Turun historia

Wikipedia

Turun historian voi ajatella alkavan 1200-luvulta, jolloin nykyisen Turun keskusta-alueelle syntyi Suomen ensimmäinen kaupunkiasutus. Turku on Suomen vanhin kaupunki ja sillä on pitkä historia maan suurimpana kaupunkina. Turku oli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuodesta 1809 vuoteen 1812, jolloin pääkaupunki siirrettiin Helsinkiin.

Sisällysluettelo 1 Esihistoria 2 Kaupungin synty 3 Keskiaika 4 Uusi aika 5 Turku Venäjän vallan aikana 6 Turun palot 7 Turku toisen maailmansodan aikana 8 Turku toisen tasavallan aikana 9 Viitteet 10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Esihistoria

Nykyisen Turun kaupungin alueelta on tehty jo kivikautisia löytöjä mm. Kärsämäen ja Jäkärlän kaupunginosista. Aurajoen ja Vähäjoen laaksoissa oli rautakaudella runsaasti maaseutumaista asutusta vilkkaine kauppayhteyksineen. Eräs todiste tästä on Ristimäen merovingiaikainen polttokenttäkalmisto Kuralan kaupunginosassa. On myös arveltu, että mm. Halisten kosken yläpuolella olisi ristiretkiajalla tai varhaisella keskiajalla elänyt novgorodilaisia kauppiaita. Tätä käsitystä tukevat venäläisiä kumpuhautoja – kurgaaneja – muistuttavat muinaisjäännökset Aurajokilaaksossa^[1]. Myös Turun venäläisperäinen nimi sekä Paaskunnan kaupunginosan nimi, joka muistuttaa pogost-sanaa (novgorodilainen hallintoalue), voisivat kertoa novgorodilaisyhteyksistä^[2]. Varmoja arkeologisia tai historiallisia todisteita novgorodilaisesta kauppiasyhteisöstä Aurajokilaaksossa ei kuitenkaan ole.

[muokkaa] Kaupungin synty

1200-luvun kuluessa syntyi kaupunkiasutus, joka oli lajissaan (tiettävästi) Suomen ensimmäinen. Sana turku tulee yleisesti hyväksytyn teorian mukaan muinaisvenäjän sanasta tǔrgǔ, joka tarkoittaa "toria"^[2]. Nykyistä Turkua alettiin kenties sanoa "Suomen Turuksi" erotukseksi muista markkinapaikoista eli "turuista", joita muinoin ehkä sijaitsi pitkin Suomen rannikkoa.

Vuonna 1229 piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin, joka sijaitsee lähellä Turun nykyistä keskustaa. Mikään ei viittaa siihen, että varsinaista Turun kaupunkia olisi vielä tässä vaiheessa ollut olemassa. Arkeologiset kaivaukset Tuomiokirkon ympärillä ovat osoittaneet, että harvalukuiset varhaisimmat rakennukset ovat 1200-lopulta ja vasta 1300-luvun ensimmäiset vuodet olivat voimakkaan rakentamisen aikaa.^[3]

Vanhan tulkinnan mukaan piispainistuin olisi siirretty vuonna 1229 Koroisista Turkuun. Tulkinta perustuu paavi Gregorius IX:n kirjeeseen, jonka koskee ”tuomiokirkon siirtoa Räntämäeltä tälle paikalle”. Otsikko lienee kuitenkin lisätty vasta vuonna 1474 eikä itse kirjeessä mainita mitään paikannimiä. Lisäksi arkeologinen aineisto on kauttaaltaan ristiriidassa tämän tulkinnan kanssa.^[4]

Turussa oli jo 1200-luvulla dominikaaniveljien konventti (luostari) ja piispanistuin. Turun tuomiokirkko vihittiin käyttöön kesäkuussa 1300. On tosin epäselvää, missä määrin nykyisen kivi- ja tiilikirkon osia kuului tällöin vihittyyn rakennukseen, joka joidenkin tutkijoiden mielestä saattoi olla puuta^[5]. Aurajoen suulla sijainneelle saarelle, kaupungin ulkopuolelle, alettiin rakentaa Turun linnaa noin 1280-luvulla.

Turun kaupungin perustamisesta ei ole säilynyt varsinaista perustamiskirjaa, jossa kaupungille myönnettäisiin kaupunkioikeudet. Turun pormestareista, raadista ja raadinkokouksista on olemassa varmat todisteet vuodelta 1324. Turusta kaupunkina on myös maininta jo vuodelta 1309.^[6] Joka tapauksessa Turku on Suomen vanhin kaupunki.

