[3]
"Kapitalismi"-sanan keksi William Makepeace Thackeray 1800-luvun puolivälin tienoilla.[1] Nykyaikaisen kapitalismin instituutiot, pankit, vakuutusyhtiöt, pörssit ja kauppaliitot syntyivät jo sydänkeskiaikana vuosina 1000–1300 lähinnä Pohjois-Italiassa. (katso myös: Hansaliitto). Kapitalismi on saattanut syntyä ilmiönä noin 200 vuotta vuoden 1347 Mustan surman jälkeen.[1] Tarkka ajoitus on kuitenkin heikolla pohjalla, koska se mitä kapitalismiin tarkalleen ottaen kuuluu on hankala määritellä. Rahaa ja rahoituslaitoksia on ollut olemassa muinaisessa Foinikiassa ja Intiassa ja Kiinassa jo vuosisatoja, mutta modernin kapitalismin synty Länsi-Euroopassa on kuitenkin kiistatonta.[1] Tuotantovoimaa alettiin suunnata tuotantokapasiteetin parantamiseen edellisten vuosisatojen pyramidien ja katedraalien rakentamisen sijaan. Kiistely siirtymisen tapahtumisesta feodalismista kapitalismiin kävi vilkkaana etenkin marxilaisten keskuudessa, koska se muodostaa pääkohdan marxilaisessa historian teoriassa.
Kapitalismin synnylle on esitetty sisäisiä ja ulkoisia syitä: maaorjuuden heikkeneminen rahatalouden myötä ja itsevaltiuden kasvu, jolloin feodaaliruhtinaiden valta väheni. Ulkoisia syitä ovat törmäys islamin kanssa ja uusien kauppareittien etsiminen entisten katkettua (silkkitie), tykin keksiminen, jolloin kauppalaivat saattoivat purjehtia turvassa pidemmälle kotisatamastaan.[1] Max Weber esitti teoksessaan "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki", että kapitalismin syntyy vaikutti kalvinismin ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan taivaaseen pääsyyn ei voinut itse vaikuttaa, mutta maallinen menestys oli osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon. Tämä synnytti taloudellisen järjestelmän, joka myöhemmin jatkoi olemassaoloa uskontoon perustuneesta synnystään riippumatta. Myös katolisuudessa Salamancan koulukunnan vaikutus 1500-luvulta lähtien loi von Hayekin mukaan perustoja kapitalismille.[4] Länsi-Euroopassa 1700-luvulle, Itä-Euroopassa kauemmin, kapitalismi vallitsi feodalismin kanssa rinnan. Aateliston valta perustui etuoikeuksiin ja verotusoikeuteen, maanomistukseen ja maanviljelijöiltä perittyyn maanvuokraan. Kuitenkin raha, markkinat, sopimukset, omistusoikeus ja yhtenäinen laki (vuodesta 1648) alkoivat olla yleisiä.
Teollisuustuotanto sekä valistusajattelu mullistivat talouden ja ajattelun rakenteet ja lisäsivät porvariston valtaa ja asemaa. Höyrykone mullisti tuotannon ja kapitalismin kehitys siirtyi kaupasta teollisuuteen. Teollistumisesta tuli synonyymi kapitalismin kanssa.[1] Englannin 1770-luvun teollista vallankumousta seurasivat muut kahden seuraavan vuosisadan aikana. Tämä talouden ja vallan muutos johti suuriin mullistuksiin; väestönkasvu, liikenneyhteyksien ja kommunikaation nopeutuminen.
Amerikan vallankumous ja sen seuraajat kuten Ranskan suuri vallankumous olivat kansan, etenkin porvarien kapinoita monarkiaa ja verotusta, yleensä myös mm. aatelin ja kirkon etuoikeuksia vastaan. Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat pyyhkivät feodalismin jääneet pois. 1800-luvun liberalismin piirteisiin kuuluivat vapaakauppa, kulta rahan arvon takeena, tasapainoiset budjetit ja minimaalinen köyhäinapu.
