Charles Darwin

Wikipedia

   

Charles Darwin

Valokuva 51-vuotiaasta C. Darwinista. Hän oli noihin aikoihin juuri saanut valmiiksi Lajien synty -teoksensa.
Syntynyt	12. helmikuuta 1809 Shrewsbury, Shropshire, Yhdistynyt kuningaskunta
Kuollut	19. huhtikuuta 1882 Downe, Kent, Yhdistynyt kuningaskunta
Asuinpaikka	Yhdistynyt kuningaskunta
Kansalaisuus	Brittiläinen
Tutkimusalue	Luonnontutkimus
Instituutti	Royal Geographical Society
Tutkinnot	Edingburghin yliopisto Cambridgen yliopisto
Tunnetuimmat työt	Lajien synty Luonnonvalinta
Huomionosoitukset	Royal Medal (1853) Wollaston-mitali (1859) Copley-mitali (1864)
Allekirjoitus

Charles Robert Darwin (12. helmikuuta 1809 – 19. huhtikuuta 1882) oli brittiläinen luonnontieteilijä, joka osoitti keräämiensä tieteellisten näytteiden pohjalta kaikkien eliölajien kehittyneen ajan saatossa samasta yhteisestä kantaisästä luonnonvalinnaksi nimeämänsä prosessin kautta.^[1] Tätä Darwinin kehittämää teoriaa, joka kuvaa luonnossa tapahtuvaa evoluutiota, kutsutaan evoluutioteoriaksi. Jo Darwinin aikainen tiedeyhteisö ja suuri yleisö hyväksyivät evoluution todeksi, kun taas Darwinin teoria luonnonvalinnasta hyväksyttiin evoluution pääpremissiksi 1930-luvulla.^[1] Samalla se oli pohjana synteettiselle evoluutioteorialle. Darwinin tekemien löytöjen voidaan sanoa luoneen pohjan koko biologialle, sillä ne antavat loogisen selityksen elämän monimuotoisuudelle.^[2][3]

Darwinin kiinnostus luonnonhistoriaan syntyi, kun hän oli opiskelemassa ensin lääketiedettä Edinburghin yliopistossa ja myöhemmin teologiaa Cambridgessa.^[4] Darwinin viisi vuotta kestänyt matka HMS Beaglella vakiinnutti hänen asemansa geologina. Matkalla tehdyt havainnot tukivat Charles Lyellin uniformitarianistisia ajatuksia. Darwinin kirjoittama kirja Beaglella tehdystä merimatkasta teki hänestä kuuluisan, kansantajuisesti kirjoittavan kirjailijan. Matkallaan Darwin keräili kuolleiden eläinlajien fossiileita, mikä sai hänet kummastelemaan luonnonvaraisten eläinten ja fossiileiden maantieteellistä levinneisyyttä. Tämän johdosta hän alkoi tutkia eliölajien muuttumista toisiksi ja lopulta kehitti teoriansa luonnonvalinnasta vuonna 1838.^[5] Vaikka Darwin keskusteli teoriastaan muutamien luonnontieteilijöiden kanssa, hän tarvitsi vielä aikaa laajamittaiseen tutkimustyöhön, mutta hänen geologinen työnsä oli tuolloin etualalla.^[6] Darwinin kirjoittaessa vuonna 1858 teoriaansa ylös hän sai Alfred Russel Wallacen lähettämän esseen, jossa Wallace kuvailee kehittelemäänsä teoriaa, joka vaikutti hämmästyttävän samanlaiselta kuin Darwinin teoria. Sen seurauksena Darwinin 20 vuoden uurastus oli vaarassa mennä hukkaan jos Wallace ehtisi julkaista teoriansa ennen Darwinia. Ystäviensä avulla Darwin sai järjestettyä kompromissin, jonka perusteella molemmat tieteilijät olivat oikeutettuja esittelemään työnsä Linnean Societyssa, Lontoossa. Samalla Darwin kiiruhti työnsä julkaisua ja vuonna 1859 Darwinin pääteos Lajien synty julkaistiin.^[7]

Darwin tutki erikseen ihmisen evoluutiota ja seksuaalivalintaa vuonna 1871 julkaisemassaan The Descent of Man -teoksessa ja tunteita vuonna 1872 julkaistussa Tunteiden ilmaisu ihmisessä ja eläimissä. Darwinin kasvitieteelliset tutkimukset julkaistiin kirjasarjana ja hänen viimeiseksi jäänyt teoksensa tutkii kastematojen vaikutusta maaperään.^[8]

[muokkaa] Darwinien suku

Darwinien sukupuu tunnetaan ainoastaan 1500-luvulle asti. Ensimmäinen tunnettu suvun edustaja on vuonna 1542 kuollut William Darwin, joka oli Charles Darwinin isoisän isoisä.^[9] Darwinin äidin puoleinen sukuhaara, Wedgwoodit, tunnetaan huomattavasti pidemmälle. Sukututkimusten mukaan Charles Darwin oli äitinsä sukuhaaran kautta kaukaista sukua Englannin kuningas Henrik I:lle (1068–1135).^[9]

Darwinien suku on ollut perinnöllisyystieteilijöiden tutkimusten kohteena, sillä suvun useat jäsenet ovat olleet erityisen lahjakkaita eri tieteen aloilla. Darwineihin on joissakin yhteyksissä viitattukin todisteena älykkyyden perinnöllisyydestä, sillä suvussa on ollut paljon serkusavioliittoja. Toisaalta suvun piirissä on pyritty myös innostamaan opiskeluun.^[10]

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Nuoruusvuodet

Pääartikkeli: Charles Darwinin nuoruus

[muokkaa] Lapsuus

7-vuotias Charles Darwin vuonna 1816, vuosi ennen äitinsä kuolemaa.

Darwin syntyi perheensä omistamassa talossa The Mountissa, Shropshiren kreivikunnassa sijaitsevassa Shrewsburyn kaupungissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa 12. helmikuuta vuonna 1809 eli samana päivänä kuin Yhdysvaltain presidentti Abraham Lincoln.^[11] Hän oli varakkaan lääkärin ja liikemiehen Robert Waring Darwinin ja Susannah Darwinin (omaa sukua Wedgwood) lapsi, viides kuudesta sisaruksesta. Darwin oli isänsä puolelta Erasmus Darwinin ja äidin puolelta Josiah Wedgwoodin lapsenlapsi. Molemmat suvut olivat suurelta osin uskonnolliselta vakaumukseltaan unitarianisteja, mutta osa Wedgwoodeista oli ominut anglikaanisen uskon. Charles ja hänen sisaruksensa kasvatettiin unitarianistisen uskon mukaisesti, sillä he kävivät jumalanpalveluksissa unitarianistisessa kappelissa.

Keväällä vuonna 1817 Darwin aloitti koulunkäynnin kappelin saarnaajan, herra Casen vetämässä koulussa.^[12] Darwin ei oppinut tuntemaan äitiään erityisen hyvin, sillä tämä kuoli heinäkuun 15. päivänä. Darwin kertoo omaelämäkerrassaan, ettei muista äidistään muuta kuin hänen kuolinvuoteensa.^[13] Robert-isä laittoi poikansa opiskelemaan tohtori Butlerin hallinnoimaan Shrewsburyn sisäoppilaitokseen, jossa Darwin opiskeli 16-vuotiaaksi saakka.

[muokkaa] Vuodet Edinburghissa

Kesän 1825 Darwin vietti lääkäriharjoittelijana auttaen isäänsä hoitamaan kreivikunnan köyhiä. Lokakuussa hän matkusti Erasmus-veljensä kanssa Skotlantiin opiskelemaan lääketiedettä Edinburghin yliopistoon,^[14] joka oli aikansa parhaimpia lääketieteen opiskelupaikkoja Euroopassa. Darwin kuitenkin kammoksui verta ja piti lääketieteen opiskelua tylsänä, mikä sai hänet myöhemmin lopettamaan opinnot.^[12].

Darwinin opintojen edelle nousivat luonnonhistorian harrastukset, kuten taksidermia eli eläinten täyttäminen. Sitä hänelle opetti guyanalainen John Edmonstone, vapautettu mustaihoinen orja. Edmonstonella oli myös tapana kertoa Darwinille jännittäviä tarinoita Etelä-Amerikan sademetsistä. Myöhemmässä elämässään Darwin käytti Edmonstonen kautta saatuja kokemuksia apuna osoittaessaan The Descent of Man -teoksessa, että “mustaihoiset ja eurooppalaiset“ olivat hyvin samankaltaisia, vaikkakin myönsi pinnalliset eroavaisuudet ulkonäössä.^[15]

Toisena yliopistovuonnaan Darwin liittyi Plinian Society -nimiseen luonnonhistoriaan suuntautuneeseen opiskelijaryhmään.^[16] Ryhmässä Darwin sai kokemuksia tieteellisistä väittelyistä ja kristinuskon vastaisuudesta. Darwinista tuli innokas Robert Edmund Grantin oppilas, ja opiskellessaan hän innostui Grantin tavoin Jean-Baptiste Lamarckin ja Charlesin isoisän Erasmuksen hankittuja ominaisuuksia koskevista teorioista. Vuoden 1827 maaliskuussa Darwin esitelmöi Philian Societylle löydöistään, joiden mukaan ostereiden kuorista usein löydetyt mustat pisteet olivat erään juotikaslajin (engl. skate leech) munia. Darwin osallistui myös luonnonhistorian kurssille, jossa hän oppi muun muassa stratigrafista geologiaa. Hän auttoi sivutöinä Euroopan laajimpiin kuuluvan Skotlannin kuninkaallisen museon kokoelmien järjestämisessä.^[17]

[muokkaa] Papinopinnot Cambridgessa

Darwinin isä päätti lähettämää lääketieteen opinnoissa hyvin vähän edistyneen poikansa suorittamaan kandidaatin tutkintoa humanistiseen tiedekuntaan Cambridgen Christ's Collegeen vuonna 1827. Tarkoituksena oli, että Charles lukisi itsensä kirkonmieheksi. Alanvaihto oli luonnollinen aikana, jolloin työ anglikaanisen kirkon palveluksessa takasi kohtuullisen toimeentulon.^[18] Suurin osa Englannin luonnontutkijoista oli kirkonmiehiä, jotka näkivät osana tehtäviään tutkia Jumalan luomakuntaa. Cambridgessa ollessaan Darwin viihtyi edelleen kaikkien muiden puuhien parissa kuin opiskelun.^[19] Serkkunsa William Darwin Foxin kanssa hän syventyi kovakuoriaisten keräämiseen, kilpaillen jopa tässä.^[20] Fox esitteli Darwinin kasvitieteen professori John Stevens Henslowille, minkä jälkeen Darwin osallistui Henslow'n luonnonhistorian kurssille. Darwinista tuli opettajansa lempioppilas. Hänet tunnettiin ”miehenä, joka kulkee Henslow'n kanssa”.^[21][22]

Kokeiden lähestyessä Darwin keskittyi opintoihinsa samalla kiinnostuen William Paleyn teksteistä, jotka sisälsivät ajatuksen korkeamman voiman osallisuudesta luonnon suunnitteluun.^[23] Tämän lisäksi Darwin sai yksityisopetusta Henslowilta. Loppukokeissa tammikuussa vuonna 1831 hän loistikin teologian vastauksillaan, mutta pääsi vaivoin läpi klassisista aineista, matematiikasta ja fysiikasta, ollen kymmenes 178 läpäisseen joukossa.^[24]

John Henslow'n antamaa neuvoa noudattaen Darwin ei pitänyt minkäänlaista kiirettä pappisvihkimyksensä kanssa. Alexander von Humboldtin Personal Narrativen inspiroimana Darwinin päässä pyöri ajatus luonnonhistorian opiskelusta tropiikissa. Hän suunnitteli valmistuttuaan matkustavansa Teneriffalle luokkatovereidensa kanssa. Darwin osallistui myös kuuluisan geologin Adam Sedgwickn kurssille, jonka kanssa Darwin kartoitti maakerrostumia Walesissa.^[25] Palattuaan kotiinsa eräältä matkalta Darwin löysi Henslow'n lähettämän kirjeen, jossa tämä pyysi Darwinia lähtemään palkattomalle matkalle Robert FitzRoyn kanssa. HMS Beaglen kapteeni FitzRoy oli lähdössä joulukuussa 1831 kaksivuotiseksi suunnitellulle tutkimusmatkalle kartoittamaan Etelä-Amerikan rantoja. Henslow'n mielestä matka tarjosi Darwinille tilaisuuden harjoittaa luonnontieteilijän kykyjään tropiikissa. Darwinin isä suhtautui matkaan kielteisesti. Hänen mukaansa se oli vain ajan tuhlausta, mutta Josiah Wedgwood sai tämän silti rahoittamaan poikansa matkan.^[26]

[muokkaa] Merimatka Beaglella

Pääartikkeli: HMS Beaglen toinen matka

Darwinin tekemän viiden vuoden matkan reitti pysähdyspaikkoineen.

