Susanna Rahkonen
Wikipedia
Susanna Irene Rahkonen (s. 18. toukokuuta 1968, Helsinki[1]) on suomalainen poliitikko. Hän toimi Suomen sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajana 1999–2007.[1]
Rahkonen on ollut Espoon kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1989 lähtien.[1] Vuosina 1997–1999 hän toimi kaupunginhallituksessa ja vuosina 2005–2006 hän oli kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.[1]
Susanna Rahkonen on kirjoittanut kirjan Valta istuu sohvalla (ISBN 978-951-37-4866-1, Edita 2007).[2] Rahkonen sai kuuluisuutta nimittämällä Mikko Alkiota olmiksi tämän kilpaillessa Jarmo Korhosen kanssa Suomen Keskustan puoluesihteeriydestä.
Rahkonen valmistui vuonna 1991 oikeustieteen kandidaatiksi ja hänellä on ollut vuodesta 1995 varatuomarin arvo.[1] Hän toimi tarkastuslautakunnan esittelijänä 1991–1994 ja Lohjan käräjäoikeuden notaarina 1994–1995.[1] Hän on toiminut sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastajana vuodesta 1995 lähtien[1] ja kyseisen ministeriön vakuutusosaston hallitussihteerinä vuodesta 2001 lähtien[3]. Rahkonen on toiminut Suomen Kuluttajaliiton puheenjohtajana. Vuodesta 1999 lähtien hän on kuulunut Sosialidemokraattisen puolueen puoluehallitukseen ja hän oli jäsenenä Uudenmaan maakuntahallituksessa 2001–2004.[1]
[muokkaa] Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 1,5 1,6 1,7 Susanna Rahkonen Edustajamatrikkeli. Helsinki: Eduskunta.
- ↑ Valta istuu sohvalla Edita. Viitattu 17. maaliskuuta 2007.
- ↑ Susanna Rahkonen: sidonnaisuudet kansanedustajana Eduskunta. Viitattu 20. maaliskuuta 2007.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Susanna Rahkonen Edustajamatrikkeli. Helsinki: Eduskunta.
- Susanna Rahkonen: Blogi Blogspot.