Kim Il-Sung

Wikipedia

Kim Il-Sung (alk. Kim Sŏng-ju, 15. huhtikuuta 1912 – 8. heinäkuuta 1994) oli korealainen poliitikko ja Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korea) hallitsija vuodesta 1948 kuolemaansa saakka.

Kim Il-Sung oli maansa pääministeri 1948–1972 ja presidentti vuodesta 1972, mutta Kimin todellinen valta perustui hänen asemaansa Korean työväenpuolueen pääsihteerinä. Hän on edelleen henkilöpalvonnan kohde Pohjois-Koreassa: häneen viitataan virallisesti nimellä "Suuri Johtaja" ja hänet on Pohjois-Korean kansankokouksen päätöksellä v. 1997 nimetty "ikuiseksi Presidentiksi". Kim Il-Sungin syntymäpäivä on kansallinen vapaapäivä Pohjois-Koreassa.

Pohjois-Korean nykyinen johtaja Kim Jong-Il on Kim Il-Sungin poika.

Sisällysluettelo 1 Elämäkerta 1.1 Lapsuus ja nuoruusvuodet 1.2 Pohjois-Korean synty ja Korean sota 2 Suuri johtaja 3 Jälkimaine 4 Lähteet 5 Kirjallisuutta

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruusvuodet

Kim Il Sungin lapsuudesta ja nuoruudesta on vaikea löytää luotettavaa tietoa. Pohjois-Korea on lähteissään liittänyt hänen varhaisvuosiinsa runsaasti legendanomaisia ja propagandistisia tietoja. Kimin tiedetään syntyneen Mangyongdaessa, Pyongyangin laidalla sijaitsevassa pienessä kylässä. Tuleva "suuri johtaja" on jo pikkupoikana ollut patriootti, joka on urheasti taistellut japanilaismiehitystä vastaan. Myös hänen vanhempansa ja isovanhempansa ovat olleet merkittäviä isänmaanystäviä ja vallankumouksellisia. Varmuudella tiedetään, että Kim Il-Sungin isä oli nimeltään Kim Hyong-jik ja äiti Kang Pan-Sok. Kim Hyong-jik oli tulevaa puolisoaan köyhemmästä perheestä. Kang Pan-Sokin vanhemmat vastustivat aluksi tyttärensä avioliittoa Kim Hyong-jikin kanssa. Morsiamen vanhempien vastustus loppui, kun selvisi, että tuleva vävy oli harras kristitty, joka myös soitti seurakunnan tilaisuuksissa. Kim Hyong-Jik myös perusti vuonna 1917 Korean Kansallisseuran, joka oli vahvasti japanilaisvastainen.^[1]

Pohjois-Korean ulkopuoliset lähteet eivät kuitenkaan tunne tällaista asiaa. Kim Il-Sungin isä oli ammatiltaan perinteisen korealaisen lääketieteen harjoittaja ja varsin tuntematon mies. Kim Il-Sung oli lapsista vanhin ja perheeseen kuului myös kaksi nuorempaa poikaa. Toinen Kim Il-Sungin veljistä kuoli 1932 Japanilaisvastaisen taistelun aikana, toinen toimi Pohjois-Korean varapresidenttinä 1970-luvulle asti. Kim Il-Sung sai syntyessään nimen Kim Jong-Su. Perhe oli aikansa korealaista keskiluokkaa, uskonnoltaan kristitty ja tuleva "suuri johtaja" osallistui jumalanpalveluksiin varhaisaikuisuuteensa saakka. Isä Kim Hyong-jik yritti välittää musiikkiharrastuksensa myös pojilleen.

1910-luvun Koreassa Japani kasvatti arvovaltaansa ja liitti maan lopulta valtakuntaansa. Monet korealaiset reagoivat siihen muuttamalla Kiinaan, missä oli kasvava korealaisyhteisö. Kimin perhe muutti Kiinaan noin 1920 Jilinin kaupunkiin, missä poika aloitti koulunsa. Vuonna 1923 Kim Il-Sung kävi koulua Koreassa Pjongjangissa ja vuonna 1925 jälleen Kiinassa. Näihin aikoihin hän on oletettavasti kuullut ensi kerran kommunismista ja vuonna 1926 hän perustikin Alas Imperialismi-liiton, joka koostui nuorista, japanilaisvastaisista kommunisteista.^[2] Vuonna 1929 Kim erotettiin koulusta ja pidätettiin. Syynä oli japanilaisen siirtomaahallinnon vastainen toiminta. Samoihin aikoihin hänen toverinsa ryhtyivät kutsumaan häntä Kim Il-Sungiksi.