Matka Beaglella kesti yhteensä viisi vuotta, josta kaksi kolmasosaa Darwin vietti maalla. Hän laittoi merkille geologisten piirteiden, fossiileiden ja elävien eliöiden moninaisuuden sekä keräsi suuren määrän eliönäytteitä, joista useat olivat tieteelle aiemmin tuntemattomia.^[1] Matkalla pidettyjen taukojen aikana Darwin lähetti keräämänsä näytteet kirjeitse Cambridgeen kertoen samalla löydöksistään. Keräämiensä näytteiden ansiosta hänen maineensa luonnontieteilijänä syntyi. Darwinin laajat muistiinpanot osoittavat hänen lahjakkuutensa teoreetikkona ja niistä oli suuresti apua myöhemmässä vaiheessa hänen töittensä kannalta. Matkan aikana Darwin ehti kirjoittaa matkakertomuksen, joka tunnetaan nimellä The Voyage of the Beagle. Siinä hän summaa yhteen niin löytämiään näytteitä kuin sosiaalisia, poliittisia ja antropologisia näkemyksiä ihmisiin, joita hän ehti matkan aikana tavata. Hän tapasi niin alkuperäisasukkaita kuin länsimaalaisia uudisasukkaitakin.^[27]

Laivassa ollessaan Darwin kärsi usein pahasta merisairaudesta.^[28] Lokakuussa vuonna 1833 häneen tarttui kuume Argentiinassa ja heinäkuussa 1834, kun Darwin oli matkaamassa Andien rinnettä alas Valparaísoon, hän sairastui niin pahasti, että joutui viettämään kuukauden vuodelevossa.^[29]

Ennen lähtöä FitzRoy antoi Darwinille Charles Lyellin Principles of Geology -teoksen ensimmäisen osan, jossa Lyell selittää maanpinnalla tapahtuvia prosesseja ja niiden tasapainoa. Ensimmäinen pysähdys tehtiin Afrikan länsirannikon läheisyydessä sijaitsevalle Kap Verden saariryhmän suurimmalle saarelle Santiagoon. Siellä Darwin huomasi vulkaniittirinteen laella, noin 13 metrin korkeudella, valkoisen juovan, jonka hän totesi koostuvan simpukankuorten palasista ja korallista. Darwin katsoi tämän sopivan Lyellin ajatukseen, että maanpinta nousee ja laskee hitaasti. Se puolestaan inspiroi Darwinin ajattelemaan saaren geologista historiaa ja kirjoittamaan myös tulevissa geologiaa käsittelevissä teoksissa.^[30] Samalla se osoitti Raamatun tulkitsijoiden olleen väärässä Maan iän suhteen. Darwin teki matkansa aikana useita muita löytöjä, joista osa oli erityisen tärkeitä.^[1] Hän esimerkiksi näki Patagonian arotasangoilla maankohoamisen seurauksena siirtyneitä pikkukiviä ja simpukoita sekä havaitsi Chilessä simpukankuoria vuoroveden korkeutta ylempänä, mikä ei ollut selitettävissä kuin maankohoamisella. Andeilla hän puolestaan huomasi muutamia fossilisoituneita puita, jotka olivat aiemmin kasvaneet rannan läheisyydessä. Todisteena tästä olivat fossiilien läheltä löydetyt simpukankuoret. Darwin päätteli myös, että korallista muodostuvat atollit ovat yksi vaihe vulkaanisen saaren kehityksessä. Darwinin mukaan atolli on lopputulos merellisen tulivuoren vajoamisesta. Teorian hän pääsi vahvistamaan rantautuessaan Kookossaarille.^[31][32][33] Darwinin ajatuksia pidetään perusteiltaan edelleen oikeina.

Etelä-Amerikassa Darwin kaivoi esiin jättimäisten nisäkkäiden fossiileja maakerroksesta, jossa esiintyi paljon nykyaikaisia simpukankuoria. Tämä viittasi siihen, että ”lähiaikoina” oli tapahtunut sukupuutto, jonka oli todennäköisimmin aiheuttanut ilmaston muuttuminen, ruoan hupeneminen tai vihollisten lukumäärän kasvu.^[34] Yhden fossiilin hän tunnisti oikein jättiläislaiskiaiseksi ja erään suojakilven palasen Darwin arveli kuuluneen vyötiäisenkaltaiselle eläimelle, mutta uskoi silti löydösten olevan sukua Afrikassa tai Euroopassa eläviin eliölajeihin. Matkan jälkeen hän sai yllättäen tietää, että Richard Owen oli osoittanut näytteiden itse asiassa olevan hyvin samankaltaisia kuin ne Amerikassa elävät lajit, joita tavataan ainoastaan Amerikassa.^[35][36][37]

Conrad Martensin piirros kuvitetusta Lajien synnystä. Darwin alkoi ihmetellä ympäröivää luontoa HMS Beaglen saavuttua Etelä-Amerikan rannikoille. Etenkin Galápagossaarten tutkimukset olivat tärkeitä hänen tulevan teoriansa kannalta. Kuva esittää Beaglea Tulimaan rannikolla.

Lyell kritisoi teossarjansa toisessa osassa voimakkaasti evoluutiota. Hän selitti lajien levinneisyyden “luomiskeskusten“ avulla. Tämä teos lähetettiin myös Darwinille. Darwin huomasi, että hänen tekemänsä havainnot olivat ristiriidassa Lyellin argumenttien kanssa.^[38] Esimerkiksi Argentiinassa Darwin havaitsi, että eräs nandulaji oli jakautunut kahteen lajiin limittäisellä alueella. Galápagossaarilla Darwin taas havaitsi lintulajien nokissa eroavaisuuksia. Australiassa Darwin näki rottakengurun ja vesinokkaeläimen. Lajien epätavallisen ulkonäön perusteella Darwinin mielestä näytti ikään kuin kaksi erillistä luojaa olisi luonut Maan eliöt.^[39]

Kapkaupungissa Darwin ja FitzRoy tapasivat John Herschelin, joka oli hieman aiemmin kirjoittanut Lyellille eliölajien alkuperästä, “mysteereiden mysteeristä“ kuten John Herschelillä oli tapana sanoa. Darwinin järjestellessä muistiinpanojaan paluumatkalla, hän kirjoitti, että jos hänen vahvistuvat epäilyksensä matkijalinnuista ja kilpikonnista ovat oikeassa, “se horjuttaa käsitystä lajien muuttumattomuudesta“. Merkinnän jälkeen Darwin pehmensi lausetta lisäämällä “would“ -sanan (se horjuttaisi käsitystä lajien muuttumattomuudesta).^[40][41] Lopulta Darwin päätyi kirjoittamaan lauseen Lajien syntyyn: “Nämä tiedot näyttäisivät valaisevan hieman lajien alkuperää.“^[42]

Aiemmalla HMS Beaglen matkalla Tulimaasta oli otettu matkalle mukaan neljä alkuperäisasukasta. Yksi heistä kuoli Englannissa, mutta loput kolme vietiin toisella matkalla takaisin asuinsijoilleen, jossa he toimivat lähetyssaarnaajina. Heitä oli “sivistetty“ Englannissa noin kahden vuoden ajan, jonka he viettivät HMS Beaglen matkojen välillä. Yksi heistä, Jemmy Button, kertoi avoimesti Darwinille että piti aikaisemmasta elämäntavastaan, eikä haluaisi enää palata Englantiin. Tämä sai Darwinin ajattelemaan, ettei ihminen sittenkään olisi niin erilainen kuin eläimet. Darwin alkoi nähdä ihmisten väliset erot kulttuureista johtuvina, eikä niinkään roduista johtuvina. Darwin vihasi orjuutta, jota hän näki paljon Etelä-Amerikassa, ja poti huonoa omaatuntoa eurooppalaisten aikaansaamista vaikutuksista Australian aboriginaaleille ja Uuden-Seelannin maoreille.^[43]

[muokkaa] Evoluutio- ja luonnonvalintateorian muotoilu

[muokkaa] Darwinin näytteiden analysointi

Pääartikkeli: Darwinin evoluutioteoria

Jo nuorena miehenä Darwin kuului tiedemiesten eliittiin.

Vielä Darwinin ollessa merellä John Henslow vaali entisen oppilaansa mainetta sallimalla tiettyjen luonnontieteilijöiden pääsyn tutkimaan Darwinin lähettämiä fossiilinäytteitä ja Darwinin geologiaa käsitteleviä kirjeitä.^[44] Kun Beagle vihdoin rantautui Britanniaan 2. lokakuuta 1836 oli Darwinin maine tiedepiireissä noussut korkealle. Darwin kävi hetimmiten kotonaan Shrewsburyssä tapaamassa sukulaisiaan. Sitten hän kiirehti Cambridgeen tapaamaan Henslow'ta, joka auttoi mielellään häntä etsimään luonnontieteilijöitä, jotka voisivat auttaa tunnistamaan ja luetteloimaan Darwinin keräämät näytteet. Henslow lupasi vastaanottaa Darwinin kasvinäytteet. Darwinin isä Robert osallistui omalta osaltaan näytteiden analysointiin järjestämällä näytteiden tutkintaan tarvittavan rahan. Tieteilijän uran noususuhdanteesta innoissaan ollut Darwin kiersi Lontoon tieteellisissä laitoksissa, joissa hän oli suuresti juhlittu hahmo. Samalla hän etsi ammattilaista, joka suostuisi tunnistamaan hänen näytteensä. Zoologeilla oli jo valmiiksi suuri määrä näytteitä tutkittavana, minkä takia Darwinin näytteet olivat vaarassa jäädä varastotilan täytteeksi.^[45]