Viime vuosina suoritetut kaivaukset eri puolilla Turun keskustaa ovat antaneet lisävalaistusta kaupungin historiaan.^[7]

[muokkaa] Keskiaika

Linna, kaupunkiyhteisö, dominikaaniveljien luostari sekä tuomiokirkko piispanistuimineen tekivät Turusta keskiajan Suomen tärkeimmän keskuksen.

Turun linna oli Kalmarin unionin aikana merkittävässä asemassa. Se sijaitsi lähellä Ruotsin pääkaupunkia Tukholmaa Suomenlahden, Pohjanlahden ja Itämeren yhtymäkohdassa, ja se oli osa linnojen ketjua, joka ulottui Örebrosta Viipuriin. 1500-luvun alussa, unioniriitojen yhteydessä tanskalaiset hävittivät kaupunkia kahdesti, vuonna 1509 Otto Rudin johdolla ja 1522 amiraali Sören Norbyn johdolla.

Keskiajalla koko Suomi muodosti yhden hiippakunnan, Turun hiippakunnan. Turun piispa oli etenkin keskiajan loppupuolella myös merkittävä poliittinen toimija. Tuomiokirkon yhteydessä toimi myös katedraalikoulu ja kirkolla oli laaja kirjastokokoelma. Bero Balkista ja vuodesta 1385 lähtien kaikki Turun piispat kotoisin olivat Suomesta ja yhtä lukuun ottamatta Varsinais-Suomesta. Kirkollisen vallan lisäksi Turussa toimivat Suomen ainoat laamannit. 1400-luvulla kaupungissa kokoontui maan korkeinta tuomiovaltaa käyttävä tuomioistuin, Turun maaoikeus.

Kaupunki oli pitkään Suomen merkittävin myös kaupankäynnin saralla. Se lukeutui keskiajalla Hansaliiton kaupan ja merenkulun piiriin. 1300-luvulla kaksi kolmasosaa kaupungin porvareista oli saksalaisia ^[8], mutta vähitellen kotimaisten porvarien osuus kasvoi. Kauppiailla oli useita yhteisöjä, kiltoja, joiden kiltataloissa juhlinta saattoi yltyä varsin riehakkaaksi. Vilkkaat kauppasuhteet kohdistuivat etenkin Tukholmaan ja Tallinnaan, mutta myös Pohjanmaalle, Novgorodiin ja Itämeren etelärannikon suurin hansakaupunkeihin. Hämeeseen kulki Turusta tunnettu maantie, Hämeen Härkätie. Viipuriin vei Suuri Rantatie, joka sittemmin tunnettiin Kuninkaantienä.

Keskiajan kaupungissa rakennukset olivat valtaosaltaan puuta, vaikka kivi- ja tiilitalojakin oli. Kadut olivat ahtaita ja tulipalot yleisiä. Keskiaikainen kaupunki oli keskittynyt suurin piirtein Tuomiokirkon, Kerttulinmäen ja Kaskenmäen väliselle alueelle Aurajoen eteläpuolelle. Joen pohjoispuolella keskiaikaista kaupunkiasutusta oli lähinnä Aninkaistenmäellä. Kaupungin asukasluku lienee keskiajalla noussut kahdentuhannen tienoille, mikä keskieurooppalaisella mittapuulla tarkoitti keskikokoista ja pohjoismaisella mittapuulla suurta kaupunkia. Useimmat Turun nykyisistä kaupunginosista olivat keskiajalla maalaiskyliä, jotka kuuluivat Kaarinan, Maarian ja Raision pitäjiin - Turun kaupungille ne siirtyivät vasta 1900-luvun alue- ja kuntaliitosten myötä.

Keskiajan Turun arkielämästä ja esimerkiksi sosiaalisista ongelmista on vain vähän tietoa. Useimpien keskiaikaisten kaupunkien tapaan Turkukin lienee ollut melko väkivaltainen paikka^[9]. Kerttulinmäen kuuluisat hirsipuut olivat luultavasti usein käytössä. Köyhät, vanhukset ja sairaat saattoivat hakea apua kirkon ylläpitämistä pyhänhengentaloista. Spitaalitautisilla oli oma Pyhän Yrjänän hospitaalinsa, jonka arvellaan sijainneen jossain Puolalanmäen tienoilla, keskiaikaisen kaupunkialueen ulkopuolella^[10].