Vuonna 1935 Kim Il-Sung kuului Kiinan kommunistisen puolueen johtamaan sissiarmeijaan. Hän alkoi saavuttaa mainetta rohkeasta taistelustaan miehittäjiä vastaan. Hän avioitui tuolloin ensimmäistä kertaa, mutta avioliitto jäi lyhyeksi. Japanilaiset vangitsivat ja teloittivat aviopuolison. Japanin miehittäessä myös Kiinan pohjoisosat, hänen oli siirryttävä Neuvostoliittoon. Neuvostoliiton vuosinaan hän asettui asumaan Habarovskiin ja avioitui korealaisen Kim Jong Sukin kanssa. Heille syntyy yksi poika. Myöhemmin pariskunnalle syntyi vielä kaksi poikaa ja yksi tyttö. Vanhempi poika kuoli tapaturmaisesti ja nuorempi synnytyksessä yhdessä äitinsä kanssa. Pohjois-Korea väittää propagandassaan Kim Jong-Ilin syntyneen sissileirissä Paektu-vuorella, mutta tähän tai muihinkaan tietoihin ei ole koskaan saatu täydellistä varmuutta. On huomattava, että Kim Jong-Ilin syntymä Paektu-vuorella olisi poliittisen propagandan kannalta erittäin sopivaa: vuori näyttelee korealaisessa mytologiassa merkittävää osaa. Lisäksi neuvostoliittolaiset lähteet varmistavat, että Kim Il-Sung oleskeli koko vuoden 1942 Vyatskojen kylässä, missä hän komensi korealaisista sekä mantshurialaista, pakolaisista koottua puna-armeijan osastoa. Hänen sotilasarvonsa oli tuolloin kapteeni. Puoliso Kim Jong Suk työskenteli noihin aikoihin lastentarhassa.

[muokkaa] Pohjois-Korean synty ja Korean sota

Liittoutuneet olivat toisen maailman sodan aikana sopineet, että Korea otetaan sodan jälkeen kansainväliseen hallintaan. Maa jaettiin 38. leveyspiirin kohdalta Etelä- ja Pohjois-Koreaan. Neuvostoliitto hallitsi pohjoista puolta ja Yhdysvallat eteläistä. Kim Il-Sung nousi Neuvostoliiton antamalla myötävaikutuksella pohjoisosan johtajaksi ja vuonna 1946 väliaikaishallituksen pääministeriksi. On huomattava, että Koreassa oli pitkään toiminut aktiivinen kommunistinen puolue. Neuvostoliitto ei kuitenkaan luottanut tähän varsin itsenäiseen puolueeeseen ja sen johto päätettiin vaihtaa. Syyskuussa 1945 Pjongjangissa surmattiin Hyon Chun Hyok sekä muita Neuvostoliittoon kielteisesti suhtautuneita kommunisteja. Surmattujen määrästä ei ole tarkempaa tietoa; eräiden lähteiden mukaan muutama kymmenen, joidenkin mukaan satoja. Luku selviää tuskin koskaan. (Kommunismin musta kirja, 2002,614). Kim Il-Sungin johtamasta Korean Kommunistisesta Puolueesta tuli maan johtava voima ja se yhdessä muiden vasemmistolaisten ja isänmaallisten puolueiden kanssa yhdistettiin Korean Työväenpuolueeksi. Kim Il-Sungin johdolla aloitettiin ohjelma, jonka mukaisesti teollisuus kansallistettiin vuonna 1946. Samana vuonna käynnistyi myös maareformi, joka valmisteli myöhempää maatalouden kollektivointia sekä tilojen osuustoiminnallistamista. Näin Pohjois-Korea seurasi Itä-Euroopan maiden sisäpoliittista kehitystä.

