Vladislav Zolotarjov

Wikipedia

Vladislav Andrejevitš Zolotarjov (ven. Владислав Андреевич Золотарёв^[1][2], myös Wladislav Solotarjov, Zolatariev tai Zolotarev, 13. syyskuuta 1942 De-Kastri, Habarovskin aluepiiri, Neuvostoliitto – 13. toukokuuta 1975 Moskova, Neuvostoliitto) oli neuvostoliittolainen säveltäjä, joka on tullut kansainvälisesti tunnetuksi erityisesti bajan-harmonikalle sävelletyn taidemusiikin uranuurtajana.

Sisällysluettelo 1 Tausta 2 Elämä ja ura 2.1 Magadan 2.2 Tšuktšien niemimaalta Moskovaan, Magadaniin, Moskovaan 2.3 Moskovan konservatorio 2.4 Loppuvuodet 1972–1975 3 Kuoleman jälkeen 4 Sävellyksiä 5 Lähteet 6 Aiheesta muualla

[muokkaa] Tausta

Vladislav syntyi toisen maailmansodan aikana Andrei ja Agrafena Zolotarjovin upseeriperheeseen. Vaikka hän itse päiväkirjoissaan sanoo synnyinvuodekseen 1942, on joissakin lähteissä hänen synnyinvuodekseen merkitty 1943. Elämänsä ensimmäiset vuodet hän vietti De-Kastrin sotilastukikohdassa Neuvostoliiton kaukoidässä, jossa oli noin 10 000 ihmistä. Vuonna 1947 perhe muutti Abhasian Gudautaan, jossa Vladislav näki paljon sotapakolaisia ja sairasti malarian. Vladislav muutti isoäitinsä luokse Jakutian Ust-Neraan 1948. Vuonna 1953 perhe muutti Pohjois-Kaukasuksen Essentukiin, mutta vuonna 1955 hän palasi takaisin Ust-Neraan.^[3]

Lapsena Vladislav vietti paljon aikaa itsekseen luonnossa ja kuuli lauluja ja satuja isoäidiltään, jotka vaikuttivat myös hänen myöhempiin sävellyksiinsä. Hän sai bajanin isältään 1953 ja isä toimi myös harmonikansoiton alkeiden opettajana. 16-vuotiaaksi asti Vladislav soitti harmonikkaa, kitaraa ja mandoliinia korvakuulolta, muun muassa paikallisissa kylätapahtumissa.^[3]

Vuonna 1958 perhe muutti Magadaniin Ohotanmeren rannalle. Paikan työleirimenneisyys jäänteineen piikkilangoilla rajatuista parakkialueista ja leireistä teki Zolotarjoviin lähtemättömän vaikutuksen. Paikkakunnan kulttuurielämä oli kuitenkin vilkasta vapaampien aikojen tuodessa kaupunkiin kulttuuriväkeä ja paikkakunnalle jääneiden entisten poliittisten vankien vaikuttaessa osaltaan ilmapiiriin.^[3]

Magadanin musiikkiopiston auetessa 1960 Zolotarjov oli sen ensimmäisiä oppilaita, jota ennen hän oli ottanut valmistavia kursseja musiikkikoulussa. Hänen bajan-opettajanaan oli Nikolai Lesnoi, josta tuli musiikkiopiston johtaja. Tuohon aikaan Zolotarjov soitti enimmäkseen kansanmusiikkia ja klassikkosovituksia, joihin hän pian kyllästyi. Hän opiskeli omatoimisesti myös kirjallisuutta ja filosofiaa, kuunnellen ja analysoiden musiikkia tuntikausia.^[3]

[muokkaa] Elämä ja ura

[muokkaa] Magadan

Jo opintojensa alkuvaiheessa Zolotarjov kirjoitti omaa musiikkia näyttäen tuotantoaan Lesnoille. Häntä häiritsi bajan-harmonikan standardibassojärjestelmä, joka rajoitti instrumentin soinnutusmahdollisuuksia. Hän kirjoitti duettoja bajanille ja pianolle sekä viululle ja pianolle toivoen saavansa muista instrumenteista inspiraatiota myös bajan-musiikin uudistamiseen.^[3]

Vuonna 1963 Juri Kazakov konsertoi Magadanissa uudenaikaisella melodiabassobajanilla, mikä teki Zolotarjoviin suuren vaikutuksen. Hän toivoi voivansa jatkaa opintojaan Leningradissa, mutta ensin hänen täytyi suorittaa kolmen vuoden asepalvelus Ussuriiskissa Vladivostokin lähistöllä. Armeija sopi individualistiselle Zolotarjoville huonosti ja häntä rankaistiin usein. Muun sävellystyön ollessa kiellettyä, hän sävelsi sotilaslauluja, joista hän sai jopa palkintoja.^[3]