Darwinin paluusta innostunut Charles Lyell tapasi hänet ensimmäisen kerran 29. lokakuuta 1836. Lyell esitteli hänet anatomian tulevaisuudenlupaukselle Richard Owenille, jolla oli käytettävissä Royal College of Surgeons’in tilat fossiileiden tutkimiseen. Owenin tulokset olivat yllättävät. Hän oli tutkinut jättiläislaiskiaisen luita, virtahevon pääkalloa muistuttavaa kalloa, joka kuului jo sukupuuttoon kuolleelle Toxodon-jyrsijälle, ja suojakilven kappaletta, joka kuului suurikokoiselle sukupuuttoon kuolleelle Glyptodon-vyötiäislajille. Tulokset olivat samansuuntaisia kuin Darwin oli jo itse olettanut,^[46][47][41] mutta näytteet poikkesivat suuresti Afrikan vastaavista lajeista toisin kuin Darwin oli olettanut. Samankaltaisuutta näkyi enemmän Etelä-Amerikassa elävissä lajeissa.^[48][49]

Keskellä joulukuuta 1836 Darwin muutti Cambridgeen, jossa hän alkoi järjestellä kokoelmiaan ja kirjoittaa Journal-teosta matkastaan.^[50] Samalla hän kirjoitti ensimmäisen tieteellisen julkaisunsa, jossa hän osoitti Etelä-Amerikan maanpinnan kohoavan hitaasti. Darwin luki aiheesta Lyellin tukemana Geological Society of London -seuralle 4. tammikuuta 1837. Vielä samana päivänä hän esitteli nisäkäs- ja lintukokoelmiaan Lontoon eläintieteelliselle seuralle. Darwinin Galápagosin lintunäytteitä tutkinut ornitologi John Gould paljasti maaliskuussa 1837, että Darwinin mustarastaiksi, käpylinnuiksi ja peipoiksi luulemat linnut olivatkin kaikki todellisuudessa peippoja. Gould huomasi suurimman eron lajien välillä olevan niiden nokan muodossa. Darwin oli kuitenkin tehnyt lintujen merkkaamisen puutteellisesti; hän ei tullut ajatelleeksi, että peippolajien asuinsaarilla olisi merkitystä. Darwin sai onnekseen nämä ensiarvoisen tärkeät tiedot muilta matkaajilta, jotka olivat myös keränneet näytteitä ja merkinneet näytteet huolellisemmin. Helmikuun 17. päivänä 1837 Darwin äänestettiin London Geographical Societyn johtokuntaan.

Darwinin ensimmäinen luonnos elämänpuusta vihossaan First Notebook on Transmutation of Species (1837)

Matkan jälkeen Darwinin elämä keskittyi paljolti Lontooseen ja siksi Darwin myös muutti sinne veljensä luokse 6. maaliskuuta 1837, mutta muutamaa viikkoa myöhemmin hän muutti omaan asuntoon 36 Great Marlborough Streetin läheisyyteen. Tuossa vaiheessa Darwin alkoi kyseenalaistaa silloista käsitystä elämän luomisesta. Ajatukset saivat lisäpontta Afrikasta löydetyistä apinafossiileista. Toukokuun alkupäivinä hän ajatteli ensimmäisen kerran, että ihminen olisi kehittynyt apinan kaltaisesta kantaisästä. Ajatustaan hän ei uskaltanut kertoa kenellekään, sillä tuollaiset ajatukset oltaisiin nopeasti tuomittu harhaoppisuudeksi.^[51] Lontoossa asuessaan Darwin pääsi Erasmus-veljensä ansiosta tapaamaan ajan muita älymystön edustajia kuten esimerkiksi Charles Babbagen, joka oli deisti. Hän uskoi, että jumala olisi luonut ensin luonnonlait, jotka myöhemmin muovasivat elämän, ennemmin kuin elämän luomiseen ad hoc.

John Herschelin esittämää kysymystä elämän alkuperästä alettiin pohtia hyvin laajalla rintamalla tiedepiireissä. Lääketieteen edustajat liittyivät Grantin taakse kannattaen ajatusta lajien transmutaatiosta, mutta Darwin tieteilijäystävät pitivät tätä harhaoppina.

Darwinin liskonäytteet analysoinut zoologi Thomas Bell onnistui osoittamaan, että Galápagossaarten kilpikonnat kuuluivat saaren alkuperäiseen eliöstöön eikä niitä ollut tuotu merirosvojen mukana, kuten jotkut uskoivat. Vuoden 1837 maaliskuun puoliväliin mennessä Darwin oli vakuuttunut, että saarille saapuneet eliöt olivat alkaneet jostakin syystä kehittyä omiksi lajeikseen. Hän tutki tätä muuntumista yhä tarkemmin tehden samalla muistiinpanoja ”punaiseen vihkoonsa”, jonka hän oli aloittanut jo Beaglella. Hän kävi asian tiimoilta myös keskustelua Owenin kanssa. Owenin näkemys asiaan oli, että eliölajeilla oli jonkinlaista ”organisoitumisenergiaa”, joka määritteli sen kuinka paljon laji voi muuntua. Owenin näkemyksen mukaan lajit eivät voineet muuntua paljoakaan. Darwin kertoi hänelle olevansa näkemyksen kanssa samoilla linjoilla periaatteen tasolla, mutta ei nähnyt mitään syytä mikä pysähdyttäisi lajien muuntumisen. Owen kimpaantui, sillä hänestä lajeilla ollut mitään syytä muuttua toiseksi. Darwin oppi olemaan puhumatta lajien muuttumisesta.^[51]

Heinäkuun puolivälissä 1837 Darwin aloitti salaisen ”B-vihon” eliölajien muuntumisesta. Vihossaan hän pohti neljää kysymystä:

• Mitä todisteita eliöiden muuntumisesta on?
• Kuinka uudet lajit mukautuivat uudenlaiseen ympäristöön?
• Kuinka uudet lajit muodostuivat?
• Kuinka lajien samankaltaisuudet voidaan selittää?

Vihon yksi kohokohta on Darwinin sivulle 36 kirjoittama “I think” (suom. Minun mielestäni; (epäilen, että)), jonka alle hän piirsi luonnostelman evoluutiopuusta.^[52][41] (Kuva sivusta on oikealla). Piirros kuvaa sitä, kuinka eri lajeilla on sama kantamuoto, josta ne ovat kehittyneet. Kesän 1837 Darwin vietti pohtien lajien muuttumista, mutta myös sitä kuinka eläin- ja kasvilajit ovat voineet levitä mantereelta läheisille saarille. Mahdollisesti Owenilta saamiensa kokemuksista johtuen Darwin pystyi keskustelemaan lajien muuttumisesta ainoastaan veljensä kanssa.^[51]

[muokkaa] Ylirasitus, sairastelu ja avioliitto

Aloittaessaan lajien muuttumisen tutkimisen Darwin alkoi hiljalleen hukkua töihinsä. Jatkaessaan vielä Journalin kirjoittamista hän kirjoitti ja julkaisi raportteja kokoelmistaan. Henslow'n ansiosta Darwin sai 1 000 punnan suuruisen avustuksen moniosaisen Zoology of the Voyage of H.M.S. Beagle -teoksen kirjoittamista ja julkaisua varten. Darwin alkoi ottaa tavoitteekseen epärealistisia julkaisupäiviä teoksilleen. Darwin viimeisteli Journalin noin 20. kesäkuuta 1837, samoihin aikoihin kuin kuningatar Viktoria tuli valtaan Britanniassa. Hän joutui kuitenkin korjaamaan ilmenneitä puutteita julkaisun jälkeen.^[53]

Työstä johtuvat paineet varjostivat Darwinin terveyttä. Syyskuun 20. päivänä hän sai “sydämentykytyksiä“, joiden vuoksi Darwinia hoitanut lääkäri määräsi hänet sairauslomalle. Saatuaan kuukauden mittaisen loman, Darwin lähti Shrewsburyyn ja sen jälkeen tapaamaan Maer Hallissa asuvia Wedgwoodin puoleisia sukulaisiaan, jotka tosin olivat niin kiinnostuneita kuulemaan Darwinin matkan käänteistä etteivät ymmärtäneet antaa Darwinin levähtää. Darwinia yhdeksän kuukautta vanhempi serkku Emma Wedgwood oli myös paikalla Maer Hallissa. Hän hoiti vammaista tätiään. Emmaan Darwin kiinnitti erityistä huomiota juuri tuolla kerralla.^[51] Darwinin setä Jos halusi näyttää Darwinille maapalaa, jossa tuhka oli hävinnyt savimaan alle. Jos ajatteli, että ilmiön mahdollinen syy olivat kastemadot, ja ajatteli Darwinin olevan kiinnostunut tästä. Darwin todella kiinnostui aiheesta, joka samalla innoitti hänet pitämään puheen Lontoon geologiselle yhdistykselle marraskuun ensimmäisenä päivänä. Se oli samalla ensimmäinen esitelmä kastematojen vaikutuksesta maaperän muotoutumiseen.^[54][55] Lomailun jälkeen Darwin palasi työnsä ääreen. Hän julkaisi Zoology-kirjasarjan ensimmäisen osan helmikuussa 1838.

William Whewell ehdotti Darwinille, että hän ottaisi Lontoon geologisen yhdistyksen sihteerin tehtävät vastaan. Darwin tiesi, ettei hänen kannattaisi ottaa kontolleen enää lisätöitä, olihan hän jo ottanut vastaan Lontoon entomologisen seuran varapuheenjohtajan paikan. Darwin tuli vähän ajan kuluttua toisiin ajatuksiin ja otti viran vastaan, jonka tehtävät alkoivat maaliskuussa 1838.^[56]

Darwinilla oli paljon tehtävää matkaraporttien kirjoittamisessa, mutta hän oli samalla onnistunut etenemään tutkimuksissaan lajien muuttumisesta. Tässä vaiheessa tieto Darwinin ajatuksista eliöiden muuntumisesta tuli hieman laajempaan tietoon. Toiset luonnontieteilijät hyljeskelivät tämän takia häntä. Darwin spekuloi kirjoituksissaansa myös ajatuksella, että ihminenkin kuuluisi yhtenä osana hänen teoriansa piiriin, kuten muutkin eläinlajit. Ajatus sai nostetta, kun hän huomasi käydessään 28. maaliskuuta 1838 eläintarhassa erään apinan käyttäytyvän lapsimaisesti.^[57] Tämäkin ajatus, että kaikki eliölajit ovat tasavertaisia keskenään – niin madot kuin ihminenkin – poikkesi dramaattisella tavalla muiden aikalaisten näkemyksestä. Siis siitä, että ihminen oli ”luomakunnan kuningas”.^[51] Tämä osoittaa, että Darwin ymmärsi jo tuossa vaiheessa, ettei kehittymistä ohjaavalla luonnonlailla ollut mitään eristyistä päämäärää, joten muita paremmasta eliölajista olisi mieletöntä puhua. Ongelmana oli vain se, että mikä tämä luonnonlaki oli.^[51]

Maaliskuusssa 1838 Darwin aloitti ”C-vihkonsa”, jossa hän jalosti B-vihossaan esittämiä ajatuksia ja pani muistiin tekemiäänsä uusia havaintoja. Tutkimusten edetessä myös Darwinin sukulaiset ja heidän lapsensa, perheen hovimestari, naapurit, entiset retkiystävät, luonnontieteilijät ja käytännön kokemusta omaavat henkilöt, kuten esimerkiksi maanviljelijät sekä pulun- ja koirienkasvattajat, pääsivät mukaan.^{[1][58][51][59]} Maineensa menettämisen pelossa Darwin teki keväällä 1838 päätöksen, ettei julkaisisi ajatuksiaan vielä pitkään aikaan. Tämä päätös myös piti, sillä vasta 21 vuotta myöhemmin Lajien synty julkaistiin.

