Espanjan sisällissota
Wikipedia
| Espanjan sisällissota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
|
|||||||||
| Taistelijat | |||||||||
 Tasavaltalaiset Neuvostoliitto Kansainväliset prikaatit |
 Kansallismieliset Saksa_crowned.svg/20px-Flag_of_Italy_(1861-1946)_crowned.svg.png){kind=small} Italia |
||||||||
Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936–1939 vapailla vaaleilla valitun Espanjan tasavaltalaisen hallituksen (republicanos) ja kenraali Francisco Francon johtamien kansallismielisten kapinallisten (nacionalistas) välillä. Franco voitti sodan pitkälti Saksan ja Italian avulla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sodan tausta
Diktaattori Miguel Primo de Riveran kaatuminen 1930 ja tasavallan julistaminen seuraavana vuonna avasi uuden poliittisen levottomuuden kauden Espanjassa. Alkuun tasavaltaa hallitsi sosialistien ja tasavaltalaispuolueen koalitio, mutta marraskuun 1933 vaalien jälkeen valta siirtyi oikeistolle. Kaivostyöläisten käynnistämä kapina Asturian maakunnassa kukistettiin armeijan avulla lokakuussa 1934.
Helmikuussa 1936 vasemmistopuolueiden muodostama kansanrintama voitti vaalit ja valtaan nousi Manuel Azañan johtama vasemmistotasavaltalaisten hallitus. Armeijan oikeistolaiset upseerit ja kansallismieliset voimat alkoivat kuitenkin valmistella vallankaappausta, joka käynnistyi 17. heinäkuuta 1936. Nämä kansallismieliset voimat jakautuivat kolmeen puolueeseen: fasistisiin, falangisteihin ja monarkistisiin Carlista- ja Legimatistien-puolueisiin. Vasemmistohallitus oli kaventanut kirkon valtaa ja nämä kansallismieliset voimat katsoivat, että kansallinen yhtenäisyys oli hajoamassa kasvavien alue-erojen ja kirkon vallan vähenemisen takia. Alue-eroissa oli kyse katalaanien ja baskien itsenäistymispyrkimyksistä.
Kapinalliset saivat haltuunsa Sevillan, Pamplonan, Cádizin, Córdoban, Zaragozan ja Oviedon, mutta pääkaupunki Madridissa ja teollisuuskeskus Barcelonassa kapina epäonnistui paljolti anarkistien ja sosialistien vastarinnan ansiosta. Kaappausyritys toimikin lähtölaukauksena sisällisodalle. Kaappausyrityksen johtaja kenraali Sanjurjo kuoli 20. heinäkuuta lentoturmassa, mutta hänen tilalleen kapinallisten johtoon nousi kenraali Francisco Franco.
[muokkaa] Sodan asetelmat
Sodan alusta lähtien Francon johtamat nationalistit olivat paremmin järjestäytyneitä ja aseistautuneita, koska pääosa armeijasta oli siirtynyt kapinallisten puolelle. Kansallismieliset saivat myös merkittävää tukea Italialta ja Saksalta.
[muokkaa] Neuvostoliiton ja Saksan ilmavoimat
Sota oli Saksalle hyödyllinen, koska se sai kokeilla uusia ilmavoimiaan Luftwaffea. Espanjan sisällissodassa tuli tutuksi Junkers Ju 87 "Stuka"-syöksypommittajan ulvonta, joka oli salamasodan tunnuspiirre. Saksa otti taistelukäyttöön Espanjan sisällissodassa myös ensimmäistä kertaa Messerschmitt Bf 109:n. Myös Neuvostoliitto kokeili uusien oppien mukaan kehitettyjä lentokoneita. Saksalaiset joutuivat vaihtamaan kaksitasoiset hävittäjänsä Messerschmitt Bf 109:iin, koska neuvostoliittolainen Polikarpov I-16 tasavaltalaisten puolella tarjosi niin kovan vastuksen. Toinen Neuvostoliiton lentokoneteollisuuden uutuus oli Andrei Tupolevin johtaman ryhmän suunnittelema SB-2. Espanjan sisällissodasta talvisotaan Suomessa kuviteltiin, että sodan varalta Neuvostoliiton pääkalustona olisi niin ikään Tupolevin johtamen lentokonesuunnittelijoiden aikainen raskas pommikone-3, TB-3, minkä hidas nopeus sai Suomen hankkimaan kiinteällä laskutelineellä varustetut Fokker D.XXI:t.
