Michael Monroe
Wikipedia
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty kokonaan uudelleen kirjoitettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
| Michael Monroe | |
 |
|
| Syntynyt: | 17. kesäkuuta 1962 |
| Kotipaikka: | Helsinki, Suomi |
| Aktiivisena: | 1979– |
| Tyylilajit: | glam punk rock hard rock glam rock rock and roll punk blues |
| Soittimet: | Laulu, saksofoni, huuliharppu, piano |
| Yhtyeissä: | Hanoi Rocks Jerusalem Slim Demolition 23 Michael Monroe Band |
| Levy-yhtiöt: | Lick Records CBS |
Michael Monroe (oik. Matti Antero Kristian Fagerholm, s. 17. kesäkuuta 1962 Helsinki) on suomalainen rock-muusikko, joka tunnetaan erityisesti Hanoi Rocks -yhtyeen laulajana. Hän perusti Hanoi Rocksin vuonna 1979 yhdessä Nasty Suiciden ja Stefan Piesnackin kanssa.
Hänet tunnetaan energisenä lavaesiintyjänä. Hanoi Rocksin ohella hän on laulanut useissa muissa yhtyeissä sekä julkaissut sooloalbumeja. Hän on Pentti Fagerholmin nuorin poika.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Uran alku: 1971-1979
Matti Fagerholm perusti ensimmäisen yhtyeensä Black Magicin yhdeksänvuotiaana 1971 veljensä ja serkkunsa kanssa. 1976-1979 Fagerholm soitti Madness-yhtyeessä. Samoissa tiloissa Töölön kirkon alakerrassa harjoitteli Antti Hulkon Briard-kokoonpano. 1970-luvun lopussa Fagerholm soitti myös yhtyeessä Easy Living, Maukka Perusjätkän ja Ralf Örnin eri projekteissa sekä satunnaisesti Briardin konserteissa. Häntä ei otettu Briardin viralliseksi kitaristiksi, sillä hän ei suostunut laulaja Pete Malmin käskyyn leikata hiuksensa. Fagerholm, Hulkko ja Jesu Hämäläinen soittivat yhtyeessä nimeltä Bolin. Maukka Perusjätkän orkesterin mukana hän tutustui Jan Stenforsiin, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Nasty Suicide.
1979 Fagerholm, Hulkko ja Jesper Sporre perustivat Tukholmassa uuden yhtyeen The Nymphomaniacs, joka ei kuitenkaan levyttänyt tai esiintynyt. Silti yhtye lasketaan yhdeksi "esi-Hanoi Rocksiksi". Tämän jälkeen Hulkko yritti saada Helsingissä Fagerholmia basistiksi Pelle Miljoona Oy:hyn. Onnistuneesta koesoitosta huolimatta tehtävään valittiin 15-vuotias Sami Takamäki.
[muokkaa] Hanoi Rocks: 1980-1985
- Pääartikkeli: Hanoi Rocks
Macke Fagerholm ja Nasty Suicide perustivat Hanoi Rocksin Herttoniemen vanhalla kansakoululla syksyllä 1979 Pelle Miljoona & 1980:n Viimeinen syksy-albumin julkaisutilanteessa. Yhtyeen kolmantena perustajahenkilönä oli Pelle Miljoona & 1980:stä huumeidenkäytön takia erotettu kitaristi Stefan Piesnack. Jesu Hämäläinen oli basisti ja Nedo rumpali, mutta Hämäläinen korvattiin suhteellisen pian Peki Sirolalla. Yhtye pysyi pystyssä luultavimmin noin kevääseen 1980 asti. Kun Hanoi Rocks perustettiin uudelleen kolmikolla Fagerholm-Suicide-McCoy elokuussa 1980, Andy McCoyn käyttämät taiteilijanimet kiersivät yhtyeen jäsenillä. Itse asiassa Hanoi Rocksin ensimmäisen kokoonpanon aikana Jan Stenfors käytti taiteilijanimenä Antti Hulkon Briard-aikaista nimeä "McCoy" ja Antti Hulkko taas käytti nimenään Andy Monroe. Lopulta nimet jaettiin uudelleen ja Matti Fagerholmista tuli Michael Monroe, Antti Hulkosta Andy McCoy ja Jan Stenforsista Nasty Suicide. Hanoi Rocksin aikana Monroe vieraili myös muiden artistien levyillä Nasty Suiciden, Andy McCoyn ja Razzlen kanssa. Vuodet 1983-1986 hän ja muut Hanoi Rocksin jäsenet asuivat Lontoossa.
