Aljaksandr Lukašenka
Wikipedia
Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka (valkoven. Алякса́ндр Рыго́равіч Лукашэ́нка, ven. Алекса́ндр Григо́рьевич Лукаше́нко, Aleksandr Grigorjevitš Lukašenko, s. 30. elokuuta 1954) valittiin Valko-Venäjän presidentiksi vuonna 1994. Vuonna 1996 hänen ensimmäistä kauttaan pidennettiin seitsemään vuoteen ja hänet valittiin uudelleen 2001 ja 2006.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Nuoruus
Lukašenko syntyi virallisen vuoden 1997 elämäkertansa mukaan Kopysin kylässä Vitsebskin voblastissa. Vuoden 1994 presidentinvaalikampanjana aikana hän sanoi kuitenkin vielä syntyneensä Aleksandrian kylässä Mahiljoun voblastissa. Lukašenko kasvoi ilman isää ja sai sukunimensä äidiltään.
Vuonna 1975 Lukašenko valmistui Mahiljoun pedagogisen instituutin historianlaitokselta. Hän nai opiskelijatoverinsa Galinan ja heillä on kaksi poikaa.
Lukašenko työskenteli lukuisissa alemmissa valtion tehtävissä, kommunistisen nuorisojärjestön Komsomolin ohjaajana koulussa Škloussa 1975–1977, upseerinarvoisena poliittisen työn tekijänä rajavartiojoukoissa ja Neuvostoliiton armeijassa 1975–1977 ja 1980–1982, komsomolin kouluttajana Mahiljoussa, kolhoosin varajohtajana Škloun piirissä 1983–1985, rakennusmateriaaleja tuottavassa tehtaassa varajohtajana ja puoluesihteerinä kollektiivitilalla 1985–1987.
Vuonna 1985 Lukašenko valmistui Valko-Venäjän maatalousakatemiasta kolmen vuoden kurssien jälkeen.
[muokkaa] Poliittisen uran alkuvuodet
Vuonna 1990 Lukašenko valittiin Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan korkeimpaan neuvostoon. Hän perusti Kommunistit demokratian puolesta -ryhmän kommunistipuolueen sisälle, joka ajoi kommunismin periaatteita kunnioittavaa demokratiaa Neuvostoliittoon ja puolusti maan saavuttamaa suvereniteettia. Hän sanoo olleensa ainoa korkeimman neuvoston jäsen, joka äänesti joulukuussa 1991 Neuvostoliiton hajottavaa sopimusta vastaan. Neuvostoliiton hajottua Lukašenko palasi vähäksi aikaa valtion maatilan johtoon.
Saatuaan mainetta korruption vastustajana, Lukašenko valittiin 1993 parlamentin korruption vastaisen komitean johtoon. Vaikka hän piti yhteyttä vasemmistolaisiin kommunisteihin, hän joutui kommunistipuolueen epäsuosioon hyökkäyksillään puolueen nomenklatuurin korruptiota ja etuoikeuksia vastaan. Joulukuussa hän syytti 70 korkeaa virkamiestä, mukaan lukien Stanislav Šuškevitšia, parlamentin puhemiestä ja virkaatekevää presidenttiä valtion varojen kavalluksesta. Šuškevitšista tehtiin syntipukki noin sadan Yhdysvaltain dollariin kirjaamisesta jättämättä huvilansa rakennuksessa. Hän hävisi luottamusäänestyksen ja joutui eroamaan.
[muokkaa] Ensimmäinen presidenttikausi
Uuden perustuslain jälkeisissä presidentinvaaleissa heinäkuussa 1994 sitoutumaton ehdokas Lukašenko voitti vaalin populistisella kampanjalla. Lukašenko sai ensimmäisellä kierroksella 45 % äänistä, Vjatšeslav Kebitš 15 % ja Šuškevitš vain 10 %. Toisella kierrokselle 10. heinäkuuta Lukašenko sai yli 80 % äänistä.
Nuoren ja kokemattoman Lukašenkon voitto tuli monille yllätyksenä. Hän julisti puhdistavansa hallinnon korruptiosta, kannatti palkkojen ja työolojen säilyttämistä ennallaan ja Neuvostoliiton hajotessa menetettyjen säästöjen palauttamista ja yhteistyön vahvistamista Venäjän kanssa.
Lukašenko vastusti markkinatalousuudistuksia ja "ryöstöyksityistämistä". Hänen tullessaan valituksi vain 2% Valko-Venäjän taloudesta oli yksityistetty, ja riippuvuus Neuvostoliiton taloudesta johti 50% pudotukseen tuotannossa 1991–1994. Lukašenko kaksinkertaisti vähimmäispalkat ja määräsi tiukan hintasäännöstelyn. Valko-Venäjä on riippuvainen Venäjän kaupasta mm. kaasun- ja öljyntuonnissaan, jota oli mahdoton maksaa ilman valuuttaa. Tämä teki talousliitosta Venäjän kanssa välttämättömyyden.
