Manchester United FC
Wikipedia
 |
|||
| Koko nimi | Manchester United Football Club | ||
| Perustettu | 1878 | ||
| Kenttä | Old Trafford, Trafford, Suur-Manchester, Englanti | ||
| – Kapasiteetti | 76 212 | ||
| Puheenjohtaja |  Avram ja Joel Glazer |
||
| Valmentaja |  Sir Alex Ferguson |
||
| Sarja | Englannin valioliiga | ||
|
|||
Manchester United Football Club on manchesterilainen jalkapalloseura. Kotiottelunsa se pelaa Old Trafford -stadionilla. Seura on yksi Englannin jalkapallon historian menestyneimpiä joukkueita ja on voittanut liigamestaruuden 17 kertaa, FA Cupin 11 kertaa, liigacupin kahdesti, Euroopan cupin (nyk. Mestarien liiga) kolmesti, Cup-voittajien cupin ja UEFA Super Cupin kerran. Manchester United oli ensimmäinen englantilaisjoukkue, joka voitti Euroopan cupin. Maailmanlaajuisesti seuralla on 50 miljoonaa kannattajaa.[1]
Vuodesta 1986 joukkuetta on valmentanut skotlantilainen Sir Alex Ferguson, joka on tuonut seuraan huikeaa menestystä. Esimerkiksi vuonna 1999 seura voitti harvinaisen triplamestaruuden. Vuonna 2005 seuran pääomistajaksi tuli yhdysvaltalainen liikemies Malcolm Glazer, mikä suututti seuran kannattajat.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Alkuvuodet (1878–1945)
Seura perustettiin vuonna 1878 ja se tunnettiin alun perin nimellä Newton Heath Lancashire & Yorkshire Railway Football Club (Newton Heath L&YR FC). Pelipaidan värit olivat silloin vihreä ja kulta. Pelipaikkana toimi pieni ja raihnas kenttä North Road, joka sijaitsi lähellä nykyistä Manchester Piccadilly -rautatieasemaa. Vuonna 1885 Newton Heath muuttui ammattilaisjoukkueeksi ja kolmen vuoden kuluttua joukkue hyväksyttiin Football Alliance-liigaan. Newton Heath pelasi kolme kautta Football Alliancessa, kunnes vuonna 1892 tapahtuneen pääsarja laajennuksen ansiota seura pääsi 16 joukkueen pääsarjaan. Seura alkoi katkaista välinsä rautatie yhtiöön ja julistautui itsenäiseksi yhtiöksi. A.H. Albut valittiin joukkueen sihteeriksi (manageriksi) ja ensimmäisen ottelunsa Heathens pelasi 3. syyskuuta 1892 Blackburnia vastaan. 4-3 tappioon päättyneessä ottelussa Robert Donaldson teki ensimmäisen pääsarjamaalin seuran historiassa. Ensimmäisellä kaudella Newton Heath säilytti vaivoin paikkansa 1. divisioonassa, jääden sarjan viimeiseksi mutta voittaen Stoken karsinnan uusintaottelussa. Paljon valituksia olosuhteista saannut North Road toimi seuran kenttänä aina vuoteen 1893 saakka, kunnes uudeksi kentäksi tuli Claytonin esikaupunkialueella sijaitseva Bank Street. Toisella pääsarjakaudellaan Newton Heath tippui 2. divisioonaan. Manchester Cityn varjossa ollut Newton Heath pelasi vuosia maansa 2. divisioonassa, ollen kuitenkin muutaman kerran lähellä nousua.
Seuran historian alku ei ollut lupaava eikä menestyksestä ollut tietoakaan. Seuran johto päätti pitää markkinat rahankeruuta varten. Markkinat eivät kuitenkaan tuottaneet juurikaan mitään. Seuran "pelastuminen" olikin aika onnekas: Newton Heathin kapteenin Harry Staffordin Bernhardilaiskoira karkasi markkinoiden aikana ja löytyi myöhemmin kaupungin keskustasta, josta löytäjä möi koiran eteenpäin Henry Daviesille. Liikemies Davies alkoi katua myöhemmin ostoaan ja alkoi etsiä oikeaa omistajaa. Lopulta Davies sai palautettua koiran Staffordille ja lupasi kaiken lisäksi antaa huomattavan rahainvestoinnin seuralle. [2] Daviesista tuli myös seuran puheenjohtaja. Uusi alku seurassa vaati myös nimen vaihtoa, joka kuvastaisi raikkaampaa uutta nousua. Manchester Central ja Manchester Celtic olivat varteenotettavia ehdotuksia, kunnes italialainen siirtolainen Louis Rocca sanoi: "Herrat, miksemme kutsu itseämme Manchester Unitediksi?" Nimi muuttui ja Manchester United perustettiin virallisesti 26. huhtikuuta 1902. Nimenvaihdon yhteydessä Davies vaihtoi pelipaidan väriksi punaisen ja valkoisen, jotka ovat vielä nykyäänkin seuran pelipaidan värit.
