Norjan kieli

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Norja
Muu nimi
Omakielinen nimi	norsk
englanninkielinen nimi	Norwegian
ranskankielinen nimi	norvégien
Tiedot
Alue	Norja
Virallinen kieli	Norja
Puhujia	5 miljoonaa
Sija	ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto	latinalainen
Kielenhuolto
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmät	germaaniset kielet skandinaaviset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	no (norja) nb (kirjanorja) nn (uusnorja)
ISO 639-2	nor (norja) nob (kirjanorja) nno (uusnorja)
SIL	(kirjanorja) NRN (uusnorja) NRR (kirjanorja) NRN (uusnorja)
Ohje

Norjan kieli on Norjan kuningaskunnan virallinen kieli, joka kuuluu kansankielisessä muodossaan skandinaavisten kielten läntiseen haaraan. Norjassa ei kuitenkaan ole yhtenäistä kirjakieltä, vaan maan viralliset kielet ovat kirjanorja (bokmål) ja uusnorja (nynorsk), kaksi alkuperältään varsin erilaista kirjakieltä, jotka eroavat selvästi toisistaan ja joiden kannattajien välillä on esiintynyt aika ajoin katkeriakin kieliriitoja.

Norjan kieli oli alkujaan lähempänä islantia ja Färsaarilla puhuttua fäärin kieltä (jotka alkujaan ovatkin muinaisnorjan murteita) kuin tanskaa ja ruotsia, jotka karkeasti sanoen muodostavat skandinaavisten kielten itäryhmän. Silmiinpistävin ero on, että norjassa, fäärissä ja islannissa ovat säilyneet alkuperäiset germaaniset diftongit, jotka ruotsissa ja tanskassa ovat muuttuneet yksinkertaisiksi vokaaleiksi: isl. steinn, norj. stein, tansk. ja ruots. sten - 'kivi'.

[muokkaa] Tanska Norjan kirjakielenä

Norja joutui 1300-luvulta alkaen tanskalaisten hallintaan, ja muinaisen norjan kielen kirjallinen käyttö loppui. Kuten muissakin mannerpohjoismaisissa kielissä, myös norjassa kielioppi yksinkertaistui ja monet omaperäiset sanat syrjäytyivät saksalaisten lainojen tieltä. Kuitenkin norjalaiset murteet eritoten maan länsiosissa jäivät hyvin erilaisiksi kuin tanska. Kun raamatunkäännös 1500-luvulla vakiinnutti tanskan kirjakielisen normin, tanskasta tuli norjalaisten virallinen sivistyskieli, jota jokainen kirjallisesta kulttuurista osalliseksi pyrkivä norjalainen sai luvan opetella. Sivistyneistö myös pyrki puhumaan norjan sijasta tanskaa, mutta käytännössä 1600-1700-luvulla kehittynyt ns. sivistynyt puhekieli (den dannede dagligtale) oli norjalaisittain äännettyä tanskaa. Se erosi tanskasta esim. sikäli, että vokaalienväliset konsonantit vaikkapa sellaisissa sanoissa kuin købe (sama sana kuin ruotsin köpa) eivät norjalaisten suussa yleensä pehmentyneet, vaan jäivät äännettäessä koviksi (sana siis äännettiin useimmiten ikään kuin se olisi kirjoitettu køpe). Toisaalta norjalaisia diftongeja ei sivistyneessä puhekielessä suvaittu ollenkaan, vaan niitä pidettiin rahvaanomaisuuden huippuna.

[muokkaa] Mistä Norjalle oma kieli?

1800-luvun alussa Norja vaihtoi omistajaa: Wienin kongressi, joka Napoleonin sotien jälkeen järjesteli Euroopan karttaa uuteen uskoon, antoi näet Norjan Ruotsille korvaukseksi Venäjän vuonna 1809 siltä viemästä Suomesta. Nyt kun poliittista yhteyttä Tanskaan ei enää ollut, ei ollut enää syytä ylläpitää kielellistäkään yhteyttä, ja 1830-luvulta alkaen Norjassa virisi vilkas keskustelu mahdollisista kielellisistä uudelleenjärjestelyistä. Kysymys kuului, pitäisikö tanskalaisesta kirjakielestä kehittää norjalaisempi vai norjalaisten kansanmurteiden pohjalta luoda kokonaan uusi kirjakieli. Ensimmäistä vaihtoehtoa asettui puoltamaan kirjanorjan isä Knud Knudsen. Jälkimmäisen valitsi uusnorjan luoja Ivar Aasen.

