Hevonen

Wikipedia

Hevonen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Nisäkkäät Mammalia Alaluokka: Istukkanisäkkäät Theria Lahko: Kavioeläimet Perissodactyla Heimo: Hevoseläimet Equidae Suku: Equus Laji: caballus
Kaksiosainen nimi
Equus caballus Linnaeus, 1758
Katso myös
Hevonen Wikispeciesissä   Hevonen Commonsissa

Hevonen (Equus caballus) on suurikokoinen kavioeläimiin, tarkemmin hevoseläimiin kuuluva nisäkäs, jota on käytetty jo vuosituhansia ratsuna, vetoeläimenä sekä maatalous- ja metsätöissä. Traktorit ja autot ovat 1900-luvulla pitkälti syrjäyttäneet hevosen aiemmista käyttötarkoituksistaan, ja hevosesta on ainakin teollistuneissa maissa tullut lähinnä harrastuseläin. Moni työskentelee silti yhä ammatikseen hevosalalla. Suomessakin arvioidaan hevosalalla työskentelevän täysiaikaisesti noin 5 000 henkilöä.

Hevosrotuja on nykyään jalostuksen myötä satoja ja erilaisia käyttötarkoituksia paljon. Lämminveriravureita käytetään raviurheiluun, lämminverisiä ratsurotuja eli täysiverisiä ja puoliverisiä hevosia lähinnä ratsastuksen eri lajeissa ja valjakkoajossa, ja raskastekoisia kylmäverirotuja työhevosina. Yleisroduksi katsottu kotoinen suomenhevosemme on oikea monitoimikone: yksi ja sama hevonen voi elämänsä aikana kilpailla niin raveissa kuin ratsastuksen eri lajeissakin ja lisäksi tehdä pelto- tai metsätöitä.

Hevosten määrä Suomessa on kaksinkertaistunut viimeisten 25 vuoden aikana. Suomessa on hevosia tällä hetkellä runsaat 70 000.^[1] Hevosten määrän kasvu johtuu muun muassa ratsastuksen suosion kasvusta varsinkin aikuisten keskuudessa. Suomen rekisteröityjen hevosten 66 050 yksilön kannasta 24 250 (37%) on lämminverisiä ravihevosia, 19 500 (30 %) suomenhevosia, 14 200 (21 %) lämminverisiä ratsuhevosia ja 8 100 (12 %) poneja.^[2]

Hevonen kesytettiin nykytietämyksen mukaan aikavälillä 4500−2500 eaa. Euraasian aroilla. Vuoteen 1000 eaa. mennessä kesy hevonen oli levinnyt yli Aasian, Euroopan ja Pohjois-Afrikan.^[3]

Sisällysluettelo 1 Hevosen ominaisuudet 2 Hevosen lisääntyminen 3 Hevonen ihmisen ravintona 4 Urheilulajit 5 Hevosten nimitykset ja värit 5.1 Nimitykset 5.1.1 Sukupuolen mukaan 5.1.2 Tyypin mukaan 5.1.3 Käytön mukaan 5.2 Värit 5.2.1 Merkit 6 Lajiristeytykset 7 Katso myös 8 Tunnettuja hevosia 8.1 Tunnettuja kuvitteellisia hevosia 9 Lähteet 10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Hevosen ominaisuudet

Nykyhevosten koko vaihtelee jalostuksen ansiosta suuresti. Maailman pienimmän hevosrodun (falabella) edustajat ovat pienimmillään vain puoli metriä korkeita eli koiran kokoisia, kun taas maailman suurimman rodun (shirehevonen) edustajat saattavat kasvaa yli kaksimetrisiksi. Tavallisimmin hevosen säkäkorkeus kuitenkin on jotakin väliltä 120–170 cm. Alle noin 148 cm korkeita hevosia saatetaan kutsua poneiksi, mutta poni-nimitys voi asiayhteydestä riippuen perustua joko säkäkorkeuteen tai rotuun. Tiettyjä pieniä rotuja (esimerkiksi islanninhevonen) ei myöskään koosta huolimatta pidetä poni- vaan hevosrotuina.