Ernest Mangnall palkattiin uudeksi sihteeriksi James Westin tilalle 28. syyskuuta 1902. Magnall otti tehtäväkseen nostaa United maan korkeimmalle pääsarjatasolle 1. divisioonaan. Ensimmäinen ponnistus tuotti 2. divisioonassa sijoituksen viides. Magnallia ei viides sija tyydyttänyt ja hän uskoi joukkueen kaipaavan uusia kasvoja ja palkkasi joukkueeseen uusia pelaajia muun muassa maalivahti Harry Mogerin, puolustukseen Dick Duckworthin ja John Pickenin. Suurimman vaikutuksen häneen teki kuitenkin Charlie Roberts, jonka hän hankki huhtikuussa 1904 Grimsby Townista, ennätyshintaan 750 puntaa. Kaudella 1903–1904 United sijoittui kolmanneksi, jääden vain yhden pisteen päähän noususta.
Lopulta kaudella 1905–1906 United sijoittui toiseksi ja nousi pääsarjaan. Ensimmäisellä liigakaudellaan joukkue sijoittui kahdeksanneksi. Ensimmäistä liigamestaruutta punaiset pääsivät juhlimaan vuonna 1908. Ennen mestaruutta Manchester City oli rikkonut Englannin jalkapalloliiton sääntöjä ja Unitedin paikalliskilpailija sai 250 punnan sakot ja joukkueesta 18 pelaaja ei saanut tulevaisuudessa edustaa Citya. Manchester United käytti tilaisuuttaan hyväksi ja hankki Citysta Billy Meredithin ("Walesin taikuri") ja Sandy Turnbullin. Meredith ja Turnbull olivatkin tärkeässä osassa Unitedin mestaruusjoukkueessa.
Seuraavallakin kaudella United jatkoi voittojen parissa: voittaen Charity Shieldin ja FA Cupin. Meredith ja Turnball olivat jälleen ratkaisevassa osassa kauden aikana, Turnball oli FA Cupin paras maalintekijä 22 maalilla ja ratkaisi loppuottelussa voiton Unitedille. Seuraavaa "tuplaa" manchesterilaiset saivat odottaa vain kaksi vuotta, kun United voitti kaudella 1910–1911 liigamestaruuden ja Charity Shieldin toistamiseen. Sillä välin seura oli muuttanut uudelle stadionille Old Traffordille. Ensimmäinen peli upouudella stadionilla pelattiin 19. helmikuuta 1910 ottelussa Liverpoolia vastaan. Liverpool voitti ottelun 3–4. Kausi 1911–1912 oli Unitedin osalta menestyksetön ja Magnallin lähdettyä pois Unitedista uudeksi manageriksi tuli John Bentley.
Seuraavan kymmenen kauden aikana Unitedin tila rappeutui asteittain, kunnes vuonna 1922 se putosi takaisin 2. divisioonaan. Nousu takaisin pääsarjaan toteutui kuitenkin jo melko pian vuonna 1925. Pysyminen liigassa oli kuitenkin joukkueelle vaikeaa ja muutaman kauden rimpuilun jälkeen se putosi jälleen 2. divisioonaan vuonna 1931. Seuraavina kausina seura oli jatkuvassa "hissiliikkeessä" nousten ja pudoten. Vuonna 1934 United sijoittui huonommin kuin koskaan: 20. sija 2. divisioonassa. Ennen toista maailmansotaa United nousi jälleen liigaan ja takasivat liigapaikan seuraavaksikin kaudeksi sijoittuen 14. kaudella 1938–1939.
Toisen maailmansodan aikaan, 11. maaliskuuta 1941 Old Traffordia pommitettiin. Suurin osa rakennuksesta tuhoutui – ainoastaan päätunneli säilyi ehjänä. Kentän ollessa täysin pilalla etsi United korvaavaa kenttää Old Traffordille. Manchester City antoi Maine Roadin Unitedin käyttöön korvausta vastaan. Sodan päätyttyä Manchester United alkoi täysin uudistaa joukkuettaan, muun muassa hankkimalla skotlantilaisen managerin Matt Busbyn.
