Suomen markka

Wikipedia

Yhden markan seteli vuodelta 1860

Suomen markka oli Suomessa vuosina 1860–2002 käytössä ollut rahayksikkö. Suomen markka lyhennettiin käytössä mk ja kansainvälisesti käytettiin valuuttatunnusta FIM. Markka jakautui sataan penniin. Sana markka on vanha jalometallien painomitta, josta se omaksuttiin rahayksikön nimeksi.

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Syntyvaiheet

Autonomisessa Suomessa vuosina 1864–1915 käytössä ollut hopeamarkka. Tunnuspuolella kuvattuna Venäjän kaksipäinen kotka, jonka sydänvaakunassa Suomen vaakunaleijona.

Venäjän suurruhtinaskuntana Suomi käytti vuoden 1840 raharealisaatioon asti rinnakkain entisen emämaan Ruotsin riikintaalareita eli riksejä ja Venäjän ruplaa rahayksikkönään. Tämän jälkeen oli käytössä parikymmentä vuotta ainoastaan Venäjän rupla. Venäjän jatkuva talouskriisi, erityisesti Krimin sodan jälkeen, kuitenkin teki ruplan epävakaaksi ja Venäjä joutui eroamaan hopeakannasta useampaan otteeseen. Suomi anoi lupaa omalle rahalleen ja sai sen 4. huhtikuuta 1860.

Markka otettiin samana vuonna käyttöön, alustavalta arvoltaan neljäsosarupla. Nimeä ei tuolloin käytetty missään muualla, ja nimi valittiinkin kilpailulla. Muita ehdotuksia olivat muun muassa sataikko, omena ja suomo. Nimi tulee perinteisestä hopean ja kullan painon yksiköstä, arvoltaan 8 unssia (noin 31 grammaa). Markka sidottiin hopeakantaan 1865 — ilman Venäjän ruplaa. Markkoja lyötiin "94,48 kappaletta naulasta selwää hopeata", eli naulan painosta hopeaa saatiin 94,48 markan kolikkoa. Yhden ja kahden markan "täysiarvoiset markat" lyötiin seoksesta, jossa oli 868 promillea hopeaa^[1] ^[2]. Pennimääräisten kolikoitten seoksessa hopeaa oli 750 promillea. Vuonna 1878 markka sidottiin kultakantaan. 20 markan kultakolikossa (6,45 g) oli 5,8 g kultaa ja 0,645 g kuparia (900 promillea kultaa)^[3]. Markka oli samanarvoinen Ranskan frangin, Belgian frangin, Sveitsin Frangin sekä Italian liiran (myöhemmin myös eräiden muiden ns. latinalaisen rahaliiton jäsenmaiden) kanssa. Näiden rahojen koko, paino ja kultapitoisuus olivat yhteneväiset maasta riippumatta ja periaatteessa ne kelpasivat maksuvälineinä maasta riippumatta, joskin kultaisia 10 ja 20 markan kolikoita lyötiin muihin vastaanvanlaisiin eurooppalaisiin rahoihin niin pieniä määriä, että niitä ei merkittävästi kulkeutunut Keski-Eurooppaan.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Suomessa laillisena maksuvälineenä olivat kultakolikot, joita kuitenkin käytännössä käytettiin melko vähän. Sen sijaan Suomen Pankin setelit eivät olleet laillisia maksuvälineitä. Tämä merkitsi, että velkojan oli pakko hyväksyä maksusuoritukseksi suomalaisia kultakolikoita, mutta hänellä ei ollut velvollisuutta hyväksyä seteleitä, vaikka nämä olivat kultarahalla lunastettavia. Käytännössä kuitenkin kaikki hyväksyivät myös setelit maksuksi.

[muokkaa] Kriisejä

Ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen vallitsi kova inflaatio. Vuonna 1915 markka irrotettiin kummastakin kannastaan. Itsenäistymisen yhteydessä rahoista poistettiin venäjänkieliset tekstit. Suomen pankissa pohdittiin rahapolitiikkaa ja tilattiin ruotsalaiselta Bertil Ohlinilta suosituksia toimenpiteiksi. Hän ehdotti kultakantaan palaamista, mutta ei kuitenkaan ensimmäistä maailmansotaa edeltäneellä kurssilla. Suomen pankin johtokunnan puheenjohtaja Risto Ryti lähti vakauttamaan markkaa kultakantaan palaamiseksi. 1920-luvun nousukausi mahdollistikin tämän, ja vuonna 1926 markka liitettiin kultakantaan sitomalla se kultakannassa olleeseen Englannin puntaan. Tämän sidoksen kurssi oli kulta-arvoltaan 87 prosenttia heikompi kuin vuoteen 1915 voimassa olleessa kultakannassa. Vasta nyt Suomen Pankin seteleistä tuli laillisia maksuvälineitä. Vuonna 1926 lyötiin myös pienehkö määrä 100 ja 200 markan kultarahoja ^[4]^[5].

Maailmanlaajuinen lama aiheutti ulkomaankaupan supistumisen ja kotimaista deflaatiota. Kova valuutta muodostui velallisille ongelmalliseksi myyntihintojen laskun eli deflaation aiheuttaman korkean koron vuoksi, ja pakkohuutokaupat ja työttömyys sekä pulaliikkeet laajenivat.

Hopeakolikoista ryhdyttiin luopumaan vuonna 1929 siirtymällä alumiinipronssiin (92 % kuparia, 8 % alumiinia). Yhdysvaltain pörssiromahduksesta 1929 seuranneen maailmanlaajuisen laman myötä kultakannasta jouduttiin luopumaan talouden vauhdittamiseksi rahan tarjontaa lisäämällä ja näin reaalikorkoja alentamalla. Suomen Pankki luopui viimein lokakuussa 1931 setelien lunastamisesta niiden punnasta johdettuun kulta-arvoon. Uudelleen vakauttamiseksi markka sidottiin Englannin puntaan (1933), sitten Yhdysvaltain dollariin (1939).

Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen markka kärsi jälleen kovasta inflaatiosta. Vuosina 1945-1947 markka myös devalvoitiin useita kertoja, samoin jälleen vuonna 1957. Niinpä 1950-luvulla markan arvo oli enää vajaa sadasosa siitä, mikä se oli ollut ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Uudenvuodenpäivänä 1946 valtio otti kansalaisiltaan pakkolainaa setelinleikkauksella, jossa liikkeellä olevien 500, 1000 ja 5000 markan seteleiden arvot puolitettiin kertarysäyksellä. Setelit oli leikattava keskeltä kahtia. Vasen puolisko oli käypää rahaa, mutta puolesta arvosta. Oikea puolisko oli toimitettava pankkien kautta valtiolle pakkolainaksi.

Suomi liittyi taas kerran kultakantaan Bretton Woods -järjestelmän kautta 1951, mutta joutui eroamaan 1959. Vuonna 1952 laskettiin liikkeelle uudet rautaiset 1 ja 5 sekä alumiinipronssiset 10, 20 ja 50 markan kolikot, jotka olivat käytössä rahauudistukseen 1963 saakka. Uudet 100 ja 200 mk:n kolikot olivat kooltaan autonomian markkojen kaltaisia, mutta nimellisarvoltaan satakertaisia. Ne lyötiin hopeaseoksesta, jossa oli 50 % hopeaa, 38 % kuparia ja 12 % sinkkiä. Markkaa pienemmät kolikot olivat jo sitä ennen jääneet pois käytöstä.

[muokkaa] Uusi markka

Markka korvattiin vuonna 1963 uudella markalla, joka oli arvoltaan 100 vanhaa markkaa. Rahayksikön virallinen nimi säilyi entisenä, mutta siirtymävaiheessa ja aika pitkään sen jälkeenkin uudesta markasta käytettiin selventävää nimitystä nykymarkka ja lyhennettä nmk. Entisen markan selventävä nimitys oli vanha markka ja lyhenne vmk.

Vuoden 1963 alusta käyttöön otetut uudet kolikot ja setelit olivat muuten samanlaisia kuin entisetkin, paitsi että niihin oli arvo merkitty uusina yksikköinä: esimerkiksi uusi 50 pennin kolikko oli muuten samanlainen kuin entinen 50-markkanen paitsi että siinä luki "50 penniä". Lisäksi uudet 1- ja 5-penniset lyötiin aluksi kuparista, myöhemmin alumiinista. Vanhatkin rahat pysyivät edelleen laillisina maksuvälineinä, mutta ne saatiin nopeasti kerätyksi pois käytöstä.

Uudet hopeamarkat laskettiin liikkeelle lokakuussa 1964. Ne oli valmistettu billonista, joka sisälsi 35 % hopeaa, 57 % kuparia ja 8 % sinkkiä. Hopeamarkka painoi 6,4 g^[6]. Billon korvattiin vuonna 1969 kuparinikkelillä (750‰ kuparia, 250‰ nikkeliä). Suuresta kuparipitoisuudestaan huolimatta tämä metalliseos on harmaanvalkoista.

Inflaatiokierre kuitenkin jatkui. Vuonna 1967 devalvaatiossa markan kansainvälistä arvoa alennettiin noin kolmasosa entisestään. Bretton Woodsin kultakanta lakkasi 1971 ja markka sidottiin epävirallisesti valuuttakoriin 1973, mutta devalvoitiin silti kolme kertaa vuosien 1977 ja 1978 välillä, ja vielä kerran 1982. Moni on syyttänyt devalvaatioista paperiteollisuutta, joka sai niiden avulla vientitulojaan nostettua.

Vuonna 1979 lopetettiin yhden pennin kolikoiden lyönti ja säädettiin laki, jonka mukaan käteismaksut pyöristettiin 5:llä jaollisiin pennimääriin. Vuonna 1990 otettiin käyttöön uudenlaiset, entisiä pienempikokoiset kolikot. Silloin jäivät myös viiden pennin kolikot pois käytöstä, ja käteismaksut pyöristettiin 10:llä jaollisiin pennimääriin. Uudet 10 ja 50 pennin kolikot olivat kuparinikkeliä, 1 ja 5 markan kolikot alumiinipronssia, 10 markan kolikossa oli reuna kuparinikkeliä ja keskiosa alumiinipronssia.

[muokkaa] Loppuvaiheet

Vuonna 1991 markka sidottiin Euroopan valuuttayksikkö ECUun, mutta jouduttiin parin kuukauden sisään irrottamaan jälleen yhdellä 12 % devalvaatiolla. Markka kellutettiin taas 1992 ja se liittyi Euroopan valuuttajärjestelmään 1996.

1. tammikuuta 1999 Suomen markka liittyi Euroopan unionin yhteisvaluutta euroon ja lakkasi siten käytännössä olemasta itsenäisenä valuuttana. Yksi euro vastasi 5,94573 markkaa. Markkamääräisistä seteleistä ja kolikoista luovuttiin kuitenkin virallisesti vasta 28. helmikuuta 2002, kun vuoden 2002 alusta alkanut kahden kuukauden mittainen käteismarkkojen ja -eurojen yhteiskäytön aika päättyi ja eurosta tuli ainoa virallinen raha.

Suomen Pankki Helsingissä vaihtaa sodanjälkeisiä markkaseteleitä ja viimeisen käytössä olleen sarjan markkakolikoita euroiksi vielä 29. helmikuuta 2012 saakka. Viimeistä edellisen kolikkosarjan hopeanväristen markkojen ja jäänmurtaja-aiheisten viisimarkkasten lunastus päättyi 31. joulukuuta 2007. Muiden vanhemman sarjan kolikoiden lunastus päättyi jo 31. joulukuuta 2003. ^[7]

[muokkaa] Rahat

[muokkaa] Kolikot

Markan kolikko vuodelta 1983.

Viiden markan kolikko vuodelta 1990.

Suomen viimeiseksi jäänyt vuosina 1990–1993 käyttöön otettu markka-arvoinen kolikkosarja.

[muokkaa] Setelit

Viimeinen suomalainen seteli oli vuoden 1993 20 markan seteli (kuvassa sen vuonna 1997 tullut, kauttaaltaan sinisävyinen versio).