Kahden ensimmäisen vuoden aikana Lukašenkon vastaiset äänet voimistuivat sekä koti- että ulkomailla. Vuonna 1995 maailmanpankki ja WTO kieltäytyivät lainaamasta lisää rahaa Valko-Venäjälle talousuudistusten viipyessä.
Syyskuussa 1995 kaksi amerikkalaista siviililentäjää ajautui naapurimaassa järjestetyn kilpailun aikana kuumailmapallolla Valko-Venäjän ilmatilaan. Ilmavoimat ampui heidät alas vaikka kilpailusta ja siihen liittyvistä mahdollisista rajanylityksistä oli ilmoitettu ja sovittu hyvissä ajoin ennakkoon. Joulukuussa 1995 Lukašenko pääsi otsikoihin sanomalla saksalaisen Handelsblattin haastattelussa, ettei Hitlerin hallinto ollut pelkästään pahaksi Saksalle. Tämä tulkittiin niin että hänen mielestään vahvan johtajan malli voisi auttaa Valko-Venäjääkin.
Lukašenko järjesti 1995 kansanäänestyksen, jossa kysyttiin, pitäisikö yhteistyötä Venäjän kanssa vahvistaa, tehdä venäjästä virallinen kieli, palauttaa neuvostoaikaiset kansalliset symbolit ja antaa presidentille oikeus hajottaa parlamentti, jos se on rikkonut perustuslakia. Noin 75% äänestäjistä vastasi kyllä kaikkiin neljään kysymykseen, mikä oli kova isku nationalisteille.
24. marraskuuta 1996 järjestettiin toinen kansanäänestys uudesta perustuslaista ja presidentin kauden jatkamisesta kahdella vuodella. Hallitus kielsi opposition tukijoita esiintymästä televisiossa ja radiossa sekä esti kaikkia oppositiolehtiä ilmestymästä. Näissä olosuhteissa EU ja Yhdysvallat eivät hyväksyneet tulosta. Lukašenko ilmoitti 70,5 % äänestäjistä hyväksyneen 84 % osallistumisella aloitteen.
Uuden perustuslain mukaan perustettiin uusi kaksikamarinen parlamentti korkeimman neuvoston tilalle. Presidentti sai myös lähes rajoittamattomat valtaoikeudet. Uusi parlamentti koottiin 110:stä Lukašenkon tukijasta. Pääministeri ja kaksi muuta ministeriä erosivat protestina toimen johdosta, kuten myös seitsemän yhdestätoista korkeimman oikeuden jäsenestä.
Vuoden 1998 alussa Venäjän keskuspankki lopetti Valko-Venäjän ruplan kaupan, joka johti valuutan arvon romahdukseen. Lukašenko otti keskuspankin haltuunsa ja määräsi valuuttakurssit entisille tasoilleen, mikä johti valuuttapakoon. Lukašenko syytti sabotöörejä talousongelmista ja pidätytti 30 valtion virkamiestä ja satoja muita rankaistiin. Huhtikuussa hän karkotti Yhdysvaltain, Yhdistyneen kuningaskunnan, Ranskan, Saksan, Kreikan, Italian ja Japanin lähettiläät, joita hän syytti salaliitosta Valko-Venäjää vastaan. Kaikki nämä maat vetivät lähettiläänsä, kuten myös Venäjä väliaikaisesti.
Valko-Venäjä hankki valuuttatuloja 1990-luvulla viemällä 400 miljoonan dollarin arvosta aseita Iraniin, Sudaniin, Irakiin ja Jugoslaviaan. Kosovon sodan puhjetessa 1999 Lukašenko ehdotti Venäjälle ja Jugoslavialle "slaavien unionia". Idea sai vähän kannatusta ja haudattiin hiljaa. Irakin sodan jälkeen 2003 Yhdysvallat kertoi, että useat korkea-arvoiset irakilaiset olivat saaneet Valko-Venäjän passin. Yhdysvallat syytti Valko-Venäjää kaupasta "pahan akselin" kanssa ja nimitti Lukašenkoa "Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi."
Euroopan unioni huolestui Valko-Venäjän tilanteesta Venäjältä toimitetun kaasun kulkiessa Valko-Venäjän läpi. Naapurimaiden Puolan, Latvian ja Liettuan liityttyä EU:hun, se otti erityisen kiinnostuksen maan asioihin. Jopa Venäjä, joka muodosti Valko-Venäjän kanssa löyhän talousliiton huhtikuussa 1998, huolestui liiton käytännön toteutuksesta.