Perheen rikkoutuminen tuotannon perusyksikkönä ja ihmisten siirtyminen kaupunkeihin johti sosiaalisiin mullistuksiin. Erilaiset utopistit ja nostalgikot haaveilivat paremmasta maailmasta. Syntyi sosialismi, josta tuli vastavoima ja uudistusliike kapitalismille. Samaan aikaan syntyivät ensimmäiset ammattiyhdistysliikkeet. Ammattiyhdistykset ja joukkovoima olivat voimakas vaikuttaja, mikä johti työsuojelun ja sosiaaliturvan syntyyn.
Kapitalistiset taloudet kokivat 1800-luvulla rajattuja suhdannevaihteluja sekä maailmansotien välillä vuonna 1929 alkaneen suuren laman, josta tuli vakava talouskriisi: kommunistinen Neuvostoliitto ja korporativistiset Saksa ja Italia olivat laman runtelemille Euroopan valtioille merkittävä kilpailija. Näiden kolmen sokin jälkeen (maailmansodat ja suuri lama) syntyi merkittävää korporatismia ja valtioiden osuus bruttokansantuotteesta nousi uusiin mittasuhteisiin. Talouden vaihteluja pyrittiin tasaamaan valtion talouden, mm. investointien kautta. Tämäntyyppisen ajattelutavan teorisoi John Maynard Keynes. Vanhemman talousteorian ja Keynesin ajatusten pohjalta muokattiin näiden kahden synteesi, jota kutsutaan keynesiläisyydeksi. Hyvinvointikapitalismi Yhdysvalloissa New Dealin mukana ja Britanniassa toisen maailmansodan jälkeen palauttivat luottamusta kapitalismiin. Keynesiläisyyden täystyöllisyys näytti pysyvältä ratkaisulta ongelmiin.
Keynesiläisyyttä kritisoi esimerkiksi monetarismin isä, Milton Friedman 1950-luvun lopulla. Perinteisestä keynesiläisyydestä pitkälti luovuttiin taloustieteessä 1970-luvulla, jolloin monet teollisuusmaat olivat taloudellisesti vaikeassa tilanteessa inflaation ja työttömyyden noustessa samanaikaisesti. Vaikka keynesiläisyyden eri versioilla on yhä kannattajia, 1970-luvulta lähtien taloustieteen valtavirta on siirtynyt uusklassiseen taloustieteeseen. Radikaalimpia näkemyksiä edustavat monetarismi, itävaltalainen taloustiede ja uusi klassinen koulukunta.[2] Margaret Thatcher ja Ronald Reagan yksityistivät valtion omistamia yrityksiä, vähensivät verotusta ja sääntelyä sekä uudistivat hyvinvointivaltiota, pyrkien perumaan 1900-luvun alun julkisen sektorin ennennäkemätöntä kasvua. (kts. uusliberalismi)
1900-luvun alussa syntyneet monikansalliset yhtiöt nousivat uuden globaalin kapitalismin keulakuviksi. Itä- ja Keski-Euroopan maiden vapautuminen sosialismista 1989–1991 vähensi oleellisesti sosialistisen suunnitelmatalouden mainetta ja teki kapitalismista useimpien maiden johtajien silmissä ainoan varteenotettavan talousjärjestelmän. 1990-luvulta eteenpäin kapitalistiset piirteet lisääntyivät entisestään useiden maiden kansantalouksissa. Tämä tapahtui erilaisten talouden liberalisointitoimien kautta.
[muokkaa] Teoriaa
Kapitalismille on tunnusomaista, että jokainen täysivaltainen on itse vastuussa toimeentulostaan. Kansalaisilla on oikeus vapaasti päättää ammatistaan, työpaikastaan ja taloudellisesta toiminnastaan.