9. syyskuuta 1948 Kim Il-Sung julisti Korean Demokraattisen Kansantasavallan perustetuksi Neuvostoliiton tuella, sen jälkeen kun amerikkalainen sotilashallinto oli perustanut Korean Tasavallan muutamaa viikkoa aiemmin. Seuraavana vuonna alkoi olla selvää, että Korea oli vakituisesti jakautunut. Sekä Etelä-Korea että Pohjois-Korea pitivät itseään ainoana laillisena korealaisena valtiona. Etelä-Korean hallitusta herjattiin muun muassa "sätkynukeiksi" kun taas etelässä herjattiin pohjoista "sylikoiriksi". Tuhansia pakolaisia siirtyi pohjoisesta etelään pakoon kommunistista pakkovaltaa samalla, kun Etelästä vastaavasti pakeni tuhansia pohjoiseen pakoon USA:n joukkojen ja Syngman Rheen hallituksen vainoa. Kim Il-Sung halusi yhdistää Korean sodalla ja neuvotteli asiasta Stalinin kanssa, joka myöntyi ajatukseen. Sota puhkesi 25. kesäkuuta 1950 Pohjois-Korean armeijan yllätyshyökkäyksellä Etelä-Koreaan. Se alkoi Pohjois-Korean kannalta lupaavasti ja Soul vallattiin nopeasti, mutta käänne tapahtui syyskuussa kun YK:n joukot, joita Yhdysvallat johti, nousivat Korean niemimaalle. Soul vallattiin takaisin, kuten myös Pjongjang, ja Kim Il-Sung hallituksineen pakeni jälleen Kiinaan. Kiina lähetti joukkoja ja jälleen vallataan Pjongjang ja Soul. Sota aaltoili yli niemimaan ja aselepo solmittiin 27. heinäkuuta 1953. Aselepolinja oli lähes sama kuin alkuperäinen jakolinja. Sodassa kuoli ja vammautui satoja tuhansia ihmisiä ja maa oli raunioina. Kansalle sota esitettiin voittoisana sotana, jonka Yhdysvallat aloitti. Virallisesti sota ei ole päättynyt vieläkään, sillä rauhansopimusta ei ole tehty. Sodan jälkeen Pohjois-Koreassa aloitettiin Kimin määräyksestä massiivinen jälleenrakennusohjelma, joka teki maasta 1960-luvulle tultaessa Aasialaisen talousihmeen. Mm. kokonaan maan tasalle tuhottu pääkaupunki Pjongjang jälleenrakennettiin muutamassa vuodessa sen aikaiseksi huippupääkaupungiksi. Raskasta ja kevyttä teollisuutta kehitettiin tasaiseen tahtiin ja vasta 1970-luvulla – Pohjois-Korean ryhdyttyä kasvattamaan huomattavasti puolustusmenojaan – Etelä-Korea ajoi talouden mittareilla pohjoisen naapurinsa ohi.

Koska sota oli hävitty ja maa oli raunioina, tarvittiin syyllisiä. Puoluetta piti "puhdistaa". Elokuun 3. päivänä 1953 käynnistyi suuri oikeudenkäynti. Tunnettuja uhreja olivat muiden muassa Pohjois-Korean neuvotteludelegaation tulkki Sol Jang Sik, joka tunnetaan myös siitä, että hän oli kääntänyt Shakespearen tuotantoa koreaksi, ulkoministeri Pak Hong Jong joutui puhdistusten uhriksi sekä myös tykistön komentaja Mu Chong, joita kaikkia vastaan esitettiin mitä mielikuvituksellisimpia syytteitä.

[muokkaa] Suuri johtaja

Sodan jälkeen Kim Il-Sung valjasti kansakunnan ja Korean työväenpuolueen jälleenrakennukseen. Sodan tuhoja korjattiin kolmivuotissuunnitelmassa 1954–1956. Sen jälkeen julistettiin viisivuotissuunnitelma 1957–1961. Maan elintaso nousi huomattavasti aina 1970-luvulle saakka, joskin tietyistä kulutustavaroista oli pulaa ja elintasoero maaseudun ja kaupunkien välillä kasvoi. Tuolloin maan talous ajautui kriisiin johtuen muun muassa öljyn hinnan noususta, maan kasvavasta eristäytymisestä ja siitä, että sen vientituotteet eivät pärjänneet kilpailussa maailmalla. Vuonna 1958 puolueessa toimeenpantiin puhdistuksia. Uhreina on tällä kertaa Neuvostoliiton reformeihin myönteisesti suhtautuneita henkilöitä. Samoihin aikoihin aletaan julistaa Kim Il-Sungin Juche-aatetta. Juche-aate (omavaraisuus) on marxismi-leninismin korealainen sovellutus, joka perustuu täydelliseen riippumattomuuteen ja omavaraisuuteen.