[muokkaa] Uusi aika

Tämä osio on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Tanskalaisten valta päättyi ja Kustaa Vaasan valta alkoi Turussa syksyllä 1523, kun Eerik Flemingin johtamat joukot löivät tanskalaiset Kupittaalla ja kaupungin keskustassa käydyissä taisteluissa sekä myöhemmin Kuusiston linnassa.

Uusi kuningas toi mukanaan uskonpuhdistuksen. Ensimmäinen uutta oppia saarnannut oli Pietari Särkilahti. Pietari Särkilahden oppilas Mikael Agricola jatkoi uskonpuhdistusta ensin katedraalikoulun rehtorina ja sittemmin piispana. Reformaation myötä katosivat kirkkojen ylellisyys ja munkit. Samalla sairaiden ja köyhien hoito kuitenkin heikkeni. Kaupan saralla suuri muutos oli saksalaisten vaikutusvallan väheneminen, johon Kustaa Vaasa aktiivisesti vaikutti. Alun ongelmien jälkeen ulkomaankauppa alkoi kuitenkin kasvaa voimakkaasti. Vuosina 1549–1563 kauppa kaksinkertaistui, mikä näkyi parantuneena elintasona ja ylellisyystavaroita tuottavien käsityöläisten määrän lisääntymisenä.^[11]

Suomen herttuana vuosina 1556–1563 ollut Juhana III piti hoviaan Turun linnassa tuoden Turkuun renessanssin ja uudet ruokailutottumukset, taideharrastukset ja muodin.

Koko Ruotsin vallan ajan Turku oli piispanistuimen sijoituspaikkana Suomen merkittävin hallinnollinen keskus. Turun asema kohosi vielä, kun kenraalikuvernööri otti kaupungin asuinpaikakseen 1620-luvulla. Lääninhallitus kaupunkiin perustettiin vuonna 1617, Turun hovioikeus 1623, lukio 1630 ja Turun akatemia, Suomen ensimmäinen yliopisto, vuonna 1640.

[muokkaa] Turku Venäjän vallan aikana

Ruotsin hävittyä sodan Venäjän kanssa ja luovutettua Suomen alueen Haminan rauhassa vuonna 1809 Turku oli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki (keskushallinnon sijoituspaikka), sillä siellä sijaitsivat jo ennestään tärkeimmät hallinnolliset elimet ja mm. Turun akatemia. Turku oli kuitenkin keisarillisen hallinnon kannalta liian kaukana emämaasta, joten vuonna 1812 Helsinki valittiin pääkaupungiksi, mutta konkreettisesti siirto tapahtui vasta vuonna 1819 (hallinto, virastot). Suomen pääkaupunkina Turku ehti virallisesti olla vain kolme vuotta, mutta suurimpana kaupunkina Turku pysyi vielä parikymmentä vuotta tämän jälkeen. Uuden pääkaupungin suunnittelijaksi valittiin arkkitehti C. L. Engel ja viimeisetkin Turkuun jääneet virastot siirrettiin Helsinkiin Turun palon (1827) jälkeen. Turun akatemia, joka oli vielä tuolloin maan ainoa yliopisto, siirrettiin Helsinkiin 1828. Se nimettiin samalla uudelleen Suomen Keisarilliseksi Aleksanterin Yliopistoksi ja myöhemmin Suomen itsenäistyttyä siitä tuli Helsingin yliopisto. Pääkaupungin lisäksi C. L. Engel laati myös Turkuun uuden, aikaisempaa väljemmän ja paloturvallisemman asemakaavan kaupungin lähes täysin tuhonneen palon jälkeen.^[12]

1800-luvun puolivälissä Turku oli Helsingin rinnalla Suomen merkittävin käsityöläiskaupunki. 1870-luvulle mennessä oli kaupunkiin alkanut jo muodostua suuria käsityötehtaita, manufaktuureja. Teollinen vallankumous höyry- ja sähkökoneineen koettiin kuitenkin vasta vuoden 1900 tienoilla. Ensimmäinen maailmansota tarjosi kaupungin teollisuudelle piristysruiskeen, sillä vientivaikeudet koskivat kovimmin metsäteollisuutta, jota Turussa ei liiemmin ollut ja Turkuun oli helppo saada kipeästi kaivattuja raaka-aineita puolueettomasta Ruotsista.

