Isoviha
Wikipedia
Isoviha on suuren Pohjan sodan (1700–1721) aiheuttama venäläisten miehitys Suomessa vuosina 1714–1721. Se päättyi Uudenkaupungin rauhaan. Isoviha-nimitys on syntynyt vasta historioitsijoiden teksteissä. Aikalaislähteissä käytetään nimitystä venäläisen ylivallan aika.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Venäläisten eteneminen
Venäläiset valtasivat pian Pultavan taistelun jälkeen 1710 Viipurin ja Käkisalmen sekä Helsingin, Porvoon ja Turun 1713. Koko Etelä-Suomi oli miehitetty, kun Carl Gustaf Armfelt oli kärsinyt tappion Pälkäneellä Kostianvirran taistelussa 1713 ja Isossakyrössä Napuen taistelussa 1714.
[muokkaa] Miehitysaika
Perinteisen historiankirjoituksen mukaan isoviha on usein nähty täydellisenä katastrofiaikana, mutta myöhemmän tulkinnan mukaan kuvaa on liioiteltu. Osasyynä lienee Ruotsin hallituksen miehityksen aikana harjoittama propaganda, joka pyrki korostamaan venäläisten raakuutta. Näin hallitus pyrki nostattamaan taisteluhenkeä. Vaikutus oli kuitenkin päinvastainen, ja paljon porvaristoa ja papistoa pakeni Ruotsiin. Talonpoikaisväestöä pakeni miehityksen alkuvaiheessa piilopirtteihin, joista he sitten palasivat asuinsijoilleen tilanteen rauhoituttua.[2]
Miehitysajan olot vaihtelivat suuresti eri puolilla Suomea. Tämä johtui jo hallinnollisesta jaosta. Venäläiset jakoivat Suomen Viipurin komendanttikuntaan, joka käsitti Itä-Suomen, ja Länsi-Suomen kenraalikuvernöörikuntaan, jota johdettiin Turusta käsin.
Suurimmat väkivaltaisuudet tapahtuivat sotilashallinnon aikana. Terrorin verisin jakso oli luultavasti lyhyt sijoittuen erityisesti vuosiin 1713–1714. Länsi-Suomessa siirryttiin vuonna 1717 siviilihallintoon, jota johti sotavangiksi joutunut ja sitten Ruotsin armeijasta loikannut kreivi Gustav Otto Douglas.
Eniten venäläisiä miehityssotilaita oli koko isonvihan aikana Länsi-Suomessa. Erityisesti Pohjanmaa kärsi suuria siviilitappioita. Pohjois-Pohjanmaata ei miehitetty, mutta väestötappiot siellä olivat isonvihan aikana noin 6 100 henkeä, eli neljännes alueen väestöstä [3]. Venäläiset pitivät Länsi-Suomea tiukassa otteessa, sillä sieltä käsin oli suunnitelmissa hyökätä Ruotsiin. Kaakkois-Suomea ei hävitetty kovinkaan perusteellisesti, koska alue oli päätetty liittää Venäjään.[2]
Venäläisiä vastustivat mm. Tapani Löfvingin johtamat sissit. Kapinayritykset kuitenkin kostettiin kollektiivisesti ja ankarin ottein.[2]
[muokkaa] Pohjanmaan hävitys ja terrori siviiliväestöä kohtaan
Pohjanmaalla venäläisten terrori oli systemaattista. Väkivalta kohdistui paikalle jääneeseen siviiliväestöön, erityisesti pappeihin ja naisiin. Miehityksen aikana tapettiin noin 5 000 suomalaista, joista noin puolet Pohjanmaalla.[4]
Suomalaisia vangittiin pakkotyöhön Venäjälle, erityisesti Pietarin rakennustöihin, toisten lähteiden mukaan 10 000[2], toisten lähteiden mukaan 20 000 henkeä[4]. Mittavimmat pakko-otot tehtiin Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa.[4] Näiden lisäksi miehiä pakko-otettiin armeijaan noin 2 000. Pakko-otetuista työläisistä pääsi palaamaan noin 2 000, useimmat joidenkin vuosien, jotkut vasta vuosikymmenten kuluttua. Sotilaista palasi noin 500 miestä.[2]
[muokkaa] Isonvihan käsittelyä kulttuurissa
Isonvihan aikaa on sittemmin käsitelty kirjallisuudessa ja elokuvissa. Väestön pakko-otot saivat Sakari Topeliuksen kirjoittamaan lastensadun Koivu ja tähti tytön ja pojan paluusta Venäjältä isonvihan jälkeen.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kankaanpää, Matti J: Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset. Virrat: T:mi Toiset aijat, 2001. ISBN 952-91-3934-9, ISBN 978-952-91-3934-7.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 Karonen, Petri: Pohjoinen suurvalta. Ruotsi ja Suomi 1521-1809. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23739-6.
- ↑ Martti Asunmaa: Pohjois-Pohjanmaa yleisen kehityksen osana
- ↑ 4,0 4,1 4,2 Zetterberg, Seppo (toim.): Suomen historian pikkujättiläinen. , 1987.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Kustaa H. J. Vilkuna: Viha : perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta (2005) ISBN 951-746-784-2
- Tapani Löfving, Folke Nyberg: Tapani Löfvingin päiväkirja 1689-1720 (2001)
- Lauri Kujala: Pohjanmaan puolustus Suuren Pohjan sodan aikana (1953) ISBN 951-000-048-8
- Jouko Vahtola: Suomen historia jääkaudesta Euroopan unioniin (2003)