Vuonna 1952 Kim Il-Sung avioitui Kim Song-Aen kanssa. Heillä on luultavasti neljä lasta. Tunnetuin on Kim Pyong-Il, joka oli maansa Suomen suurlähettiläs vuosina 1994–1998. Juche-aate osoittautui erittäin pragmaattiseksi, kun oli kysymys Kim Il-Sungin vallan säilyttämisestä. 1960-luvulla alkoi myös valtavat mittasuhteet saava Kim Il-Sungiin kohdistuva henkilöpalvonta: paitsi "suuri johtaja", Kim Il-Sung on "suuri isä" ja "kansakunnan aurinko". Ulkopolitiikassa hän joutui tasapainottelemaan Kiinan ja Neuvostoliiton välillä. Aluksi hän oli Kiinan, mutta vuoden 1966 jälkeen Neuvostoliiton puolella. Pohjois-Korean välit säilyivät kuitenkin kumpaankin osapuoleen. Vuonna 1967 Korean työväenpuolueessa tehtiin jälleen puhdistuksia. Tunnetuin uhri lienee puolueen pääsihteeri Kim Kwang Hyup. Kim Il-Sung julisti tuolloin, että "luokkaviholliset ja puolueen viholliset on tuhottava kolmanteen polveen asti."

Vuonna 1972 astui voimaan Korean demokraattisen kansantasavallan uusi perustuslaki. Siinä Kim Il-Sungilla määriteltiin olevan presidentin asema. Hänen 60-vuotispäivänään henkilöpalvonta sai jälleen uudet mittasuhteet; vallankumousmuseon avajaisissa kävi peräti 300 000 ihmistä ja museon eteen pystytettiin Kim Il-Sungia esittävä 27 metriä korkea pronssipatsas. Samana vuonna Kim ilmoitti pyrkivänsä Koreoiden rauhanomaiseen yhdistymiseen. Samana vuonna Pohjois-Korean tiedustelupalvelu yritti murhata Etelä-Korean presidentin Park Chung Heen. Puheet "rauhanomaisesta yhdistymisestä" joutuivat outoon valoon, sillä 1974 Etelä-Koreassa löydettiin maat erottavan demilitarisoidun vyöhykkeen alittava hyökkäystunneli. Kaikkiaan tunneleita on löydetty 17 kappaletta, viimeisin vuonna 1990. Park Chung Hee yritettiin murhata myöhemmin Kanadassa vuonna 1983 ja jäljet johtivat jälleen Pohjois-Korean tiedustelupalveluun.

Vuonna 1980 pidettiin Korean työväenpuolueen kuudes kokous. Kokouksessa Kim Il-Sung nimesi seuraajakseen poikansa Kim Jong-Ilin. Puolue ei kuitenkaan mukisematta hyväksynyt omalaatuista dynastista vallanperimystä virallisesti kommunistisessa valtiossa. Vastustajat vietiin työleireille. Viettäessään 70-vuotispäiviään Kim Il-Sungin kunniaksi valmistui näyttävä Juche-torni. Torni koostuu 25 500 graniittipaadesta, yksi jokaista johtajan elinpäivää kohden. 1984 Kim Il-Sung matkusti Neuvostoliittoon ja sai sieltä pyytämäänsä ase- ja talousapua. Korean talous heikkeni tuista huolimatta koko 1980-luvun ajan. Maassa oli puutetta erityisesti teräksestä, raudasta ja sementistä. Tehtaita suljettiin, koska raaka-aineista ja energiasta on jatkuvaa pulaa; sähkövirtaa riitti vain muutamalle tunnille joka päivä. Kuitenkin armeijalle ohjattiin 25–50 % kaikista resursseista, sillä Kim Il-Sung antoi julistuksen jolla asetettiin voimaan "Armeija ensin" -politiikka.

