Timo K. Mukka
Wikipedia
| Syntynyt: | 17. joulukuuta 1944 Bollnäs, Ruotsi |
|---|---|
| Kuollut: | 27. maaliskuuta 1973 (28 vuotta) Rovaniemi, Suomi |
| Ammatit: | kirjailija, runoilija, taidemaalari |
| Kansallisuus: |  Suomi |
| Ensiteokset: | Maa on syntinen laulu (1964) |
Timo Kustaa Mukka (17. joulukuuta 1944 Bollnäs, Ruotsi – 27. maaliskuuta 1973 Rovaniemi) oli lappilainen kirjailija, runoilija ja taidemaalari. Hänen kirjallinen uransa käsittää yhdeksän teosta, jotka kirjoitettiin kuudessa vuodessa. Mukan on sanottu olleen nuoresta iästään huolimatta kypsä kirjailija. Kun Mukan esikoisteos Maa on syntinen laulu ilmestyi, Mukka oli vasta 19-vuotias. Mukka kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1973. Hänen arvostuksensa alkoi oikeastaan nousta vasta hänen kuolemansa jälkeen. Eläessään hän kamppaili jatkuvasti köyhyyden kanssa ja kärsi etenkin kotiseudullaan yleisestä halveksunnasta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Timo K. Mukan elämä
[muokkaa] Lapsuus
Timo Kustaa Mukka syntyi 17. joulukuuta 1944 Ruotsin Bollnäsissä, jossa hänen perheensä oli evakossa kotipaikkakunnallaan Pellossa riehuneen Lapin sodan vuoksi. Timo Mukan vanhemmat olivat nimeltään Eemeli Mukka (s.1898) ja Lyyli Mukka, (os. Tuominen, s.1910). Timolla oli myös kaksi isosiskoa, vuonna 1941 syntynyt Taina ja 1943 syntynyt Mirja, mutta he joutuivat erilleen vanhemmista evakkomatkan takia. Taina jäi loppuelämäkseen Ruotsiin kasvatusvanhempiensa luokse, mutta Mirjan perhe sai sodan jälkeen takaisin.
Mukka oli puolitoistavuotias kun perhe vuonna 1945 muutti takaisin evakosta kotipaikakunnalleen Orajärvelle, joka oli noin 300 asukkaan kylä ja sijaitsi Lapissa, Pellon kunnassa. Saksalaiset olivat sodan aikana polttaneet koko Lapin, joten elämä oli käytännössä aloitettava aivan alusta. Mukan perhe kärsi lamauttavasta köyhyydestä, eikä vanhemmilla aina ollut rahaa edes ruokaan.
Mukka oli lapsuudessaan vilkas ja avoin, ja osasi lukea jo ennen kouluun menoa. Kotona hän oli perheen lempilapsi. Hän oli myös tunnettu hyvästä lauluäänestään. Koulussa hän pärjäsi hyvin ja oli opettajienkin suosiossa. Päättötodistus oli kiitettävä ja hän oli koulunsa priimus. Mukka aloitti kirjoittamisen jo hyvin nuorena ja oli myös innokas piirtämään. Mukka loi kontakteja paitsi samanikäisiin, myös itseään selvästi vanhempiin ihmisiin.
[muokkaa] Aivokalvontulehdus ja persoonallisuuden muutos
Mukka sairastui aivokalvontulehdukseen kesällä 1957 ollessaan 13-vuotias. Sairauden aikana hän menetti puhekykynsä kokonaan. Mukka oli pitkään tajuttomana ja hänen pelättiin kuolevan, mutta hän toipui kuin toipuikin sairaudesta. Sairaus jätti häneen kuitenkin syvät jäljet ja muutti hänen persoonallisuuttaan aivan toisenlaiseksi. Hän muuttui vähäpuheiseksi ja araksi, eikä enää luonut kontakteja muihin kuin harvoihin valittuihin. Myös hänen unirytminsä ja ruokailutottumuksensa muuttuivat täysin erilaisiksi. Mukka kärsi päänsärystä yli neljä vuotta sairauden alkamisen jälkeen.