[muokkaa] Busbyn vuodet (1945–1969)
Vuonna 1945 Manchester United pääsi sopimukseen uuden managerin Matt Busbyn kanssa. Hän otti käyttöönsä ennenkuulumattoman menettelytavan työhönsä, hän sinnikkäästi muovasi omaa joukkuettaan valitsemalla pelaajat ja pitämällä harjoitukset itse. Hänelle tarjottiin myös valmentajan paikkaa Liverpoolissa, mutta Busby valitsi Unitedin. Busbyn ensimmäinen hankinta ei ollut pelaaja, vaan apulaisvalmentaja Jimmy Murphy. Busbyn pesti lähti hyvin käyntiin ja kolmantena valmennus kautenaan vuonna 1948 United voitti FA Cupin, kiitos paikallisen trion Stan Pearsonin, Jack Rowleyn ja Charlie Mittenin.
Charlie Mitten lensi cup-voiton jälkeen Kolumbiaan etsimään parempaa palkkaa maksavaa seuraa, mutta muut Unitedin vanhat kasvot jäivät voittamaan seuralle pitkään kaivattua pääsarjamestaruutta vuonna 1952. Mestaruusvuoden jälkeen joukkue alkoi hajota ja Busby alkoi nuorentaa joukkuetta rajusti – omista kasvateista uudelleen rakennettuun joukkueeseen kuuluivat muun muassa Roger Byrne, Bill Foulkes, Mark Jones ja Dennis Viollet. Ensimmäisellä kaudella Busby ajoi nuoria sisään ja sijoitus oli liigassa kahdeksas. Vuonna 1956 United voitti historiansa neljännen liigamestaruuden, joukkueen keski-iän ollessa vain 22 vuotta. Yksi huippulupaus joukkueessa oli laituri Duncan Edwards. Hän teki debyyttinsä joukkueessa 16-vuotiaana vuonna 1953. Hänen sanottiin pystyvän pelaamaan kentällä mitä tahansa pelipaikkaa, häntä pidetäänkin seuran historian yhtenä parhaimpana pelaajana. Busby Babesiksi (suom. Busbyn pienokaiset) kutsuttu joukkue jatkoi voittokulkuaan voittaen seuraavallakin kaudella liigamestaruuden. FA Cupin loppuottelussa se kuitenkin hävisi Aston Villalle numeroin 2–1. Manchester Unitedista tuli ensimmäinen englantilaisjoukkue, joka kilpaili Euroopan cupissa. Kaudella 1956–1957 Eurooppa cupissa United ylsi välieriin saakka, jossa tuleva mestari Real Madrid oli parempi yhteismaalein 5–3. Aiemmin samassa cupissa manchesterilaiset olivat ottaneet historiansa suurimaalisimman voiton europeleissä, kun Belgian mestari Anderlecht kukistui peräti 10–0.
Seuraavalla kaudella United lähti Euroopan cupiin suurin odotusten. 6. helmikuuta 1958 Unitedin joukkue oli palaamassa voitokkaalta vieraspelimatkalta Jugoslaviasta. Välieriin selvinneet englantilaiset olivat voittaneet Belgradin punaisen tähden yhteismaalein 5–4. Münchenin vanhalta Riem-lentokentältä nousua yrittänyt lentokone murskaantui ja koneen 43 matkustajasta 23 sai surmansa. Manchester Unitedin kahdeksan pelaaja kuoli onnettomuudessa – Geoff Bent, Roger Byrne, Eddie Colman, Duncan Edwards, Mark Jones, David Pegg, Tommy Taylor ja Liam "Billy" Whelan. Seuran organisaatiosta kuoli myös kolme muuta työntekijää – Walter Crickmer, Bert Whalley ja Tom Curry. Maalivahti Harry Gregg piti onnettomuuden jälkeen järjestystä yllä ja luuli koneen räjähtävän hetkenä minä hyvänsä. Gregg kahmaisi mukaansa yhden legedaarisimman United-pelaajan Bobby Charltonin (joka oli tehnyt debyyttinsä 18 kuukautta aiemmin) ja Dennis Violletin ja vei heidät ulos koneesta turvaan. Seitsemän pelaajaa kuoli heti koneessa ja kahdeksas Duncan Edwards kuoli vammoihinsa sairaalassa myöhemmin. Oikea laituri Johnny Berry selvisi hengissä, mutta joutui lopettamaan peliuransa vammojen vakavuuden vuoksi. Matt Busby loukkaantui onnettomuudessa todella vakavasti, eikä eloonjäämistä pidetty kovin todennäköisenä. Busby jäi kuitenkin henkiin ja pääsi sairaalasta kahden kuukauden päästä.