[muokkaa] Hanoi Rocksin jälkeen: 1985-2001
[muokkaa] Sooloura ja Jerusalem Slim
Michael Monroe lähti soolouralle heti Hanoi Rocksin hajottua. Syksyllä 1985 lehdet kirjoittelivat Cherry Bombzin ohella Michael Monroen ja hänen kämppäkaverinsa Stiv Batorin yhteistyöstä. Yhteistyön tuloksena syntyi muutamia kappaleita. Loppusyksystä Little Steven kutsui Batorin ja Monroen New Yorkiin oman Sun City - Artists United Against Apartheid-albuminsa nimikappaleen musiikkivideokuvauksiin. Joulukuussa 1985 Monroe ilmoitti muuttavansa pysyvästi New Yorkiin, jossa kasasi vuonna 1986 yhtyeen Secret Chiefs, joka teki muutaman kiertueen Suomessa aina eri kokoonpanolla ja nauhoitti Monroen ensimmäisen sooloalbumin Nights Are So Long 1987. Sooloalbumin ansiosta Monroen ura lähti nousuun ja hän solmi maailmanlaajuisen levytyssopimuksen PolyGram Recordsin kanssa. Sopimuksen tuloksena julkaistiin toinen sooloalbumi Not Fakin' It vuonna 1989 ja se nousi Billboard-listan sijalle 161. Albumin ansiosta Monroe pääsi esiintymään huippuluokan maailmatähtien kanssa. Esimerkiksi kitaravalmistaja Les Paulin 75–vuotissyntymäpäivillä New Yorkin Hard Rock Caféssa Steven Tyler kutsui Monroen soittamaan Aerosmithin kappaleessa "Big Ten Inch Record".
Samana vuonna Monroe teki yhteistyötä Hanoi Rocksia esikuvanaan pitäneen Guns N' Rosesin kanssa, joka konkretisoitui Hanoi Rocksin albumien uudelleen julkaisemisena Uzi Suicidelta ja Monroen ja Axl Rosen duettona Dead, Jail Or Rock 'N' Roll-musiikkivideolla. Rose ja Monroe ystävystyivät yhteistyön myötä. 14. joulukuuta 1989 USA:n kiertueen päätöskeikalla legendaarisessa Los Angelesissa Whisky- A-Go-Go:ssa esiintyivät yhdessä Michael Monroe, Slash, Axl Rose ja Stronzo-lämppäriyhtyeen Sam Yaffakin, joka esitti Monroen kanssa muutamia Hanoi Rocks-kappaleita. Monroe ja Slash esiintyivät vielä yhdellä kiertueella, kunnes vuosi huipentui uudenvuodenaattona 1989 Monroen 70 000 ihmisen keikkaan Don Henleyn, Bryan Adamsin ja Huey Lewisin kanssa Tokyo Dome-stadionilla. Saman esiintyjäkaartin show nähtiin myös Osakassa ja kahdessa muussa japanilaisessa kaupungissa.
Vaikka Not Fakin' It -albumi sai hyvän vastaanoton, sen levityksessä oli ongelmia, esimerkiksi Monroe huomasi maailmalla keikkailtuaan, ettei sitä ei tahtonyt löytyä suurten liikkeiden valikoimista ollenkaan. Palattuaan jo toiselta Japanin kiertueeltaan vuonna 1990 Monroe näki hänen kanssaan ennaltasopimattoman Music Televisionin mainoksen, jossa sanottiin mm. "Monroen olleen aivot Hanoi Rocksin takana". Monroen mukaan yhtyeessä oli parasta juuri se, ettei sillä tai sen takana ollut aivoja. Rehellisenä henkilönä Monroe vaati mainoksen hyllyttämistä. Tällaista toimintaa PolyGram ei suvainnut ja lopetti Not Fakin' Itin markkinoinnin.
Saman vuoden alkupuolella Jetboysta eronnut Sam Yaffa muutti Los Angelesista New Yorkiin, jossa hän liittyi Monroen porukkaan. Monroe suunnitteli uutta yhtyettä, jolle Yaffa keksi nimeksi Jerusalem Slim. Kokoonpanoon kuuluivat Monroen ja Yaffan lisäksi kitaristi Steve Stevens (Billy Idol), rumpali Greg Ellis ja pianisti Ian McLagen. Stevens ja Monroe ajautuivat rankkoihin musiikillisiin ristiriitoihin ja Monroe vastusti kovasti albumin julkaisua, mutta lopulta julkaistiin yhtyeen ainoksi jäänyt albumi Jerusalem Slim.
Jerusalem Slimin jälkeen Monroe teki Yhdysvaltain ja Japanin kiertueen kiertueyhtyeellä, johon kuuluivat Nasty Suicide, Sam Yaffa, kitaristi Phil Grande ja rumpali Thommy Price. Suurin piirtein näihin aikoihin Monroe keikkaili New York Dollsin Sylvain Sylvainin kanssa nimellä "Trash Cowboys".