Mukka oli sairauden aiheuttaman muutoksen, erityisesti yksinolon, takia välillä hyvin ahdistunut. Kun jokin painoi hänen mieltään, hän lähti yksin vaeltamaan metsiin. Näihin aikoihin hän yritti myös itsemurhaa. Mukka sanoi myös sairauden aikana tajunneensa, etteivät ihmiset välitä toisistaan.[1]
[muokkaa] Ensimmäiset kirjalliset tuotokset ja pako Helsinkiin
Mukka luki paljon. Hän aloitti runojen kirjoittamisen erittäin varhain ja kirjoitti niitä päivittäin. Pian hän alkoi kirjoittaa proosaa, jonka lähetti kustantajalle 15-vuotiaana. Sitä ei kuitenkaan todettu julkaisukelpoiseksi ja palautettiin. Mukan varhaisimpia teoksia ei ole säilynyt, koska hän hävitti ne sitä mukaa kun ne hänelle palautettiin. Hän lähetti lisää runoja kustantajalle. Osaan hän sai vastauksen, suurimpaan osaan ei. Yhtäkään runoa ei kuitenkaan todettu julkaisukelpoiseksi.
Kirjoituskoneen saatuaan hän alkoi kirjoittaa romaania. Se valmistui 10. maaliskuuta 1960 ja sisälsi 56 liuskaa. Mukka lähetti romaanin Gummerukselle, mutta siellä ei sitä painettavaksi hyväksytty. Mukka päätti lopettaa kirjoittamisen kokonaan ja lähti kotipaikkakunnaltaan. Hän muutti Helsinkiin opiskelemaan kuvataidetta. Siellä ollessaan hän muutti mielensä kirjoittamisen suhteen ja jatkoi sittenkin erityisesti runojen kirjoittamista. Helsingissä ollessaan hän kokeili toiseen kertaan romaanin kirjoittamista. Kirjasta tuli kuitenkin kömpelö, eikä tiedetä, tarjosiko hän romaaniaan minnekään. Opiskellessaan taideakatemiassa hän tutustui ja rakastui Tuula Pekkolaan. Mukka kosi häntä ja he menivät kihloihin. Taideakatemiassa opinnot eivät sujuneet hyvin: kummankin kurssit päättyivät hylätyksi tulemiseen. Mukka ja Tuula erosivat toisistaan joksikin aikaa, kun Mukka muutti takaisin Orajärvelle ja Tuula muutti kotipaikkakunnalleen Laukaalle.
[muokkaa] Uskonnollinen herätys ja armeija
Orajärvellä Mukka kärsi jälleen nälästä ja köyhyydestä. Mukalle hyvin tärkeä isä Eemeli kuoli vuonna 1962. Menetys oli Mukalle suuri ja hänen ahdistuksensa syveni. Hänen piti ottaa haltuunsa päämiehen asema perheessä, joka alati kärsi köyhyydestä. Hän teki pätkätöitä. Vuonna 1962 Mukka koki uskonnollisen herätyksen ja liittyi Jehovan todistajiin. Herätys teki Mukasta leppoisan ja avoimen. Hän kulki Orajärvellä mökeissä puhumassa Jehovasta. Myöhemmin hän sanoi, että tämä ajanjakso oli hänen elämänsä onnellisin. Mukan kausi loppui yhtäkkiä näkyyn, joka ilmoitti, että asiat ovat siten, miten ovat, eikä mitenkään muuten. Hän ei enää puhunut Jumalasta eikä osallistunut uskonnollisiin tilaisuuksiin. Vuonna 1963 hän meni naimisiin Tuulan kanssa ja he muuttivat Orajärveltä Pellon kunnan keskustaan. Pariskunnalle syntyi poika Johan vuonna 1964 ja tytär Tuuli vuonna 1966.
Mukka alkoi kirjoittaa varsinaista esikoisteostaan Maa on syntinen laulu. Hän lähetti romaanin tukalissa oloissa kirjoitetun ensimmäisen osan kustantaja Kansankulttuurille, joka ei kuitenkaan hyväksynyt tätä eikä edes myöhemmin valmistunutta kokonaista romaania. He kehottivat Mukkaa lähettämään romaanin Gummerukselle, joka kiinnostui romaanista, mutta vaati siihen muutoksia. Mukka joutui odottamaan Syntisen laulun julkaisemista toista vuotta.[2] Kun teos viimein julkaistiin vuonna 1964, Mukan ollessa vasta 19-vuotias, se sai ristiriitaisen vastaanoton. Suurin osa arvosteluista oli kielteisiä teoksen animalistisuuden ja estottoman kerronnan takia.
Mukkaa kehotettiin lähtemään armeijaan terästäytymään,[1] ja ennen armeijaan lähtöä hän kirjoitti samaan aikaan viittä eri teosta. Armeijassa Mukka oli pasifisti ja hänen kommunistinen ideologiansa vahvistui, ja hän alkoi levittää sitä muille. Armeija ei sopinut Mukalle lainkaan ja hän koki siellä monia vastoinkäymisiä.