Hevonen tulee täysikasvuiseksi rodusta ja yksilökohtaisista eroista riippuen 4–6-vuotiaana. Kesyhevonen saattaa elää jopa 50-vuotiaaksi mutta yleensä korkeintaan noin 30-vuotiaaksi. Luonnonvaraiset hevoset menehtyvät huomattavasti nuorempina, ja moni kesyhevonenkin joudutaan lähinnä ruoansulatuskanavan tai hengityselimistön sairauksien tai jalkavaivojen vuoksi lopettamaan 10–20 vuoden iässä.

Hevonen on erikoistunut ruohonsyöjäksi, ja sen luontaisinta ravintoa ovat huonosti sulavat ja runsaskuituiset heinäkasvit. Se tulee hyvin toimeen ravintoarvoltaan kehnolla kasviravinnolla, kunhan sitä on saatavilla runsaasti. Hevosen ruoansulatuselimistö onkin sopeutunut "toimimaan" ruoho- ja heinäravinnolla. Se saattaa luonnossakin syödä lisäksi myös kuorta, lehtiä, silmuja, hedelmiä ja juuria. Työssä olevalle kesyhevoselle syötetään korsirehun eli ruohon tai heinän ohella lisäenergian antamiseksi myös jyvärehuja (esimerkiksi kauraa ja maissia). Jotta hevonen ei sairastuisi, se on totutettava kaikkeen uudenlaiseen ravintoon vähitellen. Jyvärehun määrän on myös oltava oikeassa suhteessa sekä hevosen energiantarpeeseen että sen pääravintoonkin eli korsirehuun, jota hevosen täytyy jatkuvasti saada.

Hevonen on laumaeläin. Luonnonoloissa se elää laumoissa, joihin johtajaoriin lisäksi kuuluu noin 3–8 tammaa varsoineen. Varsat jättävät lauman 2–4 vuoden iässä ja liittyvät ennen pitkää toiseen vastaavaan laumaan. Saaliseläimenä hevonen on hyvin herkkä ja säikky kaikenlaisille ympäristönsä muutoksille ja taipuvainen välittömästi pakenemaan täyttä vauhtia juosten siltä varalta, että kyseessä on petoeläin. Hevonen onkin varsin nopea ja kestävä, lyhyillä matkoilla jopa 60–80 kilometrin tuntinopeuksiin yltävä juoksija. Hevonen kykenee myös hyppäämään melko korkealle ja pitkälle, vaikkakin se luonnossa yleensä mieluummin kiertää esteet. Taisteleminen on toissijainen puolustautumiskeino, mutta hevonen osaa varsin tehokkaasti käyttää tähän tarkoitukseen niin hampaitaan kuin kavioitaankin.

Hevosilla on keskenään aina arvojärjestys, joka helpottaa ja selkeyttää lauman elämää: kukin hevonen tietää, mitkä hevoset väistävät sen tieltä ja mitä sen on itse väistettävä, ja minkä hevosen esimerkkiä vaaran uhatessa seurataan. Uuden hevosen liittyessä laumaan tai erityisesti kahden oriin kohdatessa saattaa aluksi seurata kahnauksia, jotka selvittävät tulokkaan aseman lauman muihin jäseniin nähden. Verenhimoinen tappeleminen on kuitenkin vaarallista voimavarojen tuhlaamista eikä ole hevosille luonteenomaista, vaan jompikumpi hevonen antaa pian periksi hyväksyen alemman asemansa arvoasteikossa. Lauman aggressiivisin jäsen myöskään ole lainkaan välttämättä sen johtaja.

Hevosta ei pidetä perinteisessä mielessä erityisen älykkäänä eläimenä. Se on kuitenkin motorisesti etevä liikkuja sekä erittäin herkkä aistimaan toisten hevosten ja ihmisenkin mielentilan ja pienetkin liikkeet ja eleet. Erittäin sosiaalisena eläimenä hevonen myös pyrkii miellyttämään varsinkin niitä muita hevosia ja ihmisiä, jotka se katsoo johtajakseen. Johdonmukaisesti opetettuna se oppiikin yhdistämään vaativia ja monimutkaisiakin suorituksia tiettyihin hienovaraisiin, mutta selkeisiin merkkeihin. Tämä mahdollistaa hevosten hyvin monipuolisen käytön ratsastuksessa, ajossa, työssä ja vaikkapa sirkusnäytöksissä.