Rasitus alkoi vaivata Darwinin terveyttä uudelleen, mutta entistä pahempana. Kesällä hän vietti sairasvuoteella useita päiviä päänsäryn, sydänoireiden ja mahakipujen takia.^[60] Koko loppuelämänsä ajan kivut toistuivat yhä uudelleen ja uudelleen, tehden Darwinista ajoittaisesti työkyvyttömän. Sairastelua esiintyi erityisesti stressitilanteissa, esimerkiksi kun hän myöhemmässä elämässään joutui puolustelemaan teoriaansa. Darwinin sairastamaa sairaudesta ei koskaan saatu kunnollista diagnosia ja yritykset hoitaa sitä olivat tämän vuoksi heikonlaiset. Myöhemmin sairautta on yritetty selvittää, ehdokkaina ovat Chagasin tauti, joka voisi olla peräisin Etelä-Amerikan ajoilta, ja Ménièren tauti. Myös psykologisia tauteja on ehdotettu.^[61] Kesäkuun 23. päivänä vuonna 1838 hän vihdoin otti lomaa ja matkusti Skotlantiin. Siellä hän ei vain makoillut vaan vietti runsaasti aikaa geologisten tutkimusten parissa. Esimerkiksi Glen Royssa, jossa hänen kiinnostuksenkohteeksi nousui kuuluisat tiemäiset muodostelmat, Parallel Roadsit.

Darwin avioitui äitinsä puoleisen serkun Emma Wedgwoodin kanssa.

Darwin palasi lomaltaan Shrewsburyyn heinäkuussa. Kirjoittaessaan päivittäisiä muistiinpanojaan eläinten lisääntymisestä (D-vihko, lajien muuntumista hän jatkoi M-vihossa)^[51] hän raapusteli ylös ajatuksia tulevaisuuden suunnitelmistaansa. Hän otti esiin kaksi paperia, joihin hän kirjoitti otsikoiksi “Naimisiin“ ja “Ei naimisiin“ (engl. Marry; Not Marry). Avioliiton etuihin Darwin katsoi kuuluvan “jatkuva seura ja ystävä vanhuuden päiville … mikä on joka tapauksessa parempi kuin koira“. Avioliiton haittapuolina olivat taas, että “rahaa jää vähemmän kirjoihin“, ja se on “kamalaa ajanhaaskuuta“.^[62] Darwin oli ihastunut serkkuunsa Emmaan. Hän kertoi ajatuksistaan isälleen, minkä jälkeen hän kävi vierailulla Emman luona 29. heinäkuuta vuonna 1838. Darwin ei löytänyt aikaa kosimiselle, vaikka viettivät paljon aikaa yhdessä ja kävivät erittäin läheisen keskustelun. Darwin sen sijaan kertoi, vastoin isänsä neuvoa, omista tutkimuksistaansa, ja että hänen uskonnolliset näkemyksensä olisivat tämän vuoksi ”poikkeavat”. Robert Darwin tiesi, että Wedgwoodit olivat Darwineita huomattavasti uskonnollisempia, etenkin suvun naiset, joten hän pelkäsi Charlesin ja Emman erilaisten näkemysten nousevan niin suureksi esteeksi, ettei avioliitto olisi mahdollinen.

Syyskuussa 1838 Darwin kertoi haaveilevansa tulla teloitetuksi hirttämällä.^[51]

Darwin tutustui lokakuussa 1838 Lontoossa asuessaan Malthusin An Essay on the Principle of Population -teokseen. Siinä Malthus ennusti väestönkasvun johtavan ravinnon vähentymiseen henkeä kohden ja laski, että ihmispopulaatio voisi kaksinkertaistua 25 vuoden välein. Malthus huomautti kuitenkin, että käytännössä kasvunopeus ei voi olla näin suuri koska kuolema, taudit, sodat ja nälänhätä hidastavat tehokkaasti kasvunopeutta.^{[1][63][64][65]} Malthus katsoi, että kaikkein heikoimmat kuolivat taisteltuaan olemassaolonsa puolesta. Darwin katsoi tämän pätevän myös kasveilla, jotka kilpailevat keskenään elintilasta. Tämä selitti sen, miksi kasvilajien lukumäärä pysyi jatkuvasti jotakuinkin vakaana. Darwin katsoi, että koska lajien lisääntyminen riippui käytettävissä olevista resursseista niin parhaiten olosuhteisiin sopeutuneet lajit tuottaisivat paremmin jälkeläisiä kuin huonommin sopeutuneet. Tämä taas johtaisi tiettyjen ominaisuuksien yleistymiseen ja heikompien ominaisuuksien omaavien yksilöiden vähenemiseen. Lopputuloksena tästä olisi uusi eliölaji.^{[66][67][68][69]} Syyskuun lopulla hän kirjasi tämän huomion ylös kuvaillen sitä tietynlaisena kiilana, joka pakottaa kelpoisimmat ominaisuudet yleistymään ja heikoimmat ominaisuudet lopulta häviämään.^[1] Tätä teoriaa hän kehitteli eteenpäin E-vihossaan ja M-vihon aiheita hän jatkoi N-vihossaan^[51].

11. marraskuuta Darwin palasi takaisin Maeriin rohjeten nyt kosia Emmaa. Hän vastasi myöntävästi. Molempien suvuissa oltiin iloisia tulevasta liitosta. Charles ja Emma saivat erittäin suuret myötäjäiset, Emman isä Josiah II antoi 5 000 punnan lahjan ja Charlesin isä Robert antoi 10 000 puntaa, joka oli tarkoitettu häiden järjestämistä varten. Verrannoksi, tuon ajan varakas pankkiiri tienasi vuodessa 10 000 puntaa ja lääkäri tai juristi 1 500 puntaa. Darwin tienasi siis nopeasti pienen omaisuuden, joten rahavaikeuksista hänen ei tarvitsisi huolehtia.^[51]

Seuraavassa kirjeessään Emma kiittelee Darwinin avoimuutta, mutta esittää hurskaan anglikaanisen kasvatuksen johtaneen hänet pelkäämään, että hänen virheensä voisivat vaarantaa hänen mahdollisuutensa kuolemanjälkeiseen elämään.^[70][71] Darwinin etsi nuorelle parille uutta kotia ja löysikin sellaisen 12 Upper Gower Streetiltä. Häät järjestettiin pidettäväksi 24. tammikuuta 1839, mutta Wedgwoodit pyysivät lykkäystä. Darwinille löytyi tuolle päivälle myös muuta ohjelmaa, sillä hänet valittiin tuolloin brittiläisen tiedeyhteisön Royal Societyn jäseneksi.^[72]

Häät onnistuttiin pitämään viiden päivän lykkäyksen jälkeen Maerissa Pyhän Pietarin kirkossa anglikaanisin seremonioin, joka sopi mainiosti Darwinin ja Wedgwoodien sukujen unitarianistisille jäsenille. Häiden jälkeen tuore aviopari kiirehti Lontooseen vievään junaan päästäkseen uuteen kotiinsa.^[73] Häävieraat oudoksuivat tällaista hätäilyä. Selityksenä saattaa olla, että Darwinille oli näihin aikoihin kehittynyt pelko olla pitkiä aikoja suuressa väkijoukossa.^[51]

[muokkaa] Luonnonvalintateorian julkaisun valmistelu

Darwin oli nyt rakentanut teorian luonnonvalinnasta, jota hän tulisi seuraavina vuosina tutkimaan “pääharrastuksenaan“.^[74][75] Darwin laajensi tutkimuksiaan karjanhoitoon ja laajamittaisiin kasvitutkimuksiin.^[1] Nämä tutkimukset olivat kuitenkin vielä vuosikymmenen ajan taka-alalla suhteessa toisiin töihin.^[76] Kesällä 1839 hän lopetti hetkeksi lajien muuntumisen parissa työskentelyn ja jatkoi The Structure and Distribution of Coral Reefs -kirjansa kirjoittamista. Samanaikaisesti Darwin teki päätöksen, ettei julkaisisi mitään vihkoihinsa keräämiä ajatuksia. Yksi oleellisimmista syistä oli Darwinin pelko, että näitä tekstejä tultaisiin käyttämään apuna ateistisissa tarkoitusperissä.^[51]

Alkutalvesta 1840 Darwin kärsi pahasta pahoivointioireista, sydänkivuista ja migreenistä. Sairautensa vuoksi Darwin vetäytyi syrjemmällä. Hänestä tuli entistä erakoituneempi. Oireet vaivastivat vielä keväälläkin, joten jonkinlaista apua olisi pakko saada. Sitä hän meni hakemaan isänsä luota. Shrewsburyyn saavuttuaan hän pyysi isäänsä diagnosoimaan häntä riivaavan sairauden. Kuten jo aiemminkin, sairautta eikä sen syytä saatu selvitettyä. Loppuvuosi 1840 meni itse asiassa Darwinilta sairasvuoteessa makoiluun, teoriaansa hän ei juurikaan saanut kehiteltyä eteenpäin.^[51] Iloa Darwinin elämään pilkahti vuoden 1841 toisena maaliskuun päivänä, kun hänestä tuli jo toisen kerran isä.

Darwin yritti hakea apua terveyteensä apua maaseudulta, mutta huonoin tuloksin. Maaseudun ilmastolla ajateltiin tuolloin olevan parantavia vaikutuksia. Heinäkuussa vuonna 1842 hän muutti Lontoosta Kentissä sijaitsevaan taloon, joka tunnetaan paremmin nimellä Down House. Muuton jälkeen taloa alettiin remontaida. Darwin eli jokseenkin epävarmaa aikaa. Hän oli toisaalta kirjoittanut 35-sivuisen luonnostelman luonnonvalinta- ja evoluutioteoriasta, mutta sitä vastaan hän laati 6-kohtaisen luottelon, jossa hän selvittää itselleensä syitä miksei hänen kannattaisi sitä julkaista. Kohtina olivat mm.:^[51]

• Muut luonnontieteilijät eivät hyväksyisi teorioita lainkaan (1)
• Kirkko halveksuisi häntä (4)
• Hän ei haluaisi leimautua ateistiksi (5)

Darwinin “mietiskelypolku“ vuonna 2007. Darwin kuljeskeli paljon tällä polulla kehitellen luonnonvalintateoriaansa.

Loppuvuonna 1843 Darwin kysyi uutta ystäväänsä Joseph Dalton Hookeria tutkimaan Tulimaasta kerättyä kasviaineistoa. Hooker oli innoissaan mahdollisuudesta ja suostui mielellään. Hookerin työllä oli kauaskantoisia seurauksia, että sen myötä Darwin vakuuttui vihdoin lajien muuttumista koskevian teorioiden olevan kehityskelpoisia. Darwin suostui vähitellen puhumaan avoimemmin asiasta muiden luonnontieteilijöiden kanssa. Tämä oli merkittävä suunnan muutos, vaikka Darwin ei ollut enää varma olisko hän edes elossa teoksen julkaisun aikaan.