Kapitalismin perusajatuksiin kuuluu yksityisomistus. Yksityinen omistus merkitsee, että yksityishenkilöt tai heidän vapaaehtoisesti muodostamansa yksityiset yritykset, yhdistykset tai muut yhteisöt omistavat tuotannon tekijät ja palkkaavat työvoimaa. Yksityisomistukseen kuuluu oikeus päättää omaisuudestaan, siis esim. käyttää, myydä, lahjoittaa.
Liberaalissa kapitalismissa taloudelliset toimijat kilpailevat valtion korkeintaan vähän rajoittamilla vapailla markkinoilla lain rajoissa. Yksityisestä omistusoikeudesta ja vapaista markkinoista seuraa taloudellista kilpailua. Kapitalistisessa taloudessa on työnjakoa ja erikoistumista, jossa jokainen henkilö ja yritys voi erikoistua parhaiten osaamaansa.
Kapitalistinen talous ei kuitenkaan merkitse ns. täydellistä kilpailua, jolla taloustieteen määritelmän mukaan tarkoitetaan vapaan kilpailun lisäksi tuotteiden homogeenisuutta, yritysten äärimmäisen suurta määrää ja pientä kokoa (markkinoilla toimijoiden atomistisuus) ja informaation täydellistä ja äärimmäisen nopeata välittymistä ja ulkoisvaikutusten olemattomuutta.
Kapitalismissa tavaroiden ja palveluiden markkinoiden lisäksi on tyypillisesti arvopaperimarkkinat ja pääomasijoittamista, muun muassa koska yritystoimintaan on kerättävä suuria määriä pääomaa.
Kapitalismia kannattavien mukaan kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi eräiden radikaalien kapitalismin kannattajien mielestä sekaantua vain minimivaltion ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus, henkilökohtainen koskemattomuus ja sopimukset. Heidän mukaansa kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi sekaantua vain lakijärjestelmän ylläpitoon, jolla taataan omistusoikeus ja sopimukset. [2] Anarkokapitalistit vastustavat kuitenkin valtion kaikenlaista toimintaa. Kapitalismia ovat puolustaneet esimerkiksi Milton Friedman kirjassaan ”Capitalism and Freedom” ja Ayn Rand kirjassaan ”Capitalism: The Unknown Ideal”.
[muokkaa] Näkemyksiä
Kapitalismilla on ollut työväenliikkeessä aina kielteissävytteisiä vivahteita. Siihen yhdistetään usein pääoman ylivalta ja riisto. Karl Marxin mukaan kapitalismi on kuitenkin edistyksellinen ja välttämätön kehitysvaihe. Marxin seuraajat taas ovat jakautuneet niihin, jotka näkevät kapitalismin välttämättömänä ja edistyksellisenä, sekä toisaalta niihin, jotka näkevät kapitalismin yksinomaan negatiivisena.
Nykyisten sosialistien mukaan kapitalismille luonteenomainen piirre on riskien ulkoistaminen, jossa yritystoiminnan toteutuneet riskit (esim. ympäristöriskit, työttömyys) siirretään yhteiskunnan maksettavaksi, mutta voitto jaetaan omistajien kesken.
[muokkaa] Lähteitä
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 Meghnad Desai, Joel Krieger (ed.): "Capitalism", The Oxford Companion to the Politics of the World. 2. painos.. Oxford University Press Inc, 2001.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 Clive H. Lee, John Cannon (ed.): "capitalism", The Oxford Companion to British History. Oxford University Press, 1997.
- ↑ Pauli Kettunen: Sosialismin vuosisadat :Marx ja marxismi eli ”sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi” (Poliittinen historia -kurssin luento nro 3) 7.10.2004. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta, Yhteiskuntahistorian laitos. Viitattu 21. marraskuuta 2005.
- ↑ The School of Salamanca 2001. The History of Econimic Thought Website. Viitattu 18. joulukuuta 2005. (englanniksi)
[muokkaa] Katso myös