Kesyhevosen luontaista pakoreaktiota hillitsee jalostustausta, koulutus ja tottuminen sekä turvautuminen pelottavissa tilanteissa johtajaan. Jos esimerkiksi ratsastaja pysyy hevosen mielestä pelottavassa tilanteessa rauhallisena, ratsastajaansa luottava hevonen seuraa hänen esimerkkiään ja jää aloilleen, vaikka saattaakin säpsähtää. Vastaavasti ratsastajan säikähtäminen voi saada hevosenkin pelkäämään.

[muokkaa] Hevosen lisääntyminen

Tammat tulevat sukukypsiksi noin 2,5–3,5-vuotiaina, joskin tamma saattaa lähinnä vahingossa tiinehtyä jo yksivuotiaana ja varsoa kaksivuotiaana. Hevosten luontainen paritteluaika on pohjoisella pallonpuoliskolla toukokuusta syyskuuhun, ja tamman normaali kiimakierto on tuona aikana noin 21 vuorokautta. Kiiman ulkoiset oireet kestävät 4–10 vuorokautta. Tiinehdyttyään tamma kantaa varsaa normaalisti noin 11 kuukautta.

Tamma voidaan tiinehdyttää joko luonnollisesti astuttamalla tai keinosiemennyksellä. Astuminen voi tapahtua joko hevosten ollessa vapaana laitumella tai valvotusti. Astutukseen liittyy aina riskejä, koska hevoset voivat vahingoittaa toisiaan potkimalla. Lisäksi hevosilla esiintyy sukupuoliteitse tarttuvia sairauksia, joiden leviämistä on vaikea valvoa luonnollisissa astutuksissa. Näistä syistä keinosiemennyksen käyttö on yleistynyt. Keinosiemennyksessä on myös se etu, että oriin yhdestä sperma-annoksesta riittää yleensä useiden tammojen siemennykseen. Sperma kerätään hyppyyttämällä oritta tätä tarkoitusta varten rakennetulle pukille. Jotkut oriit eivät kuitenkaan suostu astumaan pukkia, joten niille on käytettävä niin kutsuttua pukkitammaa, jolta yleensä on poistettu munasarjat ja jolle aikaansaadaan kiima hormonivalmisteella.

[muokkaa] Hevonen ihmisen ravintona

Esimerkiksi Ranskassa ja Italiassa hevosenlihasta pidetään ja hevosia kasvatetaan runsaasti myös lihantuotantomielessä suoraan teuraaksi. Suomessa käytetään ravinnoksi lähinnä huonon kilpailumenestyksen (lähinnä ravurit) tai loukkaantumisen vuoksi lopetettujen hevosten lihaa. Hevosia teurastetaan Suomessa vuosittain noin tuhat (vuonna 2006 teurastettiin noin 920 hevosta^[4]), kun hevosia lopetetaan Suomessa vuosittain kaikkiaan noin 4 000.^[5] Sairauden vuoksi lopetettujen hevosten liha ei lääkitysten takia yleensä kelpaa ravinnoksi.

Hevosen maitoa käytetään ihmisen ravintona joissakin Keski-Aasian maissa. Siitä valmistetaan kumissia.

[muokkaa] Urheilulajit

Hevosurheilulajeja on lukuisia, mutta Suomessa yleisimpiä ovat ravikilpailut ja koulu-, este- ja kenttäratsastus. Valjakkoajo-, lännenratsastus-, matkaratsastus-, islanninhevosratsastus- ja vikellyskilpailuita järjestetään meillä jonkin verran, ja Suomessa harrastetaan pienessä mittakaavassa myös hevospooloa. 1960-luvulle saakka maassamme järjestettiin laukkakilpailuitakin, mutta satunnaisia näytösluontoisia tai leikkimielisiä lähtöjä lukuun ottamatta niitä näkee nykyään lähimmillään Ruotsissa ja Venäjällä.

Suomalaisen raviurheilun ja hevoskasvatuksen valtakunnallinen keskusjärjestö on Suomen Hippos ry. Ratsastusurheilun keskusjärjestö on Suomen Ratsastajainliitto ry (SRL).

[muokkaa] Hevosten nimitykset ja värit

[muokkaa] Nimitykset

[muokkaa] Sukupuolen mukaan

• Tamma (engl. mare, ruots. sto, ransk. femellé tai poullineré) on naarashevonen.
• Ori (engl. stallion, ruots. hingst, ransk. etalon, saks. Hengst) on leikkaamaton uroshevonen.
• Ruuna (myös valakka) (engl. gelding, ruots. valack, ransk. hongre, saks. Wallach) on kastroitu eli ruunattu uroshevonen.
• Pietturi on piilokiveksinen ori. Pietturin luonne voi olla vaikea ja sen kastrointi on tavallista suurempi toimenpide.
• Varsa (engl. foal) on tammavarsa (engl. filly) tai orivarsa (engl. colt).