Darwin osasi pelätä terveytensä romahtamista. Sen vuoksi hän kirjoitti vaimolleensa kirjeen, jossa hän pyysi säästämään 400 puntaa kirjoituksen painattamista ja julkaisua varten. Darwin pohti tekstin muokkaajan palkkaamista. Parhaimpina vaihtoehtoina olivat Charles Lyell, Edward Forbes ja John Henslow. Aiemmin keväällä hän oli uskonut 189-sivuisen luonnostelmansa downelaisen opettajan muokattavaksi. Syksyyn mennessä luonnos oli kasvanut 231-sivuiseksi, jota Darwin uskalsi ensi kertaa näyttää Emma-vaimolleensa. Tosin kuin hän aluksi pelkäsi, Emma suhtautui teoriaan pääpiirteissään hyvin, mutta silti hieman varautuneesti.^[77]

Marraskuussa Darwin järkyttyi pahasti, kun hän huomasi Robert Chambersin julkaisseen anonyyminä Vestiges of the Natural History of Creation -teoksen, jossa kirjoittaja käytti useita samoja hänen käyttämiään perusteluita. Hän tosin ei kieltänyt luomiskäsitystä, jonka vuoksi se jäi muiden vastaavien julkaisujen tapaan unohduksiin. Kirja oli selvästi amatöörimäisesti kirjoitettu, mutta se sai keskiluokan kiinnostumaan eliölajien muuttumisesta. Samalla se pohjusti tietä Darwinin julkaisulle, mutta muistutti Darwinia, että hänen tulisi vielä tarkistaa käyttämiensä argumenttien todellisuuspohja.^[78] Vuonna 1847 Darwinin hyvä ystävä Joseph Dalton Hooker lupasi oikolukea Darwinin kirjoituksen. Darwin sai samalla kriittistä palautetta teoriaansa kohtaan.

Bartholomew Sulivanin, eräs Beaglella ollut matkatoveri, suositteli Darwinille tohtori James Gullyn Malvernissa sijaitsevassa kylpylässä käymistä. Sulivanin mukaan se saattaisi auttaa Darwinin heikentynyttä terveydentilaa. Darwin oli ollut niin sairas, ettei päässyt isänsä hautajaisiin.^[77] Darwin huomasi vesiterapian todella auttavan.^[79] Hän katsoi terapian olevan niin tehokas, että rakennutti oman altaan takapihalleensa. Allasta joutui pian käyttämään Darwinin tytär Anne, kun hän sairastui ja Darwin halusi kokeilla vesiterapian vaikutusta Annen terveyteen. Se näytti helpottavan tilannetta, mutta kauan ei kestänyt, kun Annien terveys taas romahti. Nyt Darwin vei hänet Gullyn kylpylälle. Hoidot tuntuivat taas tepsivän, mutta huhtikuussa sairaus otti hänestä otteen ja Annie menehtyi. Menetys oli Darwinille todella suuri.

Kahdeksan vuoden siimajalkaisten tutkimisen tuloksena Darwin löysin eliöiden välillä homologisia piirteitä eli anatomisia yhtäläisyyksiä. Tämä oli vahva todiste Darwinin työstämälle teorialle.^[80] Royal Society huomioi Darwinin geologiset saavutukset kultamitalilla vuonna 1853, mikä oli suuri huomionosoitus yhteisöltä. Sen myötä Darwinin maine biologina lähti jyrkkään kasvuun.^[81] Darwin palasi teoriansa pariin uudelleen vuonna 1854.

[muokkaa] Luonnonvalintateorian julkaiseminen

Osa biologian artikkelisarjaa

Evoluutio

Prosessit ja mekanismit

Adaptaatio Geneettinen ajautuminen Lajiutuminen Luonnonvalinta Migraatio Mutaatio Rekombinaatio Tekijäinvaihdunta

Tutkimus ja historia

Historia Moderni synteesi Yhteiskunnalliset vaikutukset Vastustus

Katso myös

Elämän alkuperä Ekologinen genetiikka Ihmisen evoluutio Fylogenia Populaatiogenetiikka

n • k • m

Darwin leikitteli teoriallaan asettamalla sen teollisen vallankumouksen metaforaksi. Hän näki, että eliölajipopulaatiot teollisuuden tapaan kasvoivat ja erikoistuivat. Siinä missä luonnossa työntävänä voimana oli luonnonvalinta, oli teollisuudessa voimana markkinat. Darwin katsoi tähän perustuen luonnon olevan eräänlainen ”suuri tehdas”. Tätä metaforaa ei koskaan julkaistu, koska Darwinin mielestä se tukeutui liikaa taloustieteellisiin seikkoihin kuin puhtaaseen tieteeseen.^[77]

Eliölajien levittäytymisessä oli yhä ongelmia. Darwin mietti miten jotkin eliölajit levittäytyvät mantereilta saarille tai jopa mantereelta toiselle. Enemmän häntä mietitytti aiemmin mainittu tilanne. Tuon ajan tunnetuin hypoteesi tälle oli Edward Forbesin ehdottama ”uponnut maasilta”. Darwinia tällainen hypoteesi ei miellyttänyt, joten hän otti ongelman ratkaistavakseen. Hän ehdotti kasvien ja eläinten pystyvän ”kellumaan” alueelta toiselle. Testatakseen ajatusta Darwin laittoi vesiastiaan kasvilajien siemeniä kuukausien ajaksi ja testasi olisiko siemenet vielä kasvukelpoisia. Brittinaturalistien yllätykseksi siemenet todella orastivat. Tuloksesta innostuneena Darwin lähetti kirjeitä saarilla asuville ihmisille kysyäkseen havaitsivatko he merenrannan läheisyydessä mitään kasvilajeja, jotka eivät kuulu saaren alkuperäiseen kasvistoon. Yllätyksekseen hän sai vastauksia, joiden mukaan jotkin kasvilajit olivat vaeltaneet tuhansien kilometrien pituisia matkoja. Brittiläiset merimiehet onnistuivat vahvistamaan myös, että eläimet siirtyivät hieman vastaavalla tavalla merien halki.^[77] Ajan yleiseen näkemykseen oli kuulunut, että eliölajit pysyivät samalla elinalueella eikä muuttoliikettä juurikaan tapahdu.

Charles Lyelliä kiehtoivat suuresti Darwinin spekulaatiot, joskaan hän ei tuntunut ymmärtävän asian todellista laajuutta. Hän huomasi myös yhtäläisyydet Darwinin teorian ja Alfred Russel Wallacen On the Law which has Regulated the Introduction of New Species -teoksessa esittämän teorian välillä. Lyell kehotti Darwinia julkaisemaan teoriansa pikimmiten, jotta hän säilyttäisi edelläkävijän aseman aiheeseen. Darwin ei nähnyt Wallacessa todellista uhkaa, mutta aloitti aiheesta lyhyehkön artikkelin kirjoittamisen. Tyydyttävien vastausten löytäminen vaikeisiin kysymyksiin keskeytti hänen työskentelynsä jatkuvasti. Samalla lyhyen artikkelin kirjoittaminen näytti erittiän vaikealta, joten suurehkon teoksen kirjoittaminen vaikutti paremmalta valinnalta. Toisaalta hän pelkäsi teoksen paisuvan niin suureksi, ettei kukaan jaksaisi kiinnittää siihen huomiota saati sitten lukea sitä.^[77] Teoksen nimeksi hän kaavaili Natural Selection (suom. Luonnonvalinta). Työssä auttoi suuresti Darwinin laaja kirjeenvaihtoverkosto, johon kuului myös Darwinin pahin kilpailija, Borneota tutkinut Wallace. Wallace lähetti Darwinille kirjeen, joka saapui määränpäähän joulukuussa 1857. Siinä hän uteli Darwinilta aikoisiko hän tulevassa teoksessaan käsitellä ihmisen alkuperää laisinkaan. Darwin vastasi, että hän varoo koskemasta aiheeseen sitä verhoavien suurten ennakkoluulojen vuoksi. Kirjeessään Darwin rohkaisee kollegaansa teorisointiin, millä hän ilmeisesti tarkoitti rohkeaa oman ajatuksen käyttöä, vaikka ne olisivatkin yleisen käsityksen vastaisia. Darwin kuitenkin muistutti Wallacea siitä, että hän tulisi tutkimuksissaan menemään paljon syvemmälle kuin hän (engl. ”I go much further than you”).^[82]

Darwin oli ehtinyt vasta puoleenväliin kirjoituksissaan, kun hän näki 18. kesäkuuta 1858 Wallacen artikkelin luonnonvalinnasta. Darwin oli järkyttynyt. Huomion arvoista on, että vaikka teorioilla on keskenään hyvin paljon samanlaisia piirteitä niin teoriat poikkesivat toisistaan joissakin kohdissa erittäin paljonkin. Wallace esimerkiksi sekoitti moraalin osaksi luonnonvalintaa ja hänen mukaansa yhteistyö auttoi lajeja kehittymään (Darwin taas ajatteli kehittymisen taustalla olevan keskinäinen kilpailu). Sillä aikaa Darwin ja hänen perheensä olivat vaarassa, kun kylän lapsia kuoli tulirokkoon. Darwin antoi tämän vuoksi asiat Lyellin ja Hookerin kontolle. He olivat yksimielisiä siitä, että kilpailijoiden tulisi pitää yhteisesittely Linnean Societyssa 1. heinäkuuta. Esittely kantoi nimeä On the Tendency of Species to form Varieties; and on the Perpetuation of Varieties and Species by Natural Means of Selection. Darwinin poika kuoli tulirokkoon, josta järkyttyneenä hän kieltäytyi osallistumasta yhteisesittelyyn.^[83] Vaikka Darwin oli fyysisesti poissa, niin esittelyssä kerrottiin ensi kertaa Darwinin ajatuksista julkisesti. Tilaisuudessa tunnelma oli jännittynyt ja hiljainen.^[77]

Lajien muuntumisesta pidetty esittely sai loppujen lopuksi melko vähän huomiota osakseen. Linnean Societyn puheenjohtaja merkitsi muistiinpanoihinsa toukokuussa 1859, että tämä vuosi tulee olemaan vallankumouksellisten löytöjen vuosi.^[84] Dublinissa työskennellyt professori Haughton taas suhtautui uusiin ajatuksiin kriittisemmin. Hänen mukaansa Darwinin teoksessa “kaikki uusi oli valetta ja se mikä oli totta, oli jo ennestään tiedossa.“^[85] Darwin yritti kirjoittaa lyhennelmää kirjastaan, mutta työntekoa häiritsi merkittävästi hänen potemansa sairaus. Lopulta Lyell sai John Murrayn julkaisemaan Darwinin kirjoituksen.^[86]

On the Origin of Species by Means of Natural Selection, or The Preservation of Favoured Races in the Struggle for Life (eli The Origin of Species, suom. Lajien synty) osoittautui yllättävän suosituksi. Teosta painettiin 1 250 kappaletta ja se toimitettiin kauppoihin 22. marraskuuta 1859.^[87] Julkaisu tapahtui kaksi päivää myöhemmin ja 15 šillingin hintaiset kirjat myytiin jo ensimmäisenä myyntipäivänä loppuun. Darwin käytti paljon tilaa teoksensa loppuosassa tekemiensä havaintojen kuvailemiseen ja päätelmiänsä, tarkoituksenaan kumota mahdolliset vastaväitteet.^[88] Darwinin ainoa viittaus ihmisen kehitykseen teoksessa on varovainen ilmaisu “light will be thrown on the origin of man and his history”.^[89] Teoksen toimituspäivänä Darwin aloitti jo teoksen toisen laitoksen kirjoittamisen. Jo joulukuun alussa Darwin sopi John Murrayn kanssa toisen laitoksen painattamisesta ja saksankielinen käännös oli myös työn alla. Toisesta laitoksesta oli tarkoitus painattaa suurempi erä, 3 000 kappaletta.^[90]

Vuoden 1859 joulukuun loppuolella varakreivi Palmerston ehdotti kuningatar Viktorialle Darwinin lyömistä ritariksi. Ehdotus kumottiin pian esittämisen jälkeen sillä Darwinin ajatusten kiivas vastustaja piispa Wilberforce ei halunnut Darwinin aatelointia.^[90]

Tyypillinen satiirinen pilapiirros Darwinista, joka esitetään apinana. Darwin ei kuitenkaan väittänyt ihmisen kehittyneen apinasta, vaan samasta kantaisästä.