Busby ajatteli jo lopettavansa uransa jalkapallon parissa, mutta päätti sitten rakentaa joukkueen uudelleen. Hän hankki Denis Law'n ja Pat Crerandin 1960-luvun alussa. Nuorissakin tuli uusi sukupolvi, jonka kirkkain tähti oli belfastilainen George Best. Vuonna 1963 Manchester United juhli FA Cupin mestaruutta ja sijoittui sijalle 19 liigassa. FA Cupin menestys siivitti Unitedia seuraavalla kaudella liigassa ja se sijoittui hienosti toiseksi. Busby oli onnistunut joukkueen uudelleen rakentamisessa täydellisesti ja vuosina 1965 ja 1967 se juhli liigamestaruutta. Vuonna 1968 kymmenen vuotta Münchenin tragedian jälkeen United voitti Euroopan cupin. Vuosien 1964 ja 1968 välillä kolme Unitedin pelaajaa voitti Kultaisen pallon – Bobby Charlton, Denis Law ja George Best. Busby lopetti managerin tehtävät Unitedissa vuonna 1969.
[muokkaa] 1969–1986
Wilf McGuinness korvasi Busbyn tehtävässään. Ensimmäinen kausi (1969–1970) joukkuueen peräsimessä oli pettymys, Unitedin sijoittuessa liigassa vasta kahdeksanneksi. McGuinness palasi seuraavaksi kaudeksi reservijoukkueen valmentajaksi ja Busby otti managerin paikan puoleksi vuodeksi. Fanit uskoivat Busbyn tuovan joukkueelle tuttua menestystä, mutta kauden loppusijoitus kahdeksas oli pettymys. Kesällä 1971 skotti jätti managerin tehtävät lopullisesti, mutta jäi silti töihin seuran johtoportaaseen. Samaan aikaan United menetti kaksi kovaa pelimiestään Nobby Stilesin ja Pat Crerandin.
Busbyn lähdön jälkeen seura yritti tavoitella uudeksi managerikseen, Celticin Euroopan cupin voittoon valmentanutta Jock Steinia. Stein oli hyväksynyt jo sanallisen sopimuksen, mutta sopimus kariutui loppuviivoilla – uudeksi manageriksi tuli Frank Farrell. Farrellinkaan alaisuudessa otteet eivät parantuneet ja liigasijoitus oli jälleen kahdeksas. Fa Cupissakin United tippui kuudennella kierroksella Stoke Cityn kaataessa punaiset paholaiset. Liigacupissakin Stoke City osoittautui kovaksi vastukseksi ja tiputti ManU:n neljännellä kierroksella. Farrell toimi tehtävässään 18 kuukautta, kunnes Tommy Docherty korvasi hänet vuoden 1972 lopussa. Docherty oli fanien ja median suosiossa. "The Doc" pelasti Unitedin putoamiselta sillä kaudella, mutta vuonna 1974 pelätty putoaminen 2. divisioonaan tapahtui ja Unitedin kultainen pallotrio jätti joukkueen. Lou Macari, Stuart Houston ja Brian Greenhoff palkattiin korvaamaan kolmikkoa. Macari, Houston ja Greenhoff eivät koskaan pääseet punaisissa samaan arvoon kuin edeltäjänsä.
Manchester United vietti 2. divisioonassa vain yhden kauden ja nousi takaisin liigaan. Docherty alkoi rakentaa joukkuetta ja seuraavan kauden lopussa seuran paidassa debytoi mm. Tranmere Roversista hankittu Steve Coppell. Liigacupissa joukkue ylsi semifinaaleihin asti ja FA Cupissa tie katkesi jo 3. kierroksella. Kaudella 1975/76 ManU sijoittui hienosti kolmanneksi ja oli jälleen ottanut paikkansa liigan kärkisijoilla. United pääsi myös vuoden 1976 FA Cupin loppuotteluun, jossa vastaan asettui ennakolta heikompi 2. divisioonan Southampton. Kokemus ratkaisi ja Southampton pystyi Wembleylla yllättämään manchesterilaiset lukemin 1-0. Seuraavana vuonna he pääsivät jälleen cupin loppuotteluun, jossa kukistui Liverpool numeroin 2–1. Muutaman viikon päästä Docherty erotettiin, kun selvisi että hänellä oli suhde seuran fysioterapeutin vaimon kanssa.
Dave Sexton nimitettiin uudeksi manageriksi kesällä 1977. Sextonin myötä Unitedin peli muuttui puolustustavammaksi, mikä ei ollut Busbyn ja Dochertyn hyökkäävämpään peliin tottuneiden kannattajien mieleen. Sextonin ajan tärkeimmät hankinnat olivat Joe Jordan, Gordon McQueen, Gary Bailey ja Ray Wilkins. Puolustavammalla Unitedilla oli vaikeuksia nousta liigassa keskikastia ylemmäksi, ollen vain kerran kahden parhaan joukossa. FA Cupin loppuottelussa vuonna 1979 Arsenal voitti manchesterilaiset ja juuri menestyksemättömyyden vuoksi Sexton sai potkut vuonna 1981, vaikka United olikin voittanut seitsemän edellistä ottelua.