[muokkaa] Tyypin mukaan

• Ponit ovat pienikokoisia (alle 148 cm) ja rakenteeltaan tietyntyyppisiä hevosia.
• Lämminveriset ovat kevyitä, vilkkaita ja nopeita hevosrotuja, joita käytetään laukka- ja ravikilpailuissa, ratsuina ja ajohevosina.
• Kylmäveriset ovat raskaita ja vahvoja hevosrotuja, joita käytetään työhevosina.
• Täysiveriset ovat erityisen pitkälle jalostettuja ja kevytrakenteisia lämminverirotuja.
• Puoliveriset ovat kylmä- ja täysiveristen risteytyksistä syntyneitä lämminverisiä ratsu- ja ajohevosrotuja.

[muokkaa] Käytön mukaan

• Ratsua (ratsuhevosta) käytetään ratsastukseen.
  • Esteratsulla kilpaillaan esteratsastuksessa.
  • Kenttäratsulla osallistutaan kenttäkilpailuihin.
  • Kouluratsulla kilpaillaan kouluratsastuksessa.
  • Lännenratsu on koulutettu lännenratsastukseen.
  • Matkaratsulla osallistutaan matkaratsastuskilpailuihin.
  • Tuntihevosta (opetushevosta) käytetään ratsastuskoulussa annettavaan opetukseen.
• Ajohevosta (vaunuhevonen) käytetään valjakkoajoon vetämään jonkintyyppistä hevosajoneuvoa.
• Työhevosta (vetohevonen) käytetään vetämään raskaita kuormia esimerkiksi maatalous- ja metsätöissä.
• Ravurilla (ravihevonen) ajetaan kilpaa raveissa.
• Laukkahevosella ratsastetaan kilpaa laukkakilpailuissa.
• Montéhevosella ratsastetaan kilpaa erityisissä montéravikilpailuissa.

[muokkaa] Värit

• Perusvärit:
  • Rautias (myös raudikko): ruskea karva ja jouhet
  • Ruunikko: ruskea karva, mustat jouhet, joskus mustat jalat, turpa ja korvat
  • Musta: musta karva ja jouhet
• Hallakkovärit:
  • Punahallakko (myös rautiaanhallakko), pohjaväri rautias
  • Ruunihallakko ("hallakko"), pohjaväri ruunikko
  • Hiirakko, pohjaväri musta
• Voikkovärit:
  • Voikko ("palomino"), pohjaväri rautias
  • Ruunivoikko, pohjaväri ruunikko
  • Mustanvoikko, pohjaväri musta
  • Kermanväriset ("albiinot") (vaikea erottaa toisistaan):
    • Cremello, pohjaväri rautias
    • Perlino, pohjaväri ruunikko
    • Smoky cream, pohjaväri musta
• Hopeavärit:
  • Hopeanruunikko
  • Hopeanmusta
• Samppanjavärit:
  • Gold champagne, pohjaväri rautias
  • Amber champagne, pohjaväri ruunikko
  • Classic champagne, pohjaväri musta
• Kimo
• Päistärikkö
• Kirjavat
• Tiikerinkirjavat

Jokainen hevonen on pohjaväriltään joko rautias, ruunikko tai musta. Lisäksi hevosella voi olla yhdestä tai useammasta väriin vaikuttavasta geenistä alleeli, joka esimerkiksi haalistaa karvan tai jouhien väriä (hallakot, voikot, hopea- ja samppanjavärit), lisää valkoista karvaa värillisen sekaan (päistäriköt, päistär- ja sekakarvaiset), jättää jotkut alueet kokonaan valkoiseksi (kirjavat, tiikerinkirjavat) tai harmaannuttaa hevosen iän myötä lopulta kauttaaltaan valkoiseksi (kimot).

Valkoinen hevonen on useimmiten kimo, joka on iän myötä ehtinyt harmaantua täysin valkoiseksi. Jo syntyessään valkoinen hevonen on kermanvärinen tai hyvin valkovoittoinen kirjava tai tiikerinkirjava. Albiinoja ei hevoseläimissä ole lainkaan, sillä värin aikaansaava kaksinkertainen albiinogeeni on hevosilla jo varsan kehitysvaiheessa letaali. (Tätä ei pidä sekoittaa samoin letaaliin samaperintäiseen frame overo -kirjavuuteen, jossa valkoinen varsa kyllä syntyy mutta menehtyy muutaman päivän ikäisenä.)

Kaikilla hevosväreillä ei ole toistaiseksi vakiintuneita suomenkielisiä nimityksiä. Tämä pätee erityisesti väreihin, jotka ovat Suomessa harvinaisia (samppanjavärit, tiikerinkirjavuuden eri muodot), mutta myös suhteellisen tavallisen (lehmän)kirjavuuden eri tyypeistä käytetään toistaiseksi kansainvälistä terminologiaa.

[muokkaa] Merkit

Merkeiksi kutsutaan hevosyksilön erityisiä tuntomerkkejä, jotka ovat lähinnä valkeita alueita hevosen päässä (tavallisimmin otsalla ja turvalla) ja jaloissa (sukat). Valkoisten merkkien alueelta hevosen iho on aina vaaleanpunainen. Pienehköt valkeat merkit ovat tavallisia eikä niitä yleensä mielletä kirjavuudeksi, vaikka ne saattavatkin olla sabino-, tobiano- tai splashed white -geenin aiheuttamia. Jos valkeaa on rungossa, hevosta kutsutaan kirjavaksi.

• Tähti on pieni valkea laikku hevosen otsalla.
• Piirto on hevosen otsasta turpaan kulkeva kapea juova. (Tähteen yhdistynyt piirto on tähtipiirto, katkonainen piirto katkopiirto, jne.)
• Laukki tai läsi on piirtoa leveämpi juova otsalta turvalle.
• Pilkku on pieni valkea laikku hevosen turvalla.
• Jänispilkku on pieni valkoinen laikku hevosen alaleualla.
• Jalassa oleva sukka on korkeudesta riippuen (matalasta korkeaan) valkea ruununraja, ruunusukka, vuohissukka, puolisukka, kinner- tai polvisukka tai valkojalka.
• Sepel on hevosen vuohisen alapuolella (kannassa) oleva leveä valkoinen laikku.

Merkit voivat olla myös tummia:

• Siima on tumma juova hevosen selässä harjasta häntään saakka.
• Risti (myös aasinristi) on tumma poikkijuova hevosen selän yli sä'än kohdalla.
• Seeprajuovat ovat tummia seepramaisia vaakajuovia hevosen jaloissa.
• Tumma ruununraja on musta tai tumma kapea alue aivan kavion yläpuolella.

[muokkaa] Lajiristeytykset

Hevonen voi risteytyä muiden hevoseläinten kanssa. Tällaiset lajiristeymät perivät molempien lajien ominaisuuksia ja ovat lähes aina steriilejä. Hevoseläinristeymät eivät ole pelkkä kuriositeetti, sillä muulit ovat hyvinä käyttöeläiminä olleet jo kauan erittäin suosittuja ja haluttuja ja niitä kasvatetaan edelleen maailmalla runsaasti.

• Hevosen ja aasin risteytys on joko muuli tai muuliaasi.
• Hevosen ja seepran risteytys on sebroidi (jota kutsutaan joskus myös tarkemmin nimellä zorse).

[muokkaa] Katso myös

• Luettelo hevosroduista
• Villihevonen
• Hevosen evoluutio
• Puuhevonen

[muokkaa] Tunnettuja hevosia

• Bukefalos, Aleksanteri Suuren hevonen
• Charme Asserdal, menestyksekäs suomalaisravuri
• Eclipse, kuuluisa laukkahevonen
• Incitatus, Rooman keisari Caligulan suosikkihevonen
• Käthy, marsalkka Mannerheimin ratsu
• Man O'War, kuuluisa laukkahevonen
• Milton, menestyksekäs esteratsu
• Reipas ("Ruuna Reipas"), tunnettu suomenhevosravuri
• Secretariat, kuuluisa laukkahevonen

[muokkaa] Tunnettuja kuvitteellisia hevosia

• Pegasos
• Sleipnir
• Yksisarvinen
• Rosinante
• Valko
• Musta orhi
• Uljas Musta
• Thowra Hopeaharja
• Hallavaharja

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Suomen Ratsastajainliitto ry
• Suomen Hippos