[muokkaa] Viimeiset vuodet

[muokkaa] Julkaisun jälkeiset reaktiot

Suuri yleisö kiinnostui Darwinin teoriasta Lajien synnyn myötä. Mielenkiintoista kuitenkin oli se, ettei tiedepiirien ulkopuolinen yleisö tahtonut ymmärtää ollenkaan Darwinia. He eivät ymmärtäneet kuinka luonnonvalinta oikeastaan toimii, he uskoivat jumalan tekevän ”valinnat”. Tiedepiireissä sen sijaan syntyi sitä vastoin kiivas taistelu. Darwinin terveys oli tuossa vaiheessa jo niin heikko, ettei hän halunnut itse osallistua kiistoihin. Darwin seurasi silti erittäin tarkasti kiistaa leikellen talteen lehtien arvostelut, artikkelit, satiirikirjoitukset, parodiat ja pilapiirrokset.^[91] Aktiivisin teorian puolestapuhuja oli Thomas Huxley. Hän jopa osoitti ihmisen polveutuvan apinasta (tai samasta kantaisästä), mikä oli ennenkuulumatonta tuohon aikaan. Tästä syystä kriittisimmät arvostelijat keksivät nopeasti käyttää apinasta polveutumista pilapiirroksissa ja satiirisissa kirjoituksissa. Darwin ei ollut julkaisuissaan kuitenkaan väittänyt ihmisen ja apinan välillä olevan yhteyttä, vaikka olikin tätä teorian luonnosvaiheessa ajatellutkin. Darwinin näytteitä tutkinut Richard Owen asettui Darwinin teoriaa vastustavien puolelle, minkä johdosta hänkin sai kritiikkiä osakseen esimerkiksi Thomas Huxleyltä. Englannin anglikaanisen kirkon tieteellisten laitosten edustajat, mukaan luettuina Darwinin Cambridgen vuosien ohjaajat Sedgwick ja Henslow, asettuivat Darwinia vastaan. Nuorempi luonnontieteilijäsukupolvi sitä vastoin suhtautui myötämielisesti Darwinin teoriaa kohtaan. Planckin periaatteen mukainen tilanne oli siis vallalla. Englannin, ja muidenkin maiden, kirkko löysi helposti puolensa darwinismin vastustajana.

Kaikkein kuuluisin debatti darwinismin – termiä käytti ensimmäisenä Huxley huhtikuussa 1860 Westminster Journal -lehdessä – ja luomisopin välillä käytiin vuonna 1860 Oxfordissa British Association for the Advancement of Sciencen kokouksessa, jonka puheenjohtajana oli John Stevens Henslow. New Yorkin professori John William Draper avasi tilaisuuden pitämällä pitkän luennon darwinismista ja sen mahdollisesta vaikutuksesta yhteiskunnalliseen kehitymiseen. Paikalle oli kerääntynyt arviolta 700–1000-päinen yleisö. Draperin jälkeen Samuel Wilberforce, Oxfordin piispa, aloitti oman 30-minuuttisen darwinvastaisen puheen. Kesken puheen Robert FritzRoy nousi pystyyn Raamattu kädessään ja käski yleisön seuraavan Raamatun sanaa. Tunnelma alkoi kiristyä, kun molemmille asettui kannattajia. Seuraavaksi Joseph Hooker hyökkäsi Wilberforcea vastaan väittäen, ettei Wilberforce ollut koskaan edes lukenut Darwinin Lajien syntyä ja hänen tietotaso kasvitieteestä oli täysin olematon. Hookerin tueksi nousi Thomas Huxleyn, jolla oli maine “Darwinin bulldoggina“. Keskustelun edetessä kumpikaan puoli ei tuntunut olevan toisen niskan päällä. Tilaisuudessa monet saivat puheenvuoron. Se venyikin nelituntiseksi ja ilmapiiri oli hyvin jännittynyt, erään naisen tiedetään pyörtyneen kesken kaiken.^[90] Väittely eteni kuuluisaan puheenvuoroon, jossa Wilberforce tiedusteli Huxleyltä: ”Katsooko herra Huxley olevansa enemmän isoisän vai isoäidin puolelta sukua apinalle?“ Saman tarinan mukaan Huxley vastasi, että hän on ”mieluummin sukua apinalle, kuin sivistyneelle miehelle, joka käyttää kulttuurilliset ja kaunopuheiset lahjansa valheen palvelemiseen.”^[92][93] Tällä Huxley viittasi Wilberforcen piispuuteen. Tilaisuuden loputtua voittaneesta osapuolesta ei ollut tietoa; molemmat väittivät selviytyneensä voittajana.

Huxley ja muutamat muut tieteilijät ostivat tammikuussa 1861 brittiläisen tiedelehti Natural History Reviewin, josta he tekivät darwinismin äänitorven. Lehden ensimmäisessä numerossa Huxley kirjoittaa ihmisen ja apinoiden samankaltaisista piirteistä. Huxley lähetti kopion numerosta Wilberforcelle ihan vain päästäkseen piikittelemään. Seuraavien kuukausien aikana Huxley käytti aikansa ”darwinistisen ilosanoman” levittämiseen työväkeen. Ihmisen ja apinan sukulaisuus vetosi hyvin työväenluokkaan.^[90] Huxley vaikutti myös siihen, että naturalistit tutkivat entistä kiinnostuneimpana ihmisen historiaa ja alkuperää.

Darwinin vastustus ei jäänyt vain sanallisiin debatteihin, vaan häntä vastaan löydettiin tieteellisiä todisteitakin. Vaikuttavimmasta todisteesta vastasi brittifyysikko lordi Kelvin, jonka termodynaamiset tutkimukset osoittivat maapallon olleen jossakin vaiheessa todella kuuma paikka, niin kuuma ettei elämää voisi muodostua. Aiemmin maapallon ikää on arvuuteltu Raamatusta saatujen tietojen kautta, mutta ensi kertaa lordi Kelvin päätti laskea sen vuonna 1862 riippumatta Raamatusta. Hän nojasi edellä mainittuun tulokseen ja siihen, että Maa viilenisi hiljalleen lämmön karatessa avaruuteen. Ratkaisuksi hän sai 24–400 miljoonaa vuotta. Se poikkesi huomattavasti Raamatusta ennustetusta 6 000 vuodesta mutta tuotti ongelmia myös Darwinin teorialle, sillä heidän mukaan Maan ikä pitäisi olla huomattavasti suurempi. Lordi Kelvinin laskut olivat puutteelliset, sillä hän ei huomioinut radioaktiivista hajoamista maapallossa. Tuohon aikaan radioaktiivisuutta ei vielä tunnettu.

Darwinia huolestutti seikka, ettei fossiilöytöjä, jotka tutkisivat hänen evoluutioteoriaansa ollut löytynyt. Hän jaksoi uskoa tällaisten välimuotofossiileiden vielä jonakin päivänä löytyvän. Kauan Darwinin ei tarvinnut odottaa, sillä jo vuonna 1860 löytyi Saksasta yksi Archaeopteryx-lajin fossiili ja vuotta myöhemmin Saksasta löytyi vielä toinen vastaava fossiili. Näillä linnunkaltaisilla eläimillä oli tiettyjä piirteitä, joita ei löydy linnuilta mutta liskoilta kylläkin. Tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi hampaat ja luinen häntä.

Darwinin teoria herätti vastustusta etenkin uskonnollisissa piireissä paitsi Britanniassa niin myös ympäri maailmaa. Esimerkiksi Suomessa aiheesta keskusteltiin jo vuonna 1861. Kaikissa uskonnollisissa piireissä evoluutioteoriaa tai luonnonvalintateoriaa ei hyväksytä vieläkään, joskin katolisen kirkon entinen paavi Johannes Paavali II ilmoitti vuonna 1996 hyväksyvänsä evoluutioteorian pääpiirteissään selittävänä tekijänä elämän muodostumiselle Maahan.

Vaikka Darwin ei suoranaisesti osallistunut kiistoihin sairautensa takia, tuki hän omia tukijoitaan laajan kirjeenvaihtoverkostonsa kautta. Yhdysvalloissa häntä tuki esimerkiksi kasvitieteilijä Asa Gray, joka omalta osaltaan oli kehittämässä Darwinin teoriaa.

[muokkaa] Loppuvaiheet ja kuolema

Julia Margaret Cameronin Darwinista ottama kuva

Vaikka Darwin kärsi jaksoittaisesta sairastelusta viimeiset 22 elinvuottaan, ei se estänyt häntä jatkamasta työntekoa. Darwin sai valmiiksi lyhennelmän teoriastaan, mutta erimielisyydet kirjan tiimoilta eivät ottaneet laantuakseen. Väittelyissä esille nousseet kysymykset ihmisen alkuperästä ja mielen kehityksestä olivat vielä vailla vastausta. Darwin jatkoi tutkimuksiaan näiden ongelmien parissa.

Darwinin tyttären sairastuttua hän jätti taimien ja kotieläinten tutkimukset syrjään viedäkseen tyttärensä merikylpylään tervehtymään. Siellä Darwin kiinnitti huomionsa kämmekkäkasveihin. Hän vietti tunteja tutkien hyönteisten pölyttämistä. Pian hän keksi, että vain tietyt hyönteiset suostuvat pölyttämään vain tiettyjä lämmekkäkasvilajeja. Syytä hän ei vielä keksinyt, mutta sen selvittämiseksi hän aloitti kämmekkäkasvien kasvattamisen kotipuutarhassaansa. Viktoriaanisella ajalla kämmekkäkasvit olivat todellinen muotivillitys Britanniassa. Kun sana kiersi Darwinin tutkivan kämmekkäkasveja, tuli ympäri maata niin paljon näytteitä, että Darwin oli hukkua niihin. Koko aihe oli Darwinin mielestä niin lumoava, ettei hän voinut olla kirjoittamatta siitä kirjaa, mutta sitä ennen hänen oli keksittävä yhteys hyönteisten ja kämmekkäkasvien välillä.^[90] Kirja julkaistiin nimellä On the Various Contrivances by which British and Foreign Orchids and fertilized by Insects. Siinä kertoo Darwin keksineensä kukkien kauniiden värien ja pölytyksen välisen yhteyden.

Variation of Plants and Animals Under Domestication oli ensimmäinen osa Darwinin ”isoa kirjaa”, jonka ”lyhennelmä” oli ollut hänen 500-sivuinen Lajien synty -teoksensa. Se kuitenkin paisui kaksiosaiseksi, mikä pakotti Darwinin jättämään ihmisen evoluution ja seksuaalivalinnan toistaiseksi vaille käsittelyä. Darwinin kasvitieteelliset tutkimukset huipentuivat The Power of Movement in Plants -teokseen, jossa hän tutkii viiniköynnöskasvien liikettä, lihansyöjäkasveja, risti- sekä itsepölytyksen vaikutuksia kasveihin ja kasvien kukkien eri muotojen vaihtelevuutta saman lajin sisällä.