[muokkaa] Demolition 23.
Vuonna 1992 syntyi Demolition 23:n ensimmäinen versio nimellä Michael Monroe & Friends, johon kuuluivat Monroen lisäksi, Yaffa, rumpalina Rat Scabies (The Damned) ja kitaristina Little Steven. Vuonna 1993 Monroe jatkoi GNR-yhteistyötä. Monroe duetoi Spaghetti Incident?-albumilla Rosen kanssa kappaleen "Ain't It Fun". Samoin Monroe soitti huuliharppua Englannissa GNR:n keikalla kappaleessa "Knockin' on Heaven's Door". Kevät-kesällä 1993 Sam Yaffa, Monroe ja Slash nauhoittivat Steppenwolfin kappaleen "Magic Carpet Ride", jota käytettiin elokuvassa Coneheads. Lisäksi Monroe, Suicide ja Yaffa vierailivat Johnny Thundersin muistoksi tehdyllä tribuutilla "I Only Wrote This Song For You". 10. elokuuta 1993 New Yorkissa The Grand Clubilla esiintyi Joey Ramonen kanssa Michael Monroe, Jay Hening, Sam Yaffa ja Jimmy Clark. Ilmeisesti tällöin ainakin oli jo muodostunut yhtye Demolition 23., jossa Hening oli kitaristi ja Jimmy Clark rumpali Monroen laulaessa ja Yaffan soittaessa bassoa.
Keväällä 1994 ilmestyi albumi Demolition 23. ja sitä seurasi muutto Lontooseen, josta voitiin järjestää Euroopan ja Japanin kiertue. Jay Hening ei kuitenkaan päässyt passiongelmien takia Yhdysvalloista pois, joten kitaristiksi tuli Nasty Suicide, jonka jäsenyys yhtyeessä ilmoitettiin virallisesti Helsingissä, Tavastia Klubin keikan jälkeen 12. elokuuta 1994. Demolition 23. menestyi hyvin ja nopeasti albumin saadessa hyvän vastaanoton. Ilmeisesti Demolition 23. on menestynein Hanoi Rocksin jäsenten yhtyeen hajoamisen jälkeen perustama yhtye. Lisäksi se on ainut Hanoi Rocksin hajoamisen jälkeen toiminut levyttänyt yhtye, jossa on ollut enemmistö vanhan Hanoi Rocksin jäsenistä. Kiertuyhtyeissä kolmikko Monroe-Suicide-Yaffa oli soittanut ennenkin. Demolition 23. soitti sleaze rockia, hard rockia ja punkia. Legendaarisella toisella Tavastian keikalla 14. helmikuuta 1995 lavalle astui myös Andy McCoy. Tämä on toistaiseksi viimeisin kerta, kun kaikki Hanoi Rocksin ydinjäsenet ovat olleet yhtä aikaa lavalla.
Yhtye hajosi maaliskuussa 1995, kun Nasty Suicide ilmoitti eroavansa yhtyeestä ja palaavansa normaalielämään. Demolition 23:sta oli pitänyt tulla Hanoi Rocksin veroinen ja suurempikin hajanaisten ja sekavien kokoonpanojen jälkeen. Suiciden päätös oli jäsenvaihdoksiin kyllästyneelle Monroelle niin kova isku, että hän päätti lopettaa yhtyeen.
[muokkaa] Michael Monroe Band (1996-2001)
Demolition 23:n hajoamisen jälkeen Suomeen takaisin muuttanut Michael Monroe aloitti jälleen omaan persoonaansa ja karismaansa perustuneet kiertueet. Ensimmäinen kokoonpano esiintyi Messilän juhannusfestivaaleilla 1996 ja se oli: Michael Monroe (laulu, saksofoni), Monroen vaimo Jude Wilder (taustalaulu), Monroen serkku Olli Hilden (kitara), Danny Eklund (kitara), Björne Fröberg (basso), Jimmy Clark (rummut). Syksyllä 1996 Monroe aloitti kolmannen sooloalbuminsa nauhoitukset, mutta multi-instrumentalistina soitti levyllä kaikki instrumentit paitsi rummut, joista vastasi Jimmy Clark. Basistiksi Yaffa ei päässyt, koska hän oli tuolloin Stenforsin yhtyeessä. 1997 Monroe teki yhteistyötä Backyard Babiesin kanssa soittaen saksofonia kappaleella "Rocker". Monroe esiintyi tämän jälkeen Torontossa ja New Yorkissa paikallisten muusikoiden tukemana ja esiintyi lisäksi Englannissa ja Japanissa Backyard Babies-keikoilla. Suomessa Monroe keikkaili koko ajan kiertueyhtyeellään, joissa kokoonpanot vaihtuivat, paitsi Monroen vaimo Wilder oli aina mukana. Esimerkiksi vuonna 1998 kitaristi Puka Oinonen soitti Helsingissä majaa pitäneessä Michael Monroe Bandissa. 1999 ilmestyi Monroen neljäs sooloalbumi Life Gets You Dirty, jonka jälkeen Monroen esiintyi mm. kesällä 2000 Buenos Airesissa, Argentiinassa kaksi kertaa. Vuonna 1999 Timpa Laine ja Kari "Lacu" Lahtinen liittyivät Michael Monroe Bandin tamperelaiseen kokoonpanoon. Samana vuonna oli Michael Monroe Bandissa oli kaksi muuta kokoonpanoa, kunnes vuodesta 2000 lähtien Lacu ja Timpa Laine kuuluivat vakituiseen kokoonpanoon.