[muokkaa] Jatkoaika ja toinen kausi
Vuoden 1996 kansanäänestys jatkoi hänen presidenttikauttaan suoraan vuoteen 2001. Yhdysvallat ja Euroopan unioni pitävät kansanäänestyksen avoimuutta kyseenalaisena.
Syyskuun 9. vaaleissa 2001 Lukašenko kampanjoi samankaltaisella pohjalla kuin edellisissäkin vaaleissa 1994; valtionomistuksen säilyttämisellä, liitolla Venäjän kanssa, mutta ilman šokkiterapiaa, vahvalla presidentinvallalla järjestyksen säilyttämiseksi, NATO:n laajenemisen estämisellä ja yleisellä länsivastaisuudella.
Hänen merkittävimpänä vastaehdokkaanaan oli Vladimir Gontšarik (Владимир Гончарик; Уладзімір Ганчарык; Uładzimir Hančaryk) Lukašenko voitti vuoden 2001 vaalit ylivoimaisesti jo ensimmäisellä kierroksella, mutta ETYJin tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät olleet hyväksyttävästi järjestetyt, vastaehdokkaita häirittiin järjestelmällisesti eikä heille annettu puheenvuoroa valtion mediassa.
Arvostelusta huolimatta Lukašenko sanoi hallintonsa olevan ainoa vaihtoehto epävakaudelle. Hän korostaa itsenään kansan ihmisenä, ja häntä kutsutaan usein epävirallisesti termillä baćka, joka merkitsee isää, mutta on kannaltaan muinainen slaavien heimopäällikköä merkitsevä sana.
17. lokakuuta 2004 järjestettiin parlamenttivaalien yhteydessä kansanäänestys perustuslain muuttamisesta, jotta Lukašenko voisi asettua ehdolle kolmannelle kaudelle. Virallisten tulosten mukaan 79,42 % äänestäjistä kannatti muutosta. Valtion TV-kanavia syytettiin ehdotusta kannattavan materiaalin esittämisestä vaalipäivänä, vaikka se on lain mukaan kiellettyä. Liettualainen Baltic Surveys sai ehdotuksen kannatukseksi vain 48%, mutta kysely oli vääristynyt pienen otannan ja sen kaupunkeihin keskittymisen vuoksi.
Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjärjestö UNCHR ilmaisi päätöslauselmassaan huhtikuussa 2003 vakavan huolensa Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta. Syksyllä 2002 Valko-Venäjä karkotti ETYJin tarkkailijat, jolloin EU ja Yhdysvallat laittoivat Lukašenkon ja joukon korkeita valkovenäläisiä virkamiehiä viisumikieltoon.
Lukašenkon hallitus on joutunut Venäjän ja muiden maiden painostuksen kohteeksi talouden vapauttamiseksi. Vaikka hallinto on vähitellen vapauttanut taloutta, pienyritykset kärsivät edelleen epäselvästä lakijärjestelmästä ja valtionyritysten yksityistämisiä vastustetaan ankarasti. Mm. yhteisyritys Ford Motorsin kanssa kaatui tähän. Talouskasvu on jatkunut vakaana ja korkeana ja Valko-Venäjä on palkkojen osalta yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta esimerkiksi Maailmanpankin mukaan kasvu on keskittynyt tietyille sektoreille ja palkkojen korotukset ovat syöneet tuottavuuden kasvun.
[muokkaa] Vuoden 2006 presidentinvaali
- Pääartikkeli: Valko-Venäjän presidentinvaali 2006
19. maaliskuuta 2006 järjestettiin presidentinvaali. Vaalikomission mukaan Lukašenko sai äänistä 82,6 prosenttia, kun opposition yhteinen ehdokas Aljaksandr Milinkevitš jäi kuuteen prosenttiin. Äänestysprosentti oli 92,6. Oppositio ilmoitti jo hyvissä ajoin, ettei hyväksy vaalitulosta. Mielipidemittauksissa ennen vaaleja Lukašenkolle ennustettiin 75–80 prosentin äänisaalista. Tsjom-mielipidetutkimuslaitoksen mukaan Lukašenkoa kannattaa 40 prosenttia. Mielipidemittausten mukaan Lukašenko olisi voittanut vaalit joka tapauksessa ilman tuloksen vääristelyä.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Virallinen sivu (venäjäksi), (englanniksi)
[muokkaa] Lähteitä
- Profile: Alexander Lukashenko (BBC) (englanniksi)
- Alyaksandr Lukashenka: From The Collective Farm To 'People's Hero' (rferl) (englanniksi)
- Belarus president convenes new parliament (CNN, 1996) (englanniksi)