Armeijassakin hän kykeni lukemaan lisää kirjallisuutta ja filosofiaa sekä kehittyi myös säveltäjänä. Thomas Mannin Tohtori Faustus -kirjasta hän sai tietoonsa Arnold Schönbergin 12-säveljärjestelmän sävellykset, joita muutoin ei Neuvostoliitossa juuri kuultu. Myös Chopinin musiikilla oli noina aikoina suuri vaikutus hänen kehittymiseensä.^[3]

Hän oli jatkuvasti kirjeenvaihdossa Vladivostokin musiikkiopiston johtajan Yastrebovin kanssa, jolle hän ilmaisi halunsa muuttaa Moskovaan. Haave viivästyi kuitenkin armeijan liikekannallepanon vuoksi Vietnamin sotaan liittyen. Armeija-aika oli turhauttanut häntä ja hän harkitsi musiikkiuransa lopettamista. Hänen vanhempansa kuitenkin ostivat hänelle korkealaatuisen melodiabasso-bajanin, jollaista ei Magadanissa oltu nähty sitten Kazakovin konsertin. Hän alkoi välittömästi kirjoittaa soittimelle musiikkia, jossa aiempi monotoninen säestystapa ei ollut enää vallalla. Kaukoidässä hän oli myös kaukana vanhoillisista Moskovan säveltäjäpiireistä, jotka muutoin estivät musiikillisia kokeiluja.^[3]

Zolotarjov piti musiikkikoulussa soolokonsertteja puolivuosittain, joissa hän soitti omia sävellyksiään. Hän esiintyi laajalti myös muissa Magadanin kulttuuritapahtumissa herättäen huomiota korkealla teknisellä osaamisellaan, tunteellisella tulkinnallaan ja uudentyylisellä musiikillaan. Vuonna 1967 musiikkikoulu lähetti hänet Vladivostokiin Kaukoidän musiikkikilpailuihin. Hän soitti ainoastaan omia sävellyksiään, osia ensimmäisestä lapsi-sarjasta sekä ensimmäisen konserttonsa, pianisti Ella Orkovan säestämänä. Tuomaristossa hänen musiikkinsa ei herättänyt vastakaikua, mutta hän löysi ymmärtäjiä ja muutkin taiteilijat alkoivat ottaa hänen sävellyksiään ohjelmistoonsa. Hän konsertoi yleensä täysille saleille.^[3]

Zolotarjov kirjoitti myös japanilaistyylisiä runoja, päiväkirjoja, aforismeja, sekä omaelämäkertaa.^[3]

Persoonana hän oli yksinäinen. Hän jumaloi musiikkia ja omisti elämänsä "musiikin palvelemiseen". Hän kuunteli kokeellisia säveltäjiä, kuten Edison Denisovia, josta useimmat hänen kanssaopiskelijansa eivät olleet kuulleet. Magadanin ajoilta hänen tärkeimpänä ystävänään pysyi bajan-taiteilija ja kanssaopiskelija Vladimir Bolshanin, hänen elämänsä loppuun saakka. Zolotarjovin ainut sävellysoppilas oli Alexander Nagajev, joka asuu edelleen Magadanissa.^[3]

Tärkeä magadanilainen paikka oli "luovan ajattelun kerho", jossa kirjailijat, taiteilijat ja muusikot kokoontuivat jakaen keskenään uutta tekemäänsä musiikkia, muita teoksia ja jopa kiellettyä Solzhenitsynin ja Boris Pasternakin kirjallisuutta. Klubin jäsenet korostivat individualismia ja kerho olikin KGB:n tarkkailun alaisena.^[3]

[muokkaa] Tšuktšien niemimaalta Moskovaan, Magadaniin, Moskovaan

Suoritettuaan poikkeuksellisen laadukkaan loppututkinnon kesäkuussa 1968, musiikkiopisto suositteli hänelle opintojen jatkamista konservatoriossa. Hän halusi nyt kuitenkin bajan-opettajaksi Tšuktšien niemimaalle, jossa hän ajatteli voivansa keskittyä säveltämiseen poissa maailman melskeistä. Hän työskentelikin siellä vuoden tammikuusta 1969 lähtien ja tapasi tulevan vaimonsa, sellotaiteilija Irinan, joka työskenteli paikallisen musiikkikoulun johtajana.^[3]

Samana vuonna bajan-taiteilija Edward Mitšenko esiintyi Magadanissa, jonne Zolotarjov matkusti häntä kuuntelemaan. Mitšenko ihastui hänen bajan-sävellyksiinsä ja otti niitä mukaansa Moskovaan, esittäen siellä muuallakin konserteissaan Zolotarjovin musiikkia. Erityisesti teos Partita aiheutti eräänlaisen bajan-vallankumouksen hänen esitettyään sen Moskovassa lokakuussa 1970. Mitšenko myös levytti pika pikaa Zolotarjovin ensimmäisen Lapsi-sarjan sekä Partitan.^[3]