Talvella 2001 Monroen ja McCoyn välit lämpenivät Hanoi Rocks 4CD Box-kokoelman mainostustilaisuuksissa. Samoin Monroen mukaan välien lämpemiseen oli suuri vaikutus sillä, että McCoy oli päässyt eroon huumeista ja oppinut arvostamaan hänen lahjakkuuttaan kappaleidentekijänä. Lopulta McCoy esiintyi kesällä 2001 Ruisrockissa Michael Monroe Bandin kanssa nimellä "Michael Monroe & Andy McCoy Hanoi Revisited", jonka kokoonpano oli Michael Monroe (laulu, saksofoni), Andy McCoy (kitara), Mickey Crane (kitara), Timpa Laine (basso) ja Kari "Lacu" Lahtinen (rummut). Näin ollen Michael Monroe Band toimi uudelleen syntyneen Hanoi Rocksin pohjana, johon Andy McCoy vain liittyi. 12. tammikuuta 2002 Michael Monroe Band veti viimeisen keikkansa Tavastia Klubilla kokoonpanolla: Michael Monroe (laulu, saksofoni), Pink Gibson (kitara), Costello Hautamäki (kitara), Timpa Laine (basso) ja Kari "Lacu" Lahtinen (rummut). Tästä kokoonpanosta syntyi ensimmäinen virallinen Hanoi Rocks Revisitedin eli uudelleen syntyneen Hanoi Rocksin kokoonpano, kun Gibsonin tilalle tuli Andy McCoy.
Vaikka Hanoi Rocks perustettiin kesäkuussa 2001 Michael Monroe Bandin pohjalta, julkaistiin tämän Monroen yhtyeen pohjalta vielä talvella 2002 Monroen Japanin markkinoille tarkoitetun EP Take Them and Break Them ja tammikuussa 2003 hänen viides sooloalbuminsa Whatcha Want, jotta Monroen levytyssopimus oltaisiin saatu täytetyksi. Monroe ei ainakaan lähitulevaisuudessa aio levyttää uusia sooloalbumia, koska hänen ja McCoyn tuotanto julkaistaan vastedes Hanoi Rocksin nimen alla.
[muokkaa] Hanoi Rocks 2001–
Hanoi Rocksin uudelleen perustamista masensi Monroen henkilökohtainen suru ja menetys, kun hänen vaimonsa Jude Wilder kuoli aivoverenvuotoon 19. kesäkuuta 2001. Monroe kuitenkin selvisi pikkuhiljaa surustaan ja avioitui uudestaan nykyään Johanna Fagerholmina tunnetun naisen kanssa. 3. heinäkuuta 2003. Hanoi Rocks on menestynyt hyvin ja yhtye on keikkaillut mm. Japanissa, Euroopassa, Britanniassa ja Etelä-Amerikassa. Uusi Hanoi Rocks on julkaissut kolme albumia: talvella 2002 ilmestyi Twelve Shots on the Rocks, vuonna 2005 ilmestyi Another Hostile Takeover ja syksyllä 2007 Street Poetry.
[muokkaa] Muut projektit
Monroe on vieraillut Beats and Styles- bändin kolmella kappaleella, Renegades (2004), Ocean Wave (2006) ja Walk, Don't Talk (2007), sekä White Flame- bändin kappaleella Swimsuit Issue Centerfold (2007).
[muokkaa] Michael Monroen soololevyt
- Nights Are So Long (1987)
- Not Fakin' It (1989)
- Peace of Mind (1996)
- Life Gets You Dirty (1999)
- J.S. The Demos (1999)
- Whatcha Want (2003)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Michael Monroen viralliset kotisivut
- Hanoi Rocksin viralliset kotisivut
- Laajat Hanoi Rocks -sivut, linkkejä Monroe-fanisivuille
- YLE/Elävä arkisto: Andy McCoy ja Mike Monroe
- Michael Monroe Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