Ron Atkinson palkattiin uudeksi manageriksi kesäkuussa. Ennen Unitediin tuloaan hän oli valmentanut muun muassa West Bromwich Albionia. Atkisonin aikana United voitti FA Cupin kahdesti kolmen vuoden aikana (1983 ja 1985) ja Charity Shieldin vuonna 1983. Atkisonin ManU-uran alussa seura käytti runsaasti puntia uusien pelaajien hankintaan. Uusina miehinä joukkueeseen hankittiin muun muassa Frank Stapleton, John Gidman ja Bryan Robson, josta tuli Britannian kallein pelaaja kun United maksoi hänestä 1,5 miljoonalla puntaa. Liverpoolin hallitsemalla 80-luvulla ManU ei pystynyt pitkään kaivattuun liigamestaruuteen, vaikka Atkinson pystyi johdattamaan joukkueen säännöllisesti neljän parhaan joukkoon.
Kausi 1986/87 alkoi surkeasti ja United oli sarjan viimeisellä sijalla. Atkison erotettiin lokakuussa 1986.
[muokkaa] Alex Fergusonin ajanjakso, ennen triplaa (1986–1998)
Uudeksi manageriksi tuli skotlantilainen Alex Ferguson Aberdeen FC:stä. Skotlannissa Ferguson oli johdattanut Aberdeenin suureen menestykseen ja fanit uskoivatkin hänen olevan oikea mies "punaisten paholaisten" managerin pallille. Hän valmensi joukkueen avauskaudella sijalle 11. Seuraavalla kaudella (1987–88) United ylsi liigassa toiseksi, häviten 9 pistettä voittaneelle Liverpoolille. Brian McClairista tuli ensimmäinen ManU-pelaaja sitten George Bestin, joka onnistui tekemään 20 maalia kaudessa.
Kahden seuraavan kauden aikana United oli pienoisissa vaikeuksissa ja Ferguson ei vastanut kannattajien odotuksia. Lähellä potkuja käynyt Ferguson johdatti Unitedin hänen aikansa ensimmäiseen pokaaliin, kun seura juhli FA Cupin voittoa vuonna 1990. Kaudella 1990/91 United voitti Cup-voittajien cupin, kaatamalla finaalissa Espanjan suurseuran Barcelonan. Seuraavalla kaudella huonon loppukauden takia Unitedin kilpailija Leeds vei mestaruuden. Kuitenkin vuonna 1991 Lontoon pörssissä ManU oli 47 miljoonan punnan arvoinen.[3]
Eric Cantonan hankinta seuraan marraskuussa 1992 oli ratkaiseva kipinä mestaruustoiveisiin, koska hänen taitonsa sekoitettuna Gary Pallisteriin, Denis Irwiniin, Paul Inceen ja Ryan Giggsiin tuotti kaudella 1992/93 pitkään kaivatun liigamestaruuden. Edellisestä mestaruudesta oli jo 26 vuotta. Kaudella 1993/94 United voitti tuplamestaruuden (liiga ja FA Cup). Tärkeässä osassa mestaruudessa oli Nottingham Forestista hankittu Roy Keane. Samana vuonna, 20. tammikuuta 1994 seuran puheenjohtajana silloin toiminut Matt Busby kuoli.
Kaudella 1994/95 vierasottelussa Crystal Palaceaa vastaan, Cantona sai punaisen kortin, ja kävellessään pois kentältä hän potkaisi kung fu -tyylisellä potkulla kotijoukkueen kannattaja Matthew Simmonsia rintakehään. Ranskalainen sai tempustaan seitsemän kuukauden pelikiellon ja 120 tuntia yhdyskuntapalvelua. ManU jäi liigassa toiseksi häviten pisteellä, voittaneelle Blackburn Roversille. FA Cupissakin seura jäi toiseksi, Evertonin vietyä 1–0 voitto loppuottelussa. Ferguson ilmoitti myyvänsä joitain avainpelaajiaan ja korvaavan heidät omilla junioreillaan, joihin kuului mm. David Beckham, Gary Neville, Phil Neville ja Paul Scholes. Uudet pelaajat pääsivät myös nopeasti pelaamaan nuorten maaotteluita Englannin paidassa. Kaudella 1995/96 United juhli jälleen "tuplaa".
Kaudella 1996/97 ManU voitti jälleen mestaruuden ja Eric Cantona ilmoitti lopettavansa pelaajauransa, ollen vasta 30-vuotias. Seuraavan kauden joukkue aloitti jälleen hyvin, mutta lopulta kauden tuplamestari Arsenal kiri ohi.
[muokkaa] Tripla (1998–1999)
Manchester Unitedille kausi 1998/99 on sen historian menestyksekkäin, sen voittaessa ensimmäisenä ja ainoana englantilaisjoukkueena triplamestaruus – voittamalla Valioliigan, FA Cupin ja mestareiden liigan. Todella jännittävällä liigakaudella United voitti pisteen erolla toiseksi tulleen Arsenalin. Viimeisellä kierroksella ManU hoiteli Tottenhamin numeroin 2–1. Alex Ferguson on sanonut liigan voittamisen vaikeimmaksi. FA Cupin loppuottelussa United voitti Newcastlen Teddy Sheringhamin ja Scholesin maaleilla 2–0. Mestarien liigan loppuottelussa taas englantilaiset olivat Bayern Munchenia vastaan lisäajalle mentäessä 1–0 tappiolla, mutta nousi dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-1 voittoon lisäajalla Sheringhamin ja Solskjærin osumilla. Myöhemmin Ferguson lyötiin ritariksi, tekemästään työstä jalkapalloilun hyväksi.
[muokkaa] Triplan jälkeen (1999–)
Manchester United voitti liigan vuosina 2000 ja 2001. Vuonna 2000 Unitedista tuli yksi 14 jäsenestä Euroopan johtavien jalkapalloseurojen yhteenliittymässä G-14:ssa. Puolustavammalla taktiikalla Ferguson yritti piestä joukkueen Euroopan huipulle, se ei onnistunut ja kaudella 2001/02 sijoitus liigassa oli kolmas. Seuraavalla kaudella United voitti jälleen mestaruuden ja teki heinäkuussa 2002 Englannin uuden siirtoennätyksen, hankkimalla Rio Ferdinandin Leedsista 29:llä miljoonalla punnalla. Vuonna 2004 ManU juhli FA Cupin voittoa, kun finaalissa kaatui Millwall. Välierissä manchesterilaiset voittivat koko kauden liigaa täydellisesti hallinneen Arsenalin.
Kausi 2004/05 oli luonteeltaan epäonnistunut maalienteon suhteen, Ruud van Nistelrooyn loukkaannuttua. United sijoittui kolmanneksi liigassa. Kauden päätteeksi uudeksi omistajaksi tuli yhdysvaltalainen Malcolm Glazer, joka osti osake-enemmistön seurasta.
Chelsean hallitsemalla kaudella 2005/06 ManU sijoittui toiseksi. Keskikenttäpelaaja Roy Keane siirtyi Celticiin. Mestareiden liigassakin joukkue jäi lohkovaiheessa viimeiseksi. Kauden aikana useita avainpelaajia oli loukkaantuneena – Gabriel Heinze, Alan Smith, Ryan Giggs ja Paul Scholes. United voitti kuitenkin Liigacupin toisen kerran historiansa aikana. Nistelrooy jätti joukkueen kauden päätteeksi riitaannuttuaan Fergusonin kanssa ja siirtyi Real Madridiin.
Kauteen 2006/07 United lähti taas hyökkäysvoittoisempaan peliin. Ennen kautta spekuloitiin olisivatko Wayne Rooney ja Cristiano Ronaldo sopineet viime kesän MM-kisoissa syntyneen riitansa ja kuinka se vaikuttaisi parin peliin. Kaksikko oli sopinut riitansa ja kauden avausottelussa Fulhamia vastaan Rooney teki 2 maalia ja Ronaldo yhden, Unitedin voittaessa 5–1. ManU jatkoi läpi kauden vakuuttavia otteita ja oli jo pitkään tavoittelemassa historiansa toista triplaa. Mestareiden liigan puolivälierissä United otti yhden turnauksen historian hienoimmista voitoista, kukistamalla AS Roman kotikentällään peräti 7–1. Välierissä englantilaiset joutuivat kuitenkin tunnustamaan AC Milanin paremmakseen, kun tulevat mestarit veivät finaalipaikan yhteismaalein 3–5. [4] 6. toukokuuta 2007 ManU varmisti ensimmäisen liigamestaruuden neljään vuoteen, kun toisena ollut Chelsea jäi tasapeliin ottelussa Arsenalia vastaan. FA Cupissa Manchester United selvisi loppuotteluun Chelseaa vastaan. Chelsea voitti Didier Drogban jatkoaikamaalilla 1–0.
