Ikonoklasmi
Wikipedia
Ikonoklasmi eli kuvakielto tai kuvainraasto on uskonnollisten tai muiden kuvien, symbolien ja muistomerkkien tuhoamista tai niiden esittämisen kieltämistä. Ikonoklasti on henkilö, joka turmelee kuvia, kuvainraastaja.
Ikonoklasmia on esiintynyt eri syistä johtuen useissa eri historian vaiheissa. Tavallisimmin esitetty esimerkki ikonoklasmista on Bysantin valtakunta, jossa 700 ja 800-luvuilla ikonoklastit halusivat tuhota uskonnollisia patsaita ja kuvia eli ikoneja, joita he pitivät Raamatun kieltäminä jumalankuvina. Tämä oli luultavasti osittain islamin vaikutusta, koska islamin kuvakielto esiintyi samoina aikoina ja sen vaikutus oli suuri myös kristillisillä alueilla.
Vastakohta ikonoklasmille Bysantin yhteydessä on ikonolatria eli kuvainpalvonta, jota yleisessä mielessä kutsutaan myös idolatriaksi. Uskonnollisia kuvia arvostavat ja kunnioittavat ovat ikonoduuleja eli kuvainpalvojia.
Perustelu ikonoklasmille on usein se, että halutaan estää kuvainpalvonnan eli idolatrian syntyminen, jota esimerkiksi joissakin kristinuskon suuntauksissa on pidetty taikauskon piiriin kuuluvaksi. (katso Idoli eli jumalankuva)
Ikonoklasmia saattavat toteuttaa eri uskontojen harjoittajat, mutta usein se on seurausta saman uskonnon eri lahkojen välisistä erimielisyyksistä. Bysantin kaksi kuvariitaa olivat epätavallisia, koska niissä pääasiassa väiteltiin kuvien käytöstä, eikä kiista ollut seurausta laajemmista näkemyseroista. Kristinuskossa ikonoklasmi on ollut tavallisesti seuraus kymmenen käskyn sananmukaisesta tulkinnasta, jossa kielletään epäjumalankuvien tekeminen ja palvonta. Raamatussa toisena käskynä on kielto jumalankuvien valmistamiseen. Katolisessa ja luterilaisessa kymmenessä käskyssä tuo käsky on jätetty pois.
»Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa, älä siitä, mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä, äläkä siitä, mikä on vesissä maan alla.»
(2. Moos. 20:4+)
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ikonoklasmien pääkaudet
- Juutalaisuudessa kuningas Hesekiel puhdisti Salomonin temppelin Jerusalemissa ja Israelin maan kuvista, kuten Nehustanista Toisen Kuningasten kirjan mukaan. Uudistuksia kunnioitti hänen poikansa Manasse.
- Rooman keisarikunnan valtionuskonnon polyteistiset kuvat tuhottiin kristinuskoon käännyttämisen kuluessa.
- Islamilaisessa maailmassa on ollut useita ikonoklastisia kausia sekä muiden uskontojen kuvia että islamin sisällä tehtyjä kuvia kohtaan.
- Itäisessä ortodoksikirkossa Bysantin aikana sen omia uskonnollisia kuvia kohtaan.
- Euroopassa uskonpuhdistuksen ja sitä seuranneiden uskonnollisten selkkausten aikana puhkesi useita ikonoklasmeja, joissa protestantit tuhosivat katolisia tai joskus protestanttisia kuvia.
- Ranskan vallankumouksen aikana tuhottiin uskonnollisia ja maallisia kuvia.
- Venäjän vallankumouksen aikana ja sen jälkeen levisi laajalle uskonnollisten ja maallisten kuvien tuhoaminen.
- Kommunistien vallattua Kiinan, erityisesti Kulttuurivallankumouksen aikaan tapahtui laajamittaisia uskonnollisten ja maallisten kuvien tuhoamista erityisesti sekä Kiinan Hanin, että Tiibetin alueilla.
- Monissa muissa jaksoissa, jotkut ovat olleet osana talonpoikaiskapinoita tai vastaavia kansannousuja, jotkut keskushallinnon tukemina.
[muokkaa] Bysantin kuvariidat
-
Pääartikkeli: Ikonoklasmi Bysantin keisarikunnassa
Bysantin aikana ikonoklasmista tuli ankaran poliittisen väittelyn aihe. Ensimmäinen ikonoklastinen kausi eli kuvariita alkoi keisari Leo III:n aikana kun hän kielsi Jeesusta ja pyhimyksiä esittävien ikonien käytön. Kuvariita päättyi Seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeen vuonna 787. Kirkolliskokous päätti, että kuvia sai kumartaa ja suudella, mutta ei osoittaa niille jumalallista kunnioitusta.
Toinen kuvariita alkoi keisari Leo V:n toimesta vuonna 813, ja loppui Theofiloksen kuoleman jälkeen vuonna 843, jolloin aiempi päätös kuvien kunnioittamisesta tuli lopullisesti hyväksytyksi.
Tutkijat ovat päätelleet ikonoklasmin päättyneen siksi, että vaikka kuvat ja patsaat oli poistettu kirkoista, ikoneja oli säilynyt runsaasti kodeissa. Kuvat olivat suosittuja ja ne katsottiin myös tehokkaiksi keinoiksi harjoittaa jumalanpalvelusta.
