Lorenzo Valla

Wikipedia

Lorenzo Valla

Lorenzo Valla (n. 1406 - 1. elokuuta 1457) oli italialainen renessanssifilosofi, humanisti, reetori ja opettaja. Hän vastusti aristoteelista skolastiikkaa voimakkaasti, ja katsoi, että skolastiikalle ominainen logiikka oli alistettava retoriikalle.

[muokkaa] Elämä

Valla oli kotoisin Piacenzasta. Hänen isänsä, Luca delle Vallea, oli lakimies. Hän sai koulutuksen Roomassa, jossa hän osallistui huomattavien professorien luennoille, mukaan lukien Leonardo Bruni ja Giovanni Aurispa, joilta hän oppi latinaa ja kreikkaa. Hän opiskeli myös Padovan yliopistossa. Vuonna 1428 hän pyrki paavin diplomaattikuntaan, mutta häntä ei huolittu liian nuoren ikänsä vuoksi. Vuonna 1429 hän otti vastaan Padovan yliopiston retoriikan opettajan viran, mutta hänet pakotettiin eroamaan, koska hän oli pilkannut eräässä kirjeessään oikeustieteen käyttämää skolastista metodia.

Vuonna 1431 Valla astui pappissäätyyn, ja pyrittyään turhaan paavillisen sihteerin virkaan Roomaan hän siirtyi Piacenza ja sieltä edelleen Paviaan, jossa hän sai kaunopuheisuuden professorin viran. Vuonna 1433 Valla siirtyi Napoliin Alfonso V Aragonialaisen hoviin. Alfonso teki Vallasta henkilökohtaisen latinan sihteerinsä ja puolusti Vallaa hänen useiden vihollistensa hyökkäyksiä vastaan. Yhden hyökkäyksen seurauksena Valla haastettiin inkvisition eteen hänen teologiaa koskevien mielipiteidensä vuoksi. Hän oli esimerkiksi kieltänyt sen, että apostolinen uskontunnustus olisi kirjoitettu apostolisessa seurannossa. Nämä syytteet hylättiin lopulta.

Valla oli saavuttanut tuolloin jo mainetta kahdella teoksella: dialogillaan De Voluptate ja tutkielmallaan De Elegantiis Latinae Linguae. De Voluptate asetti stoalaisten periaatteet vastakkain epikurolaisten opinkappaleiden kanssa. Valla osoitti avointa sympatiaa niille, jotka suhtautuivat suopeasti ihmisten luonnollisiin mielihaluihin. Tämä oli huomattava mielipide, jossa renessanssin henkiinherättämä hellenistinen etiikka löysi ensimmäistä kertaa oppineen ja filosofisesti arvokkaan esitysmuodon.

De Elegantiis puolestaan tarkasteli latinan kielioppia, tyyliä ja retoriikkaa kriittisesti. Se sijoitti tekstin komposition analyysin ja induktiivisen päättelyn yläpuolelle. Teos oli pohjana renessanssihumanistien liikkelle uudistaa latinankielisen proosan tyyliä klassisempaan ja cicerolaisempaan suuntaan tieteelliseltä pohjalta. Teos herätti ilmestyessään kiistoja, mutta sillä oli suuri vaikutus. Seuraksena humanistilatinaa pyrittiin puhdistamaan keskiaikaisen "munkkilatinan" sanoista ja piirteistä, ja se kehittyi tyylillisesti hyvin erilaiseksi. Tätä pidettiin suurena edistysaskeleena latinan tyylissä ja eleganssissa. Seurauksena neologismeista ja uusista sanojen merkityksistä puhdistettua humanistilatinaa oli kuitenkin myös paljon vaikeampi kirjoittaa oikein kun käytännön vaatimusten mukaan elänyttä Vulgataan perustunutta latinaa, jota lakimiehet, lääkärit ja diplomaatit edelleen käyttivät. Valla on saattanut huomaamattaan edistää kansankielten käyttöä kirjallisuudessa tekemällä latinasta vaikeampaa oppia ja käyttää.

Vallan ajatusten omaperäisyys ja hänen kriittinen terävyytensä ja tietämyksensä klassisesta latinasta tulivat hyvään käyttöön hänen vuonna 1439 kirjoittamassaan ja seuraavan vuonna julkaistussa esseessä De falso credita et dementita Constantini donatione declamatio. Vallan työnantaja Alfonso Aragonialainen joutui aluekiistaan Kirkkovaltion kanssa paavi Eugenius IV:n kaudella. Valla oli motivoitunut osoittamaan, että Konstantinuksen lahjoitus (Constitutum Donatio Constantini), johon usein viitattiin paavin maallisten oikeuksien tukena, oli väärennös. Esseessään Valla osoitti, että dokumenttia ei oltu voitu kirjoittaa Rooman valtakunnan aikana. Vallan todistus oli niin vakuuttava, että dokumentti on yleisesti myönnetty väärennökseksi siitä lähtien, vaikka hänellä olivatkin myös omat intressit kyseessä.

Valla jatkoi filologista työtään Napolista. Hän osoitti, että myös Jeesuksen väitetty kirje Abgarukselle oli väärennös, sekä heitti epäilyksen varjon myös monien muiden väärennettyjen dokumenttien päälle. Hän myös kyseenalaisti luostarielämän mielekkyyden, mikä suututti monet. Hänet pakotettiin ilmestymään inkvisiotion eteen, jonne hänen vihamiehensä olivat hänet haastaneet, mutta hän onnistui pakenemaan vain Alfonson puututtua asiaan. Se ei kuitenkaan hiljentänyt häntä — hän pilkkasi Vulgatan latinaa ja syytti Augustinusta harhaoppiseksi. Vuonna 1444 hän matkusti Roomaan, mutta kaupungissa oli paljon hänen vastustajiaan, ja hän kykeni pelastamaan henkensä vain pakenemalla naamioituneena Barcelonaan, josta hän palasi Napoliin. Hänellä oli parempi onni paavi Eugenius IV:n kuoltua. Tuolloin hän matkusti uudelleen Roomaan ja hänet otti vastaan uusi paavi Nikolaus V, joka teki hänestä paavillisen sihteerin. Tätä Vallan pääsyä Rooman kuuriaan on oikeutetusti kutsuttu "humanismin riemuvoitoksi puhdasoppisuudesta ja perinteestä". Valla nautti myös paavi Calixtus III:n suosiota.

[muokkaa] Jälkiarviot

Kaikki vanhemmat Vallan elämäkerrat sisältävät pitkiä kuvauksia Vallan käymistä lukuisista kirjallisista ja teologisista kiistoista, joista tunnetuin oli Poggion kanssa pian hänen asetuttuaan Roomaan. Vallan yksityiselämästä ja henkilökuvasta on hankala saada totuudenmukaista kuvaa näiden kiistojen ja niissä käytetyn värikkään kielen vuoksi. Hän vaikuttaa olleen toisaalta elegantti humanisti, terävä kriitikko ja sapekas kirjoittaja, mutta toisaalta kuitenkin turhamainen, kateellinen ja riidanhaluinen. Jälkimaailma on arvostanut häntä ei niinkään oppineena vaan henkilönä, joka aloitti rohkean kritiikin, jota hän käytti sekä kieleen, historiallisiin dokumentteihin että eettisiin mielipiteisiin. Luther kunnioitti Vallaa ja tämän kirjoituksia suuresti, ja kardinaali Bellarmine kutsui häntä nimityksellä praecursor Lutheri ("Lutherin edelläkävijä"), kun taas Sir Richard Jebb sanoo, että hänen teoksensa De Elegantiis "oli korkeinta tasoa, mitä oli saavutettu latinan kriittisessä tutkimuksessa". Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti teoksessaan De ratione studii, että latinan kieliopin suhteen "ei ollut parempaa opasta kuin Lorenzo Valla".

Kootut, vaikkakaan ei täysin täydelliset, editiot Vallan teoksista julkaistiin Baselissa vuonna 1540 ja Venetsiassa vuonna 1592. De Elegantiis -teoksesta otettiin uusia painoksia lähes kuusikymmentä kertaa vuosien 1471 ja 1536 välillä.