Setelit ovat muuttuneet useaan kertaan. Viimeisen, vuodelta 1986 peräisin olevan ja sen jälkeen vielä yksityiskohdiltaan uudistetun sarjan etusivut ovat pääosin Torsten Ekströmin ja takasivut Erik Bruunin suunnittelemat. Sarja oli graafiselta tyyliltään ja väritykseltään täysin erityyppinen kuin edeltävä sarja. Vuoden 1986 sarjan eri nimellisarvot eivät tulleet kaikki yhtä aikaa käyttöön, vaan vuosina 1986, 1987 ja 1993 (alla tarkemmin nimellisarvoittain) ^[8]. Seteleiden aiheet:

10 markan setelissä oli Paavo Nurmi ja takana Helsingin Olympiastadion ^[9]. Laskettiin liikkeelle vuonna 1987.
20 markan setelissä oli Väinö Linna ja takana näkymä sillalta Tammerkosken tehdasmaisemaan ^[10]. Lisättiin sarjaan vuonna 1993 keltaisen ja sinisen sävyisenä. Vuonna 1997 väritys muutettiin kauttaaltaan sinisävyiseksi, koska kelta-sinisenä setelin oli havaittu käytössä sekoittuvan liian helposti kelta-vihreään sadan markan seteliin.
50 markan setelissä oli Alvar Aalto ja takana Finlandiatalo ^[11]. Laskettiin liikkeelle vuonna 1986.
100 markan setelissä oli Jean Sibelius ja takana joutsenia ^[12]. Laskettiin liikkeelle vuonna 1986.
500 markan setelissä oli Elias Lönnrot ja takana aamuinen maisema Punkaharjulta ^[13]. Laskettiin liikkeelle vuonna 1987.
1000 markan setelissä oli Anders Chydenius ja takana Suomenlinnan kuninkaanportti. Laskettiin liikkeelle vuonna 1986.

Vuonna 1963 tapahtuneen rahauudistuksen myötä käyttöön otettu setelisarja perustui jo vuodesta 1955 käytössä olleisiin, Tapio Wirkkalan suunnittelemiin seteleihin. Sarjojen kuva-aiheet olivat seuraavat ^[14]:

1 markan setelissä oli rukiin tähkiä ja takana Suomen leijona.
5 markan setelissä oli havuja ja takana Suomen leijona (setelistä tehtiin myöhempinä vuosina hiukan muunneltuja sarjoja).
10 markan setelissä oli Juho Kusti Paasikivi ja takana Suomen leijona (setelistä tehtiin myöhempinä vuosina hiukan muunneltuja sarjoja).
50 markan setelissä oli K. J. Ståhlberg ja takana Suomen leijona (setelistä tehtiin myöhempinä vuosina hiukan muunneltuja sarjoja ja vuonna 1977 kokonaan uusittu malli).
100 markan setelissä oli J. V. Snellman ja takana Suomen leijona (setelistä tehtiin myöhempinä vuosina hiukan muunneltuja sarjoja ja vuonna 1976 kokonaan uusittu malli).
500 markan setelissä oli Urho Kekkonen ja talvinen maisema Vuokatista sekä takana Suomen historiallisten maakuntien vaakunat (seteli tuli käyttöön 1975 ja siitä tehtiin myöhemmin lähinnä turvatekijöiltään hiukan erilaisia malleja).

[muokkaa] Lähteet

↑ 1mk 1864-1915 Kolikot.com. Viitattu 1. lokakuuta 2007.
↑ 2mk 1864-1917 Kolikot.com. Viitattu 1. lokakuuta 2007.
↑ 20mk 1878-1913 Kolikot.com. Viitattu 1. lokakuuta 2007.
↑ 100mk 1926 Kolikot.com. Viitattu 1. lokakuuta 2007.
↑ 200mk 1926 Kolikot.com. Viitattu 1. lokakuuta 2007.
↑ 1 markka 1964 – 1968 Kolikot.com. Viitattu 25. marraskuuta 2007.
↑ Suomen Pankin lehdistötiedote 5.12.2007 Suomen Pankki. Viitattu 20. joulukuuta 2007.
↑ Viitala, Onni: "Suuri suomalainen setelikirja". WSOY, 2001.
↑ 10 markkaa 1986 Setelit.com. Viitattu 31. joulukuuta 2007.
↑ 20 markkaa 1993 Setelit.com. Viitattu 24. tammikuuta 2008.
↑ 50 markkaa 1986 Setelit.com. Viitattu 31. joulukuuta 2007.
↑ 100 markkaa 1986 Setelit.com. Viitattu 31. joulukuuta 2007.
↑ 500 markkaa 1986 Setelit.com. Viitattu 31. joulukuuta 2007.
↑ Talvio, Tuukka: "Suomen Rahat", s. 144-157. Suomen Pankki, 1993