Larry Carlton
Wikipedia
| Larry Carlton | |
|---|---|
Larry Carlton soittaa Gibson ES-335 kitaraa Blue Note jazz-klubilla New Yorkissa |
|
| Syntynyt | 2. maaliskuuta, 1948 |
| Kuollut | - |
| Kotoisin | Kalifornia, Yhdysvallat |
| Kitaramerkki | Gibson ES-335 |
| Tyylilajit | jazz, smooth jazz |
| Yhtyeet | The Crusaders, Fourplay, Steely Dan |
| Levy-yhtiöt | GRP, MCA, Warner, Bluebird |
| Aktiivisena | 1968 - |
Larry Carlton (2. maaliskuuta 1948 Kalifornia) on yksi tunnetuimmista jazzkitaristeista. Uransa aikana hän on voittanut kolme Grammy palkintoa levytyksistään ja sävellyksistään. Yksi kuuluisimmista levytyksistä lienee televisiosarja Hill Street Bluesin tunnusmusiikki. Carlton otti ensimmäiset kitaratuntinsa ollessaan 6-vuotias. Hänen esikuviaan ovat olleet Joe Pass, Wes Montgomery, Barney Kessel ja B.B.King. Myös saksofonisti John Coltrane on tehnyt häneen syvän vaikutuksen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Uran alkuajat
1970-luvulla Carlton oli haluttu studiomuusikko Los Angelesissa. Hän soitti yli 500 äänitteellä vuodessa, joista esimerkkeinä voidaan mainita Steely Dan, Joni Mitchell ja Quincy Jones. Hänen kitarasoolonsa Steely Danin kappaleessa "Kid Charlemagne" albumilta The Royal Scam (1978) on listattu kolmanneksi parhaaksi kitarasooloksi Rolling Stone lehdessä. Vuodesta 1971 vuoteen 1976 Carlton soitti jazz-rock yhtyeessä The Crusaders.
[muokkaa] Soolotuotanto
Vuonna 1977 hän sai levytyssopimuksen Warner Brothers Recordsille omasta soolotuotannostaan. Vaikka Carlton olikin vielä hiukan tuntematon, tuotti hän kuusi albumia vuosina 1978-1984, mukaan lukien oma versionsa Santo Farinaksen kappaleesta Sleepwalk joka kipusikin listoille ja vuonna 1983 hänen albuminsa Friends sain Grammy ehdokkuuden.
Carltonin soolotuotantonsa sai uuden käänteen vuonna 1985 kun hän teki sopimuksen MCA Master Recordsin kanssa akustisesta jazz albumista. Tuloksena oli levy Alone/But Never Alone, jolta löytyy myös hänen tulkintansa kappaleesta The Lord's Prayer. Vuodesta 1985 vuoteen 1990 Carlton teki erilaisia sooloprojekteja, sekä voitti toisen Grammy palkintonsa Michael McDonaldin Minute By Minute coverilla joka löytyy albumilta Discovery.
Tehdessään uutta albumia On Solid Ground vuonna 1989, Carlton loukkaantui joutuessaan harhaluodin uhriksi yksityisstudionsa (Room 335) ulkopuolella Etelä-Kaliforniassa. Luoti osui häntä kaulaan ja vahingoitti hänen äänihuuliaan ja aiheutti elinikäisen vaivan. Carlton toipui kuitenkin nopeasti ja valmisteli levyn On Solid Ground loppuun vielä samana vuonna. Hän jatkoi työskentelyä sähkökitaralla 1991 kun hän alkoi nauhoittaa omaa blues albumia, mutta levyn valmistuminen viivästy muiden projektien ja tarjouksien takia, ja jazz levy Kid Gloves ilmestyi ennen southern-blues vaikutteista albumia Recegade Gentleman joka julkaistiin 1993. Levyllä vierailee kuudella raidalla Nashvilleläinen huuliharppu legenda Terry McMillan.
Vuodesta 1994 vuoteen 1997 Carlton teki muutamia kiertueita ja julkaisi albumin kitaristi Lee Ritenourin kanssa. Levyllä oleva kappale Remembering J.P. on kunnian osoitus edesmenneelle Joe Passille. Pian tämän jälkeen 1997 Carlton pääsi Ritenourin paikalle smooth jazz kvartettiin Fourplay, Ritenourin lähdettyä bändistä. Muut soittajat Fourplayssa ovat Bob James (koskettimet), Nathan East (basso) ja Harvey Mason (rummut).
Vuonna 2000 Carlton jatkoi soolo tuotantoaan Fingerprints albumillaan. Hänen tuotantonsa sai jatkoa seuraavana vuonna kun hän soitti live performanssin nykyisen Toto kitaristin Steve Lukatherin kanssa, No Subtitutions: Live At Osaka, toi hänelle kolmannen Grammy palkinnon.
Viime aikoina Carlton on tehnyt erilaisia vieras esiintymisiä, keikkaillut Fourplay yhtyeen kanssa sekä julkaissut muutaman uuden albumin. Akustinen Deep Into It (2001), vahvasti jazz-blues vaikutteinen levy Sapphire Blue (2003) ja Firewire (2005) joka on hänen rankin albuminsa.
Vaikka Carlton ei ole kovin kuuluisa varsinaisena "kitara legendana", hänen menestyksensä studio- ja sessiokitaristina on huomattava. Hänen vaikutteensa nuoremman sukupolven jazzkitaristeihin on erittäin merkittävä. Koska hänen monipuolinen soittotyylinsä ei rajoitu pelkästään smooth jazziin, häntä ei voida kategorioida mihinkään erilliseen genreen, ja tämä tekeekin Carltonista mielenkiintoista kuunneltavaa kaikille kitaristeille.
[muokkaa] Kitara
Carlton soittaa pääasiassa Gibsonin ES-335 kitaralla, tästä juontuu myös lempinimi Mr.335. Gibson valmistaa nykyään Larry Carltonin nimikkomallia, joka perustuu Carltonin omaan vuoden 1968 Gibson ES-335 kitaraan.
[muokkaa] Diskografia
- CD
- With A Little Help 1968 (Uni)
- Singing / Playing 1973 (Blue Thumb)
- Larry Carlton 1977 (Warner Brothers)
- MR.335 Live In Japan (Japan Only) 1977
- Strikes Twice 1980 (Warner Brothers)
- Sleepwalk 1982 (Warner Brothers)
- Eight Times Up 1982 (Warner Brothers)
- Friends 1983 (MCA)
- Alone / But Never Alone 1985 (MCA)
- Last Nite 1986 (MCA)
- Discovery 1987 (MCA)
- On Solid Ground 1989 (MCA)
- Christmas At My House 1989 (MCA)
- Collection 1990 (GRP)
- The Best Of Mr.335 1992 (Warner Brothers)
- Kid Gloves 1992 (GRP)
- Renegade Gentleman 1993 (GPR)
- Larry & Lee 1995 (GRP)
- The Gift 1996 (GRP)
- Collection Vol.2 1997 (GRP)
- Fingerprints 2000 (Warner Brothers)
- No Substitution Favored Nations 2001 (Favored Nations)
- Deep Into It 2001 (Warner Brothers)
- Sapphire Blue 2003 (JVC Music)
- The Very Best of Larry Carlton 2005 (GRP)
- Firewire 2005 (Bluebird)
- Video