[muokkaa] Uskonpuhdistuksen kuvainraasto
[muokkaa] Beeldenstorm
Katolisuuden perinteessä kuvien käyttö kirkoissa on perinteisesti värikästä ja runsasta. Ortodoksikirkoissa taas ikonien asema on keskeinen ja niitä esitetään runsaasti. Suomen ortodoksisen kirkon internetsivuilla todetaan ikonoklasmista, että se on "ikoneita vastustavien harhaoppi".
Protestanttisen reformaation aikana esiintyi ikonoklasmia. Jotkut uskonpuhdistajat, varsinkin Andreas Karlstadt, Ulrich Zwingli ja Jean Calvin rohkaisivat uskonnollisten kuvien tuhoamista vedoten kymmeneen käskyyn, joissa kielletään idolatria ja epäjumalankuvat. Veistoksia ja kuvia tuhottiin sekä spontaaneissa yksittäissä hyökkäyksissä, että luvattomissa ikonoklastisissa mellakoissa. Hollanniksi kuvien tätä tuhoamista kutsutaan sanalla Beeldenstorm. Useimmiten kuvia siirsivät pois kuitenkin viranomaiset rauhallisesti uskonpuhdistuksen jälkeisissä Euroopan kaupungeissa ja seuduilla.
[muokkaa] Ikonoklasmi Suomessa
Suomessakin kirkoista poistettiin runsaasti pyhäinkuvia. Luterilaisuus ei kuitenkaan kehittynyt täysin kuvakielteiseksi, sillä kuvia saatiin käyttää opetustarkoituksiin. 1500-luvun puisia kirkkoja ei ole säilynyt, mutta Isokyrön kirkkoherran kivikirkkoonsa teettämä kirkon seinät kauttaaltaan peittävä raamattuaiheinen kalkkimaalaus vuodelta 1560 on säilynyt. Kirkkomaalauksia ei vieroksuttu seuraavillakaan vuosisadoilla, vaan esimerkiksi 1600-luvulla moni puukirkko koristeltiin kauttaaltaan raamatullisilla ja koristeaiheisilla liimavärimaalauksilla (muun muassa Pyhämaan kirkko). Myös runsaasti koristellut alttarilaitteet olivat suosittuja. Aiheet ja kuvaustavat osoittavat että yhteys keskiajan katoliseen ikonografiaan ei täysin katkennut. Suomessa keskiajan kivikirkkojen maalauksia kalkittiin peittoon eniten 1700-luvulla ja vielä 1800-luvun puolella. Tuhoamista perusteltiin esteettisin perustein, sillä keskiaikaisia maalauksia pidettiin tuohon aikaan kömpelöina.
[muokkaa] Uudet ikonoklastit
Viimeisin massamittainen ja järjestelmällinen uskonnollinen kuvainraasto organisoitiin Afganistanissa vuosina 1996-2001 erään fundamentalistisen islamilaisen ryhmän toimeenpanemana. Helmikuussa 2001 Afganistanin Taliban-johtaja Mullah Mohammed Omar komensi sotilaitaan tuhoamaan kaikki maan veistokset. Näiden joukossa oli muinaismuistoina korvaamattoman arvokkaita, islamia edeltäviä buddhalaisia veistoshahmoja, seinämaalauksia ja arkeologisia kohteita. Talibanien aiheuttamaa tuhoa on myöhemmin yritetty korjata kansainvälisillä pelastustoimilla.
Myös televisio, valokuvaus ja musiikki olivat kiellettyjä Talibanin halinnon aikana Afganistanissa. [1]
[muokkaa] Osittainen kuvainraasto
Historian kuluessa on esiintynyt myös osittaista ikonoklasmia. Esimerkiksi antiikin Egyptin hallitsijan patsaalta saatettiin hakata hakattiin nenä irti tahallaan, koska tällä tavalla veistoksen esittämän henkilön aisteja ajateltiin voitavan vahingoittaa ja näin tuhota kuvattu henkilö.
Historiassa on runsaasti esimerkkejä vallanpitäjien kuvien tuhoamisesta. Vallankumouksiin ja vastavallankumouksiin on aina liittynyt vanhan vallan tunnusten tuhoaminen. Venäjällä ja Suomessa Lokakuun vallankumouksen jälkeen tuhottiin paljon tsaarin patsaita ja kuvia, Saksassa hävitettiin taas keisarin patsaita. Toisen maailmansodan loppuessa tuhottiin Natsi-Saksan ja fasistisen Italian tunnuksia.
Iranissa tuhottiin niin sanotun islamilaisen vallankumouksen yhteydessä shaahin kuvat vuonna 1979. 1990-luvun vaihteessa Itä-Euroopassa ja entisessä Neuvostoliitossa poistettiin Neuvostovallan johtajien kuvia ja patsaita (katso Sosialistinen realismi). Jo aikaisemmin Neuvostoliitossa ja muissa sosialistisissa maissa oli poistettu Stalinin kuvia hänen kuolemansa jälkeen 1950-luvun lopun niin sanotun "suojasään" aikana.
Viime aikoina Irakissa on kaadettu muun muassa Saddam Husseinin patsaita. Virossa siirrettiin keväällä 2007 pois paikaltaan Pronssisotilaaksi kutsuttu Puna-armeijan muistomerkki.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Hannu Pesonen, Afganistan: Miljoonien miinojen varjossa, Maailman sivu 5.3.2000. Viitattu 2.8.2007