[muokkaa] Kansainvälinen reaktio
Tasavaltalainen hallitus pyrki saamaan tukea Yhdistyneeltä kuningaskunnalta ja Ranskalta, mutta nämä julistautuivat puolueettomiksi ja asettivat Espanjan aseidenvientikieltoon. Hallituksen ainoiksi ulkomaisiksi tukijoiksi jäivät Neuvostoliitto ja Meksiko. Kansainvälinen työväenliike asettui kuitenkin tukemaan Espanjan tasavaltalaisia ja tuhansia vapaaehtoisia taisteli hallituksen puolella "Kansainvälisissä prikaateissa" tai suoraan miliisijoukkoihin liittyneinä.
[muokkaa] Kominternin kansanliike - Kansainväliset prikaatit
Alkuun tasavaltalaisten joukot koostuivat pitkälti eri työväenjärjestöjen ja vasemmistopuolueiden organisoimista miliisiyksiköistä, ja vasta vähitellen ne organisoitiin tavanomaisen armeijan muotoon. Espanjan sisällissota oli oman aikansa julkkisten näyttämö, niinpä siitä onkin kirjoitettu enemmän propagandaa kuin mistään vastaavasta sodasta. Kuuluisimpia Espanjassa kävijöitä olivat mm. Ernest Hemingway ja George Orwell (Eric Blair). Orwellin dokumenttiteos "Katalonia, Katalonia!" lienee rehellisin tuon sodan kuvauksista.
Kansanrintamapolitiikan hengessä Komintern suunnitteli kansainvälisen vapaaehtoisjoukon kokoamista Espanjan tasavallan puolustamiseksi osana fasismin vastaista taistelua myös sosialidemokraattien ja liberaalien porvareiden avulla. Lähinnä työväenliikkeen piiristä, mutta myös joidenkin liberaalien keskuudesta, koottiin kansainvälisiä prikaateja taisteluun Espanjan hallituksen puolella Italian ja Saksan tukemia kansallismielisiä vastaan.
Suomalaisia vapaaehtoisia Espanjan sisällissodassa taisteli niin tasavaltalaisten kuin kansallismielisten joukoissa.
[muokkaa] Sodan kulku
Kansallismielisten joukot etenivät alkuun monilla alueilla kohdaten vain heikkoa vastarintaa. 14. elokuuta 1936 Etelä- ja Pohjois-Espanjan kapinalliset yhtyivät Badajozissa ja 27. syyskuuta tasavaltalaiset menettivät Toledon. Lokakuussa kansallismieliset käynnistivät suurhyökkäyksen kohti Madridia, josta hallitus siirtyi Valenciaan 6. marraskuuta. Taistelut Madridin edustalla päättyivät kuitenkin tasavaltalaisten torjuntavoittoon marraskuun lopusssa 1936.
Alkuvuodesta 1937 kansallismieliset yrittivät uudelleen vallata Madridia huonolla menestyksellä, mutta käänsivät sen jälkeen huomionsa pohjoiseen jossa kukistivat tasavaltalaisten vastarinnan Baskimaassa ja Asturiassa lokakuun loppuun mennessä. Saksalaiset pommikoneet hyökkäsivät 26. huhtikuuta 1937 tuhoisin seurauksin Guernican kaupunkiin ja saivat aikaan kansainvälisiä vastalauseita. Pablo Picasso maalasi pommituksesta yhden kuuluisimmista teoksistaan.
Huhtikuussa 1938 kansallismielisten joukot valtasivat Vinarozin, jakaen tasavaltaisten hallitseman alueen kahtia. Heinäkuusta marraskuuhun 1938 käyty Ebron taistelu päättyi kansallismielisten voittoon. Barcelona joutui kansallismielisten haltuun 14. tammikuuta 1939 ja Madrid 28. maaliskuuta. Viimeiset tasavaltalaiset joukot antautuivat 1. huhtikuuta 1939. Joillain alueilla sissitoiminta jatkui tämän jälkeenkin.