Kesällä 2007 United hankki riveihinsä uusia pelimiehiä isolla rahalla. Owen Hargreaves tuli FC Bayern Münchenista 17 miljoonalla punnalla (25 milj. €) [5], Anderson FC Portosta ja Nani Sportingista yhteishinnalla 30 miljoonaa puntaa (44 milj. €). [6] United hankki myös suurella kohulla Carlos Tévezin. Argentiinalaisen lainasopimus Manchesteriin West Hamista ei sujunut suunnitelmien mukaan, mutta lopulta siirrosta päästiin yhteisymmärrykseen juuri kauden kynnyksellä. Ennen kauden alkua uudet hankinnat näyttivät tuottaneen tulosta, kun seura voitti Chelsean Edwin van der Sarin ansiosta rangaistuspotkukilpailussa 3-0 FA Community Shieldissa. Valioliigakausi 2007/08 lähti Unitedin osalta heikosti käyntiin, mutta pitkien voittoputkien ansiota United vakiinnutti paikkansa kärkitaistelussa. Joukkueen kauden kirkkaimpana tähtenä loisti Cristiano Ronaldo, joka teki huikeat 31 liigamaalia, voittaen valioliigan maalikuninkuuden. ManU vei lopulta liigamestaruuden kahden pisteen erolla Chelseaan. Manu ja Chelsea kohtasivat vielä Mestarien liigan ensimmäisessä englantilaisfinaalissa, joka 1-1 tuloksen jälkeen meni rankkareille, jotka Manu voitti vasta seitsemänsillä vedoilla 6-5. Kauden maalitykki Cristiano Ronaldo oli Manun ainut tyrinyt pelaaja rankkareissa.
[muokkaa] Saavutukset
- Englannin-mestaruus (17): 1908, 1911, 1952, 1956, 1957, 1965, 1967, 1993, 1994, 1996, 1997, 1999, 2000, 2001, 2003, 2007, 2008
- FA Cupin voitto (11): 1909, 1948, 1963, 1977, 1983, 1985, 1990, 1994, 1996, 1999, 2004
- Liigacupin voitto: 1992, 2006
- FA Community Shieldin / Charity Shieldin voitto (16): 1908, 1911, 1952, 1956, 1957, 1965, 1967, 1977, 1983, 1990, 1993, 1994, 1996, 1997, 2003, 2007
- Euroopan cupin (nyk. Mestarien liiga) voitto (3): 1968, 1999 , 2008
- Cup-voittajien cupin voitto: 1991
- UEFA Super Cupin voitto: 1991
- Seurajoukkueiden epävirallinen maailmanmestaruus: 1999
[muokkaa] Pelaajat
[muokkaa] Edustusjoukkue
- Tilanne 1. helmikuuta 2008.[7]
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Katso myös: Manchester Unitedin kausi 2007–2008
[muokkaa] Entisiä Manchester United -pelaajia
|
Ennen 1930-lukua:
1930-luku:
1940-luku:
1950-luku:
|
1960-luku:
1970-luku:
1980-luku:
|
1990-luku:
2000-luku:
|
[muokkaa] Eniten otteluita Manchester Unitedissa
Seuraa edelleen edustavat pelaajat lihavoitu.
| # | Nimi | Vuodet | Ottelut | Maalit |
|---|---|---|---|---|
| 1 |  Ryan Giggs |
1991– | 759 | 144 |
| 2 |  Sir Bobby Charlton |
1954–1973 | 758 | 249 |
| 3 | Bill Foulkes |
1952–1970 | 688 | 9 |
| 4 | Paul Scholes |
1994– | 570 | 139 |
| 5 | Gary Neville |
1992– | 541 | 7 |
| 6 | Alex Stepney |
1966–1978 | 539 | 2 |
| 7 |  Tony Dunne |
1960–1973 | 536 | 2 |
| 8 | Denis Irwin |
1990–2002 | 529 | 33 |
| 9 | Joe Spence |
1919–1933 | 510 | 168 |
| 10 | Arthur Albiston |
1974–1988 | 485 | 7 |
[muokkaa] Eniten maaleja Manchester Unitedissa
| # | Nimi | Vuodet | Ottelut | Maalit |
|---|---|---|---|---|
| 1 | Sir Bobby Charlton |
1954–1973 | 759 | 249 |
| 2 | Denis Law |
1962–1973 | 404 | 237 |
| 3 | Jack Rowley |
1937–1955 | 424 | 212 |
| 4 |  George Best |
1963–1974 | 470 | 179 |
| Dennis Viollet |
1949–1962 | 293 | 179 | |
| 6 | Joe Spence |
1919–1933 | 510 | 168 |
| 7 | Mark Hughes |
1980–1986, 1988–1995 | 466 | 164 |
| 8 |  Ruud van Nistelrooy |
