Niccolò Machiavelli

Wikipedia

Niccolò Machiavelli, yksityiskohta Santi di Titon maalauksesta

Niccolò di Bernardo dei Machiavelli (3. toukokuuta 1469 – 21. kesäkuuta 1527) oli firenzeläinen renessanssin ajan filosofi.

[muokkaa] Elämä

Machiavelli syntyi vanhaan ja varakkaaseen sukuun, ja siksi hän sai aikansa parhaan humanistisen koulutuksen, joka koostui triviumista eli logiikasta, retoriikasta ja grammatiikasta sekä quadriviumista eli aritmetiikasta, geometriasta, astronomiasta ja musiikista.

Vaikka renessanssin ajan Italia eli kulttuurista hurmosta, se oli samaan aikaan ajautumassa poliittiseen kaaokseen. Apenniinien niemimaa oli jakautunut keskenään vihamielisiin kaupunkivaltioihin, joihin kuuluivat Firenze, Milano, Rooma, Genova, Siena, Napoli ja Venetsia. Firenze, joka oli 1400-luvulta lähtien ollut hallitsevassa asemassa suhteessa naapureihinsa, oli menettämässä asemiaan. Firenzeltä puuttui voimakastahtoinen hallitsija, joka olisi voinut yhdistää kaupungin toisiaan vastaan juonittelevat suvut. Myös modernimmat kansallisvaltiot Ranska ja Espanja sekä Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta muodostivat vakavan uhan koko hajanaiselle niemimaalle. Machiavellin teoksia on luettava tätä taustaa vasten.

Ennen kuin Machiavelli määrättiin salaliitosta epäiltynä maanpakoon, hän ehti toimia kansalaisarmeijan sihteerinä, diplomaattina ja sihteerinä vuonna 1507 perustetussa yhdeksänjäsenissä komiteassa, joka perustettiin Machiavellin ehdotuksesta. Diplomaatin tehtävissä Machiavellillä oli mahdollisuus tarkastella läheltä eri hallitsijoita, heidän vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Maanpaossa vuonna 1513 Machiavelli kirjoitti tunnetuimman teoksensa, Ruhtinas. Siinä hän esittelee ihannemallinsa hallitsijasta, jonka ainoana moraalina tulee olla päämääräänsä pyrkiminen suosiosta välittämättä. Ilmiötä kutsutaan myös machiavellismiksi.

Maanpaossa Machiavelli kirjoitti myös toisen pääteoksistaan, Esitelmiä Titus Liviuksen kymmenestä ensimmäisestä kirjasta. Kolmesta kirjasta koostuva teos on pinnallisesti kommentaari Titus Liviuksen Rooman historiaan, mutta käytännössä Machiavelli esittelee ennemminkin omia kuin Liviuksen näkemyksiä, ja pyrkii historiantutkimisen sijaan käyttämään historiallisia tapahtumia opettavaisina tarinoina siitä, kuinka valtio on järjestettävä. Perinteisen näkemyksen mukaan tässä teoksessa Machiavelli esittää tasavaltaisen valtionäkemyksen siinä missä Ruhtinaassa hän keskittyi yksinvaltiuteen.

[muokkaa] Teokset

Ruhtinas (Il Principe), suomentaneet sekä O. A. Kallio (1918) että Aarre Huhtala (1969)
Esitelmiä Titus Liviuksen kymmenestä ensimmäisestä kirjasta (Discorsi sopra la prima deca di Tito Livio), suomentanut Kaarlo af Heurlin nimellä Valtiollisia mietelmiä (1958)
Sotataito (L'arte della guerra)
Mandragola
Castruccio Castracanin elämä (La vita di Castruccio Castracani), suomentanut Paul-Erik Korvela (2005)
Firenzeläishistoriat (Istorie fiorentine)