 Rintamalinjat elo-syyskuussa 1936 |
 Rintamalinjat lokakuussa 1937 |
 Rintamalinjat marraskuussa 1938 |
 Francon julistus sodan päättymisestä 1.4.1939 |
[muokkaa] Tasavaltalaisten keskinäiset suhteet
Tasavaltalaista Espanjaa repivät alusta lähtien sisäiset jännitteet. Tasavaltalaiset eivät olleet samanlailla yhtenäisiä kuin kansallismieliset. Tasavaltalaiset jakautuivat pieniin eripuraisiin liberaalisiin, anarkistisiin, sosialistisiin ja kommunistisiin ryhmiin. Näillä voimilla ei ollut kunnon sisäistä keskusjohtoa. Kaiken lisäksi tasavaltalaisten joukoissa oli vähemmistökansallisuuksia, jotka toivoivat saavansa tasavallalta itsenäisyyden. Kansallismielisethän ajoivat Espanjan yksikielistämistä.
Kansallismielisten ensimmäisen sotilasvallankaappausyrityksen tasavaltalaiset pystyivät estämään. Tällöin tasavaltalaisilla oli vielä anarkisteista, sosialisteista ja kommunisteista koostuva "työläismiliisi". Pian tämän jälkeen tasavaltalaisten rivit alkoivat hajota.
Monet vasemmistolaiset katsoivat, että maassa olisi toteutettava välittömästi yhteiskunnallinen vallankumous. Erityisesti anarkistisen CNT:n vahvoilla alueilla Kataloniassa ja Aragoniassa, monia yhtiöitä ja maatiloja otettiinkin ammattiyhdistysten tai maatalouskommuunien hallintaan. Vasemmistomarxilainen POUM asettui tukemaan tätä sosialisointia ja vaati proletariaatin diktatuuria. Espanjan sosialistien ja erityisesti kommunistisen puolueen johto katsoi kuitenkin keskeisimmäksi ylläpitää kansanrintamaa liberaalien kanssa ja asettui jarruttamaan vallankumouksellisia vaatimuksia. Espanjan kommunistinen puolue syytti myös POUMia trotskilaisuudesta ja yhteistyöstä fasistien kanssa (mikä on tosin todettu kommunistisen puolueen propagandaksi).
Eri ryhmien väliset ristiriidat kärjistyivät avoimiksi katutaisteluiksi Barcelonassa toukokuussa 1937. Ryhmät tuhosivat toisiaan ja hävittivät luostareita, kirkkoja ja maanomistajien tiloja. Sekä porvarilliset tasavaltalaiset että sosialisti- ja kommunistipuolueet olivat taisteluiden toisena osapuolena, toisella puolella oli vasemmistomarxilainen POUM sekä anarkistien CNT ja FAI. Taistelut päättyivät sovitteluun, mutta POUM kiellettiin ja sen johtajat murhattiin. Hallituksen joukot purkivat myös osin anarkistien toimeenpanemia sosialisointeja ja ammattiliittojen hallitsemat yhtiöt pyrittiin ottamaan valtion kontrolliin.
Tasavaltalaisten pahin virhe oli kuitenkin voimakas uskonnonvastainen kampanja. Tuhansittain kirkkoja tuhottiin ja liki 6,000 pappia, munkkia ja nunnaa murhattiin. Voimakkaasti katolisessa Espanjassa tämä oli se viimeinen oljenkorsi, jonka johdosta monet maltilliset tasavallalle myötämieliset ja kannastaan epävarmat liittyivät kansallismielisiin, katsoen Francon diktatuurin olevan "pienempi paha" tasavaltalaisiin verrattuna. Tämä kampanja myös vieroitti Ison-Britannian ja Ranskan tasavaltalaisista, ja sai em. maat omaksumaan tiukan puolueettomuuspolitiikan.
Uudelleen poliittiset ristiriidat räjähtivät kuitenkin vielä maaliskuussa 1939, jolloin eversti Casadon johtama Kansallinen puolustusneuvosto syrjäytti Espanjan kommunistisen puolueen tasavaltalaisen puolen johtoasemista useiden päivien taistelujen jälkeen.
[muokkaa] Katso myös
