Falange Española
Wikipedia
Falange Española oli José Antonio Primo de Riveran Espanjan toisen tasavallan aikana v. 1933 perustama oikeistolainen totalitaristinen poliittinen järjestö. Se oli vuosina 1939–1975 maan ainoan sallitun puolueen (Falange Española Tradicionalista y de las Juntas de Ofensiva Nacional-Sindicalista) ydin.
Pienen falangistipuolueen perusti 1930-luvulla entisen diktaattori Miguel Primo de Riveran lakimiespoika José Antonio Primo de Rivera. Vuonna 1937 puolue yhdistyi muiden pienpuolueiden kanssa, muodostaen liikkeen FE y de las JONS. Sen sosialismia, marxilaisuutta, kapitalismia ja tasavaltalaisuutta vastustavassa ideologiassa oli rinnakkaisuuksia sekä Italian fasistien että Saksan natsien kanssa.
Puolueen tavoitteena oli syndikalistinen, korporatiivinen valtio, jossa luokkataistelu oli korvattu omistajat ja työläiset yhdistävällä liitolla. Muita ideologisia elementtejä olivat katolisuus (ja tästä huolimatta papiston vastustaminen), historiallisen Espanjan imperiumin ihannointi, Kastilian maanviljelijöiden aseman kohentaminen ja kommunismin ja anarkismin vastustaminen. (Rotuopit ja rasismi eivät kuuluneet ideologiaan.) Jäsenet pitivät univormunaan sinisiä paitoja.
Espanjan toisen tasavallan aikana Falangin taistelijat osallistuivat katuammuskeluihin vasemmistolaisia vallankumouksellisia vastaan. Puolueen vaalitulokset olivat aina hyvin huonot, esim. helmikuun 1936 vaaleissa se sai 0,7 % äänistä ja sen ainoa edustaja Cortesissa, Primo de Rivera hävisi.
Vasemmiston ja oikeiston vastakkainasettelun kärjistyessä Falange sai nopeasti lisää kannatusta konservatiivien ja katolisten kustannuksella. Sotilaskapinassa heinäkuussa 1936 monet Falangen johtajista, mukaan lukien Primo de Rivera, pidätettiin. 17. heinäkuuta samana vuonna Afrikan armeija kapinoi, ja seuraavana päivänä oikeistolaiset nousivat kapinaan myös Espanjassa. Vasemmistolaiset hyökkääjät surmasivat Primo de Riveran vankilassa 20. marraskuuta, ja tekivät tästä samalla kannattajiensa keskuudessa marttyyrin.
Francon otettua vallan hän yhdisti Falangen, monarkistisen karlistiliikkeen (Comunión Tradicionalista) ja muut oikeistolaiset ryhmät liikkeeksi Falange Española Tradicionalista de las JONS. Vastustajat tukahdutettiin ja karlistien punainen baretti lisättiin univormuun. Kenraali Francosta tuli Falangen ehdoton johtaja, ja hänen langostaan Ramón Serrano Suñerista sen puhemies. Falangissa oli jo 250000 jäsentä Francon ottaessa vallan vuonna 1937.
Sisällissodan voiton jälkeen Falangi kehitti ideologian tukemaan Francon hallintoa. Sen fasistinen ideologia muuttui konservatiiviseksi. Falangen jäsenyydestä tuli ehdoton edellytys poliittiselle etenemiselle, mutta sen ideologinen merkitys väheni 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun aikana.
Falangeen perustettiin nuoristojärjestöjä (Flechas, Pelayos) ja naisjaosto (Sección Femenina).
12. tammikuuta 1975, jo ennen Francon kuolemaa, sallittiin muiden poliittisten ryhmien perustaminen, ja Francon kuoleman jälkeen niitä alkoi muodostua. Falange Español lopetettiin virallisesti 1. huhtikuuta 1977. Ensimmäisissä vaaleissa 1977 Falangen nimestä taisteli kolme eri ryhmittymää. Falange Auténtica ja Falange Española de las Juntas de Ofensiva Nacional-Sindicalista -nimillä toimii edelleen marginaalisia pienpuolueita.
[muokkaa] Falangisteja muualla
Libanonin kristittyjen johtaviin puolueisiin kuuluivat falangistit 1930-luvulta alkaen. Esim. South Libabon Army, jota Yhdysvallat tuki Etelä-Libanonin miehityksellä Reaganin hallinnon aikaan, oli falangistien johtama.