Darwinia tukeneet radikaalit luonnontieteilijät muodostivat ryhmittymän kirkon oppeja vastaan 3. marraskuuta 1864. Ryhmittymän nimeksi tuli X Club ja sen jäsenistöön kuului yhdeksän henkilöä: Joseph Hooker, Thomas Huxley, William Spottiswoode, Edward Frankland, John Tyndall, George Busk, John Lubbock ja Herbert Spencer. Darwin itse ei osallistunut liikkeen toimintaan. Vielä saman kuun lopussa Darwin palkittiin Copley-mitalilla, korkea-arvoisin palkinto, jonka Royal Society voi myöntää jäsenelleensä. Mitalin myöntäminen juuri Darwinille auheutti paljon vihantunteita varsinkin vanhemmissa jäsenissä. X Clubilla oli paljon vaikutusvaltaa Royal Societyssä ja se näytti heti sen.

Lajien synnyn julkaisun jälkeen käytiin laajaa keskustelua ihmisen evoluutiosta niin Darwinin kannattajien kuin vastustajienkin piireissä, mutta Darwin oma panos tuli vasta kaksiosaisen The Descent of Man, and Selection in Relation to Sex -teoksen julkaisun myötä vuonna 1871. Teos myytiin nopeasti loppuun Lajien synty -teoksen tapaan, mutta sen julkaisu poikkesi Lajien synnystä siinä mielessä, ettei kirkko tai muut luonnontietelijät enää kritioiseen teosta. Teoksen toisessa osassa Darwin selvittää seksuaalivalinnan käsitteen tarkoituksen sekä sukupuolten ja ihmisrotujen väliset eroavaisuudet.^[94] Seuraavana vuonna Darwin julkaisi viimeisen pääteoksensa The Expression of the Emotions in Man and Animals, jossa Darwin keskittyy käsittelemään ihmisen ja eläinten psykologian evoluutiota. Darwin ajatteli, että mieli ja kulttuuri olivat sidonnaisia luonnon- ja seksuaalivalintaan.^[95] Samankaltainen lähestymistapa on herännyt uudelleen psykologian piirissä evoluutiopsykologian synnyn myötä.^[96] Viimeiseksi jäänneessä teoksessaansa Darwin tutkii kastematojen vaikutusta maan muodostumiseen.

Syyskuun 7. päivänä vuonna 1881 Darwin sai valmiiksi hänen testamenttinsa. Puolivuotta myöhemmin se tuli täytäntöön kun Darwin kuoli kotikylässään Downessa, Kentin kreivikunnassa 19. huhtikuuta 1882 noin kello neljältä iltapäivällä.^[97] Hänet aiottiin aluksi haudata Downen St Mary -hautausmaalle, mutta Darwinin työtovereiden pyynnöstä hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset. Darwin haudattiin lopulta Westminster Abbeyhyn James Maxwellin, John Herschelin ja Isaac Newtonin läheisyyteen.^[97][98]

[muokkaa] Henkilökuva

[muokkaa] Yleistä

Darwin oli pituudeltaan varsin pitkä, noin 182 cm, ja painoi Beagle-matkan jälkeen 67 kiloa.^[4] Myöhempinä vuosina otetuista kuvista tosin nähdään että Darwin lihoi hieman. Hänen hiuksensa olivat väriltään tummanruskeat ja otsan hiusraja oli vetäytynyt hieman taaksepäin. Hänen pulisonkinsa olivat sitä vastoin erittäin vahvat ja kihartuneet.^[4] Darwinin siniharmaita silmiä suojasivat suuret kulmakarvat. Myöhempinä vuosina hänen hiusrajansa siirtyi entistä etäämmälle ja kasvot saivat punakan värityksen, jonka vuoksi ihmiset usein erehtyivät luulemaan Darwinin terveyden olevan hyvässä kunnossa. Tammikuussa vuonna 1866 Darwin kasvatti pitkän vaaleanharmaan parran. Syynä oli mahdollisesti heikentynyt terveydentila tai muilta ihmisiltä piilottelu.^[4] Esimerkiksi yhdessä Royal Societyn tapaamisessa tuskin kukaan pystyi tunnistamaan Darwinia, ei edes hänen läheisin ystävänsä Joseph Hooker.^[4]

Darwinin päivärytmi oli hyvin kaavamainen. Tähän tärkein syy on se, että uudet ja odottomattomat tilanteet saattoivat laukaista potemansa sairauden oireet. Darwin heräsi varhain aamulla, ennen auringonnousua, käyden pienellä aamukävelyllä, jonka jälkeen noin kello 7.45–8.00 aikoihin hän nautti kevyen aamupalan. Sitten hän syventyi työnsä ääreen ja luki saamiaan kirjeitä. Emma luki hänelle suvun lähettämät kirjeet, sillä aikaa kun Darwin itse lepuutteli sohvalla. Emma saattoi joskus lukea myös romaania aviomiehelleensä. Puoliltapäivin Darwin lähti valkoisen Polly-terrierinsä kanssa tunninpituiselle lenkille. Lounaan hän söi kello yhdeltä, ja puolta tuntia myöhemmin hän lueskeli päivän lehden sohvalla. Politiittiset uutiset olivat hänelle mieluisimpia. Loppu päivä kului paljolti kirjeiden kirjoittamiseen, Emman romaanin lukemisen kuuntelemiseen ja päiväunien ottamiseen. Tunnin tutkimusrupeaman hän piti kello 4.30–5.30. Puolikahdeksan aikaan illalla Darwin söi perheen parissa iltapalan, jota seurasi backgammonin peluu Emma-vaimon kanssa. Darwin piti kirjaa otteluista useita vuosia. Ilta päättyi puoliyhdeltätoista, jolloin hän meni kirjan lukemisen jälkeen nukkumaan.^[99]

[muokkaa] Poliittiset ja rasistiset näkemykset

Täysin selvää merkkiä Darwinin poliittisesta suuntautuneisuudesta ei ole, mutta mitä uskottavimmin hän jakoi lähipiirinsä tavoin ajatuksensa Whig-puolueen kanssa. Hän asettui muun muassa Reform Act 1832 -lakiuudistuksen puolelle, minkä seurauksena Britannian äänioikeus laajeni huomattavasti. Jopa miljoonat saivat sen myötä oikeuden äänestää. Darwin oli siis liberaali. Darwinin tiedetään pitäneen poliittiikkauutisten lukemisesta ja seuraamisesta, mutta ilmeisesti se oli hänelle pikemminkin vain ajanvietettä kuin mitään muuta. Darwin ei missään elämänsä vaiheessa osallistunut aktiivisesti politiikkaan.^[100]

Etenkin evoluutiokriittisissä piireissä Darwin on nähty rasistisena. Joidenkin mukaan hän on jopa vastuussa kansallissosialistisessa Saksassa toisen maailmansodan aikana tapahtuneesta holokaustista ja siihen liittyviin muihin ilmiöihin, kuten esimerkiksi kehitysvammaisten järjestelmälliseen sterilisointiin. Katso aiheesta lisää alempaa kohdasta Luonnonvalinnan tulkinnat. Tätä mieltä on esimerkiksi Discovery Institutessa toimiva tohtori Richard Weikart, joka julkaisi vuonna 2004 paljon huomiota saaneen kirjan From Darwin to Hitler, Evolutionary Ethics, Eugenics and Racism in Germany. Keskeinen ajatus siinä on, että ”darwinismi ei ollut merkittävässä osassa paitsi eugeniikan syntyyn vaan myös eutanasian, lapsimurhan, abortoimisen ja toruun perustuvaan joukkotuhoamiseen. Lopulta natsit hyväksyivät nämät keinot.” Tällä perusteella hänet on leimattu myös rasistiksi. Joskus Darwinin väitetään ajatelleen, että tummaihoiset ja valkoihoiset ovat kehittyneet erilajeiksi luonnonvalinnasta johtuen. Tämä ei pidä paikkaansa.

Darwin oli kuitenkin kaukana rasistista. Toisin kuin muut Darwinin aikalaiset, jotka ajattelivat valkoisten, tummaihoisten, aasialaisten ja amerikanintiaanien olevan kokonaan eri lajia, hän ajatteli että poikkeamat olivat pikemminkin kulttuurillisia kuin biologisia. Darwin ei rajoittunut pelkästään ihmisiin vaan piti evoluutioteoriaansa nojaten kaikkia eliölajeja tasavertaisina. Hän myönsi ihmisten pinnalliset piirteet, mutta erot eivät olleet merkittävän suuria. Darwin oli myös sitä mieltä, ettei älykkyys eroa ihmisrotujen välillä, suurempia poikkeamia on ihmisrotujen sisällä kuin niiden välillä. Darwin vastusti ehdottomasti orjuutta, jota eurooppalaiset harjoittivat omissa siirtomaissaansa.^[101]

[muokkaa] Uskonnolliset näkemykset

Vaikka Charles Darwinin isä, isoisä ja veli olivat vapaa-ajattelijoita,^[102] ei Darwin aluksi kyseenalaistanut Raamatun kertomuksia.^[103] Hän opiskeli aluksi anglikaanisessa koulussa, jonka jälkeen hänen isänsä laittoi hänet opiskelemaan anglikaanista teologiaa Cambridgeen, päämääränä valmistua papiksi.^[104] Darwin myös uskoi William Paleyn teleologiseen argumenttiin, jonka mukaan luonto itsessään todisti Jumalan olemassaolon.^[105] Beaglella matkatessaan Darwin alkoi kuitenkin ihmetellä miksi Jumala oli luonut syvänmeren eliöistä niin kauniita, vaikkei kukaan ole näkemässä niitä siellä, tai miksi luonnossa oli niin paljon pahaa, kuten vaikkapa loispistiäisiä, jotka munivat perhosen toukkiin ja joiden toukat kuoriuduttuaan syövät perhostoukan elävältä. Tämä oli Darwinin mielestä kaukana Paleyn näkemyksestä Jumalan hyväntahtoisesta luomisesta.^[106][107]

Kokemuksistaan huolimatta Darwia voidaan luonnehtia puhdasoppiseksi. Hän myös siteerasi mielellään Raamattua moraalin auktoriteettina. Darwin suhtautui kuitenkin hyvin kriittisesti Vanhaan Testamenttiin.^[108]

Darwinin tyttären, Anne Darwinin, kuolema vuonna 1851 merkitsi loppua Darwinin uskolle kristinuskoon.