2001–2006 | 220 | 150 |
| 9 | Stan Pearson |
1935–1954 | 347 | 148 |
| 10 | David Herd |
1961–1968 | 265 | 145 |
[muokkaa] Seuran kapteenit
| Vuodet | Nimi | Huom. |
|---|---|---|
| 1878–1896 | Tuntematon | |
| 1896–1903 | Harry Stafford |
Newton Heathin kapteeni ja ensimmäinen Manchester Unitedin kapteeni |
| 1904–1907 | Jack Peddie |
|
| 1907–1913 | Charlie Roberts |
|
| 1913–1919 | George Stacey |
|
| 1919–1922 | George Hunter |
|
| 1922–1928 | Frank Barson |
|
| 1928–1932 | Jack Wilson |
|
| 1932–1936 | Hugh McLenahan |
|
| 1936–1939 | Jimmy Brown |
|
| 1946–1953 | Johnny Carey |
Ensimmäinen kapteeni, joka ei ollut brittiläinen |
| 1953–1955 | Allenby Chilton |
|
| 1953–1958 | Roger Byrne |
Kuoli vuonna 1958 Munchenin onnettomuudessa |
| 1958–1966 | Bill Foulkes |
|
| 1966–1973 | Bobby Charlton |
|
| 1973–1979 | Martin Buchan |
|
| 1979–1982 | Sammy McIlroy |
|
| 1982–1994 | Bryan Robson |
Pisimmän ajan kapteenina toiminut Unitedin historiassa |
| 1991–1996 | Steve Bruce |
|
| 1996–1997 |  Eric Cantona |
Ensimmäinen kapteeni, joka ei ole kotoisin Britteinsaarilta |
| 1997–2005 | Roy Keane |
Menestynein kapteeni Unitedissa |
| 2005- | Gary Neville |
Ensimmäinen kapteeni sitten Roger Byrnen, joka on kotoisin Suur-Manchesterin alueelta |
[muokkaa] Managerit
| Nimi | Vuodet |
|---|---|
| A. H. Albut |
1892–1900 |
| James West |
1900–1903 |
| J. Ernest Mangnall |
1903–1912 |
| John Bentley |
1912–1914 |
| Jack Robson |
1914–1922 |
| John Chapman |
1921–1927 |
| Lal Hilditch |
1926–1927 |
| Herbert Bamlett |
1927–1931 |
| Walter Crickmer |
1931–1932 |
| Scott Duncan |
1932–1937 |
| Walter Crickmer |
1937–1945 |
| Sir Matt Busby |
1945–1969 |
| Wilf McGuinness |
1969–1970 |
| Sir Matt Busby |
1970–1971 |
| Frank O'Farrell |
1971–1972 |
| Tommy Docherty |
1972–1977 |
| Dave Sexton |
1977–1981 |
| Ron Atkinson |
1981–1986 |
| Sir Alex Ferguson |
1986– |
[muokkaa] Lähteet
- ↑ http://www.4thegame.com/features/feature/82571/.html
- ↑ http://news.bbc.co.uk/2/hi/business/4630489.stm
- ↑ http://www.football-research.org/gof2h/Gof2H-chap4.htm
- ↑ http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/europe/6603095.stm
- ↑ http://news.bbc.co.uk/sport1/hi/football/teams/m/man_utd/6707995.stm
- ↑ http://news.bbc.co.uk/sport2/hi/football/teams/m/man_utd/6261666.stm
- ↑ Edustusjoukkueen kokoonpano seuran virallisella sivustolla (Luettu 1. heinäkuuta 2007)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Seuran virallinen sivusto
- Manchester Evening Newsin United-sivusto
- Suomalaisten kannattajien sivusto
Arsenal | Aston Villa | Blackburn Rovers | Bolton Wanderers | Chelsea | Everton | Fulham | Hull City | Liverpool | Manchester City | Manchester United | Middlesbrough | Newcastle United | Portsmouth | Stoke City | Sunderland | Tottenham Hotspur | West Bromwich | West Ham United | Wigan Athletic
Chelsea | Man. United
Välierässä pudonneet
Barcelona | Liverpool
Puolivälierässä pudonneet
Arsenal | Fenerbahçe | Roma | Schalke
Neljännesvälierässä pudonneet
Celtic | Internazionale | Lyon | Milan | Olympiakos | Porto | Real Madrid | Sevilla
Lohkovaiheessa pudonneet
Benfica | Beşiktaş | Bremen | Dynamo Kiova | Lazio | Marseille | PSV | Rangers | Rosenborg | Šah’tar | Slavia | Sporting | Steaua | Stuttgart | TsSKA Moskova | Valencia