1990-luvulla maahan tuli nälänhätä. Pohjois-Koreassa arvellaan olleen kovin ottein tukahdutettuja sisäisiä levottomuuksia. Osa kenraalikunnasta halusi vapaampia oloja ja yritti vallankaappausta. Kaksi kenraalia on pidätetty ja surmattu, lisäksi armeijassa on ollut puhdistuksia. 9. huhtikuuta 1992 perustuslakiin tehtiin lisäys, jonka mukaan kaikein politiikan tulee pohjautua Juche-aatteeseen. 1993 Kim Il-Sung siirsi kansallisen puolustusneuvoston puheenjohtajuuden pojalleen Kim Jong-Ilille. 1994 Kim Il-Sung halusi aloittaa yhdentymisneuvottelut Etelä-Korean kanssa^lähde?. Hän oli asettanut maiden yhdistymisen elämäntyökseen. Neuvottelut eivät kuitenkaan päässeet alkua pidemmälle, ennen kuin Kim Il-Sung kuoli sydänkohtaukseen 8. heinäkuuta 1994. On huhuttu, että ennen kuolemaansa Kim Il-Sung olisi riidellyt rajusti poikansa kanssa maan talouden kehnosta tilasta. Osa "suuren johtajan" lääkäreistä kuoli salaperäisessä helikopterionnettomuudessa. Valtiolliset hautajaiset pidettiin 18. heinäkuuta ja maahan julistettiin kolme vuotta kestävä suruaika. Tätä nykyä Kim Il-Sungin maalliset jäännökset lepäävät Kumsusanin mausoleumissa Pjongjangissa. Kuolemaan liitettiin Pohjois-Koreassa legendanomaisia kertomuksia: eräässä kaupungissa mehiläiset olivat kerääntyneet "suuren johtajan" patsaan ympärille suremaan, toisen tapauksen mukaan kolme vuotta Kim Il-Sungin kuoleman jälkeen hänen patsaansa yläpuolelle oli kehittynyt "kaksinkertainen sateenkaari, minkä jälkeen patsaan yläpuolella oli pitkään tuikkinut kirkas tähti." Nykyäänkin Kim Il-Sungia kutsutaan arvonimillä "suuri johtaja" ja "ikuinen presidentti".

[muokkaa] Jälkimaine

Kim Il-Sungia pidetään nykyään tiukkana stalinistisena diktaattorina, joka loi valtion, jossa ei juurikaan ole kansalais- eikä ihmisoikeuksia. Turvallisuuspoliisi valvoo kansalaisia tarkasti ja maassa on tuhansia poliittisia vankeja. Pohjois-Koreaa on kuvattu "stalinistiseksi ulkomuseoksi" ja "erakkovaltioksi". Yhdysvaltain presidentti on nimittänyt sitä "roistovaltioksi". Lisäksi Kimin elämäntoive oli nähdä yhteinäinen Korea ja hänen "kymmenen kohdan ohjelmansa Koreoiden riippumattoman ja rauhanomaisen jälleenyhdistämisen puolesta" on saanut mm. YK:n yleiskokouksen hyväksynnän. Pohjois-Korean talous on erittäin huonossa kunnossa johtuen pitkälti katovuosista, sosialistimaiden kaupan romahduksesta ja paikalleen jämähtäneestä tekniikasta. Hallituksen toimenpiteistä huolimatta osa väestöstä tarvitsee edelleen kansainvälisten järjestöjen apua. Maassa esiintyy aliravitsemuksen aiheuttamia sairauksia sekä tuberkuloosia ja koleraa. Maan omassa propagandassa Kim Il-Sung on lähes jumalolento, joka on valistanut niin tiedemiehiä kuin taiteilijoitakin. Yleinen propagandalause kuuluu: "On ajateltava ja toimittava kuin Kim Il-Sung".

Sitaatteja Kim Il-Sungin ajatuksista:

• "Mitä iloa on elämästä, jos vain syö riisiä, eikä osallistu puolueen kokouksiin tai puolue-elämään?"
• "Nuoriso ei saa ajautua pasifismiin ja erityisesti on varottava revisionistisen suuntauksen lietsomaa sodan pelkoon vajoamista."
• "Kuitenkin, muutamat ihmiset, jotka pelkäävät atomipommeja, vapisevat jenkkien pelossaan. He ovat mielenterveydellisesti häiriintyneitä henkilöitä, jotka kieltäytyvät vallankumouksesta ja pyrkivät vain henkilökohtaiseen onneen sen sijaan, että pyrkisivät tuhoamaan imperialismin."

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ http://www.globalsecurity.org/wmd/library/news/dprk/2003/07/dprk-030710-kcna04.htm
2. ↑ http://www.chinadaily.com.cn/world/2006-10/18/content_711087.htm

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Bradley, M. 2004: "Under The Loving Care Of The Fatherly Leader: North Korea And The Kim Dynasty. " St. Martins
• Virallinen pohjoiskorealainen elämäkerta: http://www.korea-dpr.com/library/
• Courtois, Stéphane et al.: Kommunismin musta kirja: Rikokset, terrori, sorto. Suomentajat: Kaarina Turtia, Matti Brotherus ja Heikki Eskelinen. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25073-2.

Korean demokraattisen kansantasavallan johtajat
Kim Il-Sung | Kim Jong Il