Myös Zolotarjov asui Irina-vaimonsa ja tämän Vladislav-pojan kanssa Moskovassa vuoden 1970 alussa, jossa hän työskenteli kopioijana säveltäen edelleen musiikkia. Talvella 1970–1971 perhe muutti takaisin Magadaniin, jossa Vladislav työskenteli korkeakoulun teoriaopettajana. Asunto-ongelmien vuoksi Irina ja tämän poika muuttivat takaisin Moskovaan 1971 ja Vladislav seurasi heitä huhtikuussa, koska pariskunnan yhteinen Henry-poika oli syntymässä.^[3]

Huhtikuussa, juuri ennen muuttoaan, Zolotarjov viimeisteli teoksen Sonata No. 2. Sen oli häneltä tilannut taiteilija Friedrich Lips, jonka hän oli tavannut Moskovassa. Säveltäjä söi ja nukkui minimaalisesti, tehdäkseen musiikkia mahdollisimman paljon. Ystävyys Lipsin kanssa tuotti monia sävellyksiä, jotka tulivat rikastamaan bajan-musiikkia. Tärkeimpänä pidetään Sonata No. 3:sta, jonka myötä kerrotaan myös muiden tärkeiden säveltäjien, kuten Sofia Gubaidulinan ja Edison Denisovin havahtuneen huomaamaan instrumentin mahdollisuudet ja säveltämään teoksia harmonikalle.^[3]

[muokkaa] Moskovan konservatorio

Syksyllä 1971 Zolotarjov hyväksyttiin Moskovan konservatorion säveltäjäopiskelijaksi. Hän opiskeli itseopiskelun lisäksi myös Denisovin sekä mm. Dmitri Šostakovitšin oppilaana. Hän koki kuitenkin jatkuvia ristiriitoja pääasiallisen professorinsa, Tihon Hrennikovin kanssa, joka oli myös Neuvostoliiton säveltäjäliiton puheenjohtaja. Hrennikoviin ja yleiseen kurssitarjontaan pettyneenä Zolotarjov jätti konservatorion keväällä 1972, vaikka tämä vaikeuttikin hänen suhdettaan vaikutusvaltaiseen säveltäjäliittoon. Säveltäjäliiton jäsenyys oli välttämätöntä säveltäjän olemassaololle ja Zolotarjovin jäsenhakemus hylättiin, luultavimmin muodollisen säveltäjädiplomin puuttuessa, eivätkä huonot välit Hrennikoviin ainakaan auttaneet asiaa. (Hänen jäsenyysasiaansa palattiin vuonna 1975, mutta hänen kuolemansa katkaisi prosessin).^[3]

[muokkaa] Loppuvuodet 1972–1975

Moskovassa hän keskittyi täysin säveltämiseen ja jätti oman konsertoimisensa vähemmälle. Hänen teoksensa saivat myös uskonnollisia piirteitä, mitkä kumpusivat hänen omasta uskonnollisuudestaan. Vaikka hänen virallisena asuinpaikkanaan oli moskova, Zolotarjov oleskeli paljon ystäviensä ja vanhempiensa luota paeten perhe-elämän kaaosta musiikkia luodakseen. Hänellä ei ollut juurikaan tuloja ja hänen teoksiaan painettiin vain harvakseltaan. Rahaa saadessaan hän osti useimmiten äänilevyjä. Suhde vaimoon kärsi myös Zolotarjovin kritisoidessa neuvostoideologiaa. Masennuskaudet yleistyivät ja koko elämä keskittyi musiikin ympärille maaniseksi työksi. Raskas isku tapahtui kesällä 1974 vaimon myydessä hänen bajan-harmonikkansa ja tuhotessa useita sävellyskäsikirjoituksia Vladislavin oleskellessa muualla.^[3]

Päiväkirjoissaan Zolotarjov kertoi odottaneensa kuolevansa Kristuksen tavoin 33-vuotiaana. Viimeisen talvensa hän asui ystävänsä kesäasunnolla moskovan esikaupunkialueella väsyneenä ja saaden tuskin enää sävellettyä. Palattuaan keväällä 1975 kaupunkiin hän riiteli jälleen vaimonsa kanssa. Perheen ollessa lyhyen aikaa toisaalla Zolotarjov teki itsemurhan. Samaan aikaan Friedrich Lips esitti ensimmäistä kertaa Zolotarjovin musiikkia Neuvostoliiton ulkopuolella Klingenthalissa, esittäen Sonata No. 3 -teoksen.^[3]

[muokkaa] Kuoleman jälkeen

Säveltäjän kuoleman jälkeen Irina-leski antoi kaiken hänen jälkeenjättämänsä materiaalin Friedrich Lipsille, joka on työstänyt ja levyttänyt sen pohjalta monia teoksia.^[4] Zolotarjovin muistoksi järjestettiin 2007 kansainvälinen Vladislav Zolotarev 2007 -sävellyskilpailu New Yorkissa, jonka tulokset julkistetaan keväällä 2008.^[5]

[muokkaa] Sävellyksiä

• Partita (1968)
• Kuusi Lapsi-sarjaa (1969–74)
• Viisi Kompositiota (1971)
• Sonata No. 2 (1971)
• Sonata No. 3 (1972)^[6]

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Biografiasivusto (englanniksi)