[muokkaa] Knudsen ja kirjanorja

Knud Knudsen (1812-1895) ja hänen seuraajansa asettuivat kannattamaan esim. kovia vokaalienvälisiä konsonantteja sekä eräiden taivutuspäätteiden norjalaistamista (esim. sanan hest "hevonen" monikkoon heste piti norjan mukaisesti saada -r loppuun: hester). Myös æ-kirjaimen käyttöä haluttiin vähentää e:n hyväksi, koska tanskalaisten käsitys siitä, missä sanoissa æ:tä kuului käyttää, ei ollut enää missään yhteydessä edes heidän oman kielensä ääntämiseen, saati sitten norjan. Knudsen kutsui kieltä nimellä riksmål eli koko valtakunnan kieli, mutta vuonna 1929 Norjan parlamentti, suurkäräjät, muutti sen nimen muotoon bokmål, kirjakieli. Tuossa vaiheessa se oli jo kokenut useita uudistuksia ja oli selvästi norjalaisempi kuin jo edesmenneen Knudsenin alkuperäinen, vaatimaton ehdotelma.

[muokkaa] Ivar Aasen ja uusnorja

Ivar Aasen (1813-1896) lähti siitä, että erillisen norjan kirjakielen pohjana tulisi olla Folkets virkelige Talesprog, kansan tosiasiallinen puhekieli. 1840-luvulla hän matkusti pitkin Norjan maaseutua ja vertaili murteita, niiden sanastoa ja kielioppia, ja julkaisi työnsä tuloksista aluksi kieliopin ja sanakirjan, sitten hän ryhtyi kehittämään tälle kielelle kirjakielistä normia. Kielen nimeksi tuli aluksi landsmål, maakieli - vasta 1929 suurkäräjät nimesivät sen uudelleen nynorskiksi, uusnorjaksi (joskus harhaanjohtavasti suomennettu nykynorjaksi). Maaseudulla se suurimman suosionsa saavuttikin, ja opetuskieliksi se pääsi ensin kansanopistoihin. Se sai virallisen aseman yhdessä tanskan kanssa jo 1885. Kirjallisuudessa sitä alettiin käyttää jo 1850-luvulta alkaen: esimerkiksi Edvard Griegin kuuluisa laulu Våren - Enno ein gong fekk eg vetren å sjå for våren å røma ("Taas kerran sain nähdä talven pakenevan kevään tieltä") on sävelletty Aasmund Olavsson Vinjen (1818-1870) uusnorjankieliseen runoklassikkoon.

Aasenin luoman kielimuodon ongelmallinen piirre on, että Aasen katsoi olemassa olevan hyviä ja turmeltuneita murteita. Turmeltuneina hän piti ennen muuta itänorjalaisia murteita, joissa esiintyi hänen mielestään liikaa tanskan vaikutusta. Hän ei myöskään suvainnut ns. anbeheitelse-sanoja eli sanoja, joissa oli alasaksalaisperäisiä etuliitteitä (kuten an- ja be-) tai johtopäätteitä (kuten -else tai -heit), vaan haki islannista malleja esimerkiksi substantiivien muodostamiselle adjektiiveista. Tästä syystä esimerkiksi "persoonallisuus", joka on bokmåliksi tanskan ja ruotsin mallin mukaan personlighet, onkin nynorskiksi suosituksen mukaan personlegdom, vaikka käytännössä myös muotoa personlegheit esiintyy. Vastaavasti esimerkiksi liian tanskalaisena pidetylle sanalle moglegheit "mahdollisuus" on koetettu tarjoilla islannin mukaista sanaa mogleik (isl. möguleiki), mutta tämä ei ole oikein ottanut tulta.