Baldur von Schirach
Wikipedia
Baldur Benedikt von Schirach (9. toukokuuta 1907 Berliini – 8. elokuuta 1974 Kröv) oli kansallissosialistisen Saksan korkea virkamies, Hitler-Jugendin johtaja ja Wienin Gauleiter eli puoluejohtaja.
[muokkaa] Perhe
Baldur von Schirach oli ratsumestari ja kamariherra Carl Baily von Schirachin (1873–1948) poika. Hän toimi Weimarissa sijaitsevan Saksan kansallisteatterin intendenttinä. Baldur von Schirachin äiti oli amerikkalainen Emma Middleton Lynah Tillou von Schirach (1872–1944). von Schirachin koti oli suhteellisen vapaamielinen ja valistunut, vaikkakin toisaalta isänmaallinen ja uskollinen keisarille. Baldur von Schirachin seitsemän vuotta vanhempi veli Karl teki itsemurhan vuonna 1919, ilmeisesti, koska Saksan antautuminen ja keisarin ero oli hänelle liian suuri koettelemus.
31. maaliskuuta 1932 Baldur von Schirach meni Münchenissä naimisiin Henriette Hoffmannin (3. helmikuuta 1913–27. tammikuuta 1992). Hän oli Adolf Hitlerin hovivalokuvaaja, professori Heinrich Hoffmann ja tämän vaimon, Maria Theresia Baumannin tytär. Vuosien 1933 ja 1942 välillä pariskunnalle syntyivät lapset Angelika, Klaus, Robert ja Richard. von Schirachien avioliitto päättyi eroon 20. heinäkuuta 1949.
[muokkaa] Poliittinen ura
Baldur von Schirach tapasi Hitlerin 17-vuotiaana. Hänestä tuli välittömästi hänen innokas kannattajansa. Täysi-ikäisyyden saavutettuaan von Schirach liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen 1925. Hän pääsi pian Adolf Hitlerin luotettujen joukkoon. Vuonna 1929 hänet nimitettiin kansallissosialististen saksalaisten opiskelijoiden liiton (Nationalsozialistischen Deutschen Studentenbunds) johtoon. 30. lokakuuta 1931 hän siirtyi johtamaan Hitler Jugendia Gruppenführerin SA-arvolla.
Hitlerin kaapattua vallan Saksassa von Schirach nimitettiin 17. kesäkuuta 1933 Saksan valtakunnan nuorisojohtajaksi. Koska kansallissosialistiset vallanpitäjät olivat "yhdenmukaistaneet" eli lakkauttaneet muut nuorisojärjestöt kuin Hitler Jugendin, tuli von Schirach käytännössä vastaamaan koko Saksassa tehtävästä nuorisotyöstä.
Vuonna 1936 von Schirachista tuli valtiosihteeri. Hän teki Hitler Jugendin jäsenyydestä käytännössä pakollista (vain terveydellisesti tai rodullisesti "epäkelvot" oli siitä vapautettu), niin että Hitler Jugendin jäsenmäärä kasvoi yli kuuteen miljoonaan. von Schirach joutui kuitenkin valtataisteluun Arthur Axmannin kanssa nuorisoliiton johtajuudesta. Vuonna 1939 ilmeisen turhautunut von Schirach liittyi vapaaehtoisesti Wehrmachtiin ja palveli hetken rintamalla Ranskassa. Axmannista tuli 1. toukokuuta 1940 von Schirachin sijainen, 7. elokuuta 1940 Hitler nimitti hänet von Schirachin seuraajaksi Hitler Jugendin johtoon. Korvaukseksi hän nimitti samalla von Schirachin Wienin puoluejohtajaksi eli Gauleiteriksi sekä käskynhaltijaksi. von Schirach muutti perheineen entiseen keisarilliseen palatsiin Wienin Hofburgiin.
Uudessa asemassaan Wienin käskynhaltijana von Schirach vastasi myös Itävallan juutalaisväestön kuljetuksista keskitys- ja tuhoamisleireille. Kaiken kaikkiaan hänen vastuullaan on noin 185 000 juutalaisen karkotus. von Schirach itse kutsui juutalaisten karkotusta "osallisuudekseen länsimaisen kulttuurin pelastamiseen". von Schirach oli julkisesti antisemiitti, jos kohta hän vastusti kansallissosialistisen juutalaispolitiikan karkeimpia muotoja. Niinpä hän ei hyväksynyt esimerkiksi vuoden 1938 kristalliyön juutalaisvainoja ja kielsi Hitler Jugendia osallistumasta siihen. 24. kesäkuuta 1943 pitämässään puheessa hän vaati saksalaisia kohtelemaan paremmin miehitetyn Itä-Euroopan asukkaita. Tämän johdosta hänen suhteensa Hitleriin huononi.
Syyskuusta 1940 lähtien von Schirach organisoi laajamittaisen lasten ja nuorten evakuoinnin Saksan pommitusten uhkaamista suurkaupungeista maaseudulle (n.k. Kinderlandverschickung). Noin 2,5 miljoonaa lasta evakuoitiin maalle. Operaatio lienee säästänyt kymmenien tuhansien lasten hengen.
[muokkaa] Sodan jälkeinen aika
Vuonna 1945 von Schirach kätkeytyi ensin liittoutuneilta, ja hänen arveltiin kuolleen. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin antautui liittoutuneiden vangiksi. Hänet asetettiin syytteeseen Nürnbergin oikeudenkäynnissä. Tuomioistuimessa von Schirach kiisti tienneensä keskitysleireistä ja sanoutui irti Hitleristä. Hänet kuitenkin tuomittiin rikoksista rauhaa ja ihmisyyttä vastaan 20 vuodeksi vankeuteen.
Vuonna 1966 hänet vapautettiin ja hän vetäytyi loppuelämäkseen pois julkisuudesta lukuun ottamatta julkaisemaansa muistelmateosta Ich glaubte an Hitler (suom. Uskoin Hitleriin).