Gummerus julkaisi vuonna 1965 novellikokoelman Tabu ja romaanin Täältä jostakin. Jälkimmäinen oli ideologinen kirja, joka kertoi armeijasta ja Mukan näkemyksistä siihen liittyen. Molemmat kirjat saivat jälleen kerran ristiriitaisen vastaanoton. Mukkaa arvosteltiin kielen radikaaliudesta ja teosten naturalismista. Mukka oli tässä elämän vaiheessa taipuvainen juopottelemaan ja kävi usein baareissa juomassa lasillisen jos toisenkin.
[muokkaa] Kirjoittaminen jatkuu
Armeijan jälkeen Mukan kommunistinen ideologia jäi taka-alalle. Hän sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1966. Mukka jatkoi tunnustuksen innoittamana kirjoittamista. Yhtenäisen kirjoitusprosessin tuloksena syntyi Mukan seuraavat kolme kirjaa: runokokoelma Punaista, romaani Laulu Sipirjan lapsista sekä novellikokoelma Koiran kuolema. Ensimmäiset kaksi ilmestyivät vuonna 1966 ja jälkimmäinen 1967. Runokokoelman Punaista julkaiseminen oli Mukan kirjoittamisuran kannalta merkittävä tapaus, sillä hän oli yrittänyt tarjota runojaan kustantajalle useaan otteeseen, mutta ei ollut tullut hyväksytyksi. Punainen ei kuitenkaan saanut mediassa kovin suopeaa vastaanottoa. Laulu Siparjan lapsista kuvasi henkilöhistoriaa. Se sai suopeamman vastaanoton kuin Mukan aikaisemmat kirjat, vaikka luonnollisesti sai myös kritiikkiä osakseen. Novellikokoelma Koiran kuolema sai myös suopean vastaanoton, vaikkei Mukka itse alussa laittanut sille täyttä arvoa. Koiran kuoleman kantava teema oli nimensä mukaisesti kuolema.
Ennen Koiran kuoleman julkaisemista Mukka ehti kärsiä munuaistulehduksesta, joka mitä ilmeisimmin oli varoitus hänen erikoisesta elämänlaadustaan. Vuonna 1967 Mukka muutti Pellon keskustasta takaisin Orajärvelle. Hän alkoi taas masentua, koska hän tarvitsi kovasti rahaa eikä ollut saanut osakseen kaipaamaansa taiteilija-apurahaa.
[muokkaa] Matkustelua
Seuraavia aikoja Mukan elämässä leimasivat irralliset naissuhteet. Hän ehti olla parin vuoden sisällä noin 20 naisen kanssa, mutta ne päättyivät aina siihen, että Mukka palasi vaimonsa luo. Hän ahdistui kirjoittamisen sisältämistä ongelmista, mikä pakotti hänet tekemään useita pakomatkoja köyhästä Lapista. Hän ajeli paljon, toisinaan vaimonsa kanssa, ympäri Lappia ja poikkesi välillä Ruotsin puolellakin. Vuosina 1968–1969 Mukka teki yhteensä viisi pidempää ulkomaanmatkaa: Moskovaan, Jaltalle Ukrainaan, Tukholmaan, Kanariansaarille ja Islantiin.
Vuonna 1968 Mukka sai vihdoinkin kaipaamansa taiteilija-apurahan, tosin se oli vain yksivuotinen. Mukka sairasteli paljon ja oli vähän väliä sairaalassa. Samana vuonna ilmestyi Mukan seitsemäs teos Ja kesän heinä kuolee. Se on kuvaus kirjoittamisen vaikeudesta ja käsittelee sitä, ettei kirjailijalle tule mitään aihetta mieleen mistä kirjoittaa. Kirjassa on kuitenkin kehyskertomus, joka kertoo homoseksuaalista kustannusvirkailijasta. Kirja sai pääasiassa ymmärtäväisen vastaanoton. Mukka kärsi edelleen köyhyydestä.
[muokkaa] Elämän viimeiset vuodet ja kuolema
Vuonna 1970 Mukka häädettiin asunnostaan ja hän palasi lapsuuskotiinsa. Hän oli hyvin depressiivinen mutta sai samana vuonna valmiiksi kaksi uutta kirjaa: novellikokoelman Lumen pelko ja romaanin Kyyhky ja unikko. Ne julkaistiin, mutta arvostelut eivät olleet suotuisia. Köyhyys ja arvostelijoiden kriittisyys saivat Mukan hermoromahduksen partaalle.