Vuonna 1880 Turusta tuli Suomen ensimmäinen raitiotiekaupunki, kun sinne rakennettiin hevosraitiotie. Raitiotie lakkautettiin jo vuonna 1892 kannattamattomana. Raitiovaunut kuitenkin palasivat kaupunkiin vuonna 1908, jolloin Turkuun perustettiin sähköraitiotieverkosto. Raitiotiet säilyivät Turussa aina 1970-luvulle asti. Turun lisäksi Suomessa on kautta aikain ollut kaksi muuta raitiotiekaupunkia, Helsinki ja Viipuri.

Turun palon jälkeen kaupunki oli ilman yliopistoa vuoteen 1918 saakka, jolloin perustettiin ruotsinkielinen Åbo Akademi. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin suomenkielinen Turun yliopisto. Kaupunki säilytti kuitenkin kirkollisen keskuksen asemansa, ja vuonna 1817 Turun hiippakunta muutettiin arkkihiippakunnaksi.

[muokkaa] Turun palot

Turku on joutunut historiansa aikana lukuisten ryöstöjen ja tulipalojen uhriksi. Turun lukuiset palot ovat muuttaneet kaupunkia. Kaupunki paloi kokonaan tai osittain vuosina 1425, 1546, 1593, 1601, 1656, 1681 ja 1738. Viimeisessä suuressa Turun palossa 4.–5.9.1827 miltei koko vanha kaupunki tuhoutui. Turku on myös useasti joutunut vihollisten ryöstelyn kohteeksi. Novgorodilaiset ryöstivät kaupunkia vuonna 1318^[4] (epävarma tieto), tanskalaiset 1509 ja 1522^[13] ja venäläiset 1713–1714 isonvihan aikaan^[14].

Lukuisten palojen ehkäisemiseksi kaupunkia ei voitu rakentaa yhtä tiiviiksi kuin ennen. Turun palon (1827) jälkeen C.L. Engel suunnitteli nykyaikaisemman asemakaavan, ruutukaavan, jollainen kaupunki on edelleenkin. Kaavoitettu alue ulottui kummallekin puolelle jokea. Tuolloin muodostui yksi nyky-Turussakin näkyvistä rakenteista: kolme "perspektiivikatua" joen kahden puolen. Näitä katuja ovat nykyisin Uudenmaankatu–Aninkaistenkatu, Kaskenkatu–Aurakatu ja Martinkatu–Puistokatu. Engelin asemakaavassa mäet jätettiin rakentamatta paloturvallisuuden vuoksi.

[muokkaa] Turku toisen maailmansodan aikana

Turku kärsi pahoja vaurioita toisen maailmansodan pommituksissa. Talvisodassa Turku oli satamansa johdosta Suomen toiseksi pommitetuin kaupunki Viipurin jälkeen. Jatkosodassa osansa sai mm. Turun linna, jonka keskelle putosi palopommi juuri sen jälkeen, kun linnan perusteellisesta korjauksesta oli ehditty sopia. Turku ei vaurioitunut pommituksissa läheskään yhtä pahasti kuin Helsinki, mutta esimerkiksi Martin alue kärsi merkittävää tuhoa.

Sota-ajan erityispiirteisiin Turussa lukeutui Iso-Heikkilässä sijainnut "Pikku-Berliiniksi" kutsuttu saksalainen varuskunta, jonka asukkaiden tiedetään ajoittain tuottaneen harmia Turun pienelle juutalaisyhteisölle.

[muokkaa] Turku toisen tasavallan aikana

Vuonna 1965 tehtiin päätös, jonka mukaisesti raitiotiet lakkautettiin Turussa vuoteen 1972 mennessä kokonaan. Tällöin Turku menetti toimivan, koko keskeisen kaupunkialueen kattavan liikennejärjestelmän, minkä takia monet ovatkin pitäneet raitioteiden lakkauttamista virheenä.

1960- ja 70-luvut olivat voimakkaan asukasluvun kasvun aikaa, mikä johti tiheäänasuttujen lähiöitten, kuten Varissuon ja Runosmäen, rakentamiseen sekä eräiden naapurikuntien, kuten Maarian ja Paattisten, liittämiseen Turkuun. Kaupungin kasvu on aiheuttanut ongelmia, kuten työttömyyttä erityisesti lähiöissä. 2000-luvulle tultaessa kaupungin väestönkasvu on tasoittunut.

Sodan jälkeen Turun keskustasta on purettu monia vanhoja rakennuksia ja tilalle rakennettu moderneja kerrostaloja. Nykyään on pääosin alettu varjella niitä rakennuksia, joita 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta vielä on jäljellä.

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Turkuopas: Turun kaupunki