Pelikonsoli

Wikipedia

Pelikonsoli on viihde-elektroniikan laite, joka on valmistettu videopelien pelaamista varten. Käytännössä se on kuin pelkkään pelikäyttöön suunniteltu tietokone, josta puuttuu näppäimistö. Yleensä laitteen tuottamaa kuvaa katsellaan televisiosta ja toimintoja ohjataan peliohjaimella.

Nykyisin (2007) myytäviä pelikonsoleita ovat mm. Wii, Xbox 360, PlayStation 2 & PlayStation 3, Xbox, ja GameCube.

[muokkaa] Historiaa

Pelikonsolit jaetaan usein "sukupolviin" teknologiansa ja aikakautensa perusteella. Seuraavassa on esitetty eräs mahdollinen jaottelu.

[muokkaa] Ensimmäinen sukupolvi

Ensimmäisen sukupolven laitteissa (noin 1972–1977) ei ollut vielä käytössä mikroprosessoreita, vaan pelit oli rakennettu suoraan laitteistoon tavanomaista elektroniikkaa käyttäen. Grafiikka oli yleensä karkeaa ja perustui mustavalkoisiin suorakaiteisiin, joskin muutamissa ensimmäisen sukupolven laitteissa oli myös värit.

[muokkaa] Toinen sukupolvi

Toinen sukupolvi (noin 1976–1983) toi pelikonsoleihin mikroprosessorit, jotka mahdollistivat pelin vaihtamisen ROM-pelimoduulia vaihtamalla. Tietokonetekniikka mahdollisti myös aiempaa huomattavasti monipuolisemmat pelit ja jopa suosittujen kolikkopelien uudelleensovittamisen kotikonsoleille. Toisen sukupolven laitteissa on yleensä 8-bittinen prosessori, parisataa tavua keskusmuistia sekä värillinen grafiikka.

Fairchild Channel F
Atari 2600 (Atari VCS)
Intellivision
Philips Videopac G7000 (Magnavox Odyssey 2)
Vectrex
ColecoVision
Atari 5200

[muokkaa] Kolmas sukupolvi

Kolmanteen sukupolveen (n. 1982–1990) sisältyvät kehittyneemmät 8-bittiset konsolit, jotka vastaavat tekniikaltaan suunnilleen 8-bittisiä kotitietokoneita. Näissä laitteissa on tyypillisesti useita kilotavuja keskusmuistia, moniväriset spritet ja taustat sekä useampiääniseen musiikkiin pystyvä äänipiiri.

[muokkaa] Neljäs sukupolvi

Neljännen eli "16-bittisen" sukupolven laitteet (n. 1988–1995) ovat peliteknisiltä ominaisuuksiltaan suunnilleen samalla tasolla kuin Amiga 500:n ja Atari ST:n kaltaiset 1980-luvun puolivälissä markkinoille tulleet 16/32-bittiset kotimikrot. Laitteissa on yleensä 16- tai 32-bittinen prosessori, useita satoja värejä ja satoja kilotavuja keskusmuistia, mutta ei vielä RISC-prosessoreja eikä yleensä optisia tallennusvälineitä. CD-levyä käytettiin ensimmäistä kertaa tallennusvälineenä PC Engineen saatavan lisälaitteen myötä, mutta se ei yleistynyt. Ääniominaisuudet kehittyivät selvästi ja Super Nintendossa oli jo suora tuki digitoidun äänen toistolle.

Neo-Geo
PC Engine ("8-bittinen" mutta vastasi suorituskyvyltään "16-bittisiä", bittiluvun epätarkkuudesta mittarina katso artikkeli bittisyys)
Super Nintendo Entertainment System
Sega Mega Drive

[muokkaa] Viides sukupolvi

Viides eli "32/64-bittinen" sukupolvi (n. 1993–1998) vakiinnutti pelikonsoleihin aiempaa huomattavasti tilavammat tallennusvälineet (CD-levyn) sekä tehokkaat 32- ja 64-bittiset RISC-prosessorit. Tyypillisiä ominaisuuksia ovat myös 3D-grafiikan huomiointi laitteistotasolla sekä digitaalinen äänentoisto.

Atari Jaguar
Amiga CD32
Nintendo 64 (käyttää yhä pelimoduuleita CD:n sijaan)
PlayStation
Sega Saturn

[muokkaa] Kuudes sukupolvi

PlayStation 2 (SCPH-39000)

Kuudes sukupolvi (n. 1998–2006), "128-bittinen sukupolvi", laajensi pelikonsolien käyttömahdollisuuksia esimerkiksi elokuvien katseluun ja Internet-käyttöön. Laitteissa on yleensä mahdollisuus ethernet-verkon, näppäimistön ja hiiren käyttöön. Kuudennen sukupolven kohdalla tuli myös ensimmäinen kovalevyllinen konsoli, Xbox, joka sisältää 8 Gigatavun kiintolevyn.

[muokkaa] Seitsemäs sukupolvi

Seitsemänteen eli tämänhetkiseen sukupolveen (2006-) luetaan lähiaikoina markkinoille tulleet laitteet. Sonyn PlayStation 3 ja Microsoftin Xbox 360 käyttävät uusia optisia tallennusformaatteja (Blu-ray ja HD DVD) sekä kykenevät HDTV-tarkkuuteen. Nintendon Wiin erikoisuutena on sen uudentyyppinen liikkeentunnistava peliohjain.

[muokkaa] Käsikonsolit

Pienikokoiset kädessä pidettävät pelikoneet ovat myös kehittyneet ajan mittaan, ja kehityksessä voidaan erottaa selvästi ainakin kolme vaihetta:

Elektroniikkapelit, ensimmäisinä ja tunnetuimpina Nintendon Game & Watch -pelit 1970-luvun lopulta alkaen. Elektroniikkapeleissä koko laite nestekidenäytön rakennetta myöten on suunniteltu pelkästään yhtä peliä varten.

Ensimmäiset varsinaiset käsipelikonsolit, joiden pelit ovat vaihdettavia ja näyttö perustuu valmiiden pelikohtaisten kuvioiden sijaan pikseleihin. Näitä pelikoneita alkoi ilmestyä markkinoille vuodesta 1989 alkaen.

Kehittyneemmät käsipelikonsolit, joissa käytetään RISC-prosessoreja, ja myös muut ominaisuudet ovat kehittyneempiä. Monissa laitteissa on myös mahdollisuus pelata monen pelaajan kesken langatonta linkkiä käyttäen, ja osassa on mukana myös matkapuhelinominaisuudet.