Vuonna 1971 Mukka muutti Orajärveltä Lapin suurimpaan kaupunkiin Rovaniemelle. Siellä hän teki näytelmäsovituksen Rovaniemen teatterille romaanista Laulu Sipirjan lapsista. Vuonna 1972 Mukka sai valtion 5-vuotisen apurahan ja teki matkan Itä-Saksan Bad Elsteriin. Apurahasta ei kuitenkaan ehtinyt koitua pitkäaikaista hyötyä.
Mukka vaipui yhä syvemmälle ahdistukseen eikä pystynyt selviytymään veloistaan. Viimeinen tikki Mukan mielentilaan oli Hymy-lehdessä julkaistu Mukkaa arvosteleva kirjoitus, joka oli otsikoitu seuraavanlaisesti: ”Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka”.[1] Mukka järkyttyi tästä niin pahasti, ettei nukkunut viikkoon. Hän joutui sairaalaan. Mikään lääkitys ei auttanut enää hänen tuskaiseen mielentilaansa.
Mukan tila heikkeni heikkenemistään, sydän pysähteli ja hän joutui hengityskoneeseen. Hän kulutti loppukuukautensa vuoroin teho-osastolla, vuoroin vuodepotilaana.
Kuolemaa edeltäneenä päivänä hän kävi vielä kaupungilla, mutta menetti tajuntansa ja joutui takaisin sairaalaan. Hän kuoli Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä 27. maaliskuuta 1973. Nykyään Mukkaa pidetään yhtenä Suomen legendaarisimmista ja arvoituksellisimmista kirjailijoista.
Mukan läheinen ystävä, kirjailija Risto Karlsson teilasi artikkelin tekijät eli toimittaja Veikko Ennalan ja kustantaja Urpo Lahtisen hyvin konkreettisella tavalla jännitysromaanissaan Hymytön kuolema vuonna 1980.
[muokkaa] Elokuvia ja levytyksiä Mukan teoksista
Rauni Mollberg ohjasi kirjan Maa on syntinen laulu pohjalta 1973 elokuvan, jonka pääosassa oli Maritta Viitamäki. Yli 700 000 katsojallaan Maa on syntien laulu oli 1970-luvun katsotuin elokuva. Sen jälkeisistä suomalaisista elokuvista ainoastaan Ere Kokkosen vuonna 1984 ohjaama Uuno Turhapuro armeijan leivissä on pystynyt ylittämään sen. Vuonna 1980 Mollberg ohjasi elokuvan Milka pienoisromaanin Tabu pohjalta. Jälkimmäinen romaani on filmattu myös Puolassa vuonna Andrzej Baranskin ohjaamana vuonna 1988. Veli-Matti Saikkonen puolestaan vuonna 1982 TV-elokuvan Kuoleman hellä kosketus, joka perustui Mukan romaaniin Täältä jostakin.
Kai Hyttinen on levyttänyt Timo. K Mukan runoja, joihin sävellykset ja sovitukset on tehnyt Jari Vanha.
[muokkaa] Palkinnot ja tunnustukset
- Valtion kirjallisuuspalkinto 1966
- Kirjailija-apuraha: yksivuotinen 1968, viisivuotinen 1972
[muokkaa] Kirjallinen tuotanto
- Maa on syntinen laulu (romaani, 1964)
- Täältä jostakin (romaani, 1965)
- Tabu (1965) (sisältää pienoisromaanin Tabu sekä novellin Sankarihymni)
- Laulu Sipirjan lapsista (romaani, 1966)
- Punaista (runokokoelma, 1966)
- Koiran kuolema (novellikokoelma, 1967)
- Ja kesän heinä kuolee (romaani, 1968)
- Lumen pelko (novellikokoelma, 1970)
- Kyyhky ja unikko (romaani, 1970)
[muokkaa] Triviaa
- HIM-yhtyeen laulajalla Ville Valolla on Mukan kuva oikeassa käsivarressaan.[2][3]
- Vuonna 2006 esitettiin ensimmäisen kerran Mukan "Maa on syntinen laulu" Pohjois-Suomessa. Teatteri 1902 esitti sen Simoniemen teatteri-areenalla Martti Kadeniuksen dramatisoimana ja ohjaamana.
[muokkaa] Lähteet
- Paasilinna, Erno: Timo K. Mukka – Legenda jo eläessään. Porvoo: WSOY, 1974. ISBN 951-0-06557-9.