Darwin tiesi eliölajien transmutaatiota tutkiessaan, että hänen luonnontieteilijäystävänsä ajattelivat Darwinin ajatusten olevan harhaoppisuutta, jolla pyrittiin horjuttamaan yhteiskuntajärjestelmää. Eriuskoiset ja ateistit olivat aikaisemmin käyttäneet samankaltaisia perusteluita hyökätessään anglikaanikirkon valtionkirkkoasemaa vastaan.^[109]

Darwin piti uskontoa osana heimojen selviämistaistelua, mutta uskoi silti Jumalaan äärimmäisenä tuomarina.^[110] Darwinin usko Jumalaan alkoi heiketä selvästi, kun hänen Annie-tyttärensä kuoli vuonna 1851. Samalla Darwin suhtautui yhä kriittisemmin Jumalan olemassaoloon.^[111] Darwin auttoi paikallista kirkkoa seurakuntatöissä, mutta sunnuntaisin hän meni mieluummin kävelemään kuin perheensä kanssa kirkkoon.^[112] Kun Darwinilta kerran kysyttiin hänen uskontonäkemyksistään, Darwin kirjoitti, ettei ollut ateisti siinä mielessä, että kieltäisi suoraan Jumalan olemassaolon, ja että agnostikko kuvaisi hänen näkemystään kaikkein parhaiten.^[113] Perinteisen uskomuksen mukaan Karl Marx ihaili Darwinin työtä, jonka puolesta hän halusi omistaa Pääoma-teoksensa Darwinille. Saman uskomuksen mukaan Darwin kieltäytyi kunniasta, koska vierasti juuri Marxin uskontokielteisyyttä. Tarina ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ja tarina sai alkunsa Marxin elämää tutkineen Isiah Berlinin väärästä tulkinnasta. Totta kuitenkin on, että Darwin sai Marxilta hänelle omistetun kirjan, jota Darwin tosin ei koskaan lukenut.^[114]

Elizabeth Hope väitti vuonna 1915 julkaistussa “Lady Hope -tarinassa” Darwinin kääntyneen kristinuskoon kuolinvuoteellaan. Darwinin lapset ja historioitsijat ovat kieltäneet tämän kuitenkin jyrkästi.^[115] Darwinin Henrietta-tytär, joka oli läsnä isänsä kuollessa, kertoi, ettei Darwin missään vaiheessa kääntynyt kristinuskoon.^[116] Hänen viimeisten sanojensa kerrotaan olleen (vaimolleen): “Remember what a good wife you have been.” (suom. Muista, kuinka hyvä vaimo olet ollut)^[117].

[muokkaa] Taidemaku

Darwinin kouluaikaisesta taiteellisesta suuntautuneisuudesta ei tiedetä mitään. Ilmeisesti Darwin ei kokenut minkäänlaista intohimoa musiikkia kohtaan, sillä hänen ei tiedetä soittaneen mitään instrumenttia. Cambridgessa opiskellessaan hänen tiedetään kuitenkin kuunnelleen mieluusti Mozartin sinfonioita ja alkusoittoja sekä Händelin ja Beethovenin musiikkia. Hänen Emma-vaimonsa oli hyvä pianisti ja soittikin miehelleen usein iltaisin musiikkia. Darwin kävi Cambridge-vuosinaan usein King's Collegessa kuuntelemassa kirkkokuoron laulua, vaikka kärsi sävelkuuroudesta eli Darwinille tuotti vaikeuksia muistaa kuulemiansa säveliä tai hyräillä musiikkikappaletta.^[4]

Lapsuusiästä lähtien Darwin oli intohimoinen lukija. Tämä ominaisuus näkyi läpi hänen elämänsä. Lapsuuden lempilukemistoon lukeutuivat Shakespearen historialliset näytelmät ja Horatiuksen Oodit.^[4]

[muokkaa] Darwinin lapset

Darwin ja hänen vanhin poikansa William Erasmus Darwin vuonna 1842 otetussa valokuvassa
Darwinin lapset
William Erasmus Darwin	(27. joulukuuta 1839 – 1914)
Anne Elizabeth Darwin	(2. maaliskuuta 1841 – 22. huhtikuuta 1851)
Mary Eleanor Darwin	(23. syyskuuta 1842 – 16. lokakuuta 1842)
Henrietta Emma “Etty” Darwin	(25. syyskuuta 1843 – 1929)
George Howard Darwin	(9. heinäkuuta 1845 – 7. joulukuuta 1912)
Elizabeth “Bessy” Darwin	(8. heinäkuuta 1847 – 1926)
Francis Darwin	(16. elokuuta 1848 – 19. syyskuuta 1925)
Leonard Darwin	(15. tammikuuta 1850 – 26. maaliskuuta 1943)
Horace Darwin	(13. toukokuuta 1851 – 29. syyskuuta 1928)
Charles Waring Darwin	(6. joulukuuta 1856 – 28. kesäkuuta 1858)

Darwinien suhteeseen syntyi yhteensä kymmenen lasta, joista Anne kuoli kymmenvuotiaana ja Mary Eleanor imeväisikäisenä. Annen kuolemalla oli musertava vaikutus hänen vanhempiinsa. Charles Darwin oli uskollinen isä ja epätavallisen huolehtivainen lapsiaan kohtaan.^[4] Hän pelkäsi lapsiensa sairauksien johtuvan sisäsiittoisuudesta, sillä olihan hän avioitunut serkkunsa kanssa. Sisäsiittoisuutta Darwin tutki myös kirjoituksissaan.^[118] Huolimatta Darwinin peloista, suurin osa eloonjääneistä lapsista on kunnostautunut eri aloilla.^[119]

Eloonjääneistä lapsista George, Francis ja Horace ovat toimineet tähtitieteilijöinä, kasvitieteilijöinä ja insinööreinä. Lisäksi heistä kaikista tuli Royal Societyn jäseniä.^[120][121] Darwinin poika Leonard loi uran sotilaana, poliitikkona ja taloustieteilijänä. Hänet tunnetaan myös eugeniikan kannattajana ja evoluutiobiologi Ronald Fisherin mentorina.^[122]

[muokkaa] Luonnonvalinnan tulkinnat

Katso myös: Sosiaalidarwinismi, eugeniikka

Darwinin kehittämä luonnonvalintateoria aiheutti tieteen piirissä suuren muutoksen ja muutti ihmisten ajattelumaailmaa niin paljon, että Darwinin ajatusten katsotaan olleen yhtenä osatekijänä Einsteinin ja Nietzschen ohella modernismin synnylle. Luonnonvalintateorian soveltamista yhteiskuntaan alettiin tutkia. Ihmiskunnan kehityksen kannalta vakavimmat sovellukset ovat sosiaalidarwinismi ja eugeniikka, jotka pohjautuivat luonnonvalintateorian virheelliseen tulkintaan, että vain kelpoisimmat yksilöt selviytyvät. Tämän sanonnan keksi brittifilosofi Herbert Spencer.^[123] Tulkinnoilla oli myöhemmin tuhoisat seuraukset. Eugeniikan avulla perustellen useissa maissa aloitettiin järjestelmällinen kehityshäiriöisten sterilisointiohjelma. Kansallissosialistisessa Saksassa sterilisointi-, eutanasiaohjelmat otettiin käyttöön pitkälti Yhdysvaltalaisen mallin mukaisesti.^lähde? Sosiaalidarwinismi ja eugeniikka saavuttivat huippunsa toisessa maailmansodassa, jossa natsi-Saksa tuhosi järjestelmällisesti ihmisiä etnisten ja fyysisten seikkojen vuoksi. Toisen maailmansodan hirveydet vähensivät merkittävästi eugeniikan suosiota, mutta vielä 1960- ja 1980-luvuilla Yhdysvalloissa oli toiminnassa eugeniikkamyönteisiä yhdistyksiä, esimerkiksi Oregon Board of Eugenics lopetti toimintansa vasta vuonna 1983.

[muokkaa] Huomionosoitukset

[muokkaa] Yleistä

Darwinin mukaan nimettiin jo hänen elinaikanaan useita maantieteellisiä paikannimiä ja eliölajeja. Esimerkiksi Beaglen kanaalin läheisen vesialueen FitzRoy nimesi Darwin Soundiksi ja Andien vuoristoon kuuluva Darwin-vuori nimettiin Darwinin mukaan hänen 25-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.^[124] Beaglen saapuessa kolmannella matkallaan Australian pohjoisosiin vuonna 1839 John Lort Stokes löysi Palmerstonen kaupungin kupeesta luonnonsataman, jonka laivan kapteeni John Clements Wickham halusi nimetä Darwinin mukaan Port Darwiniksi. Kaupunki nimettiin vuonna 1911 virallisesti Darwiniksi. Kaupungista tehtiin Pohjoisterritorion pääkaupunki ja sinne perustettiin Charles Darwin -yliopisto sekä Charles Darwinin kansallispuisto. Cambridgeen perustettiin Darwin College vuonna 1964. Laitoksen perustaminen on kunnianosoitus koko Darwinien sukua kohtaan, toisaalta osa maa-alasta oli Darwinin toisen pojan George Darwinin omistuksessa.^[125]

Parhaiten tunnettu Darwinin mukaan nimetty eliölajiryhmä on darwininsirkut eli darwininpeipot, jonka edustajia Darwin keräsi ollessaan Galápagossaarilla. Michael H. Hartin tekemälle Ihmiskunnan 100 suurinta -listalle Darwin sijoittuu paikalle 16 ja BBC:n tuottamassa 100 Greatest Britons -ohjelmassa Darwin äänestettiin neljänneksi suurimmaksi britiksi. Englannin keskuspankki Bank of England vaihtoi vuonna 2000 kymmenen punnan setelissä aiemmin kuvituksena olleen Charles Dickensin Darwiniin.^[126]

Vuosittain jaettava humoristinen Darwinin palkinto, joka myönnetään Homo sapiens -lajin yksilölle, joka on parantanut geeniperimää "poistamalla itsensä erityisen typerällä tavalla".

Darwin on ollut aiheena useissa elämäkertateoksissa ja tiedenäyttelyissä. Vuonna 2009 Darwinin kunniaksi perustetaan useita näyttelyitä ja tilaisuuksia, sillä tuolloin tulee kuluneeksi 200 vuotta Darwinin syntymästä ja 150 vuotta Lajien synty -teoksen julkaisusta.

[muokkaa] Eliölajien nimet

Charles Darwin oli huomattava eläin- ja kasvilajien keräilijä. Näiden lajien joukossa oli useita tieteelle aiemmin tuntemattomia lajeja (tai muita taksonomisia tasoja). Lisäksi Darwinin mukaan on nimetty useiden lajien tieteellisiä nimiä. Darwin onnistui myös ennustamaan erään hyönteisen olemassaolon. Charles Darwin joutui tiedepiireissä naurunkohteeksi, kun hän väitti tähtikämmekän pölyttäjäksi toistaiseksi tuntematon hyönteinen, jonka kärsä olisi yhtä pitkä kuin kukan lähes 30 senttimetrin mittainen kannus. Silloiset luonnontieteilijät nauroivat moiselle päättömyytenä pitämälleen teesille. Evoluutioteorian kehittelijä ei kuitenkaan luopunut väitteestään, eikä löytänyt muunlaista mahdollisuutta kämmekän pölytykseen. Parikymmentä vuotta Darwinin kuoleman jälkeen tällainen hyönteinen löytyi; Xanthopan morgani-kiitäjän imukärsä todella yltää tähtikämmekän kannuksen pohjalle saakka. Tämä yöperhonen sai lisänimen praedicta, joka merkitsee ennustettua.^[127]

Virallinen auktorilyhenne Darwinille on Darwin. Seuraavassa luettelo Darwinin löytämistä eliölajeista (vihreä) ja oranssilla on merkitty ne lajit, joiden tieteellinen nimi on annettu Darwinin mukaisesti. Luettelo on aakkosjärjestyksessä.

[muokkaa] Lähteet

• David Leff: AboutDarwin.com. Viktoriaanisen aikakauden tieteeseen erikoistuneen amatöörihistorioitsijan ylläpitämä sivusto Charles Darwinin elämästä.
• John van Wyhe: Darwin-online.org.uk. Cambridgen yliopiston tieteenhistorijoitsijan perustama sivusto. Darwinin teoksia digitalisoitu ja ne ovat luettavissa ilmaiseksi.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla